Valonpilkahduksia synkkyyteen

Kaupallinen yhteistyö Suomen World Vision

Menen suoraan asiaan: Tällä hetkellä maapallolla on käsillä akuutein nälkäkriisi vuosikymmeniin. Nälkiintyminen ja kuolema uhkaa lähes 50 miljoonaa ihmistä yli 40 eri maassa.

Saatat ehkä ajatella, että mitäs uutta tässä nyt on? Onhan maailmassa riittänyt nälkää näkeviä aina.

Mutta tilanne on todellakin poikkeuksellinen. Ilmastonmuutos, sota Ukrainassa sekä koronakriisi ovat olleet yhteisvaikuttamassa siihen, että kehitys ja tasa-arvo ovat tyssänneet ja ottaneet pakkia taaksepäin. Tämänhetkinen nälkäkriisi on tilanne, jollaista ei uskottu enää koskaan olevan.

Se on synkkää ja pysäyttävää, ja enemmänkin: Se on hurjaa.

Synkkää ja pysäyttävää on myös se, ettei tämä nälkäkriisi saa palstatilaa.

Sotauutiset ja sitä ennen korona, ja suoraan sanoen muut paljon vähemmän olennaiset mutta klikkihakuiset asiat, keräävät huomiota mediassa tämän sijasta. Ylipäänsä kehitysmaat saavat minimaalisesti palstatilaa, mutta tuntuu, että koronapandemian aikana ja jälkiseurauksena tila on käynyt yhä ahtaammaksi.

On tietysti ymmärrettävää, että kukin meistä kaipaa vähän kevyempää ja viihteellisempää ajateltavaa lannistavien uutisten keskelle. Totuus kuitenkin on, että sähkökriisistä, koronasta ym. huolimatta suurimmalla osalla suomalaisista menee edelleen oikein hyvin. Suurella osalla meistä on resursseja auttaa.

Nälkä on monimutkainen kriisi ja monen asian summa. Siihen vaikuttaa lukuisat eri tekijät ja asiat.

Nyt tapahtuvaan kriisiin ovat vaikuttaneet osaltaan korona, ilmastonmuutoksen aiheuttamat sään ääri-ilmiöt kuten kuivuus sekä Ukrainan kriisi.

Tuntuu edelleen epätodelliselta, että maantieteellisesti ja kulttuurisesti aivan meitä läsnä soditaan koko ajan. Ukrainan konfliktin aiheuttama ruuan hinnan nousu sekä erilaiset rajoitukset ja sulut pahentavat entisestään kriisiä. Tilanne heikkenee päivä päivältä ja erityisesti lapset kärsivät.

Viimeinen lause on surullisin. Erityisesti lapset kärsivät. Heidän, joiden pitäisi viimeiseksi kärsiä, kärsivät usein ensimmäisinä. Aina kun maapallolla menee huonosti, eniten kärsivät ne, joilla on jo valmiiksi vaikeaa.

Helposti ajatellaan myös, että nälkä tarkoittaa sitä, että joku jossain on nälkäinen ja kaipaa ruokaa. Että asia liittyy yksinomaan ruokaan ja elossa pysymiseen. Nälkä kuitenkin aiheuttaa lukuisia muitakin jatkovaikutuksia.

Äärimmäisellä nälällä ja pitkäkestoisella ruokapulalla on tuhoisia vaikutuksia lasten terveyteen, koulutukseen ja selviytymiseen. Perheet ovat äärimmäisessä hädässä. Nälkäkriisi lisää myös lapsiavioliittojen määrää.

– Sydämeni särkyy, kun näen, miten perheet ovat valmiita jopa myymään lapsensa, jotta he voivat ruokkia jäljelle jäävän perheensä, kertoi World Vision Afganistanin maajohtaja.

World Visionin sivuilta pystyy lukemaan tarkemmin nälkäkriisin vaikutuksista esimerkiksi juuri Afganistanissa.

Oli jotenkin surullisen konkreettista, kun kuvasimme näitä kuvia lähimetsässämme, ja saarinaapuri tuli koiran kanssa ohi. Jäimme juttelemaan kuvauksista, nälkäkriisistä ja tilanteesta maapallolla. Hän sanoi viisaasti ja riipaisevasti:

”Nopeasti ne asiat unohtuu. Ei siitä ole kauankaan, kun Suomessa ihmiset kiersivät juuri tuolla lailla ympäri metsää etsien jotain suuhun laitettavaa nälkää peittämään.”

