Ikimuistoisella festarireissulla Virossa: Viljandi Folk Music Festival

kaupallinen yhteistyö: Viljandi Folk Music Festival

Kolme päivää ilahtuneena, vapautuneena kuunnellen folk-musaa viltin päällä nurmikolla, ritariaikaisten linnanraunioiden ympäröimänä, pikkusisko viekussa. Siinä se kaikki, tiivistetysti.

Heinä-elokuun vaihteessa Virossa, Viljandin pienessä kaupungissa järjestettiin jo 17. Viljandi Folk Music Festival, kansan- ja maailmanmusiikkia tarjoileva hyvän tuulen festari. Me lähdimme Roosaliinan kanssa paikan päälle katsomaan, miten etelässä tanssitaan ja ilakoidaan.

Kannatti ehdottomasti lähteä. Oli kesän rennoimpia päiviä, sellaisia hymyilyttäviä ja hykkerryttäviä, jollaisina ei vain voi ajatella mitään kurjaa.

En ollut kuullut ennakkoon Viljandista yhtikäs mitään. Ennen reissua selvitimme tietysti paikan olemusta uteliaina.

Etelä-Virossa, metsien keskellä sijaitseva Viljandi on täynnä historiaa käsinkosketeltavan konkreettisessa muodossa, sillä aikoinaan valtaa pitäneen liiviläisen ritarikunnan koreat linnan rauniot ympäröivät kaupunkia. En ole niinkään kova historia-fani silkan historian vuoksi, mutta tarinat, kohtalot ja erityisesti ihmiset saavat minut kiinnostumaan vuosisadasta tai -tuhannesta huolimatta.

Viljandissa on myös upeaa, vanhaa puuarkkitehtuuria: värikkäät, suloiset ja usein kumman valtavat talot seisovat mutkittelevien pikkukatujen molemmin puolin. Kaupungin välittömässä läheisyydessä on myös järvi, joka avautuu kumpuisen mäen alla. Suikulan muotoista järveä reunustaa valkoinen hiekka ja se onkin suosittu myös rantalomailijoiden keskuudessa: järvellä killuu polkuveneitä ja veden äärellä pelataan ahkerasti beachia. Pelikenttien ohi kävellessä tuli olo, että jokaikinen viljandilainen nuori pelaa lentopalloa.

Me yövyimme järven rannalla sympaattisessa, pienessä Aasa Guest Housessa, josta tulikin meille sellainen kotipesä: iltapäiväunista ehti tulla pitkän viikonlopun aikana rutiini.

Tilanne oli senkin vuoksi spesiaali, ettei Roosaliina ollut koskaan ennen ollut kesäfestareilla, siis millään tuollaisilla kesähurmiollisilla musiikkikarkeloilla. Ja omatkin festarikokemukseni ovat niin rajalliset, että esimerkiksi Kaustisten sijaan olen kirmannut vain Ilosaaressa, Flowssa ja Jazzeilla. Maailma Kylässä -festivaali oli ehkä muistoistani tällaista kansanmusiikki-kokemusta lähimpänä.

Mutta lähdimme tapahtumaan uteliaina. Torstaina lautta- ja automatkan jälkeen saavuimme jo iltapäivästä perille. Avajaisia emme ennättäneet nähdä ja sunnuntaina lähdimme jo ajoissa kotimatkalle, mutta saimme silti kokonaiset kolme festaripäivää neljästä.

Festareiden tunnelma oli aivan ihana: välitön, lämmin, rento. Festareilla oli 9 eri lavaa, joista kaksi on selkeästi suurimmat, ja pari kokonaan rajatun festivaalialueen ulkopuolella, kuitenkin kaupungissa ja alueen välittömässä läheisyydessä. Yksi lava oli suuressa teltassa, yksi vanha kivikirkko alueella.

