Suomenlinna on kuin lämmin halaus marraskuuhun

kaupallinen yhteistyö: Suomenlinnan hoitokunta

Joskus rentoutumiseen ei tarvita kuin pientä vaivannäköä ja lyhyt irtiotto. Korjaan: lähes koskaan rentoutumiseen ei tarvita kuin pientä vaivannäköä ja lyhyt irtiotto.

Olimme viime viikon lopulla yhden yön minimatkalla aivan lähelle, Suomenlinnaan. Ihanat Suomenlinnan saaret ovat tuossa vieressä, mutta ei ole koskaan tullut mieleenkään, että sinne voisi lähteä ihan reissun päälle.

Tuntui kutkuttavalta ja hauskalta pakata hammasharja ja illallismekko laukkuun ja lähteä kävellen kulkemaan kohti Kauppatoria, josta Suomenlinnan lautta lähtee.

Otin mukaani poikaystävän, sillä oli sellainen olo, että kaipasimme kahdenkeskistä aikaa. Tarkoitan tietysti siis kolmenkeskistä aikaa! Käpöttelimme hymyssä suin ja käsi kädessä Kauppatorille ja tarkistimme seuraavan lautan lähtöajan. Sekin tuntui ihan lomalta: olen käynyt Suomenlinnassa lukuisia kertoja, mutta tuntuu, että olen aina ennen tähdännyt johonkin lauttaan (= juossut viimeiset metrit, että ehtisin). Nyt emme olleet edes miettineet koko aikataulua ennen kuin pääsimme lautan luokse.

Lomafiilistä ei varsinaisesti häirinnyt sekään, että oli selkeästi koko marraskuun upein ilma. Aurinko paistoi, taivas oli pilvetön, ja torilla kahvitelleet ihmiset vaikuttivat kaikki hyväntuulisilta, kasvot aurinkoon käännettyinä.

Otimme lautalta aurinkokannen ja ihastelimme lokkien taidokasta lentoa lautan perässä. Yleensä en ole suurien lokkien ystävä, mutta nyt vaikuttivat veikeiltä siinä kaarrellessaan. Tosin minulla ei ollut tällä kertaa jäätelöä kädessä, minkä vuoksi tulimme ehkä juttuun extrahyvin.

Ainakin oma tuttavapiirini tuntee Suomenlinnan hyvin. Olen kuitenkin huomannut, että suurin osa käy saarilla vain kesäaikaan. Minusta saarien tunnelma on parhaimmillaan nimenomaan kesäsesongin ulkopuolella, vaikka ymmärrän tietysti helletunnelman saaristossa myös.

Mutta syksyllä ja talvella Suomenlinna hiljenee ja kaiken ympärille laskeutuu sellainen rauhanharso. Ne saarien paikalliset asukkaat, jotka ovat vuokranneet kesän ajaksi asuntonsa pois, palaavat koteihinsa ja saarien asukkaat elävät arkeaan. Seassa saa hiippailla rauhassa kaikkea ihaillen, kun matkailijoiden määrä on huomattavasti kesäaikaa pienempi.

Nytkin, unelmasäästä huolimatta, meillä oli paljon rauhaa ja salaisia soppeja kulkea aivan omassa onnessamme, ilman ruuhkaa tai ihmispaljoutta. Sen lisäksi, että Suokki on kestävä matkustuskohde pääkaupunkiseutulaisille läheisen sijaintinsa vuoksi, on se siis myös vastuullinen ratkaisu koronan vuoksi: etäisyydet pysyvät kyllä.

Olimme varanneet Suomenlinnasta Villa Silo -asunnon, joka sijaitsee vanhassa puutalossa, muutaman minuutin kävelymatkan päässä lauttarannasta. Asunnon saa vuokrattua suoraan Airbnb:n kautta itselleen ja se soveltuu tilavasti maksimissaan neljälle hengelle (2 sänkyyn, 2 reilunkokoiselle, levitettävälle sohvalle).

Villa Silo on ihan mieletön! Vasta tänä vuonna vuokraustoiminnan aloittanut paikka hurmasi puhtaudellaan, kauneudelleen ja eritoten tunnelmallaan. Yrittäjät tekevät hommaansa isolla sydämellä, ja sohvannurkassa oli niin mukava olo, että jo siinä olisi voinut kököttää pari päivää.

