Juhlat Haikon kartanossa: kaksosten ristiäiset

3
–
juhlat, perhe, porvoo, yhteistyöTags: , , , , , , , , ,

mainos: Haikon Kartano / Lapland Hotels

Pari viikkoa sitten, puoleen päivään mennessä alkoi aurinko kurkistella. Liekkö johtunut siitä, että se oli meidän kaksosten ristiäispäivä.

Tuntui huojentuneelta, mutta jännitti. Mietin, millainen kuormitus hartioilla pötköttäisikään, jos olisimme päättäneet järjestää juhlat itse. Aivot kun kumisivat ihan riittävästi muutenkin: olin listannut mukaan otettavat asiat särmästi ruutupaperille, vaan silti ystävä juoksi vielä sisältä kodistamme heiluttaen juhlamekkoani: ”Pitikö tämä ottaa mukaan?” No, piti tietysti.

Sanomattakin selvää siis, että oli maailman paras idea ulkoistaa juhlat. Olimme ensin ajatelleet järjestää juhlat itse. Sitten mieleen juolahti: entäs Haikon kartano?

Olimme kumpikin käyneet Kartano & Kylpylähotelli Haikossa pariinkin otteeseen kartanon siirryttyä Lapland Hotelsin omistukseen. Olemme tykästyneet uuteen meininkiin, jossa muun muassa ruokapuolta on uudistettu historiaa kunnioittaen.

Viime kesänä yövyimme pari yötä Haikossa (silloin erityisfiilistelyn kohteena oli tietysti aamiainen), ja silloin valtavan raskausmahani kanssa pohdimme, että olisipa kiva joskus juhlia täällä jotain.

Miksei heti? Mitäs tässä nyt oikein odotellaan?

Seuraavat perhejuhlat voivat olla 15 vuoden päästä, joten juhlitaan nyt kunnolla. Kasataan kokoon kummit ja perheet, nostetaan malja sille, että näistä edellisistä vuosista selvittiin. Ollaan itsekin vieraita omissa juhlissamme, eikä jossain kyökissä pyörimässä tiskejä kantaen.

Yhtäkkiä aloin itsekin odottaa juhlia ihan erilaisella innolla.

Ristiäisjuhlat olivat avaimet käteen -periaatteella kastetilaisuus ja sen jälkeinen kahvittelu. Ristiäisten lisäksi juhlimme samalla 4-vuotiasta esikoistamme, kun kerran läheiset koottaisiin yhteen joka tapauksessa.

Teimme juhlien eteen aivan uskomattoman (IHANAN) vähän. Sovimme papin paikalle ja sen lisäksi vastasin muutamaan sähköpostiin: mitä kukkia toivomme (keltaisia ruusuja!), entä millainen kakku (vadelmajuustokakku), kuulostaako menu hyvältä (joo)? Montako ihmistä, mitä erityisruokavalioita, monta syöttötuolia? Onko muuta huomioitavaa? Siinä ne taisivatkin olla.

Vapauttavan, ihanan helppoa.

Ja silti, emme olleet puoliksikaan niin ajoissa kuin kuvittelimme, kun piti saada koko 5-henkinen perhe suht puhtaissa vaatteissa paikan päälle.

Koko viikonlopun mietimme, millainen sirkus olisi ollut, jos olisimme yrittäneet tehdä kaiken itse – Tai ylipäänsä mahtua meille kotiin.

Mutta mikä ilo olikaan nähdä rakkaita ihmisiä yhdessä koossa. Kaikkia läheisiä ei pystytty toki kutsumaan, mutta lähiperheet ja kaikkien kolmen lapsen kummit. Tuntui ihanalta pystyä toteuttamaan juhlat tällaisissa puitteissa, kuin olisi antanut kutsuillekin lahjaksi pienen irtioton talven jälkeen.

Juhlat alkoivat kastetilaisuudella Haikon kartanon Keltaisessa salissa. Sali on lempitilani kartanossa, eikä ainoastaan siksi, että keltainen on lempivärini. Myös tilan tunnelma on hengästyttävän hieno: valo kulkee suurista ikkunoista sisään ja takaisin ulos erityisen kauniisti. Historian tuntee kaikkialla.

Siellä sitä sitten itkettiin yhdessä, kun kaksoset saivat kasteen. Pappi kannatteli luonnollisesti tilaisuutta. Äiti luki pari kaunista runoa, muutama sukulainen esitti liikuttavan version Ihme ja kumma -biisistä ja luin itsekin muutaman kirjoittamani ajatuksen.

Puoliso oli luvannut lukea ne puolestani, kun olin sanonut kirjoittavani ”lyhyesti jotain kevyttä”. Mutta hän luki tekstin läpi ja totesi, ettei se ole lyhyttä eikä kevyttä, joten jouduin itse sopertamaan juttuni juhlaväelle. Hah.

Oli sellainen rakkaudentäyteinen tunnelma ja olo. Kannateltu. Nähty ja kuultu. Harvoin sitä on noin paljon itselle läheisiä ihmisiä samassa tilassa, saati samassa yhtä kauniissa tilassa.

Kaksoset jaksoivat tilaisuuden huippuhienosti ja kulkivat kummeilta sylistä syliin.

Esikoinen otti syntymäpäiväsankarin arvoon sopien tilan haltuun ja tanssahteli keijukaismekossaan ja glittersukkahousuissaan. Välillä otettiin lepoa maassa makoillen ja välillä taas kirmattiin vauhtiin.

Rakastan lapsia tuollaisissa juhlissa: millaisia ilonpilkahduksia he tuovatkaan mukanaan.

Kastetilaisuuden jälkeen kaksoset saivat maitoa, villahaalarit juhlavaatteiden päälle päälle ja pääsivät pihalle vaunuihin nukkumaan.

Me muut siirryttiin Haikon kartanon sisällä toiseen tilaan, Romanov-saliin, jossa nostettiin juhlamaljat ja tarjoiltiin juhlakahvit.

