Tuntuu aina omituiselta, kun joku kirjoittaa: ”Minun Suomeni on….” Tiedättehän lauseet? Minun Suomeni on suvaitsevainen, minun Suomeni on sinivalkoinen, minun Suomeni on kansainvälinen… Onpa Lauri Tähkä kirjoittanut otsikolla biisinkin.

Ajatuksethan ovat tosi tärkeitä, mutta kuulostavat myös usein siltä, ettei sinne omaan Suomeen olla valmiita vastaanottamaan ketään, joka ajattelee toisin.

”Heei, kuuleeks mua kukaan? Kuuleeks mua kukaan vai oonks mä yksin, oonks mä yksin? Mä tulin tänne huuteleen, kai joku mua kuuntelee.”

Minun Suomeni on vapaa, minun Suomeni nauraa. Minun Suomeni on puhdas, metsänvihreä ja taivaansininen. Minun Suomessani aurinko nousee ylväästi ja laskee kauniisti. Minun Suomessani naapuri tervehtii ja kadunmiestä autetaan. Minun Suomeni on totta tosiaan myös kansainvälinen, suvaitsevainen ja täynnä toivoa. Minun Suomessani kirkkojen ovet ovat auki maahanmuuttajille.

Mutta millainen on meidän Suomemme?

”Minun Suomeni on” -ajattelu on vähän niin kuin vaalikoneet. Niissä saa vastaukseksi aina jonkun, joka ajattelee samoin kuin itse ajattelee. Mutta minä en ainakaan halua äänestää sellaista, joka on samanlainen kuin minä itse. Minähän tiedän aivan liian vähän, eikä katseeni ole riittävän avara. Haluan äänestää jotain itseäni viisaampaa.

Luulen, että joku voi oppia minun Suomestani jotakin. Ja minä taas tarvitsen ehdottomasti jonkun toisen ajatuksia hänen Suomestaan. Meidän Suomemme on luultavasti paljon parempi kuin meidän kummankaan yksin. Etenkin, jos yritämme ymmärtää tai vähintään kunnioittaa sitä toisen ajatusta ja ajatuksia.

Meidän 99-vuotias Suomemme juhlii tänään. Se ei ole täydellinen, mutta se on hyvä. Ja siinä on eritoten potentiaalia: toivoa tulevasta ja valoa tunnelin päässä. Meidän Suomemme historia on tärkeä, mutta tulevaisuus on vielä tärkeämpi.

Suomi liputtaa ristilippuaan tulevana juhlavuonna ensimmäisenä maailmassa luonnon vuoksi. Suomen luonnon päivä elokuun lopussa on hyvä esimerkki siitä, mitä meidän Suomemme on.

Tunnelmallista itsenäisyyspäivää.

Ylpeänä,
Henriikka