arkisto:

syyskuu 2017

Älä yliarvioi kuvaa (et koskaan tiedä kaikkea)

7
–
blogit, elämä

Nauroin tänä aamuna Saran kirjoitukselle ”10 x totuus kuvan takaa…”, jossa puitiin valmiista kuvista kertomatta jätettyjä asioita.

Kirjoitus sai minut myös nauramaan, kun muistin yllä olevan kuvan: pidimme ystävieni kanssa piknikiä Vanhankaupunginkoskella. Raukkaparat joutuivat pitämään lakanaa auringon edessä, kun halusin saada kattauksesta kauniit kuvat. Kuvasta diskattiin etualan kivennäisvedet ja termarit, kuin myös visuaalisesti kuvaan sopimaton TV Mix -karkkipussi, jota ystävät nälissään ruokaa odotellen taka-alalla popsivat. Arvaatte varmaan, että tätä kuvaa ei julkaistu valmiiden kuvien kanssa. Siitäkään huolimatta, ettei tilanne vienyt illan tunnelmaa – meillä oli ihan oikeasti ihanaa.

Kuvahan on vain hetki, eikä koskaan kerro tilanteesta kaikkea. Lienee kuitenkin paikallaan toisinaan muistuttaa, millainen säätö valmiiden kuvien takana välillä on.

Koenko valehtelevani? En.

Koenko suodattavani? Usein. Lähes aina.

Vaikka stailaan kuviani verrattain kovin vähän, näkyvät niissä harvoin esimerkiksi sotkuinen koti tai murtunut mieli. En halua ikkunassa inisevää itikkaa kakun päälle ja saatan jälkikäteen poistaa kuvasta tipahtaneen hiussuortuvan, joka on unohtanut villapaitaan.

Osa matkakuvien nähtävyyksistä on täynnä turisteja. Toisinaan julkaisen koko totuuden, mutta useimmiten haluan itse nähtävyydelle tilaa. Usein näyttää niin paljon upeammalta, kun esimerkiksi vesiputous on kuvassa omineen, ilman kymmeniä turreja ja kameroita. Kyllä te tiedätte: keskittyneet kuvausnaamat eivät peittoa mielettömiä luonnonvoimia.

Toisaalta stailaan ilman kameraakin elämääni aika lailla. En jätä ruokia niiden alkuperäisiin astioihin, vaan kaadan mehut ja asettelen jugurtit astioihin. Asettelen vaatteet nätisti, vaikka ne olisivat likaisia. Huijaanko itseäni? Tietääkseni en. Pyrin kaunistelemaan asioita, jotta elämä olisi ihanampaa. (Jotta elämä olisi nautinnollisempaa, kuiskaisi Kaalimadon mainos.)

Toiset bloggaajat stailaavat reilusti, toiset vähemmän, toiset evät koskaan.

Uskon itse, että ulkomailla toiset bloggaajat käsikirjoittavat jo omaa ”elämäänsä”. Elävät oikeasti toisin, mutta tiputtelevat somemateriaalia fiktiivisen tarinan tavoin, antaen seuraajien ymmärtää sen olevan totta. Terveiset saattavat tulla Floridasta, vaikka totuus on, että he istuvat kotonaan Washingtonissa. Hurjaa ja varmasti mielipiteitä jakavaa, mutta hyvä ääripään esimerkki aiheesta.

Seuraavat kolme kuvaa hymyilyttävät varmasti hamaan tappiin saakka. Kirjoitin ystävänpäiväkukista elämäni naisille ja halusin juttuun kuvia meistä kolmesta: äidistä, siskosta ja minusta.

Oli helmikuu ja järkyttävän kylmä. Kun kameramies-Janne vihdoin näytti vihreää valoa sisäänpääsylle, kirmasimme kaikki oikopäätä lämpöön.

Ei, en julkaissut näitäkään kuvia valmiissa jutussa. Miksi? Ne eivät liittyneet aiheeseen tai vahvistaneet tekstiä. En siksi, ettenkö voisi kertoa totuutta tai että haluaisin salata sitä.

 Valehtelulla ja suodattamisella on minusta kuitenkin selkeä ero. Ja jos teitä esimerkiksi omalla kohdallani mietityttää joskus joku, niin rohkaisen kysymään suoraan. En ole vielä koskaan ollut hyväksymättä kommenttia ja vastaan kyllä kaikkeen.

Jos joskus kysytte joltain asiasta, ja hän ei vastaa, niin siitä voi ehkä jo epäillä jotain. Ei kuitenkaan aina ja on sitä paitsi ihan tervettä säilyttää tiettyjä asioita vain itsellään. Ja kyllä pitsit on ennenkin putsattu ja hapsut suoristettu, kun naapuripitäjän väki on tulossa käymään.

En valehtele, mutta suodatan kyllä. Vaikka kuvat välittäisivät erinomaisesti hetken ja tunnelman, et blogin tai kuvien perusteella pääse 100-prosenttisesti kyseiseen hetkeen. Usein kuvien voimaa aliarvioidaan, mutta myös vahva yliarvioinnin riski on olemassa.

Et koskaan tiedä kaikkea.

-Henriikka

Se keltainen nahkatakki – palkinto paljosta työstä

10
–
muoti, oma tyyliTags:

Kirjoitin kesäkuussa juosseeni maratonin itselleni maaliinpääsystä lupaamani nahkatakin kuvat silmissäni. Pidin ihan oikeasti keltaisen nahkatakin tiiviisti ajatuksissani, kun kipittelin eteenpäin Tukholman katuja.

Juoksu oli saman päivän aikana juostu (Luojan kiitos!), vaan takin hankinta kesti. Tänään, neljän kuukauden jälkeen, pidin palkintotakkiani ensi kertaa.

Voi tajuton, mikä takki. Paksua, mutta mukautuvaa nahkaa, joka taatusti vain paranee ajan myötä. Pinta on mukavan eläväinen, hihat saa suppuun vetskareilla. Liepeessä on suloinen pikkutasku.

(Hetken ihmettelin, että enkös ole juuri luetellut takkiominaisuuksia, kunnes tajusin eilisenkin kirjoituksen koskeneen unelmatakkia.)

Ja kyllä se paras asia vain on tarina hankinnan taustalla. Muistan hyvin juoksulenkit marraskuussa, kun mietin, mikä olisi juoksuprojektin arvoinen palkinto itselleni. Ja erityisesti viimeiset treenikuukaudet, kun tiesin sen olevan juuri tämä takki.

Ei kovin järkevä ja käytännöllinen ostos, mutta tunnetta aliarvioidaankin argumenttina aivan liikaa. Minä en ole ihmisenäkään aina kovin järkevä ja käytännöllinen, mutta hyvin on pärjätty. Ei ensimmäisenä maalissa, mutta maalissa kuitenkin.

We can do it.

-Henriikka

takki/Samsoe&Samsoe, t-paita/Nanso, farkut/Levi’s

Mun takin sisällä on aina kesä

5
–
matkustus, muoti, oma tyyli, yhteistyöTags: , ,

Kaupallinen yhteistyö: ZO•ON Iceland

Get out there – whatever the weather.

Rakastan islantilaisen ulkovaatebrändi ZO•ON:n slogania. Haluaisin itsellenikin sellaista sinnikkyyttä ja asennetta, että lause toteutuisi omalla kohdallani.

Ihminen on aina pärjännyt hulluimmissakin olosuhteissa; katsoin joskus dokumenttia, jossa kerrottiin ihmisistä, jotka ovat sopeutuneet elämään luonnon ehdoilla. Meren äärellä asuneet ihmiset kävelivät meren pohjassa harppuunakalastaen ja pidättivät hengitystään käsittämättömän pitkiä aikoja. Jäätiköllä asustavat eivät riisuneet valtavia vaatteitaan moniin viikkoihin.

Kyllähän minun siis pitäisi Suomen pikkupakkasista ja sateista selvitä. Vieläpä onnellisena.

Totta tietysti on, että usein periksiantamattomuuttakin tärkeämpää ovat varusteet.

Nämä kuvat ovat Islannista, paikka on Londrangar Basalt Cliffs. Paikka on aivan mieletön. Kuvista välittyy varmasti pieni osa tunnelmaa, mutta tuolla kallioilla turkoosin meren äärellä seistessään tunsi kyllä luonnon voimat ja oman pienuutensa hätkähdyttävällä tavalla. Mustia kallioita olisi voinut katsella ikuisuuden, vaikka tuuli oli raju ja tuntui vatsanpohjassa saakka.