Ensin pientä suolaista, esimerkiksi porokarjalanpiirakoita ja voileipäkakkuja. Sen jälkeen oli makean vuoro: Brunbergin konvehteja, pullaa ja vadelmajuustokakkua.

 

Me puolison kanssa seilattiin pöydästä toiseen, syötiin ja nautittiin. Esikoinen juoksi konvehtipäissään ystävä kainalossa tai piirsi taideteoksia lastenpöydässä. Saipa hän synttärilaulunkin. Kaksoset nukkuivat aikansa ja heräsivät sitten hämmentävään juhlatodellisuuteen, kiertäen taas sylistä syliin.

Tunnit menivät kuin pikakelauksella ja kaiken jälkeen oli olo, että olipa ihanaa. Yhtäkään lautasta ei tarvinnut itse kuskata tiskikoneeseen, ja palvelu oli erinomaista.

Eräs tarjoilemassa ollut mies haikaili aikaan, jolloin hänen lapsensa olivat vielä pieniä ja kehotti nauttimaan. Pystyin kyllä aidosti sydämestä vastaamaan, että vaikka ajat ovat nyt kuormittavia, niin kyllä nautinkin. Ensin hetkessä ja sitten myöhemmin kuvien kautta uudestaan, niin kuin näidenkin juhlien kohdalla.

Nämä olivat ensimmäiset juhlamme Haikon kartanossa. Tuskinpa viimeiset, sillä puoliso haaveilee siitä, että voisimme joskus sulan aikaan hurauttaa omiin juhliimme veneellä, niin kuin hurautimme Haikkoon aamiaiselle viime syksynä.

Haikossa on tosi monia erilaisia juhlatiloja, joten siellä onnistuu monipuolisesti eri tapahtumien järjestäminen, oli kyseessä sitten pienet tai isot juhlat ristiäisistä häihin tai vaikka joku iso yritystilaisuus.

Tällä hetkellä on itse asiassa käynnissä kokouskampanja, jos työporukkanne etsii sopivaa tilaa. Haikon kanssa on helppoa sopia järjestelyistä, millaisen tunnelman juhliin haluaa ja millainen tilaisuus on toiveissa. Kaikki räätälöidään toiveiden mukaisesti, mikä on tosi hienoa.

Minä jään fiilistelemään ristiäisiä näiden Tonin loistokuvien kautta.

Jään myös odottamaan sitä, että lunastan kahden ystävän vauvalahjan: he lupasivat viedä minut nauttimaan Haikon kartanon aamiaisen. Sen aion kyllä tehdä ilman muuta perhettä tai itkuhälyttimiä, niin rakkaita kun ovatkin.

Tuleepa näistä kuvamuistoista rakkaustäyteinen olo.

Miten ihanat juhlat me saimmekaan. Miten ihanat lapset me saimmekaan.

-Henriikka

Kuvat: Toni Eskelinen

From Porvoo to Äkäslompolo with Love

3
–
porvoo, sisko, yhteistyöTags: , , , , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö: Timma

Pikkusiskoni asuu satojen kilometrin päästä minusta. Tarkistin juuri karttapalvelusta, että meneekö tuhat kilometria rikki, mutta ei aivan – Porvoon ja Äkäslompolon välillä on suorinta reittiä 939 kilometria.

On sanomattakin selvää, että on usein ikävä. On ikävä sellaista tavanomaista oloa yhdessä. Istumista vierekkäin sohvalla kirjoja lukien. Päiväkävelyjä. Pitkiä iltapäiväkahveja ja -kakkuja. Vaatteiden lainailua. Että on joku, jota voi pyytää ihan minne tahansa: pelaamaan sulkapalloa, pulahtamaan avantoon, valitsemaan uusia kenkiä, eväsretkelle metsään, olemaan ihan hiljaa tekemättä mitään.

Halusin yllättää paljon mielessä, vähän silmissä olleen siskoni pikkujoululahjalla. Koska kohtaamme jouluna kasvokkain, niin annoin joululahjan jo muutaman viikon etukäteen.

Olemme molemmat lahjaihmisiä. Rakastamme sekä antaa että saada lahjoja. Muiden perheenjäsenten lahjoilla ei koskaan ole ollut niin väliä (sori muut, hah), mutta siskon lahjaan olen aina panostanut kääreitä myöden. Ja hän minun.

Siskoni on puurtanut tiiviin syksyn uuden työn parissa ja halusin antaa hänelle rentoutumishetken. Mitä pidemmälle aika on kulunut, sitä useammin valitsemme aineettoman lahjan. Tiedän, että jos hän antaisin hänelle setelin käteen, hän ei käyttäisi sitä itsensä hoivaamiseen. Siksi annoinkin hänelle lahjakortin, ettei hänellä ollut muita vaihtoehtoja.

Timma on varauspalvelu, joka kerää yhteen hius-, kauneus-, hieronta- ja muut hyvinvointipalvelut, ja usein vielä normaalihintoja edullisemmin.

Minulla oli kaksi Timman lahjakorttia: toinen lahjaksi itselleni, toinen siskolle. Ajatus lahjassa oli, että vaikkemme pääse mihinkään ihanaan parihoitohuoneeseen vieretysten pötköttämään, niin sentään voimme nauttia kumpikin tahoillamme.

Tarkistin Timmasta, että sieltä löytyy palveluntarjoajia myös Ylläksen alueelta, kunnes laitoin lahjakortin matkaan. Käytännössä lähetin siis lahjaksi aikaa!

Roosaliina varasi lahjakortillaan ajan ruhtinaallisen pitkään hierontaan. En meinannut uskoa korviani, kun hän kertoi, ettei ole koskaan elämässään ollut hieronnassa. Ehkäpä saan syyttää omaa, entistä pääkaupunkiseutu-kuplaani siitä, että olin tästä niin kovin ihmeissäni. Oli miten oli, sitä suuremmalla syyllä oli ihana saada sisko rentoutumaan ajan kanssa.

