kategoria

nostalgia

Maailman helpoin kuvakirja: Instagram-kuvat paperille
Kaupallinen yhteistyö: ifolor Rakastan valokuvia. Pieniä paloja eletystä elämästä. Muistoja. Muistinjatkeita. Minulla on koko alkuelämäni paperikuvina erilaisissa valokuva-albumeissa. Äitini on paketoinut lapsuuteni viininpunaisiin, nahkakantisiin albumeihin, joita olen selannut läpi satoja ja taas satoja kertoja. Sivut ovat täynnä minua ja sisaruksiani kasvamassa, tuttuja läheisiä, elettyjä hetkiä ja kauniita runonpätkiä. Kuvat ovat kalliita aarteitani.                NuorenaLue lisää
Reissu, joka muutti elämäni
Kesälomareissu Norjaan vuonna 1991. Se oli hieno reissu se.  Vaikka olin tietysti ollut demokratian hengessä päättämässä kohteeksi Norjan Jotunheimenin kansallispuiston, en sillä kertaa vastannut reittisuunnitelmista, enkä oikeastaan juuri mistään muustakaan valmisteluista. Sain ottaa rennosti ja sukeltaa tunnelmaan. Osasin kerrankin olla stressaamatta. Otin nokoset, kun teki mieli. En yrittänyt haukata liian suurta palaa kakkua kerralla. JälkikäteenLue lisää
Kaksi asiaa, jotka haluaisin sinussa muuttaa
Olipa kerran teini-ikäinen Henriikka, jolla oli teini-ikäinen poikaystävä. Kerran Henriikka ihastumisesta sekopäisen muutoshaluisena meni kysymään tyhmyyspäissään: ”Mitä haluaisit muuttaa minussa, jos saisit muuttaa mitä tahansa?” (Tarinan opetus 1: Älä KOSKAAN kysy mitään näin typerää. Vaikka olisi teini-ikäinen, vaikka olisit sekopäisen ihastunut, vaikka olisit sekopää.) Poikaystävä vastasi: (Tarinan opetus 2: Jos kuitenkin kysyit, ja vastaaja vastaaLue lisää
Instagramin 9 tykätyintä kuvaa 2018 tarinoineen
Alkaako Instagram best 9 -kollaasit tulla korvista ulos? Minulla ei! On ihana katsoa, mitkä ovat olleet tykätyimpiä kuvia ja hetkiä. Tapani mukaan olen myös analysoinut noita yhdeksän kuvan sarjoja aika lailla. Valokuvaajien tykätyimmät ovat hienoimpia valokuvia, ystävien elämän huippuhetkiä ja bloggaajakollegoiden kuvat jotain näiden kahden väliltä. Myös omien kuvien kohdalla on tapahtunut muutosta vuosien varrella:Lue lisää
Jos jotain jouluksi toivon, niin levollisuutta ja rauhaa
Olen saapunut lapsuudenkotiin. Pehmeät, tutut, taivaansiniset lakanat on laitettu sänkyymme, ja täälläkin saamme nukkua tuplakokoisen peiton alla. Helsingistä lähtiessä joulua sai vielä nuuskimalla nuuskia, mutta täällä joulu tuntuu kaikkialla. On lapsuudesta tutut koristeet, kuvankaunis kuusi ja vähän väliä glögi- tai glühwein-tarjoilu. Ja niiden kanssa tietysti aina herkkuja; mutakakkua, After Eightiä tai nougat-jäätelöä. Olen oikeasti aivanLue lisää
Vanhojen suosikkilevyjen valtava voima
Olen kuunnellut lähiviikkoina Juha Tapion vanhoja levyjä. Ne olivat teini-ikäisenä minulle äärimmäisen tärkeitä, muistan lähes kaikkien biisien sanat ulkoa ja osaan luetella muistoistani, mihin elämänvaiheeseen mikäkin biisi liittyy. Tuntuu aivan hullulta, millaisia muistoja nuo vanhat albumit nostavat pintaan. En olisi koskaan uskonut, millaiseen aikamatkaan pääsen ja miten vikkelästi. Minä päivän polttama haamu tarvitsen kättäsi viileääLue lisää
5x lapsuuden nerokkaimmat leikit
Jostain kumman syystä päädyin keskiviikkona nuotion ääressä kertomaan lapsuudenleikistäni nimeltä ”Yllytyshullut”. Koska leikki herätti hilpeyttä kuulijoissa, ajattelin jakaa tänään muutaman mieleen muistuneen lapsuudenleikin. Yllytyshullut Yllytyshullut oli samannimisen TV-sarjan inspiroima leikki, jota leikimme siskoni kanssa saunoessamme. Toinen meistä oli legendaarinen juontaja Arttu Harkki, joka valmisteli koitosta suihkuhuoneessa, ja toinen oli saunan lämmössä jännityksellä odottava kilpailija. HarkkiLue lisää
SHOKKIPALJASTUS: katso paljastavat kuvat!
