Istun kahvilassa ja lähetin juuri vahingossa AirDropilla jollekin tuntemattomalle valokuvia kirjailija Kari Hotakaisen Me Naiset -lehden haastattelusta, josta inspiroiduin tänään jalkahoidossa. En tiedä, kuka ne otti vastaan, mutta hän varmasti tietää, kuka ne lähetti, sillä repesin vallattomaan nauruun. Nyt mielessä muutama asia:
1) Nauru on parasta.
2.1) Ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat vastaanottaa tuntemattomia lähetyksiä, vaikka se ei ehkä ole kovin järkevää.
2.2) Harmittaa, ettei kukaan ole lähettänyt minulle koskaan mitään vahingossa. Mitään soveliasta, tarkennan.
3) Tässä haastattelusta muutama lainaus, jotka osuivat venttiiliin:
”Jos osaa puhua tosi hyvin, niin silloin ei tarvitse kirjoittaa. Opin puhumaan ventovieraille 37-vuotiaana. Ennen sitä kirjojeni esittelytilanteet olivat katastrofaalisia, koska en osannut sanoa kirjoista mitään. Sitten tuli sellainen, että nyt tämä mykkyys riittää.”
”New York ainoa matkakohde, jossa voin sanoa viihtyneeni. – – Olen käynyt New Yorkissa vain kahdesti, 20 vuoden välein. Tiedän, että kaupunki on siellä. Ei minun tarvitse käydä siellä koko ajan.”
”56-vuotiaana olin pahassa auto-onnettomuudessa, jonka jälkeen kaikki raajani piti leikata. – – Luulen, että tulin onnettomuuden jälkeen vain pinnallisemmaksi ja kepeämmäksi ihmiseksi. Ajatellaan, että tuollaisen tosi vakavan jutun pitäisi kasvattaa jollain tavalla. Iän rajallisuuden tiedostan totta kai, mutta en minä sitä mieti. Minua ei kiinnosta mikään muu kuin se hetki, mikä on meneillään.”
”Olen täydellisen epäkäytännöllinen ihminen. Minun ikäryhmässäni ajatellaan, että miesten pitäisi osata tehdä jotakin käsillään, rakentaa vaikka. Minä en osaa tehdä mitään. Jos jokin yksinkertainen esine tuodaan eteeni Ikeasta koottavaksi, kuluu kahdesta neljään minuuttia siihen, että menee hermot.”
”Menimme vaimoni Tarjan kanssa naimisiin 14 päivän seurustelun jälkeen. Se oli tunne- ja pikaratkaisu. Tunnehan on se, joka meitä vie. Kun tunne on jo Helsingissä, järki tulee vasta Riihimäen kohdalla. Ennusmerkit antoivat ymmärtyää, että suhde ei tule kestämään, mutta onhan se 34 vuotta kestänyt.”
”Pyöräily on mielenkiintoista, mutta vaatii aikaa, koska oikeastaan alle 35 kilometrin lenkit ovat turhia.”
”Olemme pelanneet sulkapalloa samalla porukalla noin 32 vuotta, kerrasta kolmeen kertaan viikossa. Sinä aikana ihan pienissä asioissa on tapahtunut kehitystä taktisessa mielessä, mutta teknisissä asioissa, kuten lyönnissä on tullut takapakkia. Pelaamme pisteistä koko ajan, emme harjoittele, ja nelinpeliä melkein tauotta, koska kaksinpeli on niin riuhtovaa.”
”En keräile mitään, mutta kirjoja ja levyjä kerääntyy. – – Jos laittaisi nettiin ilmoituksen, että myyn nämä, ei kukaan varmaan ottaisi edes yhteyttä. Tyttärilläni ei ole ainuttakaan fyysistä levyä, ei tietenkään. He pitävät levyjä ihan outoina. En käytä Spotifyitä sun muita, vaan kuuntelen omistamaani musiikkia, jota löydän kaivamalla esiin. Musiikkimakuni on rytmipainotteinen, mutta sekava: kuuntelen kaikkea Chisusta John Coltraneen ja Yölintuun. Olen siirtänyt levyjä puhelimeen, kuten vanhat sedät tekevät.”
”Työhuoneeni on autotallin puolikas, kymmenen neliömetriä. Se on helvetin vähän, mutta siellä pystyy tekemään kaiken sen, mitä teen.”
”Pääni on liian iso. Muutama viikko sitten piti saada hellehattu. Hämeenlinnan torilla ei ollut kokoja! Koko 61 ei mennyt, eikä isompia ollut. Kun aurinko paahtaa ja lippis on hankala, muuta ihmiset nappaavat torilta vitosen hatun, mutta minulle ei löydy. Se on yllättävän ärsyttävää.”
(Haastettelu julkaistu uusimmassa Me Naiset -lehdessä. Toimittaja Viivi Aaltovesi – loistavaa duunia!)
—
Minulla on suoraan sanoen aivan loistava päivä menossa. Useampi inspiroiva palaveri, yksi palaverissa tarjottu prosecco-lasillinen, sydäntä lämmittävän ihana katusoittaja Kurvissa, maittava lounassalaatti ja se jo mainittu jalkahoito, jonka vuoksi varpaankynteni ovat kirkkaankeltaiset.
Luin myös inspiroivat haastattelut sekä Kimmo Vehviläisestä, Pirjo Hassisesta, että Aira Samulinista. En tainnut lukea muita, joten saatan vain yksinkertaisesti inspiroitua kaikesta ja kaikista, eritoten tavallisuudesta. Mutta Hotakainen vei ehdottoman ykköspalkinnon, hänen sitaattinsahan ovat silkkaa rehellistä samettia.
Vaikuttaa selkeästi siltä, että olisin stressitön. Yritän pitää tämän. Hyvää viikonloppua kaikille.
-Henriikka