Sain kuvia kaamoksen kynnyksellä keikkuvasta Äkäslompolosta ja viereisestä kylästä, Ylläsjärvestä, jossa itse hieronta oli. Tmi Sonnjar tekee hierontaa tunturissa. Valikoimissa on niin urheiluhierontaa kuin klassista hierontaa, ja niin kuin useat yrittäjät pohjoisessa, myös kotikäynnit onnistuvat. Tällä kertaa sain kuvamateriaalia kuitenkin ihan paikan päältä.

On hauskaa, että kun näkee hierontapöydästä kuvan, tulee ihan sellainen olo, että ”Aaaaaaah, olisinpa itse tuolla makaamassa.”

Hauskaa oli, että aurinko ei ollut vielä noussut, kun Roosaliina suuntasi kohti rentoutumishetkeään, mutta se oli jo miltei laskenut hieronnan loputtua. Sellaista se on, elämä tuolla tuhannen kilometrin päässä.

Sain puhelimeeni todistusaineistoa onnellisesta naamasta hieronnan jälkeen.

Onneksi pääsen Ylläksen itsekin taas tammikuussa kokemaan. Kuka tietää vaikka varaisin ajan samalta hierojaltakin. Näin pikkuvauvan äitinä voin todeta, että sekä ainaisesta kantelusta että imetyksestä ovat ottaneet osansa niin hartiat, niska kuin yläselkäkin.

Tällä hetkellä tuntuu kyllä, että käytän Timman lahjakorttini mieluiten johonkin epärationaalisempaan. Vaikka pikkujoulumeikkiin! Tai jalkahoitoon. Tai vaikka kuumakivihierontaan. Tai käsihoitoon ja kynsienlakkaukseen. Johonkin sellaiseen, jota en muuten varaisi. Vaihtoehtoja näköjään olisi, hah.

Lahjaksi omaa aikaa

Uudet Timma-lahjakortit ovat mielestäni erinomainen lahjaidea. Timmasta voi varata kaikkea parturipalveluista hierontaan ja erilaisiin kauneudenhoitopalveluihin. Lahjakortilla voidaan maksaa mikä tahansa palvelu Timman mobiilisovelluksessa tai osoitteessa www.timma.fi.

Timma-sovellus on supersimppeli ja visuaalisesti miellyttävä. Olen käyttänyt sitä jo vuosia. Hinnat ovat usein tavallista alhaisemmat ja sovelluksesta näkee kätevästi tulevien päivien vapaat-ajat eri palveluntarjoajilla. Olen itse juuri se tyyppi, joka tajuaa, että ”wuups, huomenna olisikin hyvä päivä, löytyisiköhän vapaata aikaa?”.

Lahjakortit on saatavilla digitaalisessa ja fyysisessä muodossa. Fyysisen lahjakortin ehtii saada jouluksi postitse, jos sen tilaa 14.12.2021 mennessä. Digitaalisen lahjakortin voi ostaa vaikka vasta jouluaattona!

Lahjakortti on voimassa 12 kuukautta sen ostopäivästä.

Timma-rahaa joululahjaksi Aamukahvilla-seuraajille

Jos teistä löytyy Timman palveluista kiinnostuneita, ottakaa ylös koodi ”AAMUKAHVILLA10”. Koodilla uudet asiakkaat saavat 10€-alennuksen varauksestaan. Koodilla ei ole päättymispäivää.

—

Muutaman viikon päästä näen taas siskoni ja muun perheeni pitkästä aikaa.

Pidän niin tästä joulunalusajasta ja sen taianomaisesta tunnelmasta. Itselleni jouluun ei ole koskaan kuulunut minkäänlaista stressiä, päinvastoin: yritän aina saada työt tehtyä hyvissä ajoin, että pystyn keskittymään juhlatunnelmaan.

Lisäksi tuntuu, että tuntosarvet ovat pystyssä toisten ilahduttamiselle enemmän kuin muina vuodenaikoina. Aion ottaa siitä ilon irti.

Ihanaa joulukuuta.

-Henriikka

Vartin ikävä kaupunkiin

3
–
elämäTags:

Maanantaina se iski – kaupunki-ikävä. Se kesti pienen, ohimenevän hetken, mutta pysäytti silti. Olinhan pelännyt, että maaseudulle muuttaessa huomaan yhtäkkiä, etten sovi maaseudulle yhtään. Että kaipaan palveluiden läheisyyttä, julkista liikennettä ja kaiken helppoutta. Sitä kun kaikki on sopivasti siinä aivan ympärillä, kellon ympäri.

Noin maksimissaan vartin haikeus iski siitä, kun tajusin etten voi vain avata ovea ja kävellä kahvilaan nököttämään yksikseni ja tarkkailemaan ihmisiä. Siemailemaan kauracappucinoa ja napostelemaan vaaleanpunaista, suloista bebeleivosta.

Panikoiduin pikkuhetkeksi. Tätäkö tämä nyt sitten on? Että aina olen haikailemassa.

Sitten rauhoitun ja muistin: kaupungissa haikailin noin tuhat kertaa päivässä rauhan äärelle, luonnonhelmaan ja kauas kaikesta. Ahdistuin lopulta liikenteen äänistä niin, että saatoin kiehua Hietsun hautausmaata kiertäessäni aivan raivoissani (sinne kantautuu Länsiväylän äänet vettä pitkin äärimmäisen hyvin). Lopulta jopa inhosin kaikkia hyvin pukeutuvia kaupunkilaisia ja sitä, että joku jutteli raitiovaunussa.

Että jos useamman vuoden ikävöin maaseudulle päivittäin, lopulta lähes tunneittain, ja nyt kuukauden sisään kaupunkia vajaan vartin verran, niin eikö balanssi ole varsin kohtuullinen?

