Unelmia ääneen

Viikonloppuna satoi vihdoin lunta Porvoon saaristoon. Sitä vain satoi ja satoi ja satoi, ja kaikki peittyi valkoiseen lumihuppuun. Katsoin ikkunasta haltioissani. Rakastan lunta. Siis en vain lievästi, loivasti pidä siitä, vaan suhtaudun lumeen intohimoisesti. Lumi tekee maailmasta paremman. Se tekee kaikesta hiljaista, pehmeää ja lempeää, omista ajatuksistakin. Keveys laskeutuu hartioille samaa tahtia, kun pakkaslumi leijailee maan päälle.

Pidän lumitöistäkin, lumen kolaamisesta tien sivuun ja lapioimisesta lumi pöllyten. Nyt en vain sellaiseen höntyilyyn oikein pysty tarttumaan, joten otin suosiolla lumentyöntimen. Pidin tahdin ja mielen kevyenä, vaikka oikeasti olisi tehnyt mieli paiskoa kunnolla, hiki päässä hommia. Parempi kuitenkin, etten vahingossa vaikka starttaa synnytystä lumenluonnin sivutuotteena.

Naapuri koputti yllättäen lauantai-aamuna ikkunaamme (ovikello on rikki), kun teimme aamiaista yhdessä. Katsahdin ikkunassa vilkuttavaa ukkelia enkä saanut suustani kuin ”apua, tuolla on joku ihminen”. Olemme ehkä olleet hivenen eristyksissä.

Naapuri kertoi, ettei vanhuuttaan pysty enää hoitamaan kotitietämme, niin kuin on jo vuosikymmenet tehnyt. Ymmärrettävää tietysti, mutta lapioitavaa olikin sitten yllärinä vähän enemmän. Eilen googlailimme jo lumilinkoja, järkytyimme mönkijöiden hinnoista ja pohdimme, millaisella kalustolla jaksaisimme käydä lumihommiin silloinkin, kun on pimeää ja kiire töihin.

Parin tunnin uurastuksen jälkeen kotitie ja piha olivat lumesta putsatut, ja sauna oli lämmin. Puusaunan löylyjä ei voita mikään.

Lauteilla istuessamme sanoin ääneen unelmani. Sellaisen unelman, joka ei tunnu vielä tällä hetkellä realistiselta, mutta jonka toteutumiseen uskon lujasti.

Haaveeni on asua kesät saaristossa ja talvet tunturissa.

On vaikea ennen vauvan tuloa miettiä, millaiseksi arki sen jälkeen muodostuu, minkä takia emme pidä vielä minkäänlaista hoppua haaveen kanssa. Vähän niin kuin lumenluonnissakin: ei kannata höntyillä. Mutta näemme suunnitelman silti varsin mahdolliseksi, ainakin niinä vuosina, kun koulunkäynti ei ole vielä alkanut. Tietysti tämä kaikki vaatisi vaikka minkälaista järjestelyä, mutta niinhän unelmat yleensäkin.

Voi olla, että haave haihtuu ilmaan yhtä kevyesti kuin lumi laskeutui Porvoon saaristoon. Sellaistakin sattuu. Voi olla, että tajuammekin, ettemme halua lähteä kotoa minnekään, milloinkaan, ja sekin on tosi ok.

Mutta niin kauan, kuin haave pysyy mielessäni, aion ottaa sen tosissani ja kuunnella sitä. Ties vaikka se lennättäisi meidän pienen perheen tunturiin.

-Henriikka

villapaita & lapaset/North Outdoor, kengät/Kuoma, pipo/itsekudottu Myssyfarmi, housut/second hand

Uusi koti

Täällä sitä nyt ollaan oltu, vajaa viikko uudessa kodissa, Porvoon saaristossa.

Olo on niin hyvä ja rauhallinen, vaikka vähän väsähtänytkin. Ensin kodin löytymistä odotettiin useampi kuukausi ja näytöissä ravattiin lopulta aika tiuhaan tahtiin, varmaan parissakymmenessä yhteensä. Sitten ostotarjouksen mentyä läpi, odottelimme pari kuukautta muuttoa. Nyt kun joulukin on vielä ovella, on takki aika tyhjä. Onneksi tunnelmat ovat silti katossa, vaikka väsymys on vähän painanutkin. Löysimme meille ihanan, uuden kodin, jossa meillä on hyvä olla ja johon pikkuinen voi rauhassa syntyä.

