Kesätekemistä Kangasalle ja Tampereelle

Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere & Visit Kangasala

Vietimme alkuviikon Tampereen seudulla, Tampereella ja Kangasalla. Tampereen seutu alkaa olla useiden Tampere-lomien vuoksi jo aika tuttu, mutta silti aina löytyy aivan hirveästi kaikkea uuttakin. Tälläkin kertaa tajusin, etten ollut monessakaan käymässämme paikassa aiemmin vieraillut.

Nauratti, kun kirjoitin Instagramiin, että ”yhtäkkiä täällä on vaan ratiovaunukin!” Sain kommenttitulvan tamperelaisilta, että kolme vuotta rakennustyömaan keskellä asuneena ei tunnu, että ”yhtäkkiä”. Hah, näin ne perspektiivit vaikuttavat.

Viime vuonna pyöräilimme Pirkanmaalla PyhäNäsi-pyöräreitistöä ja pidimme treffipäivän Tampereella. Tänä kesänä olimme aivan kaupunkilomalla. Emme kuitenkaan tyytyneet vain yhteen kaupunkiin, vaan Tampereen lisäksi vietimme aikaa Kangasalla, vajaa puolen tunnin matkan päässä Tampereesta. Siinä missä Tampereella pääsi kiinni elämykselliseen, elävään kaupunkiin, tarjosi Kangasala kuvankauniita harjumaisemia, maaseutuelämää ja taidetta.

Ajattelin, että kokoan kaikki vinkit ihan tällaiseksi napakaksi, klassiseksi listaksi. Jos reissufiilistelyä kaipaa enemmän, niin Instagramin (@aamukahvilla) kohokohdista löytyy koko reissustoori tallennettuna. Jaan nämä vinkit nyt kaupungeittain käytännön vuoksi, vaikka itse pidimmekin Tampere-päivän kahden Kangasala-päivän välissä: ensin löydät Kangasala-vinkit, sen jälkeen on vuorossa Tampere (kuvat tulevat aina ennen kohde-esittelyä ja kohteiden otsikoita klikkaamalla pääsee lukemaan paikoista lisätietoa). Tarinoiden lisäksi on melkoinen kesäkuvapläjäys tiedossa!

Kangasala

Haaviston Luomutila (Heikin Leipä)

Me tulimme Haaviston Luomutilalle melomaan. Halusimme testata, mitä mieltä 3-kuukautinen Tikku olisi melomisesta, kun moottoriveneily on mennyt niin hienosti. Valitettavasti oli hivenen liian kuuma päivä lämpimille pelastusliiveille, joten pidempi melontareissu jää tulevaisuuteen. Sain kuitenkin kokeilla pitkästä aikaa kajakkiakin ja tutustua paikkaan muuten, joten ei ollut turha reissu!

Saarikylien sydämestä löytyy Haaviston luomutila, joka on toiminu jo 1500-luvulta lähtien. Pieni kotileipomo Heikin Leipä myy ruisleipää ja muita maatilan tuotteita sympaattisesta puotikahvilasta lauantaisin. Ruisleivän juuri on Suomen vanhin, 1700-luvulta.

Kesällä paikka herää eloon, kun käytettävissä on myös kesäterassi ja parvigalleria, ja pihalta löytyy kanoja sekä kanoottien ja SUP-lautojen vuokrausta. Täällä on myös kesä-keskiviikkoisin lähituotteiden iltatori ja pihapiirin rakennuksissa on maalaismajoitusta ja vuokrasaunamahdollisuus.

En tiedä kuinka moni teistä muistaa legendaarisen lastenohjelman, Herra Heinämäen? No muistatte tai ette, niin tiedoksi, että ohjelmaa kuvataan juuri täällä.

Vehoniemen näkötorni ja automuseo

Kangasalla on jopa kaksi automuseoa: Vehoniemen automuseo sekä Mobilia. Sitä en osaa sanoa, miksi näin on, mutta sen tiedän, että Vehoniemeltä saa myös herkullisia munkkeja sekä ihanaa jäätelöä. Automuseo on yllättävän kiva jopa tällaiselle ei-autoihmiselle, sillä autot ovat sellaisia historiallisia; söpöjä ja värikkäitä. Sisäänpääsymaksu on vapaaehtoinen. Täällä viihtyvät varmasti lapsetkin.

Vehoniemessä on mukava paikallistunnelma, ystävällistä asiakaspalvelua ja hyvät tarjoilut. Pihalla on myös näkötörni, joka on mielestäni paikan parasta antia: tornista näkyy upeat harjumaisemat yli Kangasalan vesien. Jos on enemmän aikaa, pääsee parkkikselta myös kolmen kilometrin mittaiselle luontopolulle.

 

Kirkkoharjun näkötorni ja kahvila

Kangasalan keskustasta kävelymatkan päästä nousee Kirkkoharju, jonka päällä on hieno funkkis-näkötorni. Paikallisten ja turistien iloksi tornille on avautunut myös viime vuonna rakennettu kahvila, josta saa kakkua, jäätelöä, jääteetä ja muuta kesäistä syötävää. Meillekään ei ennättänyt tulla liian suuri koti-ikävä, kun saimme nauttia paikan päällä Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan jäätelöitä.

Kirkkoharjulta avautuu maisemat moneen suuntaan. Kangasalan tunnetuin taiteilija Einar Ilmoni maalasi kuulemma harjun juurella, vanhan lukion pihalla sijainneessa ateljeessaan. Kahvilalle ja tornille pääsee niin jalkaisin kuin autollakin. Paikka on viihtyisä, ja maisemat ovat täälläkin tosi hienot.