Päälläni minulla on ZO•ON:n musta Berjast Down -parkatakki, jonka tekoturkkihupun sisällä lymyilen lämpimässä.

Olin tilannut takin jo aiemmin kotiini, mutta se ei aivan ehtinyt perille ennen lähtöäni. Mikä onni siis, että matkustin juuri Reykjavikiin. Islantilaisella brändillähän on tietysti siellä toimistot ja lippulaivat, ja takki odotteli maissa käyttöönottoaan.

Kuvailin juuri ystävälleni, miltä uusi takki tuntui: ”tuntuu, että sen sisällä on aina kesä!” Hänen mielestään se kuulosti liikaa itsensäpaljastelijalle, joka odottaa esittelevänsä takin alla odottavan alastoman ruhonsa maailmalle. Täytynee keksiä uusi tapa kuvailla ultimaattista lämpöä ja hyvää oloa.

Ei mutta tosissaan  – takki on muhkea, mutta napakka. Lämpö tulee teknisestä sisäeristeestä. Kangas on melko pitkälle vedenkestävää, ja takin malli on mukavan pitkä, mutta ei liian pitkä ollakseen tiellä. Hupussa, olkapäässä ja taskussa on heijastavat, siirreltävät/irrotettavat kangaspalat ja takin sisällä on lämmin puhelintasku.

Aion käyttää parkaa niin kaupungissa kuin metsikössäkin.

Talvi saapi tulla.

Mun takin sisällä on aina kesä.

-Henriikka

Ps. Jos joku muu fiilistelee tunteita herättäviä, ulkoilmaa ylistäviä videopätkiä, niin kannattaa tihrustaa myös tämän äärellä.

Lähtöjä ja tuloja

2
–
elämä, Helsinki

Tänään olen miettinyt lähtöjä ja tuloja. Kuinka Helsingin katukuvaa katsoessa huomaa, että kaikki ovat matkalla jonnekkin.

Se joka pysähtyy, on kummajainen. Ja erityisesti tiellä.

Jos pysähtyy ihan muuten vaan, niin ympärillä olijat yleensä olettavat sinulla olevan joku hätänä. Että olet eksynyt. Tai että kerjäät.

Pysähdypä joskus.

On muuten outoa.

-Henriikka

Elämä on suurimmaksi osaksi kuitenkin aika arkista

5
–
muoti, oma tyyli

Kun olen yksin kotona, soitan Spotifystä valmiita fiilis-listoja (aamukahvia, akustista iltapäivää, viikonloppufiilistä, itketysbiisejä…) ja haaveilen sohvalla toimettomana pötkötellen siitä, että lukisin enemmän.

Valitsen kuivaruokakaapista herkkuja kahvin kanssa ja päätän, etten saa syödä niitä (edes aloittaa!) ennen kuin kahvi on tippunut ja kupissa. Yleensä en malta odottaa.

Kastelen kukkia liikaa tai liian vähän. Mietin, että mullat pitäisi vaihtaa ja lannoittaa. Täytyy myöntää, etten edes tiedä mitä se lannoittaminen tarkoittaa. Tai siis kuinka se oikein käytännössä hoituisi.

Mutta pidän puolikuolleista viherkasveistamme – vaikka välillä mietinkin niitä elävinä olentoina ja suren niiden kohtaloa. Niistä olisi varmaan vielä paljon enempään.

Niin kuin minustakin.

Käytin Islannissa viikon verran kuorivaatteita, flanellipaitaa ja kumisaappaita. Viimeiseksi illaksi, eiliseksi, ajattelin laittaa huulipunaa. En sitten jaksanut. Laitoin kuitenkin puhtaan paidan.

Lentokoneen vessassa katsoin itseäni peilistä ja huomasin huulia ja kasvojen ihoa myöten, että nyt ollaan oltu tuulessa ja tuiskeessa. Illaksi suunnitelmissa kokovartalorasvaus ja kotiolosuhteet kestävä puuvilla-asu päällä.

Elämä on suurimmaksi osaksi kuitenkin aika arkista.

Aamukahvi-listalta soi Hedleyn Better Days. Kuuntelen melankolisena, aamuneljältä heränneen korvilla, lyriikoita: ”I’ve been down, I’ve been down, burning up like fever… better days, better days are not so far away….” Nyökyttelen ymmärtäväisenä päätäni, ikään kuin minulla olisi muka minkäänlaista samaistumispintaa tällä hetkellä kyseisiin sanoihin. Biisien omiminen syyttä on vasta taitolaji.

Kun olen yksin kotona, harkitsen ihmeellisen usein retkeä Verkkokauppaan. Nyt teen sen oikeasti. Moi.

-Henriikka

kengät/Tretorn (saatu), takki/Monki, paita/Nanso (saatu), farkut/Twist&Tango

9 lisähuomiota Islannista

4
–
matkustusTags: ,

Olen reissannut ympär-ämpär taianomaista Islantia nyt viikon päivät. Tällä valtavalla asiantuntemuksellani ajattelin siis kirjoittaa teille yhdeksän lisähuomiota, jotka olen laittanut merkille torstain listani jälkeen.

(Ennen sitä osoitan syyttävää sormeani itseäni kohti – tämä on ollut tavattoman hidastempoinen blogijakso. Hyvittelylahjana aion huomenna kotiin palatessani valmistaa teille tiedoksi listan, johon kirjaan kaikki salaisimmatkin kuumat lähteet, joissa olen täällä puljannut

1. Islannin kruunun kurssi on maailman vaikein

Pitkän matematiikan A:stani ei ole suuresti hyötyä, kun pyöritän lukuja ja hintoja mielessäni. Toisaalta aivan sama: kun 8 euroa on arviolta 1000 kruunua, kaikki maksaa kuitenkin aivan sikana.

2. Islantilaiset eivät vaikuta palelevan

Äidit kärräävät lapsia vanuissaan pienet villapaidat päällä, vaikka vihmoo ja sataa. Olemme todistaneet myös liian monta henkilöä pelkissä sortseissa.

3. Reykjavikin ulkopuoliset ihmiset vaikuttavat iloisemmilta ja palvelualttiimmilta

Onko tämä joku universaali pääkaupunki-fakta?

4. Hienoa, jos pidät kalasta

Sitä on tarjolla aivan kaikkialla ja se myös tuoksahtelee siellä sun täällä.

5. Hienoa, jos pidät munasta

Kananmunan tuoksua/hajua ei pääse karkuun, kun rikki pääsee ilmoille geotermisen Islannin vuoksi harvase hetki, esim. vesihanasta.

6. Kadunvarsimainokset naurattavat ja herättävät mielenkiintoa

Esimerkiksi ulkoilmavaatebrändien mietelauseet ovat vertaansa vailla ja mahtavaa mustaa huumoria: ”it’s winter, im fine.”

7. Kolmeen sekuntiin mahtuu kuusi vuodenaikaa

Säätila, lämpötila, mielentila vaihtuu nanosekunnissa. Kiitos ja ylistys merinovillasta ja kuorivaatteista. Ja niistä kuumista lähteistä. Toissapäivänä oli ensimmäinen kerta, kun sormieni iho meni ryppyyn pelkästä sateesta.

8. En ymmärrä islantilaisten vitsejä

Kävelen ravintolasta ulos ja mietin edelleen, oliko tarjoilija hirveän hauska vai älyttömän typerä. Ainakin he janoavat huumorihetkiä.

9. Täällä ei lasketa vain lampaita, vaan lampaita, liikenneympyröitä ja partoja

Yhtä islantilaista kohden on kolmetuhatta lammasta, viisituhatta liikenneympyrää ja kahdeksantuhatta partaa. (lähde: anonymous)

—

Faktapohjaiset kirjoitukset tulossa myöhemmin. Nyt on kiidettävä vintagekauppaan, joka sulkee tunnin päästä. Matkamuotipsykoosi on vahvasti päällä ja pelkään kärrääväni Suomeen villaa koko suvulle.

Lämpimiä haleja ja märkiä pusuja Reykjavikista.

-Henriikka

Ps. Kuvat ovat Mokka-Kaffi-kahvilasta, jonka kahvi oli hyvää, tunnelma kohdallaan ja taide seinillä kaunista.