Kävijöitä festareilla on vuosittain yhteensä yli 25 000, keikkoja on yli 100 ja muusikoitakin 800. Hulabaloo-hommia siis, mutta jollain tavalla kuitenkin tosi hyvin organisoituna ja niin, ettei missään vaiheessa tullut ahtauden tuntua tai sellaista oloa, että saisipa kunnolla hengitettyä. Moni tulee paikalle vain päiväksi tai vain yhden konsertin ajaksi, mikä tekee mukavaa väljyyttä viikonloppuun. Keikkoja pystyi aina katsomaan pyyhkeen päältä köllötellen, jäätelö kädessä, ja mäkinen maasto antoi lyhyemmällekin vähän armoa: lavalle jopa näki!

Viisi hyvin olennaista huomioitavaa seikkaa olivat:

1) Yllätyksellisyys. Koska vain saattoi tapahtua mitä vain. Kadunkulmissa kökötti kaikessa hiljaisuudessa 6-vuotiaita supertalentteja soittaen milloin mitäkin säkkipilliä, keskellä festarialuetta oli höyryä taivaalle tuprutteleva sauna ja yhtäkkiä joku kaivoi käsilaukusta sellon ja alkoi soittaa ja tanssia.

2) Lapsiperhemyönteisyys. Oli ilo nähdä, että festivaali oli monelle koko perheen yhteinen tapahtuma ja perinne. Vaikka suurin osa oli paikalla ilman muksujaan, lapset mahtuivat meininkiin hyvin. Heille oli omaa tiipiitä ja labyrinttiä ja siellä ne juosta menivät infolaput selässään ilman sen kummempaa häsellystä, että onko se nyt ok ja entäs jos he pilaavat kaiken.

3) Eräperinteen ja kansanmusiikin läheinen suhde. En tajua, miten en ollut tätä hoksannut! Monesti viikonlopun aikana tuntui, että on kouluaiheiden äärellä: festarialueen käsityöpajoissa tehtiin pajupillejä, nahkahommia ja muita eräperinnekäsitöitä, ja muutenkin luonto oli monessa läsnä.

4) Pellavan määrä! Huh huh, onneksi sentään pyyhkeemme olivat pellavaa, muuten emme ehkä olisi sopineet joukkoon. Otin itsekin pellavamekon mukaan ajatellen, että tämähän varmaan sopisi festareille kivasti, kunnes perillä tajusin, ettei siskoni enää löytäisi minua kaiken pellavan keskeltä, jos sonnustautuisin asuuni. Luonnonmateriaalit olivat muutenkin kovassa huudossa, samoin erilaiset lippalätsät, pitsipipot, kangaskassit ja nahkareput. Aivan kuin aikoinaan seurakuntanuorissa!

5) Kansanmusiikki on Virossa coolimpaa kuin Suomessa. Kansanmusiikki tuntui olevan huomattavan paljon enemmän valtavirtamusiikkia Virossa kuin täällä meillä. Kuinka moni teistä tuntee suomalaisia kansanmusiikkikappaleita tai -artisteja? Kuinka moni on soittanut kansanmusiikkisointinta? Jostain syystä tanhuilla ja muilla kansanmusiikkiin liittyvillä harrastuksilla oli lapsena aina vähän nolo maine. Toivottavasti tämä on jo nyt muuttunut.

Artisteista jäi parhaiten mieleen ylläolevan kuvan nuori muusikko-kaksikko Duo Ruut, joka selkeästi edusti uuden sukupolven modernimpaa kansanmusiikkia. Meikittä ympäri festarialuetta viilettänyt kansanmusiikki-hipsterihkö parivaljakko herätti huomioni jo ennen kuin tiesin heidän esiintyvän siellä: kelailin, että tuollainen päälakilakki voisi minullekin sopia. Tästä musiikkivideosta saa ihan magean kuvan heidän tuotannostaan.

Myös Puuluup on soinut Spotify-tililläni ahkerasti. Süüta mu lumi on NIIN ihana, samoin Puhja tuulik. Tämä mies-duo vaikuttaa vähän kajahtaneelta, mutta ehkä siihen heidän karismansakin perustuu.