Kaikki on vielä aika kaoottista ja levällään, mutta aamukahvit ja aamiaiset pyrimme silti nauttimaan rauhassa ja kauniisti. Tämä on myös ensimmäinen koti, josta ei ole kiire pois. Ensimmäinen koti ikinä, jolle en näe minkäänlaista määräaikaa. Pärjäämme täällä vaikka loppuelämämme, jos tahdomme. Emme toki ole tehneet sellaisia päätöksiä, voi olla että viihdymme pari vuotta, mutta aika näyttää. Nyt tuntuu hyvältä juuri näin.

Syyskuun lopulla olin ennättänyt kirjoittaa kriteereistäni ja turhautumisestani talomarkkinoilla. Tuntui siltä, ettei sopivaa kotia löydy lainkaan.

Siitä vajaa kahden viikon päässä olimme katsomassa erästä porvoolaista kohdetta. Olimme ilmoittaneet olevamme hetken sovitusta ajasta myöhässä ja kun pahoittelimme asiaa paikan päällä, välittäjä vastasi, että ei haittaa yhtään. Hän ennätti sillä aikaa laittaa erään toiseen kohteen myyntiin. Olimme tajunneet jo heti näyttökohteen pihassa, ettei se olisi meille, joten uteliaisuudesta kysyimme uudesta kohteesta. ”Sellainen punainen hirsitalo tuolla saaristossa.”

Hetken päästä olimme jo matkalla kohteelle. Poikaystävä (nykyinen avopuoliso! juhuu!) nauroi matkalla, että voisimmeko ennen tarjouksen tekoa mennä katsomaan kohdetta. Olin ostamassa kohdetta jo pelkkien kuvien perusteella.

Talo tuntui heti meiltä. Kodilta. Se oli vähän hätkähdyttävää, sillä olimme kyllä ensisijaisesti etsineet hirsistä, mutta vanhaa. Tämä talo on vuodelta 2008 eli hirsitalojen kaaressa aivan uusi.

Kaikilta muilta osin se oli kuitenkin kuin tehty kriteereihimme. Talo ei ole rannassa, mutta pihalta näkyy merelle ja meillä on tuolla 100 metrin päässä myös oma laituripaikka, johon saamme veneet, pulahdettua uimaan ja laskettua kajakit vesille. Sijainti oli juuri optimaalinen Helsingin ja Kouvolan suhteen, näin ollen myös vanhempani pääsevät helposti tapaamaan lastenlastaan ja me heitä. Porvoo ja kaikki sen ihanat palvelut ovat noin puolen tunnin päässä, ja saarelle pääsee kulkemaan autolla. Puutarha-kasvimaa on aivan valtava ja upea, sillä entinen omistaja on ollut omistautunut puutarhuri. Ensi kesänä syömme omalta pihalta muun muassa perunaa, sipulia, herukkaa, tyrniä, omenoita, kriikunoita ja kasvihuoneesta jopa viinirypäleitä.

Uuden talon ostossa kiehtoi lopulta helppouskin. Ymmärsimme molemmat, että vaihtoehdoissa olleet vanhat, rapistuvat kartanot söisivät rahojen lisäksi aikaamme niin rutosti, ettei tässä elämänvaiheessa halua sellaista. Haluamme molemmat, että voimme olla lapsen kanssa mahdollisimman paljon ja että voimme lähteä reissun päälle vaikka pidemmäksikin aikaa. Lisäksi tuntuu mukavalta, että kuukausimenot eivät nouse aivan älyttömyyksiin. Voi tehdä vähemmän töitä, eikä tarvitse pelätä, milloin katto vuotaa tai seinä rapistuu tai millaiset lämmityskustannukset valtavalla talollamme on. Luulen, että sellaisen projektinkin aika vielä tulee, mutta ei vielä.

Tässä elämänvaiheessa myös noin 300 tuhatta melko vähän kuukausivaroja syövään kohteeseen tuntui myös paremmalta kuin 400–500 tuhannen koti, jonka kuukausikustannuksetkin ovat aivan toista luokkaa. En tiedä, olisimmeko saaneet sellaiseen lainkaan. Ehkä ei.

Kodissamme on 127 neliöitä, jotka jakautuvat kahteen kerrokseen korkeaksi tilaksi jätetyn olohuone-keittiön sekä matalempien tilojen kesken. Yläkerrassa on yksi makuuhuone, ”aula”, pieni vaatehuone ja vessa. Alakerrasta löytyy olkkarin lisäksi kaksi makuuhuonetta, eteinen, puusauna ja kodinhoitohuone/saunaneteinen.