Huom! Matka toteutetaan yhteistyössä Icelandairin kanssa, enkä vastaa kaikista kustannnuksista itse.

Kaaso

7
–
kaverit, mökkiTags:

En ole koskaan ennen ollut kaaso, nyt olen. Se tuntuu suurelta.

Se tuntuu siltä kuin olisi saanut taskuunsa vaalittavakseen valtavan jalokiven ja siitä tulee  (ja siitä haluaa) huolehtia tarkasti. Ja että kiven antaja myös uskoo, että sinusta on siihen. Antaja tietää, ettei se mene sinun käsissäsi palasiksi, se ei naarmunnu, eikä sitä kukaan vie.

Eikä kyse ole häistä. Uskon, että ne ovat vain pieni pala minulle ja Bean siskolle, joka kulkee myös jalokivi taskussaan.

Tai tietenkin kyse on myös siitä, mutta ei pelkästään, eikä edes suurelta osin. Kyse on ystävyydestä, sielunystävyydestä, ja se on paljon juhlia suurempaa.

”I believe in the kind of love that doesn’t demand me to prove my worth and sit in anxiety. I crave a natural connection where my soul is able to recognize a feeling of home in another. Something free-flowing, something simple. Something that allows me to be me without question.” ~ Joey Palermo

Tuntuu sydämenpohjassa myöten hyvältä, kun ystävä löytää ihmisen, jonka kanssa haluaa jakaa koko loppuelämän. Ja että voi elää vieressä ja todeta, että kaiken piti mennä juuri näin.

Tuntuu sydämenpohjassa myöten hyvältä, että voi jakaa ne hetket, kun toinen varpaan kärjistä hiuslatvoihin saakka vaaleanpunaisessa hattarassa rakkaudesta.

Kiitos ystävyydestä.

Minä teen kyllä kaikkeni, että te olisitte onnellisia.
Että sinä olisit.

-Henriikka

9 asiaa, jotka laitoin merkille Islannista

3
–
matkustus

Ensimmäisen 1,5 vuorokauden aikana olen pistänyt merkille muun muassa seuraavaa Islannista ja Reykjavikista:

-Reykjavikissa on varmasti käymistäni kaupungeista eniten ihania seiniä, joiden edessä pasteerata ja ottaa kuvia.

-Islantilaisen vaatetyylin kulmakivi vaikuttavat olevan erävaatteet.

-Islantilaisen elämäntyylin kulmakivi ovat monsteriautot ja valtavat nelivetot. Niitä ajetaan yleensä yksin.

-Julkisissa paikoissa (kahviloissa, ravintoloissa, kaupoissa…) on ihanan paljon aitoa taidetta seinillä.

-Ravintoloissa ja kahviloissa käytetyt astiat ovat ilahduttavan usein käsityötä tai jotain uniikkia astiamallistoa.

-Kaikki on aika kallista ja aika ihanaa.

-Islantilaiset vitsailevat sekä hymyilevät paljon, ja ovat erittäin hyviä asiakaspalvelussa.

-Säätiedotukseen ei voi luottaa, ja päällä tai vähintään repussa kannattaa olla vedenpitävät kamat sateen varalle.

-Viikinkiasioita viljellään turisteille samalla lailla kuin Suomessa joulupukkia.

—

Siinä ensimmäisen päivän raportti. Voi olla, että olen jossain asiassa väärässä, mutta tältä minusta tuntui.

Tänään suuntaamme Snaefellsnesin niemimaalle. Kello on täällä vasta puoli seitsemän aamulla, ja Bea vielä nukkuu. Livahdan pian suihkuun ja aamiaisen jälkeen hyppäämme vuokra-autoon, laitamme volat kaakkoon ja lähdemme huristamaan kohti kuumia kylpyjä ja onnellisia sateita.

-Henriikka

Huom! Matka toteutetaan yhteistyössä Icelandairin kanssa, enkä vastaa kaikista kustannnuksista itse.

Terveisiä taivaalta

9
–
matkustusTags: ,

Tiistai 19.9. klo 16:15
Icelandair: Helsinki – Reykjavik

Lentelen juuri pilvien päällä. Tuntuu etten ole nähnyt sinistä taivasta pitkään aikaan, vaikka se ei kyllä aivan pidä paikkaansa. Lentokoneen ikkunasta näkyy niin paljon valoa, vaaleansinistä ja valkoista, että silmiä kivistää. Olemme matkalla Islantiin, Bea ja minä.

Olen selvitellyt, mitä kaikkea Islannissa kannattaa tehdä. Ja olen jo ehtinyt luovuttaa kaiken upean edessä – ehdimme nähdä viikossa vain pienen palan taikamaailmaa, mutta se riittää hyvin. Kuvittelen itseni mustalle hiekkarannalle, kuumaan ulkoilmakylpyyn ja nököttämään vuoren päälle. Kuvittelen kuinka vesi sataa alas kauniina ja ropisee gore-tex-vermeittemme pinnalla. Mutta omat mielikuvat harvoin kulkevat käsi kädessä todellisuuden kanssa ja hyvä niin. On hienoa nähdä paikkoja, joita ei voi ymmärtää eikä hahmottaa etukäteen.

Kohta lentohenkilöstö tarjoilee kahvia. Odotan sitä lähes yhtä paljon kuin koko Islannin saarta. Vähän haalea, vähän kummallisen makuinen lentokonekahvi. Ihanaa!

Tänään otamme rauhassa. Minulla on niin kova nuha, että jäätikköseikkailut saavat vielä tänään odottaa. Ehkä huomennakin. Otamme bussin hotellille ja käymme annettuja vinkkejä läpi (kiitos niistä!). Teemme listan, googlailemme ja etsimme Instagramista paikkoja, joihin tekisi mieli päästä. Jätämme listan puoliksi tyhjäksi, jotta voimme jättää harhailulle tilaa. Se on parasta.

Ehkä köpöttelemme rauhassa reykjavikilaiseen ravintolaan iltapalalle. Luultavasti salaattia, vaikka nyt vatsani tuntuukin niin tyhjältä, että aion vastoin kaikkia normaaleja käyttäytymismallejani tilata ohilipuvasta kärrystä kuuden euron gluteenittoman kaurapuuron. Huh huh, nyt eletään reunalla.

Pääni meinaa aina mennä sekaisin virikkeistä. Kun tiedän, että pian voin tehdä miltei mitä vaan ja nähdä melkein mitä vaan, päätäni alkaa huimata. Mielen positiivisia ärsykkeitä on rajattomasti. Ei auta kuin hengitellä ja muistaa, ettei ala juosta suuna päänä kaiken perässä, vaan nauttii matkasta ja maailmasta.

Terveisiä taivaalta.

-Henriikka

Ps. Kirjoituksen kuva on otettu Islannissa joulukuussa 2014, kun viimeksi kävin siellä. Olettamani mukaan nyt näyttää vähän erilaiselta.

Huom! Matka toteutetaan yhteistyössä Icelandairin kanssa, enkä vastaa kaikista kustannnuksista itse.

Kuinka löytää elämästä aikaa unelmille?

2
–
elämä

Esitän argumenttini koristeettomasti ja tahallisen naiivisti, jotta sanoma ei kärsisi: aikaa unelmille löytää vain priorisoimalla. Piste.

—

Muistin muutama päivä sitten vihdoin vastata eräälle lukijalle, joka oli laittanut minulle ihanan pohdiskelevaa viestiä. Lukijan viestissä oli paljon muutakin, mutta seassa vilahtelivat seuraavat lauseet:

”Kuinka järjestää enemmän aikaa? — Jos sulla on jotain vinkkejä tai aloituspotkaisua tai muuta random-lausahdusta, otan ilolla vastaan! — Mutta tosiaan pitäisi saada hommat käyntiin ja aika järjestettyä. Unelmille enemmän tilaa!”

Samojen asioiden kanssa kamppailen itsekin. Meillä kaikilla on vuorokaudessa vain ne samat 24 tuntia. Kyseinen lause on niin kliseinen, että nielen kurkkaavaa oksua kurkusta. Mutta niin se vain on.