Ethno Estonia saattoi suun leveimpään hymyyn. Ryhmä yhdisti nuoria muusikoita eri puolilta maailmaa (16 kansalaisuutta!) ja esitti kappaleita niin Suomesta, Intiasta kuin esimerkiksi Brasiliastakin. Parin viikon musiikkileirillä opetellut kappaleet olivat musiikillisesti rikasta ja monipuolista kuunneltavaa, ja leirillä syntynyt yhteishenki näkyi kilometrien päähän.

Mutta aika pitkälti kiertelimme ja kuuntelimme keikkoja musiikkituristeina. Valitsimme joka päivältä kolme, neljä keikkaa, jotka halusimme nähdä ja sitten sovelsimme aikataulua fiiliksen mukaan. Oli niin upea ilma, ettei sisätiloihin juuri tehnyt mieli mennä, joten priorisoimme ulkokeikat.

Myös Viljandissa näkyi selkeästi asennemuutos. Festarit ottivat nyt ensimmäistä kertaa radikaaleja steppejä kohti vastuullisuutta: aluella myytiin kestoastioita, omaan kuppiin kahvin tilatessaan sai usein alennusta, lähes kaikki käytetty muovi tai muu materiaali oli kierrätettyä ja/tai biohajoavaa, kierrätys oli laaja-alaista ja esimerkiksi julkisen liikenteen mahdollisuuksiin oli kiinnitetty erityishuomiota.

Juttelin festareiden markkinointikoordinaattorin kanssa, ja hän kertoi, että on ollut aikamoinen duuni puskea ensimmäistä kertaa vastuullisuus niin valtavana teemana läpi kävijöille ja etenkin järjestäjille. Oli kuitenkin kiva huomata, ettei asiasta tingitty, vaan se oli otettu tosissaan ja yllättävän radikaalistikin huomioon näin vikkelästi.

Asennemuutos näkyi myös ruokakulttuurissa: tällainen keliaakikko-kasvis+kala-syöjä löysi jo reilusti syötävää itselleen, vaikka liha olikin se, joka selkeästi vielä jylläsi. Luulen, että parin vuoden päästä muutaman vegaanitiskin rinnalle on syntynyt vaikka minkälaista modernia ja perinnettä miksaavaa ravintolaa ja ruokatoimittajaa.

Festivaalipäivät alkoivat aina myöhäisellä ilta, joten aamuisin ja päivisin oli hyvin aikaa nukkua pitkään, istua hartaudella aamiaisen äärellä (naurattaa, kun kuulostaa siltä, että olisimme pitäneet aina aamuhartauksia), kierrellä kaupunkia ja sen antiikkiputiikkeja, löhötä rannalla ja uida ja nauttia kaupungin kahvila- ja ravintolatarjonnasta.

Yhtä ainutta ketjuravintolaa tai -kahvilaa en muista nähneeni – oli ihanaa, kun kaupunki oli täynnä puutaloihin rakennettuja, sympaattisia kuppiloita ja ruokapaikkoja. Erityismaininnan saa rennon tunnelman kahvila-ravintola Fellin, joka on valittu useasti Viron parhaimpien ravintoloiden listalle.

Ja toisaalta kaupungin ollessa niin mini, kaikkialle käveli aivan helposti pelkillä omilla jaloillaan ja kokonaisuuden otti haltuun aivan helposti. Asukkaita kaupungissa ei ole kuin vajaa 20 000.

Olisi ihan lähistöltä löytynyt myös Soomaan kansallispuisto ja luonnon ihmeet, mutta jätimme ne seuraavaan reissuun.

 Kotimatkalla otimme vielä muutaman tunnin Tallinnassa kaupungissa kiertelylle ja illalliselle intialaisessa ravintolassa. Satamassa kävikin sitten vähän hassummin, kun onnistuimme monien sattumien summana skippaamaan oman laivamme ja kävelemään kasseinemme kaikkinemme Gotlannin laivaan.

Huh onneksi saimme kuulla juuri ennen laivan lähtöä, että olemme väärässä laivassa, minkä jälkeen rynnimme paniikkinauraen vastavirtaan takaisin terminaaliin odottamaan kiltisti muutaman tunnin päästä lähtevää, seuraavaa Helsingin laivaa. Olisi saattanut olla pienoinen yllätys tajuta, että on matkalla Gotlantiin ilman hyttiä, vaihtovaatteita tai mitään muutakaan. Vaan olisipa sekin ollut seikkailu, josta olisi varmasti selvitty. Ja josta olisi nyt hienoja stooreja kerrottavana.

