Ehei, kuvassa ei ole erottiista laitteistoa tai keskiaikaisia kidutusvälineitä. Sen sijaan olin tänään ensimmäistä kertaa Pilates-tunnilla.
Oma mielikuvani Pilateksesta on napakasti tiivistettynä ”epähengellinen jooga”. Olen ajatellut sen olevan joogaa ilman hengellisiä ja henkisejä aspekteja. Olen ehkä pohtinut Pilatekseen kuuluvan venyttelyt ja pitkät, hartaat hengitykset, mutta muuta en ole tiennyt. Ja tänään tajusin ”tietojenikin” olevan luuloja.
Klassinen pilates onkin jotain ihan muuta, muun muassa näitä kuvissa näkyviä härveleitä. Sen lisäksi syke todella nousee. Me teimme kyllä liikelaajutta ja venyvyyttä lisääviä liikkeitä, mutta sen lisäksi esimerkiksi punnersimme ja vahvistimme usein niin kovin laiskoja pakaralihaksia.
Tänään oli Pilates Circlen järjestämän nelikertaisen starttikurssin ensimmäinen kerta. Vielä en osaa sanoa enempää, mutta kirjoitan laajemmin kokemuksistani starttikurssin päätyttyä. Toivottavasti silloin parin viikon päästä on vielä kaikki ruuminjäsenet tallella.
-Henriikka
Ps. Ketään kuka olisi Pilates-guru tai edes harrastaja? Vinkkejä aloittelijalle?
EDIT: Valitettavasti sairastuin ja jouduin olemaan sairaslomalla alkeiskurssin loput kurssikerrat. Näin ollen en pystynyt suorittamaan kurssia enkä voikaan kirjoittakaan kokemuksistani niin kuin olin suunnitellut. Pahoittelut!
Täällä yksi pilates-harrastaja, hep! Lukioajoista asti olen käynyt tunneilla säännöllisen epäsäännöllisesti, ja se on kyllä ihan paras laji erityisesti selkäongelmien hoitoon ja ehkäisyyn. Ja muutenkin ihan huippu! Kuvien mukaisia laitteita en ole koskaan kokeillut, mutta tosi tehokasta saa tehtyä ilmankin, ja haastetta riittää yllättävän yksittäisissäkin liikkeissä.
Sen ihmeempiä vinkkejä mulla ei lajin suhteen ole, kuin että suosittelen ehdottomasti fysioterapeuttien ohjaamia tunteja, ei mitään musiikin tahdissa spinningohjaajien vetämiä jumppia, joissa se pääidea helposti hukkuu, kun tehdään vaan tietyssä rytmissä, eikä oikeasti kehoa kuunnellen ja keskivartalon tuen säilyttäen.
Hei kiitos Noora vinkeistä. Niistä on varmasti apua tällaiselle tietämättömälle aloittelijalle.
Siis mitä ihmettä? Mun mielikuva pilateksesta mummojoogana muuttui nyt kyllä kertaheitolla. Ei ollut aavistustakaan, että siinä käytetään tällaisia välineitä. Wow!
Haha, ihan huikea kommentti. Ja parasta, jos sain sun mielikuvan muuttumaan.
Kiitos Satu.
yhyy.. pilatesikävä. Kolme vuotta säännöllisiä tunteja, sitten tuli muutto muualle.Kiitos pilateksen mulla on tänäpäivänä vyötärö eikä aivan rapakuntoiset vatsalihakset. Tekisi mieli palata tunneille ihan vain keskivartalon lihasten takia :)
Kiitos kommentista, kuulostaapa hyvältä! Ja eikö keskivartalon lihakset ole jo aivan riittävä syy tunneille palaamiseen? Hihi.
Miten ois tunteja saatavilla?
Hei Kaisa! Parhaiten selviää, kun otat pilatesstudioon yhteyttä lomakkeella osoitteessa pilatescircle.fi