14.5.2018

Mitä pakata mukaan Trans-Siperian junamatkalle?

–

matkustus, yhteistyöTags: mongolia, pakkauslista, transsiperia, transsiperian junamatka, venäjä

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Saavuin viikko sitten reissusta kotiin. Kyllä vain, Siperian matkan kuva- ja tarinafiilistelyitä on tulossa blogiin. Lukuisten ja taas lukuisten kuvien lisäksi olen suunnitellut kirjoittavani matkaohjelman auki, sekä avaavani matkabudjetin kokonaisuudessaan. Trans-Siperian ja -Mongolian reitit ovat todellakin kokemisen arvoisia. Olen ollut aivan mielissäni huomatessani kuinka paljon Siperia, Venäjä, Mongolia ja ylipäänsä junamatkustus ihmisiä kiinnostaa.

Tämä kirjoitus on kuitenkin niitä varten, jotka ovat jo päättäneet lähteä matkaan: Mitä pakata Siperian junamatkalle?

Tässä lista, johon olen kirjannut kaiken, mitä minulla oli mukanani (ks. myös Partioaitan sivuilta samainen lista tuotesuosituksineen).

Lisäsin listaan myös joitain asioita, joita emme itse kantaneet mukanamme, mutta mitä joku ehkä tahtoo reissuunsa (EA-pakkaus, kuorihousut…). Olisin pärjännyt vähemmälläkin, niin kuin aina kaikkialla pärjää, mutta tästä peruslistasta voi hyvin lähteä karsimaan/muokkaamaan listaa näköisekseen.

Huom! Me teimme siis 2,5 viikon reissun huhti-toukokuun taitteessa, eli esimerkiksi Baikal-järvellä oli vielä lähes täydet jäät ja ensimmäisissä pysähdyspaikoissa kolattiin lunta. Junassa on kuitenkin aina lämmin ja suurin osa pysähdyspaikoistammekin oli jo keväisiä. Päivälämpötilat olivat yleensä noin +10–15 astetta, vaikka yöksi saattoikin tippua lähelle nollaa. Muutamana yönä oli pakkastakin. Ensimmäisen Siperian junamatkani tein vuonna 2015 kesäkuussa, jolloin lämpötilat olivat tietysti korkeammalla ja myös pakkaukset kevyemmät. Viimeksi kuljimme Helsingistä Pekingiin, tällä kertaa Vladivostokiin, eikä pääteasema sinänsä vaikuttanut pakkaamiseen. Tällä kertaa rinkan lähtöpaino oli noin 10 kiloa.

PAKKAUSLISTA – SIPERIAN JUNA

Pakkaamiseen:

Rinkka/laukku (itselläni oli Fjällrävenin 75-litrainen Kajka, johon jäi aina tilaakin)
Rinkan sadesuoja
Päiväreppu (itselläni oli hyväksi todettu Re-Kånken)
Kangaskassi
Kameralaukku
Packing cubet/mini grip –pussit (jotta tavaroita helpompi etsiä ja pitää järjestetyksessä)

Periaatteessa matkalle voi lähteä vaikka raskaammankin rinkan tai vetolaukun kanssa, etenkin jos pysähtyy vain isommilla asemilla, sillä asemilta kulkee lähes joka paikassa edulliset taksit tai julkinen liikenne majapaikkoihin. Suosittelen lämmöllä kuitenkin rinkkaa, jos on tarkoitus kulkea yhtään tuntemattomampia polkuja tai lähteä esim. Mongolian maaseudulle, missä asvaltoidut tiet loppuvat. Jos kävelypätkiä ei kerry, myös vähemmän ergonominen mutta kätevä duffel-kassi toimii hyvin.

Vaatteet:

Sandaalit
Lenkkarit
Alusvaatteet
Sukat (monia ei tarvinnut, junassa olin lähes aina sukitta)
T-paitoja/hihattomia
Flanellipaita
Ohut neule/merinopaita (esim. itselläni Icebreakerin pitkähihainen)
Paksumpi merinovillapaita
Kevyet kangashousut / katkolahjehousut (joissa mukava olla esim. junassa)
Sortsit
Farkut
Trikoot
Kevytuntuvatakki
Kuoritakki ja -housut (itse jätin kuorihousut riskillä kotiin)
Huivi
Yöasu
Pipo
Päähine
Käsineet
Uikkarit
Lentosukat (jos teet reissun toiseen suuntaan lentäen)

Otin itse muutamia alusvaatteita, t-paitoja ja sukkia messiin ja pesin niitä käsin ja muutamassa majapaikassa pysähdyksillämme. Kaikki mukaan otetut vaatteet olivat mahdollisimman kevyitä (paitsi itse otin kyllä muutaman vähän raskaammankin mukaan vain ulkonäön ja fiiliksen vuoksi…). Jos pysähdyspaikoilla meinaa kulkea jalkapatikalla, rinkka kannattaa pitää kevyenä, mutta junassahan matkatavaroita ei luonnollisestikaan tarvitse raahata minnekään. Minulla oli mukanani vain kahdet kengät, lenkkarit ja sandaalit. Sandaaleiksi kannattaa valita helposti jalkaan sujautettavat, jotka toimivat hyvin sisällä junassa.

Tuikitärkeät:

Passi (+ viisumit)
Printatut passikopiot
Printatut dokumentit matkalipuista ja muista varauksista, sekä mahdollisesti esim. osoitteista.
Matkavakuutuskortti
Lääkkeet (omat lääkkeet + esim. antibioottikuuri ja allergialääke harkinnan mukaan)
Rahat (mahdollisesti useissa valuutoissa, jos haluat vaihtaa käteistä jo etukäteen)
Rahapussi / Rahavyö (käytin itse tätä)
Puhelin + laturi
Batterybank
Tabletti/läppäri + laturi
Kamera + mahdolliset vaihtoputket
Muistikortit
Kameran vara-akku
Kameralaturi

Muut tarpeelliset:

Kevyt pyyhe (junissa pikkupyyhkeet ja majapaikoissa usein kunnon pyyhkeet, joten ei välttämätön)
Silkkimakuupussi (junissa lakanat ja majapaikoissa usein myös, joten ei välttämätön)
Sateenvarjo
Aurinkolasit
Otsalamppu
Henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet ja mahdolliset meikit
Korvatulpat
Hiusharja
Aurinkorasva
Maitohappobakteerit
WC-paperia
Puukko/linkkari/yleistyökalu

Vakavasti harkittava sälä:

Jatkojohto
USB-jakaja
Muovipusseja
Lukko
Kertakäyttösadetakki
Irtohihnat
Narua
Sakset
Teippi
Vedenpitävä suojapussi, esim. kameraa varten
Kosteuspyyhkeitä
Istuinalusta
Lankaa ja neula
Unimaski (junassa ei välttämättä sammuteta koskaan valoja täysin)
Rakkolaastarit
Normilaastarit
Pieni peili
Tulitikkuja vedenpitävässä pussissa
EA-pakkaus

Ruokailua varten:

Kevyt juomapullo
Ruokailuvälineet (Vähintään muki, syvä lautanen, lusikka. Mukin saa lainaksi myös junasta)
Katkaistu tiskiharja ja biohajoavaa pesuainetta
Eväät (välipalapatukat, kuivamuona, spesiaaliherkut, purkka…)

Käytännössä erityisruokavalioista kärsimättömän ei tarvitse kantaa ruoanmurustakaan mukaan junaan, jos ei tahdo. Jokaiselta asemalta löytyy kioskeja, kauppoja ja mummoja, jotka tarjoavat ruoka-antimiaan. Lisäksi junissa on lähes aina ravintolavaunut ja myös jokaisessa vaunussa myydään naposteltavaa. Hintataso on heti Moskovan jälkeen pysähdyspaikoilla Suomeen verraten edullinen. Reissussa juodaan pullovettä, joten matkalta voi ostaa isomman pullon tai kanisterin ja täyttää omaa juomapulloaan siitä.

Matkatekemistä:

Esim.
Opaskirja
Kirjat
Kyniä, paperi
Päiväkirja
Jatsi, pelikortit
Kuulokkeet, soitin

Yleisesti pakkaamisesta:

Oikeasti tekisi mieli kirjoittaa, ettei mukaan tarvitse juuri mitään. Jos jotain uupuu, pystyy kaupoista ja kiskoilta löytämään lähes mitä vain. Kunhan nyt passin, henkilökohtaiset lääkkeet ja luottokortin muistaa, niin kaiken muun saa hoidettua hätätapauksessa matkan varrelta. Viimeksi ostin jostain lippakioskilta itselleni vaaleanpunaiset sandaalit, tällä kerralla ostin Vladivostokista lentosukat.

