Mitä Marokosta kannattaa ostaa? Astioita!

_MG_0046 kopio

En halua missään tapauksessa kotimme muuttuvan sellaiseksi tavaraläjäksi, jossa on kymmenittäin Afrikasta kannettuja puisia elefantteja, korurasia pullollaan Aasian rannoilta kerättyjä kiviä ja joka hyllynreuna matkamuistoja täynnä. En tahdo kantaa matkoiltani kotiin mitään, joka ei sovi arkeen ja kotimme miljööseen.

Pidän kuitenkin siitä, että reissuilta voi tuoda mukanaan tuliaisia, jotka ujuttautuvat saumattomasti muuhun elämään ja muistuttavat samalla hyvistä hetkistä matkoilla. Marokosta kannoin mukanani muun muassa teetä, pyyhkeitä ja astioita.

Kirjoitan muista tuliaisista myöhemmin, mutta nyt keskitytään astioihin, Marokon ylpeyksiin.

_MG_0059 kopio

Et voi kulkea Marrekechin Medinan katuja näkemättä astioita. Niitä on kasoittain, tuhansittain, miljoonittain pienillä sokkelokujilla ja voin vain kuvitella, kuinka paljon minulta jäi näkemättä. Näyttävimpiä lautasia ja kulhoja roikutetaan seinällä, pienemmät ovat riveissä ja kasoissa hyllyillä ja maassa, osa kadulla saakka.

Paras paikka suorittaa ostoksia Marrakechissa on Medina ja sen vieressä sijaitseva Mellah. Djemaa el-Fna -aukiolta alkavat souk-markkinakojut ovat varsin hyvä paikka kuluttaa roposiaan.

Kannattaa huomioida, että myös laadutonta tavaraa liikkuu paljon. Ystävämme ostivat mielettömän kauniin astian Marokon tuliaiseksi, mutta se päästi väriä heti ensimmäisen vesipesun yhteydessä. Myös maalausjäljissä on paljon eroa. Ensimmäisestä kojusta ei välttämättä kannata hamstrata, vaan tutkia hetki ja tehdä päätöksiä myöhemmin. Kaikkea ei voi tietenkään tietää etukäteen, mutta kannattaa pyrkiä tarkistamaan tuotteet kunnolla.

_MG_0095 kopio _MG_0086 kopio

Tingi pois ainakin puolet, luultavasti enemmän. Mitä sinnikkäämpi olet ja mitä enemmän ostat, sitä halvemmalla saat. Joissain paikoissa on kiinteät hinnat, mutta sellainen on harvinaista.

Löysimme itse mukavan paikan ja mukavat myyjät, jotka olivat valmiita neuvottelemaan hinnoista ja olivat niin avuliaita, että ostimme mielellämme juuri heiltä. Ylläolevista suuremmista kulhoista maksoimme noin viisi euroa, alla olevista pienistä kipoista 1–2 euroa. Ensimmäisen kuvan lautaset olivat 2–3 euroa.

Kun olimme tehneet ostoksemme, sain vielä yllätykseksi valita kaupasta minkä tahansa pienen asian lahjaksi. Ihanaa! Valitsin pienen korurasian.

_MG_0072 kopio

Astioita olisi ollut vaikka minkävärisiä. Pyrimme itse pysymään melko hillityissä väreissä ja tarkassa kuviossa, sillä boheemeimmat ja räiskyvimmät astiat jäisivät varmasti keittiössämme huomiotta.

Keraamisten astioiden lisäksi ihastuin ikihyviksi antiikkisiin tarjottimiin. Tarjolla oli sekä uusia että vanhoja metalliastioita, joista ne vanhat, painavammat ja laadukkaammat ovat ehdottomasti kauniimpia.

Valtavasta kultaisesta tarjottimesta pyydettiin aluksi 80 euroa, mutta sain tingittyä sen noin 15 euroon. Pienemmät olivat molemmat alle 10 euroa.

_MG_0124 kopio_MG_0119 kopio

Nämä ovat kaikki sellaisia astioita, joille tulee varmasti käyttöä. Se tuntuu kivalta. Etenkin tarjottimista on ollut meillä vähän pulaakin ja nyt on ihana nostaa kahvikupit kaunille, vanhalle hopeatarjottimelle.

Ja astioista puheenollen, koti- ja sisustusjutut ovat vihdoin edenneet! Ruokapöydättä olemme vieläkin, mutta löysimme mieluiset vaatekaapit ja sängyn teettämällä. Vaatekaappeja tullaan huomenna kasaamaan, ja saamme vihdoin kaikki pahvilaatikot pois nurkista. Sänky tulee toukokuun alkupuolella ja pääsemme lattiatasosta ihanaan valkoiseen puusänkyyn. Lupaan kertoa tarkemmin näistäkin, kunhan asiat asettuvat.

Ihanaa iltaa, nautitaan auringosta.

-Henriikka

Ps. Ja iik! Jännittävä päivä. Menen ensi kertaa kokeilemaan treenejä yli 2,5 kuukauden tauon jälkeen.

Muutama valittu astia keittiönkaappiin

_MG_1829 kopio

Voi astiat! Rakastan niitä niin pinnallisen syvästi.

Tunnen jokaista astiaani kohtaan sellaista lämpöistä suojeluviettiä. Kunpa niille ei sattuisi mitään tämän maailman tiimellyksessä. Tosin Janne kyllä mursi voimillaan tänä aamuna yhden shampanjalasin rikki, valtava kaappimies kun on. Mutta keraamiset astiat ovat niitä suojeltavimpia, joten Jannen ei tarvitse nukkua sohvalla.