Vaikka olen käynyt Suomenlinnassa useita kertoja teiniajoista lähtien, sen palvelut lähikauppaa lukuun ottamatta ovat jääneet melko tuntemattomiksi. Niinpä päätimme korjata tämänkin asian, kun kerran olimme ylittäneet tuon mystisen kynnyksen ja jäämässä saarille ihan yöksikin.

Kun olimme käyneet viemässä laukkumme Siloon, päätimme suunnata samantien lounaan kautta tutkimusmatkalle Suomenlinnan saarille.

Lounasta nautimme pitkän kaavan kautta Suomenlinnan Panimossa. Kuulin Suokissa asuvalta Doritilta, että perinteinen kalakeitto on on Panimossa herkullista, mutta päätimme kuitenkin kokeilla eksoottisempia valintoja. Alkuruoaksi söimme vegaanisalaattia ja kotimaisia pienitilajuustoja, ja pääruoaksi poroa sekä punajuuri-kvinoapihvillä kurpitsalla ja savutofulla. Ah, miten hyvää.

Suomenlinnassa miltei kaikki rakennukset ovat vanhoja, mikä luokin moneen paikkaan suuren osan miljöön tunnusta. Monessa hetkessä meni kaikki huomio siihen, että ihailimme kauniita kurkihirsiä, upeasti rakennettuja kiviseiniä ja -kaaria sekä vanhanajan tinkimätöntä rakennustyyliä.

Lounaan jälkeen lähdimme toden teolla saarikierrokselle. Pilvet olivat edelleen poista, joten iltapäivä ja ilta avautuivat kirkkaana edessä. Päätimme, että yritämme kiertää kaikki Suomenlinnan saaret kahden päivän aikana. Olen käynyt aina siellä sun täällä, usein samoissa tutuissa paikoissa, mutten ollut koskaan ennen ottanut aikaa sille, että tutustuisin vähän jokaiseen kolkkaan.

Kävellä lompsimme aivan hissukseen ja niin pitkään, että aurinko laski tyystin mailleen. Saimmepa hetken paikallisten seurassakin, kun Dorit ja Manda-mäyräkoira olivat iltalenkillä ihailemassa auringonlaskua kanssamme. Doritin ja Mandan lisäksi saarilla asuu yllättävän paljon porukkaa, noin 800 henkeä. Suomenlinna on yksi Helsingin kaupunginosista siinä missä Kamppi ja Punavuorikin.

Auringonlasku sai haukkomaan henkeä. Aivan tajuton. Tuntui hassulta ajatella, että pian mekin asumme saaristossa, meren viekussa.

Pimeän tultua oli hyvää aikaa taiteelle. Aivan lauttasataman tuntumassa, Panimo-ravintolan rakennuksessa on Helsingin Taiteilijaseuran HAA Galleria. Kivinen kasarmirakennus on 1800-luvun lopulta ja luo varmasti näyttelyyn kuin näyttelyyn uniikin tunnelman.

Nyt tilassa oli TRACES– mediataiteen näyttely, joka on tuonut lapsille ja nuorille suunnatun interaktiivisen leikkikentän Suomenlinnaan. Näyttelyn teokset näyttävät jälkiä, joita jätämme ympäristöön sekä lisäävät luonnon läsnäoloa arjessamme. Teosten tarkoituksena on tarjota eväitä luonnon tuntemiseen ja nostavat luonnon tietoisuutta esiin.

Koska tila on pieni, näyttelyn kiertää vikkelästi. Näyttelyt ovat pääsymaksuttomia. Paikka sopii siis hyvin sellaisellekin, joka ei ole ylin taiteen tai museokiertelyn ystävä.

Yksi piskuisen lomamme kohokohdista oli, kun ennen illallista kuulimme muureilla huuhkajan huhuilevan. Olimme saaneet Villa Silon yrittäjiltä neuvon, että Suomenlinnassa totta tosiaan asuu huuhkajia, mutta sitä olisi ollut vaikea uskoa, ellei olisi itse aivan selvästi kuullut. Kiitos vähätuulisen päivän, huhuilut kantoivat korviimme ja jätti taianomaisen olon jälkeensä astuessamme sisään illallispaikkaamme, Adlerfeltiin.

Illallinen Adletfeltissä oli yllättävintä, mitä koko reissulla oli. En tiennyt yhtään, että Suomenlinnassa oli tällainen paikka. Surrealistinen tunnelma yhdistettynä leikkisiin somisteisiin ja vaaleanpunaisena hohkaavaan väritauluun yllätti aivan täysin. Minusta paikka oli ”hip ja cool”, mutta en tiedä mitä sanoja sellainen käyttäisi, joka on oikeasti hip ja cool.