Kirjoitin vastausviestiin seuraavia virkkeitä:

”Kuinka järjestää enemmän aikaa? Tämä on varmasti itsellenikin se isoin haaste! Yksinkertaisesti priorisoimalla. Päättämällä mihin haluaa laittaa aikaa kaikkein eniten.

Esim. mulla on ihan varmasti kärsinyt esim. osa ystävyyssuhteista ja kodin ylläpito siitä syystä, että oon halunnut nimenomaan laittaa aikaa blogiin, ulkoilmaseikkailuihin ja matkustamiseen. Ehkä joskus priorisoin eri lailla, nyt näin.

Mutta onhan se aina karua, kun kaikkea ei voi saada.

Kirjoitin monta vuotta blogia yhtä paljon kuin nytkin, eikä juuri kukaan noteerannut mitenkään, eikä se tuonut tuloja. Silti se vei multa melkein kaiken vapaa-ajan. Nyt kuuden vuoden päästä se palkitaan toden teolla, mistä oon tietysti aivan hullun kiitollinen. Voi että, kun vain osaisin olla vieläkin kiitollisempi.”

”Mutta ehkä sellaisena kiteytyksenä tai ajatuksena, että unelmille ei kyllä koskaan vain tupsahda aikaa. Sitä on vaan päätettävä jotain, raivattava aikaa, tehtävä. Näin mun mielestä. Ja mä uskon, että ei aikaakaan, kun oot jo ihan unelmien piirityksessä.”

—

Muistan edelleen selkeästi, kuinka ymmärsin ajan ja elämän rajallisuuden. Kirjoitin asiasta melko tarkalleen kaksi vuotta sitten tämän kirjoituksen.

Ja niin kuin jo aluksi sanoin, esitän tämän kirjoituksen argumenttini yksinkertaistetusti, itsekkäästikin. Asioihinhan vaikuttaa aina ulkoiset seikat, esimerkiksi lapset, tulot ja sairaudet.

Mutta uskon silti, että aikaa unelmille löytyy vain nostamalla ne prioriteettilistalla korkeammalle. Mitä korkeammalla ne ovat, sitä enemmän muut asiat kärsivät, mutta sitä helpommin haaveesi tavoitat. On jokaisen henkilökohtainen päätös miettiä, kuinka lähellä listan kärkeä haaveet ovat, mikä saa niiden vuoksi kärsiä ja missä kohtaa elämää on sopiva aika ottaa isompi askel kohti unelmia.

-Henriikka

Tulevan syksyn reissukalenteri

12
–
matkustus

On aika paljastaa syksyn matkasuunnitelmat.

Istun kotisohvalla pienessä lämmössä ja kurkkukivussa. Tällä hetkellä ei tunnu, että olisin lähdössä yhtään minnekään. Mutta tunnen itseni ja tiedän, että tämä on parissa päivässä ohi. Hetken tässä ehtiikin hengähtää, kunnes on aika palata täysiin voimiin.

Syksystä on nimittäin tulossa reissuntäyteinen. Ja ainahan syksy on upea: ruskaretket, ekat pakkaset ja kuraharmaa ensilumi.

Islanti

Lähden tiistaina ystäväni Bean kanssa viikoksi Islantiin. Se on i-ha-naa. Alunperin haaveilimme ruskamatkasta Jenkkeihin, Bostonin alueelle, mutta itse asiassa tällä hetkellä tämä lähempi kohde tuntuu juuri sopivalta. Islanti on Seikkailukerhollemme täydellinen kohde!

Olen viimeksi ollut Islannissa nopealla työmatkalla muutaman päivän joulukuussa 2014, kun oli maailman kylmintä, ja lunta satoi vaakatasossa. Moni asia on varmasti muuttunut ja vihdoin on aikaa tutustua maahan paremmin.

Berliini

Lokakuussa teen omineni pikavisiitin Berliiniin. Sielläkin olen ollut viimeksi vuonna 2014.

Muistan edellisreissulta (niin ihana kuin se olikin) ajattelleeni, etten pääse kiinni siihen ainaiseen Berliini-hehkutukseen. Hehkutus on kyllä jo kokenut huippunsa ja laantunut, mutta toivon kyllä tällä kertaa löytäväni sen maailman siisteimmän kaupungin, johon niin moni on rakastunut.

Singapore (+ Vietnam)

Viime joulun välipäivinä myin järjettömän määrän Ikea-kasseissa odottanutta kirpputorivaatetta ja -tavaraa. Tienatuilla rahoilla ostin lennot Singaporeen.

Lähden lokakuun lopussa matkaan äitini ja siskoni kanssa, ja odotan tyttöjen matkaamme ihan sikana. Olemme viimeksi olleet yhdessä kaukomailla, kun olin lukiossa, ja minulla on tunne, että tästä tulee huippua.

Yhdistämme 10 päivän lomaan mahdollisesti myös muutaman päivän visiitin Vietnamissa.

Yllätys

Marraskuussa minulla on kalenterissa varattu pitkän viikonlopun mittainen pätkä Euroopan kaupunkilomalle. Lähden omineni, mutta en tiedä vielä minne.

Matka on vuoden viimeinen momondo ambassador -matkani, ja lupaan kertoa heti enemmän, kun tiedän enemmän!

Tansania

Hu huh, mikä reissuvuosi. Tätä matkaa on suunniteltu, vähintään haaveiltu, jo useamman vuoden ajan. Kyseessä on 9 hengen perhereissu, yhdistettynä Sansibaria ja Manner-Tansaniaa.

Siskoni ja veljeni asuivat muutaman kuukauden Tansaniassa viisi vuotta sitten, ja olimme muun perheen kanssa heitä tapaamassa. Kiersimme maata ja tutustuimme kulttuurin. En malta odottaa, että saan taas maissipuuroa suuhuni ja olen Afrikan auringon alla, tällä kertaa toisen perheen kanssa.

Näiden väliin mahtuu rakasta koti-Suomea. Toivottavasti Kouvolaa, Tamperetta, Kangasalaa, Turkua ja muutamia yllätyskohteita, ehkä Lappia, Kolia tai Oulun seutua?

Matkajuttuja on tulossa kuluneen kuukausien reissuista ainakin Jenkkien ja Kanadan roadtripiltä (kaikki nämä kuvat ovat sieltä!), Kreikan saarihyppelystä ja Georgiasta, joka vei täysin sydämeni. Sen lisäksi kirjoitan tietyysti tuoreeltaan Ylläksen hetkiä ja muistoja. Ja hei! Roadtripiltä on tulossa vielä jopa video.

En ole suuri matkapostausten fani, jos niilä tarkoitetaan sellaisia informatiivisia listoja. Mutta tunnelmiä, hetkiä ja tarinoita, niistä minä pidän ja niin toivottavasti tekin. Olisiko teillä jostain tietysti matka-aiheisesta kirjoitustoiveita?

”Wherever you go becomes a part of you somehow.”
-Anita Desai

-Henriikka

Ps. Kaikki matkavinkit syksyn kohteisiin tervetulleita ja otetaan isolla ilolla vastaan.

Miltä tuntuu saapua kotiin?

12
–
elämä, matkustus, sisustus

Saavuin pari tuntia sitten tyhjään kotiin.

Ajo Ylläkseltä Kittilään oli nopea, samoin lento Kittilästä Helsinkiin, vaan lähijuna ja täysi raitiovaunu tuntuivat ottavan aikanasa. Tunsin nenässäni, kuinka takkini haisee ikävästi savulle. Se on outo tunne, kun vastahan se oli tuoksua. Odotin kärsivällisesti, että ollaan oikealla pysäkillä ja kävelin pinkki duffeli selässäni kotiin saakka.

Kotona ei ollut ketään. Se oli oikeastaan ihan kivaa. Laskin matkatavarat maahan, pesin kädet ja laitoin kahvin tippumaan. Tuntui vähän uupuneelta, mutta rauhalliselta.

Äiti sanoo aina innostuneesti odottaen, että kotiin päästyä keitetään sitten kyllä hyvät kaffet. Tein juuri itse samat. Viisi kupillista, jotta Jannellekin riittäisi, kun hän saapuisi pian kotiin. Kuuma kupillinen tuntuu palkinnolta, joltain askeleen arjen yläpuolella.

Jouduin tosin kaivamaan astianpesukoneesta likaisen kahvipannun tiskien keskeltä. Siellä se odotti pesemistään, vaan keitin pannulla kuitenkin vielä nämä yhdet sumpit.

