Ei ole huonoa keliä ulkoilla

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Tänään on satanut koko päivän.

Meidän piti lähteä eilen yöjunalla Lappiin. Tai siis, piti ja piti…tajusimme eilen junaa odottaessamme Pasilassa, että se lähteekin vasta tänään. Meni sunnuntain ajatukset ja suunnitelmat vähän uusiksi.

Olemme varanneet kahden viikon Lapin loman ja pienen asunnon Äkäslompolosta. Olin suunnitellut, että kuvaamme näitä Partioaitan vaatteita tänään herätessämme napapiirin yläpuolelta, vaan kuinkas kävikään. Täällä sitä vain kökötämme edelleen saariston syleilyssä Porvoossa.

Ruskakuvia saatte siis hetken odotella, mutta oikeastaan tämä sadepäivä sopi tämän blogijutun viestiin paljon paremmin. Siinä missä Kolariin oli luvattu aurinkoa, täällä on satanut, satanut ja satanut. Ja tiedättekö mitä? Se ei ole mikään este ulkoilulle. 

Välillä minua oikein risoo, kun mediassa ja ihmisten keskusteluissa kuulee puhuttavan “huonosta säästä”. Se tarkoittaa yleensä sadetta, kovaa tuulta tai yleistä harmautta. No, sellaista klassista syyskeliä.

Aivan varmasti olen itsekin joskus sortunut väittämään ihan samaa, vaikka se on kyllä juuri niin, ettei huonoa säätä olekaan. On vain erilaisia säätiloja, joihin sopivat erilaiset kuteet, ja eritoten erilaiset mielentilat ja asenteet. 

Tänään on satanut lakkaamatta, mutta on silti ollut oikeastaan vallan erinomainen ulkoilupäivä. Sade tekee väreistä kirkkaampia ja näin ollen ympärillä vallitsee erityinen kauneus. Usva on kierrellyt mereltä pihaamme, ja kesä väistyy vaihtuvan sesongin tieltä. Omenat punertuvat hiljalleen puissa ja rantaan on laskeutunut tunnelmallinen harmaus. Tekee mieli olla hiljaa ja ihailla. Laittaa mato koukkuun ja onkia pari ahventa. Juoda kaakaota omenapuun alla ja ulkoilla ilman sen kummempia suunnitelmia. Kerätä muutama sieni matkalta tai täyttää koura puolukoista.

Kun kauniit kesäilmat ovat ohi, ulkoilua ei tarvitse eikä kannata lopettaa. Kesä ei ole lainkaan ainoa, eikä välttämättä edes paras ja kätevin, sesonki ulkoilulle. Ulkoilma ravitsee vuoden ympäri. Jos et usko lukuisia tutkimuksia luonnon ja ulkoilman terveys- ja hyvinvointivaikutuksista, kokeile vaikka itse.

Elin itse yllättävän monta vuotta niin, etten välttämättä käynyt päivisin pihalla ollenkaan. Harrastin kyllä reilusti, mutta harrastin lähinnä sisällä. Nyt on vaikea uskoa sitä edes omaksi elämäkseni, tavakseni elää, sillä ulkoilmaelämä on kyllä napannut minut otteeseensa pysyvästi. Missään muualla ei ajatus kuljen niin virkeästi, eikä ideat lähde samalla tahdilla lentoon. Ja toisaalta missään muualla ei yhtä lailla rauhoitu, saa sydämensykettä tasaantumaan ja itselleen levollista oloa. Luonnossa on kaikki. Sieltä me tulemme ja sinne palaamme.

Ups, lähtipähän diipiksi. Tarkoitus oli vain toitottaa, että hyvillä varusteilla huonollakin kelillä ulkoilu voi olla hauskaa ja nautinnollista, jopa hyödyllistäkin.

Näissä kuvissa minulla on jälleen kerran Partioaitan tamineita päällä. Partioaitta bongasi vuonna 2015 erään tekemäni videon metsästä ja siitä alkoi pitkään jatkunut yhteistyö, joka ilokseni jatkuu edelleen. Luotan heidän vaatteisiinsa ja varusteisiinsa täysin. Vielä ei ole elämässä sattunut mitään tilannetta eteen, jossa en olisi pärjännyt Partioaitan kamppeissa (jep, jopa hienot juhlat koettu!).