Olemme sopeutuneet tänne saarelle niin hyvin. Eriytyneet aivan omasta tahdostamme ja nauttineet aivan täysillä kaikesta vapaudesta, jota tyhjentynyt kalenteri on mahdollistanut. Tänäänkin lumitöiden jälkeen olimme lumisotaa ja laskimme potkukelkalla juuri auraamaamme kotitietä riemuissamme alas. Sitten nukuimme päiväunet keittiön lattialla, kun pimeä laskeutui pihalle.

En edes tiedä, miksi hetkeksi vaadin itseltäni, etten kaipaisi kaupunkia lainkaan. Kyllähän minä tiesin kaipaavani, kun lähdin Helsingin keskustasta, jossa kaupatkin ovat auki 24/7. Tietysti tulen kaipaamaan sitä huolettomuutta, kun voi aina käydä nappaamassa (tai tilata kotiovelle) juuri sitä ruokaa kuin tahtoo (juuri nyt kaipaisin kesärullia) tai sitä, kun voi kiertää 12 kahvilaa saman päivän aikana ilman, että jalat joutuvat kävelemään kovinkaan montaa metriä. Totta kai ikävöin metromatkoja, kolisevia raitiovaunukiskoja ja kuinka ystävät olivat soiton päässä. Sitä ettei minnekään koskaan tarvinnut autoa.

Siltikään en vaihtaisi tätä mihinkään. Kaikki tuntuu täällä niin hyvältä juuri nyt. Rauhalliselta, onnelliselta. Sellaiselta, mitä olen elämääni jo kauan etsinyt.

Sitä paitsi jostain ajaisi muutaman tunnin ensimmäiselle gelato-kärrylle tai päänkokoiselle piparminttulatelle. Minun tarvitsee sen sijaan vain hurauttaa vajaa puoli tuntia Porvoon keskustaan. Se ei tarkoita, ettäkö oven voisi avata ja kävellä talvisaappaissa kahvin äärelle, mutta yllättävän helppoa se silti on. Varasimmekin perjantaiksi pöydän eräästä porvoolaisesta ravintolasta, sillä pitäähän meidän tutustua paremmin kotikaupunkiimme.

Kaiken päälle sain tänään Porvoon kaupunginjohtajalta tervetulokortin postissa, jossa luvattiin, että voin hakea palvelupisteeltä tervetuliaislahjan. Ihmettelimme, miksei puoliso saanut omaa, mutta nyt ymmärrän: kaupunginjohtaja varmaan aisti, että kaipasin tuon pienen, ohimenevän hetken kaupunkielämää.

-Henriikka

pipo & housut / second hand
takki (Fjällräven) & hanskat(Hestra) & villapaita (Devold)/Partioaitta

Unelmia ääneen

8
–
elämä, porvoo, raskausTags: , ,

Viikonloppuna satoi vihdoin lunta Porvoon saaristoon. Sitä vain satoi ja satoi ja satoi, ja kaikki peittyi valkoiseen lumihuppuun. Katsoin ikkunasta haltioissani. Rakastan lunta. Siis en vain lievästi, loivasti pidä siitä, vaan suhtaudun lumeen intohimoisesti. Lumi tekee maailmasta paremman. Se tekee kaikesta hiljaista, pehmeää ja lempeää, omista ajatuksistakin. Keveys laskeutuu hartioille samaa tahtia, kun pakkaslumi leijailee maan päälle.

Pidän lumitöistäkin, lumen kolaamisesta tien sivuun ja lapioimisesta lumi pöllyten. Nyt en vain sellaiseen höntyilyyn oikein pysty tarttumaan, joten otin suosiolla lumentyöntimen. Pidin tahdin ja mielen kevyenä, vaikka oikeasti olisi tehnyt mieli paiskoa kunnolla, hiki päässä hommia. Parempi kuitenkin, etten vahingossa vaikka starttaa synnytystä lumenluonnin sivutuotteena.

Naapuri koputti yllättäen lauantai-aamuna ikkunaamme (ovikello on rikki), kun teimme aamiaista yhdessä. Katsahdin ikkunassa vilkuttavaa ukkelia enkä saanut suustani kuin ”apua, tuolla on joku ihminen”. Olemme ehkä olleet hivenen eristyksissä.

Naapuri kertoi, ettei vanhuuttaan pysty enää hoitamaan kotitietämme, niin kuin on jo vuosikymmenet tehnyt. Ymmärrettävää tietysti, mutta lapioitavaa olikin sitten yllärinä vähän enemmän. Eilen googlailimme jo lumilinkoja, järkytyimme mönkijöiden hinnoista ja pohdimme, millaisella kalustolla jaksaisimme käydä lumihommiin silloinkin, kun on pimeää ja kiire töihin.

Parin tunnin uurastuksen jälkeen kotitie ja piha olivat lumesta putsatut, ja sauna oli lämmin. Puusaunan löylyjä ei voita mikään.

Lauteilla istuessamme sanoin ääneen unelmani. Sellaisen unelman, joka ei tunnu vielä tällä hetkellä realistiselta, mutta jonka toteutumiseen uskon lujasti.

Haaveeni on asua kesät saaristossa ja talvet tunturissa.

On vaikea ennen vauvan tuloa miettiä, millaiseksi arki sen jälkeen muodostuu, minkä takia emme pidä vielä minkäänlaista hoppua haaveen kanssa. Vähän niin kuin lumenluonnissakin: ei kannata höntyillä. Mutta näemme suunnitelman silti varsin mahdolliseksi, ainakin niinä vuosina, kun koulunkäynti ei ole vielä alkanut. Tietysti tämä kaikki vaatisi vaikka minkälaista järjestelyä, mutta niinhän unelmat yleensäkin.

Voi olla, että haave haihtuu ilmaan yhtä kevyesti kuin lumi laskeutui Porvoon saaristoon. Sellaistakin sattuu. Voi olla, että tajuammekin, ettemme halua lähteä kotoa minnekään, milloinkaan, ja sekin on tosi ok.

