17.2.2017

Vaaleanpunaisia päiväunia kevätvaatteista

–

muoti, oma tyyli, yhteistyöTags: kevätmuoti, klassinen trenssitakki, marks & spencer, miesten muoti, muoti, naisten muoti, omistajapäivät, pitkä vekkihame

Kaupallinen yhteistyö: Marks & Spencer

Ainakin kaikki Etelä-Suomessa asuvat uskaltavat jo todeta sen: kevät on näkynyt ja tuntunut tällä viikolla.

On uskomatonta, että on vielä valoa, kun lopetan työpäiväni. Työpaikkani on pienen mäen päällä, ja kaukana alhaalla, tien toisessa päässä, aurinko laskee kauniina ja kokonaisena. Helottamisesta ei voida vielä puhua, mutta jos löytää tuulensuojaisen kohdan, niin lämmön tuntee kyllä kasvoilla.

Arvatkaa mikä tulee auringon mukana? Kevätmuoti. Kaikki ihanat trenssit, hameet ja kevyemmät kengät.

Kävimme Jannen kanssa Helsingin keskustan Marks & Spencerillä tutkimassa kevään vaateuutuuksia. Tavoitteenamme oli saada kuvattua muutama kevättä hurraava asukokonaisuus.

Päätimme tehdä homman vähän hauskemmin: valitsimme molemmat itsellemme suosikkiasut. Sen lisäksi toisiltamme salassa valitsimme myös toisillemme kokonaisuudet, jotka puettiin päälle vasta kuvaushetkellä.

Valitsin itselleni heti klassinen, henkarissa sopivasti painavan trenssin. Minulla en entuudestaan monta vuotta sitten ostettu ei-niin-klassinen trenssi, jonka rinnalle olen etsinyt kunnon etsivämallia.

Takin kanssa otin sinisen, rennosti laskeutuvan kukkamekon ja mustat hansikkaat. Jälkikäteen ajateltuna asuun olisi sopinut vaikka mekon siniset tai kirkkaanpunaiset nahkahanskat.

klassinen trenssitakki 99,95€ / sininen mekko 59,95€ / nahkaiset sormikkaat 29,95€ / kengät omat

Janne ei turhia pröystäile valitessaan itselleen vaatteita. Hidas hän kuitenkin on. Mietin jo, että Janne on sovittelemassa pukuja, kun hän pyöri 4. kerroksen osastolla niin kauan.

Lopputulos oli kuitenkin varsin selkeä: vaalenruskea neulepaita ja tummansiniset farkut. Näyttää hyvältä.

neule 69,95€ / farkut 39,95€ / kengät omat

Janne osaa ostaa minulle vaatteita. Se tuntuu välillä vähän erikoiseltakin, sillä kaveripiirin mielipiteitä kuunnellessa se tuntuu olevan poikkeus. Välillä tulee yli- ja tai alilyöntejä, mutta lähes aina osuu nappiin.

Tälläkin kerralla kävi niin, että viihdyin lopulta paremmin Jannen minulle valitsemassa asussa.

Ihan mieletön tuo vekkihame! Veikkaan, että vastaavanlaisia tullaan näkemään keväällä paljon Helsingin kaduilla. Siistin, mutta rennon ruutupaidan voi laittaa joko hameen sisään, solmia eteen tai jättää sellaisenaan hameen päälle.

hame 49,95€ / paita 39,95€, kengät omat

Jos Janne osaa ostaa minulle vaatteita, niin osaan minäkin hänelle. Minun Jannelle valitseman asun kanssa kävi sama homma: Janne piti lopulta enemmän tästä toisesta kokonaisuudesta. Luulen, että kyse on paljon siitä, että Janne tykkää kyllä irrotella ja leikitellä vaatteillaan, mutta ei välttämättä tiedä aina miten.

Toivottavasti vaalenruskeilla nahkakengillä, marjapuuron värisellä paidalla ja vaaleanharmaalla villahuivilla pärjää jo pian ulkona pidempäänkin kuin parin kuvan ottamisen ajan.

huivi 24,95€ / kauluspaita 29,95€ / nahkakengät 69,95€ / farkut omat

Vaatteet olivat meillä kuvauslainassa, mutta lopulta kävi niin, että valitsimme ystävänpäivälahjaksi molemmat itsellemme yhdet vaatteet suosikeistamme. Sain vihdoin klassisen trenssini, ja Janne kiintyi marjapuuropaitaansa.