Pihassa on yksi 20 neliömetrin kokoinen kylmä varasto, jossa säilytämme kylmää kestävää ja esimerkiksi klapeja. Ensimmäisiä suurempia projekteja on kuitenkin se, että rakennamme pihaan suuremman lämpimän varaston. Meillä on niin reilusti kaikenmaailman retkeilykamoja, pyöriä yms., että varastotilan lisääminen on aivan must juttu. Nyt maa on kuitenkin roudassa, joten perustukset tehdään varmaankin vasta keväällä. Toinen makuuhuone ajaa siihen saakka varaston virkaa.

Parhaita asioita koko talossa on varaava leivinuuni, joka toimii isossa roolissa sähkölämmityksen kanssa, joka on käytännössä alakerran kattava lattialämpmitys. Olemme yrittäneet etsiä nyt optimaalisia lukemia taloon. Parasta olisi, jos makuuhuoneessa olisi 17 astetta ja muualla 19.

Vaikka suurille remonteille ei ole tarvetta, tämä koti oikein huutaa pientä pientäremonttia. Täällä on NIIN PUISTA, että lomamökkifiilis on lähellä, kun hiippailee ympäriinsä. Alahuoneen makuuhuoneista vaihdamme tammihenkiset laminaattilattiat (ei näy kuvissa), mutta muuten keskitymme pitkälti seiniin ja kattoihin. Maalia, tapettia ymsyms., mutta hirren olemme ajatelleet jättää aivan raa’alle mäntyhirrelle. Pidämme tuosta männynsävystä kumpikin tosi paljon, mutta emme aivan näin suurissa määrin. Hirsipaneelia voi hyvin maalata ja piilottaa.

Itselläni syyhyää sormet päästä suunnittelemaan uudestaan yläkertaan johdattavan portaikon kaiteet, jotka ovat tällä hetkellä myös aika mökkimäiset, sekä vaihtaa valaistus aika radikaalisti. Mutta emme aio hötkyillä. Nyt kun rempataan itseään varten, on parempi ottaa rauhassa, tottua tilaan ja ymmärtää hiljalleen, mitä kaikelta kaipaa. Ennen huhtikuuta ja vauvaa, jolla on myös lempinimi ”Tikku”, on vielä onneksi muutama kuukausi aikaa, ja vaikka itse olen aika saamaton remontoija, on partasuu onneksi yksi tehopakkaus.

Pihalla alkaa kirkastua päivän valoisin hetki. Siitä kaksituntisesta on otettava ilo irti, joten täytyy kipaista pihamaalle. Yritämme kulkea saarta läpi ja hahmottaa miljöötä. Lähimetsät, -pellot ja -tiet tulevat ihan varmasti tutuksi, kuin myös meri, jota käyn joka päivä katsomassa.

”Käyn tarkistamassa meren”, olen alkanut sanoa, kun kipitän rantaan.

Luulen, tiedän, että tarvitsen tätä kohtaamista kuitenkin paljon enemmän kuin meri, joka tuskin kaipaisi tarkistustani.

-Henriikka

Rentouttava yhden yön staycation Porvoossa

Kaupallinen yhteistyö: Visit Porvoo

Nauratti, kuinka huojentunut olin, ettei viimeviikkoiseen kahden päivän Porvoon lomaan kuulunut ollenkaan maastopyöräilyä tai melomista. Tiedän, ne ovat ihan lempijuttujani, mutta varmaan intensiivinen kesä- ja syyskausi tekivät sen, että lokakuun lopun hämäränhyssyn laskeuduttua päälle, olen kaivannut vain rentoutumista ja virkistäytymistä.

Sain toden totta rentoutuakin näiden parin päivän aikana, kun hurautimme vajaa tunnin Helsingistä koilliseen ja tutustuimme paremmin sympaattiseen Porvooseen. Olin ollut kaupungissa muutamia kertoja ennenkin, mutta en vielä koskaan kunnolla ajan kanssa, enkä ikinä yökylässä.

Lähinnä söimme, nukuimme ja ihastelimme. Mitä sitä muuta ihminen kaipaisikaan virkistyäkseen?

Kahden päivän kaupunki- ja luontoloma Porvoossa

Porvoo on erityisen helposti saavutettavissa Helsingin lisäksi Kaakkois-Suomesta, esimerkiksi Kouvolasta, Kotkasta ja Lahdesta, mutta ei Tampereeltakaan aja paikan päälle kuin reilu pari tuntia ja Hämeenlinnastakin vain vajaa puolitoista. Myös julkinen liikenne toimii hyvin, ja bussit kärräävät paikalle luotettavasti.

