Useat kesäinnostukset hiipuvat syksyn tullen, yksi on kuitenkin säilynyt vankkumattomasti: hopean ja kullan yhdistelmä. Näiden kahden yhdistelyhän on ikuinen tyylivirhe, mutta itseäni se on kovasti kiehtonut. Hopea ja kulta melkein sulautuvat toisiinsa yhdessä, mutta näyttävät kuitenkin omat puolensakin rinnakain. Löysin Maikkarin sivuilta jopa
artikkelin, jossa kerrottin Maria Guzeninan käyttäneen Linnan juhlissa tätä kiellettyä yhdistelmää ja näin mokanneen täysin. Liityn ilolla luusereiden kerhoon.
Tästä klassisen tyylimokan vatvomisesta huvittuneena googlailin vähän lisää kyseisestä aiheesta.
Iltalehden muotisivuilla on aiheesta keskusteltu seuraavaa:
”Pidän koruissa sekä hopeasta että kullasta, ja käytän niitä yhtä aikaa. Kumpikin sopii minulle. Olen jostakin lukenut, että kultaa ja hopeaa ei pitäisi käyttää yhdessä. Miksi ei? Olen tummatukkainen ja silmäni ovat kirkkaansiniset. Ihonvärini on suomalaiseksi tumma. Päivetyn kesällä helposti pronssinruskeaksi. Sopiiko kulta vai hopea minulle paremmin?
Kullan ja hopean yhdistämistä pidetään klassisena tyylimokana. Kokonaisuudesta tulee helposti sekava ja halvan näköinen. Koskaan ei pidä näyttää siltä kuin olisi pakannut päälleen kaikki omistamansa korut yhtä aikaa.
Lisäksi kulta- ja hopeakorut ovat yleensä hyvin erityylisiä. Samassa asukokonaisuudessa ne syövät tehoa toisiltaan eivätkä pääse oikeuksiinsa.
Vaikka tänä keväänä sekä hopea että kulta ovat kovin muodikkaita, ne kannattaa silti pitää erillään toisistaan. Käytä yhtenä päivänä hopeakoruja ja seuraavana kultaa. Näin saat vaihtelua pukeutumiseesi, ja samalla kaikki kauniit korut saavat ansaitsemansa huomion.”
Olen yhdistellyt kesällä kultaisia ja hopeisia korviksia, lakannut kynteni tämän vaarallisen kombon värein ja kantanut kaulassanikin kahta samanlaista, mutta erisävyistä korua. Ehkä suurin virheeni on, että jopa vihkisormuksessani on kelta-, valko- ja punakultaa. Valkokultahan välkehtii hopean sävyssä.
Arvoisa raati, mikä on teidän mielipiteenne?
Olenko tyylitajuton moukka vai löytyykö klassiseen sääntöön poikkeuksia?
Henriikka
kaulakorut/H&M, kynsilakat/Isa Dora
Kultaa ja hopeaa voi yhdistellä, mutta juuri niin tyylikkäästi kun sä olet esim. noissa kaulakoruissa tehnyt. Perfekti!(:
Jes jes jes! Lupa myönnetty.
Mun mielestä ehdoton kielto hopean ja kullan yhdistämisestä on ihan höpönpöppöä. :D Joskus voi näyttää hassulta, muttei todellakaan aina. ^^
Niinpä juuri. Vaikkakaan ei se kielto enää niin ehdoton taida olla, kuin joitakin vuosia sitten. Hassuus on hyvästä!
Mä luulin et hopean ja kullan yhdisteleminen on viime aikoina ollut muodikasta. Antaa mennä vaan! Todella kaunis vihkisormus sinulla. :)
On se kai ollutkin. Nomination-korut yms.. Mutta silti löytyy niitä, jotka pitävät tinkimättömästi kiinni vanhasta kunnon säännöstä. Ja kiitos, itsekin pidän sormuksesta. Pohjimmaisena on kihlasormus, sitten on vihkisormus, joka koostuu kolmesta irrallisesta sormuksesta, jotka on yhdistetty samalla tavalla, kun taikuri aina kiskaisee metallirenkaat yhteen.
Hyvältä näyttää! Sä hoidat homman ainakin hienosti.
P.S. Ihanat kynnet! Onks ne lakattu Isadoran lakoilla?