Sumpit – siinäpä vasta typerä sana.

Osa kasveista oli ehtinyt vähän nuupahtaa viidessä päivässä. Puutarhurinlahjoja ei ole suotu meille kumpaisellekaan. Ruusussa oli vähän hometta, ja kahvipensas kaipasi juomaa. Mutta kaikki olivat elossa, myös ne kaikki, joita emme osaa edes nimetä.

Pöydällä odotti luottolasku: nolla euroa tällä kertaa, onneksi. Sen lisäksi pinossa oli apteekin kanta-asiakaslehti, kuoressa kaksi kotiin tilattua, etiopialaista kahvipapupussia ja kaksi ilmoitusta paketeista. Pitäisi käydä postissa, mutta siihen tuntuu olevan aina niin epärealistisen korkea kynnys.

Ihmettelen aina kotiin palattua, kuinka meillä on niin kaunista ja kuinka pidänkään kodistamme. Sen unohtaa aina muualla.

Tällä kertaa sain onneksi myös ihailla yllättävää siisteyttä, joka on lähiaikoina ollut harvinaista. Viime viikonloppuna oli ystäviä kylässä, ja siivosimme ennen viikonloppua urakalla. Se urakka palkittiin nyt, kun sydämeni lepäsi seesteisenä, kun ympärillä ei ollut siivotonta.

Jääkaapista löytyi pari viikunaa, puoliksi syötyjä ja täysiä hillopurkkeja, eikä paljon muuta. Täytyy käydä pian kaupassa.

Janne saapui hetken päästä kotiin. Halasin lujasti ja sanoin ääneen, että sä näytät kyllä niin tutulta.

Juotiin kupit kahvia, viidestä oli vielä jäljellä. Olin tuonut Ylläksen urheilukauppa-alennuksista tuliaiseksi kevyttoppatakin. Se on lupaus siitä, että voimme taas pian retkeillä yhdessä.

Ylläs oli i-ha-na. Kiinnyn helposti paikkoihin, ja kiintyminen on taas tapahtunut. Kuvittelen jo kaamos-reissun, ensi kauden valkoiset puuteririnteet ja tulevan, unelmien kesämökin. Minulla on niin monta hyvää hetkeä reissusta jaettavana ja aloitan kuvien purkamisen jo heti tänään.

Nyt on naputettava koko ilta, sillä sumuiset syysretket vaativat vastapainokseen tiuhempaa työntekoa. Sitä on tiedossa täysi viikonloppu. Mutta mikäs tässä ollessa, kun vieressä näppäillään lempeästi kitaraa ja viiden kupillisen jälkeen voi taas keittää lisää.

Ja joojoo, mä lähden kyllä taas pian.

-Henriikka

En ole nero, mutta alitajuntani on

6
–
elämä, huumori

Sytyn harvoin unitarinoille, niitä kuunnellessa vaipuu yleensä itse uneen, mutta joskus ne ovat parasta huumoria. Tai niin kuin tässä tapauksessa, silkkaa nerokkuutta suoraan alitajunnasta. En voi olla kertomatta unesta, jonka Janne näki juuri ennen lähtöäni.

Minulla on usein, hyvin usein, vaikeuksia nousta sängystä aamuisin. Ei vain kertakaikkiaan pysty nousemaan, kun herätyskello piipittää. Janne kantaa ilmeisesti unessa ollessaankin huolta asiasta, sillä uni meni näin:

”Olin äärimmäisen turhautunut siihen, että joudun aina kantamaan vastuuta siitä, että saan sut ylös sängystä. Olin löytänyt avuksi netistä applikaation, jonka avulla pystyi tilaamaan tukea vaikeisiin aamuherätyksiin. Palvelun kautta kotiinsa sai henkilön, joka tuli herättämään lempeästi höyryävän kahvikupillisen kanssa…”

(nyt tulee ehdottomasti paras kohta!)

”...Kahvin rinnalle sai kuitenkin klikata ostoskoriin haluamansa herkun. Valitsin sulle vaihtoehdon B: Supersuklaatikku.”

—

Parasta. Hahahahahaha. Aivan ihanaa olla tyypin kanssa, jonka mielessä pyörii näin lempeät ideat ja joka valitsee mulle kahvin rinnalle SUPERSUKLAATIKUN. Mikä se edes on? Hahahaha.

-Henriikka

Ps. Kuva on otettu toukokuussa Kreikassa, kun siskoni maanitteli minua nousemaan.

Kun kamera ei rakasta (osa 9)

15
–
huumoriTags: ,

On aika palauttaa itsetunto kohdilleen. Eilinen Ruskamummo-kirjoitus sai niin lämpimän vastaanoton, että minulla karkasi melkein virtsa päähän. Onneksi olen viime kuukausien aikana taas tallentanut ei-niin-herttaisia-otoksia itsestäni. Näiden avulla on hyvä palauttaa mieli maan pinnalle.

Mutta arvatkaas! Olin tallentanut myös kuvan, jossa loikkaan ilmaan korkokengissä erään virolaisen kartanon edustalla – yltiöiloisena, kovin lyhyessä hameessa. Suuni on autuaan onnellissa hymyssä, mutta hypystä johtuen hameeni nousee paljastaen koko takapuoleni, joka hohtaa tietysti täysikuun lailla.

Vieressä istuva sisareni oli kuitenkin sitä mieltä, ettei sitä ehkä kannata julkaista. Säästän sen siis 30-kriisiin tai muuhun tiukkaan tilanteeseen, jossa paljasta pyllyäni kaivataan.

Pidemmittä puheitta: tähtihetkiäni, olkaa hyvä!

Tämä viimeinen taitaa olla oma suosikkini. Otsikoin sen nimellä ”kruununprinsessa.” Mikäs oli teidän lemppari?

Seuraava ”Kun kamera ei rakasta” -kirjoitus onkin kymmenes, eli tilanteeseen sopivat juhlatoimenpiteet ovat tietysti paikallaan. Voisin esimerkiksi pistää pystyyn äänestyksen, mikä kuvista on kaikkein kaamein ja arpoa vastaajien kesken 5 metriä x 5 metriä -kokoisen seinätaulun kyseisestä kuvasta. Tai ehkä pylly olisi juuri silloin paikoillaan!

Iloisia hetkiä kaikille! Nauru on hyvästä. Emme onneksi ole still-kuvia.

-Henriikka

Ps. Aiemmin julkaistut ”Kun kamera ei rakasta”-kirjoitukset: osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6, osa 7, osa 8

Ruskamummo

8
–
randomTags: , ,

Minusta tulee isona sellainen ruskamummo. Sellainen, jonka löytää soutuveneestä vispaamassa airoja vimmatusti ja puolukkapusikosta suu täynnä punaisia marjoja. Sellainen joka tietää mitä tahtoo ja jonka kanssa ei sovi rettelöidä.

Siskoni sanoi tänään, että hiustyylistäni on helppo ennustaa, miltä tulen näyttämään mummona. Minulla tulee kuulemma olemaan sellainen löysä mysteerinuttura, josta on mahdoton sanoa, kuinka se on kiepautettu paikoilleen.

Minusta tulee isona sellainen ruskamummo. Sellainen, joka suuntaa joka syksy ruskaryhmänsä kanssa ruskaretkelle. Lounaaksi syödään kalasoppaa ja mustikkamehua, jälkiruoaksi kahvia ja pannukakkua. Metsässä pysytään pitkään, satoi tai paistoi, ja päivän päätteksi saunotaan vähintään yhtä pitkään.

Jos tarkemmin ajatellaan, niin saatan olla aika lähellä sellaista mummoa jo nyt. Mutta parempi odottaa kärsivällisesti mummouskottavuutta, sillä eihän ehdaksi ruskamummoksi noin vain kasveta. Yhdessä yössä.

Ruska-ajatukset kumpuavat siitä, että saavuin tänään aamulla Ylläkselle. Olin valveilla jo ennen viittä, ja lentokone lennätti minut ja pikkusiskon Kittilään. Siitä körötimme bussilla perille tunturin juurelle. Pysymme täällä torstaipäivään saakka.

Ihana olla muutaman kuukauden tauon jälkeen taas täällä. Kipitimme seitsemän kilometrin sateisen, mutta iloisen päiväkävelyn, jonka jälkeen kohmeisina kaadoimme hotellin saunan kiukaalle monta sankollista vettä. Jo lämpeni.

