arkisto:

marraskuu 2016

Mitä vakuuttaisin, jos voisin vakuuttaa ihan mitä vain?

Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Fair_MG_0411 kopio

Jos saisit vakuuttaa ihan mitä tahansa, mitä vakuuttaisit? Ottaisitko vakuutuksen epäonnistuneen loman varalle? Vakuuttaisitko ehkä huonot treffisi? Hankkisitko suojan hyville vitseillesi tai ehkä muistillesi, ettet unohda niitä? Ja tiedän totta kai, että todella monia asioita voi jo vakuuttaa, vaan ei kaikkea.

Mitä itse vakuuttaisin, jos vain taivas – jos sekään – olisi rajana.

Mahdolliset painajaisiksi muuttuvat juhlat

Miten raivostuttavaa on laittaa aikaa, rahaa ja vaivannäköä megajuhliin, joista tuleekin maailman nihkeimmät kinkerit? Ketään ei naurata, eikä ainakaan tanssita. Valjusta buffetista tarjoillaan vain nuhjuuntuneita prinssinakkeja ja kreikkalaista salaattia ilman fetaa ja oliiveja.

Pointti: Näin käy harvoin! Mutta tällainen pelko hiipii juhlanjärjestäjän pöksyyn helposti. Olisi helpottavaa vakuuttaa kekkerit etukäteen tietäen, että juhlien ollessa surkeat, saa niihin laitetut rahat ainakin takaisin.

_MG_0397 kopio_MG_0383 kopio

Perhesuhteiden pysyvyys ja laatu

Kantaisin kekoon aika monta painavaa setelinippua, jos voisin olla varma, että perhesuhteeni pysyisivät hamaan tappiin saakka läheisinä.

Vaikka raha ei korvaakaan ihmissuhteita, niin parikyt tonttua saattaisi auttaa takaisin elämänsyrjään kiinni, jos vanhemmat tai appiperhe jättäisivät oven taakse, ja sisarukset sylkäisisivät perään.

sarisomppi11perhejoulu23 kopioIMG_8959 (kopio)

Muistot ja tunnearvoiset esineet ja asiat

Kuka vakuuttaisi onnenkalsarini? Kuka korvaisi, jos menettäisin oranssin, maailmaa kiertäneen pandamukini? Montako euroa maksettaisiin, jos unohtaisin mieleni perältä kaikki kultaiset reissumuistot?

Tunnearvoisia esineitä ei korvata, eikä vakuuteta. Niistä ei myöskään saa kallista jälleenmyyntihintaa. Olen huomannut sen Facebook-kirpputoreilla, jossa jotkut verrattomat pyytävät hurjia hintoja itselleen tärkeistä esineistä: ”Joo, mutta kun mä sain tän mun ekalta poikaystävältä.”

Haluaisin ehdottomasti korvauksia, jos tulipalo polttaisi poroksi kaikki lapsuuteni paperivalokuvat. Enkä laittaisi pahaksi, jos jokaisesta unohtuneesta muistosta tililleni tipahtaisi sopiva summa.

_MG_0274 kopio_MG_0005 kopio_MG_0767 kopio

Parisuhteen kesto ja laatu

Myöntäkää pois, eikö tämä nyt olisi melko hyvä vakuutuksen kohde? Pieleen meni, mutta rikastuinpa. Kävipä tylsäksi, mutta eipä tarvi huolia rahasta.

Ei mutta ihan oikeasti – monia muitakin elämän tukipilareita voi vakuuttaa, miksi ei tätä? Vakuutusyhtiöt eivät ehkä usko ikuiseen rakkauteen riittävästi.

BK6B4752 (kopio) DSC04517 (kopio)

Huono onni, kömmähdykset, mokat ja munaukset

Ja sitten on se viimeinen, mutta erittäin olennainen lokero. Astuin tuoreeseen koiranläjään. Korvaisitko? Istuin bussissa penkille, johon edellinen matkustaja oli päästänyt kroppansa nesteet. Avasin saksilla kirjekuorta, jossa saapui uusi juoksutakkini. Leikkasin vahingossa samalla takkiin reiän. Myöhästyin junasta, eikä tänään mene enää seuraavaa. Lähetin vahingossa esimiehelleni työkaverilleni tarkoitetun viestin, jossa käytän hänestä muutamaa valittua adjektiivia. Kaadan kahvit syliini. Kaadan kahvit kaverini syliin. Korvaisitko?

Huonon onnen vakuutus, jossa ei ole omavastuuosuutta. Mikä unelma!

