Elämää on, vaikka lunta ei

Onneksi Helsingissä paistoi tänään aurinko, kun saavuimme kotiin. Ikkunoista sisään valunut valo antoi toivoa siitä, että elämää on, vaikka lunta ei.

Kävin raikkaassa suihkussa, vaihdoin jalkoihini puhtaat villasukat, keitin pannun kahvia. Sitten kävin töihin. Kun on viisi päivää valkoisten hankien pauloissa, saattaa jäädä vähän hommia rästiin.

Ylläs-kuvia tuli otettua 2500. Luulin ehtiväni saada ensimmäisen satsin tälle päivälle, vaan huomiselle jäi.

Aurinko on mieletön. Se tekee ihan omaa taidettaan seinille, huonekaluihin ja lattiaan. Tosin samalla se paljastaa myös kuonaiset ikkunat ja pölyn isovanhemmilta perityn lipaston koristeovista. Mutta jos laittaa silmät sirriin, niin pöly katoaa, mutta valo jää.

Reissujen jälkeen koti näyttää aina kauniimmalta ja siistimmältä kuin ennen lähtöä. Nytkin tuli lämmin olo palata, vaikka paikat olivatkin vähän rempallaan. Siellä täällä paperikasseja täynnä tavaraa odottamassa oikeisiin tai olemattomiin paikkoihin siirtämistä, ja piuhat ja jatkojohdot ihan rutussa huoneen nurkissa. Sohvalla odotti myös ei-lainkaan-sisustukseen-sopivat peitto ja tyyny muistona yökyläkaverista, joka piipahti poissaollessamme.

Auringon lisäksi paistetta päivään toi keskipäivällä tullut lähetys. Olen kirjoittanut paljon Mossa-luonnonkosmetiikasta ja tuotteista tulee yllättävän paljon kyselyitä myös jälkikäteen.

Ehkä siis teitäkin kiinnostaa, että Mossan valikoima kasvaa toukokuussa kolmella vartalovoiteella: Karviaista sisältävä ja koostumukseltaan kevyt Moisturising Body Lotion on kosteuttava ja hoitava voide vartalon iholle. Nourishing Body Lotion sisältää tyrniä ja karitevoita ja sopii jopa atooppisen ihon kosteutukseen. Kiinteyttävä Firming Body Cream napakoittaa ihoa ja hidastaa ikääntymisen merkkien ilmaantumista.

Reissussa loppui just Mossan vadelma-tyrnipäivävoide, ja suuntaan siis ostamaan uuden putelin.

  Arkea ehtiikin kulua tässä vain muutama päivä, sillä lähden perjantaina Georgiaan (Tblisi-vinkit kommenttipoksiin!). Siellä yölämpötilat huitelevat nollassa, päivällä asteita saattaa olla parikymmentä. Maaliskuu on harvinaisen (ihanan!) vauhdikas.

Mutta ei lämmöllä niin väliä, kunhan on valoa. Valo voi kiivetä ikkunoista ja pysyä huoneissamme ja sohvallamme niin kauan kuin tahtoo.

-Henriikka

4 kommenttia

  1. Sanna 20.3.2017

    Aivan ihana tuo teidän taulu, joka on sohvan yläpuolella!! Mistä se on hankittu? Olisi ihana kotiuttaa samanmoinen omaankin kotiin!

    Vastaa
  2. HANNA 21.3.2017

    Hei, mä sain tänään postia! Tuhannet kiitokset ihana Henriikka <3
    – Hanna

    Vastaa
    • Henriikka 22.3.2017

      Olepas hyvä. Ihana kuulla, että posti miellytti :-*

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.