Festareista ja viikonlopusta jäi tosi hyvä mieli. Sellainen, että voisin aivan hyvin palata ensi vuonna uudestaan. Ja toisaalta harkita lippujen hankintaa myös Kaustisille. Näinköhän siellä on yhtä paljon pellavaa?

-Henriikka

Kuvat 1, 4, 8, 19, 28: Viljandi Folk Music Festival

Pori Jazz 2015: fiilisvideo ja festaritunnelmia

Viikko sitten heräilin onnellisesti Porista kaverin luota. Pori Jazz 2015 oli käynnissä, ja perjantain konserttien jälkeen päivän suunnitelma oli suunnata Kirjunrinluotoon myös lauantaiksi. Unirytmi siirtyi yhdessä yössä viidellä tunnilla. En muista koska olisin viimeksi käynyt nukkumaan vasta kolmelta ja nukkunut lähelle puolta päivää (yes, i know – tylsä ja uninen).

Jazzit olivat yhtä rennot ja tunnelmalliset kuin viimekin vuonna. Erityisesti perjantain esiintyjäkattaus oli kova: Jessie J, Paloma Faith, Emeli Sandé. Aikamoista naisvoimaa. Lauantain tarjonta oli selkeästi eri hengessä: Buena Vista Social Club, Kool and the Gang ja Led Zeppelinin legandaarinen keulahahmo Robert Plant.

_MG_0159 2 _MG_0236 2 _MG_0111 2 _MG_0218 2_MG_0265 2 _MG_0252 2 _MG_0214 2 _MG_0182 2

Perjantaina porotti aurinko ja tuntui ihanalta, kun farkkusorteissa ja polvisukissa pärjäsi enemmän kuin hyvin. Lähdin Helsingin kylmyydestä minisortsit jalassani vastaantulijoiden ihmetellessä alipukeutumistani. Porissa odotti kuitenkin kaksinkertaiset lämpöasteet ja kyllä hymyilytti. Vasta keskiyön jälkeen alkoi tulla vilpoinen ja silloin saikin jo kääriytyä vilttiin tyyliseikoista välittämättä.

Saimme perjantaina ystävistä seuraa, kova naiskolmikko oli kiinnostanut. Jessie J vetikin aivan uskomattoman hyvin. Teknisesti niin huikea mimmi, että saa anteeksi jopa epämääräisen rohkean strippailunsa ja vetreät jumppaliikkeet. Ulkonäkö ja musiikki ovat myös hauskasti kontrastissa: musta tukka ja sonnilävistys natsaavat hauskasti toisinaan aika perinteisen popin kanssa. Karismaa oli ainakin kaadettu isolla kauhalla.

Toisen loistokeikan tarjoili Emeli Sandé. Hän ei kaivannut mitään lavashowta ja taustakuvakin oli törkeän ruma. Mutta ääni vaan tuli, ja jäin suu ammollaan kuuntelemaan. Vau.

Paloma Faith oli iso pettymys. Oli kömpelön oloinen ja koko show tuntui lattealta kahden muun naisen välissä. Paloma oli huonolla tavalla tätimäinen, kuin Maija Poppanen kehnoine koreografioineen. Taitoa varmasti löytyy, mutta kokonaisuus oli lähinnä hienot puitteet ja vaisu show.

_MG_0067 2 _MG_0008 2 _MG_0081 2 _MG_0035 2 _MG_0017 2 _MG_0311 2_MG_0279 2 _MG_0299 2_MG_0219 2_MG_0456 2 _MG_0414 2 _MG_0446 2 _MG_0393 2 _MG_0501 2 _MG_0492 2

Perjantaina isompien esiintyjien välillä ehdimme nähdä Teatterilavalla Viitasen Piian. Yksi lemppareistani. Koskettava, herättelevä, kiinnostava. Odotan kyllä muutamaa iloisempaakin biisiä, mutta niitä saattaa joutua odottamaan pitkään.