(Jos nämä kaksi näkötornia ei vielä riitä, Kangasalla on vielä muitakin. Jos aikaa olisi riittänyt, olisimme suunnanneet vielä Haralanharjun näkötornille.)

Arboretum Frick

Tämä paikka ällistytti! Frickin pariskunnan valtava 3,2 hehtaarin yksityispiha on avattu nyt vierailijoille parina päivänä viikossa. Arboretumissa on yli 800 alppiruusu- ja atsaleapensasta, sekä 250 eri puulajia tai -lajiketta ja noin 300 eri pensaslajia tai -lajiketta lähes kaikista maailman maanosista. Paikka jakaantuu maisema- ja metsäpuutarhaan, joihin Erkki Frick on panostanut jo usean vuosikymmenen ajan. Pihapiirissä toimii myös kahvila, ja ryhmäkierroksiakin järjestetään.

Itse huomasin lumoutuvani erityisesti metsäpuutarhanpuolesta. Ei voi mitään, metsässä on aina aivan oma lumonsa, vaikka pääosin kuljeskelinkin ihan perusmetsissä. On kyllä omat puutarhapiipertelyt vielä aika kaukana tällaisesta asteen prämeämmistä pihapiireistä.

Tam-Silk -tehtaanmyymälä

Tuskin olen ainoa, jolle kangasalalainen Tam-Silk tuli tutuksi nerokkaasta nokittelusta IKEAlle ja Finlaysonille? Markkinoinnin ammattilaiset hehkuttivat pari vuotta sitten kotimaisen firman markkinointitemppua. Halusimme käydä katsomassa, mitä kyseinen firma tekee onnistuneen markkinoinnin lisäksi.

Tam-Silk tekee Suomessa pääosin luonnonmateriaalista valmistettuja vaatteita ja asusteita. Me ostimme puolison kanssa molemmat villa-silkkiset pitkät bokserit, jotka ovat varmasti aivan loistot tulevan talven hiihtoreissuille. Lisäksi ostin Neulomon biker-sortsit. Tam-Silk-brändin lisäksi tehtaanmyymälässä myydäänkin myös Neulomo- ja Kalsarit-brändien tuotteita.

Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Muutama vuosi sitten Kangasalan keskustaan nousi valtava, ruskea rakennus. Toisten mielestä se on ruma ja ruosteinen rötiskö, kun taas toiset nimittävät sitä arkkitehtuuriseksi helmeksi. Vaikka ymmärrän kyllä keskustelun molemmat puolet, kuulun kuitenkin itse fiilistelijöiden kerhoon. Rakennus on Kangasala-talo ja Kimmo Pyykkö-taidemuseo, jossa on pysyvän Pyykkö-näyttelyn lisäksi vaihtuvia, korkealaatuisia näyttelyitä.

Tällä hetkellä näyttelytiloissa toimii lappilaisen Reidar Särestöniemen näyttely. Olimme siitä aivan fiiliksissämme, sillä kävimme viime kesänä Kittilässä Särestöniemen museossa ja vaikutuimme teoksista, sekä taustalla olevista aatteista kovasti: luonnonsuojelu ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat taiteilijan sydämenasioita. Näyttely päättyy syyskuun lopussa, joten vielä ennättää hyvin.

Kulttuuriravintola Jalmari

Kangasala-talolla toimii myös Kulttuuriravintola Jalmari, jossa söimme illallista saapumispäivänämme. Ravintola on tosi rento, ja asiakaspalvelu oli hyväntuulista. Istuimme pihalla terassilla, ja Tikku pötkötteli viltin päällä pöydällä. Ruoka oli hyvää, ja mukavaa oli, kun Särestöniemen kunniaksi jälkkärilistalle oli erikseen laadittu hänen inspiroimansa jäätelö: karpalo-kinuski. Eniten kehuja meiltä sai grillijuustosalaatin juusto, joka oli aivan läheltä Heikkilän Juustolasta, Pälkäneeltä.

Ravintola Paakari

Täällä oli pitänyt käydä jo pitkään, mutta nyt vihdoin onnisti! Ravintola Paakari on valittu useasti Suomen ravintoloiden top 50 -listalle. Paakarin alakerrassa toimii kahvila-konditoria, ja yläkerrassa ravintola. Ravintolassa kaikki ruoka on lähtökohtaisesti gluteenitonta ja laktoositonta, mikä tietysti lämmitti keliaakikon sydäntä.

Ravintolan tunnelma on vanhanaikainen, jopa pysähtynyt, josta nautin kovasti. Palvelu oli välitöntä, ja ruoka pelkistetyn suomalaista ja todella herkullista. Söimme kolmen ruokalajin lounaan, mistä tuli aivan lomafiilis.

Trattoria Pazzi

Trattoria Pazziin päätimme Pirkanmaan visiittimme. Saimme kaiken kukkuraksi paikalliset ystävämme seuraksi vaihtamaan kuulumisia ja jakamaan ruokaa.

Keskustaan, legendaarisen Tilisannin tiloihin auennut italialaisravintola on matalan kynnyksen mutkaton ravintola, jossa tarjoillaan italialaistyylistä ruokaa skandinaavisella twistillä.

Söimme lounaaksi äyriäis-pastat, jotka toimivat tosi hyvin, ja alkupaloiksi söimme antipasteja (aina parasta!). Pazzi on helppo ja herkullinen, sekä tunnelmaltaan valoisa ja viihtyisä. Täältä hakisin varmasti perjantaipitsat kotiin, jos olisin paikallinen.

