polttarit | Aamukahvilla

Olen ollut koko loppuviikon täällä blogissa ihan hiljaa. On ollut vähän tärkeämpiä bisneksiä, sellaisia joita kokee vain harvoin. Nimittäin kaasobisneksiä.

Ystäväni Bean polttareita juhlittiin perjantaista lauantai-iltaan saakka. Näissä kuvissa olemme Långvikin rantasaunalla. Olen sydän kippuralla siitä, kuinka hyvin kaikki meni ja erityisesti siitä, miten onnellinen Bea oli koko ajan. Hän oikein sädehti. Kun on viikko- ja kuukausitolkulla pohtinut asiaa, niin kyllähän sitä nyt haluaa, että ystävä nauttii niin paljon kuin vain mahdollista.

(Tosin meillä oli sinänsä helppo lähtökohta, että Bea olisi ollut varmasti ikionnellinen uimahallireissusta ja piknikistä Koffin puistossa.)

(Miksi minun kylpytakki on noin valtava, kun muilla on tuollaiset sirommat? Myös hangessa törröttävä skumpankaula hihityttää.)

Luulen, että pääsen elämässäni olemaan kaasona ehkä hyvällä säkällä kahdesti (yritän parhaani mukaan olla tyrimättä maailman parasta siskosuhdetta ennen hänen häitään) ja haluan kyllä olla tehtävässäni maailman paras. En parempi kuin muut kaasot, vaan paras kaaso juuri Bealle hänen siskonsa rinnalla. Siinä ei paljon paina, jääkö blogikirjoituksia väliin puolikas tai kokonainen viikko, kun puhutaan tulenpunaisista rakkaushommista.

Jatkoimme polttareista vielä lauantai-iltana Bealle yllätyksenä kaasojen kanssa kahden yön Tallinnan minilomalle. Miten ihana vain lätkäistä toiselle passi kouraan ja sanoa, että nyt mennään. Mutta polttareista ja Tallinnasta kerron kunnolla ensi viikolla. Kun mukana oli esimerkiksi pahvinen aviomies, täytetty lemmikkipupu ja neljä Ikea-kassillista erärompetta, menee muutama hetki enemmän sulatella kaikkea.

(Kaiken ruoan sulattelusta puhumattakaan.)

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen
(Olette nähneet niin monia Eevan ottamia, upeita kuvia täällä blogissa ja Instagramissanikin, että ajattelin teitä kiinnostavan tämä: Eeva järkkää luontoon keskittyvän valokuvaus-viikonlopun Liesjärven kansallispuistossa 1.–3.6. Lisätietoja täältä.)

Eilen oli huippu päivä. Olin viettämässä mahtavan ja äänekkään naisjoukon kanssa rakkaan ystävän, Anun polttareita. Päivänsankari sädehtii alla olevassa kuvassa.

Päivä alkoi rauhallisesti aamujoogan ja shamppanjan merkeissä, mutta sen jälkeen taksi kääntyikin yllättävään suuntaan ja kuljetti seurueen Nurmijärvelle, Myllykosken sillalle. ”Kaikki halukkaat saavat kiskaista sillalta alas!”

Mikäs sen parempaa. Emmi-Liia ikuisti tuonelan hetket.

12041560_10153698082819974_760216259_o kopio

Voin kertoa, ettei päivänsankari ollut parhaassa hapessa tehtävän kuultuaan. Ystäväni tärisi kauttaaltaan ja oli lakananvalkoinen. Mordor-henkeä mukaili vallinnut säätila: taivaalta tippui vettä niskaan.

Anu itse kuvaili tänä aamuna tapahtunutta näin: ”Minulla on maailman parhaimmat ystävät. Sellaiset, että kun niille sanoo, että ei muita rajoituksia paitsi että mulla on järkyttävä korkean paikan kammo ja benjiä en hyppäisi ikinä, ne vie mut Myllykosken sillalle ja sanoo, että nyt sä hyppäät. Parikymmentä ystävää huutaa sekopäänä ohjeita, kun minä tärisen pelosta: ”Älä kato alas!” ”Kato alas!” ”Älä hengitä!” ”Hengitä!” ”Laske viiteen!” ”Älä missään tapauksessa laske mitään!” ”Usko mua!”

Ja sitten minä hyppään, ja jotenkin ne ovat kaikki yhtä tajuttoman fiiliksissä siitä kuin minä.”

12020502_10153698143794974_381131639_o kopio

Itse morsiamen lisäksi hyppyvalmiuteen ilmoittautui neljä mimmiä. ”Pakkohan se on hypätä, jos kerran ilmaiseksi kerrankin pääsee tekemään jotain näin typerää!”, kuvailin ystävälleni, jota yllytin mukaan.

En ollut itse ajatellut varustusta ihan loppuun saakka, mutta näemmä nahkahousuissa ja herrainkengissäkin onnistuu temppuilla oikein hyvin. Sydän takoi hyppyhetkellä tuhatta ja sataa, mutta kun jalat irtosivat sillalta, tuli hommasta ihan mahtavaa. Mikä fiilis!

Hyppyjen varmistajat antoivat täriseville leideille kullanarvoisia ohjeita: ”Anna mennä vaan! Tämä on vähän niin kuin lasten keinu.” Täytyy sanoa, etten omaa lastani laittaisi tähän keinuun.