Näihin kuviin valitsin suosikkejani tämänhetken valikoimista. Osa tuotteista minulla oli jo entuudestaan käytössä, ja kaikki brändit lapas-brändiä lukuun ottamatta olivat minulle jo tosi tuttuja.

Tänään porskutimme vain kotipihan ympäristössä, joten en valinnut mitään hc-retkeily-asukokonaisuuksia päälleni, vaan ihan vain tällaisia vaatekappaleita, joissa on mukava viettää sunnuntaita. Mikäli syyssateisiin lähtisi tosissaan retkeilemään, kannattaisi vedenpitävyyteen kiinnittää huomiota vielä paljon enemmän. Mutta sadetta tai ei, mukavuus ennen kaikkea.

Näistä kuvien vaatteista Vaikon Timberjack-pipot ovat kulkeneet matkassa pisimpään. Siitä on jo monta vuotta, kun hankin ekan Timberjackin, eikä paluuta ole ollut. Ensimmäiset ovat jo aika puhkikuluneet, mutta silti käytössä. Timberjack on malliltaan napakka, eikä lörähdä ja sopii niin kaupunkikäyttöön kuin vaativimmillekin retkille. Se pitää tuulen ja kylmän poissa korvilta.

Myös Devoldin villapaidat ovat olleet pitkään käytössä. Näiden kuvien vihreä-valkoinen, muhkea villapaita on itse asiassa puolison, jota aina välillä salaa ja luvalla lainailen. Aika moni muukin vaate kulkee meillä kyllä yhteiskäytössä, niin kuin varmasti tulevaisuudessa myös tuo punainen Patagonian flanellipaita. Värikkääseen Patagonian kierrätys-fleeceen ihastuin niin kovin, että sanoin jo ääneen puolisolle, että se on vain minun käyttööni. Hän nauroi. Tiedä sitten, mitä se tarkoittaa.

Ja hei, mites tuo sininen anorakki? Partioaitta ja Sasta ovat täksi syksyksi tuoneet kauppoihin Kortteli-anorakin, joka on hengeltään ja olemukseltaan tosi lähellä sitä oranssia Sastan anorakkia, jota aina käytän. Tämä on vain hivenen ohuempaa kangasta. Tästä on tuo klassinen malli, sekä vintage-henkinen left-over-versio kolmessa eri sävyssä, joista uskoisin teidän myös syttyvän tosi kovaa. Tsekatkaapa!

Fjällrävenin Keb-housut ovat entuudestaan tutut, mutta minulla ei ole sellaisia vielä itselläni ollut. Nyt asiaan tuli muutos, sillä raskauden muuttama kroppani tarvitsi isommat pöksyt. Jo toissa syksynä päätin, että jos tarvetta uusille housuille tulee, niin nämä voisi olla hyvät.

Haluaisin kannustaa teitä ulos “huonolla kelillä”. Ei tarvitse lähteä pitkälle, eikä yön yli eikä edes koko päiväksi. Sitä voi hyvin vaikka käydä vartin tai tunnin piipahduksen ja tulla sitten takaisin sisälle. Luulenpa, että monille teistä käy niin kuin itsellenikin – vartti venyy tunniksi ja tunti kolmeksi. Pieni pihapiipahdus herkkutateiksi ja postinhakureissu lintujen ihailuksi.

Ulos ei tarvitse aina lähteä tekemään jotain. Voi olla vaikka ihan hiljaa ja kuunnella. Tuntea. Aistia sadetta, tuntea sumun, seistä tuulessa. Meidän vauvan lempijuttuja koko maailmassa ovat tuulessa liikkuvat puiden oksat ja lehdet. Olen hänen kauttaan huomannut, että nehän ovat oikeastaan aika vangitsevia ihan oikeasti, ei vain vauvan silmin.

Aion tulevalla Lapin lomalla nauttia luonnosta ja ulkoilmasta, millainen keli sattuukaan olemaan. Aion seistä hiljaa ruskan keskellä ja imeä siitä voimaa sisääni. Aion haltioutua kaikista pienistä yksityiskohdista ja palata etelään tyytyväisenä odottamaan kaiken alleen peittävää harmautta, joka on ihana juttu sekin.