Ja näimme valkoisia poroja! Siinäpä ne tärkeimmät.

Toivototan kaikille oikein, oikein hyvää tulevaa viikkoa. Pysykää lämpiminä.

Terveisin,
Henriikka, tuleva ruskamummonne

Kaiken se kestää ja kuusi muuta suositusta

1
–
elämä, elokuvat, Helsinki

Perjantai ja aika kouralliselle suosituksia. Eilispäivästäni tuli sattumalta kaikessa aktiivisuudessaan sellainen, että sain ammennettua Helsingistä ja elämästä asioita, tapahtumia ja paikkoja, joille voin antaa lämpimän suosituksen:

Klo 07.15 Allas Sea Pool

Olin aamu-uinnilla taivasalla. Tosin siitä tuli tarkemmin sanottuna aamusauna, kun palelin aamutuimaan niin, että kävin vain lastenaltaassa kastautumassa ja kipitin takaisin saunaan. Mikä olo olikaan pitkien löylyjen jälkeen!

Klo 08.30 Risenta-aamiainen

Olin kuulemassa hyvinvointiin ja hyvään ruokaan keskittyvän Risentan tuoteuutuuksista ja ilahduin etenkin gluteenittomasta Mansikka & Manteli -myslistä, joka sisältää melooninsiemeniä! Mikään ei kuitenkaan tule kiilaamaan Risentan siemennäkkäri-valmissekoituksen ohi, jollaisen ostan ainakin kerran kuussa.

Klo 10.00 El Fant Coffee & Wine bar

El Fant on ihana, pieni paikka Torikortteleissa, Senaatintorin ja Kauppatorin välissä Katariinankadulla. Minkä täydellisen, marjaisan kupillisen kahvia eilen joinkaan, mmmm.

Klo 14.45 Cafe TinTin Tango

Töölön ihanan kämänen kuppilapesula on yksi pitkäaikaisia suosikkipaikkojani. Otin myöhäislounaaksi all-day-breakfast-aamiaislautasen.

Klo 16.15 Relove

Kävin ensimmäistä kertaa Töölöntorin paljon puhutussa Relovessa, joka on kauniisti kuratoitu itsepalvelukirpputori ja puhtaaseen, kotimaiseen lähiruokaan keskittynyt kahvila. Löysin kahdeksalla eurolla kauluspaidan ja vitosella kirjan. Menen uudestaankin.

Klo 18.00 Kaiken se kestää -elokuva

Kaiken se kestää -elokuvan kutsuvierasnäytös järjestettiin eilen Kinopalatsissa ja olin sitä äitini ja siskoni kanssa katsomassa. Odotin elokuvalta tosi paljon, enkä joutunut pettymään. Pidin siitä kovasti.

Tämän kirjoituksen kuvassa olevat pojat vetivät huikeat näyttelijänsuoritukset, ja vaikka elokuva oli toisaalta perinteinen Suomi-elokuva, niin siinä oli kuitenkin myös jotain ihan uutta. Sitä paitsi pidän Suomi-leffoista, kaikesta kätketystä kauneudesta sekä asioista ja tunteista sanojen välissä. Asioiden annettiin tapahtua, eikä katsojalle pureksittu kaikkea valmiiksi. Kristinuskoa, kasvatusta, perhesuhteita tai roolihahmojen persoonia ei leimattu liikaa, mutta käsiteltiin silti rehellisesti. Itkulle ei annettu liikaa tilaa – oli oikeastaan vapauttavaa, ettei tarvinnut ryystää elokuvan aikana, vaikka olikin monesti liikuttunut.

Kuvat olivat niin kauniita, että nappasin silmilläni sopivia kuvia IG-feediini. Jossain asioissa toistoa ja symboliikkaa oli ehkä makuuni vähän liikaa, katsoja ymmärtäisi vähemmälläkin. Toisaalta en usko, että elokuvaa tehdäänkään aina vain katsojalle.

Klo 23.30 Kahdeksan tunnin yöunet

Suosittelen ehdottomasti. Toivottavasti pääset kokeilemaan nyt viikonloppuna.

—

Tältä perjantailta ainoa suosittelemani asia on kodin siivous ja leikkokukat.
Olohuoneen siivous jatkukoon!

-Henriikka

Kuva: Finnkino / Kaiken se kestää

Parhaiden ystävien eli sisarusten kesken

4
–
astiat, design, perhe, sisko, yhteistyöTags: , ,

Kaupallinen yhteistyö: Arabia & Asennemedia

Juttelin muutama päivä sitten erään läheisen ystäväni kanssa ystävistä ja ystävyydestä. Olen ymmärtänyt kuluneen kesän aikana kunnolla erään olennaisen asian.

Olen ihmetellyt usein, miten muilla tuntuu olevan niin paljon aikaa ystävilleen. En ole kuitenkaan aina muistanut, että itselläni on niiden ystävien lisäksi tukiverkostossa kaksi suurta perhettä, jotka ajavat lopulta aina edelle. Kun perheenjäseniä on jo 13, ja välit ovat läheiset, ei ystävien kanssa vietetyn ajan määrää kannata välttämättä verrata jonkun toisen ajankäyttöön. Eikä kannattaisi muutenkaan.

Elokuun lopussa istuimme sisarusteni (ja parin mukavan siipan) kanssa aamiaispöydässä mökillä. Siitä oli kulunut liian paljon aikaa, kun olimme viimeksi syöneet yhdessä.

Minun sisarukseni ovat parhaita ystäviäni. En tiedä olenko heidän, mutta he ovat minun.

Meitä on neljä, kaksi veljestä ja kaksi siskosta. Kahdella on potummat nenät, kahdella huvittavan suorat nokat. Kolmella on usein nuttura, yhdellä ei koskaan. Kaikki neljä viihtyvät luonnossa ja mökillä. Kaikissa virtaa niin kouvolalainen kuin kainuulainenkin, dna-perimältään sataprosenttisesti suomalainen veri. Kaikkien etunimissä on R-kirjain. Olemme levittäytyneet ja kierrelleet ympäri Suomea, mutta aina vähintään kaksi on asunut samassa kaupungissa.

Kahdelle oli tärkeämpää kuin kahdelle, että aamiainen näyttää näin kauniilta. Yhdelle kahvi oli selkeästi tärkeintä. Ja se sama on muuten ehdottomasti myös kaikista hauskin!

Aamiainen oli katettu Arabian Esteri-astioilla, jotka kannoin kesän alussa kesämökille. En varmaan unohda koskaan, miten suuresti isäni tykästyi astioihin, kun ne odottivat mökin pöydällä. Hän, joka ei yleensä design-mieltymyksiini tai astiavalintoihini ota kummoisesti kantaa.

Esteri on alunperin koristesuunnittelija Esteri Tomulan vuonna 1973 suunnittelema kuvio. Nyt Suomen 100-vuotisjuhlavuonna kuvio otettiin koristamaan moderneja muotoja viiteen eri astiaan: mukiin, kulhoon, lautaseen, kannuun ja posliiniseen tarjoilualustaan.

Voin jo nyt kuvitella, kuinka tämän sisaruskatraan jälkipolvi saa joskus mökkimuistoja näistä astioista. Kukapa sen tietää, mutta näin voisin aavistella.

Ystävien merkitys ei toki vähene sisarusten vuoksi, mutta haluan silti varata ison osan ajastani ja sydämestäni juuri perheenjäsenille. Ystävillekin on aikansa ja paikkansa, tietenkin.

Sisarukset ovat myös niin läheisiä, että joskus (usein!) on varsin rauhoittavaa olla jonkun kanssa, joka ei sano aivan yhtä suoraan kuin siskosi tai veljesi. Tai esimerkiksi pistä painiksi kesken olohuoneen matolla löhöilyn. Tai kommentoi joka ikinen kerta, kun muistutat äitiäsi.

Pidetään huolta toisistamme. Vietetään aikaa yhdessä.

-Henriikka

Uskon ikuiseen rakkauteen

7
–
juhlat, kaverit

Hengittää ihoa paljasta vasten,
nauraa silmät veessä,
päästää ulos kyyneleet.

Hengittää, olla kaltainen lasten,
nauraa silmät veessä,
päästää ulos kyyneleet.

