Lauantai 16.5.2015. Helsinki.

Puu-Vallilan pihakirpputori, Arabianrannan Katutaidefestivaali & Tokyon kevätmyyjäiset, Ravintolapäivä. 

Sellaista kaupunkikulttuuria, josta on helppo olla ylpeä. Parasta Helsinkiä.

Eilinen toukokuun päivä oli parasta toukokuuta, vaikka en itse ollutkaan se kaikkein energisin. Vesimelonin muotoinen mehujää maistui ihanasti esanssimeloonilta. Se on maku, josta pidän, vaikka ei ehkä kannattaisi. Kotikulmat oli vallattu kansalaisten toimesta ja läheiseen kerrostaloon oli maalattu upea muraali, jossa kutosen ratikka kaartaa ja Vanhan kaupungin koski laskee mereen.

Kesäkuu on aivan nurkan takana. Kaksi viikkoa ja päivä, niin ollaan jo siellä saakka. Viikko ja neljä päivää, niin olen kesälomalla. Se tuntuu epätodelliselta, hienolta, oudolta. Loma menee Trassiperian reissulla, mutta minulle kesäkuuta tärkeämpää Suomi-aikaa ovatkin useampina vuosina olleet juuri touko- ja heinäkuu. Toukokuussa otetaan kesä vastaan karkeloiden ja ihmetellään maksimaalista valon määrää. Heinäkuussa kerätään jengi kasaan, jota ei olla nähty pitkään aikaan.

Olen yrittänyt kirjoittaa juttuja valmiiksi reissumme ajaksi. Haluaisin, että viidesti tai kuudesti viikossa olisi silti jotain luettavaa, vaikka minä haaveilenkin junassa. Mutta 18 artikkelin kirjoittaminen on kohtalaisen hidasta, niin kuin on myös mieleni sunnuntaisin. En ota paineita, sillä kesä on kesä.

Luulen, että olen kuunnellut tänä viikonloppuna uuden kesäkumibiisin jotain 40 kertaa. Se on tarttuva. Hauska. Kasmir ja SAARA koukuttavat. Ja aivopesevät, toivottavasti.

Rauhaa ja rakkautta,
Henriikka