Arvatkaa muuten, mitä olen myös miettinyt tänään? Sitä, että ihmiset kastuvat aivan liian vähän nykypäivänä. Kuulostaa aivan älyttömältä, mutta niin se on. Sateesta on tullut sellainen asia, jota pitää paeta ja jonka tullessa täytyy mennä sisään. Tänään rankkasateen alkaessa olin pihalla villapipossa ja flanellipaidassa – ei siis mikään unelmien sadekombo. Mutta jäin silti sateeseen, sillä eihän se meitä satuta. Oli ihana kastua ja tulla sitten sisälle lämpöön kuivattelemaan, juomaan kuumaa kaakaota ja toivomaan, että tänään se juna ihan oikeasti lähtisi.

-Henriikka

Kaksi vastuullista yhdistivät voimansa: NOSH x Sasta SUUNTA parkatakki

Kaupallinen yhteistyö: Nosh Company

Katselen juuri ulos kotini ikkunasta. Sade hakkaa täysiä peltiseen ikkunalautaan ja sisään tulee sateen tuoksu. Kohta on laitettava ikkuna kiinni. Vaikka rakastankin sadetta, tuntuu ihanalta, että tällaisella kelillä on kahvikupin kanssa sisällä. Mutta ensimmäisiä päiviä kun on kunnoll syksyinen olo. Ruudulla pyörivät kuvat Ylläkseltä parin viikon takaa – itse asiassa tuolla Lapissa alkavan maaruskan havaitessani tunsin syksyn ensimmäistä kertaa.

Syksyn tunnistaa myös siitä, että pitkät hihat ja lahkeet alkavat yllättäen taas kiinnostaa. Villapaidat ja -sukat alkavat kuulostaa ihanalta ajatukselta, jos eivät sitä ole olleet jo koko kesää, ja vinttikomeron syystakkilaatikko tekee mieli kipittää hakemaan.

Itselläni on alkusyksyyn uusi suosikki, jonka vuoksin odotan tuulisempia, kylmempiä kelejä. Kaksi vastuullista, kotimaista yritystä yhdistivät voimansa ja syntyi NOSH x Sasta SUUNTA parkatakki.
 

Tuo takki on juuri sellaista, mitä olen kaivannut suunniteltavaksi. Kaupunkikäyttöön erinomaisesti soveltuva, mutta erävaatteitteni ominaisuuksilla.

Vaikka käytänkin niin sanottuja luontokuteitani rohkeasti myös Helsingin keskustassa viilettässäni, on taskusta tippuvat havunneulaset ja kaikkialla leviävä savuntuoksu välillä vähän liikaa. Palaveriin tekisi mieli saapua jossain vähän urbaanimmassa takissa, mutta paikalle kävellessä tai pyöräillessä, saati tällaisten syyssateiden armoilla, ei tee mieli karsia teknisistä ominaisuuksista.

Mitä toimivimpiin vaatteisiin tottuun, sitä vaikeampi on vaihtaa takaisin epäkäytännöllisiin ja toimimattomiin kamoihin, etenkään jos ne hyvät kamat näyttävätkin hyvältä. Mitä monikäyttöisempi vaate, sen parempi.

Totta kai on myös todella suuressa roolissa, millaisten yritysten tuotteita kantaa ja samalla koko ajan edustaa. Ainakin itselläni on ihan erilainen tunne pukeutua vaatteisiin, joiden tiedän olevan vastuullisia.

SUUNTA-parkatakki syntyi kahden arvostamani brändin yhteistyönä: Sasta ja NOSH jakavat samat vastuulliset arvot ja halun suunnitella laadukkaita ja kestäviä vaatteita, jotka näyttävät ja tuntuvat hyvältä päällä. Uuteen, raparperinpunaiseen parkaan on ilo ja ikään kuin kunniakin pukeutua.

Sastan vaatteet ovat olleet käytössäni jo vuosia ja kestävyydestä kertoo jo paljon se, että olen myös perinyt isovanhempieni vanhaa Sastaa heidän lähtiessä taivaankotiin. NOSH on itselleni uusi tuttu: ekologisia naisten- ja lastenvaatteita myyvä yritys perustettiin 10 vuotta sitten, visiona tuoda markkinoille iloisia, laadukkaista luonnonmateriaaleista valmistettuja lastenvaatteita. Siitä muutaman vuoden päästä lanseerattiin NOSH vaatekutsut ja viisi vuotta sitten mallistoon saapuivat myös toivotut naistenvaatteet. Tämä takki on jotain ihan uutta, kun Sastan pitkän linjan tekninen osaaminen tuotiin mukaan kuvioihin.