Julkaisin pari viikkoa sitten kirjoituksen otsikolla ”En ole koskaan…” Kirjoitus käsitteli seurapeliklassikon lailla asioita, joita en ole koskaan tehnyt, mutta joita oletan muiden joskus tehneen. Mutta nyt seuraa shokeeraava paljastus: kuvissa oleva pinkkipukuinen hoopo olen minä! Olen siis sittenkin käyttänyt uimalakkia! Toisin kuin kirjoituksessani väitin. Toimitus pahoittelee asiavirhettä, menee itseensä ja nauraa tyynyyn kuville, joitaLue lisää
Opiskeluaikojen kaari ja muistot
En kaipaa opiskeluaikoihin, mutta muistelen ilolla niitä aikoja ja eritoten olemista ystävien kanssa. Kaikkien elämän keskiössä oli silloin ystävät. Opiskeluja edistettiin kyllä, olin lähes joka viikonloppu töissäkin, mutta elin elämääni vahvasti vapaa-ajalle. Opinnot olivat tulevaisuutta varten, töissä käytiin rahan vuoksi, mutta se kaikki muu muodosti elämän tärkeimmän sisällön. Identiteetti rakennettiin vähän väliä uudestaan, eikä seLue lisää
Ensimmäinen lumiukkoni yli kymmeneen vuoteen
Kaupallinen yhteistyö: Suomen Latu, #UlkonaKuinLumiukko Teimme keskiviikkona lumiukon. En todellakaan muista, koska olisin tehnyt sellaisen viimeksi. Siitä on taatusti yli kymmenen vuotta, varmaan 15. Tämänviikkoisen rakennusprosessin jälkeen tunnen miltei surua näiden vuosien vuoksi – miten hauskaa voikaan olla rakennella lumesta ihmistä muistuttava hahmo, johon alkaa kiintyä jo ennen sen ollessa täysin valmis. Rakensimme ukkomme varsinLue lisää
Oikeastaan olemme jo lapsena samanlaisia kuin aikuisina
Olin riehakas lapsi – meno, ja erityisesti show, päällä ja sosiaalinen hööki ylimmillään. Juoksin, leikin ja pelasin, kilpailin ja tappelin. Kahden isoveljen perässä piti pysyä hinnalla millä hyvänsä, sillä se oli ainoa pääsylippu mukaan leikkeihin. Pienestä ei saanut itkeä. Suurimman osan ajasta olin paljon puhuva ja nauravainen, seuraa rakastava. Pussailin isoveljieni kavereita synttäreillä, piilotin kiukuspäissäniLue lisää
Soihtujen sammuessa, kaiken väen nukkuessa
Tästä kuvanottohetkestä on arviolta 20 vuotta. Tanssimme sisarusten kesken vaatimattoman olohuoneemme lattialla kera mummin ja vaarin. Tip-tap on kovaa vauhtia menossa, niin kuin kuin vauhdinhurmasta näkee. Samoin 90-luku on kovaa vauhtia menossa, niin kuin mekon päälle laitettavista erilliskauluksista ja vasemman isoveljen hiustyylistä huomaa. Samassa olohuoneessa on juhlittu ja juhlitaan tänäänkin. Kuusenalusmatto on varmaan edelleen sama,Lue lisää
Hetken mielijohteen Pulp Fiction -teemailta
Hetken mielijohteen idea pääsi heti kokeiluun, kun päätimme eilen Bean kanssa tehdä jotain spesiaalia kesän kunniaksi. Olin kirjoittanut kesälistalleni haluavani nähdä Pulp Fiction -elokuvan pitkästä, pitkästä aikaa ja vedimme homman sopivasti överiksi: ostimme halvat peruukit, maalasimme huulet ja sonnustauduimme mustaan. Jopa kaulakorut ja tanssiliikkeet olivat teemanmukaiset. Elokuvan hengen mukaisesti leivoimme amerikkalaista kirsikkapiirakkaa – vaikka seLue lisää
Onneksi en ole enää teini
Löydän itseni aina toisinaan muistelemasta kaiholla teini-ikää – erityisesti sitä, kun olin 15-vuotias. Ympärillä oli hyvää haippia, sopivasti käsittämättömän turhaa ja samalla ihanaa draamaa, ja muutaman vuoden päässä, jossain kaukana Kouvolasta, maailma odotti minua. Juuri minua, tietenkin. Minulla oli sateenkaaren väriset sukkahousut, sotkuinen tukka, eikä koskaan meikkiä. Tanssin niin paljon, ettei muuta urheilua tarvinnut, ja mielipiteeniLue lisää