Onhan se jotenkin konkretisoivaa, että Suomessa elää edelleen ihmisiä, joita on joskus autettu kriisiavulla.

En väitä, että pystyisimme ratkomaan koko kriisiä, mutta valonpilkahduksia kuitenkin on kaiken keskellä. Me pystymme auttamaan.

Sanon tämänkin suoraan: Kannattaa lahjoittaa avustustyöhön.

World Vision on yksi luotettavista järjestöistä, joiden kautta apu menee taatusti perille. World Vision on erityisesti maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten puolella ja myös maailman ruokaohjelman suurin jakelukumppani.

Avustustyö on nyt käynnissä ensivaiheessa 24 maassa. Ruokatarvikkeita jaetaan jo esimerkiksi Etiopiassa, Somaliassa, Nigeriassa, Jemenissä ja Afganistanissa.

Mitä World Vision käytännössä tekee?

• Toimittaa elintärkeää ruoka- ja käteisapua nälästä kärsiville perheille
• Toimittaa puhdasta juomavettä
• Auttaa ja hoitaa vakavasti aliravittuja lapsia, raskaana olevia naisia
ja imettäviä äitejä
• Kouluttaa ja tukee viljelijöitä, joita uhkaa satojen menetys

Kuukausilahjoittajat ovat äärimmäisen tärkeässä asemassa, jotta miljoonien lasten nälkiintyminen ja kuolema voidaan estää. Esimerkiksi 15 euron kuukausilahjoituksella on jo suuri merkitys kokonaisuudessa.

Olisiko sinulla mahdollisuus aloittaa kuukausilahjoitus?

Olen itse ollut World Vision kuukausilahjoittaja jo usean vuoden ajan. Tästä nälkäkriisistä luettuani ajattelin nostaa lahjoitussummaa.

Hävettää myöntää, etten ollut tajunnut tilanteen vakavuutta ollenkaan. Toisaalta, mitäpä sitä häpeämään. Nyt opin ja aina voi muuttaa toimintaansa.

Ei tällainen sadetakkityttö nyt paljon pysty tekemään, mutta yllättävän paljon kuitenkin.

Tuodaan yhdessä valonpilkahduksia synkkyyteen.

-Henriikka

Täällä jossain, kaiken alla, minä olen

Olen täällä jossain, kaiken sotkun ja säädön, sakan ja pölyn, kaiken tapahtuneen ja kerrostuneen alla.

En tiedä, koska minä minut taas löydän. Mutta tiedän, että täällä jossain, kaiken alla, minä olen.

Kadotin itseni raskausaikana. Siitäkin on jo yli kaksi vuotta, kun aloin kantaa lasta sisälläni. Kadotin itseni raskaushormoneihin, synnytyshormoneihin, palautumishormoneihin ja imeytymishormoneihin. Meinasin jo vähän löytää tuttua itseäni, kunnes keväällä katosin uudelleen raskauteen, ja sen jälkeen jälleen synnytys- ja palautumishormoneihin keskenmenon myötä.

Tuntuu, että viimeiset kaksi vuotta ja kaksi kuukautta olen ollut pelkkää hormonia. Kuin en olisi päättänyt elämästäni itse, vaan sen olisivat tehneet kehossani killuvat, liejuvat ja kulkevat aineet, ihmehormonit, joita vihaan ja toisaalta myös rakastan. Eihän tästä selviäisi täysjärkisenä ilman. Tai edes kohtalaisen täysjärkisenä. Täysi mitta ei taida täyttyä kohdallani. Siksi kai olenkin vähän kadoksissa.

Tietysti se olen ollut minä, koko ajan, mutta siltikään en. Tunteeni ja ajatukseni mielessäni ovat olleet aivan uusia. Minusta on tullut ihan uudella tavalla vaikea itselleni. Olen ennenkin ollut vaativa ja monimutkainen, itselleni ja muille, mutta en vaikea tai hankala.

Nyt olen ollut alakuloinen ja ailahteleva. Onneton ja apaattinen. Alati apua tarvitseva.

Se lapsenmielisyys ja elämänkepeys, jota olen kantanut aina mukanani, on ollut jossain. En oikein tiedä missä. Varmaan ne hormonit veivät sen matkassaan. Tai kadottivat jonnekin kehon peräeteiseen, jonne minulla ei ainakaan vielä ole pääsyä.

