Kirjasuositus: Ikuisesti merkitty

Kaupallinen yhteistyö: Harper Collins Nordic

Harvoin kohtaan sellaista kirjaa, jota tekee koko ajan mieli lukea pidemmälle, mutta samaan aikaan ei voi, sillä ei uskalla.

Sellaiseksi kirjaksi on osoittaunut Emelie Scheppin esikoisromaani Ikuisesti merkitty.

Paljon en halua spoilata, mutta takakannen teksti alkaa: “Kun maahanmuuttajaviraston johtaja löydetään kuoliaaksi ammuttuna olohuoneestaan, epäiltyjen joukossa on myös hänen vaimonsa. Kukaan ei kuitenkaan osaa odottaa lapsen kädenjälkien löytymistä talosta, jossa ei asu lapsia.

Menen (hyviä) kirjoja lukiessani täysin niiden maailmaan. Näen asiat kuvina ja elokuvina, haistan hajut, maistan maut ja tunnen kirjan ympäristön.

Siksi tämän dekkarin kanssa minulla on ollut hankaluuksia: olen tottunut siihen, että voin lukea aina ja missä tahansa. Nyt minun on valittava tarkoin hetket. Uppoan kirjan kautta synkkään ja arvoitukselliseen murhamaailmaan niin syvästi, että pelkään ihan toden teolla. Valmiiksi synkeässä olotilassa voisin muuttua vainoharhaiseksi kirjan myötä.

Luin viime viikolla kirjaa kotona, kun Janne oli yötä poissa. Sanomattakin selvää, että varmistelin illan tullen turvalukot ja nukahdin peitto pään päälle vedettynä.

Ikuisesti merkitty on Scheppin esikoisromaani ja sopii myös tarinallisesti omaan tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni: kirjailija heittäytyi pois mainosmaailman projektijohdosta ollakseen vapaa kirjailija.

Dekkaria on myyty jo yli puoli miljoonaa kappaletta ja sen taustalla on hieno, koskettava kertomus. Mikään kustantamo ei ottanut kirjaa kustantaakseen ja lopulta kirjailija päätti kustantaa sen itse. Muutamassa viikossa kirjaa myytiin lähes 5 000 kappaletta, puolessa vuodessa myynti nousi yli 40 000 kappaleeseen.

On hurjaa ajatella, miten monet, super hyvät käsikirjoitukset jäävät pöytälaatikoihin hylkäävien vastausten vuoksi.

En lue juuri koskaan dekkareita. Olen lukenut elämässäni niitä ehkä vajaa 10. Tavanomainen kirjatyylini on harras, maalaileva, yksityiskohtaisen kuvaileva. Historialliset romaanit, elämänkerrat, romantiikka, novellikokoelmat… tiedättehän?

On tehnyt tosi hyvää tarttua uudenlaiseen kirjallisuuteen, vaikka se onkin vaatinut enemmän ajatusta ja keskittymistä kuin ne tyypilliset kirjavalintani. Olen nauttinut Scheppin teoksesta todella, vaikka aluksi oli todella vaikea tyytyä maalailemattomaan kieleen.

Norrköpingin syyttäjäviraston nuoreen yleiseen syyttäjään keskittyvää dekkarisarjaa kaavaillaan vähintään kahdeksanosaiseksi. Tuplaan siis helposti sarjan myötä koko dekkarihistoriani.

Paras asia kirjassa on häiriintynyt keskushenkilö. Muiden ihailema uraluoti, jolta löytyy kuitenkin omat luurankonsa kaapista.

Kokonaisuudesta en osaa vielä sanoa, sillä luku-urakkani on hidas. Ehkä tänään illalla löydän taas riittävän turvallisen mielentilan, jotta mielikuvitukseni pysyy sopivan rajatulla alueella?

-Henriikka

Ps. Hesarissa oli juuri juttu kyseisestä kirjasta, jos kiinnostaa lukea laajemmin.