Vinkiksi teille, että tänä nyt 16.–19.2. on Omistajapäivät, eli myös Marks & Spencereiltä saa S-Etukortilla kaikki tuotteet herkkuja lukuun ottamatta -20%. Suosittelen hamstraamaan kevään muodin lisäksi myös sukkahousuja.

Lisäksi heillä on myynnissä ihan täydellinen minttusuklaapatukka. Kuin pätkis 2.0! Ostimme lainavaatteita hakiessani yhden puoliksi ja sen jälkeen olen käynyt ostamassa jo kolme.

Ihanaa loppuviikkoa kaikille. Kevättä kohti!

-Henriikka

7.12.2015

Onkohan minulla tunnelukkoja?

–

randomTags: bloggaaja, blogger, fashion, muoti, oma tyyli, style, twist & tango, tyyli

Lähipäivinä mieleni on vaellellut ja sielu heittelehtinyt. Parempi niin päin, sillä vaikka nämäkin ovat olleet varsin analyyttisia päiviä, niin sielunvaellus se vasta olisikin hard corea.

Tuntuu, ettei ihmisen päähän voi edes mahtua näin paljon ajatuksia kuin minulla nyt on ollut. Tavallisesti nukkumaanmenoa edeltävä juttutuokiomme on maksimissaan seitsemän minuuttia, kun nyt olemme keskustelleet asioista tuntitolkulla. Eikä aihepiiriä ole rajattu yhtään. Mielessäni liikkuu yksinkertaisesti normaali määrä ajatuksia potenssiin tuhat.

Tiedättehän lapset, joilla on kyselyvaihe? Äidit ja isät ovat uupuneita, kun eivät saa vastauksiltaan hetken rauhaa. Minulla on se vaihe nyt, mutta olen itse sekä kysyjä että vastaaja. Onkohan minulla tunnelukkoja? Mitenhän vahvoja nämä tunnelukot ovat? Mitähän vastapäisen talon toimistoissa tapahtuu? Onko muilla planeetoilla elämää? Tarvitaanko avaruudessa rintaliivejä? Entä jos kuolen nuorena? Entä jos en kuole?

Kyllä uuvuttaa.

Lähetin ystävälle viestin kaiken syvän itseanalyysin ja maailmantutkimuksen keskellä kuin 12-vuotias konsanaan: ”Sano, että mä oon ihan ok.”

Ystävä vastasi: ”Oot super ok! Tietty. Mieli vain välillä huikentelee.”

On se hassua, että olisi sitten vauva tai mummo, niin aika pitkälle jaksaa,
kun tietää olevansa ok. Tai edes luulee.

-Henriikka

reppu/Lumi Accessories (saatu), takki/Twist & Tango, villapaita/H&M Trend, kengät, housut, pipo / second hand

23.11.2015

Tiptaptiptaptipetipe

–

muoti, oma tyyliTags: blogger, fashion, hämeenlinna, muoti, oma tyyli, style, vanajanlinna

”Sulla on uusi villapaita”, huomasi ystävä. ”Joo, niin on. Se on metsänvihreä, mun lempiväri!” vastasin innoissani ja lisäsin heti: ”niin ja kirkkaankeltainen myös.” Tuntui, että keltaiselle voi tulla paha mieli, jos unohdan toisen suosikkini ja hehkutan vain vihreää.

Villapaita ei erikoisemmin imartele minua, ja olen muutenkin tainnut ottaa muutaman lisäkilon lämmikkeeksi. En ole moksiskaan, kummastakaan. Pärjätään nyt ensin talven yli.

Vihreä villapaita saa minut iloiseksi ja otin mielissäni ensilumen vastaan se päälläni. Ajoimme pikkujouluihin Vanajanlinnaan, kun lunta alkoi tippua. Olin nenä kiinni auton ikkunassa ja huokailin. Lumi on sellainen asia, jonka vuoksi harkitsen joka vuosi lähes tosissani muuttavani pohjoiseen. Voisi käyttää villapaitoja joka päivä.

On ollut sellaisia hurmaavia pikkujoulupäiviä ja sitten sellaisia päinvastaisia, täysin ränsistyneitä päiviä. Vuoronperään uskomatonta paistetta ja kunnolla loskaa. Koko viikonloppu meni tiptaptiptaptipetipen parissa ja maanantai läsähti naamalle kuin pään kokoinen nuoskakasa. Nyt hellalla kiehuu päästä pienesti pehmenneet porkkanat ja kukkakaalin loppu, kaukana on juhlailo.

