Perjantai.

Aion karata aivan pian ystävän kanssa istumaan iltaa, mutta ennen sitä pysyn muutaman hetken paikoillani ja hengitän syvään. Sisään, ulos. Sisään, ulos. Hengitän usein niin pintapuolisesti, ettei tee yhtään pahaa keskittyä tähän peruselintoimintoon vähän perusteellisemmin.

Mieleni on jostain syystä pienessä, hetkellisessä kaaoksessa. Koen haikeutta, kun äiti oli viime yön yökylässä ja karkasi tänään kotiin. Oli niin kivaa ja muistona jäi vain iso ostoskassi eilisestä Aleksanterinkadun valloituksestamme.

Toisaalta olen hämmentynyt, syvistä mietteistä sekaisin. Ajatukseni karkasivat iltapäivällä alkuräjähdyksiin ja sen sellaisiin. Kuinka tunteita voi syntyä ikivanhoista kaasuista? Minun ei pitäisi koskaan ajatella munakoisoa kummempaa.

Olen myös ilahtunut ja helpottunut. Viikonloppu on edessä, eikä juuri mitään sovittua tekemistä. Pitkä lenkki, ystävän kolmekymppiset, blogihommia ja toivottavasti kunnolla aikaa siivota ja keskittyä kuuntelemaan itseäni ja kanssaeläjää. Olimme juuri katsomassa Idan, Vienan ja Jennin kanssa maanantaina julkaistavaa Girlsin 6.tuotantokautta vähän ennakkoon ja oli mukavan rentoa. Virkistävää.

Lisäksi juuri nyt naurattaa tuo alempi kuva. Juuri tuolta näyttää lyhyt, lukeva ihminen. Jalkani ovat uskomattomat tapit, kuin 30 senttimetriä pitkät! Näytän koppakuoriaiselta, joka on kiepsahtanut selälleen ja jäänyt keskittyneenä siihen.

Kyllä tästä elämästä hyvä leivotaan. Mielen kaaoksen keskelläkin.

-Henriikka

Ps. Jos ette jaksaa kääntyä ylösalaisin, niin paljastan, että kesken on Joel Haahtelan kirja ”Mistä maailmat alkavat?”