Uusi koti

Täällä sitä nyt ollaan oltu, vajaa viikko uudessa kodissa, Porvoon saaristossa.

Olo on niin hyvä ja rauhallinen, vaikka vähän väsähtänytkin. Ensin kodin löytymistä odotettiin useampi kuukausi ja näytöissä ravattiin lopulta aika tiuhaan tahtiin, varmaan parissakymmenessä yhteensä. Sitten ostotarjouksen mentyä läpi, odottelimme pari kuukautta muuttoa. Nyt kun joulukin on vielä ovella, on takki aika tyhjä. Onneksi tunnelmat ovat silti katossa, vaikka väsymys on vähän painanutkin. Löysimme meille ihanan, uuden kodin, jossa meillä on hyvä olla ja johon pikkuinen voi rauhassa syntyä.

Kaikki on vielä aika kaoottista ja levällään, mutta aamukahvit ja aamiaiset pyrimme silti nauttimaan rauhassa ja kauniisti. Tämä on myös ensimmäinen koti, josta ei ole kiire pois. Ensimmäinen koti ikinä, jolle en näe minkäänlaista määräaikaa. Pärjäämme täällä vaikka loppuelämämme, jos tahdomme. Emme toki ole tehneet sellaisia päätöksiä, voi olla että viihdymme pari vuotta, mutta aika näyttää. Nyt tuntuu hyvältä juuri näin.

Syyskuun lopulla olin ennättänyt kirjoittaa kriteereistäni ja turhautumisestani talomarkkinoilla. Tuntui siltä, ettei sopivaa kotia löydy lainkaan.

Siitä vajaa kahden viikon päässä olimme katsomassa erästä porvoolaista kohdetta. Olimme ilmoittaneet olevamme hetken sovitusta ajasta myöhässä ja kun pahoittelimme asiaa paikan päällä, välittäjä vastasi, että ei haittaa yhtään. Hän ennätti sillä aikaa laittaa erään toiseen kohteen myyntiin. Olimme tajunneet jo heti näyttökohteen pihassa, ettei se olisi meille, joten uteliaisuudesta kysyimme uudesta kohteesta. “Sellainen punainen hirsitalo tuolla saaristossa.”

Hetken päästä olimme jo matkalla kohteelle. Poikaystävä (nykyinen avopuoliso! juhuu!) nauroi matkalla, että voisimmeko ennen tarjouksen tekoa mennä katsomaan kohdetta. Olin ostamassa kohdetta jo pelkkien kuvien perusteella.

Talo tuntui heti meiltä. Kodilta. Se oli vähän hätkähdyttävää, sillä olimme kyllä ensisijaisesti etsineet hirsistä, mutta vanhaa. Tämä talo on vuodelta 2008 eli hirsitalojen kaaressa aivan uusi.

Kaikilta muilta osin se oli kuitenkin kuin tehty kriteereihimme. Talo ei ole rannassa, mutta pihalta näkyy merelle ja meillä on tuolla 100 metrin päässä myös oma laituripaikka, johon saamme veneet, pulahdettua uimaan ja laskettua kajakit vesille. Sijainti oli juuri optimaalinen Helsingin ja Kouvolan suhteen, näin ollen myös vanhempani pääsevät helposti tapaamaan lastenlastaan ja me heitä. Porvoo ja kaikki sen ihanat palvelut ovat noin puolen tunnin päässä, ja saarelle pääsee kulkemaan autolla. Puutarha-kasvimaa on aivan valtava ja upea, sillä entinen omistaja on ollut omistautunut puutarhuri. Ensi kesänä syömme omalta pihalta muun muassa perunaa, sipulia, herukkaa, tyrniä, omenoita, kriikunoita ja kasvihuoneesta jopa viinirypäleitä.

Uuden talon ostossa kiehtoi lopulta helppouskin. Ymmärsimme molemmat, että vaihtoehdoissa olleet vanhat, rapistuvat kartanot söisivät rahojen lisäksi aikaamme niin rutosti, ettei tässä elämänvaiheessa halua sellaista. Haluamme molemmat, että voimme olla lapsen kanssa mahdollisimman paljon ja että voimme lähteä reissun päälle vaikka pidemmäksikin aikaa. Lisäksi tuntuu mukavalta, että kuukausimenot eivät nouse aivan älyttömyyksiin. Voi tehdä vähemmän töitä, eikä tarvitse pelätä, milloin katto vuotaa tai seinä rapistuu tai millaiset lämmityskustannukset valtavalla talollamme on. Luulen, että sellaisen projektinkin aika vielä tulee, mutta ei vielä.