Tampere

Villa Lullan

Majoituimme AIVAN IHANASSA Airbnb:ssä Tampereen Viinikassa. Villa Lullan on vanhan, punaisen puutalon alakertaan rakennettu vuokramajoitus. Asunto on pieni, mutta sitäkin viihtyisämpi. Tilaan mahtuu juuri parisänky, pari nojatuolia sekä kylpyhuoneeseen suihku ja saunakin. Asuntoon kuuluu kaksi polkupyörää, ja aamukahvia voi juoda vaikka pihan puutarhassa.

Lullanin Outi otti meidät vastaan mielettömällä lämmöllä, ja jäi kyllä sellainen olo, että tänne palaisin mieluusti uudestaankin. Joskus talvella kellarissa olisi ihana juoda kuumaa glögiä ja lukea kirjaa hämäränhyssyssä. Nythän me lähinnä paahdoimme kaupungissa ja kohteissa, joten varsinaiselle majoitusfiilistelylle jäi harmittavan vähän aikaa.

 

Tallipiha

Tallipiha on sympaattinen, vanhanajan henkeä hehkuva alue, jossa voi tehdä ostoksia tai käyskennellä muuten vain ympäri vuoden. Tallipiha on osa Tampereen historiaa. Finlaysonin tehtaanpatruuna Wilhelm von Nottbeck rakennutti 1800-luvulla kauniin tallipihan hevosiaan ja niiden hoitajia varten. Nykyisin pihan rakennuksissa toimii pieni, somia putiikkeja, joissa myydään esimerkiksi paperitavaraa, käsitöitä, kosmetiikkaa ja koriste-esineitä.

Erityisesti mieleen jäivät Nooran putiikki, josta ostin kauniin maljakon, sekä ihanaihana Suklaapuoti, joka toimii myös Tampereen Kauppahallissa.

Finlaysonin alue (& Finlayson Art Area)

Muistan joskus teininä pyörineeni Finlaysonin alueella lähinnä Plevna-leffateatterin ja Siperia-ostoskeskuksen karkkikaupan vuoksi, mutta nyt historiallinen alue vasta onkin herännyt eloon. Kauniiden rakennusten suojista löydät esimerkiksi Finlaysonin vanhimman myymälän sekä muita putiikkeja, ja alueella järjestetään myös paljon erilaisia tapahtumia.

Nyt kesällä alueelle kannattaa suunnata ensisijaisesti Finlayson Art Area:n vuoksi, kun Suomen suurimpiin lukeutuva taidetapahtuma toteutetaan seitsemännen kerran tehdasalueella ja katoilla. Elokuun loppuun saakka auki olevaan näyttelyyn on vapaa pääsy ja se yhdistää 17 eri taiteilijan teoksia eri tiloihin. Itse ihailimme erityisesti muotoilija-taiteilija Birger Kaipiaisen teoksia.

Aleksis Kiven Kadun design-myymälät

Tampereen keskustaan, Aleksis Kiven kadulle on muodostunut design-liikkeiden keskittymä. Jos Tampereella haluaisi ylipäänsä tehdä reilusti ostoksia, saisi varata useamman päivän. Me valkkasimme vain muutaman liikkeen, sillä emme varsinaisesti olleet ostohousut jalassa liikkeellä, joten pari tuntia riitti hyvin.

Seele on hyväntuulinen kivijalkakauppa, joka keskittyy kotimaiseen, vastuulliseen designiin; vaatteisiin ja asusteisiin. Myynnissä on tuotteita muun muassa seuraavilta brändeiltä: Aarre, Kaiko, Ivana Helsinki ja Puuvillatehdas. On mukava ja kestävä lisä, että yli 100 euron tuotteisiin tehdään pienet korjausompelut kaupan päälle. Asiakaspalvelu oli Seelessä erinomaista ja saimmepa lainata heidän sohvaansa imetysstoppiinkin.

Palmroth myy Suomessa tehtyjä saappaita, jalkineita ja laukkuja. Tuotteissa yhdistyy kauneus ja käytännöllisyys, sekä vastuullisuus: lähituotanto on tärkeä osa yritystä, joka jatkaa perheen yli 90-vuotista historiaa kenkien suunnittelijana ja valmistajana. Olen itse kävellyt yhdet Palmrothit puhki, mutta nyt hankin syksylle uudet nilkkurit, jotka pääsevät käyttöön kelien viiletessä.

Lillan Hotel Café Butik

Viime vuonna olimme Lillanissa yötä (paikka on aina yhtä fantastinen), mutta tällä kertaa kävimme siellä vain aamiaisella. Oli ihana käpötellä paikan päälle kävellen, sillä perille ei ollut edes kilometriä majapaikaltamme.

Lillanissa tarjoillaan ihana aamiainen, jonka saa tilattua karsitumpana ja runsaampana versiona. Suurina aamiaisihmisinä valitsimme tietysti runsaamman version. Istuimme pihalla omenapuun varjossa melkein kaksi tuntia, ja nautimme kesäpäivästä, joka oli kerrankin vähän viileämpi kuin kaikki nämä lukuisat hellepäivät tänä kesänä.

Café & Bar Katto

Parhaat näkymät Tampereella tuli tällä kertaa koettua Café Katolla, joka sijaitsee myös Finlaysonin tehdasalueella. Maisemia voi ihailla moneen suntaan samalla, kun juo drinkkiä tai nauttii pienestä ruoasta tai vaikka kakkupalasta. Joimme todella hyvät mojito-mocktailit, ja suosittelinkin tätä mieluummin drinkkejä ja pientä purtavaa, kuin varsinaista aterointia varten.