Olen menossa huomenna luennoimaan Lahteen viestinnän ammattilaisille somesta ja blogeista. Helsingin yliopiston täydennyskoulutukseen kuuluvan luennon tekemiseen on mennyt tuhottomasti turhaa maanantaiaikaani. Sain kuitenkin jotain tehtyä lounaan syömisen lisäksi ja se tuntuu kivalta. Joskaan ei puoliksikaan yhtä kivalta kuin vihreä villapaitani.

Voin kertoa, että Vanajanlinna oli täydellinen lokaatio ensilumen vastaanottamiselle. Oli maaginen, satumainen fiilis koko ajan. Lunta tiputteli ja joulukuusi oli koristeltu. Kyllä näillä muistoilla mennään useampikin loskainen etelän päivä.

-Henriikka

villapaita/COS, farkut/Tiger of Sweden, kello/Daniel Wellington, kengät/Vagabond
Kampauksen on tehnyt Laura

Kuvat: Ida Hanhiniemi

7.11.2015

Keltaista kahvia, vihreitä sydämiä

kommentoi

–

muoti, oma tyyliTags: bloggaaja, blogger, fashion, heart, heart knit, ivana helsinki, muoti, neule, oma tyyli, style, tyyli, villapaita

On marraskuu ja ulkona on syyskuu. Pitäisi olla kaamos, mutta onkin väriä ja lämpöä enkä ole siitä lainkaan pahoillani.

Olen isänpäiväretkellä kehäkolmosen ulkopuolella. Olen kiitollinen siitä, että tänä syksynä olemme oikeasti jaksaneet tehdä asioita viikonloppuisin. Kotiin jääminen on aina se rentouttavin vaihtoehto, mutta usein lyhytkin reissu siirtää ajatuksia omasta elämästä vähän kauemmaksi. Sitä paitsi lapsuudenkoti on lataamo, ja perheet sellaisia vara-akkuja, ettei lainkaan kaduta käyttää aikaa heihin.

Kävimme eilen Kouvolan keskustassa istumassa hetken iltaa. Tuntui paluulta 17-vuotiaaksi. Istuimme kävelykadun Coffee Housessa, jossa oli tapana istua lukioikäisenä ja pelata Uunoa. Kahvissa oli silloin vielä kaksi sokeripalaa ja puolet maitoa, mutta Cafe Mochaan ei ollut joka kerta varaa.

Istuin usein myös yksin keltaisen kahvini kanssa ja kirjoitin päiväkirjaa. Saatoin viettää samalla tuolilla helposti viisikin tuntia, kunnes kylmästä kahvista ei ollut jäljellä enää edes pohjia. Kahviloissa viruminen on aina ollut juttuni, luin YO-kirjoituksiinkin samassa paikassa. Pitkää saksaa kahdeksan tuntia päivässä, kyllä oli hyvää elämää.

Tämä viikonloppu on isien juhlaa, villapaitoja ja vihreitä sydämiä. Suuria kahvikupillisia, jotka ovat ajan saatossa muuttuneet kermaisen keltaisista kunnon mustiksi. Isejä ja appiukkoja, veljiä, siskoja, kälyjä, anoppeja, äitejä ja lankomiehiä. Miten meitä onkin niin hirveästi?

Ja voi! Äiti leipoa raakasuklaata ihan minua varten, kun minä siitä niin pidän. Käperryn sydänkuvioisen villapaitani sisään ja otan evääksi ainakin kymmenen konvehtia.

-Henriikka

neule/Ivana Helsinki (saatu), farkut/Tiger of Sweden, kengät/Vagabond

13.10.2015

Crazy Bird Lady

kommentoi

–

muoti, oma tyyliTags: kirpputori, muoti, poola kataryna, second hand, tyyli, vaatteet

Monilla on nykyään sellaiset trendikkäät kapselivaatekaapit. Se on kai jotain sellaista, että on kolmen tai neljän sesongin kuteet, ja kaikki vaatekappaleet yhdistyvät saumattomasti toistensa kanssa. Ei turhia vaatteita, jotka eivät sovi minkään kanssa. Ei liian suuria, pursuilevia vaatekaappeja.
No, entäs minun vaatekaappini? Se tuntuu koostuvan niistä vaatekappaleista, joita ihmiset heittävät pois, kun päätyvät tähän kapseliratkaisuun: paljettiset bomber-takit, keltaiset kumisaappaat, puiset Pikku Myy -kengät, kuviolliset kimonot ja nahkaiset minimekot… Mikään ei sovi minkään kanssa, mutta ei sillä oikeastaan ole niin väliä.