SUUNTA parkatakki on vettähylkivä ja hengittävä. Takin materiaali on polyesteri-puuvillasekoitetta: materiaalista 35 % on luomupuuvillaa ja 65 % muovipulloista valmistettua kierrätettyä polyesteria. Veden hylkivyyden tuo takin vesipohjainen, ympäristöystävällinen ja biohajoava Nikwax Cotton Proof™ -käsittely, kun taas vaatteen käyttöikää pidentää Nikwax Cotton Proof™ -käsittely, joka on helppo uusia pyykinpesukoneessa.

Takissa on huolella mietittyjä yksityiskohtia, jotka monipuolistavat käytettävyyttä ja tekevät takista entistä mainiomman: Roosaliinan kanssa innostuimme erityisesti hihan heijastimista ja hihansuiden säätöneppareista. Myös vyötärön ja hupun säätönyörit sekä kaksisuuntainen vetoketju tuovat takkiin säätövaraa ja käytettävyyttä eri sääolosuhteissa tai esimerkiksi pyöräillessä.

Takin leikkaus sopii yhtä lailla kaupunkiin kuin luontoympäristöönkin. Värejä on nuo kaksi: päälläni oleva raparperi ja Roosaliinan päällä oleva, klassinen musta. En malta odottaa, miltä takkimme näyttävät ruskan keskellä.

En ole vuosiin käyttänyt talvisin retkeillessä toppatakkia, vaan lisännyt vaan kerroksia takin alle tai päälle. Vaikka tämäkin takki on periaatteessa kolmen vuodenajan, saa takin kerrosten avulla helposti ympärivuotiseksi.

Nyt mielessä on kuitenkin erityisesti tämä kaikkialta päälle vyöryvä syksy. Pihan sade ei ole lakannut, yltynyt vaan. Miten maagista olikaan aamulla herätessään kuulla sade. Lähden lauantaina kolmeksi viikoksi reissuun, maata pitkin Kroatiin ja takaisin, mutta sieltä palatessani pitäisi olla kunnon syksytunnelma ja etelässäkin jo alkava ruska. En ole vielä miettinyt kunnollista ruskaretkeä, joten saattaa hyvinkin olla, että pysyn Suomineidon helmoissa. Onneksi syksy valtaa kuitenkin koko maan ja takaisin pohjoiseen voi junailla sitten taas marraskuun melankolioissa tai ensilumien laskeutuessa Lappiin.

Mitäs sanotte SUUNTA parkatakista? Kuulisin mieluusti mielipiteitä. Julkaisen illalla Instagramissa kuvan, jossa arvotaan takki yhdelle onnelliselle (tai ainakin onnekkaalle), joten siellä kannattaa olla myös tarkkana.

Minä lähden nyt vaihtamaan punaisen takin päälleni, niin pystyn kohtamaan tuon taivaalta alas rysähtelevän sateen juostessani pian kodin lämmöstä ulos elokuun lopun tunnelmaan.

Huonoja säitä ei ole olemassakaan. Tai jos on, niin syyssateet eivät ainakaan.

-Henriikka

SUUNTA parkatakki NOSH vaatekutsuilta, edustajalta tai verkkokaupasta nosh.fi

Kuvat: Eetu Leikas / Musko Visuals

Kuulumisia

Istun Tammelan kotimme olohuoneen pöydän ääressä, niin kuin päivittäin. Toinen kämppis soittaa kitaraa ja laulaa, toinen piirtää, kolmas kirjoittaa kirjaa ja neljäs on sieniretkellä kumppaninsa kanssa. Viides karkasi kotipaikkakunnalleen viikonlopuksi, mutta kaikki loput sain pitää kanssani täällä, kun jäin viikonlopputöihin Tammelaan. (Rehellisyyden nimissä kuitenkin paljastan alkushokkini asiasta, olinhan ajatellut viettäväni rauhallista kotiaikaa yksin. Mutta nyt kun vietämme perjantai-iltaa yhdessä nauraen kahden viikon takaisille teiniteemajuhlille, tuntuu just hyvältä näin.)