Valkoinen Puu

Kakkutaivas! Oh! Tänne pitää päästä uudestaankin, sillä kakut sulivat suuhun. Valkoinen Puu tarjoilee myös juomia ja suolaista syötävää, mutta itselleni jäi mieleen lähinnä Key Lime Pie. Kahvilassa on valoisa, skandinaavinen tunnelma, ja pihan terassilla on hyvin tilaa esimerkiksi lastenvaunuille.

Valkoinen Puu -kahviloita on Tampereen lisäksi myös Seinäjoella, Kauhajoella ja Jyväskylässä. Kannattaa muuten tutustua myös yrityksen tarinaan, joka on melkoinen!

Puutarha / Ravintola Muusa

Ravintola Muusan Puutarha on Olympia Korttelissa sijaitseva värikäs ja viihtyisä terassiravintola, jossa on vähän sellainen festari-henkinen meininki. Ruoka on tosi hyvää, mutta moni tulee paikan päälle ihan vain nauttimaan juomista ja rennosta tunnelmasta. Menussa on huomioitu hyvin kasvissyöjät, vegaanit ja gluteenittomat, ja ruoat ovat myös visuaalisesti näyttäviä.

Me olimme vauvan kanssa liikenteessä, mutta monelle vauvalle Puutarhan äänenvoimakkuus voi olla liikaa. Parhaimmillaan paikka on varmasti ilman muksuja, hah. Täältä löysimme itsemme jo toista kesää peräkkäin, ja niin on löytänyt moni muukin, sillä paikka on tosi suosittu. Vierailijaprofiili on oman empiirisen tutkimuksen mukaan hauskan geneerinen, 25–40-vuotiaita kaupunkilaisia, vaikka joukkoon mahtuu toki muitakin.

4 vuodenaikaa -ravintola

Viimeisen päivän aamiainen nautittiin Tampereen Kauppahallissa, joka on avattu käyttöön 1901. Aamiaispaikaksi valikoitui klassinen 4 vuodenaikaa -ravintola, joka tarjoilee ranskalaista aamiaista ja lounasta. Miljöö on kaunis ja nostalginen, ja ravintolassa istuessaan tuntuu, kuin hyppäisi aikakoneella menneeseen Pariisiin.

Aamiainen oli herkullinen ja tarkkaan valikoitu setti, johon kuului erikoiskahvi, tuorepuristettu appelsiinimehu, croissant hillolla sekä egg benedict lihalla, kalalla tai kasviksilla. Halutessaan erikseen sai tilata myös päivän juuston. Olin lounastanut täällä ennenkin, mutta nyt pääsin myös aamiaisen makuun. Ravintolan vahvuuksia on upea tunnelma ja kuratoitu, laadukas menu tarkkaan valituilla raaka-aineilla ja ruokakomponenteilla.

OHHOH! Mikä lista tästä syntyikään. Toivottavasti tästä on jollekin iloa, etten nyt aivan syyttä suotta sopertele näitä reissuvinkkejäni teille.

Olenkin jo useaan kertaan, useana vuonna kertonut, mutta mielestäni Tampereen seutu on valloittavaa ja yllätyksellistä. Koko ajan tapahtuu, koko ajan kaikki muuttuu, eikä kaupunki jää nuhruisena muistuttamaan vanhaa versiota itsestään.

Heitin itse somessa ilmoille idean, että tekisin jonkun kanssa kotivaihtarit syksylle, jotta pääsisimme nauttimaan Tampereesta vähän pidemmän kaavan kautta. Saa nähdä, tuleeko tämä toteutumaan, sillä syksyllä pitää tietysti päästä Lappiinkin ruskaa ihailemaan. Mutta jos ei tänä vuonna, niin ainahan sitä voi jättää haaveita hautumaan tulevaisuuden varalle.

Se on ainakin saletti, että täältä minut löytää taatusti lomailemasta tulevaisuudessakin.

Manse-morot!
Henriikka

Kauniit kesälenkkarit kierrätysmateriaaleista (+arvonta & alekoodi)

Kaupallinen yhteistyö ja arvonta: Icebug

Elämäni on kokenut melkoisia muutoksia viimeisten kuukausien ja viimeisten vuosienkin aikana: on miestä ja hirsitaloa, uutta kotikaupunkia ja vauvaakin.

”Se on hyvä!” Kerralla vaan koko paketti uusiksi, niin ei jää sit turhaa aikaa jossitella”, kommentoi eräs tuttunikin.

Moni asia on jäänyt kuitenkin aivan ennalleen, kuten se, että haluan edelleen pysyä liikkeessä ja aktiivisena; mennä, tehdä ja nähdä. Tehdä elämästä kivaa ja oikeastaan myös mielellään aika helppoa.

Vielä viitisen vuotta sitten saatoin pitää jalassani kenkiä, joissa on korkeat korot. Edelleenkin teen niin toisinaan juhlissa tai muissa spesiaalitilanteissa, mutta tuntuu melkein koomiselta, että joskus olin korkkari- tai korkonilkkurimimmi ihan arjessanikin. En nyt koskaan mikään piikkikorkoleidi, mutta korkoja kopisuttanut kuitenkin.