Että kiitos vaan jengi tästä konmaroinnista, meitsille jää enemmän.

Tänään alkoi kaakaokelit. Sellaiset syksyiset, jotka kaipaavat kermavaahtoa. Siis kaakaota. Eli kermavaahtoa. Torkutin aamulla puolitoista tuntia, aarrrrrr! Tästä on päästävä ihan samantien. Elämästä katoaa hohto, jos vuorokaudesta kuudestoistaosan antaa joka päivä niin turhalle asialle kuin puhelimen hakkaaminen viiden minuutin välein.

Ja heräsin tänäänkin viluisena! Isännöitsijä väitti, että patteri vain tuntuu kylmältä kättä vasten, koska käden lämpötila on noin 37 astetta. Minunkin fysiikan taidoillani ymmärretään, että tämä perustelu on aivan suolesta. Muistan kyllä lapsuudesta, kun lämmitin pihaportaalla istuessa kylmennyttä peppuani patteria vasten. Kyllähän se tuntui kuumalta.

Kävin tänään postissa hakemassa postipakettia (uijui, se oli uusi vaaleanpunainen puhelimeni) ja päivän ilot tuli, kun jäin juttelemaan postivirkailijan kanssa. Hän kertoi, että on ollut samoissa hommissa 40 vuotta. Ostin Tove Jansson -juhlakuoria ja muutamia postikortteja ja hän kertoi myyneensä Tovelle aikoinaan postimerkkejä. Osti kuulemma monia kymmeniä kerrallaan, jotta voi sitten sulkeutua omaan rauhaansa saarelle ja lähetellä sieltä kirjeitään.

Vaikka koin vähän huonoa omatuntoa, että jonotutin rupattelutuokiomme vuoksi koko muuta postin asiakaskuntaa, lähdin hymyillen pois.

-Henriikka

kimono / Poola Kataryna, mekko / Gina Tricot, laukku & kengät / second hand

6.10.2015

Espressonhuuruisia ajatuksia

–

muoti, oma tyyliTags: college, eleven paris, mickey, mikki, muoti, tyyli, vaatteet

Hey dudes ja leppoisaa tiistaita. Menen ajatuksissani jo ihan keskiviikossa, mutta kalenteri taitaa kertoa totuuden. Tänään oli vuoden ensimmäinen höyrypäivä. Kun puhalsi ilmaa, oli niin kylmä, että syntyi höyryä. Kyllä puhaltelinkin innoissani aamulla, pienet on ihmisen ilot.

Istuin tänään illalla pitkään Johan & Nyströmin kahvilassa Katajanokalla. Mietin, miksen ole siellä useammin. Se on lempparini koko Helsingissä. Otin alkuruoaksi espresson ja illalliseksi raakakakkua, minttusuklaista. Kovin on kypsää, kun hörpin nykyään noista minimukeista. Musta kahvi on ollut aina musta kahvi, mutta espresso! Uuden levelin huttua.

Tajusin heti väittäessäni itseäni kypsäksi, että minullahan on näissä kuvissa Mikki-college. Kuviointi näyttää siltä, että Mikillä olisi metkut mielessä. Kummaa käpälöintiä harjoitetaan sieltä sun täältä. Toimistolookkini alkaa ilmeisesti löytää omia uomiaan, sillä sekä minä että kollegani hyväksyimme paidan nyökytellen.

”Onko sulla uusi mekko?”
”Paita tämä taitaa olla, mutta lyhytkasvuisuuteni johdosta minulle mekko.”

Jostain syystä paidan kuviointi keräsi myös kollegoiden hipelöintiä. Eräs naispuolinen työkaverini yllätti minut täysin, kun hän aivan yllättäen koski kylkeeni. Säpsähdin ja läiskäytin häntä vaistomaisesti käteen. En onneksi naamaan.

”Halusin vain kokeilla, millaista materiaalia tämä sun paita on.”