_MG_2081 kopio

Näiden pohdintojen saattelemana toivotan tervetulleeksi markkinoille tänään lanseeratun Fair-appin, maailman ensimmäisen vertaisvakuutuksen. Olen uudesta mobiilisovelluksesta erittäin fiiliksissäni, joskin samalla tosi skeptinen. Fair lupaa korvata sen, mitä tavallinen vakuutus ei, kuten pienemmät vahingot ja omavastuut.

Koko homman idea on siis se, että kaikki appiin liittyvät jakavat keskenään toistensa kuluja ja tulonmenetyksiä. ”Maailman ensimmäinen jakamistalouteen perustuva vertaisvakuuttamisen palvelu” kuulostaa korvaani aikamoiselta, mutta siitä tässä on kyse. Fair on tosi yhteisöllinen juttu, ja sellaisistahan minä pidän.

Käyttäjä liittyy valitsemiinsa ryhmiin kuten huono onni, mobiililaitteet, urheiluvälineet tai autot. Kun vahinko on tapahtunut, ryhmän jäsen ilmoittaa ryhmässä vahingosta ja muut ryhmän jäsenet päättävät äänestämällä korvataanko se. Äänestäminen tapahtuu arpomalla yhdeksän ryhmän jäsentä vastaamaan, onko korvauksen saaminen reilua vai ei.

Vahingosta maksettava enimmäiskorvaus on 100–300 euroa ryhmästä riippuen ja se kerätään veloittamalla ryhmän jäseniltä kuukausimaksu. Kullakin ryhmällä on oma kuukausimaksunsa, joka on 70 sentistä 1,90 euroon. Kuukausimaksua ei peritä, jos korvattavia vahinkoja ei satu, eikä kuukausimaksu voi missään tapauksessa olla perusmaksua suurempi. Maksuvuoro osuu kohdalle uudelleen vasta sitten, kun kaikilta käyttäjiltä on ensin peritty kuukausimaksu.

_MG_2071 kopio

Toisaalta olen koko uutuudesta aivan pihalla ja super epäileväinen. Mutta kyllä minusta kuitenkin tuntuu, että uteliaisuus ja rakkaus yhteisöllisyyteen saattaa voittaa.

Aion ainakin ladata appin ja olla mukana hetken aikaa. Ensi vaiheessa palvelu on saatavilla vain iPhonelle, mutta alkuvuodesta 2017 sen saa myös Android-puhelimiin. Esimerkiksi urheiluvälineiden ryhmä voisi toimia itselleni tosi hyvin. Uusia ryhmiä perustetaan käyttäjien toiveiden ja tarpeiden perusteella. Kelatkaa, jos kaikki kissaihmiset löisi päänsä yhteen ja heille perustettaisiin oma ryhmä kissa-asioiden vakuuttamiseen! Kyllähän kissaihminen nyt aina toista samanlaista tukee (vaikka mistäs minä sen tiedän.)

Fair on suomalainen startup-yritys ja heidän toimitusjohtajansa kertoo haluavansa ravistella vakuutusmaailmaa kuin Airbnb on mullistanut majoitusalaa. Luulenpa, että epäonnistuneita juhliani ei vielä korvattaisi, vaan mistäpä sitä tietää. Raatihan saattaisi äänestää hyvän tarinani korvattavaksi!

Mitä sinä vakuuttaisit, jos voisit vakuuttaa ihan mitä tahansa?

-Henriikka

Instagramin ja Twitterin käyttäjille käynnistyy nyt kilpailu, jossa Sonera palkitsee kaksi parasta tarinaa upouusilla luureilla. Kerro oma sydäntäsärkevä stoorisi ja tägää vetoomus #korvaisitko @fairturva 5.12. klo 23.59 mennessä. Tuomaristo valitsee kahdelle tarinalle lohduksi iPhone seiskat. Kilpailusta lisää täällä.

Mustavalkoiset juhlakuvat: Ari Hallami

Oma kehityskeskusteluni syksystä 2016

_mg_2636-kopio

Marraskuu on pian historiaa. Torstaina on joulukuun ensimmäinen! Siitä on enää noin 20 päivää vuoden sysimustimpaan päivään, jonka jälkeen voinkin ruveta allekirjoittamaan sähköpostiviestini: ”Onnellista kesänodotusta! Terveisin, Henriikka.”

Olen ollut pahuksen onnellinen koko syksyn, mutta sellaista henkeäsalpauttavaa syksyä koin ehkä edellisvuotta vähemmän. Liekö johtunut siitä, että viime syksynä kuljin niin paljon raitiovaunulla ja käytin matkani aina suu valtavana monttuna maisemia ihaillen.

Nyt lyhyenlännän työmatkani aikana ehdin ajatella maksimissaan kolme asiaa, joista niistäkin yksi on lähes aina varattu: pitäisikö ostaa matkalta vielä yksi ihana kahvikupillinen?

