Kaupallinen yhteistyö: Bloxcar

Kun päätin syksyllä, että vietän pari kuukautta keväästäni kiertäen Lappia, tajusin tarvitsevani auton. Olen käynyt useita kertoja pohjoisessa yöjunalla, ja rakastan sen tunnelmaa, mutta tälle reissulle autottomuus ei ollut edes vaihtoehto. Paikkojen vaihto, useiden retkikohteiden äärelle pääsy ja suht suunnittelematon reissu ei antanut mahdollisuutta kulkea Lapin harvoin ja melko kehnosti toimivan julkisen liikenteen varassa.

Omaa autoa minulla ei ole, enkä voinut lainata noin pitkäksi aikaa ystävien tai vanhempienkaan omaa. Niinpä minulla oli vuokra-auto Blox Carilta, autojen Airbnb:ltä eli vertaisvuokrauspalvelusta. Blox Car palkittiin parhaana kestävää kehitystä tukevana mobiilipalveluna viime Slushissa, ja olen viime kesästä lähtien seuraillut heidän toimintaansa kiinnostuneena. Nyt olen päässyt yhteistyön myötä ensi kerran myös kokeilemaan autovuokraa.

Blox Carilla on palvelussaan yli 500 autoa – kaikkea övereistä juppiautoista kulumaa ottaneisiin pakuihin ja pikkuruisiin kaupunkikiitäjiin.

Koska kyse on yhteistyöstä, en valinnut tällä kertaa autoani itse. Ilmeeni olikin melkoinen, kun näin tulevan seikkailuautoni. Musta tila-Audi ei varsinaisesti ole se auto, jolla olen mielessäni nähnyt itseni kurvailevan, ja olenkin saanut perheenjäseniltä ja ystäviltäni hyvää kuittia kulkupelistäni. Toisaalta, ainoana ehtonani oli tilava auto (tai suksiboksi), joten millään miniautolla en olisi pystynyt starttaamaankaan.

Ja pakkohan autolle oli antautua ihan samantien. Ajan ensimmäistä kertaa elämässäni autoa, jossa on automaattivaihteet ja vakionopeudensäädin. Kaikki tuntuu niin helpolta, laittoman helpolta. Ajan ensimmäistä kertaa elämässäni autoa, jossa tuntuu turvalliselta. Vaikka tielle on poukkoillut poroja, ja todella suuresti vaihdellut keli on tehnyt teistä ja ajamisesta välillä aikamoista show’ta, auto on toiminut moitteetta. Turvallisuuden tunne on kyllä hieno asia olemassa.

Kaikista ominaisuuksista suosikkini on kuitenkin pieni kahvikupin kuva, joka ilmestyy ruutuun, jos ajamiseni alkaa vaikuttaa väsyneeltä: ”Rest needed!” Oikeasti, kahvikuppi!

Sen jälkeen, kun pääsin parin ajopäivän jälkeen Kuusamoon, olen ajanut verrattain vähän. En ottanut autoa vuokralle sen vuoksi, että voisin ajaa mahdollisimman paljon, vaan sen vuoksi, että pääsisin paikkoihin. Ja että voisin ylipäänsä lähteä reissuun.

Suuren osan matkasta olen ollut ystävien seurassa, ja silloin kyydit on tietysti aina yhdistetty. Kuusamossakin autoni seisi viikon verran käyttämättä mökin pihassa. Lyhyet välimatkat olen myös aina taittanut kävellen. En pidä ajatuksesta, että autollisuus saisi minut autoilemaan jopa ne matkat, jotka ennen kävelin tai pyöräilin.

Auto on kuitenkin ollut välttämätön matkalleni. Olen päässyt sillä kauppaan majapaikoista, jotka ovat olleet kauempana sivistyksestä (ömh, melkein kaikki). Olen pystynyt kuljettamaan sillä retkeilytarvikkeitani (metsäsuksia, lumikenkiä, lumilautaa, murtsisuksia, monoja, sauvoja, makuupusseja, luistimia….) ja päässyt luontokohteiden ääreen. Ja kun olen halunnut jatkaa reissuani seuraavaan paikkaan, olen päässyt etenemään autollani ja kuljettamaan sillä muitakin. Elämäni on ollut autossani viimeiset kuusi viikkoa.