Viikonalku on ollut nautittava. Eilinen syksyinen maanantai oli kirpeä superpäivä. Viiletin aivan onnessani katuja hirveällä vauhdilla ja haistelin lokakuuta. Tänään on mennyt väsyneesti, vähän alakuloisestikin, mutta hyvällä draivilla yhtä kaikki. Pimeys on laskeutunut Arabianrannan ylle ja kaipaisin oikeaa takkaa ja tiukkoja löylyjä savusaunassa.

Kun olisi aina syksy.

– Henriikka

Mikki-college/Eleven Paris, kengät & hame/second hand

27.9.2015

Taas kävelin ohi ja moikkasin

–

muoti, oma tyyliTags: fashion, muoti, oma tyyli, style

Pidän lempeistä, sävyisistä ihmisistä. Pidän hymyilevistä ihmisistä. Mutta hymyilemättömyyskään ei haittaa, jos on lempeä. Päätetty lempeys riittää, eikä se katso persoonaa tai sitä, oletko synnynnäisesti jotenkin erityisen säyseä. Päätetty lempeys tarkoittaa halua käyttää sydäntään muihinkin kuin itseensä. Halua olla ystävällinen muillekin kuin lähimmilleen.

Vaikeinta on olla lempeä niille, joille ei haluisi. Helpointa niille, keistä oikeasti välittää. Hyvät käytöstavat ovat sellaiset, jotka ulottuvat myös ihmisiin, joista vähiten välittää. Kuka tahansa pystyy pitämään rakkaitaan kuin kukkaa kämmenelle, mutta lähikaupan kakanhajuinen näkkärinaamainen kassaneiti on kovempi haaste.

Olen uinut tällä Turkissa tällaisissa syvissä jorpakoissa. Miettinyt naishenkilöä, jonka näen kerta toisensa jälkeen tallaavan Helsingin katuja. Kävelemme vastaan noin kaksi metriä leveää tietä. Hän kyllä tietää minut ja minä hänet. Olemme tehneet yhdessä töitä. Istumme samoissa palavereissa aina välillä. Katseemme kohtaavat ja minä tervehdin. Hän tuijottaa edelleen, mutta kävelee ohi sanaakaan sanomatta. Mietin, mitä hänen mielessään oikein liikkuu.

Mikä siinä on, että tilanteessa minä olen se, joka tunnen itseni tyhmäksi? Joka kerta sama juttu. Mitähän ylväänä astelevan neitosen mielessä oikein pyörii? En ilmeisesti ole hänen arvolleen sopivaa tervehtimis-seuraa. Hymyilen liikaa ja liian leveästi, en käyttäydy kuten Punavuoren kaduille ja hänen arvolleen sopii. Ehkä hän osoittaa mieltään, ehkä se on vain hänen tapansa toimia. Ehkä hänen maailmassaan ei vain tervehditä satunnaisia tuttuja. Suurin kysymykseni on, eikö hän pääsisi itsekin niin paljon helpommalla, jos vaan sanoisi vaikka moi?

Haluaisin tietää, mitä hän ajattelee minut ohittaessaan: ”Siinä se taas käveli ohi ja moikkasi.” Miten ihmeessä toimintamallimme tässä toistuneessa tilanteessa toimimisesta ovat niin päinvastaiset? Jos joku tervehtii minua kadulla, tervehdin takaisin vaikka en tuntisi koko tyyppiä. Saatan epäröidä ja näyttää kummastumiseni, mutta minun maailmaani ei mahdu ajatus ohi kävelemisestä, totaalisesti ignoraamisesta.

Ja ihmetteleekö hän minun käytöstäni yhtä paljon kuin minä hänen? Ajatteleeko hän kohtaamisia tuntitolkulla niin kuin minä? Tuskin, on helppo ajatella. Mutta voihan olla, että olen yhtä kummajainen hänelle kuin hän minulle.

Turkoositakkinen tyttö lähettää terveisiä, että aion taas moikata hymyillen ensi kerrallakin.

– Henriikka

Ps. Huomenna takaisin Suomeen. Sitte kuvia plakkariin ja takaisin syysarkeen.

paita/Monki, takki/second hand, farkut/Levi’s

9.9.2015

Nahkavaipoissa

–

Helsinki, muoti, oma tyyliTags: bloggaaja, blogger, fashion, lumi, lumi acessories, muoti, nahkahousut, nahkaverkkarit, style, syyskuu, torikorttelit, tyyli, vaatteet

Kävin tänään ensimmäisen kerran Hotelli Tornin vessassa. Juuri siinä legendaarisessa lasikopissa, josta näkee Helsingin yli. Voi istua pissillä ihan rauhassa, ihailla kaupunkia ja miettiä, kuinka moni kiikaroi sinua samalla.