Mutta niin kauan, kuin haave pysyy mielessäni, aion ottaa sen tosissani ja kuunnella sitä. Ties vaikka se lennättäisi meidän pienen perheen tunturiin.

-Henriikka

villapaita & lapaset/North Outdoor, kengät/Kuoma, pipo/itsekudottu Myssyfarmi, housut/second hand

Uusi koti

11
–
sisustusTags: , , , ,

Täällä sitä nyt ollaan oltu, vajaa viikko uudessa kodissa, Porvoon saaristossa.

Olo on niin hyvä ja rauhallinen, vaikka vähän väsähtänytkin. Ensin kodin löytymistä odotettiin useampi kuukausi ja näytöissä ravattiin lopulta aika tiuhaan tahtiin, varmaan parissakymmenessä yhteensä. Sitten ostotarjouksen mentyä läpi, odottelimme pari kuukautta muuttoa. Nyt kun joulukin on vielä ovella, on takki aika tyhjä. Onneksi tunnelmat ovat silti katossa, vaikka väsymys on vähän painanutkin. Löysimme meille ihanan, uuden kodin, jossa meillä on hyvä olla ja johon pikkuinen voi rauhassa syntyä.

Kaikki on vielä aika kaoottista ja levällään, mutta aamukahvit ja aamiaiset pyrimme silti nauttimaan rauhassa ja kauniisti. Tämä on myös ensimmäinen koti, josta ei ole kiire pois. Ensimmäinen koti ikinä, jolle en näe minkäänlaista määräaikaa. Pärjäämme täällä vaikka loppuelämämme, jos tahdomme. Emme toki ole tehneet sellaisia päätöksiä, voi olla että viihdymme pari vuotta, mutta aika näyttää. Nyt tuntuu hyvältä juuri näin.

Syyskuun lopulla olin ennättänyt kirjoittaa kriteereistäni ja turhautumisestani talomarkkinoilla. Tuntui siltä, ettei sopivaa kotia löydy lainkaan.

Siitä vajaa kahden viikon päässä olimme katsomassa erästä porvoolaista kohdetta. Olimme ilmoittaneet olevamme hetken sovitusta ajasta myöhässä ja kun pahoittelimme asiaa paikan päällä, välittäjä vastasi, että ei haittaa yhtään. Hän ennätti sillä aikaa laittaa erään toiseen kohteen myyntiin. Olimme tajunneet jo heti näyttökohteen pihassa, ettei se olisi meille, joten uteliaisuudesta kysyimme uudesta kohteesta. ”Sellainen punainen hirsitalo tuolla saaristossa.”

Hetken päästä olimme jo matkalla kohteelle. Poikaystävä (nykyinen avopuoliso! juhuu!) nauroi matkalla, että voisimmeko ennen tarjouksen tekoa mennä katsomaan kohdetta. Olin ostamassa kohdetta jo pelkkien kuvien perusteella.

Talo tuntui heti meiltä. Kodilta. Se oli vähän hätkähdyttävää, sillä olimme kyllä ensisijaisesti etsineet hirsistä, mutta vanhaa. Tämä talo on vuodelta 2008 eli hirsitalojen kaaressa aivan uusi.

Kaikilta muilta osin se oli kuitenkin kuin tehty kriteereihimme. Talo ei ole rannassa, mutta pihalta näkyy merelle ja meillä on tuolla 100 metrin päässä myös oma laituripaikka, johon saamme veneet, pulahdettua uimaan ja laskettua kajakit vesille. Sijainti oli juuri optimaalinen Helsingin ja Kouvolan suhteen, näin ollen myös vanhempani pääsevät helposti tapaamaan lastenlastaan ja me heitä. Porvoo ja kaikki sen ihanat palvelut ovat noin puolen tunnin päässä, ja saarelle pääsee kulkemaan autolla. Puutarha-kasvimaa on aivan valtava ja upea, sillä entinen omistaja on ollut omistautunut puutarhuri. Ensi kesänä syömme omalta pihalta muun muassa perunaa, sipulia, herukkaa, tyrniä, omenoita, kriikunoita ja kasvihuoneesta jopa viinirypäleitä.

Uuden talon ostossa kiehtoi lopulta helppouskin. Ymmärsimme molemmat, että vaihtoehdoissa olleet vanhat, rapistuvat kartanot söisivät rahojen lisäksi aikaamme niin rutosti, ettei tässä elämänvaiheessa halua sellaista. Haluamme molemmat, että voimme olla lapsen kanssa mahdollisimman paljon ja että voimme lähteä reissun päälle vaikka pidemmäksikin aikaa. Lisäksi tuntuu mukavalta, että kuukausimenot eivät nouse aivan älyttömyyksiin. Voi tehdä vähemmän töitä, eikä tarvitse pelätä, milloin katto vuotaa tai seinä rapistuu tai millaiset lämmityskustannukset valtavalla talollamme on. Luulen, että sellaisen projektinkin aika vielä tulee, mutta ei vielä.

Tässä elämänvaiheessa myös noin 300 tuhatta melko vähän kuukausivaroja syövään kohteeseen tuntui myös paremmalta kuin 400–500 tuhannen koti, jonka kuukausikustannuksetkin ovat aivan toista luokkaa. En tiedä, olisimmeko saaneet sellaiseen lainkaan. Ehkä ei.

Kodissamme on 127 neliöitä, jotka jakautuvat kahteen kerrokseen korkeaksi tilaksi jätetyn olohuone-keittiön sekä matalempien tilojen kesken. Yläkerrassa on yksi makuuhuone, ”aula”, pieni vaatehuone ja vessa. Alakerrasta löytyy olkkarin lisäksi kaksi makuuhuonetta, eteinen, puusauna ja kodinhoitohuone/saunaneteinen.