Ennen koin heikkoutta kauniiden koriste-esineiden edessä. En väitä, etteikö minullla edelleen olisi levottomat hetkeni niissäkin tilanteissa, mutta astiat vievät nykyisin vallan. Siinä missä koriste-esineiden ympärille on vaikea luoda mielikuvissaan tunnelmia, pystyy astiat näkemään heti ystävien lettukesteillä, rauhallisella aamiaisella tai kauniisti katetun illallispöydän koristeina. Astiat tuovat moneen arjen tilanteisiin paljon ja juuri sen takia ne ovat niin vastustamattomia.

_MG_1835 kopio _MG_1842 kopio

Asuimme ennen Arabianrannassa, Arabian tehtaiden ja Iittalan Outletin vieressä. Kävin siellä haavekierroksellani lähes viikottain. En sentään aina kantanut mitään kotiin, mutta toisinaan kyllä.

Maanantaina kävin siellä suunnilla taas pitkästä aikaa ja piipahdin liikkeessä. Se oli juuri se maailman onnellisin päivä, josta kirjoitin. Ostin kirkkaankeltaisen kastehelmikulhon 30 prosentin alennuksesta, eikä se ainakaan laannuttanut iloani.

Sen lisäksi ostin kakkoslaatuisia Sarjaton-sarjan astioita: valkoisen ja vaaleansinisen lautasen ja lettikuvioisen kulhon. Meillä on joitain Sarjattoman astioita, mutta olen pitänyt tärkeänä, että ne oikeasti pysyvät sarjattomina. En halua ostaa enempää kuin yhden samanlaisen.

_MG_1849 kopio _MG_1846 kopio _MG_1852 kopio

Kuinka pistävänä tunnenkaan äitini syyllistävät silmät astiaostosteni vuoksi. Hän kyllä tietää, miten polveni notkahtavat kauppojen astiahyllyjen välissä. Onneksi niissä silmissä on myös pilkettä, ei ole turhan köyhä äidinkään astiavalikoima.

Tulin itse asiassa juuri kotiin Iittalan liikkeestä. Olin Iittala X Issey Miyake -kokoelman lanseeraustilaisuudessa. Japani ja Suomi löivät ajattoman muotoilun ajatuksensa yhteen, ja lopputulos näytti erittäin kauniilta. Mutta kukkaronnyörit olivat umpisolmulla, vaikka teekupit kutsuivat suojelemaan.

Leikkokukkia ja kauniita astioita ei voi koskaan olla liikaa. Paitsi jossain vaiheessa.

-Henriikka

Alakulo

_MG_0077 kopio

Tänään on tuntunut, että syksy nielee. Ihan sellaisenaan, yhtäkkiä ja aivan kokonaisena. Lehtiä on riepoteltu tuulen voimasta siihen malliin, että heikommat ovat saaneet väistyä elon tieltä. Minusta on tuntunut, että olen pian lehtien sijassa. Tai seassa, tai jotain. En vapaasta tahdostani, niin kuin lapsena lehtikasoissa seikkailtiin, vaan olen huomaamattani joutunut syksyn saaliiksi.

Pahimpia on aa-a-aa-a-a-aamut, kun niiden päättymistä ei näy”, laulaa Vilkkumaa. Mutta minusta pahimpia on juuri ne ii-i-ii-ii-i-illat. Mä pelkään, et ne saa mut. Ja niin lopulta käy.

Onneksi minulla on kaihomuki. Askartelin sen viime viikolla askartelupajassa. Olisi saanut laittaa mitä tahansa värejä tai leikata mitä tahansa kuvioita, mutta päädyin vain mustaan kirjoitukseen. Joskus olennainen tulee sanottua suurella vaivalla, vähillä sanoilla.

_MG_0114 kopio_MG_0087 kopio

Kun olisi aina syksy” – Se on ylistys vuodenajoista parhaalle. Riipivin, pimein ja ikävin vuodenaika, joka on kuitenkin se kaikista rakkain. Kruunukynttilät palavat ja minä istun huoneen nurkassa viltin sisällä ja vuodatan steariininkatkuisia syysitkuja. Juon inkivääristä teetä, joka on niin vahvaa, että se vääntää suun mutrulle ja sydämen vinoon. Kirjoitan pöytälaatikkoon paljon runoja, jotka ovat jollekin, joka ei niitä koskaan näe. Patterit hohkaavat kuumalla ja silti paleltaa.

Aloita aina aamusta” – Se on lupaus uudesta. Aina voi aloittaa alusta, aina voi ottaa uudestaan. Jos virkkuutyöstä tippuu silmukka, voi purkaa pari kerrosta ja löytää virheen. Siinä kohdassa se purkaminen tuottaa tuskaa, mutta sen tehtyä on huojentunut olo. Kaikki on taas kunnossa. Aamuissa on arvokkuutta, aamuissa on toivoa. Aamut ovat hartaita hetkiä, jotka kantavat muiden vuorokaudenaikojen yli. Aamujen voimalla jaksaa läpi lokakuunkin.

_MG_0093 kopio_MG_0112 kopio

Kirjoitin aina teininä Livejournalia ja runoja rakkausrunot.comiin. Voi ehei, ette todellakaan saa tietää nimimerkkejä.

Mutta joskus tekisi mieli taas palata niille sivuille ja etenkin niihin kepeisiin nuoren tytön ajatuksiin, jotka tuntuivat silloin viiltävän sielua niin syvältä, ettei pohjaa tavoitettu. Eikä pitäisi vähätellä, sillä kymmenen vuoden päästä luen näitä juttuja ja mietin, miksihän olin syksyisin aina niin alakuloinen.

-Henriikka