Tällaisenä mä haluan muistaa mut

”Tällaisenä mä haluan muistaa sut, juostiin kultaa hiuksissa”, laulaa Olavi. Vaan minä sanon, että tällaisenä mä haluan muistaa mut, haluan muistaa itseni – kultaa hiuksissa, mekossa ja vähän sydämessäkin.

Onko se sitten hönösti ajateltu tai saako noin edes itsestään ajatella, tiedä sitä, vaan aion kyllä tallentaa lauantain olon visusti mieleeni.

Meidän kaasojen mekot oli maailman kauneimmat. Morsian päihitti tietysti kaikki mennen tullen, vaan emme jääneet varjoihin makaamaan. Ivana Helsingin Sequin Leola -paljettimekot heijastivat seinille diskon joka kerta, kun valo osui niihin (kyllä, koko mekko on pelkkää paljettia!). Milloin kimalleheijastuksissa kylpivät juhlatilan seinät, milloin auton katto, milloin ajatukseni.

Jaloissa olivat Vagabondin puukorkoiset remmikorkkarit, korvissa Pernille Corydonin Facebook-kirpputorilta löydetyt korvikset ja ranteessa viehe valkoisesta neilikasta.

Molempien kaasojen hiukset laittoi luottokampaajani Elina Teos Helsingistä. Täydellisen meikin maksimaalisen hikiseen hellepäivään teki uusi kaverini Daria, jonka tapasin pari kuukautta sitten kuvauksissa, jossa hän loihti minulle unelmakeltaisen meikin. Onhan se nyt hullua, ettei tarvitse koko päivän aikana a) stressata meikkiään b) korjata sitä.

Aion muistaa kaiken väärin
Kun se kaikki oli unta
Vielä maailman ääriin
Mä unta nään

En malta odottaa, että näen virallisia hääkuvia. Kihisen myös innosta, että nyt häissä polttariyllätysten paljastuttua, saan vihdoin kirjoittaa niistäkin kunnolla. Hääpari hiihtelee ties missä lemmenlomalla, ja minä ikävöin Helsingissä ystävääni, vaikka vastahan toissapäivänä nähtiin.

-Henriikka

Keltaista kahvia, vihreitä sydämiä

_MG_3918 kopio

On marraskuu ja ulkona on syyskuu. Pitäisi olla kaamos, mutta onkin väriä ja lämpöä enkä ole siitä lainkaan pahoillani.

Olen isänpäiväretkellä kehäkolmosen ulkopuolella. Olen kiitollinen siitä, että tänä syksynä olemme oikeasti jaksaneet tehdä asioita viikonloppuisin. Kotiin jääminen on aina se rentouttavin vaihtoehto, mutta usein lyhytkin reissu siirtää ajatuksia omasta elämästä vähän kauemmaksi. Sitä paitsi lapsuudenkoti on lataamo, ja perheet sellaisia vara-akkuja, ettei lainkaan kaduta käyttää aikaa heihin.

_MG_3843 kopio_MG_3927 kopio

Kävimme eilen Kouvolan keskustassa istumassa hetken iltaa. Tuntui paluulta 17-vuotiaaksi. Istuimme kävelykadun Coffee Housessa, jossa oli tapana istua lukioikäisenä ja pelata Uunoa. Kahvissa oli silloin vielä kaksi sokeripalaa ja puolet maitoa, mutta Cafe Mochaan ei ollut joka kerta varaa.

Istuin usein myös yksin keltaisen kahvini kanssa ja kirjoitin päiväkirjaa. Saatoin viettää samalla tuolilla helposti viisikin tuntia, kunnes kylmästä kahvista ei ollut jäljellä enää edes pohjia. Kahviloissa viruminen on aina ollut juttuni, luin YO-kirjoituksiinkin samassa paikassa. Pitkää saksaa kahdeksan tuntia päivässä, kyllä oli hyvää elämää.

_MG_3849 kopio _MG_3889 kopio

Tämä viikonloppu on isien juhlaa, villapaitoja ja vihreitä sydämiä. Suuria kahvikupillisia, jotka ovat ajan saatossa muuttuneet kermaisen keltaisista kunnon mustiksi. Isejä ja appiukkoja, veljiä, siskoja, kälyjä, anoppeja, äitejä ja lankomiehiä. Miten meitä onkin niin hirveästi?

Ja voi! Äiti leipoa raakasuklaata ihan minua varten, kun minä siitä niin pidän. Käperryn sydänkuvioisen villapaitani sisään ja otan evääksi ainakin kymmenen konvehtia.

-Henriikka

neule/Ivana Helsinki (saatu), farkut/Tiger of Sweden, kengät/Vagabond