Blox Carin kantava idea on saattaa ne autot käyttöön ja tuottamaan tuloa, jotka muuten lojuisivat käyttämättöminä. Siis juuri niinkuin Airbnb tekee asuntojen, mökkien, makuuhuoneiden ja muiden majoituskohteiden kanssa. Yksityisesti omistettuja ajoneuvoja pyritään siis korvaamaan vertaisvuokrauksella: itseni kaltaiset autoja toisinaan tarvitsevat saavat helpon tavan vuokrata auton itselleen, ja autonomistajat saavat helpon tavan vuokrata autonsa toisten käyttöön.

Blox Car kuvaa itseään edulliseksi, helpoksi ja turvalliseksi. Kolme melko olennaista asiaa autovuokrauksessa ja varmaan myös ne asiat, jotka tuleekin olla kunnossa, jos tällainen palvelu halutaan laajemmin ihmisten käyttöön. Oma kokemukseni on ollut erinomainen, vaikka tiedostan tietysti, että olen yhteistyön myötä spesiaalissa roolissa arvioimaan kaikkea neutraalisti.

Olin alunperin ajatellut ottavani auton vasta Lapissa. Ajatuksena oli tulla yöjunalla tänne ja lastata kamat autoon vasta pohjoisessa. Kampetta oli kuitenkin seitsemän viikon matkaa varten liian paljon junakuljetettavaksi, minkä vuoksi päädyin ajamaan auton Helsingistä saakka.

Kyllä minua vähän naurattaa nämä kuvat. Ja on naurattanut koko menneet kuusi viikkoa. Olen ihan oikeasti oppinut taas tauon jälkeen ajamaan autoa, peruuttanut hienosti milloin milläkin metsätiellä ja kehitellyt takaboksiin sellaisen uskomattoman tetris-systeemin, että tiedän aina kamppeiden olinpaikan.

Olen laittanut lämmityksen päälle pakkasaamuina ja fiilistellyt takalasin pyyhintä. Olen tuntenut vapauden tunnetta ajaessani Käsivarrentietä takaisin ja nähnyt kaikkialla kevään kasvavan.  Olen huudattanut musiikkia lujalla, värkkäillyt sopivia soittolistoja ja käyttänyt rumia ajoaurinkolaseja.  Olen tankannut näpit jäässä ja miettinyt renkaanpaineita. Olen ihmetellyt hienoa autoani, mutta kiittänyt siitä myrskyn sattuessa tai teiden ollessa luistinratoja. Olen ollut kiitollinen mahdollisuudesta olla reissun päällä, tehdä asioita, tavata paikallisia ja kuulla heidän tarinoitaan.

On ärsyttävää, miten paljon oma auto mahdollistaa Suomessa, mutta toisaalta helpottavaa, ettei kaikkien tarvitse omistaa autoa voidakseen käyttää sitä satunnaisesti.

Vajaa viikon päästä olen taas kotona. Auto on seissyt nyt Pyhän mökkimme edustalla, kun olen viettänyt alkuviikon mökkiaikaa tarvitsematta autoa. Illalla heitän Jannen Kemijärvelle, josta yöjuna nappaa hänet ja kuljettaa kotiin.

Itse ajelen lauantaina Vuokattiin, jonne haen bussipysäkiltä sunnuntaina Beankin. Seikkailukerhon miniloma olkoon kruunu talvelle, sillä keskiviikkona Helsingissä on parasta olla kevät, kun saavun kotiin.

Pitääkin käydä ostamassa auto täyteen tulppaaneja, että saa kotiin kevätolon, vaikka koko kaupunki olisi harmaa.

-Henriikka

Kuvat: Mikko Santasalo (joka oli vähän fiiliksissään mun autosta…)