Kaupallinen yhteistyö: Vuohelan Herkku & Asennemedia
Tunnistatteko tilanteen, tiedättekö tunteen? On ollut vieraita kylässä ja illalla kotiin viemisiksi annetaan mukaan notkuvan pöydän viimeiset herkut. Aamulla on päällä hirveä nurina ja katumus, kun tekisi niin paljon mieli sitä mukaan annettua herkkua.
No minä tunnistan! Olen juuri se, joka ähkyoloissaan pyytää piilottamaan karkkipussin (tai heittää sen roskiin) tai antaa vieraille illalla mukaan avokätisesti jäljelle jääneitä ruokia, mutta joka sitten heti herättyään muistaa edellispäivän herkut ja suree syvästi.
Vielä tälläkin viikolla olen monesti puistellut päätä mielessäni: miksi annoin loput hedelmäkakut brunssivieraan matkaan lauantaina?
(Eikö olekin jotenkin huvittavan näköiset varpaat minulla tässä yllä?)
Meillä oli viime lauantaina pikkujouluvieraita. Itse asiassa sellainen kokoonpano, jota ei oltu saman pöydän ääressä vielä nähtykään: minä, Janne ja meidän molempien pikkusiskot. Mikä ihana yhdistelmä! Nyt kun Heidi on saatu taas vähä lähemmäs asumaan, pystyy viettämään perherajoja rikkovia sisarusiltoja. Mikä onni onkaan, että on kaksi perhettä.
Ja vaikka nautinkin siitä, että pikkujouluissa tarjoillaan usein pieniä sipertelyruokia ja hienoja peukalonpäänkokoisia annoksia, olen suurpiirteisempi tarjoilujeni kanssa. Tällä kertaa katoimme pikkujoulupöydän modernin maalaistalon pöydän inspiroimana.
Pikkujoulupöydän menu:
– piimälimppu
– taateli- ja hedelmäkakku
– joulutortut
– riihiluoto (saaristolaisleipä)
– piparit
Muut:
– Keitettyjä kananmunia
– Savulohta ja sitruunaa
– Timjamia
– Tomaattia
– Juustoa
– Sinihomejuustoa
– Mandariineja, viinirypäleitä, persimoneja
– Tummaa suklaata
– Tuorepuristettua omenamehua
– Glögiä
Alkuperäinen kunnianhimoinen tavoite oli valmistaa itse gluteenittomat piparit pakastepiparitaikina ja tehdä sieni- tai lohipiirasta rahkavoitaikinasta, vaan hehe, ei aivan onnistunut. Kun aika loppui totaalisesti kesken, niin voidaan todellakin puhua modernista kaupunkilaismaalaispöydästä, joka nuokkuu valmistamisen helppoutta ja jouluiloa hartaan kypsyttelyn ja järjestelyn sijasta.
Oli kyllä iloinen hetki. Jouluradio soi, välillä joku lauloi mukana ja välillä päälle. Minulla oli vähän (paljon) huulipunaa hampaissa ja sen sellaista, mutta olo oli kiva.
On myös ihanaa, kun sisarusten kanssa ei tarvitse niin välittää. Läheisten ystävienkin kanssa voi olla aivan rennosti, mutta sisarukset ovat aina jollain tavalla oman itsensä jatkeita ja sinä heidän. He kyllä tietävät millainen on (ja heitä voi kehottaa laittamaan astioita astianpesukoneeseen ja hymyilemään muutamaan kuvaan.)
Kaikki pöydässä oli gluteenitonta, mikä tuntui itselle huojentavalta ja toisaalta omituiselta: nyt kun olen taas elänyt Tammelassa gluteenillista kämppiselämää, niin pöytätasoilla ja ruokapöydällä olevat muruset ovat minulle kuin vihollisia. Keliaakikon sydän läikähteli, kun tajusin kaikkien pikkujoulupöytämme murujen olevan turvallisia. On ihanaa tehdä kaikille samaa, ja että koko pöytä on sopiva kaikille.
Nyt muuten keksin! Kun lähetin typeränä hedelmäkakun jämän Heidin mukana luotani pois, voisin yrittääkin etsiä vielä pöytäliinasta syötäviä murusia. (Ööö tai hakea uuden kakun.)
Toinen suosikkituote oli saaristolaisleipä. Makea, mutta kuitenkin suolaiseksi leiväksi erinomaisesti sopiva tuoreleipä on ihan järkyttävän hyvää. Saman leivän mahtavuudesta jakoi Ida muuten IG stooriinsa juuri viime viikolla.
Jouluherkuista en ole koskaan ymmärtänyt joulutorttua, siis sitä perinteistä luumuhilloista. Me sisaret onneksi tasapainotamme toisiamme, ja Roosaliina kiskoi nätisti useamman naamaansa.
On ihanaa, kun on erilaisia pikkujouluja. Tällaisia rentoja ja sitten sellaisia fiinimpiä, joissa pyöritään korkkarit jalassa, tanssitaan ensin maltillisesti ja myöhemmin villisti ja syödään tikun päästä katkarapuja.
Itse asiassa nyt kun kirjoitan, tajuan miten paljon enemmän pidänkään ensin mainituista. Siitä, että huulipuna hampaassa naurattaa, eikä nolota.
Ihanaa pikkujoulukautta!
-Henriikka
Ihanan rentoa! Oi, rakastan saaristolaisleipää -sipaisu margariinia ja muutama siivu graavilohta päälle, avot!
[…] Tajusin, etten kuvannut yhtäkään herkkua kääreiden kanssa, äh! Näiden tunnistamista kaupassa helpottaa, jos käytte kurkkaamassa miltä tuotteet näyttävät kääreissään Henriikan blogista. […]