Jouduin itse keliakian vuoksi kantamaan aika reilusti ruokaa mukanani, vaan erityisesti normiruokavalioisen kannattaa sukeltaa slaavilaisen ruokailun ihmeelliseen maailmaan kaalipiirakoineen ja tunnistamattomine kuivakaloineen.

Vastaan tosi mieluusti, jos pakkaamisesta tai mistään matkaan liittyvästä on kysyttävää. Ja niin kuin aluksi kirjoitin, jutut eivät lopu tähän!

Aurinkoista viikkoa kaikille.

-Henriikka

6.3.2018

Isän kanssa Trans-Siperiaan ! !!

–

matkustus, perheTags: transsiperia, venäjä

”Lähdetkö sä kahdestaan sun isän kanssa? Mä en ikimaailmassa lähtisi minnekkään iskä mukana…”

Nämä ovat olleet yleisimmät kommentit, kun olen kertonut ystävilleni ja tutuilleni kenen kanssa lähden heittämään Trans-Siperian junamatkan huhti-toukokuun vaihteessa. Kyllä, reissuseurueeseen kuuluvat vain minä ja isäni. Totta kai lähden juuri hänen kanssaan, olenhan haaveillut yhteisestä matkasta lapsesta saakka.

Olen tänään miettinyt reittiä, täyttänyt Venäjän viisumihakemusta ja tärissyt vähän innosta ja jännityksestä. Onneksi matkaan lähdetään vasta huhtikuun lopulla, niin ehtii vielä valmistautua.

Tämä on se matka, jota olen odottanut jo vuoden päivät. Muistan, kuinka soitin reilu 60-vuotiaalle isälle ja kysyin, että onko hän ollut tosissaan siitä, että haluaisi vielä joskus kulkea junalla Siperian läpi. Ja jos on, niin lähtisikö hän tekemään sen kanssani.

Niin se vaan halusi. (Aluksi järkisyistä ei ja yhtäkkiä, aika nopeasti sittenkin tunne- ja intuitiosyistä kyllä.) Rakas, tuttu isä, jolta minä olen puolikkaani perinyt. Reilu kuusi viikkoa, niin heitämme rinkat harteillemme ja hyppäämme Moskovan junaan. Aikaa on kaksi viikkoa ja kaksi päivää ja tällä kertaa olisi tarkoitus päästä Pekingin sijasta Vladivostokiin.

Tai siis tarkoitan, että tarkoitus ei ole päästä mihinkään, vaan olla vain.

Jätän Siperian reissujutut ja valmistelupaniikit tuonnemmaksi. Nämä viimekesäiset kuvat vain tulivat eteeni läppärillä, ja sydämeni vain tulvahti täyteen iloa ja jännitystä tulevasta keväästä.

-Henriikka

Ps. Jos haluatte virittäytyä tunnelmaan, niin kaikki edellisen eli ensimmäisen Trans-Siperian matkan kirjoitukseni löytyvät näistä linkeistä:

Trans-Siperia aasta ööhön: käytännönohjeet junamatkalle
Trans-Siperia 1: Moskova
Trans-Siperia 2: Junamatka Moskovasta Irkutskiin
Trans-Siperia 3: Kolisevan junan kiskoilla
Trans-Siperia 4: Kohti Baikalia
Trans-Siperia 5: Talviturkki jäi Baikal-järveen
Trans-Siperia 6: Olkhonin saarella
Trans-Siperia 7: Venäjän yli Mongoliaan
Trans-Siperia 8: Uskomattoman kaunis Mongolia
Trans-Siperia 9: Mongolialaista elämää Ulan Batorissa
Trans-Siperia 10: Pahuksen Peking
Trans-Siperia 11: Kiinan muurille ja kotiin

18.8.2015

Trans-Siperia aasta ööhön: käytännön ohjeet junamatkalle

–

elämä, matkustus, vinkitTags: aamukahvilla, beijing, juna, junamatka, matkustus, mongolia, ohjeet, olosuhteet, pakkaaminen, ruokailu, russia, siperia, suomi, trans-siperia, transsiberian, transsiperia, travelling, tutorial, ulan bator, venäjä, vinkit

Janne tässä moi. Nyt on luvassa raakaa faktaa, Henriikka nimittäin pyysi minua kirjoittamaan Trans-Siperian junamatkasta kattavan infopaketin vastaavaa reissua miettiville.

Jos ja kun olet lukenut kesäkuussa taiteillun 11-osaisen matkakertomuksemme (alkaa tästä) tämä kirjoitus on varmasti osittain kertausta. Selvää on myös, että vastaavan reissun suunnittelijat ovat blogin lukijoissa todennäköisesti marginaalissa, mutta osalle juttu on toivon mukaan avuksi.

Venäjällä junailusta on tullut koko ajan suositumpaa, eikä ihme: askeettinen junakokemus tutussa mutta niin vieraassa naapurimaassamme on tylsyydessään ihmeellisen kiehtova. On todella mukava tunne nostaa kirja nenälle omalla punkallaan ja antaa kiskojen kolinan rauhoittaa usean päivän ajaksi.

Listaa tullaan päivittämään vinkkien ja kommenttien perusteella, lisäksi kaikkiin kysymyksiin vastataan kykyjen puitteissa, joten avatkaa sanaiset arkkunne!

Reitin suunnittelu

Reitin pohtiminen on varmaan monille se ensimmäinen juttu. Vaikka Trans-Siperian rata kulkee virallisesi tiettyä reittiä pitkin Moskovan ja Vladivostokin välillä, kohdetta voi vaihaa ja matkan varrelta voi poiketa syrjäkyliin ja metropoleihin useammassa kohtaa. Stopit reitin varrella ovatkin iso osa matkakokemusta, joten suuri suositus niille. Ensin kannattaa kuitenkin miettiä matkan päämäärä, sillä se määrittää paljon: jatkuuko matka kohdekaupungista vielä eteenpäin, miten jatkoyhteydet toimivat ja niin edespäin. Kun päämäärä on selvä, perehtyminen radanvarsikaupunkeihin voi alkaa.

Moskova-Peking:
Meidän reittimme kulki Moskovasta Mongolian kautta Pekingiin. Tämä reitti on erinäisten lähteiden mukaan kaikista suosituin turistireitti, ja varsin ymmärrettävästi: matkalle mahtuu kolme valtiota ja Pekingistä on helppo jatkaa mihin suuntaan tahansa kulkuvälineellä jos toisella. Suoria junia kulkee tällä välillä vain yksi viikossa per suunta (ja sekin on todella usein loppuunvarattu), mutta harvemmin koko matkaa painellaankaan täysin suoraan. Moskovasta katsottuna risteyskohta sijaitsee vasta neljän vuorokauden matkustamisen jälkeen Ulan Uden kaupungissa, jossa tämä rata kääntyy kohti etelää perinteisen Trans-Siperian radan posottaessa kohti itää. Ulan Udeen asti voi siis rauhassa matkustaa millä junavuorolla tahansa.

Moskova-Vladivostok:
Toinen todella suosittu väli on se varsinainen Trans-Siperian rata, eli reissu Moskovasta Vladivostokiin. Matkaa tulee tällä reitillä yhtä monta päivää, mutta päämääränä on Kiinan järkyttävän kokoisen pääkaupungin sijaan neuvostohenkinen teollisuuskaupunki Japaninmeren rannalla, Koreoiden pohjoispuolella. (Tätä kirjoittaessa totesin, että onpahan siinäkin aikamoista mystiikkaa. Pitäisi varmaan vielä sekin testata.)

Suosittuihin pysähdyspaikkoihin kuuluu esimerkiksi Baikaljärven rannalla sijaitseva Irkutsk, sekä Kazan, jonka kautta perusreitti ei edes kulje, mutta jota ympäröivää Tatarstanin tasavaltaa monet pitävät hyvin kauniina ja näkemisen arvoisena kohteena. Under the radar -vaihtoehto on myös esimerkiksi Trans-Mantsurian rata, joka päätyy Pekingiin, mutta ei suhaakaan Mongolian läpi vaan kiertää sen itäpuolelta.

Muista myös, että jos et aio kulkea edestakaisin, reitin voi kulkea kumpaan tahansa suuntaan. Länsi-itä –suunta on käytännössä aina suositumpi, etenkin länsimaalaisten keskuudessa. Aidon venäläisseuran varmistamiseksi suositellaan siis idästä kohti Moskovaa matkaamista. Varsinaista turistungosta tuskin on kummallakaan suunnalla.

LIPUN OSTAMINEN JA MATKUSTUSLUOKAT

Lippujen hankinta:
Lipun ostamiseen on muutama eri vaihtoehtoinen tapa. Itse ostimme lippumme Venäjän rautateiden omilta verkkosivuilta, mikä oman kokemuksen ja muutamien lähteiden perusteella on kaikista halvin tie. Selaaminen on yksinkertaista, mutta varsinainen ostotapahtuma vaatii rekisteröitymistä, joka kuitenkin käy melko kivuttomasti. Huomaa, että kaikki juna-aikataulut näytetään Moskovan ajassa, kaupungin aikavyöhykkeestä riippumatta.