Edelleenkin ihailen, kun joku tulee ylväänä korkeuksissa vastaan, mutta huh sentään, ei ole minua varten. Olen ehdottomasti lenkkari- ja tennarimimmi, ja nimenomaan sen vuoksi, että haluan mennä ja tehdä. En halua, että vaikeat kengät tai vaatteet ovat koskaan tekemisteni tiellä. Lisäksi en välitä jalkakivuista ollenkaan, enkä ole valmis kärsimään korkojen vuoksi.

Vaikka välillä löydän itseni haaveilemasta Instagramista seesteisten kashmir-korkkari-muotimimmien luota, niin todellisuudessa olen kyllä enemmän sellainen meuhkaaja. Pitää pystyä pomppimaan ja juoksemaan (tai siis vähintään sitten, kun raskaudesta on toivuttu vähän paremmin…). Pitää pystyä olemaan helppoa.

Icebug Eli RB9X -lenkkarit

Nämä kuvat ovat eiliseltä, kun päästiin taas pitkästä aikaa Joannan kanssa kuvaamaan. Siellä me sitten hiivittiin Pasilan varjoissa helleaaltoa paossa ja koitettiin pistää pakettiin päivän aihetta, kuvissa näkyviä kesäkenkiä.

Kengät ovat Icebugin ja malli on Eli RB9X. Nämä ovat itse asiassa myös Icebugin myydyimmät lenkkarit.

Eli-lenkkareita on naisten- ja miestenmallia, ja kenkiä löytyy myös kolmessa eri sävyssä: mustana, purppurana ja sini-turkoosina.

Sain itse omani myös tänä kesänä ja hitsi sitä fiilistä, kun odottaa, että saa vetää uudet lenkkarit jalkaansa. Nämä ovat jalassa niin unelmat! Minulla on itselläni poikkeuksellisen leveä ja hankala jalka, mutta lenkkarit istuvat kuin sukat, sillä vaikka lesti on ihan tavallinen, kangas joustaa ja muotoutuu monenlaiseen jalkaan.

Icebug on maailman ensimmäinen ilmastopositiivinen kenkien valmistaja

Vuonna 2019 Icebugista tuli maailman ensimmäinen ilmastopositiivinen kenkien valmistaja, mutta erityisesti näiden Eli-kenkien kanssa ilmastotyö on viety pitkälle, ja kierrätysmateriaaleja on hyödynnetty runsaasti: kenkien verkon yläosa on valmistettu täysin kierrätetyistä PET-pulloista, ja kenkien ulkopohjassa on käytetty 15 % kierrätettyä kumia. Kenkien välipohjan materiaalina on BLOOM-vaahto, joka on valmistettu rehevöityneiden vesistöjen levistä. (Tiedän! Tämä viimeinen lause kuulostaa aivan joltain eko-vitsiltä, mutta ei ole.)

Tällaisen kenkäparin ilmastovaikutus on 8,2 kg CO2/kenkäpari. En tiedä kertooko luvut teille tällä tavalla mitään, itselleni ei ainakaan kertonut. Jos konkretiaa kaipaa numeron rinnalle, niin arvo vastaa noin 250 g jauhelihan ilmastovaikutusta. Se ei toki ole mikään 250 grammaisen salaattiannoksen verran, mutta kuitenkin yksi kenkäteollisuuden alhaisimmista arvoista. Icebug kompensoi kaikki päästöt 200-prosenttisesti, jolloin ilmastopositiivisuuteen oikeasti päästään.

Pohjat pitävät

Käytän näitä samoja kenkiä nyt vähän kaikkialla: nyt viikonloppuna olin näissä ystäväni babyshowereissa, viime viikolla lenkillä ja Porvoon keskusta-visiitillä.

Lisäksi minulla on kova luotto, että näistä tulee vakkarikengät venetouhuihin. Luulenpa, että teillekin Icebug on ollut tutumpi nimenomaan käytännöllisistä kitka- ja nastakengistä, kuin tällaisista siroista kesäkengistä. Jotain yhteistä näillä lenkkareillakin on kuitenkin muihin Icebuggeihin: pohjat pitävät.

Eli-lenkkareiden koodi ”RB9X” on kumisekoite, joka on käytössä Icebugin useissa juoksukenkämalleissa. Pito pysyy kaikilla pinnoilla, esimerkiksi juuri liukkaalla, märällä veneenkannelle tai kivillä ja kallioilla. Olen tällä hetkellä ollut meidän veneessä se, joka hyppää laiturille ottamaan veneen vastaan ja kiinnittämään laituriin, joten paras olisi, että kengät pitävät kannella ja hypätessä laiturille: On sitten smoothimpaa ja ennen kaikkea turvallisempaa.

Kaunista, hengittävää, mukavaa

Nämä ovat mukavat, kauniit ja helpot kesäkengät. Vähän sellaiset kengät, ettei eteiseen tarvita paljon muita kenkiä, kun aina kuitenkin turvautuu samoihin.

Tällaisilla helteillä on ollut hyvä, että kenkien pintamatsku on hengittävää, ja toisaalta kastuessaan nämä kuivuvat vikkelästi. Kengissä on lisäksi spesiaalipohjallinen, joka muotoutuu istuvaksi omien jalkojen mukaan, minkä vuoksi nämä sopivatkin varmaan niin hyvin omaan ongelmajalkaan.

Arvonsta ja alekoodi

Haluaisitko tällaiset kesälenkkarit omaksesi? Jätä kommenttiboksiin 11.7. mennessä vapaavalintaiset terveisesi, niin olet mukana. Hyväksyn aina kaikki kommentit käsin, niin älä huolestu, jos kommenttisi ei ilmesty näkyville.

