Kun syksy viilentää ilmaa ja pimentää illat, voi muistella vielä kerran kesäistä Norjanmatkaa. Muutenhan reissusta on jo melkoisen perusteellisesti raapustettu reitin ja erinäisten aktiviteettien suhteen (melonta, pyöräily), mutta itse kohdetta, Geirangerin vuonoa ja samannimistä kylää, en ole vielä ehtinyt esitellä.

Geiranger on mystinen, 250 asukkaan pikku kylä. Se sijaitsee ikään kuin salaisessa laaksossa vuorten ja vuonon välissä. Täysin salainen paikka ei kuitenkaan ole kyseessä, sillä kesällä kyläläiset saavat riemukseen ja riesakseen yli 300 000 turistia. Ei siis ihme, että koko kylä pysyy elossa matkailun avulla. Siinä missä kylän ainoa ruokakauppa on talvikaudella auki kymmenestä neljään, palvelee se kesällä aamukahdeksasta yömyöhään.

Kylään pääsee vain kahta reittiä: vuorten yli tai vuonoa pitkin. Suurin osa kylän vierailijoista saapuu vesiteitse: Geiranger on koko Norjan kolmanneksi vilkkain risteilysatama, ja veden ääressä istuessa saa ihailla tulevia ja lähteviä laivoja.

Me roadtrippaajat kuljimme kuitenkin maitse. Sisämaasta ajaessa tie kohosi ensin kymmenien kilometrien ajan, kunnes se yhtäkkiä vaihtui jyrkäksi, alas kylään laskevaksi serpentiiniksi. Vaikka olin tietysti nähnyt paikan lukuisissa valokuvissa, mikään ei vedä vertoja sille, kun maisemat kokee itse paikan päällä.

Geirangerin nähtävyystarjonnasta löytyy muutama museo, todella kauniille paikalle rakennettu vanha kirkko sekä mukava kävelykatu ravintoloineen, kahviloineen ja putiikkeineen. Kävelykadulla on aivan ihana pieni suklaapuoti, jossa hörpimme herkullisia keskikesän kaakaoita. Pääasiallinen turistikohde on tietysti itse vuono ja sitä ympäröivä luonto, joka on kieltämättä aivan käsittämätön. Siinä missä itse kylä viheriöi, vain vähän korkeammalta löytyy vuoristojärvi ja lumihuippuiset vuoret.

Vuoriston korkeimpaan kohtaan, Dalsnippaan, pääsee ajamaan autolla pietä tietullimaksua vastaan. Reissu on hintansa väärti, sillä todella jyrkän ajon päätteeksi aukeavat maisemat ovat päätä huimaavat. Sieltä on otettu tämän kirjoituksen ensimmäinen kuva. Valitse kuitenkin aurinkoinen päivä, pilvet saattaisivat vähän laimentaa katselukokemusta.

Me vietimme Geirangerilla juhannusta. Lienee helppo arvata, että jos koko muu reissu on yhtä poutaa, juhannusaattona sataa. Suunniteltu kynttilä-illallinen tähtitaivaan alla vaihtui sateen myötävaikutuksesta hernariksi, muttei se oikeastaan laskenut tunnelmaa. Pääruoka nautiskeltiin leirintäalueen pienessä keittiössä, jonka jälkeen jälkiruokaviinit ja -suklaat (ja popcornit!) matkatovereidemme teltassa.

Tunnelma oli tiivis mutta lämmin! Hyvät jussit jne.

Yöpyjille Geirangerilla on useita leirintäalueita, joista saa melko todennäköisesti paikan teltalle tai asuntovaunulle. Meidän leirintäalueemme sijaitsi lähes täydellisellä paikalla vuonon välittömässä läheisyydessä. Kun aamuaurinko alkoi lämmittää nukkuvaa telttaa, avasimme teltan oven ja heräsimme kliseisen kauniiseen näköalaan.

Hintaa mukavuudelle tuli noin 30€ kahdelta teltalta ja yhdeltä autolta per yö, eli ei nyt mikään aivan kohtuuton korvaus. Samaiset leirintäalueet vuokraavat myös mökkejä, minkä lisäksi kylässä on lukuisia hotelleja vaativampien vierailijoiden unitarpeiden täyttämiseen. Niiden hintoja emme lähteneet edes tarkistamaan.

Hintataso oli muutenkin vankkaa Norja-laatua, eli jonkin verran Suomea kalliimpi. Hintoja ei kannata silti säikähtää, sillä kylä on niistä huolimatta vierailun arvoinen. Säästäväisen matkaajan kannattaa järjestää rahapolitiikka niin, että esimerkiksi ruokatarpeet on kannettu itse mukana – kylässä kävely ja maisemien ihailu kun ei maksa mitään. Toisaalta, ei 10-20€ hyvästä lounaasta välttämättä ole liikaa, eikä Norjassa ole niin ylivertaisen kallista kuin monesti huhutaan.

Olisikohan tämä Norjafiilistely nyt tässä. Tuskin, mutta juuri nyt tuntuu siltä. Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin, jos vastaava reissu kutkuttaa.

Seuraava tiedossaoleva telttailureissu häämöttää lokakuussa. Suuntana on rakas Suomi ja Repoveden kansallispuisto. Seikkailukerhon metkuja, tietenkin.

Kauniita unia.

-Henriikka