Pihassa on yksi 20 neliömetrin kokoinen kylmä varasto, jossa säilytämme kylmää kestävää ja esimerkiksi klapeja. Ensimmäisiä suurempia projekteja on kuitenkin se, että rakennamme pihaan suuremman lämpimän varaston. Meillä on niin reilusti kaikenmaailman retkeilykamoja, pyöriä yms., että varastotilan lisääminen on aivan must juttu. Nyt maa on kuitenkin roudassa, joten perustukset tehdään varmaankin vasta keväällä. Toinen makuuhuone ajaa siihen saakka varaston virkaa.

Parhaita asioita koko talossa on varaava leivinuuni, joka toimii isossa roolissa sähkölämmityksen kanssa, joka on käytännössä alakerran kattava lattialämpmitys. Olemme yrittäneet etsiä nyt optimaalisia lukemia taloon. Parasta olisi, jos makuuhuoneessa olisi 17 astetta ja muualla 19.

Vaikka suurille remonteille ei ole tarvetta, tämä koti oikein huutaa pientä pientäremonttia. Täällä on NIIN PUISTA, että lomamökkifiilis on lähellä, kun hiippailee ympäriinsä. Alahuoneen makuuhuoneista vaihdamme tammihenkiset laminaattilattiat (ei näy kuvissa), mutta muuten keskitymme pitkälti seiniin ja kattoihin. Maalia, tapettia ymsyms., mutta hirren olemme ajatelleet jättää aivan raa’alle mäntyhirrelle. Pidämme tuosta männynsävystä kumpikin tosi paljon, mutta emme aivan näin suurissa määrin. Hirsipaneelia voi hyvin maalata ja piilottaa.

Itselläni syyhyää sormet päästä suunnittelemaan uudestaan yläkertaan johdattavan portaikon kaiteet, jotka ovat tällä hetkellä myös aika mökkimäiset, sekä vaihtaa valaistus aika radikaalisti. Mutta emme aio hötkyillä. Nyt kun rempataan itseään varten, on parempi ottaa rauhassa, tottua tilaan ja ymmärtää hiljalleen, mitä kaikelta kaipaa. Ennen huhtikuuta ja vauvaa, jolla on myös lempinimi ”Tikku”, on vielä onneksi muutama kuukausi aikaa, ja vaikka itse olen aika saamaton remontoija, on partasuu onneksi yksi tehopakkaus.

—

Pihalla alkaa kirkastua päivän valoisin hetki. Siitä kaksituntisesta on otettava ilo irti, joten täytyy kipaista pihamaalle. Yritämme kulkea saarta läpi ja hahmottaa miljöötä. Lähimetsät, -pellot ja -tiet tulevat ihan varmasti tutuksi, kuin myös meri, jota käyn joka päivä katsomassa.

”Käyn tarkistamassa meren”, olen alkanut sanoa, kun kipitän rantaan.

Luulen, tiedän, että tarvitsen tätä kohtaamista kuitenkin paljon enemmän kuin meri, joka tuskin kaipaisi tarkistustani.

-Henriikka

Rentouttava yhden yön staycation Porvoossa

kommentoi
–
matkustus, ravintolat, ruoka ja juoma, yhteistyöTags: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö: Visit Porvoo

Nauratti, kuinka huojentunut olin, ettei viimeviikkoiseen kahden päivän Porvoon lomaan kuulunut ollenkaan maastopyöräilyä tai melomista. Tiedän, ne ovat ihan lempijuttujani, mutta varmaan intensiivinen kesä- ja syyskausi tekivät sen, että lokakuun lopun hämäränhyssyn laskeuduttua päälle, olen kaivannut vain rentoutumista ja virkistäytymistä.

Sain toden totta rentoutuakin näiden parin päivän aikana, kun hurautimme vajaa tunnin Helsingistä koilliseen ja tutustuimme paremmin sympaattiseen Porvooseen. Olin ollut kaupungissa muutamia kertoja ennenkin, mutta en vielä koskaan kunnolla ajan kanssa, enkä ikinä yökylässä.

Lähinnä söimme, nukuimme ja ihastelimme. Mitä sitä muuta ihminen kaipaisikaan virkistyäkseen?

Kahden päivän kaupunki- ja luontoloma Porvoossa

Porvoo on erityisen helposti saavutettavissa Helsingin lisäksi Kaakkois-Suomesta, esimerkiksi Kouvolasta, Kotkasta ja Lahdesta, mutta ei Tampereeltakaan aja paikan päälle kuin reilu pari tuntia ja Hämeenlinnastakin vain vajaa puolitoista. Myös julkinen liikenne toimii hyvin, ja bussit kärräävät paikalle luotettavasti.

Olen itse aina ennen ollut Porvoossa vain päiväreissulla tai ohikulkumatkalla, mutta nähtävää riittää kyllä useammaksikin päiväksi. Tälläkin kertaa jäi olo, että olisi voinut hyvin olla vielä pidempään, vaikka toisaalta tuntuikin, että sai kokea ihanan paineettomasti vaikka mitä.

1.päivä
Porvoon Vanha kaupunki ja jokiranta

Ensimmäinen päivä pyhitettiin pitkälti Vanhalle kaupungille. Sen tunnelma on aivan ihana, ja hyvin erilainen kuin ”uuden” Porvoon.

Porvoo on siitä uniikki, että kaupungissa on hyvin vähän mitään ketjuliikkeitä tai -ravintoloita. On mukavaa, kun voi haahuilla yksityisliikkeestä toiseen, ihastella antiikkikauppojen ikkunoita ja syödä hyvää ruokaa ja herkkuja yhdessä sun toisessa paikassa.

Lounas: Café Cabriole (Piispankatu 30)

Aloitimme lomamme runsaalla lounaalla. Café Cabriole sijaitsee viime vuosisadan vaihteessa rakennetussa tunnelmallisessa jugendtalossa Porvoon keskustassa. Lounas oli erinomainen: runsas, perinteikäs salaattipöytä, keitto sekä lämpimiä ruokia.