Erä- ja luonto-opasopiskelijat pyörittävät viikonloppuisin Hämeen Luontokeskuksen toimintaa, paikkaa jossa myös opiskelemme, ja siksi olen nakitettu viikonlopuksi töihin. Olen siis kiinni, gines, kines, gineesis tai jotain muuta yhtä inttiuskottavaa. On se mukavaa, kun saa omaa maanpuolustushenkeään toteuttaa juuri näin – luontoa promoten.

Kuuluu hyvää. Elän todella rauhallista elämää. Opiskelen maanantaista torstaihin kasista neljään, miinus ruokatunti. Tunnin lounastunnilla istumme Eerikkilän urheiluopiston ravintolassa ja jauhamme kaikennäköisestä, muun muassa omista hautajaisistamme, eutanasiasta, yritysideoista, uskonnoista, musiikista, valokuvaamisesta, unelmista ja siitä, miten iloisia kaikki olemme ollessamme juuri täällä. On käynnissä kahdeksas viikko, ja ryhmämme into ja yhteishenki ovat kyllä käsittämättömiä. Palaan viikottain miettimään, että voiko se olla tottakaan.

Ryhmämme on vallannut myös laavuinto – nukumme joka viikko ulkona ihan huvikseen vain. Eilinen oli retkipäivä Saaren Kansanpuistossa ja päätimme yöpyä siellä sekä ennen että jälkeen retkipäivän. Kuudestatoista opiskelijasta kahdeksan oli ekan yön ja yhdeksän toisen. Välillä nukutaan laavussa, välillä kodassa, taivasalla, tarpin suojissa, riipparissa tai tentsilessä puiden varaissa. Joskus joku valitsee jopa teltan. Ymmärrän vihdoin villien ystävien villeistä tarinoista tutun jännittävän tunteen, kun ei koskaan tiedä, kenen vierestä aamulla herää.

Työkuviot kulkevat leppoisasti opintojen rinnalla. Oma yritys pyörii, nimi Oy:lle on vielä keksimättä ja kolmannen neljänneksen materiaalit on taas pian toimitettava kirjapitäjälle. Tein keväällä niin hulluna töitä, että voisin opiskella rauhassa ja nyt sitten nautin päätöksestä.

Teen jotain blogi- ja someyhteistyöhommia tässä syksyn mittaan, niin kuin varmasti huomaatte, jos seuraatte aktiivisesti. Erilaiset yhteistyökuviot antavat aina sellaista uudenlaista pontta omaan tekemiseen, vaikka onkin todella absurdia, että nyt mietitään jo ensi vuoden kuvioita – vuotta 2019, herregud! Totta kai se tuntuu kivalta, että omaa työtä arvostetaan ja sitä haluaa olla sen arvostuksen veroinen.

Paljon entistä enemmän olen joutunut myös pohtimaan arvokysymyksiä yhteistyöasioissa ja olen sanonut myös entistä enemmän ei. Joskus mietin, olenko aivan kaheli, että kieltäydyn vaikka mistä hienoista tilaisuuksista. Mutta tänään taas siitä ystävälleni puhuessa totesimme yhdessä, että tärkeintä on pystyä seisomaan valintojensa ja arvojensa takana. Eikä tarkoitus ole nyt kiillotella omaa sädekehää, vaan todeta, että hankalaa on, kun monesti tekisi mieli vaan napata rahat ja juosta, unohtaa muu.

Luonnon vastapainoksi kiinnostaa kaikki muu: kirjat, elokuvat, urheilu, vaatteet, leipominen… uuden luominen ja kokeminen, käsillä tekeminen. Eilen harjoittelin veistämään puulusikkaa ja tänään seinäkiipeilin jo toista kertaa tällä viikolla. Tosin teki vähän kipeää, sillä veistelin eilen niin pitkään tikuksi muuttunutta lusikkaa, että kämmeneen tuli vesikello.