Jos haluaa tuplata mahdollisuudet, niin kannattaa käydä Instagramissa osallistumassa identtiseen arvontaan!

Koska en valitettavasti voi tarjota teille kaikille kenkuleita, koodilla ”henriikka15” saa nyt -15%-alennuksen Icebug.fi- verkkokaupasta. Alennuskoodi on voimassa 18.7. saakka tai niin kauan, kuin lenkkareita on jäljellä.

Toivottavasti teidän viikonloppu on sujunut ihanasti.

Itse vietin suurenomoista vauvajuhlaa Suomenlinnassa, ja nyt väsyttää. Tänään aion vain syödä pitsaa, tehdä verkkaisesti vähän töitä, juoda jääkahvia ja levätä.

Tiistaina suuntaamme Tampereen seudulle kotimaanreissuun, joten huomenna on luvassa jälleen pakkaushommia. Kyllä vain, nämä kengät pääsevät matkalaukkuun, tai pikemminkin samantien jalkoihin.

-Henriikka

Kuvat: Joanna Suomalainen

Hidas raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen

Välillä mä inhoan itseäni. Katson peilistä keskivartaloani, joka on yltäpäältä arvissa. Ruskea linea negra on edelleen kaiken keskellä (rakastin sitä raskausaikana, nyt se voisi jo mennä), ja vatsassa ja rinnoissa on edelleen tummaa pigmenttiä. Kaiken alla komeilee arpi keisarinleikkauksesta. Makaan liian takakenoisessa asennossa sohvalla ja joudun kampeamaan itseni kyljen kautta ylös. Selälleen käydessä, joka ei sekään muuten tapahdukaan enää noin vain, koko maha sukeltaa ruttuiseksi kasaksi navan ympärille. Napaa itsessään ei enää navaksi tunnista ja kaiken päälle siihen on kehkeytynyt napatyrä. Se todettiin ultrassa viime viikolla. Ihoa tuntuu olevan kymmenen kertaa liikaa. Kun sormilla painaa navan kohdalta, käsi vain uppoaa sisään, ja vatsalihakset ovat ties missä.

Vielä vajaa vuosi sitten kehoni näytti täysin erilaiselta, ja mikä olennaisinta: se toimi.

Välillä rakastan itseäni. Katson pukukopin peilistä uskomattomia asioita aikaansaanutta kroppaani, ja vinkkaan itselleni silmää: ”Looking ja feeling good!” Kehoni tuntuu tässä uudessa ja omituisessakin tilassa omalta. Olen ylpeä siitä ja arvostan kaikkea mitä se on vuokseni, ja erityisesti vauvamme vuoksi tehnyt. Yhdeksän kuukauden raskaus ja neljän päivän synnytys, joka päätyi epäonnistuneen käynnistyksen kautta sektioon. Palautuminen – ei ihme, jos siinä kestää. Annan keholleni aikaa, huomiota ja välittämistä.

En koskaan ajatellut, että olisin hidas palautuja. Ylipäänsä ajattelen aina kaikesta automaattisesti niin, että eiköhän minulle kuitenkin käy hyvin. Joku kokee sen varmasti huonona elämäntyylinä, itseltäni se vain tulee luonnostaan. Sitten yhtäkkiä vauvamme tahtoikin olla kohdussani maailman epämääräisimmässä asennossa (lääkärit eivät edes loppumetreillä osanneet aivan sanoa miten), ja vatsastani kasvoi valtava. Näytti siltä, että vauva pötkötti mahassa vaakatasossa. Synnytyssairaalassa kätilöt ja lääkärit kutsuivat aina opiskelijat katsomaan tätä maailman seitsemättä ihmettä, minun vatsaani. Olo oli kuin sirkuseläimellä. Heeheehee, sukkulamaha. Heehehee, puikulamaha.

Vatsalihasteni erkaumasta tuli todella raju, ja koska vatsa kasvoi pelkästään eteenpäin, ja oli ihokin äärimmäisen kovilla. Synnytyksen jälkeen kokeilin pullataikinamahaani ja totesin, ettei tästä kyllä tule enää entisenlainen. Lähellekään. Paljon se palautuu ja on jo palautunut, mutta entiseen on silti valovuosien matka.

Se on ollut shokki hyväksyä. Olin ajatellut kyllä kehoni muuttuu, että arpia tulee ja että palautuminen ottaa aikaa. Olin hyväksynyt sellaisen perustason. En osannut ajatella, että olisin sellainen palautuja, että saan vertaistukea Instagramissa lähinnä kaksosia ja kolmosia synnyttäneistä.

Palautuminen, mitä se edes on? Ajattelin pitkään, että palautumisella tarkoitetaan raskauskilojen poistumista kehosta. Että kyse on yksinomaan painosta (Kertoo varmaan jotain tästä painokeskeisestä yhteiskunnastamme). Ylipäänsä ajattelin, että tuo sana tarkoittaa pitkälti ulkonäköön liittyviä asioita.

Yhtäkkiä itse tässä mankelissa muussattuna hahmotankin asian aivan uudella tavalla: raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen on jokaiselle aivan omanlaisensa matka, mutta pääosin se tarkoittaa kehon toiminnallisuuden palauttamista, ei ulkonäön.