Tässä elämänvaiheessa myös noin 300 tuhatta melko vähän kuukausivaroja syövään kohteeseen tuntui myös paremmalta kuin 400–500 tuhannen koti, jonka kuukausikustannuksetkin ovat aivan toista luokkaa. En tiedä, olisimmeko saaneet sellaiseen lainkaan. Ehkä ei.

Kodissamme on 127 neliöitä, jotka jakautuvat kahteen kerrokseen korkeaksi tilaksi jätetyn olohuone-keittiön sekä matalempien tilojen kesken. Yläkerrassa on yksi makuuhuone, “aula”, pieni vaatehuone ja vessa. Alakerrasta löytyy olkkarin lisäksi kaksi makuuhuonetta, eteinen, puusauna ja kodinhoitohuone/saunaneteinen.

Pihassa on yksi 20 neliömetrin kokoinen kylmä varasto, jossa säilytämme kylmää kestävää ja esimerkiksi klapeja. Ensimmäisiä suurempia projekteja on kuitenkin se, että rakennamme pihaan suuremman lämpimän varaston. Meillä on niin reilusti kaikenmaailman retkeilykamoja, pyöriä yms., että varastotilan lisääminen on aivan must juttu. Nyt maa on kuitenkin roudassa, joten perustukset tehdään varmaankin vasta keväällä. Toinen makuuhuone ajaa siihen saakka varaston virkaa.

Parhaita asioita koko talossa on varaava leivinuuni, joka toimii isossa roolissa sähkölämmityksen kanssa, joka on käytännössä alakerran kattava lattialämpmitys. Olemme yrittäneet etsiä nyt optimaalisia lukemia taloon. Parasta olisi, jos makuuhuoneessa olisi 17 astetta ja muualla 19.

Vaikka suurille remonteille ei ole tarvetta, tämä koti oikein huutaa pientä pientäremonttia. Täällä on NIIN PUISTA, että lomamökkifiilis on lähellä, kun hiippailee ympäriinsä. Alahuoneen makuuhuoneista vaihdamme tammihenkiset laminaattilattiat (ei näy kuvissa), mutta muuten keskitymme pitkälti seiniin ja kattoihin. Maalia, tapettia ymsyms., mutta hirren olemme ajatelleet jättää aivan raa’alle mäntyhirrelle. Pidämme tuosta männynsävystä kumpikin tosi paljon, mutta emme aivan näin suurissa määrin. Hirsipaneelia voi hyvin maalata ja piilottaa.

Itselläni syyhyää sormet päästä suunnittelemaan uudestaan yläkertaan johdattavan portaikon kaiteet, jotka ovat tällä hetkellä myös aika mökkimäiset, sekä vaihtaa valaistus aika radikaalisti. Mutta emme aio hötkyillä. Nyt kun rempataan itseään varten, on parempi ottaa rauhassa, tottua tilaan ja ymmärtää hiljalleen, mitä kaikelta kaipaa. Ennen huhtikuuta ja vauvaa, jolla on myös lempinimi “Tikku“, on vielä onneksi muutama kuukausi aikaa, ja vaikka itse olen aika saamaton remontoija, on partasuu onneksi yksi tehopakkaus.

Pihalla alkaa kirkastua päivän valoisin hetki. Siitä kaksituntisesta on otettava ilo irti, joten täytyy kipaista pihamaalle. Yritämme kulkea saarta läpi ja hahmottaa miljöötä. Lähimetsät, -pellot ja -tiet tulevat ihan varmasti tutuksi, kuin myös meri, jota käyn joka päivä katsomassa.

“Käyn tarkistamassa meren”, olen alkanut sanoa, kun kipitän rantaan.

Luulen, tiedän, että tarvitsen tätä kohtaamista kuitenkin paljon enemmän kuin meri, joka tuskin kaipaisi tarkistustani.

-Henriikka