Ystävänpäiväkimput elämäni naisille

Kaupallinen yhteistyö: Kauniisti Kotimainen & Asennemedia

Ensi viikon tiistaina on ystävänpäivä. Pidän siitä päivästä aivan erityisesti. Välttämättä ei tarvitse juhlia, hankkia lahjoja tai edes muistaa koko juhlapäivää, mutta halutessaan saa ottaa vaikka kaiken irti.

Viimeistään huomenna, 10.2., pitäisi lähettää postikortit. Siihen ei tänä vuonna taida riittää aika. Mutta halusin muistaa ainakin kahta elämäni spesiaalinaista viime viikonloppuna, kun näimme sopivasti ennen ystävänpäivää.

Äidille valkoinen kimppu, siskolle hennosti eri sävyihin taittuvia punaisia (upeimpia tänä vuonna näkemiäni). Tulppaanikimppu on ajoitukseltaan ja ulkonäöltään täydellinen ystävänpäivälahja. Sitä paitsi on ihana antaa lahjaksi lupaus keväästä.

Nämä kaksi naista ovat laittaneet taas kuluneena vuonna parastaan ystävyyteemme. Ovat soittaneet ja laittaneet viestiä, kun minusta ei ole kuulunut. Neuvoneet, kun olen ollut risteyskohdassa. Nauraneet kanssani, itkeneetkin ehkä vähän. Olleet vihaisia, iloisia, hämmästyneitä ja turhautuneita kanssani, mutta eivät koskaan lannistuneita.

Tulppaanit ovat pieni lahja ystävyyden rinnalla, mutta iso ilo kotona. Muistan ihmetelleeni jo lapsena, miten äiti voi niin suurin sanoin ylistää leikkokukkia. Nykyään tyttäretkin ymmärtävät.

Luulen, että olette itsekin huomanneet tulppaanien vallanneen kaupat. Pääsesonki sijoittuu tammi–helmikuulle, mutta saatavuus jatkuu aina pääsiäiseen saakka.

Ja mikä on tulppaaneissa erityislaatuista? Suomessa myytävistä tulppaaneista 85% on kotimaisia! Mieletön luku. Kotimaisten kukkien löytäminen pitäisi onnistua siis eri helposti. Jos pikkupränttiä ei jaksa selata, niin voi pyrkiä bongaaman tuota ylläolevan kuvan Sirkkalehtimerkkiä.

Laadun, kestävyyden ja ties minkä monen kotimaisuuden kanssa käsikkäin kulkevan hyveen rinnalla on kukkaostoksilla mukava ajatella, että kukkia ei ole kuljetettu kaukaa.

Haaveilen vielä sellaisesta valtavasta tulppaanikimpusta (niin kuin Artulla oli pari viikkoa sitten), jolla voin yllättää koko kotimme yleistunnelman. Joka suuntaan nöyränä kumartelevia, vaan silti kaiken kestäviä tulppaaneita.

Taitavat olla yhtä sitkeitä kuin nuo elämäni naiset. Sitä kyllä aina ihmettelen, että milloin pikkuriikkinen pikkusisko venähti minun ja äidin ohi?

-Henriikka