Kävelin tänään Kaisaniemen puiston halki. Vastaan käveli nainen, joka lauloi kovaa. Hoilotti suorastaan. Laulu oli jotain oopperan ja iskelmän väliltä, volyymi suoraan kaakosta. Kysyin Jannelta:
”Mahtaakohan nämä olla polttarit? Onkohan joku tyttöporukka jossain puskassa odottamassa ja videokuvaamassa?”
Janne arveli, että ei. Että nainen vai nauttii elämästä täysillä ja kovaäänisesti. Repesin ääneen ja totesin:
”Suomen kesä on kyllä juuri sellainen, että heti kun on lämmintä, normaalitouhuja ei erota polttareista.”
Suomen kesässä on paljon muutakin huvittavaa. Tuntuu, että saa vähän väliä olla tirskumassa jollekin salaa.
Näin kevätjuhlapäivänä olen ajatellut kesäjuhlia ja jäyhää juhlakäyttäytymistä. Kulta Katriina oli jakanut tänään Facebook-sivullaan humoristisen kuvan, jossa nainen halaa kiusaantunutta sukulaissetää. Kuvatekstinä on: ”kättely vai halaus?”
Mainos on itsessään ihan viihdyttävä, mutta eniten sain irti kommenttiboksin nerokkaasta lohkaisusta. Muuan Timo kommentoi niin hellyyttävän suomalaisesti, että sydämeni suli viimeistään viimeisessä lauseessa kokonaan:
”Pääsääntöisesti jämäkkä kättely riittää. En ymmärrä mistä tämä nykyinen halauspakko tilanteessa kuin tilanteessa on tullut. Ihmiset eivät edes havannoi, haluaako toinen halata vai ei, vaan ryntäävät heti halaamaan. Kättely on neutraali normi, ja erityisen läheisten ihmisten kanssa voi sitten halata, jos se tuntuu molemmista luontevalta.”
Myös Sampo toi ajatuksensa esillle:
”Ei kiinnosta halailla jos se tuntuu siltä kuin kivipaasia yrittäisi syleillä. Halauksen on oltava lämmin ja toverillinen.”
Minun vanhempani (ja monet muut keski-ikäiset) ovat vähän huvittavia, kun he puurtavat kesämökkien parissa vesurit heiluen, ruohonleikkurit surraten. En tiedä, mistä ikäisteni vanhemmat oikein ammentavat sen tuplatehon ja reippauden, joka on itselläni korvattu unentarpeella ja pitsanhimolla.
Keltaiset kaupunkipyörät ovat vähän huvittavia. Ensin hirveä haloo Alepasta ja yhtäkkiä ajellaan vaan tyytyväisinä ja ihan miten sattuu. (Niin paljon kuin rakastankin kaupunkipyöriä, säännöittä pyöräilevien määrä on moninkertaistunut.)
Paidatta Aleksanterinkatua kulkevat kesämiehet ovat oksettavia, vaan myös huvittavia. Auringonlämpö saa minut katsomaan heitäkin ymmärtävästi. Mökeille rillaamaan ja terasseille reffeille vaeltavat suomalaiset ovat huvittavia. Minun 30 senttimetriä pitkät kesäkinttuni ovat vähän huvittavat, mutta niillä pääsee yllättävän lujaa.
Sekin on vähän huvittavaa, että ostin neljä kiloa pensasmustikoita. Rakastan niitä, vaan en ehkä olisi tarvinnut niitä aivan niin paljon. Mutta jotenkin rasitti, kun kaikki pienemmät satsit myytiin muovirasioissa, että päätin ihan puulootan vuoksi laittaa viikkorahani mustikoihin.
Nyt istun yksin kotona ja niin istun muuten loppuillankin. Man gone – party time! Janne lähti kavereiden kanssa mökille ja aion nauttia omasta ajastani kuin huomista ei olisi – siivoan, teen töitä, juon vähän valkoviiniä ja syön hitokseen mustikkaa.
Huomaa, että kesä on tullut, kyn ystävät eivät soittele enää terapiapuheluita. Huolet tuntuvat vähentyneen puoleen, joku heiluu häämatkalla, toinen telttaretkellä. En tietenkään toivo kenellekään huolia, enkä tälle illalle edes seuraa, on vain aina mukava tuntea itsensä tärkeäksi. Edes muistetuksi. Sekin on oikeastaan aika huvittavaa.
-Henriikka
mekko/Tansanian tuliainen, kengät/Vagabond, korvikset/glitter
Toi keski-ikäisten touhuaminen on ihan kamalaa. Se saa tuntemaan itseni laiskaakin laiskemmaksi. Toisaalta taas niin onnelliseksi, kun osaan relata sata kertaa paremmin kuin ne.
Viimeksi eilen tuli todistettua mökillä keski-ikäisiä, jotka tulivat mökille hommiin. Kun suunniteltu homma oli valmis, he lähtivät autolla taas kohti kaupunkia. Itse menin pariksi tunniksi lukemaan kirjaa laiturille.