Toinen tapa on rynniä Moskovassa (tai muussa lähtöpaikassa) lippukioskille tikettien toivossa. Näillä tiskeillä lippujen hinnat ovat samaa luokkaa kuin yllämainituilla verkkosivuilla, mutta palvelua voi olla hankala saada ilman venäjänkielen taitoa. Paikalliset sanovat, että etenkin suoriin Moskova-Peking -juniin tämä on melko toivotonta, mutta muihin voi löytyäkin paikkoja etenkin, jos ei matkusta aivan pahimpana lomakautena. Lippuluukulta ostaminen on todellisen fiilismatkustajan tapa, kun suunnitelmia ei haluta tehdä etukäteen.

Kolmas tapa hankkia matkalippunsa on erinäisten matkatoimistojen kautta. Matkatoimiston kautta voit hoitaa kaikkien lippujen (ja viisumien) hankkimisen simppelisti ja vaivattomasti, mutta huomattavasti kalliimmin. Paitsi että firmat tietysti ottavat välistä, suurin osa matkatoimistoista ei tarjoa mahdollisuutta ostaa halvimman luokan, eli kolmosluokan matkalippuja. Kyseessä on siis ennen kaikkea budjetti vs. vaivattomuus -kysymys.

Huomioi, että minkäänlaista sarjalippua Venäjän juniin ei voi ostaa. Jos siis päätät stoppailla matkan varrella ahkerasti, ostat lipun jokaiselle välille erikseen. Tämä tulee tietysti jonkin verran kalliimmaksi, muttei mitenkään mainittavasti.

Lisäksi on sanottava, että lähes kaikkia suosittuja reittejä liikennöidään myös linja-autoilla tai muilla kulkupeleillä. Ei ole epätavallista, että jonkin välimatkan liput onkin myyty jo parin päivän ajalta loppuun. Silloin 15 tunnin bussimatka tai minivankyyti on myös varteenotettava vaihtoehto.

Matkustusluokat:
Lipunoston suhteen olennainen kysymys on, missä luokassa haluaa matkustaa. Valintaan vaikuttaa oma matkabudjetti (josta seuraavassa kappaleessa), mutta myös omat tavoitteet ja vaatimukset matkan puitteista. Venäjän junissa on pääsääntöisesti kolme matkustusluokkaa:

Luokista hintavimman, eli ykkösluokan valitseva löytää itsensä kahden hengen hytistä, jossa saattaa junasta riippuen olla erilaisia mukavuuksia, kuten pehmeämmät sängyt. Hyvällä tuurilla high-seasonin aikaan ykkösluokkalainen saa jopa oman pienen privavessan. Jos matkaat kahdestaan, etuna on mukava määrä yksityisyyttä. Jos taas matkustat yksin, tilanteesta saattaa hyttikaverista riippuen tulla hyvin mukava tai todella kiusallinen. Huomaa, että tätä luokkaa ei todellakaan löydy kaikista junista ja henkilökohtaisesti ajattelen, ettei se kovin järkevä rahareikä olekaan – Venäjän juniin ei ylipäätään kannata mennä luksusta etsimään.

Toinen luokka eli kupé löytyy kaikista junista. Kupét ovat neljän hengen hyttejä, joista varaat yhden sängyn. Sängyt ovat laadultaan aikalailla samanlaisia kuin muissakin luokissa, vaikka tämäkin riippuu hieman junasta. Jos arvostaa yksityisyyttä ja matkustaa neljän hengen porukassa, kakkosluokan edut ovat selvät: ovet saa lukkoon, jalkatilaa on enemmän, eikä huono lotto-onni voi tuoda epämääräisesti tuijottavaa keski-ikäistä venäläismiestä viereiseen punkkaan. Toisaalta kakkosluokan makuupaikka on lähes tuplat kolmosta kalliimpi, eikä tasoero ole yksityisyyttä lukuunottamatta kovin merkittävä.

Kastin pohjalta löytyy kolmosluokka eli karjavaunu, venäläisille plastkartny. Vaunu koostuu ikään kuin yhdeksästä kuuden sängyn kokonaisuudesta yhden käytävän varrella. Avotilassa on siis yhteensä 54 petipaikkaa. Karjavaunun etuihin lukeutuvat sen edullinen hinta ja sosiaaliset puolet: käytävän varrella kohtaa varmasti monenlaista kulkijaa. Meille karjavaunu oli budjettimatkaajina ja ”autenttisten kokemusten” etsijöinä luonnollinen valinta, emmekä pettyneet.

Budjetti

Iso lohko matkabudjetissa kuluu ylläesiteltyihin junalippuihin. Se on myös se osuus, jota on vaikea tarkkaan arvioida, sillä muuttujaan vaikuttaa junatyyppi, matkustusluokka, ostopaikka ja se, kuinka paljon matkan varrella aikoo pysähdellä. Suoran matkan edullisimmassa luokassa Moskovasta Vladivostokiin saa noin 300 eurolla. Me starttasimme Helsingistä ja pysähtelimme muutaman kerran matkan varrella, jolloin matkojen yhteishinnaksi tuli noin 500-600 euroa. Sen pitäisi riittää sekä Helsinki-Peking -reitille, että Helsinki-Vladivostok -välille kolmosluokassa. Jos sen sijaan ostaa liput matkatoimistosta, pysähtelee paljon ja nukkuu kakkosluokan hytissä, rahaa kuluu tuhat euroa enemmän. Suosittelen tsekkailemaan hintoja tuolta Venäjän rautateiden verkkosivuilta, esimerkiksi täällä esitellystä taulukosta ja kyselemään erinäisiltä matkatoimistoilta.

Viisumeiden osto on toinen pakollinen rahareikä. Suomalainen saa viisumit sekä Kiinaan että Venäjälle hyvin helposti täyttämällä muutamia lomakkeita. Rahaa ne syövät Venäjän osalta mukavat 84 euroa, Kiinan osalta taasen noin 70 euroa. Mongolia on poistanut viisumivaatimuksensa Suomen kansalaisilta muutama vuosi sitten. (EDIT: Mongoliaan tarvitsee taas viisumin!) Muista hankkia viisumit hyvissä ajoin!

Majoitusbudjetti riippuu täysin pysähdysten määrästä ja kestosta. Hostelliasuminen ei ole mainittavasti Suomea halvempaa, mutta varmasti edullisiakin majataloja löytyy. Referenssinä, me nukuimme Irkutskissa 20 € / yö (sisälsi lounaan) ja Mongolian pääkaupungissa Ulan Batorissa 13 € / yö. Ruoan suhteen löydät kätevän taulukon esimerkiksi täältä. Pääasiallisesti ruoka on hieman Suomen hintoja halvempaa Moskovaa lukuunottamatta, joka on hyvin kallis.

Pakkaaminen

Tässä kätevä pakkauslista, joka kyllä oikeastaan sopii checklistina reissulle kuin reissulle. Ei sitä tarvi orjallisesti noudattaa, mutta ainakin vinkkejä tästä saa:

• Bikinit • Maitohappobakteerit • Pyyhkeet (ohuet!) • Vaatteet • Kevyt juomapullo • Aurinkorasva • Lenkkarit • Huivi • Lippis • Hygieniatuotteet • Shampoot ja pesuaineet • Omat lääkkeet • Muki • Passi • Rahapussi / käteistä • Korvatulpat Pelikortit • Purkkaa • Vihko • Kyniä • Kirjat • Laturit / reissu-akku-laturi • Rakkolaastarit/normilaastarit • (Kuivashampoo) Muovipusseja • Vessapaperi • Aurinkolasit • Narua • Jeesusteippi• Pieni peili • Eväät (erityisruokavaliot) • Meikit • Lukko • Puukko • Yleistyökalu • Silkkimakuupussit• Harja • Opaskirja (padilla?) • Kertakäyttösadetakit • Sandaalit • Sateenvarjo • Hihnoja • Ohut ja kevyt takki • Antibioottikuuri • Laktoosipillerit • Otsalamppu • Usbikaapelit sun muut (hubi?) • Muistikortit • Kamera • Kameran laturi • Tussi • Passikopiot ja kaikki muut tositteet • Opiskelijakortit / muut kortit • Kuulokkeet ja soitin • Kangaskassi • Päiväreppu

Muutamia nostoja:
Kenkäpuolella ehdoton suositus helposti jalkaan sujautettaville sandaaleille / släbäreille / flip flopeille. Lattiaa kyllä siivotaan kerran päivässä, joten se ei sinänsä ole törkyinen, mutta kunnon varvastossut tekevät käytävillä liikkumisen huomattavasti kivemmaksi – puhumattakaan vessakäynneistä. Sitä paitsi venäläisiltä löytyy vastaava varustus jaloista.