Kerroin muutama viikko sitten ystävälleni autossa pitkää matkaa taittaessamme, etten mielelläni näe ihmisiä, joita en ole nähnyt pariin vuoteen. En halua, että he näkevät, miten epäonnistunut, lässähtänyt ja vässähtänyt olen. En halua sääliä tai että he surkuttelevat, että voi ei, kun Henriikastakin on tullut tuollainen. Sillä meni joskus niin hyvin.

Ystäväni repesi nauruun ja sanoi, että ei yksinkertaisesti voi muuta kuin nauraa, niin absurdia oli kaikki puhumani.

Tuntui ihanalta, kun ystävä nauroi. Mutta minä puhuin silti sydämestäni.

Varmaan muutun tämän kaiken myötä pysyvästi. Varmaan sisimpääni on tullut sellaisia haavoja ja toisaalta sellaisia järkälemäisiä ihmeen ja onnen kokemuksia, etten yksinkertaisesti pysty palaamaan entiselleni. En tiedä, onko se tarpeenkaan.

Mutta minut itseni, sellaisena jollaiseksi itseni tiedän ja koen, aion löytää. Sisulla ja hiellä, kärsivällisyydellä ja kärsimättömyydellä. Hammasta purren ja kaikkeni tehden. Ehkä hissukseen, mutta toivottavasti mahdollisimman nopeasti.

Haluan olla yhtä onnellinen taas, kuin olin tottunut olemaan. Sellainen yksioikoisen onnellinen, en monimutkaisen onnellinen. Sellainen, ettei sen onnellisuuden keskellä odottaisi aina jotain kuilumaisia väsymyksen ja alakulon alhoja, joihin vain humpsahtaa, vaikka on juuri kuvitellut olevansa tukevasti jaloillaan.

Tämä kaikki lienee vaikeasti käsiteltävää ulkopuoliselle, kun se on sitä itselleenkin. Ja tekee mieli kiertoa, että on on on mulla elämässä niin paljon kaikkea hyvää ja oon oon oon kiitollinen, superkiitollinen. Mutta kun en minä siitä nyt puhukaan, etteivätkö elämäni palaset olisi vallan hienosti järjestyksessään, ettenkö olisi saanut kauhomalla kaikkea hyvää ja kaunista.

Puhun siitä, että olen kadottanut jonnekin elämän kieputukseen sen sisimpäni, jonka edelleen kuvittelen olevani eniten itseäni. Ja sitä on ikävä.

Viimeiset pari vuotta on niin monesti tuntunut, että koko ajan esitän itseäni. Elän sellaista performanssia, että tässäpä Henriikka Reinman, sula-hopsulaheisula-hopsansaa, vaikka ei ole tuntunut, että hän olisi menossa mukana.

Mutta minä aion kaivaa itseni esiin. Löytää minut taivaankannella tanssivista revontulista, tunturituulista, saaristomeren nopeasti kylmenevästä vedestä ja ikivanhoista männyistä. Aion löytää itseni hassuista keltaisista hatuista, liian suurista villapaidoista, terävistä vitseistä ja kahviloista, jonka nurkkiin voi piiloutua syömään kakkua ja lukemaan kirjaa.

Mutta tiedän, että täällä jossain, kaiken alla, minä olen.

-Henriikka

villahattu / Myssyfarmi, villapaita / North Outdoor

Käyttövalmis pikkelöintiliemi ja loppukesän pikkelöintipirskeet

Kaupallinen yhteistyö: Rajamäen

Minulla on teille kaikille, vähintään omasta mielestäni, aivan erinomainen vinkki. Järjestäkää pikkelöintikemut!

Muutama ystävä paikalle, ja keskelle pöytää tai lattiaa suuri kasa kauniita purnukoita ja satokauden vihanneksia ynnä muita. Sitten hyvä musiikki taustalle soimaan, loistava viinilasillinen käden ulottuville ja sitten vaan yhdessä pikkelöimään Pinterest-uskottavia purkkeja syksyn ja talven varalle.

Ja voihan sitä yrittää vallata vaikka taloyhtiön kerhohuoneen tai sisäpihan, tai lähteä mökille säilömään. Hämäränhyssyyn kynttilöitä valaisemaan, ja kerrankin saa lastista sopivasti napsia suuhun tapas-tyyliin.