Adlerfeltissa voi nautiskella lasillisen tai herkutella pitkään. Moni varmasti tunnistaa paikan nimenomaan sen vallattomasta ja sympaattisesta terassista, mutta täällä voi syödä myös hipihienosti ja pitkän kaavan kautta. Adlerfeltin ruokaideologiaa ohjaava periaate on raaka-aineiden vastuulliset valinnat.

Me söimme muun muassa paahdettua sellerikeittoa sekä nieriää kyssäkaalin kanssa. Hullaannuimme molemmat erityisesti kyssäkaalista – miksei kukaan ole aiemmin valistanut, miten maukasta se on?

Niin kuin kunnon mummo, nautiskelin suuresti siitä, että olimme jo reilusti ennen yhdeksää takaisin Villa Silossa. Luimme kirjaa, höpötelimme, otimme rauhassa. Sen jälkeen nukuimme yhdeksän ja puoli mukavaa tuntia aamunkoittoon saakka.

Lauantaiaamuna taivas avautui yhtä kirkkaana kuin edellispäivänäkin. Katsoimme säätiedotuksesta, että saisimme nauttia kirkkaasta kelistä pitkälle iltapäivään. Nautimme aamiaista varmaan kaksi tuntia – aivan parasta, kun ei ole minnekään kiire.

Aamupäivällä sonnustauduimme taas syystakkeihimme ja lähdimme jatkamaan saarien valloitusta. Oikein yllätyin, miten monta paikkaa ja saarta Suomenlinnassa onkaan. Sai aivan tosissaan taivaltaa, jos halusi nähdä kaiken.

Kallioilla paistatteli parvi joutsenia, ja meri oli auringossa vielä vähän upeampi kuin yleensä. Kävelimme monta tuntia, aina siihen saakka, kun pilvet siirtyivät auringon eteen. Silloin totesimme, että on sopiva hetki reissumme viimeiselle etapille, Suomenlinna-museolle.

Linnoituksen päämuseo, Suomenlinna-museo, sijaitsee Tykistölahdella ja on avoinna ympäri vuoden. Päiväkohtaiset aukiolot vaihtelevat vähän sesongin mukaan, joten ne kannattaa tarkistaa ennen vierailua.

Perusnäyttely esittelee linnoituksen yli 260-vuotisen historian vaiheita, ja museon yläkerrassa esitellään linnoituksen mittavaa restaurointityötä. Näiden lisäksi vaihtuvien näyttelyiden tilassa on aina esillä Suomenlinnaan liittyvä näyttely. Pääsylipun hintaan (8/5/4/0€) kuuluu myös auditoriossa puolen tunnin välein esitettävä, Suomenlinnan historiasta kertova lyhytelokuva.

Ainakin itselleni museovierailu avasi asioita ihan uudelta kantilta, vaikken mikään fanaattinen historioitsija olekaan. Mutta onhan se nyt siistiä tajuta, millaisia asioita niissä samoissa jalanjäljissä on tapahtunut, joita on itse juuri kulkenut. Tai millaisia tarinoita joku kaupunginosa tai historiallisesti merkittävä paikka kantaa mukanaan. Päällimmäisenä olona jäi kyllä ajatus, etten onneksi elänyt 1700-luvulla.

Reissu Suomenlinnaan tuli niin sopivaan väliin. Vaikka pilvet löysivätkin meidät paluumatkalle, tuntui lauttamatka ja meri-ilma mukavalta. Lokit pitivät minusta menomatkan tapaan ja vajaa varttitunnin jälkeen Kauppatorilla oli olo, kuin olisi ollut pitkäänkin poissa.

On mukava tietää, että tällaiset keidashetket odottavat tässä aivan lähiympäristössä. Jos ei ennätä yöksi, niin vaikka työpäivän jälkeen voi napata lautan yli ja lähteä ihailemaan auringonlaskua ja horisontin majakoita ja muita meren tunnusmerkkejä.

Kiitos Suomenlinna hyvästä huomasta ja huolenpidosta.

-Henriikka

Marraskuussa Suomenlinnan spesiaali on Tähtireitti, pääset lukemaan siitä lisää täältä. Tästä pääsee yleiseen aukiolo- ja tapahtumakalenteriin.