Perjantai-ilta päättyi Kasmirin konserttiin Tedin teltalla. En ole tosin varma, oliko kyseessä kuitenkin enemmän Axl Smithin keikka. Siinä missä Kasmir lauloi, ehti Axl tunnin aikana juontaa, vetää saksofoni- ja sähkökitarasoolon ja sen lisäksi toimia vielä seremoniamestarina ja taustojen soittajanakin.

_MG_0470 2 _MG_0489 2 _MG_0517 2_MG_0522 2_MG_0640 2_MG_0562 2

Tapahtumassa vallitsi hyvä tunnelma. Rauhallinen, sopivan siisti ja iloinen. Piknikvilttejä oli sadoittain (vai tuhansittain?) ja koko Kirjurinluoto peittyi rentoileviin ihmisiin. Perjantaina katsojien ikähaarukka oli esiintyjiensä vuoksi huomattavasti matalampi, kun taas lauantaina olimme Jannen kanssa aivan babyt keski-ikäisten keskellä. Kool and the Gang ja Led Zeppelinit olivat houkutelleet paikalle työkavereita ja muita “aikuisten ystäväporukoita”. Suurin osa oli jättänyt lapset suosiolla kotiin, mutta anniskelualueen ulkopuolella näkyi myös reilusti vanhempia muksujensa kanssa. Pidän kyllä tapahtumista, jonne mahtuvat kaikki.

Lauantaina tippui vettä taivaan täydeltä. Lähdimme festarialueelle suosiolla vasta suosituimpien keikkojen aikaan, kun sade oli lakannut. Päätös oli hyvä, sillä sateen aikana keikkoja katselleet hytisivät kertakäyttösadetakeissaan sinihuulisina. Illan aikana taivas selkeni ja aurinko alkoi pilkottaa. Ei siitä mihinkään pääse, että festareiden tunnelman ratkaisee pitkälti vallitseva sää. Ilmassa oli voitonriemua, kun valoa alkoi taas tulla masentuneelle festarialueelle.

Buena Vista Social Clubin kanssa esiintynyt iäkkäämpi rouvashenkilö oli viikonlopun suosikkipersoonani. Kool and the Gang veti komeasti, samoin Robert. Hyviä esiintyjiä ja paljon lahjoja koko hommaan. Mielenkiintoista kuunnella artisteja, joista ei ehkä erikseen maksaisi, mutta jotka sopivat hyvin analysoitavaksi ja fiilisteltäväksi juuri kesäfestivaaleilla. Paikalla oli myös paljon faneja, jotka meinasivat revetä liitoksistaan. Nauratti huomata, että fanittaminen ei selkeästikään rajaudu teini-ikäisen ilmiöksi.

_MG_0579 2 _MG_0606 2 _MG_0665 2 _MG_0611 2 _MG_0690 2 _MG_0706 2

Sunnuntaina suuntasimme vielä Porin keskustaan viime vuonna hyväksi todetulle brunssille (siitä kirjoitan vielä erikseen). Sitten junan kytiin ja takaisin Helsinkiin. Miniloma teki tehtävänsä ja mieli oli kylmyydestä huolimatta kesähöyryinen.

Tekisi mieli mennä taas ensi vuonna. Voi tosin olla, että ystäviemme häät sattuvat juuri samalle lauantaille. Sen näkee sitten, mutta nyt jaksaa pitkälle talveen tsekkailemalla aallonpohjan tullen kesäkuvia ja muistellen festari-iltoja.

– Henriikka

Ps. Kuvista kiitos parahin Janne Simojoki. Ihan superhyviä kuvia taas. Hooray!

Väsyneet festari-illat

_MG_0511 2 kopio

Festari-iltojen tunnelmasta tehdään aivan liian vähän lauluja. Ylipäänsä kaikesta, mikä ei suoraan liity rakkauteen, tehdään liian vähän lauluja. Kaipaisin suomalaisia lauluja, jotka pukisivat ajatuksiani sanoiksi. Ja niiden seassa pitäisi olla myös ilottelua eikä sitä iankaikkista melankoliaa, josta myös totisesti pidän ja jota saisi kyllä heittämällä olla enemmistö.