Opettelin keväällä pikkelöimään, sillä halusin pystyä myöhemmin syksyllä säilömään oman kasvimaan satoa. Käytännössä ”opettelu” tarkoitti sen ymmärtämistä, että pikkelöinti ei ole mitään mahtavaa magiaa tai vaikeita kikkakolmosia, vaan keitetyn sokeri-vesi-etikkaliemen kaatamista pikkelöitävien asioiden päälle purkkeihin.

Jostain syystä aina helposti kuvittelen monen asian olevan tosi vaikeaa. Luulin, että sienten ryöppäys on jotain monimutkaisempaa, kunnes kuulin, että se on keittämistä. Samoin oletin pikkelöinnin olevan jotain haastavampaa kemiaa.

Nyt hommasta on tullut vieläkin helpompaa, sillä Rajamäen on julkaissut käyttövalmiin pikkelöintiliemen. Näin ollen mitään sokeri-etikkaseoksiakaan ei tarvitse enää keitellä, vaan riittää, että sekoittaa pikkelöintilientä veteen ja kaataa pikkelöitävien asioiden päälle.

Pikkelöintiliemi valmistetaan Heinävedellä, ja sillä on Hyvää Suomesta -merkki.Rajamäen-brändi alkaa olla jo legendaarinen, ja täyttääkin tänä vuonna jo 130 vuotta.

Meillä oli viime viikolla pikkelöintipirskeet kasvihuoneessa lapsen mentyä nukkumaan. Keväällä pikkelöidyt herkut ovat suurimmaksi osaksi jo tuhottu (siis syöty ja nautiskeltu) erityisesti kesän grilliruokien yhteydessä, joten jääkaappimme ja mielemme huutaa lisää.

Lisäksi pikkelöinti on erittäin hyvä keino siihen, kun haluaa vähentää jääkaapin hävikin lisäksi myös oman kasvimaan hävikkiastetta. Esimerkiksi retiisit ovat sellaisia veijareita, että niitä puskee helposti samalla kertaa aivan tuhoton määrä, eikä kukaan jaksa syödä niitä tuoreena kilotolkulla samalla viikolla. Siksi osan voi helposti laittaa pikkelöintiliemeen.

Tällä kertaa pikkelöimme sekä hävikkisyötävää, että ihan ehtaa priimakamaa. Huomasin, että raparperipenkin raparperit vetelevät viimeisiään, mutta olivat kuitenkin vielä aivan syöntikunnossa, joten nyhdin viimeiset varret pikkelöintiä varten. Olen syönyt useammassa ravintolassa lähiaikoina pikkelöityä raparperia ja ylipäänsä pyrkinyt löytämään suolaisia raparperireseptejä, joten tätät halusin ehdottomasti kokeilla.

Sen lisäksi kasvilavoista poimittiin sipulia, avomaankurkkuja ja pikkuisia porkkanoita. Kanttarelleja on puskenut tänä vuonna vauhdilla, ja myös puolison työreissulta tuoma tuliainen, keltainen sienisatsi, pääsi pikkelöintikinkereihin.

Käytännössä pikkelöidä voi kuitenkin melkein mitä tahansa: vihanneksia, juureksia, marjoja, kalaa ja lihaa.

Itseäni kiinnostaisi tulevaisuudessa esimerkiksi pikkelöidyt pihlajanmarjat, ja nyt syksyllä aion vielä pikkelöidä valkosipulia chilin kanssa. Myöhemmin syksyllä aiomme tietysti pikkelöidä kokonaisia pikkurouskuja. Keväällä pikkelöidyistä asioista yllätyssuosikiksi on noussut fenkoli, johon tuli pikkelöinnin avulla uusi, anismainen maku. Taivaallisen hyvää!