Tällainen spesiaalihetki kaipaa spesiaalihousuja. Olivat ne sitten nilkoissa tai eivät. Työkaverini kommentoi aamulla: ”Aikamoiset nahkabyysat. Vaativat kyllä kantajansa.” Vakuutteli, että olen sellainen kantaja. Uskoin häntä, vaikkei työkaveri olisikaan ehkä kehdannut myöntää muuta.

Nahkaverkkarit tulivat vaatekaappiini jouluna 2012 ja ovat olleet siellä kohta kolme vuotta. Tiedän osan edelleen kauhistelevan, missä nahkavaipoissa elämääni elän, mutta minä hiippailen niissä tyytyväisenä.

Syyskuu ei ole pettänyt. Tiesin sen olevan paras kaikista. Jo syyskuun ensimmäinen todisti, ettei hehkutukseni ole ollut turhaa: olin unohtanut ladata matkakorttiani, ja lipuntarkastaja antoi minulle sakot anteeksi, kun olin niin surullinen.

Muutama päivä sitten olin ystäväni kanssa Hietalahden kauppahallissa syömässä lounasta. Saimme ilmaiset minijälkkärimunkit. Ja kun ostin viikonloppuna auringonkukkia, kukkasia myyvä poika oli ystävällisin asiakaspalvelija, kenet olen koskaan kohdannut. Siitäkin huolimatta, että hän teki töitä pihalla katoksessa sateen ropistessa, tuulen tuivertaessa.

Syyskuun ansiota kaikki ihana, sanon minä.

– Henriikka

nahkahousut/H&M Studio, kengät/Bianco, paita/second hand, laukku/Lumi (saatu)

31.8.2015

Kissamekko kakkonen

–

muoti, oma tyyliTags: asukuvat, bloggaaja, kissamekko, muoti, oma tyyli, poola kataryna, tyyli

Pukeuduin lähes tasan kaksi vuotta sitten kissamekkoon. Se oli musta, jossa oli valkoisia kissoja. Enää minulla ei ole sitä, tuttuni piti siitä paljon ja myin sen hänelle parista lantista.

Oli kissamekon kokoinen aukko vaatekaapissa. Mikä neuvoksi? Kissamekko kakkonen. Kermanvalkoinen ja kellohameinen. Ilahduttava ja vähän liian söpö. Poola Katarynan uusinta mallistoa.

Pyörähtelin eilen kissamekossa elokuun toiseksi viimeistä päivää. Lähdimme Jannen kanssa treffeille konserttia kuulemaan ja Janne poimi minulle kadulta vaalenpunaisen, vähän kulahtaneen kukan asusteeksi. Polvet olivat mustelmilla ja jalkaterät sujautettu vikkelästi puukenkiin, huoletonta ja helppoa.

Hameen alla oli piilossa lyhyet pyöräilysortsit, sillä mikään ei ole rasittavampaa kuin varoa vilauttelua.

Herra ratikkakuski katsoi pitkään ja tuimasti, kun otimme kuvia raitiovaunukiskojen päällä. Mutta varmistimme oikealta, vasemmalta ja vielä kerran vasemmalta ja oikealta, etteivät lapset nää ja ota meistä mallia. Toivoin vaaleanpunaisen pallokukan olevan jättitikkari, mutta toiveistani huolimatta se pysyi pensaastaan pudonneena kukkaisoksana.

Minusta tämä toinen kissamekko on entistä parempi. Ja alkusyksyinen ja loppukesäinen minä alkukesäistä ehdampi. On päässyt jotenkin mieli virkistymään ja hipiä ottamaan muutaman pisaman.

Olen saanut itseni muutamana päivänä kiinni itse teosta: en ole juuri lainkaan skeptinen juuri millekään, vaikka uskokaa tai älkää, suhtaudun moniin asiohin pienellä varauksella. Ilmeisesti kohti valuva syksy saa minusta parhaat puolet esiin.

Dippadappadaa ja sitä rataa.

– Henriikka

mekko / Poola Kataryna, takki & kengät / second hand

28.7.2015

Riittävän fashion?