Vessakäynneistä puheenollen – varaa mukaan wc-paperia. Meidän matkallamme sitä oli aina toileteissa, mutta aivan kaikilla ei ole ollut yhtä hyvä tuuri.

Gadgettidiggareille kätevänä vinkkinä USB-hubi, eli –jakorasia. Uudemmista vaunuista löytyy ruhtinaallisesti yksi pistorasia per kuusi punkkaa, mutta vanhemmissa niitä on koko vaunulle vain kaksi. Tuskin junassa tulee turhan paljon tarvettakaan laitteiston lataamiselle, mutta on aina kohteliaampaa ja nopeampaa ladata kaikki vipstaakelinsa kerralla. Ja tietysti ylimääräisiä laturipaikkoja voi tarjota myös matkakumppaneille.

Omia astioita ei välttämättä tarvitse mukaan, sillä junasta voi lunastaa panttia vastaan teemukin. Tämä tuntui olevan tavallinen käytäntö paikallisten keskuudessa. Meillä oli omat ruokailuvälineet (kuppi, kippo, lusikka-haarukka) mukana, minkä koimme varsin mukavaksi aamupuuroa keitellessämme.

Sanottakoon nyt vielä, että kuten reppureissulle yleensäkin, pakkaa maltilla! Yleensä tavaraa tulee otettua aina liikaa. Toki perusreppureissuun verrattuna on otettava huomioon, ettei pyykkääminen (saati suihkussa käyminen) junassa onnistu, eli jos aiot matkata koko seitsemän päivän junaradan yhteen pötköön, ota mukaan useampi paita ja alushousut – sinun ja matkatovereidesi iloksi.

Itsellämme oli matkalaukkuina hyväksi todetut 50-60 -litraiset rinkat. Junaolosuhteissahan matkakassin tyypillä ei ole periaatteessa suurempaa merkitystä. Jos siis olet tottunut käyttämään vetolaukkua tai kiekkokassia, etkä aio kulkea väliasemilla tai kohteessa pidempiä matkoja tee mitä lystäät.

Ruokailu junassa

Käytännössä erityisruokavalioista kärsimättömän ei tarvitse kantaa ruoanmurustakaan mukaan junaan. Jokaiselta asemalta löytyy kioskeja, kauppoja ja mummoja, jotka tarjoavat antimiaan. Kioskeista löytää elintärkeää kylmää vettä ja muita juomia, nuudeliannoksia, jäätelöä, hedelmiä ja kiskan koosta riippuen melko laajallakin valikoimalla muuta syötävää. Mummoilla myynnissä on kalaa, täytettyjä piiraita mysteerisisällöillä, lihamöykkyjä ja pottuja. Hinnat eivät päätä huimaa, joskaan hintataso ei myöskään ole aivan maan tasalla. Jäätelöpuikko oli laiturin kioskista euron verran, kaalipiiras ehkä 50 senttiä.

Koska samovaarista saa mielin määrin kiehuvaa vettä, kätevintä on suunnitella ruoka-annoksensa sen ehdoilla. Nuudeleita saa kioskeilta ja esimerkiksi pussikeittoja ja kaurahiutaleita voi ostaa moskovasta tai matkan varrelta isommista kaupoista.

Junista löytyy myös ravintolavaunut. Niiden taso kuulopuheiden perusteella vaihtelee paljon, joten on tuurista kiinni, sattuuko junaasi gourmet-ravintola vai räkälä. Myös junayhtiö vaikuttaa ravintoloihin, sillä kiinalaisten operoimissa junissa menyy on luonnollisesti kiinalaisempi. Se on kuitenkin varmaa, että ravintolavaunujen antimet ovat melkoisen hintavia. Me emme omalla reissullamme junaravintolassa ruokailleet, joten kirjoitahan ihmeessä kommentteihin niistä omia kokemuksiasi!

Junaolosuhteet & Turvallisuus

Lopuksi vielä pari sanaa junaolosuhteista. Mitään luksustahan ei ole tiedossa, muttei kauhutarinoita jätöksistä vessojen seinillä ja vodkapäissään riehuvista miehistäkään kannata uskoa. Jokainen saa oman sänkynsä, jokaiselle annetaan muovipussitetut puhtaat lakanat ja toisia matkustajia arvostetaan. WC:t (joita on kaksi per vaunu) ja muut tilat ovat melko siistejä, ja kaksi junaemäntää siivoavat niitä päivittäin. Kanssamatkustajina on todennäköisimmin vanhuksia, pieniä perheitä ja pitkiä työmatkoja taittavia miehiä. Vodkan lipittäminenkin on lain kirjaimen mukaan kiellettyä, eli jos sitä tapahtuu, sen ei luultavasti sinua pitäisi häiritä.

Sosiaalisuus voi olla junassa hankalaa, sillä kielimuuri on luultavasti venäjää taitamattomalle matkaajalle suuri. Venäläiset tuntuvat silti sosiaaliselta väeltä, eli hymyjä vaihdetaan ja yläsänkyläiset saavat tulla ventovieraan alasängylle istumaan. Myös ruokaa on usein tapana jakaa, joten pienet herkut (tai jopa tuliaiset Suomesta!) voivat olla hauskoja tapoja ottaa paikallisiin kontaktia.

Matkatavaroiden puolesta pelkääville meillä ei ole tarjota rötöstilastoja, mutta ainakin oma kokomuksemme oli hyvin turvallinen. Varmuus on tietenkin aina kiva, siksi välitön suositus lähtee alasängyn valinnalle nukkumapaikaksi. Sänkyosa lepää metallisen laatikon päällä, jonne matkamies tai -nainen voi sujauttaa arvotavaransa piiloon. Nukkua voi siis hyvillä mielin. Ja tämä laatikko on siis oikeasti iso: yhteen sai tungettua melko mukavasti kaksi rinkkaa ja kameralaukun.

Loppuun voisi vielä lainata Henriikkaa reissuraporttimme kolmannesta jutusta:

”Kun kulki usean päivän ajan junalla, ajantaju hävisi. Omasta punkasta muodostui pieni pesä, josta seuraili ohikiitäviä maisemia ja kyliä ja syventyi kirjoihin. Avoimesta ikkunasta pieksi pientä tuulenpuuskaa. Ei ollut mihinkään kiire eikä mikään velvoittanut. Nukahtaa sai kun siltä tuntui ja aktivoitua taas kun koki tarpeelliseksi. Välillä joku paikallinen istui sängylläsi, ihan noin vaan lupaa kysymättä. Ensijärkytyksen jälkeen tajusimme, että niin se homma toimii. Sittemmin valtasimme itsekin monien mummojen jalkopäitä. Samalla aika kuitenkin kiihtyi valtavan nopeasti. Tunteja saattoi kulua sekunneissa ja kumma kyllä, neljän yön jälkeen oli sellainen tunne kuin ei olisi vielä ehtinyt kyllästyä ihan tarpeeksi.”

Kommentoithan, jos koet jonkin kohdan kaipaavan muutosta tai täydennystä!
Hyvää Trans-Siperian matkaa!

– Janne & Henriikka

Lue koko Helsinki-Siperia-Mongolia-Peking-matkakertomus:

Trans-Siperia 1: Moskova
Trans-Siperia 2: Junamatka Moskovasta Irkutskiin
Trans-Siperia 3: Kolisevan junan kiskoilla
Trans-Siperia 4: Kohti Baikalia
Trans-Siperia 5: Talviturkki jäi Baikal-järveen
Trans-Siperia 6: Olkhonin saarella
Trans-Siperia 7: Venäjän yli Mongoliaan
Trans-Siperia 8: Uskomattoman kaunis Mongolia
Trans-Siperia 9: Mongolialaista elämää Ulan Batorissa
Trans-Siperia 10: Pahuksen Peking
Trans-Siperia 11: Kiinan muurille ja kotiin

29.6.2015

Trans-Siperia 7: Venäjän yli Mongoliaan

–

kaverit, matkustusTags: irkutsk, island, matkustus, mongolia, russia, saari, trans-siperia, transsiberian, transsiperia, travelling, ulan-ude, venäjä

Baikalin rannoille olisi tehnyt mieli jäädä löllimään, mutta aika juoksi ja eteenpäin oli taas mentävä. Kuski kaahasi minibussillamme takaisin Irkutskiin painavalla kaasujalalla ja matkaan kului tunti vähemmän aikaa kuin tullessa.

Perillä täydensimme ruokavarojamme ja vaelsimme kaupungin halki sen toisella puolella sijaitsevalle juna-asemalle. Juuso etsi mustaa mätiään vaan sitä ei hänelle suotu hanakasta etsinnästä huolimatta. Kyllä meitä nauratti, kun kaveri vaelsi ravintolasta toiseen ”igra?”. Vastakaikuna ei ollut ymmärrystä.

