Voiko peräkkäin olla kahta hyvää päivää?

Miksi se menee aina niin, että kun edellispäivä on ollut loistava, niin seuraavasta tulee armotonta säätöä? Kun maanantai onnistuu, tiistai pissii. Kun tiistai on timanttinen, keskiviikko on kuraa.

Kuvissa näette tämän päivän säätöä ureankatkuisesta kadunkulmasta. Varmaan arvaattekin, että se onnistunut päivä oli eilen.

Eilen kaikki tuntui menevän nappiin. Olin niin tehokas, että makeilin sillä jopa itselleni. Röyhistelin iltaan asti ja ihmettelin, että mistä kummasta supervoimani olivat tulleet.

No, tänään ne olivat sitten ehtyneet. Heräsin silmät ristissä vasta kahdeksan jälkeen, käynnistyin kolme tuntia ja kun viimein lähdin ovesta, unohdin puolet tavaroistani. Kaiken kuran välissä oli tosin ihanaa käydä vanhojen kollegoiden kanssa lounaalla, mutta se olikin sitten niin ihanaa, että myöhästyin tahattomasti kulmien kestovärjäyksestäni. Juoksin hiessä pitkin keskustaa ja soitin samalla hoitolaan, että olen matkalla ja anteeksanteeksanteeks. Langan toisessa päässä kuului hymyilevä ääni, joka totesi, että ehdin kyllä.

Hoitolassa pötkötin rauhoittavan puolituntisen ennen lisäsäätöä. En ole tänään muistanut syödä juuri mitään, saati juoda. Olen aloittanut kymmeniä asioita, mutta saattanut loppuun ehkä kaksi. Meinasin lukita itseni ulos ja juosta auton alle.

Olimme sopineet, että ystäväni soittaa, kun pääsee töistä ja menemme yhdessä käymään muutamassa kaupassa. Hän sitten soitti ja lupasin lähteä samantien. Parin minuutin päästä olin jo unohtanut, että minun pitäisi nousta sohvalta ja lähteä ovesta. Vartin päästä heräsin asiaan ja säntäsin henkihieverissä pari korttelia paikalle.

Nyt lasken hetkiä, koska tämä omituinen päivä on ohi. Katson yhden rauhoittavan jakson Mad Meniä ja syön lohikiusausta. Niiden aikana ei luulisi enää tapahtuvan mitään maata mullistavaa. Vaan niinhän sitä aina luulee. Ruoka saletisti homeessa.

-Henriikka

Ps. Tuosta punaisesta mekosta huomenna, joka on taas toivottavasti hyvä, vähintään normaali päivä.

6 kommenttia

  1. Ah, ihana mekko!!!*sydänsilmät* ?

    Vastaa
    • Henriikka 11.1.2018

      Kiitos. Niin minunkin mielestä. Vaikka ei ehkä aivan nykyisiin keleihin sopiva…

      Vastaa
  2. Heidi 9.1.2018

    Samaa mieltä että mekko on niin ???? Sopii sulle täydellisesti! Ja hoi miten hyvässä kunnossa olet ???? Rusketus kruunaa kaiken ???

    Vastaa
    • Henriikka 11.1.2018

      Voi olla, ettei rusketus kruunaa, vaan hämää ;) terveisin kaksi kuukautta treenittä. Kiitos paljon!

      Vastaa
  3. katariina 9.1.2018

    Mutta taas jäätiin henkiin ! <3 Super nätti mekko<3 <3

    Vastaa
    • Henriikka 11.1.2018

      No sepäs se! Ja entistä ehompana kohti uusia hyviä (ja huonoja) päiviä.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.