Yhteistyössä Asennemedia ja Paulig
Yksi elämäni tavoitteista on nähdä niin monta Pauligin Paulaa kuin mahdollista. Se ei ehkä ole elämäntehtäväni tai niiden tärkeimpien tavoitteiden listalla, mutta hyväntuulinen tavoite joka tapauksessa.
Tapasin edellisen Paulan puolitoista vuotta sitten, kun uutta jo hiljalleen etsittiin. Maistelimme kahveja Pauligin päämaistajan kanssa, ja olin jälleen kerran haltioissani kahvista. Uusi Paula, järjestyksessä yhdeksästoista, astui kansallispukuunsa ja tyyliuudistuksen jälkeiseen kuviomekkoonsa vuosi sitten. Reilu viikko sitten istuimme vihdoin saman pöydän, saman kahvin ääreen juttelemaan työstä ja elämästä.
Pyysin Paulaa (eli Maijaa, mutta puhuttakoon nyt Paulasta) jututettavaksi yhteen lempikahvilaani, Kalevankadun Gran Delicatoon. Saan sieltä aina laadukasta kahvia ja äärimmäisen hyvää palvelua. Välillä otan kahvini jopa maidolla, sillä se on usein kuumennettua. Myös normaalin kahvin kanssa saa suklaakonvehdin eikä tarvitse kokea cappuccino-annoskateutta.
Voin kertoa, että meillä meni Paulan kanssa niin kivasti. Tuntui, että kello kahdeksan aamukahvit lensivät, kun oli niin mukavaa. Olin varautunut lähinnä haastattelemaan, mutta mitä vielä: monesta asiasta oli tosi samankaltaisia ajatuksia.
Uudenlainen työkulttuuri, työntekijälähettilyys sekä digi- ja sometyöskentely kiinnostavat minua ihan erityisellä levelillä. On se hurjaa, miten syvästi Paulan työssä ollaan oikeasti omalla persoonalla mukana. Nykyinen Paula kertoi olevansa Paulana tosi paljon Maija, kun taas jotkut Paulat ovat tehneet selkästi eroa oikean persoonansa ja työroolinsa välille. Teki eroa tai ei, Paulan työasussa tulee tunnistetuksi kaduilla: etkä nimenomaan omaksi itseksesi vaan Paulaksi, vaikka nämä kaksi henkilöä näyttävätkin käytännössä ihan samalta.
Matkustaminen kiinnostaa aina. Miten paljon Paulan työssä sitten matkustetaan? Kuulemma aika hillittömästi: lähes joka viikko jonnekkin. Aivan ihanaa ja raskasta samanaikaisesti. Kilometrit kuluvat ja autossa saa pitää konsertteja usein ihan itsekseen. Paula: ”Yksikään reissu ei ole kuitenkaan tuntunut jälkikäteen turhalta. Jälkikäteen on aina ollut hyvä fiilis”.
Huomasin miettiväni Paulan kertoessa, että olisiko minusta moiseen myllytykseen. Niin väsyttävältä kuin homma kuulostaakin, mielenkiintoinen työn sisältö, uudet paikat ja kaikki kohtaamiset vievät varmasti voiton työn kielteiseltä kääntöpuolelta. ”Aika nopeasti paloi kuitenkin hohto hotellissa yöpymisestä”, Paula nauroi.
Kirjoitan itse työkseni blogia ja päivätyönikin pyörii paljon sosiaalisen ja digitaalisen median ja maailman ympärillä. Hauskaa, miten Paulan työ on ajan saatossa muuttunut niin paljon, että työarkemme sisällössä on paljon yhteneväisyyksiä.
Purnasimme yhdessä, kuinka moni ei hahmota miten paljon aikaa blogipostauksen kirjoittaminen tai somesisällöntuotanto vie. Toisaalta ymmärrämme molemmat kuinka etuoikeutettuja olemme, kun saamme toteuttaa omaa osaamistamme ja luovuuttamme näin monipuolisten ja mielenkiintoisten töiden parissa. Oman työn ja työpaikan edustaminen tuntuu molemmista luontevalta ja luonnolliselta osalta elämää.
Puolitoista tuntinen vierähti äkkiä. Puhuimme Flow-festareista, kielioppisäännöistä ja tulevaisuuden työstä. Parhaiksi työkeikoiksi Paula kertoi Flown lisäksi esimerkiksi Nastolan lähellä sijaitsevan Immilän Myllykahvilan vierailun: satoi kaatamalla ja vanhaan myllyyn rakennettuun kahvilaan löysi vierailupäivän aikana kolme ihmistä. ”Mutta mä olin ihan fiiliksissäni. Eihän sitä tulisi koskaan mentyä tuollaiseen paikkaan muuten. Vaikka totta kai, kun aika on kortilla, niin pitää osata priorisoida.”
Paula paljasti myös, että hän keitti nokipannukahvia ensimmäisen kerran vasta viime talvena ja poikaystävää on usein reissuilla ikävä. Ehdin haastaa Paulaa Pauligin eettisistä ja ekologista arvoistakin, mutta se olisi kokonaan uusi aihe kynittäväksi. Paulig on kuitenkin yksi blogini pitkäaikaisimmasta yhteistyökumppaneista, joten uskon tulevaisuudessa kirjoittavani laajemmin tästäkin aiheesta.
Ja jäi kyllä fiilis, että tapaamme nykyisen Paulan kanssa vielä. Projektimyssyt päähän ja uusia ideoita kehittämään. Some samalla sopivasti laulaen.
Tämä aamu alkoi nuotiokahveilla ennen seitsemää. Sekin on ihan toinen tarina kerrottavaksi. Näitähän näköjään riittää vielä 1525 kirjoituksen jälkeenkin.
-Henriikka