Vatsalihaserkauma, jota syntyy enemmän tai vähemmän jokaiselle synnyttäjälle, palautuu hiljalleen tai nopeasti itsestään… tai sitten ei. Itselläni oli vielä jälkitarkastuksessa noin 10 sentin erkauma navan kohdalla. Vatsalihasten lisäksi sisäelimet hakevat uudelleen paikkojaan, kohtu supistuu takaisin pieneksi ja hormonitasapaino hakee uusia uomiaan. Tietysti pakassa ovat vielä imetyksen aiheuttamat hormoonimäärät, jotka ovat oma lusikkansa sopassa. Ainiin! Ja sektioarpi. Siitä puuttuu vielä osittain tunto, ja menee noin vuoden päivät, että keho on vahvistunut suuresta leikkauksesta lähelle entistään.

Ehkä kiteytetysti niin, että luulin ettei kehoni olisi kaiken jälkeen näin järkyttävässä jamassa toiminnallisesti. Tuntuu hullulta, että vielä vuosi sitten olin urheileva, hyvinvoiva aikuinen. Nyt kääntyily sängyssä on vaikeaa keskivartalontuen puuttumisen vuoksi, vauvan nostelua pitää ajatella koko ajan ja aivastaminen aiheuttaa edelleen epämiellyttävää tunnetta sektiohaavan vuoksi. Vatsalihaserkauman vuoksi vatsani on edelleen kuin puolivälin raskausmaha, pieni tynnyri, joka kulkee mukana. On sanomattakin selvää, ettei sen kanssa toimita ja urheilla aivan normaaliin tapaan, kun vatsalihakset luuraavat missä lie. Välillä saan niihin yhteyden ja välillä en.

Minä palaudun hitaasti ja hyvin todennäköisesti myös aika huonosti, jos mittarina pidetään lähtötilannetta, ja se minun on hyväksyttävä.

Aion tehdä kaikkeni, että kehoni palautuisi ilman leikkausta, mutta olen jo alkanut käydä henkistä prosessia läpi mahdollisen erkaumaleikkauksen suhteen. Napatyrä leikattaisiin varmaan siinä samalla, ja ehkä roikkuva ihokin, sillä se tulee kyllä olemaan varmasti tiellä, jos vatsalihakset saadaan palautettua takaisin paikoilleen. Mutta katsotaan nyt, aika näyttää. Eikä näitä leikkauksia kuitenkaan tehdä, jos haaveilee vielä lapsista.

Mikä tämän kirjoituksen pointti on? Suoltaa kai ulos yhden ajatuksiltaan kehnomman päivän aatoksia. Välillä on huonoja päiviä, ja tänään on sellainen. Tuntuu tärkeältä, että näistäkin tunteista voi puhua, vaikka oikeastaan minua nolottaa nämä ajatuket aivan kauheasti. Olisi ihana olla niin myönteinen, että aina vaan lakkaamatta jaksaisi rakastaa kehoaan. Että silittelisi kehoaan hymyillen, että hienon työt olet tehnyt.

Pääosin olen tsempannut ja jaksanut hyvin. Olen ollut aivan yllättynyt kuinka kunnioittavasti ja rakastavasti olen pystynyt muuttuneen kehoni kohtaamaan. Menee hetkiä, etten muista koko asiaa, tai vaikka muistaisinkin, ajatukseni ja tunteeni ovat hallinnassa ja myönteisiä koko prosessia kohtaan. Onneksi tuo lapsi on tuossa ja muistuttaa, miten ihanasta syystä kaikki on tapahtunut.

En kuitenkaan ole sellainen pyhimys, että pystyisin torppaamaan mielestäni koko ajan kielteiset ajatukset. Välillä olen itkenyt vuolaasti sitä, että miksi juuri minun piti olla tällainen raatorehellinen esimerkki siitä, että välillä palautuminen on tuskientaival. Miksi juuri minun on palauduttava näin? Miksei vaikka joku, joka ei edes tykkää esimerkiksi kiipeillä?

Olisi helppo katkeroitua, kun katsoo somen supernopeasti palautuvia äitejä, jotka pusertavat sormiensa välissä pikkuruista ihomakkaraansa todeten, että “tässä on tätä löysää, nyt lähden juoksulenkille!” Olen katsonut palautumiskuvia ja lukenut palautumistarinoita niin loputtomasti, että lopulta olen piilottanut joitain tilejä itseltäni, etten jäisi vellomaan.

On tehnyt mieli läpsäistä niitä, jotka toteavat: ”hei kyllä sä palaudut, siinä vaan kesti hetken”, kun he itse olivat vetämässä rääkkitreeniä täysin palautuneiden kehojensa kanssa kolmen viikon jälkeen synnytyksestä. Olen huutoitkenyt puolisolleni sitä, ettei minulla ole enää edes napaa. (Hän vastasi, että eihän napaa edes tarvita mihinkään.) Olen tuskastellut sitä, että aktiivinen, kehollinen elämäntapani on tauolla, enkä tiedä, koska se palaa. Palaako. Eiköhän se palaa.

Ai pahus. Kuulostan kyllä TODELLA katkeralta. Siksi kai kirjoitan. Haluan tämän kaiken ulos.

Taistelen koko ajan tätä ja näitä kielteisiä ajatuksia vastaan. En yksinkertaisesti suostu elämään näin, tällaisia ajatuksia pyöritellen. Haluan nauttia elämästä. Kehonihan on aivan mahtava, erottomaton osa minua. Se on kotini, jossa elän, ja miten paljon se onkaan vuokseni tehnyt. Jaadijaajaadi.

Tekisi mieli kirjoittaa toinen, positiivinen juttu jonain parempana päivänä kuin tämä, mutta toisaalta tuntuu tärkeältä tuoda myös näitä totaalisen vittuuntuneita, räytyneitä, katkeroituneita, ahdistuneita, itkuisia ja ylitsevuotaman kamalia tunteita esiin.