Huomioitavaa on kuitenkin myös se, että Porvoon laajin gluteeniton makeiden valikoima löytyy täältä! Eräs lukija vinkkasi, että täältä olisi saanut myös huippuhyvää kaakaota.

Majoitus: Porvoon jokimajat (Rantakatu 23)

Yövyimme kelluen! Porvoon jokimajat ovat pikkuruisia, mutta hyvin, hyvin sympaattisia asuntoja Porvoonjoen varrella, vajaa kilometrin päässä Vanhasta kaupungista. Jokimajasta löytyy nykyajan normaalimukavuudet ja se on tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön. Pitkillä tai suurikokoisilla ihmisillä voi olla hankaluuksia mahtua mukavasti parvelle, mutta myös sohvapaikka löytyy. Parvella olisi lämpimällä kelillä mukava katsella ohilipuvia veneitä, joita nyt tiirailimme pyöreistä, merihenkisistä ikkunoista.

Aivan ykkösbonus majapaikassa oli se, että sieltä löytyy pyörät vapaaseen käyttöön vierailijoille. Kruisailimmekin onnessamme Porvoota ympäri.

Vanhan kaupungin tunnelmaa:

Ani’s Café

Iltapäiväherkut ja -kahvit nautimme tällä kertaa täällä. Valkkasimme vitriinin monien kakkujen sijaan itsetehtyä jäätelöä, cappuccinon ja kaakaon. Kakut leivotaan paikan päällä ja paikassa leijui muutenkin ihana itsetekemisen tunnelma.

PetriS Chocolate

Käsintehtyjä, kotimaisia konvehteja? Oi, kyllä! Tämän putiikin muistattekin ehkä Mathildedalin jutuistani, toinen myymälä löytyy kuitenkin Porvoosta. Sen lisäksi, että myymälässä on paljon ihanaa suklaata, myydään toisessa huoneessa muutakin laatutavaraa, esimerkiksi kynttilöitä, kodinhoitoaineita, tekstiileitä sekä käsintehtyjä saippuoita.

Brunbergin suklaa- ja makeismyymälä

Porvoo on Suomen suklaapääkaupunki, siitä ei ole kahta sanaa. Brunbergillä myydään kaikkia klassikoita, niin kuin tryffeleitä ja pusuja, mutta myös uudempia tulokkaita, kuten gluteenitonta lakritsia. Suklaanystävien kannattaa suunnata nostalgiaostoksille.

Niin mua -second hand & vintage

Tämä oli hieno löytö! Kiitos vaan kaikille vinkanneille. Niin mua -vintageliikkeessä myydään pääosin suomalaisia vintagevaatteita 1940–1980-luvuilta. Kuratointi on tehty huolella, joten laiskempikin second hand -shoppaaja pärjää hienosti. Täältä voisi tehdä vaikka minkälaisia löytöjä!

Porvoon Paahtimo kahvila, sekä paahtimon puoli (vierekkäin)

Porvoon paahtimo sekä paahtimon kahvila sijaitsevat lähekkäin toisiaan. Tällä hetkellä paahtimonpuoli on kiinni, mutta hämärästä, tunnelmakahvilasta kävimme ostamassa kahvia (tosi hyvää!) tuliaiseksi kotiin. Tänne sopi hyvin jotkut marraskuiset glögit, kahvit, kaakaot tai vaikka kaljat.

COCOCO Market

Vastaavaan kauppaan en ollut Suomessa koskaan törmännyt, täällä oli aivan oma tuntunsa. Afrikkalaiseen lifestyleen keskittynyt pikkuputiikki myi upeita tyynynpäällisiä, mattoja ja muita tekstiilejä, sekä veikeitä ja värikkäitä asusteita ja kodinyksityiskohtia. Valitettavasti sain käskyn olla ostamatta saukonpään muotoista hammasmukia, mutta ehkä joskus käyn sen vielä hankkimassa.

Riimikko

Tämä on sellainen taianomainen lelukauppa, josta lapsena osasi vain unelmoida. Käsintehtyjä puuleluja, nukkekoteja ja niiden esineitä, paperitarvikkeita ja vaikka mitä muuta. Hirsiseinäisen kaupan sisällä viipyy yllättävän pitkään, ja jännästi sitä tällainen 29-vuotiaskin löytää vaikka mitä ostettavaa.

Myös kahvi- ja teeliike Skafferiin sekä nostalgian herkkukauppa Doris & Dukeen oli tarkoitus ennättää, mutta pitäähän jotain jättää ensi kertaankin. Vanhassa kaupungissa kannattaakin huomioida, että useat liikkeet sulkeutuvat jo viideltä.

Porvoon Tuomiokirkko

Illalla vielä kauppojen mentyä viimeistään kuudelta kiinni, työnsimme fillarimme kirkolle. Porvoon kirkko on yksi suosikkejani koko maassa. Katonharja oli täynnä naakkoja, jotka olivat muutenkin aivan villinä koko illan, ja aurinko laski mailleen silmien edessä.

Linnamäki

Kaupungin kupeessa, kävelymatkan päässä keskustasta ja Vanhasta Porvoosta, nousee muinainen Linnamäki, joka lienee yksi paikallisten suosikkipaikkoja – niin paljon sain siitä vinkkejä. Linnamäki on yksi Uudenmaan suurimmista muinaisjäännöksistä, jonka näkyvät rakennejäänteet ovat keskiajalta. Meille alueen kiertely jäi vähän liian pimeäksi, kun emme malttaneet irrottautua kaupungista riittävän ajoissa, mutta tänne tekisi mieli tulla vaikka brunssille joku lämmin päivä.