Kuvien editointi: Toni Eskelinen

Maanantai on uusi perjantai

 Kaupallinen yhteistyö: Somersby & Asennemedia

En suoraan sanoen kovasti välitä, mikä viikonpäivä on menossa, mutta koska lähes koko maailma makaa niiden mukaan, on niillä kuitenkin vaikutusta ajatuksiin. Maanantaina muka nukuttaa, tiistaina ahdistaa, keskiviikkona odottaa, torstaina alkaa tanssittaa, perjantaina lataillaan ja lauantaina krebataan. Sunnuntaina nukutaan pitkään ja sikeästi.

Mutta tämän viikon maanantai tuntui aivan viikonlopulta. Maanantai on uusi perjantai.

Mistä perjantaiolo sitten kumpusi? No Suomenlinnasta tietenkin. Olen tainnut viettää siellä tänä keväänä enemmän aikaa kuin lähikaupassani, olen nuokkunut Doritin ja poikien kodissa riesaksi saakka. Tällä kertaa kävimme Jannen kanssa myös lähikaupan kautta ennen lauttaan hyppäämistä – pakkasimme siiderit kangaskassiin ja kävimme hakemassa iltaruokaa koko suokkiperheelle.

Somersby oli yhteistyön puitteissa postittanut kotiimme laatikon siideriä ja toivoneet niiden tuovan minulle ja ympärillä olevilleni hyvää mieltä sekä vaivatonta ja välitöntä yhdessäoloa. Kun lähetys sitten saapui kotiin, laitoin Doritille heti viestiä: ”Saavun sunnuntaina Sveitsistä, mutta mitä teet maanantaina? Tullaanko Jannen kanssa sun luo illaks, tehdään jotain ihanaa ruokaa? Voidaan myös pyytää muita, jos keksitään kivoja.”

Doritilta tuli vastauksena ”Oi” ja ”Joo!

Lopulta emme edes yrittäneet keksiä ketään kivoja, vaan olimme viidestään. Me kolme ja Doritin mainiot pojat, joista alkaa pikkuhiljaa tulla minullekin hyviä ystäviä. Tunsimme olomme tervetulleeksi, kun pojat olivat jo lauttasatamassa vastassa. (Sähkökaapin takana piilossa, mutta kuitenkin.)

Legoleikit siirrettiin pöydältä lattialle, kun ruoka alkoi valmistua. Ruoaksi oli uusia perunoita, joista paasataan nyt tietysti kaikkialle, sekä rinnalle kunnon köntti ehtaa voita. Salaattiin laitoimme salaattia, pinaattia, mozzarellaa, mansikoita ja cashew-pähkinöitä ja päälle balsamico-siirappia. Todella simppeli, mutta toimiva setti. Ruoka tuntui kesäiseltä ja kevyeltä lautasella ja vatsassa.

Purskahdimme kaikki iloiseen nauruun, kun Dorit totesi kesken ruoan jakamisen: ”Katoin pöydän sitten yhdelle ylimääräiselle. Ilmeisesti mielikuvituspoikaystävälleni.” Emme häätäneet häntä pois, vaan annoimme astioiden olla. Vaikutti kivalta tyypiltä.

Olin myös aivan innoissani, kun Dorit oli saanut uudet karmit asennettua miniremontin jälkeen ja keinulle oli taas paikkansa. Keinu on nimenomaan se paikka tuolla onnenkodissa, johon kiinnyin aivan ensimmäisenä. Toiseksi vasta Doritiin.

Pojat juoksentelivat ulkona, menivät milloin missäkin. Me kolme juttelimme maailmasta, tuikitärkeistä ja täysin turhista asioista. Minä ja Dorit joimme raparperisiideriä, Janne mustaherukkaa. Omenaista käytimme jälkiruokaan:

Lämpimät hedelmät siiderikinuskilla

Hedelmiä, esim. 2 omenaa ja 2 päärynää tai pari kourallista aprikooseja
2 dl siideriä, esim. Somersby omena tai Somersby alkoholiton omena
2 dl fariinisokeria
1 1/2 tl inkivääriä
25 g voita
1 dl kuohukermaa

Kuori ja kuutioi omenat ja päärynä. Mittaa siideri, fariinisokeri ja inkivääri kattilaan. Lisää hedelmät.

Keitä hedelmäkuutioita noin 5 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä, mutta pysyvät vielä kasassa.