Suuntana oli nyt Mongolia, eli äiti-Venäjän ilmaa hengitimme viimeisiä hetkiä. Istuskelimme Irkutskin mintunvihreän rautatie-aseman edessä ja odotimme iltamyöhään lähtevää junaa.

Tässä junassa vietimme vain yhden yön, mutta se oli jo tarpeeksi pienen vertailun tekemiselle. Juna oli ulkoisesti melko samannäköinen, mutta sisältä uudempi. Sen huomasi esimerkiksi tehokkaammasta ilmanvaihdosta ja selkeästi suuremmasta määrästä pistokkeita.

Vaunu oli lähes täynnä matkustajia, yhdestä saimme myös juttuseuraa. Sambu (tai ehkä Zambu) oli juuri tuona iltana päässyt Venäjän armeijasta kahden vuoden rymyämisen jälkeen ja ilo oli sen mukainen! Turismia opiskeleva kaveri oli todella halukas keskustelemaan treenatakseen englanninkieltään, jota kyllä puhui superpaljon taitavaakin venäläistä paremmin. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että kun herätys odotti aamukuudelta, olisi jäbä voinut puhua vähän vähemmänkin, mutta soimme hänelle auliisti juttuseuramme, olihan aihetta juhlaan! Tulipa kaveri vielä viimeisille juttusilleen, kun olimme nukkuneet jo jonkun aikaa: ”Hey Janne and Henriikka. I still have something to say..”

Tähän rajanylitykseen liittyen koimme ennen koko matkaa pienen paniikkikohtauksen. Olimme nimittäin suunnitelleet reissumme liikennevälineet melko tarkasti tiukahkon aikataulun puitteissa, mutta liput olimme ostaneet kuitenkin vain ensimmäiselle junavälille ajatellen, että loput hankitaan sitten tien päältä. Tarkoitus oli siirtyä tämäkin väli yhdellä junalla, mutta asia osoittautuikin luultua hankalammaksi. Muutamaa päivää ennen lähtöä Janne tarkisti vielä katsomamme junat ja huomasi Irkutsk-Mongolian välin kulkevan junan olevan tuolta päivältä loppuunmyyty. Suoria junia ei todellakaan mennyt joka päivä, joten ahdistuslevelit kohosivat äkisti melko lähelle punaista. Ei kai kukaan halua jäädä kiipeliin Irkutskiin.

Lopulta ratkaisu löytyi kuten sillä on tapana. Irkutskista pääsi yhdellä yöjunalla lähes Mongolian rajalla sijaitsevaan Ulan Udeen, josta starttasi aamuseitsemältä päivittäin linja-auto kohti Ulan Batoria, Mongolian pääkaupunkia, Tsinghis Khanin valtakuntaa. Junaliput hankimme jo ennen lähtöä, bussilippujen kanssa auttoi yllätysnimi Venäjältä. Eräs suomalainen nainen oli ottanut minuun aiemmin yhteyttä blogini kautta ja tarjonnut suihkupaikkaa tai teehetkeä heiltä kotoa Ulan Uddessa, jos matkamme poikkeaa sen kautta (upeaa avuliaisuutta, eikö!). Olin jo ehtinyt vastata, että harmiksi reittimme ei kulje Ulan Udden kautta. Nyt ääni kuitekin muuttui ääni kellossa ja laitoin uudestaan viestiä. Majoittua emme ehtineet, mutta bussilipunostajalle oli huutava kysyntä. Ja kas kummaa, asiat vain loksahtivat paikoilleen.

Kyllä tämä mysteerinainen melko paljon töitä lippujemme eteen sai tehdäkin, suuri kiitos siitä! Lisäksi saimme aamuisen tunnin turistikierroksen juna-asemalta bussipysäkille. Mieletöntä. Palkinnoksi lahjoitimme vaatimattomat kolme pussia turkinpippureita. Aamusumuisesta Ulan Udesta jäi mieleen lähinnä sen keskusaukiota ”koristava” maailman suurin Leninin pää. Melkoinen möhkäle.

Ulan Uddesta alkoi siis 12 tunnin linja-autokyyti läpi karun maaseudun. Bussi oli aivan kelpo, fiilis oli vähän kuin suomalaisessa tilausbussissa pari vuosikymmentä sitten. Jokainen paikka oli myyty loppuun ja hattuhyllyt pursusivat matkatavaraa. Eräskin setämies, jonkinlainen diileri varmaan, kantoi sisään useita laatikoita tavaraa. Joukossa oli esimerkiksi muovileluja, kananmunia ja kankaita. Hieman epäselväksi jäi, oliko kaveri muuttamassa vai ei. Muutaman kerran bussi pysähtyi pientareelle, jolloin tämä ukko tiputti yhden paketeistaan sitä odottavalle maajussille. Viihdyttävää seurattavaa!

Rajanylitys oli myös eräänlainen show. Aikaa kului pari tuntia, passit tarkastettiin viidesti, ja matkalaukut piti kaivaa ruumasta pois ja läpivalaista kahteen otteeseen. Mongolian puolella koimme äkkirikastumisen, kun vaihdoimme ruplat paikalliseen valuuttaan. Kolikoita ei ole, ainoastaan iso tukku setelirahaa, joista jokaisessa ainakin neljä nolla. Kirjoitusasusta riippuen raha on nimeltään tugrik tai tögrök.

Rajan toisella puolella vietettiin myös matkan virallinen lounastauko. Epäilyttävän näköisen ja ränsistyneen kerrostalon alakerran uumenista löytyi yllättävän viihtyisä kuppila. Samalla saimme myös jonkinlaisen ensikosketuksen mongolialaiseen ruokaan. Emme ymmärtäneet ruokalistasta mitään, joten sokkona mentiin ja sitten herkuteltiin tarjoilijoiden kiikuttamilla mätöillä.

Matkan varrelta voisi nostaa esille myös kaikille idänreissaajille tutun fiiliksen vessatauolla, kun hökkelissä ei useinkaan ollut kuin reikä lattiassa. Luomumeiningillä mentiin. Yhtä hyvin reikä toimii kuin riukukin, sitä paitsi kyykkiessä suoli pysyy kuulemma suorempana. Ehkä tämä siis saapuu trendinä Suomeenkin muun terveysboomin myötä. Herkkämielisille pahoittelut inhorealistisesta kuvasta, älkää zoomatko. Keskittykää siniseen maaliin ja auringonpaisteeseen: ulkoapäin mökki oli varsin söpö.

Pitkän mutta yllättävän mukavan matkan jälkeen maisemaan alkoi ilmestyä lehmien ja jurttien lisäksi rakennuksia. Kun ajantaju oli kadonnut jo alkumatkasta, tuntui puolivuorokautinen bussikyyti parilta hassulta tunnilta.

Iltamyöhään saavuimme Ulan Batorin sykkeeseen ja Mongolia vakuutti muutaman horror-hetken jälkeen Venäjän tavoin.

Kaikki loppuu aikanaan, reissujutut ei ilmeisesti milloinkaan.

– Henriikka

28.6.2015

Trans-Siperia 6: Olkhonin saarella

–

kaverit, matkustusTags: island, matkustus, olkhon, russia, saari, trans-siperia, transsiberian, transsiperia, travelling, venäjä

Baikalilla vietimme vain kaksi päivää. Niiden ajan majapaikkana Khuzhirin kylässä toimi Nikita’s homestead –niminen reissaajien majatalo. Hinta oli parikymppiä vuorokaudesta mukavasta huoneesta ja kahdesta ateriasta päivittäin.

Lonely Planetin mukaan omistajapariskunnan panostus matkailijoihin on suurin syy tämän saaren kävijöiden suureen kasvuun. Ei ihme, paikka oli todella viihtyisä ja henkilökunta ystävällistä. Silti fiilis oli reppureissaajamaisen down to earth eikä niitä turistejakaan mitenkään ruuhkaksi asti ollut. Hauska random fakta on, että paikan perustaja ja toinen omistaja on Venäjän pingis-mestari muutaman vuoden takaa.

(Tsekatkaa ylläolevan kuvan DISKOBAR. Uskomaton menomesta. Sääli, ettei käyty kurkkaamassa pilkkua edeltävää menoa.)

Khuzhirin kylä oli pikkuruinen ja sen ”keskustan” kulki pian läpi. Pieniä puoteja ja pari matkamuistomyymälää, pyörävuokraamo ja kyläkoulu. Ladoja ja lehmiä riitti leveillä hiekkakaduilla. Lähes kaikki asutus tällä seudulla koostui hirsirakennuksista, joita oli koristeltu huvittavan räikeästi. Ei löytynyt väriä jota ei olisi löytänyt jonkun mökin ovenkarmista tai ikkunanpielestä. Viimeistelyä oli harvemmin harrastettu. Mintunvihreä oli kovassa huudossa.