Pohjoisen pikajuna
Tilannepäivitys: kyllä kävi tuuri! Vanha, sininen vaunu taas ja tuttu, oransseilla pöydillä viimeistelty hytti. Tosin emme varanneet lippuja itse, joten alan epäillä, onkohan varaajan itse mahdollista vaikuttaa asiaan? Ja me kun olemme hurranneet niin kovasti! Ehkä siniset vaunut ovatkin edullisempia? Niin ei tietenkään kuuluisi olla, sillä nostalgiasta kannattaa maksaa roimasti. Joka tapauksessa kotimatkamme on alkanutLue lisää
Yhteinen aamupala yöjunassa
Kaupallinen yhteistyö: Arabia & Asennemedia Olimme odottaneet Ylläksen reissua pitkään. Se tuntui talven päätteeksi odottavalta kiitokselta jossain kaukana maaliskuun loppupuolella. Aika kuitenkin kului nopeasti, niin kuin ajalla on tapana, ja yhtäkkiä tiistai-iltana hyppäsimme jo yöjunaan. Aamupäivällä olisimme Kolarissa, kaukana kotoa. Reissuissakin yksi parhaista asioista on aamiainen. Näin jo ennakkoon sieluni silmin aamun tunnelman, kun Etelä-SuomenLue lisää
Nostalgia on maailmanlopun kiihdyttäjä
On tulevaisuus-orientoituneita ihmisiä, samoin on menneisyys-orientoituneita. On tunne- ja järki-ihmisiä. Ihmiset jakautuvat tähän ristikkoon kukin tavallaan. Kirjoitin tästä jo joulukuussa, mutta edelleen karkea jako puhuttelee. Taidan olla lähes maksimaalisesti tulevaisuus-ihminen, mutta varustettu pienillä nostalgisilla hipuilla. Yksi sellainen hippu päälläni olen maannut lankuillamme tänä sunnuntaipäivänä. Olen syönyt kahdesti aamiaista ja juonut neljästi kahvia. Laulanut Birdyä, AleksanteriLue lisää
Päiväkirjapaljastukset: 8-vuotias Euroopan matkalla
Tässä on matkakertomukseni perheemme matkasta Euroopan halki Itävaltaan vuonna 1999. Tämä on ensimmäinen koskaan kirjoittamani matkakertomus ja mielestäni muutamat kohdat ansaitsevat ihan erikseen esille nostettua huomiota. Ensinnäkin reissun toisena päivänä kerron menneeni heti herättyäni vessaan. Kyllä on varmaan ollut hienoa matka. Sekki on tietysti Tšekki, jonka oikeinkirjoitus ei ole helpottunut 20 vuodessa lainkaan. Miksi olenLue lisää
Päiväkirjapaljastukset 1: Nuori, tärkeä elämäni
En tiedä kuinka tärkeää ja työntäyteistä teidän elämänne oli lapsena, mutta minulla riitti tekemistä. Tässä näette kaksi vahvaa otosta 2.luokkalaisen Henriikan päiväkirjasta. Toisena päivänä söin suklaata, toisena askartelin rakkaan veljeni kanssa. Siinähän ne päivät sitten nätisti menivätkin. Lupasin helmikuussa aloittaa päiväkirjapaljastusten postaussarjan. Tämä on ensimmäinen juttu. Olen selannut vanhoja päiväkirjojani läpi: nauranut paljon ja hävennytLue lisää
Homssuinen vappukööri
En tiedä, missä teidän vappuhurvittelu tapahtuu, mutta minä olen vanhempien luona Kouvolassa. Koko sisaruskööri on kokoontunut mökkitalkoisiin ja vettä tulee koko taivaankannen leveydeltä. Turha luulla, että illaksi selkenee:  30 kilometriä leveä sadealue kulkee pystysuoraan juuri kesämökkimme yli. Vappuasussani ei ole kehuttavaa: äitin vanhat raitatuulihousut ja muotonsa menettänyt verkkatakki. Kerroksia kerrosten päälle, että lämmityksettömässä mökissä pärjää.Lue lisää