En tiennyt, että kehoni voisi olla näin keskiössä arjessani, kunnes olen tajunnut, että se liittyy jokaiseen hetkeen, jota elän. En ole ennen ymmärtänyt sitä, koska sitä ei ole tarvinnut ajatella. Koska se on toiminut.

Sinänsä ironista, että eniten hermostuttanut asia muiden ajatuksissa omaa palautumistani kohtaan on asian kohtaaminen pelkästään ulkonäön kautta – siis juuri niin kuin sen itsekin ennen ajattelin. Kun puhun haastavasta palautumisesta, olen huomannut useiden vastauksista, että he ajattelevat minun puhuvan ulkonäöstä. Olen joutunut monesti korjaamaan, että haluaisin toiminnallisuuteni takaisin. Haluaisin taas kiipeillä, pomppia trampoliinilla, meloa, pelata sulkapalloa ja esimerkiksi nostaa lastamme ilman, että tarvitsee koko ajan ajatella. En väitä, ettenkö miettisi myös ulkonäköä (aivan liikaa!), mutta suoraan sanoen se on silti ollut aivan toissijainen asia toiminnallisuuden rinnalla. Odotan kauhulla tuleeko aika, jolloin itken ensisijaisesti ulkonäköäni.

Toinen harmaita hiuksia päähäni tupsauttanut ajattelumalli on sellainen, että tämän olisi voinut jotenkin estää omalla toiminnallani: ”Ootko sä laittanut rasvaa sun arpiin? Oletko käynyt fysioterapiassa? Muistithan liikkua oikein raskausaikana?” Siinä vaiheessa kun on lähes raskauden alusta lähtien öljynnyt ihoaan kahdesti päivässä, käynyt fysioterapiassa ja tehnyt niitä niin-hitsin-tylsiä liikkeitä kurinalaisisesti melkein päivittäin, käsitellyt tunnollisesti sektioarpea ja googlannut kaiken tiedon erkaumasta ja palautumisesta, sekä turvallisesti liikkumisesta raskausaikana, on kuluttavaa huomata joiden ajattelevan tätä ”omaksi syykseni”. Palautumiseen voi tiettyyn pisteeseen asti vaikuttaa itse, mutta yllättävän paljon homma on vain arpapeliä. Joillakin kohdut kallistuvat eteenpäin, joillakin enemmän kohti selkärankaa. Joidenkin ihoon muodostuu helposti arpia, toisilla ei. Myös synnytystapa, mahdollinen imettäminen ja moni muu seikka vaikuttaa paljon palautumiseen. Aikamoinen potti kaikkinensa, aivan jokaiselle äidille.

Haluan myös muistuttaa, ettei ulkoisesti nopeasti palautunut tarkoita välttämättä sitä, että palautuminen olisi ollut helppoa tai kokonaisvaltaisesti nopeaa. Liian usein itsekin sorrun ajattelemaan, että ulkonäkö kertoisi palautumisesta kaiken. Hitsin ulkonäkökeskeinen maailma! Moni nainen kärsii esimerkiksi virtsankarkailusta raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen, eikä sellaista hahmota vatsan koosta tai muodosta.

Nyt synnytyksestä on kulunut kolme kuukautta. Se on lyhyt aika, ja palautumiseni vasta alussa. Tällä hetkellä keskitän ajatukseni siihen, että jatkan fyssaritreenejäni ja -käyntejäni, keskityn ryhtiini, käsittelen sektiohaavaani, käytän palautumisvyötä, etsin tietoa palautumisesta ja liikun ja huollan kehoani säännöllisesti mutta turvallisesti (palautuminen ei tarkoita, etteikö saisi tehdä mitään tai hikoilla).

Sen lisäksi keskityn erityisesti mieleeni, koko homman psyykkiseen puoleen. Lisäksi yritän jälleen kerran olla vertailematta itseäni muihin. Muiden nopea palautuminen tai kuvankauniit ihot ja kehot eivät ole minulta pois. Päinvastoin haluan olla onnellinen jokaisen puolesta, joka pääsee palautumisessa vähemällä.

Varmaan joku ajattelee, että miten voin valittaa, kun olen saanut ihanan lapsen. Mutta totta hitsissä näistä asioista ja tunteista pitää pystyä puhumaan! Totta kai lapsi on ihana ja on etuoikeutettua saada olla äiti. Siltikin moni nainen kamppailee palautumisahdistuksen kanssa, kun aika harvoin sitä lopulta kuulee ja näkee hitaasti tai edes normaalisti palutuvista naisista. Nyt kun en voinut olla sellainen kannustava esimerkki superpalautujasta, niin olen esimerkki arvista ja itkuista, mutta toivon mukaan otteluvoitosta pidemmän päälle.

Puolisoni aina muistuttaa, että minun tulisi kirjoittaa myös silloin, kun on huono hetki. Joten tässä sitä nyt ollaan. Raadollisenrehellisenä mutta onneksi sinnikkäinä matkalla palauttamaan omaa kehoa uomiinsa. En aio kirjoittaa, että ”haluan kehoni takaisin”, sillä se on ollut tämä sama keho koko ajan, enkä muutenkaan halua alleviivata, että tavoite olisi tulla täysin entisen kaltaiseksi. Mutta haluan toimia ja toivon, että joskus vielä minun ei tarvitse ajatella kehoani näin himputin paljon koko ajan.

-Henriikka