Kokeilimme myös muutamaa ravintolaa. Ruokalistoilta löytyi perinteisiä venäläisiä herkkuja ja borsch virtasi. Juuson pettymykseksi koko kylästä ei löytynyt yhtään mätien kuningasta, synninmustaa kaviaaria eli venäjäksi igraa. Satojen eurojen arvoinen herkku tuntui olevan kiven alla sen synnyinseuduillakin. Voi tosin olla, ettei vain löydetty parhaiden diilereiden luokse. Paikallinen savustettu kalaherkku omulkaan ei paikannut tätä puutetta, vaikka suolaista nannaa olikin.

Vaeltelu ja ihailu taitaa olla parasta mitä saaren rannoilla voi tehdä. Kylmähoito jaloille jatkui, kun rantaviivaa kahlasi muutama sataa metriä. Maisema on mukavan monipuolista ja vuorilla paikalliset harrastivat uskonnollisia menojaan. Shamanismi on alueen suurin uskonto ja patarummut kumisivat mystisesti. Liian lähelle ei viitsinyt mennä häiritsemään, mutta sulkien vihmomisesta ja pään ravistelusta päätellen menossa oli henkien kutsumista ja muita yliluonnollisia juttuja.

Jos olisimme olleet saarella useamman päivän, olisi varmaan tehnyt mieli lähteä autoretkelle saaren pohjoispäähän tai ajaa vuokrapyörillä toiselle puolelle kauniiden metsien läpi. Janne ja Juuso myös kuolasivat ajatusta aavikkoautoilusta aavoilla hiekkavuorilla. Hinta oli kuitenkin liian suolainen (60€/tunti), joten pojat saivat tyytyä kierimään mäkiä alas ilman apuvälineitä.

Aamun valjetessa minibussi kerättiin taas täyteen Irkutskiin matkaavia ja rinkat heitettiin auton katolle pressun alle. Saarelle olisi voinut jäädä vaikka viikoksi, mutta seuraava etappi odotti. Pomppiva paluukyyti läpi saaren, lauttareitin ja mantereen meni vikkelästi, kun ajatukset olivat jo tulevissa määränpäissä.

Olin ajatellut, että rykäisen viikossa kaikki matkajutut ulos. Katin kontit, puolessa välissä mennään. Kolmen viikon kokemukset on vaikea pusertaa muutamaan hassuun kirjoitukseen.

Loman jälkeen on ehtinyt vierähtää jo ensimmäinen työviikkokin. On ollut hieman hankaluuksia päästä takaisin työmoodiin ja läppärirutiiniin. Mieli on kuitenkin hyvä ja reissun jälkeinen hyvä tuuli säilynyt. Loma teki tehtävänsä.

– Henriikka

25.6.2015

Trans-Siperia 3: Kolisevan junan kiskoilla

–

kaverit, matkustusTags: juna, matkustus, plastkartny, railway, russia, transsiberian, transsiperia, travelling, venäjä

Kun kulki usean päivän ajan junalla, ajantaju hävisi. Omasta punkasta muodostui pieni pesä, josta seuraili ohikiitäviä maisemia ja kyliä ja syventyi kirjoihin. Avoimesta ikkunasta pieksi pientä tuulenpuuskaa. Ei ollut mihinkään kiire eikä mikään velvoittanut. Nukahtaa sai kun siltä tuntui ja aktivoitua taas kun koki tarpeelliseksi. Välillä joku paikallinen istui sängylläsi, ihan noin vaan lupaa kysymättä. Ensijärkytyksen jälkeen tajusimme, että niin se homma toimii. Sittemmin valtasimme itsekin monien mummojen jalkopäitä.

Samalla aika kuitenkin kiihtyi valtavan nopeasti. Tunteja saattoi kulua sekunneissa ja kumma kyllä, neljän yön jälkeen oli sellainen tunne kuin ei olisi vielä ehtinyt kyllästyä ihan tarpeeksi. Rupesimme puolitosissaan jo harkitsemaan saman reissun tekemistä Vladivostokiin asti yhtä kyytiä vain ihanan kyllästymisen tunteen takia (kyllästyminen taitaa olla aika tärkeä fiilis hektiseen elämään tottuneelle…). Toisaalta tunnen kyllä itseni. Sain jo lapsena ajan kulumaan vaikka minkälaisissa olosuhteissa omassa mielikuvitusmaailmassani. Tylsyyden tunne taitaa olla itselleni aika vieras.

(Huomio ylläolevasta kuvasta: kuka on katsonut New Girliä? Kuvan pappahan on aivan kuin Nickin puistobestis Tran). Kuvittelimme, kuinka käymme samalla lailla jakamassa hänelle huoliamme eikä hän ymmärrä puheestamme mitään.)

Kolmesta neljään kertaan päivässä juna jarrutti suuremmalle asemalle. Jos oli vaipunut horrokseen, nämä stopit tarjosivat hyvää taukoa lepäämiseen väsyneelle matkustajalle. Myös ihan tavallinen asemalla käyskentely teki hyvää maatessa jumittuneelle selälle. Käytännössä poikkeuksetta kävimme lunastamassa asemalaiturin kioskeilta jäätelötötteröt ja täydennystä vesivarastoihin. Tutuksi tuli Venäjän spesiaali, vaniljajäätelötikku. Mielettömän kokoinen puikkojäätelö pelkkää tylsää valkoista. Jotenkin reissussa sekin maistui ihanalta.

Asemalaitureita täyttivät matkustajien lisäksi joka kerta myös paikallisia ruokia, tarvikkeita ja lahjoja myyvät babushkat. Pörröisiä nalleja emme ostaneet, mutta rohkeudesta riippuen saatoimme tarkistaa, mitä syötävää heillä oli myynnissä. Yhtenä iltapäivänä ostin kokonaisen tuntemattoman kalan, toisena päivänä junassa nukkuville ystäville tuliaisiksi piiraita, joiden sisältö oli täysin sika säkissä. Varmasti todella eriskummallisiakin makuja olisi voinut päästä maistamaan, jos olisi ollut oikea rohkelikko. Hinnat eivät päätä huimanneet, joskaan hintataso ei myöskään ole aivan maan tasalla. Jäätelöpuikko oli laiturin kioskista euron verran, kaalipiiras ehkä 50 snt. Suurin taloudellinen panostukseni taisi olla maailman rumimmat, mutta junassa oleskeluun maailman kätevimmät vaalenapunaiset suihkusandaalit. Maksoivat peräti femman.

Toinen päiviä rytmittävä tekijä oli ruoka ja yhteiset teehetket. Ruokailu nyt ei suoranaisesti ollut mitään luksusta, mutta yhdessä syöminen oli leppoisaa ja miljöö sai kaiken tuntumaan ylevältä.

Koska samovaari tarjosi uumenistaan kiehuvaa vettä, suurin osa matkustajista tuntui syövän joka kioskilla myytäviä nuudeli-aterioita. Mekin olimme kantaneet tätä herkkua mukanamme koto-Suomesta, ja kun lautaselle lisäsi vielä Moskovasta ostettua tonnikalaa, oli menu lähes gourmeeta. Muita olennaisia ravinnonlähteitä olivat lämmin kuppi -keitot sekä edellä mainittujen asemamummojen myymät mitä kummallisemmat piirakat, suolakalat ja lihamöykyt. Jonkin verran niitä maistelimme, mutta aivan kaikkea ei kyllä uskaltanut suuhunsa pistää. Jäätelöä ja karkkikasoja sen sijaan upposi muutamakin päivässä.

Kolmantena päivänä meille vihjattiin, että lähes aina asemarakennuksen etupuolelta löytyy jonkinlainen minimarketti. Todennäköisesti kokeneet junamatkustajat eivät laiturikioskien anteihin koskeneetkaan, sillä ruokakaupat olivat kyllä selvästi halvempia. Niitä kannattaa hyödyntää, mikäli pysähdyksissä ollaan sen parikymmentä minuuttia tai enemmän. Kolmantena iltanamme pysähdymme Novosibirskin suurkaupungissa jopa 50 minuutiksi. Se tiesi yöjuoksua valaistuille kaduille suuren supermarketin toivossa. Se löytyi ja ruokavarannot täytettiin, vaikka vähän pelotti aikataulun vuoksi. Palatessamme kelloon jäi kuitenkin vielä ruhtinaalliset kymmenen minuuttia. Ei siis ollut kiire eikä mikään!

Ainuttakaan muuta ulkomaalaista emme tällä neljän päivän matkalla tavanneet. Venäläisten englannin kielitaito ei ollut kummoinen, joten sosialisointi rajoittui omaan pieneen porukkaamme. Muutama poikkeus junassa oli.

