Jos Marrakechin Djemaa el Fna –aukiolle eksyy perjantai-illalla, saattaa luulla, että silmien edessä avautuva tilanne on karannut käsistä. Savupommien lailla taivaalle nousevat ruokakojujen höyryt, kymmenet tuhannet kanssakulkijat, transsissa tanssivat ja rumpua lyövät ihmiset, käärmeenlumoajat ja ohi surraavat moottoripyörät saattavat luoda vaikutelman, ettei kaikki ole aivan hallussa.

Tilanteen laita on kuitenkin aivan toinen. Niin paikalliset kuin turretkin elävät sulassa sovussa viikonlopun alkua juhlien. Kyynärvarresta kiskovat hennatatuointien tekijät, sinnikkäästi tinkivät lomalaiset ja mattojaan myyvät marokkolaiset toteuttavat kaikki omia suunnitelmiaan ainakin suht systemaattisesti. Ihmismäärästä ja kauas, kovin kauas, kantavasta melusta huolimatta kaikki näyttää olevan hyvin.

Kuljen muutaman hedelmämyyjän ohi toivoen, että joku heistä antaisi minulle jälkiruoaksi kaipaamani maistiaistaatelin. Onnistaa vasta, kun Janne jää kuvaamaan katukissaa jonnekin kauemmas. Saan kuivatun aprikoosinkin ja kolme sokeroitua mantelia, kaiken kaikkiaan kelpo saalis.

Mutta vilinän melskeestä on kiva tulla kotiin. Enkä tarkoita nyt Suomen kotia, vaan Marrakechin riadiamme. Koti se on hetkenkin koti.

Arvatkaa millainen koti meillä tänään on? Teltta aavikolla.

-Henriikka