On myös ihanaa pukeutua välillä johonkin iha muuhun kuin yli-isoihin villapaitoihin ja reisitaskuhousuihin. Jos joku väittää kukkamekkoa epäkäytännölliseksi teltan pystyttämisessä, ei ole kokeillut. Toimi oikein hyvin! Laitoin viime sunnuntaina myös tummanpunaista huulipunaa ja tunsin itseni maailman kauneimmaksi. Ehkä ilo ylivoimaiseen hehkumiseen on vain se, ettei juuri katso peiliin ja sitten kun katsoo, niin yllättyykin iloisesti.

Äänikirjahyllyssä odottaa kasa novelleja. Kesken on myös kolme fyysistä kirjaa, jotka etenevät hitaasti, mutta etenevät kuitenkin: Napoli-sarjan kolmas, Kaikki mitä rakastin ja Libby Pagen Pinnalla pysymisen taito. Lisäksi yöpöydällä pötköttää Voittavat tavat, mutten pääse etenemään sen kanssa, kun en yhtään tiedä mitä tavoitella elämässä.

Ensi viikonlopuksi suuntaan Tampereen seudulle, sitä seuraavan vietän varmaan taas täällä Tammelassa. Helsinki ja Helsingin koti, ihmiset ja kiireet kyllä odottavat. Ulkomaille ei tee mieli lähteä, mitä nyt ehkä Tallinnaan, ja tuntuu miltei oudolta, millaista tahtia matkustin vielä muutama kuukausi sitten. Niin moni asia tuntuu hyvällä tavalla pysähtyneeltä.

Perhettä on kyllä vähän ikävä, molempia perheitä. Heidän luokseen tekisi mieli kyllä matkustaa ja onneksi näenkin ensi viikonloppuna ainakin vähän toista. Ehkä odotan, että kaikki loput tulevat tänne Tammelaan. On uskomatonta, miten vähän näen heistä ketään. Etenkin verraten siihen, kuinka paljon heitä ajattelen.

Mitähän muuta?

Eilen eräs opiskelijakaverini veisti minulle puisen lusikan, mistä liikutuin aika lailla. Liikutuin eilisiltana myös Hectorin Mandoliinimiehestä kyyneliin asti. On aina vähän hämmentävää, kun ylläriasiat menevät tunteisiin.

Paras herkku on kotitekoisen omenapiirakan lisäksi gluteeniton Gourmet-laku, jotka löysin viime kesänä kaupoista Inarin reissussamme. Odotan myös viikonlopun kakkua, jonka kämppis lupasi leipoa. Kakku on ehdottomasti parhaita asioita koko maailmassa. Varsinkin herkullinen kakku, mutta joskus huonokin käy.

En oikeastaan aivan tiedä, mihin tämä elämä on kuljettamassa, mutta en ole siitä niin huolissani. Tuntuu levolliselta ja tavalliselta, eli aika ideaalilta. Siltä, että tuhlaajatyttö olisi palannut kotiin, vaikkei koskaan ole missään ollutkaan.

-Henriikka

Kuvat minusta ja Roosaliinasta Sastan takeissa parin viikon takaa:
Toni Eskelinen / @tonieskelinen

Samoissa kuteissa metsään ja kaupungille

Yhteistyössä Sasta_04A2164 kopio

Miten onnellinen olenkaan kesästä, kesäsateesta, tästä kaikesta valosta. Dorit onnistui ottamaan minusta ylläolevan kuvan, josta välittyy juuri se tunne, mikä minulla on sisälläni.

En usko, että Sasta on teiltä parissa viikossa mihinkään unohtunut. Kirjoitin kotimaisesta yrityksestä viimeksi, kun kuvina oli otoksia metsästä, järveltä ja nuotion ääreltä. Ettei Sastan vaatteet kuitenkaan jäisi mieleenne vain luonto-olosuhteista, halusin ottaa toiset aivan erilaiset kuvat: urbaanimpaa kaupunkiympäristöä, liikenteen hälyä ja muita ihmisiä.

Niin kuin ensimmäisestä kuvasta huomaa, Dorit osaa vangita tunnetilat ja tilanteet. Kiipesimme Tuomiokirkon portaille vaihtamaan kuulumisia ja ottamaan muutamia kuvia siinä sivussa.

_04A2276 kopio_04A2229 kopio_04A2111 kopio _04A2316 kopio

Olen käyttänyt Sastan vaatteitani niin ulkoilmaretkillä kuin ihan tavallisessa työarjessani. Tällaisena epämääräisten säätilojen kesänä ei ole haitannut yhtään kulkea non-stoppina takissa, joka pitää vettä.

