
Tulin äsken kotiin ja tajusin, että ehkä ensi kerran moneen moneen kuukauteen minulla ei ole ainuttakaan kuvaa varastossa blogiin laitettavaksi. Minulle ei ollut teille kerrassaan mitään kerrottavaa. Tai kerrottavaa kyllä, voisin jaarittela pitkät pätkät siitä, miten huono olen vastaamaan tekstiviesteihin tai kirjoittaa vihaisen maratonkolumnin, kuinka hyväntuulisia ihmisiä pidetään usein vähä-älyisinä.
Kuvamateriaalia ei kuitenkaan ollut ja se on huolestuttavaa. Mutta toisaalta mahdollisuus samaan aikaan. Kuvasinpa kerrankin preesenssiä.


Tänään tuli postiluukusta uusin Frankie. Tilasin koko viime vuoden jok’ikisen irtonumeron. Joku kanssaeläjä tajusi tilaisuuden täydellisen onnistuneeseen joululahjaan ja nyt on lahjalehtitilaus päällä (vaikka jäinkin kaipaamaan sitä, että irtonumerot erikseen ostettuna tulivat kauniissa pahvikuorissa kortin kera).
Sitten teetä ja sympatiaa, jota myös vihreiksi kuuliksi kutsutaan. Sarjattoman vaaleanpunainen muki on tosiaan on miltei sarjaton, sillä olen saanut lahjaksi ystävältä tuon ja valkoisen.


Kirjoitin kouluaikojeni aineet aina preesenssissä. Se oli paras ja kaunein aikamuoto. Tykkään myös elää preesensissä. En menneessä, en tulevassa. Fokus tässä ja nyt. Vihreässä teessä ja unisissa lakanoissa.
-Henriikka
ihana tunnelma näissä kuvissa. mutta alkoi tehdä taas mieli vihreitä kuulia, eih! MUTTA päätin myös, että huomenna käyn vihdoin ja viimein ostamassa itselleni frankien. olen pitkään siitä haaveillut, kunnes nyt tajusin, että täällä päin olisi luultavasti mahdollisuus marssia kauppaan ja napata se mukaan saman tien. ja niinpä googlailun perusteella näyttäisi näin olevankin. jei!
Kävitkö ostamassa Frankien? Tykkäsitkö? Voi sinua onnellista, kun voit lähikaupasta löytää rakkaan lehden.
Lukenen Aamukahvilla-blogin tämän päivän hetkeä huomennakin. Jos en hetkeä myöhemmin tajua unohtaneeni.
Minulla menee joka kerta tämän kommentin lukiessa ihan pää sekaisin.