Olen katsonut heinäkuisia kuvia rakkaiden ystävien pihahäistä. On se uskomatonta, että ihmiset ja sielut vain löytävät toisilleen sopivat. Ja vielä sekin, että kauniin morsiamen sisällä kasvaa uusi, ihmeellinen, tuikitärkeä elämä.

En pysty miettimään pidemmälle, kun silmät kostuvat liikaa. Katsoessani tuota ensimmäistä kuvaa aiemmin tänään, annoin jo liikutuksissani kaikille muille seitsemälle ylläpito-oikeudet yhteisessä WhatsApp-ryhmässämme. Ja olin sentään ollut ryhmän hallitsija jo monta vuotta. Vaihtanut profiilikuvaksi mitä haluan ja kokenut suurta vallantunnetta. Tunteet johtivat demokratiaan, myöhemmin saattaa kaduttaa.

Tuonne asti jos pääsen,
onko helpompi niin?
Tuonne asti jos pääsen,
onko aikaa ottaa syliin?

Kerro miksi on vaikee
olla nyt ja uskaltaa.
Kerro miksi on vaikee.

On ihanaa, että tiedän jo nyt ensi vuonna olevan ainakin kolmien ystävien häät. Yhdet keväällä, yhdet kesällä, yhdet syksyllä.

Niin pysyvät nämä kolme: kauniit vaatteet, kakku ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus. Mutta eivät nuo kaksi muutakaan haittaa lainkaan. Eikä pitkäksi venyneet illat, hyvät tanssit tai itkettävät isien puheet. On hyvä tietää jo nyt pitkän talven lohdutukseksi, että ensi kesänä karkeloidaan taas rakkauden vuoksi.

Minä uskon taatusti ikuiseen rakkauteen.

Rajan toisella puolen joukot liikkuu jo,
pitkin ruosteista siltaa laskee aurinko.

Rakasta mua nyt,
kun tätä onnea pelkään niin.
Rakasta mua nyt.

-Henriikka

Kuvat: Jussi Rekiaro Photography
Laulunsanat: Juha Tapio – Hengittää

Olen yrittäjä – mitä oikeasti teen?

8
–
opiskeluTags: ,

Minulla on yritys. Olen yrittäjä. Ajattelin kertoa siitä muutaman ajatuksen, sillä tänään on Yrittäjän päivä. Ja koska olette siitä usein kysyneet.

Perustin toiminimeni alkuvuodesta 2015, mutta täyspäiväinen yrittäjä olen ollut maaliskuun lopusta 2017. Ehdin siis tehdä pari vuotta töitä sivutoimisena yrittäjänä päivätöiden rinnalla – viimeiset seitsemän kuukautta tein tosin omasta tahdostani viestintätoimistotöitä vain neljä päivää viikossa.

Minulla on edelleen toiminimi. Se johtuu siitä, etten ole keksinyt yritykselleni hyvää nimeä. Kerran jo luulin keksineeni, vaan sitten peruin päätökseni. Kunhan keksin hyvä nimen, niin perustan Oy:n eli osakeyhtiön. Ja pistän pystyyn nettisivut ja kaiken tärkeän.

Mitä minun yritykseni tekee?

Täällä blogissa näkyy osa kaikesta: teen yritysten ja eri tahojen kanssa blogi- ja sosiaalisen median yhteistöitä: yleensä ne ovat erilaisia kampanjoita, jotka tunnistaa yläotsikosta ”kaupallinen yhteistyö”. Toisinaan ne ovat jotain muuta, esimerkiksi puhekeikkoja, sisällöntuotantoa bloggaajan roolissa yrityksen kanaviin tai esimerkiksi tuotekehitystä.

Bloggaamisen ja kaiken siihen liittyvän lisäksi teen kuitenkin myös paljon muuta, jossa ”Aamukahvilla” ei sinänsä ole olennainen tai ainakaan näkyvä osa: Viestintää, sosiaalisen median projekteja, vaikuttajayhteistyötä, mediasuhteita, tapahtumatuotantoa, tiedottamista, konsultointia ja puhekeikkoja, kuva- ja tekstituotantoa, sosiaalisen median kanavien hallintaa… Kaikkea joka suurin piirtein mahtuu viestinnän yläkaton alle.

Teen siis käytännössä paljon samoja hommia, joita tein viestintäkonsultin roolissa viestintätoimistossa.

Konkreettisia esimerkkejä viimeisten kuukausien töistäni

-Helsinkiläisen kahvilan Facebook- ja Instagram-tilien perustaminen, sisälläntuotanto ja ylläpito
-Suomalaisten lastenvaatemerkin media- ja bloggaajatilaisuuden järjestäminen, vaikuttaja- ja bloggaajastrategian kehittämien ja vaikuttajakampanjan koordinointi
-Elintarvikebrändin vaikuttajakampanjan konseptointi ja koordinointi
-Toisen elintarvikebrändin sosiaalisen median kuvien tuotanto
-Kolmannen elintarvikebrändin pr-toimenpiteet ja tiedottaminen
-Lyhyt puheenvuoro erään yrityksen brändilähettiläiden kick off -tapahtumassa koskien bloggaamista ja siihen inspiroimista
-Suomalaisen yrityksen markkinointi-viestintästrategian workshop-työ ja konsultointi

Tämän lisäksi olen tehnyt esimerkiksi erilaisia kirjoitushommia (esim. tiedotteita).

Asiakkaani ovat pitkälti B2C-puolen (eli kuluttajille suunnattujen tuotteiden ja palvelujen) piirissä, mutta esimerkiksi tällä hetkellä keskustelen yhteistyömahdollisuuksista myös erään selkeästi B2B-asiakkaan kanssa. Eikä näitä kahta sektoria tietenkään voi edes täysin erottaa.

Joskus työt tulevat suoraan minulle, joskus joku toinen pienyrittäjä tai esimerkiksi viestintä- tai mediatoimisto ostaa minulta työtunteja, -päiviä tai -projekteja. Joskus ostan myös apua omalle yritykselleni. Aina en suinkaan tee yksin. Onneksi.

Miltä päiväni yrittäjänä näyttävät?

Keskenään valtavan erilaisilta.

Joskus teen töitä 15 tuntia päivässä, joskus pidän viikon vapaampaa. Joskus istun kotona työpisteelläni, joskus kahvilassa, joskus bussissa tai junassa. Välillä käyn palavereissa tai erilaisisssa tapaamisissa, joskus järjestän tapahtumaa tai olen kuvauskeikalla. Kannan lähes aina läppäriä matkassani, puhelinta vielä useammin. Teen usein töitä iltaisin ja viikonloppuisin, lounastunnin saatan vaikka treenata.

Pidän töitteni teosta, enkä koe haasteeksi motivoida itseäni tekemään. Joillekin kuukausille riittää liikaakin tekemistä, jotkut hetket ovat rauhallisempia. Joskus se johtuu omasta päätöksestäni, aina ei.

En ole kokenut ainakaan vielä tarpeelliseksi rajata esimerkiksi viikonloppua täydelle levolle, mutta en halua tehdä koko ajan töitä. Sanon ei, jos aika ei näytä riittävän tai jos koen, etten ole johonkin oikea tekijä. Nautin myös siitä, että saan päättää keiden ja minkä kanssa teen töitä. En halua olla arveluttavissa jutuissa mukana.

Koska reissaan paljon, niin yleensä matka-ajat ovat rennompaa ja Suomi-ajat kovempaa tykitystä. Teen kuitenkin paljon asioita myös reissun päältä.

Millaisia töitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa?

En vielä tarkalleen tiedä. Yrittäjyyttä on nyt takana muutaman päivän yli puoli vuotta ja kaikki tuntuu vielä uudelta.

En ole vielä tähän mennessä tiennyt, mitä teen ja mistä saan tuloni kahden kuukauden päästä, mutta töitä on aina riittänyt. Nyt tiedän, että tulen pärjäämään syyskuun, enkä osaa pelätä vielä tyhjältä näyttävää lokakuuta. Tällä alalla asiat etenevät usein näin.

Huomaan olevani koko ajan kiinnostuneempi esimerkiksi palvelunkehittämisestä, asioiden visualisoinnista, ideoinnista sekä projektinjohtamisesta. Olen hyvä pitämään lankoja käsissäni ja nautin tehdä töitä erilaisten ihmisten kanssa. Pidän uudistamisesta ja nopeatempoisuudesta, olen helposti innostuva realisti. Nautin vastuusta ja vähän liian suurista saappaista, erityisesti jos joku toinen pitää toista saapasta.