Nosta kuutiot reikäkauhalla liemestä ja keitä lientä kokoon ilman kantta noin 10 minuuttia. Lisää voi ja kerma. Keitä vielä noin 10 minuuttia, kunnes kastike paksuuntuu hieman. Jäähdytä kastike huoneenlämpöiseksi halutessasi.

Lämmitä hedelmiä vielä hetki, jos haluat tarjoilla ne lämpimänä. Asettele kulhoon tai lautaselle, pyöräytä kylkeen vaniljajäätelöpallo ja kaada päälle kastiketta. Nam nam.

Kun olimme aiemmin illalla saapuneet perille, Dorit varoitti jo ovella, että on vähän pahalla tuulella. Totesimme, että hän saa ihan rauhassa olla, no worries. Mutta en kyllä koko illan aikana nähnyt häiväystäkään kiukusta, ulkoisesta tai sisäisestä. Oli niin ihanaa vain viettää aikaa yhdessä ja ruoan äärellä, olla tekemättä mitään sen ihmeellisempää.

Hyppäsimme vasta klo 23:40 lauttaan, ja vaikka tiistain herätyskello oli laitettava soimaan jo puoli seitsemältä aamulla, tuntui kivalta. Posin kautta, tiedättehän? Janne yritti pitää minut hereillä koko kotimatkan, kun nuokuin lautalla, nuokuin raitiovaunussa ja vielä kotona hammasharjan äärelläkin. Janne on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois. Hah.

Elämältä toivon enemmän perjantailta tuntuvia maanantaita. Onneksi niitä voi ihan itse järjestää.

-Henriikka

Valviran ohjeistuksen mukaisesti alkoholia ei saa kommentoida, muut kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita. Esimerkiksi Doritin söpöä naamaa kannattaa kehua!

Syvänonnellinen, raukea ja ressukkaromanttinen

Lauantai-ilta pimenee, ja riuduttavan ihanan melankolian määrä lienee korreloivan suoraan lisääntyvän pimeyden kanssa. Istun kotona harmaalla sohvalla, jota olen alkanut vähän inhota, silmät tipahdellen ja sydän tyhjänä.

Minulle käy aina näin. On jotain isoa tai intensiivistä, yleensä ihmisen ympäröimää. Kun ihmiset ovat lähellä, haluaisin usein olla yksin, mutta kun he sitten ovat poissa, tajuan että halusinkin olla vain yksin heidän kanssaan, yksin seurassa. En yksin, yksin. Tiedättekö?

Kuuntelen Elias Kaskista ja päivänsankareita sufflella ja niin kuin minulla aina käy tunteellisen, suomenkielisen musiikin kanssa, sanat porautuvat suoraan korvista sisään ja tärykalvojen kautta sellaisiin syviin ajatuksiin, joita ei ihan hetkessä ravistella pois.

Olen lukko, johon et tarvitse avainta
Olen kirja, jota sun ei tarvitse lainata
Jos pyydät, niin tuun aina sun mukana
Mutta jos kiellät, en tiedä minne kulkea

Tällä hetkellä olisin helposti manipuloitavissa, minulle pystyisi helposti myymään asioita ja pyörtäisin muutaman vastalauseen voimalla helposti mieleni.

Olen ollut nyt reilun viikon päivät niin kiinni, etten ole ehtinyt lukea edes omia ajatuksiani. Kansainväliset matkabloggaajat valtasivat Helsingin Matkamessut ja olin hostaamassa yhtä pientä porukkaa Turussa ja Turun Saaristossa. Viikon muutamat vapaat tunnit yritin tehdä töitä. Tuntuu, etten ole ollut yksin hetkeäkään.

On syysilta viisitoista astetta
Olen lämmin paita viikattuna vaatekaapissa
Jos tahdot voit mut päällesi pukea
Tai jättää odottamaan kylmempää huomista

Viikko on ollut hektisyydessäänkin, vähien yöunien kuorrutteisenakin mahtava.

Nämä kuvat eivät todellakaan ole tältä viikolta, eivät lähimaillakaan. Jos en aivan väärin muista, niin ajankohta on viime huhtikuu, paikkana Doritin pikkuperheen koti Suomenlinnassa. Valitsin kuitenkin nämä, sillä juuri tällainen olo minulla on tällä hetkellä. Päältä kurainen ja tomuinen, sisältä syvänonnellinen, raukea ja ressukkaromanttinen. Hirveän herkästi kaikkea ja kauhean paljon.