–

muoti, oma tyyliTags: fashion, lumi, lumi accessories, monki, monki style, muoti, style, tyyli, vaatteet

Minulta jäi kerran eräs työkeikka saamatta, kun en ollut maksavan osapuolen mielestä riittävän fashion. Vaikka se on minusta toisaalta aika huojentavaakin (kuulostaa nimittäin raskaalta olla tarpeeksi fashion), niin nämä kuvat on minusta aika fashhhh. Ei välttämättä sellaiset että Vogueen kelpaisi, mutta ensimmäisen kuvan slaavikyykky voisi hyvinkin mennä läpi jossain kuppasemmassa indiejulkaisussa. Toisaalta indiejulkaisujen kuvien pitäisi olla vähän raffimpeja. Ehkä voisin olla kyykkypissalla?

Näin erikoiset housut ovat olleet tällaiselle tavallisen pukeutumisen kesälle jotain aivan spesiaalia. Olen kulkenut lähinnä farkuissa, lenkkareissa, t-paidassa ja nahkatakissa ja jättänyt erikoisemmat vaatekappaleet odottamaan erikoisempia päiviä. Heinäkuun työpäivät ovat olleet kivoja, ja helppo, huoleton pukeutuminen on saanut duuniviikotkin tuntumaan lomalta. Satunnainen vaatteilla irrottelu muistuttaa kuitenkin, että joskus mukavuusalueelta poistuminen tuottaa parhaita tuloksia.

Niskani ja hartiani voivat paremmin, kiitos kysymästä (ja vinkeistä!). Sidoin ranteet eilen yhteen nukkumaan mennessäni hikinauhalla, mutta olin unissani kieputellut itseni irti tästä ansasta ja nukuin taas kerran onnellisesti kädet pään yläpuolella. Siitäkin huolimatta voin jo vähän paremmin, ja happi on päässyt jo kulkemaan aivoihin saakka. Taidan suunnata tyyny- ja tennispallo-ostoksille heti palkkapäivän jälkeen.

Mutta arvatkaa mitä tänään kävi? Kävelin töistä kotiin Putte’sin pitsabaarin edestä. Katson usein nopeasti ikkunoiden läpi, istuuko sisällä tuttuja, sillä paikkahan on miltei aina täynnä. Sattumalta huomasin vanhan kaverin muutaman vuoden takaa. Oikein mukava jantteri, jonka kanssa samassa porukassa vietimme erästä kesää. Ilahduin, leväytin koko naamani levyisen hymyn ja vilkutin vimmatusti. Kaveri katsoi minua, suoraan minua. Tajusin, ettei hänellä ole harmainta aavistusta kuka olen. Tuijotin tiukemmin ”hei se olen minä”- ja ”kamoon, vanha kaveri” -katseillani. Ei reaktiota. Poistuin paikalta. So long sucker!

Hän ei varmaan vain halunnut tunnistaa, koska en ole riittävän fashion. Ympyrän kaari sulkeutuu. Saatan vihoissani poistaa hänet facebook-kavereista. Heippa vaan sitten hei.

Haha, ei tosissaan. Laitoin hänelle perään viestiä, että tuntemattomasta naamastani huolimatta tunnistin kyllä raivokkaan vilkutukseni kohteen.

– Henriikka

laukku / Lumi (saatu), kengät / Urban Outfitters, korvikset / Kiinan tuliaiset, housut / Monki (saatu), paita / second hand

16.7.2015

Ostapa itsellesi sadetakki

–

muoti, ostoksetTags: clothing, muoti, rains, sadetakki, tyyli

Olen jo pidemmän aikaa hamutellut sadetakkia. Ja nimenomaan RAINS:in sadetakkia. Olen kokeillut niitä monessa paikassa ja lykännyt ostoaikeita tulevaisuuteen: ”Onhan niitä tärkeämpiäkin sijoituskohteita kuin sadetakki.”

Siksi olikin kertakaikkisen kivaa saada vanhemmilta valmistujaislahjaksi rahaa ja yhtä nimenomaista käyttötarkoitusta varten. Äiti oli huomannut, kuinka koko kevään Tukholman reissumme hipelöin jokaisessa kaupassa kyseisiä sadetakkeja. Tummanvihreitä, tummansinisiä, mustia. Trenssimäisiä, pitkiä, lyhyitä ja anorakkimaisia. Valmistujaispäivänä sain käteeni kortin, johon oli liimattu kymmenien sadetakkien kuvia ja liitetty klemmarilla pari seteliä: ”Ostapa itsellesi sadetakki.”