Alkumatkasta vain muutaman tunnin ajan saimme jopa suomenkielistä keskusteluseuraa. Venäjänkarjalasta lähtöisin oleva nainen ja Helsingissä muutaman vuoden opiskellut tyttärensä olivat matkalla sukulaisten juhliin. Etenkin Juuso oli aivan liekeissä keskustelemassa slaavilaisista toimintatavoista ja heidän poliittisista näkemyksistään suomea puhuvien paikallisten kanssa.

Yhden iltapäivän ajan kanssamme matkusti pohjoisvenäjältä kotoisin oleva Tsingis (oikeasti!), jonka kanssa vähän keskustelimme junista, venäjästä ja Putinista. Melko pian kävi kuitenkin ilmi, että kaveri piti enemmän itsetunaamansa auton esittelemisestä. Kovat subbarit siinä näytti ainakin iPhonevideoiden perusteella olevan: ”Tsekatkaa kuinka paljon konepelti tärisee!” Hahah. Hauskoja muistoja jäi partasuisesta naistenmiehestä kaikesta huolimatta.

Huh, vihdoin sain valmiiksi. Kirjoitin tätä eilen neljä tuntia kuvan muokkauksineen kaikkineen. Lopulta kaadoin väsyneenä vichyt näppikselle ja hajotin koko koneen. Oli se palvellut jo kohta 7 vuotta ja aivan räjähdyspisteessä. Konevanhuksen hautaamisen jälkeen kaaduin väsyneenä sänkyyn ja päätin jatkaa aamulla. Aamuaivot, parhaat aivot. Ja tänään herätessäni elättelen vielä toiveita, että hiustenkuivaajan tehokas käyttöni olisi kuitenkin pelastanut maccini. Kyllä se ainakin käynnistyi.

Reissusarja jatkuu Baikal-järven tunnelmilla. Toivottavasti jaksatte fiilistelyjä.

– Henriikka

23.6.2015

Trans-Siperia 2: Junamatka Moskovasta Irkutskiin

–

kaverit, matkustusTags: juna, juna moskovasta pekingiin, junamatka, junamatka moskovasta pekingiin, matkustus, reissu, siperia, transsiperia, transsiperian juna, venäjä

Moskovasta starttasi reissumme pisin yhtäkestoinen junarutistus: lähtö neljän yön ja 5200 kilometrin päähän Irkutskiin, Baikaljärven eteläpäähän. Näiden väliin mahtuu lukemattomia hehtaareja villiä luontoa ja muutama täysin tuntematon neuvostohenkinen miljoonakaupunki. Rakastin junassa oloa. En olisi halunnut sen millään loppuvan. Tavallinen päivälämpötila sisällä oli +33 astetta, mutta kun yläpetiin puski avonaisesta ikkunasta viileää ilmaa, ei rentoutumiselle ollut rajoja.

Junaan noustessa oli jännitys vatsassa, kun hahmotti makaavansa samassa punkassa niin pitkään. Heitimme rinkat sohvasängyille ja katselimme ympärillemme. Paikallinen ystävämme ja coachsurfing-hostimme Maxim saattoi meidät ystävällisesti vaunuumme ja jäi laiturille vilkuttamaan. Rinkassa oli eväitä, hammasharja, emalimuki ja pino kirjoja. Muuta ei tulisi tarvitsemaankaan. Hyvästi suihku!

Ensimmäinen päivä kului hyvin hitaasti ilmaa haistellessa (kuvainnollisesti). Janne nappaili valokuvia siihen tahtiin kuin ei ymmärtäisi hänellä olevan vielä 80 tuntia aikaa. Rentoutuminen ei ollut tässä vaiheessa vielä niin helppoa, kun kaikki oli uutta. Toisaalta oma yläpunkka tuntui heti kodilta. Heti ensimmäisellä suuremmalla asemalla nousimme laiturille tunnelmoimaan ja veden sekä jäätelön hankintaan. Pyhä lupaukseni syödä kilokaupalla jäätelöä pysyi lojaalisti läpi matkan.

Venäläisissä pitkän matkan junissa on mahdollista matkustaa kolmessa luokassa. Ykkösluokka tarkoittaa junasta riippuen kahden hengen hyttiä tai neljän hengen hyttiä pehmeämmillä sängyillä tai ilmastoinnilla. Ykkösluokasta löytyy myös usein jonkinlainen suihku, tuskin kovin kummoinen kuitenkaan. Kakkosluokka eli ”kupe” on petipaikka tavallisessa neljän hengen hytissä. Tavankansan karjavaunuksikin kutsuttu kolmosluokka on avovaunu, jossa käytävän ympärillä on 54 punkkaa kahdessa kerroksessa. Elämyksiä hamuavien on hyvä huomata, että tähän ”plastkartnyyn” ei yleensä matkatoimistojen kautta myydä edes lippuja.

Menimme tietysti juuri tähän luokkaan – se oli edullisin ja varmasti kaikkein sosiaalisin vaihtoehto viettää seuraavat neljä päivää. En voi silti kieltää etteikö junamatka karjavaunun puolella olisi jännittänyt. Sieltä sun täältä oli kuullut melkoisia tarinoita saastaisista vaunuista, vodkapäissään riehuvista matkatovereista, omaisuuden katoamisista ja sanomalehteen pyyhkimisestä klaustrofobisen pienessä toiletissa. Joku kertoi, että oli kuullut porukan ulostavat junanvaunuihin. Myös Moskovan hostimme Natalia ja Maxim olivat järkyttyneen huvittuneita kertoessamme valitsemastamme luokasta: ”Samalla hinnalla olisitte lentäneet Irkutskiin!”. Toki he ymmärsivät, ettei se ollut matkan ideakaan.

Onneksi saimme huomata kaikki epäilykset vääriksi. Vaunussamme matkusti täysin tavallista venäläistä kulkijaa: todella suloisia mummoja huivit ruttuisten naamojensa ympärillä, naisia lastensa kanssa ja muutamia yksittäisiä miehenköriläitä. Rinkat sai ujutettua alasänkyjen alla sijaitsevaan laatikkoon, joka lisäsi turvallisuudentunnetta yöaikaan huomattavasti. WC-paperiakin riitti lähes poikkeuksetta.

Toki pitää huomioida, ettei kyseessä ollut mikään ylellinen juna. Olihan siellä likaa ja vessoissakin pesemisen varaa. Joskus etsittiin vaunuun karannutta hiirtä. Mutta yleisesti ottaen vaunu oli kyllä kotoisa ja oikein puhdas.

Janne oli vahingossa varannut meille neljälle paikat niin, että emme olleet kuvissa näkyvän pöydän molemmin puolin, vaan seinän kummallakin puolella. Se vaikeutti hieman yhteisten aterioiden syömistä, mutta aiheutti sopivasti sosialisoimisen pakkoa ja iloisia tilanteita. Hetken järkytyksen jälkeen olimme siis sangen tyytyväisiä vahinkoon.

Alinaa ja Juusoa vastapäätä vietti kanssamme ensimmäiset kaksi vuorokautta suloinen Galina-mummu. Yhteistä kieltä ei löytynyt, mutta hymyjä vaihdettiin ja esimerkiksi Volgaa ylittäessä hän kertoi meille ummet ja lammet silmät kiiltäen kuin kerraten tuohon valtavaan jokeen liittyviä muistoja.

Kielimuuri tuli muutenkin heti alusta asti pieneksi esteeksi paikallisiin tutustumiselle. Keskivertovenäläinen ei osaa sanaakaan englantia. Alina toimi tulkkina yksinkertaisissa nimienvaihdoissa ja määränpäätä kysyessä, mutta niin maailmankansalainen en kuitenkaan ole, että kykenisin luomaan syviä ystävyyssuhteita parissa päivässä ilman minkäänlaista ymmärrystä toisen sanoista. Kipinä venäjän opiskeluun syttyi vahvasti. Ehkä ensi syksynä taas kirjojen kanssa.

(Huom! Ylläoleva kuva näyttää erehdyttävästi joltain epäilyttävältä. Kyseessä on kuitenkin yllätystuliainen miehille: lihapommit!)

Vaunun alkupäässä oli kaksi tärkeää esinettä. Seinään liimatusta lapusta saattoi tarkistaa koko matkan aikataulun ja pysähdyksien kestot. Näin sai tietää, kuinka kauan oli aikaa juosta laiturialueella. Tavallisesti isommissa kaupungeissa 15-30 minuuttia, muistaakseni kahdesti matkan aikana myös pidemmän 50 minuuttia.

Toinen tärkeä esine junassa oli tavallinen puulämmitteinen samovaari, joka toimi alituisena kiehuvan veden lähteenä janon yllättäessä. Tämä oli selvästi paikallisille todella olennainen osa junamatkustamista. Teemummoksi ristimämme rouvashenkilö käveli vähintään kymmenen kertaa päivässä pienen kuppinsa kanssa täydennystä noutamaan.