Illallinen: Bistro Sinne (Läntinen Aleksanterinkatu 1)

Illan viimeinen etappi oli joen toisella puolella, loft-henkeen sisustetussa Bistro Sinnessä. Silmät alkoivat jo vähän luppaamaan päivän päätteeksi, mutta vielä jaksoimme nauttia isolla ilolla muun muassa jääkellarin nieriää, tattikeittoa sekä paahdettua maa-artisokkaa. Tämä ei ole sellainen söötinsuloinen Porvoo-ravintola, vaan edustaa kaupungin modernia laitaa. Etenkin alkuruoat olivat erinomaiset, ja palvelu samoin.

2. päivä
Luontoretkeilyä Porvoon saaristossa

Kelluvassa jokimajassa nukutun yön jälkeen oli vuorossa piiiiiitkä aamiainen ja sukeltaminen Porvoon saariston tunnelmaan loppupäiväksi. Porvoon saaristo on upea, olin siellä itse ensi kerran vasta tänä kesänä. Kyläkaupat, kesätorit ja muut uniikit pikkupaikat tuovat paikkaan uniikin ripauksen, vaikka luonto itsessään on jo hulppea sekin.

Aamiainen: Aatos Café (Kaivokatu 37B)

Ennen retkipäivää kävimme rennossa Aatoksessa aamiaisella. Vanhan elokuvateatterin tiloihin rakennettu kahvila tarjoaa käsityönä tehtävää aamiaista ja lounasta, itsetehtyjä mehuja ja smoothieita, erikoiskahveja ja laadukkaan teevalikoiman, luomuviinejä ja pienpanimo-tuotteita sekä kahvilaherkkuja. Itselleni tuli paikasta mieleen aivan kulttuurituotannon opiskeluajat: luuhasin aina vähän kiusallisen pitkään juuri tuollaisissa kotoisissa, lämminhenkisissä kahviloissa.

Sikosaaren puoti

Ensimmäinen etappimme saaristossa oli Sikosaaren puoti, josta olin kuullut ystävältäni. Puodissa myydään itsepyydettyä kalaa ja kalajalosteita, mutta saatavana on myös myös riistaa ja rapuja sesongin mukaan sekä sieniä ja marjoja keruuaikana. Paikassa oli niin lämmin ja mukava meininki, että olisi tehnyt mieli ostaa vaikka mitä. Tyrniäkin olisi saanut poimia matkaan. Tyydyimme kuitenkin tällä kertaa vain yhteen pakettiin hirvijauhenlihaa, sillä kala ei olisi säilynyt hyvänä autossa kotiin saakka.

Island Riddles -kierros, lähtö Pellingin Söderby Boden-kyläkaupalta (Vanha Söderbyntie 44)

Porvoosta ajaa Pellinkiin vajaassa tunnissa. Matkalla on yksi ilmainen lossi, jonka aikataulut luonnollisesti vaikuttavat myös omaan matkantekoon. Maisemat ovat kauniita, joten matka kulkee kyllä jouten.

Pellingistä, Söderby Boden -kyläkaupalta pääsimme starttaamaan sympaattisen pulmametsäradan, vähän kuin pakohuoneen, mutta ilman kiirettä tai painetta ja niin, että koko ajan edetään metsäreittiä eteenpäin.

“Kuinkas sitten kävikään” -teemaretki perustuu Tove Janssonin samannimiseen rakastettuun kuvakirjaan. Island Riddles vie Muumien ikimetsään ja tismalleen samoille rannoille, joilla Tovekin käveli lapsena. Reitille lähtiessämme saimme mukaamme kirjan sekä lähtiessäsi mukaasi kirjan sekä 14 arvoitusta, jotka ratkottiin reitillä metsän halki.

Kovin paljon en radasta voi paljastaa, mutta sen voin sanoa, että mukavaa oli. Luulen, että parhaimmillaan tämä olisi perheen yhteisenä aktiviteettina, parhaiten toimisi varmaankin alakouluikäisten kanssa. Näin koko perhe voisi kulkea ja ratkoa rataa yhdessä.

Reitillä ei ole koskaan kahta ryhmää samaan aikaan, joten rauhallinen kulku on taattu. Jokainen ryhmä saatellaan ohjeineen mukaan reitille ihan henkilökohtaisesti.

Lounas laavulla

Reitin kierrettyämme istuimme vielä pitkään laavulla ja söimme myöhäisen luontolounaan: saaristolaisleipää inkiväärisilakalla ja lohisalaatilla, sekä pannukakkua mustikkahillolla. Söin ihan rehellisesti sanottuna niin paljon, että napa poksui.

Reitin kiertämiseen meni useampi tunti, joten nälkä oli ehtinyt jo tullakin. Taivaalta oli lisäksi sadellut vähän vettä, minkä huomasi märistä lapasista laavulla. Vaatteet kuivuivat nuotion äärellä, kun mutustimme lounastamme onnestamme ja pohdiskelimme, kelle reittiä voisi suositella.

 

Illaksi ajoimme kotiin. Olo oli rentoutunut ja virkistäytynyt, eli kaksi kahdesta tavoitteesta toteutui.

Käsintehdyt konvehdit toimme seuraavana päivänä vanhemmille Kouvolaan tuliaisiksi, ja itse jäin haaveilemaan eräästä keraamisesta purkista, joka jäi yhden antiikkikaupan ikkunaan. Onpahan hyvä tekosyy lähteä pian uudestaan staycationille.

Porvoon kaupunki on hyvä reissukohde niille, jotka tykkäävät sellaisesta sympaattisesta, lämpimästä ja nostalgiahuuruisesta sekä kahvintuoksuisesta kaupunkifiilistelystä. Porvoon saaristoa suosittelen rauhaa rakastaville, merifaneille sekä kaikille niille, jotka ovat elämässään vaikuttuneet joko Saariston lapset -sarjasta, Muumipapasta ja Merestä tai Myrskyluodon Maijasta.

Itse kuulun kumpaankin ryhmään. On ilo, kun ei tarvitse valita kaupunki- ja luontomatkailun väliltä.

-Henriikka

Lue lisää Staycation-vinkkejä Porvooseen

Kuvien edit: Toni Eskelinen