Luulen, että festivaalien iltahämyistä saisi hyviä lauseita. Saisi sellaisia ajatuksia, jotka muistuttavat monen kuulijan mielestä jotakin tuttua ja tunnelmallista, kuitenkin jokaisen mielessä vähän erilaista. Onhan siinä vissi ero, onko festareiden jälkitunnelmat Pori Jazzeilta, Ilosaarirockista vai Tuska-festivaaleilta.

Rakastan konserttien jälkeistä kotimatkaa. Kun on vähän liian väsynyt ja hereillä sellaiseen aikaan, jota ei tiennyt edes olevan olemassa. Joskus jalat tanssista toipuneet, joskus alaselkä piknik-viltillä pussailusta kiemuralla. Joskus kaveri kainalossa, joskus ihan yksikseen. Mutta mieli seilaa arvatenkin syvissä vesissä.

_MG_0506 2 kopio _MG_0503 2 kopio

Nämä kuvat ovat Porista perjantailta, arviolta kahdelta yöllä. Kävelimme Kirjurinluodosta kohti majapaikkaa viimeisen keikan jälkeen. Nauroimme mielikuvaa Flowsta tai H2Ö:stä, jossa samanlaista lamppukujaa olisi ikuistamassa noin kaikki sitä pitkin kävelevät. Nyt saimme napata muutamat hetken valokuvat ihan keskenämme ja ohi lipuvat jazzilaiset lähinnä katsoivat kummissaan. Nurisivat ehkä jotai nykyajan nuorista ja jatkoivat illasta nauttimista.

Pakko kai ruveta itse kirjoittamaan sellaisia biisejä. Sillähän se selviää. Ja pimenevät illat ovat varmasti muutaman laulun kyhäämisen arvoisia.

Seuraavaksi laitan vähän lisää festarikuvia (ja pienen videonkin!), mutta tämän illan nautin Tampereesta ja Idan seurasta.

– Henriikka

PORI JAZZ jauuuuu!

IMG_4623-kopio

Olin viime vuonna elämäni ensimmäistä kertaa Pori Jazzeilla ja päätin silloin tulla joka vuosi uudestaan. Lupaukset kannataa pitää, joten olen lähdössä ensi viikonlopuksi Poriin. Luulin saavani samat jazz-kissat kainaloon, mutta he täyttävätkin pyöreitä ja juhlivat toisaalla. Eikä ole lainkaan hassumpaa, että saan sen sijaan Jannen kainaloon. Minunhan ei tarvitse kantaa piknik-vilttiä koko viikonloppuna!

Perjantaiksi Kirjurinluodossa seuraamme liittyy myös pari ystävää. Ja alueella vilisee tuttuja varmasti satapäin. Ajattelin, että voisimme luoda lauantaille megalomaanisen hyvät, vilttikateutta herättävät eväät ja saada näin haalittua myös uusia ystäviä ympärille. Ja koska en ole mikään festaririehuja (paitsi toisinaan yhtäkkiä vähän), nautin jo niin suuresti keikka-ajatuksesta, jossa voi köllötellä isossa villapaidassa ruoan ympäröimänä.

Konsertteihin pääsemme perjantaina ja lauantaina. Soittolistalla ovat siis pyörineet Paloma Faith, Emeli Sandé, Jessie J ja Kool and the Gang. Yksi ehdoton suosikkini, Viitasen Piia, soittaa teatterilavalla perjantaina. Pitää ehtiä tsekkaamaan myös se. Muuten odotan villejä kortteja ja hyvää lavaläsnäoloa. Muutamia tanssiaskeleita ja sitten vaan festariolemista. Aurinkoa taitaa olla turha toivoa tänä kesänä, mutta toivon sitten lämmintä tuulta ja kauniita kumisaappaita.

Kai mä nään teistä muutaman viikonloppuna? Ehkä tuutte urkkimaan kateellisina meidän eväitä?