Niin ne päivät vain vierivät. Vierivät ja pyörivät ja aikanaan loppuivat. Huomenna laitan toisen satsin junakuvia, sillä näin pysähtyneestä ajasta löytää oikeastaan aika mielenkiintoisia hetkiä. Ihmissieluja, sielunmaisemia eikä pihalla ristinsielua missään.

Aeropressipannukahvia ja kirjaa kirjan perään. Arvaatteko mitä? Eihän sitä Sinuhea sitten löytynyt koko Helsingin alueelta yhdestäkään kirjakaupasta, jossa kävin. Otin muita kirjoja matkaan ja ahmin niistä viisi.

Pääsispä taas junaan.

– Henriikka

22.6.2015

Trans-Siperia 1: Moskova

–

kaverit, matkustusTags: aamukahvilla, juna, moskova, siperia, trans-siperia, transsiperia, venäjä

Trans-Siperian matkamme alkoi sunnuntaina, toukokuun viimeisenä päivänä. Edeltävä hektinen viikko oli ollut täynnä töitä ja valmisteluja viikonlopun valmistujaisiin. Kaiken lomassa hoidimme vielä viimeisiä matkavalmisteluita ja ostoksia. Sunnuntai-aamuun jäi ainoastaan pakkaaminen. Hermot kireänä kiskoimme rinkkoihin tavaraa ja yritimme muistaa välttämättömän.

Samalla iski se fiilis, joka niin usein tulee ennen matkaan lähtemistä: kun niin moni muu asia on vaatinut huomiota, lähtö tulee kuin puun takaa. Ei auttanut kuin nostaa rinkat selkään ja ottaa suunnaksi Helsingin rautatieasema. Kotiovesta päästyä mieli alkoi relata. Sisko tuli ostamaan meille jäähyväispehmikset ja niin alkoi seikkailu. Ensimmäinen etappi oli Moskova.

Kuljimme Jannen kanssa tavallisella lähijunalla Lahteen, jossa nappasimme mukaan myös matkakumppanimme Juuson ja Alinan. Hetkeä myöhemmin nousimme nelikkona venäläiseen yöjunaan. Täytyy myöntää, että kun odotimme jo tämän junan olevan suomalaisittain totuttua tasoa karumpi, oli yllätys melkoisen positiivinen. Hytti oli siisti ja tilava, sängyt mukavat ja pöydällä odotti neljä eväspussia. Venäläinen stuertti kohteli meitä ystävällisesti, vaikka kapula-englannin jälkeen kysymykset pitikin usein esittää käsimerkein.

Kouvolan kohdalla meitä kävi yllätyksenä tervehtimässä vielä vanhempani tuoden mukanaan eväitä ja lentosuukkoja. Mokomatkin vilkuttelijat. Tuntui turvalliselta nukahtaa raiteiden kolinaan. Onneksi nukun joka paikassa kuin tukki.

Heräsimme Moskovasta kuukauden vaihteessa. Yö Tolstoin makuuhytissä oli ollut pehmeä lasku junamatkustamiseen, sillä puitteet olivat erinomaiset. Alun perin suunnitelmana oli jatkaa matkaa suoraan kohti Siperiaa, mutta lopulta totesimme Venäjän suunnattoman ja perinteikkään pääkaupungin olevan liian legendaarinen missattavaksi. Eihän sitä koskaan tiedä, kuinka kauan menee ennen kuin pääsee takaisin. Edessä oli kaksi yötä ja kolme päivää tsaarien, neuvostomonumenttien ja balsamoidun Leninin kotikaupungissa.

Meidät majoitti erittäin mukava pariskunta, jonka Alina ja Juuso olivat bonganneet sohvasurffauksen kautta. Vieraanvarainen Natalia on pietarilainen toimittaja ja karhumainen Maxim kotoisin syvältä Siperiasta. Nämä uudet tuttavuudet paitsi tarjosivat katon päittemme päälle, myös näyttivät hieman paikkoja ja osoittautuivat hyviksi keskustelukumppaneiksi. Juttu lensi niin viihteestä kuin politiikastakin, vaikka Maximilta ei englanti taittunutkaan kuin Google Translatorin kautta.

Pariskunta pyöritti myös mielenkiintoista firmaa nimeltä Hello Honey. Hunajabisnes vaikutti pyörivän hyvin ja saimme mukaamme koko matkan ajaksi makeaa aamupuuron päälle.

Moskova on hyvin suuri, mutta liikkuminen on todella helppoa toimivan metroverkoston vuoksi. Metroasemat itsessään ovat melkoisia arkkitehtuurisia teoksia, sillä ainakin jokainen näkemämme oli suunnaton ja melkoisen koristeltu.

Kävimme toki myös Punaisella Torilla. Sen yhdellä sivulla kulkee koko äiti-Venäjän hallintokeskuksen, Kremlin muuri. Torin toisella laidalla seisoo upea Pyhän Vasilin eli St. Basilin katedraali, joka näyttää karamellikirkolta. Olettaakseni se on juuri se mieleenpainuvin nähtävyys.

Jos kuollut kommunistijohtaja olisi kiinnostanut, olisimme voineet käyttää aikaamme myös jonottaen Leninin mausoleumiin. Itse tyydyimme lukuisiin Lenin-patsaisiin, joita oli ripoteltu ympäri maata. Uskomatonta miten monta niitä edelleen on, vaikka varmasti tuhottujakin patsaita riittää.

Moskova on tunnettu oopperoistaan ja baleteistaan. Jo 1825 rakennettu Bolshoi-teatteri on näiden genrejen rakastajille ehdoton ykköspaikka, liput kannattaa kuitenkin varata ajoissa. Itse olimme valitettavan myöhässä, mutta baletinnälkäisinä suuntasimme Novaja Operaan katsomaan pähkinänsärkijää. Nälkä taisi kuitenkin olla hiipumaan päin, sillä nukuin puolet ajasta. Onneksi lippu oli vain kympin. En voi ymmärtää miten niin pääsi tapahtumaan, mutta pääni alkoi nuokkua samalla hetkellä, kun takapuoleni tupsahti pehmeään penkkiin.

Jos kesä on kuuma ja päivät lämpimiä, kannattaa paikallisten tavoin viettää aikaa puistoissa. Niitä riittää, sillä ainakin Wikipedian mukaan jopa kolmannes Moskovan pinta-alasta on vihreää. Heti ensimmäisenä päivänä pyörimme leikkisässä ja aktiivisessa Gorkin puistossa. Paikka on hyvä perinteiselle puistokellimiselle, polkuveneille ja jäätelölle. Kirja kainaloon ja nurmelle pötköttämään.

VDNH:n puisto on sen sijaan oikea paikka etsiä sitä Neuvostoliiton perintöä. Koko suunnaton alue on aikanaan rakennettu toimimaan näyttelykeskuksena, joka esitteli Neuvostomahdin suuria saavutuksia. Tältä alueelta löytyy siis arkkitehtuuria kaikilta entisten neuvostotasavaltojen alueilta, muistomerkkejä kosmonauttien suurista saavutuksista sekä työn sankareita juhlivia patsaita. Kaikki tämä on puettu hyvin viihtyisään pakettiin. Pienuuden tunne hulahti läpi koko kropan, kun valtavassa puistossa nousi jättimäiset rakennukset ja suihkulähteet.

Moskova yllätti positiivisesti. Olen aina vähän pelännyt Venäjää. On nolo sanoa näin julkisesti, mutta se on ollut mielessäni sellainen itäinen, valtava, mystinen möllykkä. Ei sillä etteikö nämä kaikki kolme pitäisi paikkaansa, mutta nyt näin kaupungin aivan uudessa valossa.

Voisin hyvin ottaa Moskovan junan vain pitkää viikonloppureissua varten. Viisumin saa noin 80 eurolla muutamassa päivässä, oman kokemukseni mukaan näin suomalaisena suhteellisen helposti (matkalla kohdatut jenkit kertoivat, ettei heille tällä hetkellä irtoa viisumeita). Menolippu Moskovaan maksoi muistaakseni 80 euroa, mikä ei sekään ole suuri summa matkasta suurkaupunkiin. Meistä vain Alina puhuu vähän venäjää, joten se helpotti huomattavasti. Ilman kielitaitoakin kuitenkin pärjää, kun käyttää rohkeasti elekieltä.

Moskovasta hyppäsimme varsinaiseen tunnelmajunaan, mutta ne tarinat säästän huomiseksi. Kauniita unia, babushkojen kuvia.

-Henriikka

ps. Tuo tajuton nahkarinkka slaavilookkia tavoittelevan Juuson selässä on hänen itsensä tekemä. Älytöntä.