Olin ajatellut, että valitsen tummanvihreän tai tummansinisen trenssimallisen sadetakin. Pitkän ja käytännöllisen. Napeilla. Toisaalta haaveilin neonoranssista anorakki-mallisesta, joka olisi mukava väriloiste sadepäivään ja hauskan unisex. Meinasin jo tilata tummanvihreän trenssin, jonka saa kiristettyä vyötäröltä kivasti. Huomasin mallistokuvien törröhuuli-mimmin murjotuksen ärsyttävän minua enkä sitten tilannut vielä mitään.

Sitten luovuin nappiajatuksesta, vetoketju olisi kuitenkin käytännöllisempi. Sitten luovuin anorakeistakin. Onhan se hyvä, että takinretaleen voi vain viskata päälle rennosti sateen yllättäessä. Anorakki voi sitten olla kakkos-sadetakki, jos sellaiseen joskus kukkaron nyörit löystyvät.

Valinta oli vaikeampi kuin minä äitilleni murrosikäisenä.

Nyt olen hilannut valintani ostoskoriin. Petollinen nettikauppa, sillä valinta pysyy virtuaalisessa korissa viikkoja, vaikka poistuisin sivuilta.

Suosikikseni nousi kuitenkin viimeisen kuvan musta parkasadetakki. Siinä on vetoketju, huppu ja hauska kiristys helmassa.

Ja toisin kuin ennen ajattelin, olen koko ajan tullut enemmän siihen tulokseen, ettei Suomessa ole montaa tärkeämpää sijoituskohdetta kuin sadetakki. Täällähän sataa viikonlopun mittaista kesää lukuun ottamatta ihan koko ajan.

– Henriikka

Kuvat: RAINS

6.7.2015

Karvaton muija

–

muoti, oma tyyliTags: hattu, kulmakarvat, muoti, tyyli

Tänä kesänä naiset kasvattavat innolla kainalo- ja säärikarvojaan ja antavat kaikkien kukkien kukkia. Itse en ole tästä buumista vielä innostunut ja itse asiassa vähennän mukavemmistakin karvoista vielä lisää. Vietän kulmakarvatonta kesää.

Kyselin alkukesästä mielipiteitä kasvoista, joita kehystää esiin väritettyjen kulmien sijaan luonnollisen valkoiset haituvat. Niin moni piti ideaa hyvänä, että päätin antaa kulmanöyhdälle mahdollisuuden. Vaikka meikkaan arjessa aina tosi kevyesti, vaatii uusiin kulmiin tottuminen aikansa. Reissu totutti meikittömään naamaan nopeasti ja tehokkaasti, hikisten junareissujen jälkeinen naama tuli tutuksi ja kotiin paluun jälkeen saattoi helposti jäädä kevyemmälle linjalle.

Silmien sinisyys pääsee ainakin paremmin esiin, vaikka tavallisesti perin ilmeikkäät kasvoni menettävätkin puolet ilmeitten potentiaalista.

Helteiden jälkeen on taas helpottanut. Tämä +20-keli sopii minulle niin paljon paremmin kuin pätsilukemat. Kuumuus ottaa pannuun ja hakeudun varjoon kuin pieni eläin. Hermo menee, jos ratikkapysäkillä ei ole varjopaikkaa. Lisäksi terassit on täynnä ja parkkipaikat tursuilevat liikkeellä olevia (ikään kuin minä koskaan tarvisin parkkia). Toisaalta, ihmiset ovat silmin nähden onnellisempia ja huvittavan suloisesti kesästä sekaisin. Fiilistelinhän eilen itsekin grilli-iltoja ystävien kanssa.

Mokkapylly on viileän kesän juttu. Sukkahousut olisi tosin voinut unohtaa, vaan Suomen kesään ei koskaan osaa pukeutua nappiin. Taas puhutaan säästä, parempi lopettaa. Sisar kehottaa laittamaan vipinää kinttuun, sillä pöytä odottaa katettuna. Feta-cashew-salaatti odottaa nälkäisiä suita ja jälkiruokaakin saa, kunhan on kunnolla. Tällä viikolla ajattelin leipoa ensimmäistä kertaa moneen vuoteen kunnon mansikkakermakakun. Unelman, joka maistuu aina pahemmalta kuin haaveissa.

Rauhaa, rakkautta ja sen semmoista.

– Henriikka

hattu/Minimum, sukkahousut/Falke, kengät/Vagabond, sortsit/Monki (saatu), bomber/Zara, paita/second hand