Tänä aamuna elämä hymyilee, linnut laulaa ja aurinko paistaa, vaikkei paistakaan. Parvekkeemme alittavat ohikulkijat vilkuttavat ja toivottavat hyvää huomenta. Taivaalla olevat pilvet ovat kuin Springfieldissä ja autojen pakokaasu muuttuu ilmassa kukkaistuoksuiksi. 2 ja puolen kuun mittainen karkkilakkoni on ohi.
En ehkä eläessäni ole pystynyt moiseen suoritukseen. Tiedättehän, rakastan karkkia. Kun mietin kirpeitä kiinalaisia, ällömakeita löllöjä viinikumeja, kovia vadelmatoukkia tai sirkusaakkosia, vaivun transsiin ja pysyn siellä. Aarrearkkupussin sitkeät pikkueläimet saavat mieleni kevenemään ja minulle kelpaavat jopa ne englannin lakritsi -pussin jäljelle jäävät siniset kummajaiset.
En yksinkertaisesti voinut paljastaa teille lakkoani. Syy oli niinkin yksinkertainen, etten uskonut pystyväni moiseen. Syön karkkia aivan kamalasti. Aivan liikaa. Jokailtainen sokerintarpeeni kuitenkin ajoi minut tilanteeseen, että hommaan oli laitettava totaalistoppi. Ja se on tehnyt tehtävänsä, toivon. Yritän löytää taas järkevän nautinnon puitteet karkinsyöntiin.
Tosin tämänaamuinen puhuu tätä vastaan. Janne oli asettanut yöpöydälle aamua varten valmiiksi laatikollisen punaisia remmejä. Ne olivat käden etäisyydellä, jottei minun tarvitsisi aamulla edes ahteriani siirtää herkkujen saavuttamiseksi.
Aamupalalle etsin muut köyhät varastomme: Thaimaan reissun jäljiltä, repun pohjalta löytyneet Werther’sit ja pienen tummansuklaan palasen. Lisäksi tarjottimella komeilivat takataskussa liiskaantuneet Geishat, jotka sain joskus lakon aikana kahvilassa cappucinon kyydittäjinä.
Tässä maailmassa on kaksi sanaa, jotka saavat minut paulohinsa: kirpputori ja irtokarkki. Molemmat ovat sanoja, joista löytyy vielä hellittelynimetkin: kirppis ja irttis. Sopivasti R-kirjaimia muistamaan näiden kahden uskomaton voima ja ihanuus.
Tervetuloa takaisin, irttikset. Toivoen te rakkaat lukijat olette niin ylpeitä minusta.
Henriikka
Olen ylpeä, voi kun itekki pystyis moiseen :-D
WE CAN DO IT. KEEP STRONG!
Nostan hattua noin pitkälle lakolle, itse olen kanssa melkoinen karkkinarkki, ja päivittäinen sokeriannos on saatava tai tulee jäätävä kiukku… Tosin itsekin yritän lakkoilla, en ehkä niin tiukasti mutta jos edes saisi sen karkin maistumaan taas karkille, eikä vain pakolliselle päivittäiselle sokerilöllölle suussa… yhdyn myös tuohon kirppariasiaan, mieli lepää kun saa tutkia muiden vanhaa :)
Karkkinarkki! Siinäpä vasta mainio sana käyttöön. Oma ideanikin oli saada karkki taas maistumaan taivaalliselta, eikä sellaiselta sokerimössöltä. Ainakaan ensi päivien aikana tätä euforiaa en kuitenkaan ole saavuttanut.
rakastan sun kirjoitustyyliä!
Khih. Kiitos. Minä niin kovasti tykkään teille ja itselleni kirjoittaa.
kunnioitettava suoritus, respect.
mut pitää vielä selventää että ne englanninlakujen siniset kummajaisethan on just niitä parhaita!
Noniin minustakin! Mutta niistä ihmiset aina valittaa.
Totuushan on, ettei sinisiä karkkeja saisi syödä lainkaan. Niissä on eniten kaikenmoisia epäterveellisyyksiä.
mikä suoritus! ite en koskaan pysy karkkilakossa mutta sun onnistuminen kannustaa mua! :D
Ja minä jos joku oon tällaisissa karkkilakkojutuissa maailman surkein.
Hieno suoritus! Mä pidin alku keväästä myöskin tietoisen totaali kieltäytymisen karkeista ja kaikesta muustakin makeasta. Eikä ihme ja kumma tehnyt edes tiukkaa. :)
Kiva toi ”irttis” :) Mä sanon irtarit tai irtsit. :D
Voi kumpa minäkin voisin sanoa, ettei tehnyt tiukkaa, mutta kyllä vain teki haha. Tosin olis ehkä ollut järkevämpää kieltäytyä kaikesta makeasta, niin kuin sinä. Nyt vedin sitten tietysti kaikkea muuta sen karkin edestä…
Hyvä Henriikka!! Pystysinpä ite samaan koska oon varmaan yhtä paha karkinmussuttaja kuin sinä! Karkkihyllyn ohittaminen kaupassa tekee tiukkaa ja aina kun irttarit on alessa niin takuuvarmasti meen ostamaan niitä ainakin puoli kiloa. Jälkenpäin sitten vähän hävettää. Ja oksettaa.
Joo, ihan kamalaa kävellä karkkihyllyn ohi. ”Jos nyt vaikka pienen suklaapatukan…”
Eikä karkkia enää pysty vetämään kiloa yhteen putkeen, niin kuin lapsena.
MITÄ ne siniset (tai vaaleenpunaset) strösselimarmeladimitkäliethän on about ainoita syötäviä karkkeja englanninlakupussissa!
Noniin minustakin! (tosin rakastan niitä kaikkia muitakin) Mutta niistä sinisistä olen kuullut kaikkein eniten valituksia kaikista maailman karkeista.
Jos oisin vähän naiivi, enkä ajattelisi juurikaan, niin sanoisin että karkkilakko on pahinta mitä tiiän. Pelkkä irtokarkkilakko olis. Jos jotain kieltää iteltään, niin sitä tekee koko ajan eniten mieli. MUTTA HYVÄ SINÄ! Hypothetical high five!
Mutta ethän sinä niin sano, sillä haluat riemuita kanssani eikös vaan. HURRAA HURRAA. Nyt onkin tullut vedettyä koko lakon edestä. Tyhmää, tiedän. Paha olo, kyllä.