Uusi viikko on alkanut siellä, niin kuin on alkanut täälläkin.
Täällä aurinko laskee kahdeksan maissa, nousee kuudelta takaisin taivaalle. Heräsimme juuri, paikallista aikaa puoli seitsemän. Lähdemme yhdeksän bussilla rannikolle katsomaan merta ja syömään kalaa suoraan katugrillistä. Pitkistä aamuista emme kuitenkaan tingi, aamukahville appelsiinipuiden alla on jätettävä aikaa.
Riadimme katolla on ollut hyvä hiippailla. Siellä saa rauhassa kuikuilla alla vilisevää kaupunkia. Pienten kujien elämä näyttää välillä ihan Sims-peliltä. Ranskan ja arabian kieletkin alkavat helposti kuulostaa keksityiltä pelikieliltä, kun niitä ei ymmärrä.
Rukouskutsut kaikuvat yli kaupungin. Jokaisella kutsujalla on varmaan tapansa, mutta minun korvaani ne kuulostavat kaikki samalta. Oppisin varmasti erottamaan sanoja ja tapoja, jos päätyisin tänne pidemmäksi aikaa. Tai sitten ne tulevat kaikki nauhalta, tiedä sitä. Muutaman kuukauden Etiopiassa ollessani hahmotin lopulta jo kuka kutsuu ortodokseja ja kuka muslimeja rukoukseen. Kaikki vaatii aikaa.
Janne meinaa aina aloittaa rukouskutsun imitoimisen, sillä melodiat ovat niin tarttuvia. Minä tökkään kylkeen, sillä en ole varma, koetaanko sellainen parjaavaksi.
Minä ja liian pitkäksi kasvanut fledani lähdetään nyt aamiaisen viettoon. Leipää, lettuja, hilloja, voita, levitettävää juustoa, kahvia ja munakasta. Jos sillä pärjäisi parin tunnin bussimatkan rannalle asti.
Mukavaa viikkoa kaikille. Kiva kun luette.
-Henriikka