Minulla on kainalossa tuo suloinen Manda, yksi ainoista koirista, joihin olen saanut konktaktin ihan hetkessä. Olen menosti nauranut niille kerroille, kun herään Doritin vierestä ja peiton alta tyynylleni kaivautuu yhtäkkiä hirveällä ähinällä lämmin, sileäkarvainen pötkö. Se saa aina jäädä viereeni, vaikka kerran Dorit ei nukkunutkaan koko yönä, kun hän panikoi koiran häiritsevän minua. Vaan minuapa ei häiritse juuri mikään.

Olet vedenpinta, tyyni ilman minua
Olen maatuuli, voin vain häiritä sinua
Ei ole haavaa, jota voisin paikata
Saatatko silti vielä tarvita minua?

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij, oma edit
Lyriikat: Elias Kaskinen ja Päivän Sankarit – Aina minä jään

Munakokkelia ja kirsikoita

4 kopio

Oijoijoi. Pitkästä aikaa päivä, kun ei aamulla herätessä vielä tiennyt yhtään, mitä päivä tuo tullessaan. Ei suunnitelmia, ei huolia, ei murheita.

Kello herätti yhdeksältä, mutta nukuimme antaumuksella aamupäivän ohi. Peiton alla oli niin kuuma, että oli helppo hahmottaa päivän säätilan olevan helle. Vanhat kiviseinät olivat keränneet koko viikon auringon itseensä ja hohkasivat nyt sitä meidän päällemme kuin patterit.

Viileän suihkun kautta aamiaispöytään, aamiaiseksi tahattomasti munakokkeliksi muuttunutta munakasta, kahvia sekä jugurttia vadelmilla ja siemenillä.

5 kopio 2 kopio

Aamiaisen (ja yhden New Girl -jakson) jälkeen pakkasimme kameran ja jatsinopat reppuun ja tallasimme käsi kädessä Kauppatorille pujotellen Pride-kulkueen lomassa ja törmäillen Tuska-turisteihin.

En voi uskoa, että Janne ei ollut koskaan ennen käynyt Suomenlinnassa! Tähän asiaan oli saatava muutos. Kelpuutin neitsyt-retken evääksi vain parhaat: kirsikat. Janne valitsi minttu-Puffetin. Edelliskesieni ruokavalio on koostunut lähinnä kirsikoista. Kauhistuin tänään, kun laskin, että olen ostanut niitä tänä vuonna vain pari hassua puolilitraista.

Kirsikoiden hyvät puolet eivät rajoitu niiden makuun. Koska Janne on niille allerginen, saan aina koko pussin itselleni.

3 kopio 1 kopio

Makasimme Suokin kalliolla useamman tunnin. Kallio oli kuuma ja hanhenkakka oli auringossa rutikuivaksi kuivunutta ja helposti väisteltävää. Naapurikalliolla pötkötti keski-ikäinen mies speedoissaan, ja toisella puolella pariskunta harjoitteli nuoruuden kiihkeistä kesistä tuttuja suudelmiaan. Kaikki tiesivät, että tämä saattaa olla kesän viimeinen hellepäivä.

Pelasimme yhden jatsimatsin ja saimme molemmat jatsin nelosilla, Janne viimeisellä heitollaan. Voitin kuitenkin, mikä on molempien kannalta hyvä näin lempeän onnellisena päivänä.

Takaisintulomatkalla kävelimme lautan keulaan ihailemaan tyrskyjä ja kastelimme kenkämme, kun aallot heittivät vetä kannelle. Kesä kuivaa.

-Henriikka

Tunteita

_04A8484 kopio

Ylläoleva kuva on pysäyttävä. Dorit tallensi hetken, kun olin Suomenlinnassa hänen luonaan.

Ties mitä puhuttiin: varmaan rahasta, aviokriiseistä, lihomisesta, lapsista ja hyvästä kahvista. Emme vielä tunne kovin kummoisesti toisiamme, mutta kaikilla muutamilla tapaamiskerroillamme on ollut tapana mennä suoraan asiaan. Joidenkin ihmisten kanssa ei tarvitse kierrellä ja kaarrella löytääkseen tavan olla.

Olin kesän ensimmäistä kertaa Suomenlinnassa, elämän ensimmäistä kertaa Doritin luona. Sormet ristissä toivoin, että talon muu väki pitäisi minua mukavana, ja etteivät pihan koirat huomaisi, etten oikein kunnolla tiedä kuinka koiraa kuuluu rapsuttaa.

