
Tunsin viime perjantaina itseni tosi kauniiksi. Näin jälkikäteen olen miettinyt, miten hurjan tärkeää onkaan tuntea toisinaan niin.
Olimme lähdössä illalla junalla Jyväskylään ja siitä seuraavana aamuna edelleen Lappiin, mutta olin lupautunut vielä perjantaiksi malliksi Dashan projektiin. Emme olleet tavanneet koskaan ennen, ja kuvankin julkaisen vielä myöhemmin, vaan nyt keskityn omaan olooni kuvausten aikana ja jälkeen:
Daria laittoi ennen kuvanottamista minulle keltaisen meikin. Se oli elämäni ensimmäinen keltainen meikki. Tunsin siinä itseni niin, niin kauniiksi. Vaikka pidänkin itsestäni myös meikittä, tuntui kuin minulla olisi aina kuulunut olla juuri sellainen meikki.

Kuva oli nopeasti otettu ja olen nähnyt valmiinkin kuvan jo, mutta parasta oli tunne kotimatkalla ja koko loppupäivän. Tuntui, että tuikin sellaista upeuden tunnetta: katsokaa keltaista minua, näytän upealta ja näytän ihan itseltäni!
Meikki oli vahva ja tehty nimenomaan valokuvaa varten, mutten välittänyt. Kelta-oranssina hehkuvat posket eivät todellakaan ole Helsingin kaduilla mikään arkimeikki, mutta en hetkauttanut sillekään seikalle korviani. Istuin ylpeänä bussissa ja kävelin ylpeänä kotiin. Kotona otin nämä selfiet, joista oikein huokuu, että minusta tuntuu ihanalta.

Ystäväni Bea tuli lounaskahville, ja huikkasin jo rappukäytävästä: ”kato kato kato, mulla on keltainen meikki!” Ja kävelimme käsikynkkää aurinkokävelylle ja hakemaan kahvia läheisestä kahvilasta. Oli keltainen maaliskuu ja sydämessä iso ilo.
Illalla hyppäsimme junaan, enkä malttanut vielä pestä kasvojani. Poskipääni hohkasivat vielä iltamyöhällä, kun katsoin itseäni jo vähän huvittuneena Intercityn vessan peilistä.
Pinnallisesta ilosta voi joskus syntyä jotain syvempää.

Tällä viikolla olen rypenyt lähinnä räkäisenä ja posket punaisena tuolla rinteissä ja niiden ulkopuolella. Lumilauta jalassa, flanellipaita päällä. Energiseksi olen kyllä itseni kokenut, vaan en kovin kauniiksi.
Olen miettinyt tuota perjantain oloa ja tajunnut millainen itsetuntoboosti se oli. Tuntea nyt joskus itsensä aivan upeaksi!
Yleensä en ajattele omaa ulkonäköäni mitenkään alituiseen ja lähes päivittäin olen perustyytyväinen. Mutta niiden olenihmisenärumapylly-päivien rinnalle on niin tärkeää saada kokemuksia, että väliäkös muiden mielipiteillä, sillä omasta mielestäni hehkun. Saada kokemus, että haluaa lähteä ulos aurinkoon vain, jotta tietäisi kumpi loistaa kirkkaammin.
Tiedättehän, mistä puhun? Päivistä, jolloin ei tekisi mieli mennä nukkumaan, koska yön aikana taika saattaa vaikka särkyä.
-Henriikka