Pikkelöinti pähkinänkuoressa:

– Paloittele tai laita sellaisenaan pikkelöitävät asiat purkkiin tai kannelliseen astiaan
– Sekoita pikkelöintiliemi
– Kaada liemi pikkelöitävien asioiden päälle, niin että ne peittyvät
– Sulje kansi ja anna maustua jääkaapissa

Millaiseksi paloiksi pikkelöitävät asiat kannattaa pilkkoa? Tälle ei ole yksiselitteistä ratkaisua. Mutta pääsääntö on, että mitä isommaksi palat jättää, mitä kovempi pikkelöitävä asia on ja mitä vähemmän aikaa sen antaa pikkelöityä liemessään, sitä rapsakampaa saa. Eli esimerkiksi kokonaiseksi jätetyt isot porkkanat ovat viikon pikkelöinninkin jälkeen vielä tosi rapeaa syötävää, kun taas ohuiksi leikatut sipulirenkaat pehmenevät paljon nopeammin. Rapeat punasipulirenkaat saa pikkelöityä hampurilaisen päälle yhdessä yössä.

Tykkään itse nimenomaan rapsakkuudesta, joten en laittanut juuri mitään pikkuruiseksi. Raparperi oli ainoa, jonka halusin pehmevän oikein kunnolla, jotta sitä voi käyttää miltei hillomaisesti ruoan kanssa. Myös viipaloidut kurkkusiivut saavat tulla klassisiksi lötköiksi mummonkurkuiksi.

Itse pikkelöintiliemi syntyy Rajamäen käyttövalmiista Pikkelöintiliemestä ja vedestä. Kasviksiin, marjoihin tulee sekoittaa 1 osa pikkelöintilientä ja 1 osa vettä, kun taas kaloihin, lihaan ja sieniin tulee 1 osa pikkelöintilientä ja 2 osaa vettä. Seosta ei tarvitse siis erikseen keitellä, riittää vaan, kun sekoittaa yhteen.

Sitten kun on kehittynyt vähän lähemmäs mestaritasoa, voi tietysti alkaa itse soveltamaan sekoittamissuhteita, niin saa vähän erilaisia makuja esiin.

Halutessa seosta voi myös maustaa kasvimaan yrteillä tai esimerkiksi valmiilla Rajamäen Luomu Liquid -mausteilla.

Me löysimme nuo mausteet viime keväänä edellisen yhteistyön tiimoilta ja vitsi, miten paljon ne ovatkaan olleet käytössä ihan perus arkiruoissa (basilika, chili, inkivääri, tilli…) Käytännössä ne ovat tuoreita yrttejä säilötyssä nestemäisessä muodossa. Väkiviinaetikan ansiosta tuotteet pysyvät käyttökelpoina huoneenlämmössä jopa kaksi vuotta avaamisen jälkeen. Parasta niissä on, että ne ovat tosi riittoisia, eli teelusikallinen riittää helposti maustamaan usemman henkilön annoksen.

Nyt laitoimme Luomu Liquid -mausteita myös pikkelöintipurkkeihin. Raparperiin tuli inkivääriä, kokonaisiin avomaankurkkuihin valkosipulia ja viipaloituihin mummonkurkkuihin chiliä.

Pikkelöidyt herkut säilyvät jääkaapissa pitkään, jopa useita kuukausia. Tarkkaa aikaa on mahdoton sanoa, mutta yleisohjeena voi ajatella, että avaamaton purkki säilyy kylmässä muutamia kuukausia, avattu purkki muutamia viikkoja.

Tuo pikkelöinti on kyllä nautinnollisen simppeliä hommaa. Harvoin tulee mistään niin helposti niin onnistunut ja ylpeä olo. Ja valmiit purkit ovat niin kauniita, että aina hymyilyttää, kun avaa jääkaapin oven, ja näkee somat purkit riveissään. Vielä kun olisi joku Muumitalo-henkinen kellari, jonne saisi säilöttyä vielä lisää ja lisää, aina vain lisää.

Mitä te olette pikkelöineet? Mistä on noussut suosikki-pikkelöitävä?
Tosi mieluusti otan tällaisena pikkelöinti-amatöörinä vastaan kaikkia vinkkejä ja suosituksia!
Tämä taitaa olla maailma, joka vie loppuiäkseen. Yhtäkkiä pikkelöinnistä tuleekin yksi säilömisen muoto muiden säilöntämuotojen kavalkadiin, vähän kuin marjojen pakastamisesta. Mutta niin kuin marjatalkootkin, aion kyllä pitää kiinni pikkelöintipirskeistä. Miksi tehdä asioita tylsästi ja kiireellä, jos voi tehdä ihanasti ajan kanssa?
Hyvää sadonkorjuu-aikaa ja eritoten pikkelöintikokeiluja!
-Henriikka