Olen itse aina ennen ollut Porvoossa vain päiväreissulla tai ohikulkumatkalla, mutta nähtävää riittää kyllä useammaksikin päiväksi. Tälläkin kertaa jäi olo, että olisi voinut hyvin olla vielä pidempään, vaikka toisaalta tuntuikin, että sai kokea ihanan paineettomasti vaikka mitä.

1.päivä
Porvoon Vanha kaupunki ja jokiranta

Ensimmäinen päivä pyhitettiin pitkälti Vanhalle kaupungille. Sen tunnelma on aivan ihana, ja hyvin erilainen kuin ”uuden” Porvoon.

Porvoo on siitä uniikki, että kaupungissa on hyvin vähän mitään ketjuliikkeitä tai -ravintoloita. On mukavaa, kun voi haahuilla yksityisliikkeestä toiseen, ihastella antiikkikauppojen ikkunoita ja syödä hyvää ruokaa ja herkkuja yhdessä sun toisessa paikassa.

Lounas: Café Cabriole (Piispankatu 30)

Aloitimme lomamme runsaalla lounaalla. Café Cabriole sijaitsee viime vuosisadan vaihteessa rakennetussa tunnelmallisessa jugendtalossa Porvoon keskustassa. Lounas oli erinomainen: runsas, perinteikäs salaattipöytä, keitto sekä lämpimiä ruokia.

Huomioitavaa on kuitenkin myös se, että Porvoon laajin gluteeniton makeiden valikoima löytyy täältä! Eräs lukija vinkkasi, että täältä olisi saanut myös huippuhyvää kaakaota.

Majoitus: Porvoon jokimajat (Rantakatu 23)

Yövyimme kelluen! Porvoon jokimajat ovat pikkuruisia, mutta hyvin, hyvin sympaattisia asuntoja Porvoonjoen varrella, vajaa kilometrin päässä Vanhasta kaupungista. Jokimajasta löytyy nykyajan normaalimukavuudet ja se on tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön. Pitkillä tai suurikokoisilla ihmisillä voi olla hankaluuksia mahtua mukavasti parvelle, mutta myös sohvapaikka löytyy. Parvella olisi lämpimällä kelillä mukava katsella ohilipuvia veneitä, joita nyt tiirailimme pyöreistä, merihenkisistä ikkunoista.

Aivan ykkösbonus majapaikassa oli se, että sieltä löytyy pyörät vapaaseen käyttöön vierailijoille. Kruisailimmekin onnessamme Porvoota ympäri.

Vanhan kaupungin tunnelmaa:

Ani’s Café

Iltapäiväherkut ja -kahvit nautimme tällä kertaa täällä. Valkkasimme vitriinin monien kakkujen sijaan itsetehtyä jäätelöä, cappuccinon ja kaakaon. Kakut leivotaan paikan päällä ja paikassa leijui muutenkin ihana itsetekemisen tunnelma.

PetriS Chocolate

Käsintehtyjä, kotimaisia konvehteja? Oi, kyllä! Tämän putiikin muistattekin ehkä Mathildedalin jutuistani, toinen myymälä löytyy kuitenkin Porvoosta. Sen lisäksi, että myymälässä on paljon ihanaa suklaata, myydään toisessa huoneessa muutakin laatutavaraa, esimerkiksi kynttilöitä, kodinhoitoaineita, tekstiileitä sekä käsintehtyjä saippuoita.

Brunbergin suklaa- ja makeismyymälä

Porvoo on Suomen suklaapääkaupunki, siitä ei ole kahta sanaa. Brunbergillä myydään kaikkia klassikoita, niin kuin tryffeleitä ja pusuja, mutta myös uudempia tulokkaita, kuten gluteenitonta lakritsia. Suklaanystävien kannattaa suunnata nostalgiaostoksille.

Niin mua -second hand & vintage

Tämä oli hieno löytö! Kiitos vaan kaikille vinkanneille. Niin mua -vintageliikkeessä myydään pääosin suomalaisia vintagevaatteita 1940–1980-luvuilta. Kuratointi on tehty huolella, joten laiskempikin second hand -shoppaaja pärjää hienosti. Täältä voisi tehdä vaikka minkälaisia löytöjä!