On niin paljon, mikä kiinnostaa: luonto, matkailu, hyvinvointi, kaupunkikulttuuri, some, tulevaisuus sekä ihmiset käytösmalleineen ja tunteineen… Myös kirjoittaminen on minulle äärimmäisen rakasta ja tulee varmasti pysymään kuvioissa.

Näyttäköön tulevaisuus, mistä itseni löydän. Sisäsyntyinen eteenpäin pyrkiminen ja sopivassa raameissa pysyvä johdonmukaisuus on ainakin aina tähän mennessä ajanut asiasta seuraavaan.

Tänään heräsin Nuuksiosta teltasta ja pidin aamupäivän vapaata paria viestinvaihtoa lukuun ottamatta. Iltapäivällä istuin pari tuntia palaverissa erästä projektia päättäen ja nyt olen tehnyt iltaan saakka töitä rauhallisessa kahvilassa kotikadullani. Kohta lopetan, sillä huomiselle ei ole deadlineja, ja sisko tulee pian iltakahveille.

Nämä kuvat ovat viime viikolta, kun olin tehnyt vähän liian pitkän työpäivän ja vähän liian rankan salitreenin. Raahauduin kaupasta kotiin ja rötkötin lattialla, enkä jaksanut edes pipoa ja takkia riisua. Olin kyllä iloinen, mutta myös uuvahtanut. Vasta jälkikäteen huomasin, että t-paitani on nurinpäin. Aina ei tarvitse olla tarkka, jos työskentelee omineen tai tutussa porukassa. (Kaiken kukkuraksi olin myös treenannut samana päivänä nurinpäin olevassa paidassa. Varsinainen onnistuminen!)

—

Vaikka kaipaankin välillä tosi paljon työyhteisöä, erityisesti viimeistäni, voin hyvin kuvitella olevani yrittäjä elämäni loppuun saakka. Nyt on hyvä juuri näin. En kuitenkaan sulje ovia, ja jos sopiva paikka on minulle auki, voin hyvin palata työntekijäksi jonkun toisen firmaan.

Nyt olen ja pyrin pysymään kiitollisena, että olen onnistunut luomaan itselleni työpaikan, ja että töitä on riittänyt. Kiitos asiakkaille, kiitos yhteistyökumppaneille ja moninaisille verkostoille. Kiitos läheisille, että saan elää paikoitellen tempoilevaa ja vaikeasti hahmotettavaa elämää.

Hyvä yrittäjät! You rule.

-Henriikka

Huippuhyvä ja nopea portobellowokki

5
–
astiat, reseptit, ruoka ja juoma, yhteistyöTags: ,

Kaupallinen yhteistyö: Puhtaasti kotimainen ja Champ & Asennemedia

Joskus en malta odottaa, että pääsen jakamaan jonkun reseptin blogissa. Tämä on yksi niistä kerroista.

Teimme viime viikolla Jannen kanssa portobello-sienistä ja värikkäistä kasviksista niin hyvää ja helppoa wokkia. Kukkakaalin sesonkiaika on käynnissä, joten teimme pohjaksi kukkakaaliriisiä.

Jos joku kaipaa nopeaa ja herkullista sunnuntaireseptiä tähän päivään, niin tälle lämmin suositus!

Huippuhyvä ja nopea portobello-wokki

2–3 hlölle
gluteeniton, vegaani
valmistusaika yhteensä noin 30 min

Ainekset:

Marinaadi/kastike
2 valkosipulinkynttä (murskattu/hienonnettu)
2 tl tuoretta inkivääriä (hionennettu)
3–4 rkl vaahterasiirappia (tai agavesiirappia/kookossokeria)
1/2 tl kuivattua chilimaustetta
3–4 rkl soijakastike/gluteeniton soijakastike
1 rkl seesamöljy (käytimme oliiviöljyä)
3 rkl limemehua
1 rkl vettä

Vihannekset
2 portobello-sientä
1 punainen paprika viipaloituna
noin 2 dl broccolinia/parsakaalia paloiteltuna
TAI muita vihanneksia: sipuli, vihreä paprika, kesäkurpitsa…

Tarjoiluun esim.
Riisiä tai kukkakaaliriisiä
Seesaminsiemeniä
Korianteria
Sitruunanmehua
…

1. Valmista tai laita kiehumaan riisi/kukkakaaliriisi/kvinoa tai muu tahtomasi lisuke.

Huom! Kukkakaaliriisi valmistuu yksinkertaisesti silppuamalla kukkakaali blenderissä pieneksi murskaksi. Tahtoessa kylmän riisin voi lämmittää/miedosti ruskistaa paistinpannulla.

2. Puhdista sienet ja paloittele ne ohuiksi viipaleiksi.

3. Valmista marinaadi sekoittamalla kaikki ainekset keskenään kulhossa. Maista ja mausta tarvittaessa: lisää inkivääriä, limemehua, soijakastiketta, chiliä tai vaahterasiirappia.

4. Laita sienet laajaan astiaan, esim. paistinpannulle ja kaada marinaadia päälle. Kääntele varovasti, että marinaadi sekoittuu kunnolla sieniin. Jätä sienet reiluksi 10 minuutiksi sivuun ja valmistele sillä aikaa vihannekset. Voit käännellä sieniä muutaman kerran, että ne marinoituvat tasaisesti.

5. Puhdista ja pilko vihannekset. Kun sienet ovat seisseet riittävän kauan marinaadissa, lämmitä suuri pannu keskilämmölle ja lisää vähän seesamöljyä. Lisää sieniä pannulle niin paljon, että ne mahtuvat pannulle sulassa sovussa ja paista 2–4 minuuttia kummaltakin puolelta, kunnes muuttuvat kullanruskeiksi ja vähän paahtuneiksi. Jos sieniä on enemmän kuin pannulla kokoa, tee sama toiselle setille sieniä.

6. Siirrä portobellot sivuun ja peitä ne pitääksesi ne lämpimänä. Lisää sitten vihannekset pannulle ja lisää lieden lämpötilaa. Paista 2–3 minuuttia usein sekoittaen.

7. Lisää mahdolliset muut tahtomasi ainesosat (esim. sipuli, jos haluat sen vähän napakampana) ja mahdollisesti jäljelle äänyt marinaadi. Kääntele ja paista minuutin verron. Älä anna vihannesten lössähtää. Laita liesi pois päältä ja tarjoile ruoka heti.

8. Voit lisätä annoksiin esim. valkosipulia tai valkosipulikastiketta, seesaminsiemeniä, vihreää sipulia, korianteria, sitruunanmehua tms.

Miltä vaikutti? Ai vitsi, tämä on niin hyvää. Haluan tehdä tätä pikaisesti uudelleen. Muita samanlaisia kiksejä jakamissani resepteissä ovat aiheuttaneet esimerkiksi valkosipulinen kikherne-kaalisalaatti ja 15 minuutin koookos-curry-nuudelikeitto.

Tässä portobelloreseptissä ihanaa ovat juuri nuo sienet. Kotimaisia viljeltyjä sieniä saa ympäri vuoden, ja ne ovat puhtaita ja terveellisiä. Sienten käyttö on lisääntynyt meillä ihan hirväesti tänä vuonna, kun emme ole syöneet lainkaan lihaa, eikä Janne kalaakaan. Nämäkin portobellot on viljety Suomessa – sen huomaa tuosta pakkauksen sirkkalehtimerkistä.

Suosittelen syömään tätä ruokaa tikuilla. Tilanteesta tulee heti hitaampi ja hartaampi. Haimme kukkakaupasta pari peikonlehteä kattaukseen, muuten mentiin simppelisti pellavalla ja klassisilla astioilla. Veteen laitoin limeslaisseja, kun tekeehän se vesikannusta välittömästi vähän ihanamman.

Hyviä ruokahetkiä kaikkien päivään. Otetaan rauhassa, hemmotellaan toinen toisiamme ja itseämme hyvillä (ja toivottavasti helpoilla) resepteillä.

-Henriikka

Lähteet: Resepti suomennettu ja muokkailtu Minimalistbaker.com-ohjeesta

1 2