– Henriikka

Jazz-kissat Porissa

10552402_10152244739987308_60559026992989581_n

Eilen illalla palasin Porista takaisin Helsinkiin. Vähän siinä kesämielellä, ilosta pirskahdellen aloin käydä kuvia läpi. Valokuvissa on aina se sama hyvä puoli, että voi kerrata tapahtumia ja hetkiä ja palata niihin. Kikatutti ihan kamalasti, meillä oli niin mahtava Jazz-reissu. Neljän naisen porukka, keistä tunsin entuudestaan yhden. Lyötiin keinuvat lanteet ja hulluttelevat mielet yhteen ja pidettiin kunnolla hauskaa. Ei mitään räkäistä festarointia, vaan rentoa, kivaa ja kaunista.

Porista olen pitänyt aina. Siellä on asunut tärkeitä ystäviä, siellä on meri ja kaupunki vaikuttaa aktiiviselta. Jazzeilla en ollut ennen käynyt, mutta olen odottanut sopivaa hetkeä ja vapaata viikonloppua jo monta vuotta. Ja odotus palkittiin. Niin musiikki, ihmiset, sää kuin auringonlaskut menivät nappiin. Harvoin sattuu niin moni asia menemään prikulleen oikein samalla reissulla.

IMG_4579 (kopio) IMG_4575 (kopio)IMG_4529 (kopio)
IMG_4537 (kopio)IMG_4585 (kopio)IMG_4623 (kopio)IMG_4593 (kopio) IMG_4637 (kopio)
Varsinaisia festaripäiviä meillä olivat perjantai ja lauantai. Perjantaina laahustettiin verkkaisesti alueelle, mutta nautittiin sekä Hurtsista että Pet Shop Boyssista hyvissä rytmeissä. Hurtsien laulajalle kaikki karismapisteet, mutta PSB veti kyllä lavashowssa sen pidemmän korren. Mielenkiintoisista, psykedeelistä, nostalgista. Ei turhan överiä, mutta kuitenkin aikamoista hulluttelua.
Varsinaisten keikkojen jälkeen jatkettiin vielä alueen ulkopuolella olevalle Jazz-kadulla ja niiden laivaklubeille. Axl tanssitti ja oltiin noloja 15-kesäisiä tansseinemme. Paitsi ettemme ottaneet itseämme kovin vakavasti, sopiva irrottelu tekee ihmiselle hyvää. Ei sentään irroteltu telttamajaoitukseen saakka, vaan tyhjillään oleva asunto oli vuokrattu hyviä yöunia varten keskustasta.
IMG_4660 (kopio) IMG_4546 (kopio)IMG_4532 (kopio)IMG_4702 (kopio) IMG_4720 (kopio)
Mutta perjantain pieksi mennen tullen lauantain konsertit. Kun samaan päivään saadaan mahtumaan Pariisin Kevät, Jamie Cullum, Patti Smith, James Blunt ja Kelis, ei voi mennä mönkään. Lisäksi itselleni uusin tuttava AlunaGeorge oli kivaa kuultavaa, vaikka siihen olen keskittynyt nyt myöhemmin Spotifystä enemmän kuin itse keikan aikana.
Korkeimmat pisteet tipahtaa minulta James Bluntille ja Kelikselle. Cullumiin oli kovat odotukset, mutta toinen J veti nyt niin intensiivisen keikan, että ei voinut kuin laittaa silmät kiinni ja tuntea festareiden ja elämän helppous. Uudet ja vanhat ystävät löysivät samaan porukkaan, ja pitkä rivi kivoja ihmisiä keinui musiikin tahtiin kuin viimeistä päivää. Ympärillä riitti festariromantiikkaa ja hymyä.
Kelis taas sheikkasi täysiä sitä mikä sillä on (joojoo, tämä oli siitä biisistä). Toimii sellaisen naisen toimesta. Aina.
IMG_4762 2 (kopio) IMG_4783 (kopio) IMG_4793 2 (kopio)
Toivon, että ensi vuonna uudestaan. Että joka vuosi uudestaan. 
Jazz-kissat kiittää ja palaavat ruotuunsa kotikissoina.
– Henriikka