Kiitos kovasti! Ja kyllä vain, jo vuoden ajan palvellut suosikkini Isa Dora.
ihana tausta ! <3
http://littleoonasblog.blogspot.fi/
Kiitos kovasti sinulle.
Näihä se on, säännöt on tehty rikottaviksi.
Aamen.
Mä oon aina aatellu et toi tyylivirhe on vaan jonku randomin muoti-ihmisen randomisti sanoma juttu, jota kaikki nykyään vaan noudattaa. Eli ketään toi ei oikeesti häiritsis jos ei ois kuullu tätä ”kieltoa” joskus :DD
Oot ehkä juurikin oikeassa. Joku vaan keksii, ja sitten kaikki noudattaa. Ylipäänsä kaikkihan on hassujen muoti-ihmisten keksintöä. Välillä lihavuuskin oli todella in.
Höpönpöppöä tommoset kiellot! :D Senkus yhdistelet, sillä hyvältä näyttää! :)
Hyvä hyvä, näin aijonkin tehdä. Sukat + sandaalit on toinen kestosuosikki.
Kaikki pukeutumissäännöt on miun mielestä aika tyhmiä. Siis tottakai jos vaikka hääkutsussa lukee joku pukukoodi niin sitä on sovealiasta noudattaa hääparia ajatellen, mutta arkena antaa mennä vaan! Sie oot ainakin nätisti onnistunut kullan ja hopean yhdistämään, tämän lukijan silmää miellyttää kovin :-)
Arkena pitäisi ylipäänsä niin monessa asiassa antaa mennä vaan. Liian vähän muistetaan sitä kehotusta noudattaa.
HAHAHAHAA. Hopea+kulta toimii ainaki tossa muodossa mun mielessä loistavasti, mutta parasta tässä postauksessa oli linkittämäs ”artikkeli”. Voi että nauran!!! Hienoa journalistiikkaa ja suorastaan mahtavia havaintoja………… Miten ketään tosissaan jaksaa kiinnostaa, onko jonkun laukussa hihna vai ei? HAHahaaa kiitos piristyksestä, nyt nauran itseni uneen!
HAHAHAa ihana että joku on siellä ihan kippurassa. Minä sain taas päivän naurut tästä kommentista.
nimim. hihna vai ei?
Itse käytän myös paljon hopeaa ja kultaa yhdessä. Tyylivirheet on niille, jotka eivät uskalla rikkoa rajoja (:
Mahdollisesti. Ehkä siinä on se pointti, että kumpikin veisi toisen loistoa ja toisi halvan fiiliksen. Kulta ja hopea kun heijastavat aivan eri sävyjä.
Elät vaarallista elämää! – Mitä siitäkin nyt tulisi
Khih, ai mitä tulisi mun vaarallisesta elämästä? Tuskin mitään. Oon nössöilijä.
Minusta ns. säännöt on tehty rikottaviksi ja sinä olet toteuttanut asian minusta varsin tyylikkäästi. :)
Ja jos rikkoo sääntöjä tyylikkäästi, saa rikkomisen anteeksi?
noi kaulakorut sopii tosi hyvin yhteen ! saa kai sitä mokata jos näyttää kuitenki tyylikkäältä?:)
HYVÄ. GRREAT. Aion siis toteuttaa tätä virhettä jatkossakin.
Näyttää hyvältä ainakin sun kaulassa nuo metallit yhdessä, kun hiuksesikin kiiltävät hopean ja kullan sävyissä. :)
T
Nyt vasta itsekin tajusin, että siltähän se näyttäää. Että hiuksissani olisi hopean- ja kullansävyisiä hiuksia. Hämmentävää.
määää liputan tän puaaalest!!!!
Ja sinä se oot sentäs Taikin vaatesuunnittelija.
miten saat tosta letistä noin paksun ja tuuheen näkösen?
itellä ei meinaan onnistu millään :)
No varmaan pohjana on se, että mulla on paksu tukka. Mutta lisäksi pikkuisen tupeerausta, hiuspuuteria ja lakkaa. Siinä se. Sitten kun on letittänyt, niin sitä lettiä voi varovasti ”haroa” sormilla auki ja leveämmäksi.
Hopea ja kulta sopii yhteen! Itse en niin välitä kullan väristä, mutta silti halusin itselleni hopeisen kihlasormuksen ja kultaisen vihkisormuksen ja tykkään!!
Se voiskin näyttää erihyvältä. Liputan!