Asun meren rannalla. Se kuulostaa aika romanttiselta. Ja se onkin. Kun kuulen lokkien ääntä, tuntuu että olen palannut kotiin (myös torilokkien äänet siksi saavat minulta pasmat sekaisin). Kesätuuli on usein kova mutta lämmin. Lenkki on puolta kevyempi, kun se kulkee hiekkatietä vesirajan vieressä. Merta voisi tuijottaa ikuisuuden.
Meri on kuitenkin kaikessa ihanuudessaan aina myös pelottanut. Paljon. Se on mystinen, tuntematon, pimeä ja ennen kaikkea valtava. Muistan jo lapsena kurkottaneeni risteilylaivan kaiteen yli ja katsoneeni merta henkeä pidätellen. Meri ei ole pelkkiä näkinkenkiä ja valkoista hiekkaa. Muistan kuinka tuohtuneena mietin, että Muumeissa ne kyllä huijaa.
Koti meren äärellä on kuitenkin rakentanut jotenkin tiiviimpää suhdetta mereen (alan kuulostaa analyyseineni pikkuhiljaa siltä, kuin meri olisi henkilö). Se ei ole enää niin kaukainen asia, vaan oikeastaan aika tuttu ja arkinen. En vieläkään tiedä merenalaisesta maailmasta kovinkaan paljon, enkä pimeällä menisi yksin uiskentelemaan. Meri ja minä kuitenkin viihdymme nykyään aika hyvin toistemme seurassa (merellä tosin ei ole vaihtoehtoja).
Jos muuttaisi vuorille, alkaisivat vuoret varmasti tuntua hiljalleen vähemmän tuntemattomilta. Sama ilmiö on käynyt kohdallani meren kanssa. Olen ollut jo useamman vuoden sinut Kouvolan Käyrälammen ja Valkealan Lappalan järven kanssa. Tämä on kuitenkin jo suurempi harppaus.
-Henriikka
lintukimono/Poola Kataryna, toppi ja kengät/second hand, farkut/Levi’s, korvikset/DIY
Mietin just tänään syvällä vesijuostessa (järvellä tosin), et mitä kaikkee sieltä syvyydessä piilee. HUI. Kyl vesi on elementti, mitä kunnioittaa monesta näkökulmasta.
Hihih vesijuoksu naurattaa aina. Hihihih. Minäkin sitä olen toisinaan harrastanut, mutta vain uimahallissa.
Mun serkulta lapsena nappasi hauki sormen, kun se uitti sitä veneestä. IIK.
Meri on pelottava. Se on niin iso ja syvä. Järvet ei pelota yhtään niin paljon, meressä taas voi olla ihan mitä tahansa, vaikka Mamelukkikala niinkun muumeissa! :)
Vesi on jotenkin niin tuntematon, sen alla ei voi hengittää, joten ei sen alaisesta maailmasta oikein mitään tiedä.
MAMELUKKIKALA! Olin unohtanut sen.
Ei meri ole muumeissa vain näkinkenkiä ja valkoista hiekkaa, vaan päin vastoin iso ja arvaamaton. Hurjat luonnonmullistukset ovat muumeissa pelottavia ja niihin liittyy usein meri. (Mamelukkikala tosin oli lammessa tai järvessä.)
Tuohon yksin uimiseen sanoisin, että uimaan ei päivälläkään kannata mennä yksin.
Pakko kommentoida, että on kyllä totta, että Muumeissa meri on usein iso ja arvaamaton, mutta toisaalta kyllä myös sitä näkinkenkä-delfiini-osastoa. Lisäksi, Mamelukkikala oli nimenomaan meressä :P Kultakala oli lammessa.
Ohoh. No en ole aivan täydellinen muumitietäjä sitten kuitenkaan. Mutta eikös niin, että Hemuli ja Nuuskamuikkunen muina miehinä kalastelivat Mamelukkikalaa? Ei anna kovin pelottavaa kuvaa se haha.
Mä oon kanssa aina pelännyt merta kun tuolla sisämaassa ei sitä tullut kauheesti nähtyä. Oon enemmän kotonani järvien lähellä. Monet turkulaiset taas sanoo, että ne ahdistuisi ellei asuisi meren rannalla. Aika kaukaiselta se kyllä täälläkin tuntuu, kun keskusta on rakennettu kauas rannasta.
Minä oon kanssa ollut aina paljon enenpi sinut järvien kanssa. Mutta kuinkas ollaakaan, tossa vieressä kun se tönöttää, niin tuntuu aika kivalta.
Ylipäänsä vedet antavat kyllä sellaista rauhaa ja tilaa hengittää, hyvä Suomi ja vedet.
Mahtavia kuvia! Apua. Noistahan vois tehdä melkeen taulun :D
http://finnishstylemafia.blogspot.fi/
Tuntuis hippasen hassulta ajatukselta olla jonkun tauluna. Kiitos kovasti!