_04A8526 kopio_04A8444 kopio

Tästä kesälauantaista on nyt reilu kaksi viikkoa, mutta muistan sen päivän tunteet hyvin. Kuljin lautalla yksin, katsoin ympärillä olevia ihmisiä ja ajattelin kuuluvani lautalle enemmän kuin kaikki turistit. Vaikka niinhän seikkailijaluontoiset aina luulevat, vaikka ovat todellisuudessa aivan yhtä turisteja kuin kaikki muutkin. Aivan yhtä ulapalla itsensä ja ympäristönsä kanssa. Aivan yhtä innoissaan, kun lokki liihottaa yli, tai kun ohi lipuu vanha, puinen purjevene.

Pitelin kaksin käsin repustani kiinni, olin innoissani kesä-Suomesta ja tulevista kuukausista, jotka nostavat ihon kananlihalle niin herkästi. Yksinolo tuntuu minusta harvoin yksinäiseltä, eikä niin tapahtunut tällöinkään.

_04A8515 kopio_04A8496 kopio

Takaisintulomatkalla sain seuraa vieressä istuvasta pikkupojasta. Hänen isänsä kertoi pojalle maailman suurimmasta saunasta, jonka teekkarit rakensivat vappuna Otaniemeen. Poika nauroi ja ihmetteli, miten niin pienessä maassa kuin Suomi voi olla mitään maailman suurinta.

He yrittivät yhdessä pohtia onko Suomessa muuta maailman isokokoisinta. Minun oli pakko sanoa sivusta, että maailman suurin puukirkko taitaa löytyä Suomesta. Pohdimme kolmisin, missä se onkaan, kunnes vieressäni oleva mummo liittyi keskusteluun: “Eikös se ole Kerimäellä?

Hyviä hetkiä elämässä. Ihan sellaisia tavallisia.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij

Maa johon on mukava palata

MG_6991-860x573 kopio

Lähden tänään takaisin Suomeen, takaisin kotiin. Lento nousee aikataulun mukaan puolen päivän jälkeen Gaboronesta kohti Addis Abebaa, jonka lisäksi vaihdan vielä Tukholmassa ennen Helsinkiä. Kotiovella pitäisi olla huomenna, tiistaina päivällä kolmen jälkeen. Sormet ristiin, että kaikki menee hyvin.

Botswanan loma on ollut upea, ihmeellinen. Muutenkin tuntuu, että elokuinen lomanpätkä tuli aivan yllättäen, ikään kuin en sitä olisi koskaan ollut itse varaamassakaan. Matkalle lähtö stressi vaihtui matkastressiksi lennon myöhästelyn ja menomatkan viivästymisen vuoksi, mutta unohtui täysin kun pääsin perille ystävän luokse. Olemme nähneet ja kokeet viikossa niin paljon ja tuntuu hassulta ajatella, miten nopeasti työviikko vierähtää Suomessa.

Muutamaa päivää ennen matkaa olimme Suomenlinnassa viettämässä kesäjuhlaa Suomen Blogimedian bloggaajien kanssa. Kotimatkalla muistan ajatelleeni, että tämä on kyllä niin kaunis maa, ettei koskaan harmita tulla matkoilta takaisin kotiin. Luulen, että nämä ajatukset sopivat myös tähän maanantaihin, kun elokuun illat lyhenevät lyhenemistään, mutta kesä tuli kuulemani mukaan vielä hetkeksi piipahtamaan.

MG_6973-860x573 kopioMG_7004-860x573 kopio

Sanoin ‘katso kuinka kaunis taivas’. Vastasit ulottuvuuksia on yhdeksän plus aika.

Aina sitä luulee, että on ollut pitkäänkin omilla teillään vaikka kukaan kotona ei ole edes ehtinyt huomata, että on lähtenyt. Aurinko on ehtinyt laskea vain yhdeksän kertaa ja kymmenentenä olen jo matkalla kotiin. Mutta sehän on toiveikasta! Isoihin unelmiin tarvittavat päivät voi laskea kahden käden sormilla.

Pian nähdään, kun mahdun taas Suomen kartalle ja voin jälleen viilettää Helsingin katuja vähän vähemmän keskittyneenä tulevaan.

– Henriikka

Kuvat 1,5,7: Vilma Peltonen
Kuvat 2, 3, 4, 6: Ida Hanhiniemi