Porvoon Paahtimo kahvila, sekä paahtimon puoli (vierekkäin)

Porvoon paahtimo sekä paahtimon kahvila sijaitsevat lähekkäin toisiaan. Tällä hetkellä paahtimonpuoli on kiinni, mutta hämärästä, tunnelmakahvilasta kävimme ostamassa kahvia (tosi hyvää!) tuliaiseksi kotiin. Tänne sopi hyvin jotkut marraskuiset glögit, kahvit, kaakaot tai vaikka kaljat.

COCOCO Market

Vastaavaan kauppaan en ollut Suomessa koskaan törmännyt, täällä oli aivan oma tuntunsa. Afrikkalaiseen lifestyleen keskittynyt pikkuputiikki myi upeita tyynynpäällisiä, mattoja ja muita tekstiilejä, sekä veikeitä ja värikkäitä asusteita ja kodinyksityiskohtia. Valitettavasti sain käskyn olla ostamatta saukonpään muotoista hammasmukia, mutta ehkä joskus käyn sen vielä hankkimassa.

Riimikko

Tämä on sellainen taianomainen lelukauppa, josta lapsena osasi vain unelmoida. Käsintehtyjä puuleluja, nukkekoteja ja niiden esineitä, paperitarvikkeita ja vaikka mitä muuta. Hirsiseinäisen kaupan sisällä viipyy yllättävän pitkään, ja jännästi sitä tällainen 29-vuotiaskin löytää vaikka mitä ostettavaa.

Myös kahvi- ja teeliike Skafferiin sekä nostalgian herkkukauppa Doris & Dukeen oli tarkoitus ennättää, mutta pitäähän jotain jättää ensi kertaankin. Vanhassa kaupungissa kannattaakin huomioida, että useat liikkeet sulkeutuvat jo viideltä.

Porvoon Tuomiokirkko

Illalla vielä kauppojen mentyä viimeistään kuudelta kiinni, työnsimme fillarimme kirkolle. Porvoon kirkko on yksi suosikkejani koko maassa. Katonharja oli täynnä naakkoja, jotka olivat muutenkin aivan villinä koko illan, ja aurinko laski mailleen silmien edessä.

Linnamäki

Kaupungin kupeessa, kävelymatkan päässä keskustasta ja Vanhasta Porvoosta, nousee muinainen Linnamäki, joka lienee yksi paikallisten suosikkipaikkoja – niin paljon sain siitä vinkkejä. Linnamäki on yksi Uudenmaan suurimmista muinaisjäännöksistä, jonka näkyvät rakennejäänteet ovat keskiajalta. Meille alueen kiertely jäi vähän liian pimeäksi, kun emme malttaneet irrottautua kaupungista riittävän ajoissa, mutta tänne tekisi mieli tulla vaikka brunssille joku lämmin päivä.

Illallinen: Bistro Sinne (Läntinen Aleksanterinkatu 1)

Illan viimeinen etappi oli joen toisella puolella, loft-henkeen sisustetussa Bistro Sinnessä. Silmät alkoivat jo vähän luppaamaan päivän päätteeksi, mutta vielä jaksoimme nauttia isolla ilolla muun muassa jääkellarin nieriää, tattikeittoa sekä paahdettua maa-artisokkaa. Tämä ei ole sellainen söötinsuloinen Porvoo-ravintola, vaan edustaa kaupungin modernia laitaa. Etenkin alkuruoat olivat erinomaiset, ja palvelu samoin.

2. päivä
Luontoretkeilyä Porvoon saaristossa

Kelluvassa jokimajassa nukutun yön jälkeen oli vuorossa piiiiiitkä aamiainen ja sukeltaminen Porvoon saariston tunnelmaan loppupäiväksi. Porvoon saaristo on upea, olin siellä itse ensi kerran vasta tänä kesänä. Kyläkaupat, kesätorit ja muut uniikit pikkupaikat tuovat paikkaan uniikin ripauksen, vaikka luonto itsessään on jo hulppea sekin.

Aamiainen: Aatos Café (Kaivokatu 37B)

Ennen retkipäivää kävimme rennossa Aatoksessa aamiaisella. Vanhan elokuvateatterin tiloihin rakennettu kahvila tarjoaa käsityönä tehtävää aamiaista ja lounasta, itsetehtyjä mehuja ja smoothieita, erikoiskahveja ja laadukkaan teevalikoiman, luomuviinejä ja pienpanimo-tuotteita sekä kahvilaherkkuja. Itselleni tuli paikasta mieleen aivan kulttuurituotannon opiskeluajat: luuhasin aina vähän kiusallisen pitkään juuri tuollaisissa kotoisissa, lämminhenkisissä kahviloissa.

