I KNOW, minä lupasin teille lisää Tuusulaa. Sitä te ette kuitenkaan tule tänään saamaan. En yksinkertaisesti ehtinyt käsitellä kaikkia kirjoituksen kolmeekymmentäneljää kuvaa, joten viivästytän sitä huomiseen.
Ehkä asia ei ole edes niin yksinkertainen. Olisin minä ehtinyt, jos olisin karsinut muusta. Mutta ystävän sydänsurut voittavat minun jaarittelevat blogituotokseni mennen tullen. Jos ystävä kaipaa olkapäätä, olkapäätä hän myös saa.
En myöskään skipannut treenejä enkä toisen ystävän kanssa tehtyä sisustuskierrosta Punavuoressa. Hikoilu ja kauniit kipposet ja kupposet kiinnostivat enemmän kuin Photoshopin salat. Muistin eilen illalla lukemani Saaran kirjoittaman jutun ”Koska huvittaa” ja laitoin ihan ranttaliksi. Hivutin Tuusulan tarinoita huomiselle, keskityin tänään livekohtaamisiin ja siihen, mikä huvitti. Heitin painopalloa Helsinki Core Trainersin seinään ihan raivolla ja palautin kulutetut kalorit onnellisena syödessäni aivan uskomattoman hyvää mango-passion-raakakakkua Andante-kahvilassa Fredrikinkadulla.
Tämän päivän olotilasta kertoo tämä yllä keikkuva video. Uskon videon tunnelman olevan myös vahvasti ensi kesäni tunnelma, ainakin toivon niin. Katsoin pätkän neljä kuukautta sitten sen julkistuksen jälkeen ja itkin. Nyt katsoin sen uudestaan ja itkin taas. Ei sillä, että itku sinänsä olisi mikään mittari, mutta onhan se. Jouduin pysäyttämään sen monesti (videon, en itkua), koska se meni liian syvälle tunteisiin. Mitä elämän palasia! Olin kuuntelemassa joitain viikkoja sitten luentoa, jossa Joel Hypén, yksi videon tekijöistä, kertoi olevansa tästä tuotannosta erityisen ylpeä. Enkä yhtään ihmettele miksi.
Tänään on huvittanut elämä tässä eikä eilisessä. Huomenna taannun viikonlopulle ja kirjoitan ihania muistoja pakomatkalta. Tuusula kyllä pysyy, tämä päivä oli ja meni. Eri hyvä päivä.
-Henriikka