Kesäunelmointia, Katalonian kyllästämää elämää

Täällä olen, Katalonian auringon alla, jossa olen pyörinyt keskiviikko-illasta saakka. Saavuimme tänään Gironaan, jossa kuluu viimeinen päivä ennen huomista kotiinlähtöä. Minibussimme riemukas kuljettaja Peppe lupasi heittää meidät vielä huomenna turvallisesti lentokentälle.

Eilinen lounas herätti vahvan kesäodotuksen. Pihalle katettu rento, kevyehkö lounas, pullo roseeta ja miellyttävät 20 astetta. Jälkiruoaksi särkijällä murrettavat pähkinät ja mansikoita. Ei toivoakaan, että mansikat olisivat yhtä makeita kuin heinäkuun suomalaiset, mutta kesän ensimmäiset silti. Sitä paitsi katalonialaiset tomaatit ovat niin makeita, että niitä voisi luulla mansikoiksi.

Nämä kuvat ovat Oli de Ventalló -oliiviöljytilalta, jossa vietimme koko päivän.

On erikoista, miten helposti kaikki uusi ja ihmeellinen häviävät aidolle kohtaamiselle ja yhdessäololle. Vaikka teimme itse aiolia, osallistuimme öljy tastingiin ja kiersimme tilaa oppien uutta, oli lounas itselleni kaikista arvokkain ja varmasti myös muistorikkain.

Saman pöydän ääressä oli suomalainen, tanskalainen, ruotsalainen, norjalainen, Suomessa asuva ruotsalainen, Suomessa asuva espanjalainen (kröhöm, siis katalonialainen!) ja maailmaa kiertävä itävaltalainen. Melkoinen sakki. Suomea en on ole taas puhunut moneen päivään, mutta se tuntuu aina omituiselta vain pienen hetken.

Siis kuvitelkaa niitä tulevia lämpöisiä, valoisia kesäiltapäiviä ja -iltoja! Ja aamuja, aamupäiviä, miksei öitäkin. Toukokuu on niin ihana laskeutuminen kaikkeen, yritetään muistaa nauttia.

Ja sitten kun aika on, katetaan pöydät koreaksi. Tai jotain sinne päin. Tai ainakin muutama hassu mansikka ja amppari-mehujäät.

Kesä. Jes, kesä. Jes.

-Henriikka