Sikosaaren puoti

Ensimmäinen etappimme saaristossa oli Sikosaaren puoti, josta olin kuullut ystävältäni. Puodissa myydään itsepyydettyä kalaa ja kalajalosteita, mutta saatavana on myös myös riistaa ja rapuja sesongin mukaan sekä sieniä ja marjoja keruuaikana. Paikassa oli niin lämmin ja mukava meininki, että olisi tehnyt mieli ostaa vaikka mitä. Tyrniäkin olisi saanut poimia matkaan. Tyydyimme kuitenkin tällä kertaa vain yhteen pakettiin hirvijauhenlihaa, sillä kala ei olisi säilynyt hyvänä autossa kotiin saakka.

Island Riddles -kierros, lähtö Pellingin Söderby Boden-kyläkaupalta (Vanha Söderbyntie 44)

Porvoosta ajaa Pellinkiin vajaassa tunnissa. Matkalla on yksi ilmainen lossi, jonka aikataulut luonnollisesti vaikuttavat myös omaan matkantekoon. Maisemat ovat kauniita, joten matka kulkee kyllä jouten.

Pellingistä, Söderby Boden -kyläkaupalta pääsimme starttaamaan sympaattisen pulmametsäradan, vähän kuin pakohuoneen, mutta ilman kiirettä tai painetta ja niin, että koko ajan edetään metsäreittiä eteenpäin.

“Kuinkas sitten kävikään” -teemaretki perustuu Tove Janssonin samannimiseen rakastettuun kuvakirjaan. Island Riddles vie Muumien ikimetsään ja tismalleen samoille rannoille, joilla Tovekin käveli lapsena. Reitille lähtiessämme saimme mukaamme kirjan sekä lähtiessäsi mukaasi kirjan sekä 14 arvoitusta, jotka ratkottiin reitillä metsän halki.

Kovin paljon en radasta voi paljastaa, mutta sen voin sanoa, että mukavaa oli. Luulen, että parhaimmillaan tämä olisi perheen yhteisenä aktiviteettina, parhaiten toimisi varmaankin alakouluikäisten kanssa. Näin koko perhe voisi kulkea ja ratkoa rataa yhdessä.

Reitillä ei ole koskaan kahta ryhmää samaan aikaan, joten rauhallinen kulku on taattu. Jokainen ryhmä saatellaan ohjeineen mukaan reitille ihan henkilökohtaisesti.

Lounas laavulla

Reitin kierrettyämme istuimme vielä pitkään laavulla ja söimme myöhäisen luontolounaan: saaristolaisleipää inkiväärisilakalla ja lohisalaatilla, sekä pannukakkua mustikkahillolla. Söin ihan rehellisesti sanottuna niin paljon, että napa poksui.

Reitin kiertämiseen meni useampi tunti, joten nälkä oli ehtinyt jo tullakin. Taivaalta oli lisäksi sadellut vähän vettä, minkä huomasi märistä lapasista laavulla. Vaatteet kuivuivat nuotion äärellä, kun mutustimme lounastamme onnestamme ja pohdiskelimme, kelle reittiä voisi suositella.

 

Illaksi ajoimme kotiin. Olo oli rentoutunut ja virkistäytynyt, eli kaksi kahdesta tavoitteesta toteutui.

Käsintehdyt konvehdit toimme seuraavana päivänä vanhemmille Kouvolaan tuliaisiksi, ja itse jäin haaveilemaan eräästä keraamisesta purkista, joka jäi yhden antiikkikaupan ikkunaan. Onpahan hyvä tekosyy lähteä pian uudestaan staycationille.

Porvoon kaupunki on hyvä reissukohde niille, jotka tykkäävät sellaisesta sympaattisesta, lämpimästä ja nostalgiahuuruisesta sekä kahvintuoksuisesta kaupunkifiilistelystä. Porvoon saaristoa suosittelen rauhaa rakastaville, merifaneille sekä kaikille niille, jotka ovat elämässään vaikuttuneet joko Saariston lapset -sarjasta, Muumipapasta ja Merestä tai Myrskyluodon Maijasta.

Itse kuulun kumpaankin ryhmään. On ilo, kun ei tarvitse valita kaupunki- ja luontomatkailun väliltä.

-Henriikka

Lue lisää Staycation-vinkkejä Porvooseen

Kuvien edit: Toni Eskelinen