Istun lentokoneessa matkalla Zürichiin. Parin tunnin lento on nopeasti ohi. Kirjoittamisen vuoksi toivoisin matkan kestävän vielä, en ole tottunut siirtymään uuteen tilanteeseen näin nopeasti ilman kunnon siirtymäaikaa. Tarvitsisin muutaman tunnin blogille, muutaman päiväkirjalle, muutaman sille, että voisin kuunnella musiikkia ja olla vain. Ainiin! Ja sellaiset viisi extratuntia unelle, sillä nukuin viime yönä vajaa viisi. Kello herätti klo 04:45, sillä vaikka unet jäisi vähälle, en ole valmis karsimaan aamusuihkusta tai etenkään hartaasta aamiaisesta. Herätyskellon soidessa tunsin itseni kamalaksi, enkä voi yksinkertaisesti ymmärtää, kuinka jollekin riittää tasapainoiseen oloon alle kahdeksan tuntia unta yössä.

Vietän Sveitsissä kahdeksan päivään. Alkuperäinen tarkoituksemme oli Eevan kanssa tehdä alkukesästä jo isompi reissu kauemmas ja mahtipontisemmin, mutta toisen Sveitsin reissun ilmaantuessa molempien kalentereihin, yhdistimme matkat. Nyt vietämme ensin neljä päivää perillä ominemme, kunnes saamme tiistaista sunnuntaihin vielä ison lössin lisätyyppejä matkaseurueeseemme. Ja tämä on juuri hyvä näin. Nappaamme lentokentältä vuokra-auton ja huristamme kohti vuoria, usvaa ja sateita. Tuulet yritämme puhaltaa pois, mutta päälle saa sataa vaikka koko reissun.

Suomi ja Helsinki ovat kesällä niin parhaimmillaan, että on tavallaan samanaikaisesti ristiriitaisen katkeraa ja ihanaa karata pois. Ja toisaalta minä itsekin olen periaatteessa parhaimmillani, kun töitä on vähemmän kuin minään muuna vuodenaikana.

Etenkin siskoni on todennut jo rehellisesti useaan otteeseen, kuinka paljon enemmän nauttii tästä Henriikka 2.0:sta (vaikka hän tietää varmasti itsekin, että tämä versio on enemmänkin joku 24.0).

Viime kesänä vietimme miltei kuukauden Jenkeissä ja Kanadassa, ja totesin jo silloin, etten ole valmis antamaan seuraavasta kesästä yhtä paljon pois – Suomi-kesä on erityislaatuinen. Mutta tämä juhannusta edeltävä reissu jättää onneksi vielä kuusi viikkoa vapaata Suomeenkin. Kalenteriin on merkattu jo ainakin Inarin ja Kuhmon stopit, harkinnassa miljoona muuta. Ehkä lämpö ehtii palata poissa ollessamme.

Toisaalta olen täynnä intoa Sveitsistä. Sehän on aivan upea maa! Viimeksi vietin aikaa siellä toisella reilillämme kuusi vuotta sitten, kesällä 2012. Vuorien välinen telttakylä oli täydellinen idylli ja istuimme lämpimässä porealtaassa lumihuippuisten Alppien keskellä niin pitkään, että sormet ja varpaat olivat aivan ryppyiset. Haaveilin silloin tulevani telttakylään kesätöihin myöhemmin. Haaveilen aina matkustaessani palaamisesta, vaikka en koskaan palaa minnekään. Lähteminen on aina ollut enemmän minun juttuni.

No, olen minä kerran palannut Islantiin. Ja useasti Kööpenhaminaan. Sattumalta muutamiin muihinkin paikkoihin, niin kuin Tansaniaan, Pariisiin ja Trans-Siperian junaradalle, sekä Mongoliaan. Suomen kohteet ovat tietysti asia erikseen. Niihin kiinnyn lähes poikkeuksetta jokaiseen.

Ja olen minä palannut tähän mennessä aina kotiinkin.

Meinasin kirjoittaa, että kesä on aina sellaista itsetutkiskelun aikaa. Mutta tajusin heti, että olen kirjoittanut saman lauseen varmaan keväästä, syksystä ja talvestakin. Yhteenvetona ynnään siis, että elämä taitaa olla täyttä itsetutkiskelua. Kesä sellaista villimpää ja vapaampaa ajatustenvirtaa, syksy sitten myönteisellä tavalla murheellisempaa. Syvää, yhtä kaikki.

Välillä omat ajatukset tekisi mieli sulloa tyhjään jäätelöpurkkiin ja pakastaa. Voisi olla muutaman vuodenajan ilman sen ihmeellisempiä ajatuksia ja sitten sulattaa ajatusköntin käyttöön, kun olisi taas levänneempi. Tiedän hyvin, kuinka treeneistä pidetään taukoa ja miten kehoa huolletaan, mutten ole yhtä hyvä lepuuttamaan pääni sisältöä ja sydäntäni, lepuuttamaan sellaista millä ei ole fyysistä olomuotoa.

Isoja teemoja ajatuksissani ovat lähiaikoina olleet sääli, kateellisuus ja kilpailu, yksinolon tarve, mutkaton suhtautuminen omaan vartaloon, sijoittaminen, herkkyyden ja vahvuuden vaikeasti hahmotettava suhde ja termien monimutkaisuus, tarkoitukseton poliittinen herääminen sekä viisveisaaminen siitä, mitä muut itsestäni ajattelevat. Nämä teemat pääsevät kesän Suomi-viikkojen aikana päiväkirjaan tai blogiin, mutta pitäisi varmaan aloittaa myös joku podcast, jotta kaikesta ei tulisi aina niin kuratoitua. Kirjoittamalla pystyn kuitenkin aina esittäytymään enemmän ihanneminänäni, kun sammakot jäävät vähemmälle ja tiedän millä harkituilla sanoilla mitenkin vaikutetaan.

Isojen teemojen rinnalla mielessä on esimerkiksi se, että onneksi reissun jälkeen on kampaaja, miksi söin aamulla barbaarin elein valtavan kimpaleen juustoa ja hitsi kun aina pitää siivota. Ja nyt kun katson näitä viimesunnuntaisia kuvia, ihmettelen, miksen ole aina yhtä itsevarman oloinen, kun tulenpunaisessa pellavahaalarissa, katu-uskottava laastari kantapäässä.

Selkeästi mietittävää riittää vielä pakastuksen jälkeiselle ajallekin.

-Henriikka

haalari/Vila, korvikset/Glitter, kengät/Vagabond, laukku/&Other Stories