Erityisesti sininen Natura W -parka on ollut päällä tosi useasti. Sastalla on reilut mitoitukset, ja takki ei ole mikään ihoamyötäilevä. Tuntuu kuin pääsisi turvasatamaan, kun heittää harmaansinisen takin päälleen. Metsässä kuljen napit ylös saakka kiinni, hihat alhaalla. Kaupungissa rullaan hihat ylös ja huitelen takki auki.

Niin Naturan kuin mustan Rossa-takinkin huput ovat takkien paras yksityiskohta. Huputtomat takit herättävät usein itsessäni ajatuksen: “Tämä olisi niin hyvä takki, mutta missä huppu?”

Norjassa käytin takkia joka ilta ja aamuisin kun oli viileää. Jannellakin oli mukanaan Naturan miesten malli, joka passasi hänelle niin hyvin, etten edes muistanut sen olevan uusi.

_04A2156 kopio_04A2093 kopio _04A2175 kopio _04A2238 kopio _04A2112 kopio_04A2094 kopio

Joskus sitä vain kiintyy yrityksiin. Niiden tarinoihin, arvoihin, eettisyyteen, toimintatapoihin ja sitä kautta usein myös paljon vahvemmin tuotteisiin. Pelkkä tuote ei kanna pitkälle, vaikka erinomainen lähtökohta olisikin.

Sastaan tutustumisen myötä olen lukenut heidän blogikirjoituksiaan, katsonut yrityksestä ja tuotteista kertovia videoita ja seurannut Sastan 64Wild-erämaavaellusta somen kautta. Kaikki tarinat tuotteiden takana ovat tulleet iholle, jonka rinnalla tuotteet ovat oikeasti palvelleet arjessa. Tutustun harvoin yrityksiin näin syvästi. Haluaisin ensi vuonna vaelluksellekin mukaan.

_04A2119 kopio _04A2134 kopio _04A2136 kopio_04A2308 kopio

Ja moni teistä miettii varmasti, että helppohan sitä olisi tutustua yrityksiin, jos saisi ilmaiseksi vaatteita käyttöön. Ja se on myös usein itselle sellainen kinkkinen paikka: Kuinka välitän viestini niin, että minuun luotetaan yritysyhteistyöstä huolimatta? Pitäisiköhän jälkikäteen ostaa itselle sama tuote, jotta kertomani menisi paremmin perille?

Toivon, että olette oppineet lukemaan minua ja tunnistamaan todelliset ajatukset. Aina saa kysyä! Ja voin kertoa, että myös yhteistyökumppanien valintavaiheessa teen myös kartoitustyötä. Blogissa eivät näy yritykset, joiden kanssa en ole halunnut toimia.

Sastalle täydet pisteet. Syksyn uutuuksia odottaen.

-Henriikka

Ps. Melkein unohdin! Sasta-arvontaan osallistui lähes 400, joista voittajaksi arvottiin Mia, Milla ja Joliel. Laitan teille viestiä.

Kuvat: Dorit Salutskij / Paikka Auringossa

Sunnuntain aamukahvit kalliolla klo 06:55 (ja varsin kiva vaatearvonta)

yhteistyössä Sasta DSC_2309 kopio

Nämä kuvat on otettu sunnuntai-aamuna kello kuuden ja kahdeksan välillä pari viikkoa sitten. Olin herännyt neljän maissa Helsingissä ja hypännyt jo puoli kuuden maissa Keravan junaan. Siinä junassa kaikki muut viettivät vielä edellistä päivää ja lauantaijuhlien jatkoja, kun minä ihastelin jo uutta päivää ja nousevaa aurinkoa.

Olin miettinyt, kuka toinen olisi avoin miniseikkailulle, jolla ei ole erityisen järkevää syytä. Tai mitään valokuvia järkevämpää: halusin aamu- tai iltavaloa, jotta saisin kuviin uudet lempivaatteeni lempeässä valossa. Kesäisin keskipäivän valo osaa olla aika armoton.

Laitoin outdoor-koutsilleni Joonakselle viestiä. En ihmetellyt, kun hän oli hyvällä energialla mukana ja kuudelta odottamassa Keravalla. Ajoimme Sarvikalliolle aamukahvia juomaan ja hän ikuisti kaikki nämä huippukuvat.

