Piti tulla laittamaan tänne iloisia terveisiä, vaan tuulipa päätti muuttaa yllättäen suuntaa. Viimeisen, valtavalla mutkalla nukutun yön jälkeen hartiani ja niskani olivat niin lukossa, että tuskin pääsin sängystä. Sinnittelin työpäivän, sillä päänsärkyä ei ollut. Äsken treeneissä huomasin venytellessäni, että orastava pääkipu koputtelee. Yhteisten alkulämmittelyn jälkeen sanoin valmentajalle poistuvani takavasemmalle ja pyöräilin kotiin itkua tuhertamaan. Pääkipu oli ja on sietämätön. Peiton alla tuntuu yhtä tuskalliselta mutta vähän lohdullisemmalta.

Tuskallinen tapani on kyljelle nukahtamisen jälkeen kääntyä samantien selälleni ja nostaa molemmat kädet suoraksi pään yläpuolelle. Kun näin nukkuu jokaikinen yö ja temppuilee tietokoneella tunteja ja tunteja päivässä, ei ole ihme jos niskat ja hartiat vähän jysähtää. Pitäisikö minun vyöttää käteni vartalonmyötäisesti? Tai kenties sitoa ranteet yhteen, jotta käsien nostaminen olisi vähän vaikeampaa?

Nyt menen saattamaan hyvän itkun päätökseen. Tietokone syrjään tältä illallta. Kivaa, kivutonta viikkoa kaikille. Nautitaan auringonrippeistä.

– Henriikka

Kuva: Swandive