Suurinta luksusta on kämäily

Tähän on tultu. Kuulun siihen sukupolveen, joka juosta säntäilee suuna päänä sinne ja takaisin. Suoritamme, suoritamme, suoritamme ja sitten masennumme tai kulumme puhki. Ulkoiset paineet ovat sietämättömät, sisäiset paineet potenssiin kymmenen. Keskitymme vain itseemme, emmekä enää ajatella läheisiämme tai tunne empatiaa. Emme edes lue kirjoja! Sus siunakkoon!

Eiku.

Ehkä kaikki ei ole niin mustavalkoista. Mutta sen allekirjoitan, että joskus ympärillä tapahtuu ja elämässä on niin paljon kaikenlaista, että suurimmaksi luksukseksi on noussut kämäily. Että voi vaan röhnöttää kotona, tai ehkä kaverin luona, ja olla vaan. Tilata ehkä pitsaa, katsoa tv-sarjaa, olla viestien ulottumattomissa.

Perheen kanssa kämäily on helppoa, mutta se onnistuu myös joidenkin kavereiden kanssa.

Näissä kuvissa on menossa kokonainen kämäviikonloppu Turussa Alinan, Juuson ja jälkikasvun luona. Helpostiko yksi vauva kulkee meiningeissä mukana, kun tarkoitus on tehdä ei mitään.

Helsingissä asuvien ystävien kanssa homma on usein konstikkaampaa. Kun tapaa työpäivän jälkeen, pahimmassa tapauksessa jossain liian hienoissa avajaisissa tai bleiseri päällä, niin on vaikea vaihtaa moodia. Puhutaan siitä, millaisia diilejä sitä on tullut clousailtua, vaikka oikeasti tekisi mieli puhua vain ruoasta, pojista ja matkoista.

Onneksi arjestakin löytyy kuitenkin ne ystävät, jotka eivät tunnista minua huulipunassa tai ajatuksiani, jos en lankuta olohuoneen lattiallamme x-asennossa.

Peräänkuuluttamani yökyläily edesauttaa oikean kämäilymoodin löytämiseen. Kun löytää itsensä nukkumasta bokserisillaan ystävien olohuoneesta, niin pääsee hyvin kiinni tunnelmaan.

Eikä kämäilyn tarvitse olla aina epäterveellistä ja laiskaa. Kyse on enemmänkin siitä, ettei niissä hetkissä tarvita sen kummempaa. Ei suunnitelmaa, rahaa tai resursseja. Riittää että keskittyy tilanteeseen ja olemiseen ilman hosumista sinne tai tänne. Sinne eikä takaisin. Voi ehkä hörppiä isosta kupista teetä ja mutustaa kanelipullaa.

Meillä on käyty parin viime vuoden aikana usein samanhenkinen keskustelu:

J: “Mitä tehtäis huomenna? Sä saat päättää. Tehdään jotain spesiaalia, ihan mitä vain haluat.
H: “Jos ollaan vaan kotona. Ei tehdä mitään ihmeellistä. Siivotaan vähän. Tehdään iltapalaa, jauhetaan pavut, keitetään kahvit.

Hurraa kämäily!

-Henriikka

Ps. Noista hyllyllä olevista Arabian Oma-sarjan mukeista tuli mieleen chilikaakao, jota teimme viisi vuotta sitten noihin samoihin mukeihin. Luulen, että resepti saattaisi ilahduttaa edelleen?