DSC_2229 kopioDSC_2268 kopioDSC_2483 kopioDSC_2316 kopio

Meinaan revetä liitoksistani näitä kuvia katsoessani. Ulkoilmaseikkailu on sellainen asia, joka saa sydämeni pomppimaan ulos paikoiltaan. Jos pitäisi mainita yksi asia, joka minua on viimeisen vuoden, parin aikana innostanut, niin se on kyllä luonto ja kaikki siellä tapahtuva. Jos siihen touhuun löytyy katu-uskottavat vermeetkin, niin en pistä pahakseni.

Oletteko kuulleet yrityksestä nimeltä Sasta? Luulin, että kotimainen yritys on kaikille tuttu, mutta parin viime viikon aikana kyselessäni olen tajunnut olevani väärässä.

Minä ja ystäväni metsästimme jo yläasteikäisinä Sastan kirpputorilöytöjä: kestäviä ulkovaatteita luonnonmukaisissa väreissä. Lisäksi minulla on ollut käytössäni mummini vanha anorakki, jossa komeilee Sastan nahkainen merkki.

Mutta minäkään en tiennyt, että Sasta on paljon muutakin kuin kalastus- ja metsästysvaatteita. Näissä kuvissa näette Sastan Outdoor-mallistoa. Huh huh, sanon minä vaan.

DSC_2471 kopio DSC_2391 kopio DSC_2459 kopio DSC_2362 kopio

Sastan yritystarina ja arvot saa ihoni kananlihalle. Sastan tarina sai alkunsa vuonna 1969 tarpeesta pärjätä karuissa luonnonoloissa: Einon poika Urpo Saastamoinen innokkaana erämiehenä suunnitteli sarkapuvun itselleen.

Suomalaisen perheyrityksen juuret ovat syvällä Pohjois-Karjalan erämaassa, Nurmeksessa, jossa vaatteet yhä suunnitellaan. Aitoa ja autenttisista, vastuullista, kestävää ja huippulaadukasta. Yrityksen lupaus on, että tuotteet kestävät tilanteissa, joissa on pystyttävä luottamaan ulkoiluvarusteisiin sataprosenttisesti.

Erityisen tunnettu Sasta on metsästys- ja kalastusvaatteistaan, jotka ovat maailmallakin äärimmäisen arvostettuja. Sastalla on näiden metsästys- ja kalastusvaatemallistojen lisäksi kuitenkin myös ulkoiluvaatemallisto, jonka vaatteita näette tämän kirjoituksen kuvissa.

DSC_2482 kopio DSC_2278 kopioDSC_2465 kopioDSC_2415 kopio DSC_2566 kopio

Näitä kledjuja tulette varmasti näkemään jatkossakin päälläni. Niin metsässä kuin kaupungissa. Tulevia luontoseikkailuja ovat ainakin juhannusretki Norjaan ja elokuinen retki Nuorgamiin. Ties mitä muuta ehdin keksiä.

Ajattelin seuraavaksi kuvata samoja vaatteita kaupunkiolosuhteissa. Luulen, että tuo hauskaa kontrastia, kun samat vaatteet esitellään täysin vastakkaisessa miljöössä. Sitä paitsi parhaita erävaatteita on sellaiset, joita voi käyttää arjessakin.

Lopuksi pukkaisi arvontaa: Kolme teistä voittaa Sastan Outdoor-malliston vapaavalintaisen tuotteen itselleen. Kommentoi viimeistään ke 15.6. kommenttikenttään minkä tuotteen tahtoisit itsellesi. Arvonta suoritetaan to 16.6. ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Eikä hätää: Voit vaihtaa vielä myöhemmin mieltäsi tuotteen suhteen, jos valikoidut voittajaksi.

Kaikille onnea arvontaan ja hyviä retki-ilmoja! Toivottavasti olette tästä edes murto-osan yhtä innoissaan kuin minä. Sasta olkoon seuraava big thing.

-Henriikka

Kuvat: Joonas Linkola

Kuvissa päälläni: sininen Natura W -takki, musta Rossa-takki, mustat Jero W -housut, Haldi-villapaita, Urho-hattu