_mg_2645-kopio

Minulla oli syys-marraskuulle tehtävälista, joka koottiin teidän ehdotustenne pohjalta. Rastitin listaan, mitä sain tehdyksi:

Syksyn 2016 To Do -lista

x Fiilistele pimeää syysiltaa kynttilöiden ja jouluvalojen hohtaessa
□ Harrasta käsitöitä: neulo, virkkaa, ompele…
(x) Askartele kortti ystävälle
x Lue hyvä kirja
□ Lueluelue (eli mielellään lähes koko päivä)
x Sauno
x Käy metsäretkellä keräämässä puolukoita
x Käy metsäretkellä keräämässä sieniä
x Käy metsäretkellä keräilemättä
□ Järjestä lautapeli-ilta
x Järjestä sadonkorjuujuhla
□ Järjestä pyjamabileet
x Suppaile, kun vielä tarkenet
x Lenkkeile kävellen
x Lenkkeile juosten
x Nauti kuura-aamusta
□ Nuku päikkärit
x Sytytä pari kynttilää, keitä herkkuteetä tai -kahvia, käperry sohvannurkkaan
x Opiskele: mitä vain!
x Musisoi
x Sisusta
□ Pidä TV-sarja-maraton
(x) Kirjoita kirje
□ Tee kirpputorikierros
□ Väritä värityskirjaa
x Leivo
x Kokeile uutta ruokareseptiä
x Osta uusi pipo
□ Pelaa korttia kavereiden kanssa
□ Käy uimahallissa
□ Perusta lukupiiri

Pakko sanoa, että mielestäni onnistuin melko näpäkästi! Muutamia munauksia toki on, esimerkiksi kirpputorikierros, lautapeli-ilta, pyjamabileet ja kortinpeluu olisivat todellakin tehneet syksylle poikaa. Mutta ne kaikki ovat olleet mielessä ja järjestetään helmikuun loppuun mennessä.

Mitä suluissa olevat rastit sitten tarkoittavat? Ne tarkoittavat tehokkuusajattelua: minulla on vielä muutama päivä makoisaa marraskuuta jäljellä. Ehdin helposti vielä pari askaretta.

_mg_2638-kopio

Vertailla ei kannata, eikä eri vuosia voi yksiselitteisesti arvottaa. Onnellisempi en ole koskaan ollut, enkä varmempi siitä, että olen löytänyt elämääni asioita, joiden ympäröimänä haluankin olla.

Sitä paitsi on uskomatonta, että viimeisen vuoden aikana olen ymmärtänyt millainen olen. Olen keksinyt, kuinka tiivistää sen yhteen sanaan. Olen utelias.

Ollakseni varma mielipiteestäni, varmistin asian vielä äsken viestillä siskoltani, äidiltäni ja mieheltäni:

Roosaliina: ”Hmm ei nyt ehkä ekana tulisi mieleen. Oot nokkela! Toimelias.
Äiti: ”No et kyllä minusta oo. Sä oot kiinnostunut ihmisistä ja ystävistä, mut en kyllä sanoisi sitä uteliaisuudeksi.”
Janne: ”Öööö. No en osaa sanoa. Et varmaan kovin, ellet oo saamassa lahjoja. Mihin tää liittyy?”

Hahahah. Pieleen meni sekin analyysi.
Täytyykin aloittaa uusi ajatustyöprosessi.

-Henriikka

Pikkujoulut, joissa käytiin yhdeksältä nukkumaan

långvik hotelli

Kroppani on niin kokonaisvaltaisesti rentoutunut, että tuntuu kuin pääni leijuisi yksikseen ilmassa ja näppäimillä pomppivat kädet olisivat jonkun toisen. Istun Kalevankadun Cafférino Obassa, suosikissani, ja silmäluomet tipahtelevat kiinni.

Kirjoittamisen jälkeen aion kipittää kotiin, kierähtää kerälle sohvannurkkaan ja laittaa Gilmoren tytöt pyörimään. Miten vaikeaa onkaan vältellä uutuusjaksojen mielipiteitä: päätimme katsoa kaikki vanhat jaksot ennen kuin tsekkaamme uudet ja olemme vasta toisessa tuontantokaudessa.

Maksimaalinen rentous on viikonlopunvieton syytä. Palasimme juuri Idan kanssa Långvikista, jossa vietimmme kahdenkeskeisiä pikkujoulujamme.

långvik hotellilångvik hotellilångvik hotellilångvik hotelli

Niin kuin olen monesti jo vaikertanut, kulunut viikko oli ihan liian täynnä kaikkea. Torstai-iltana alkoi kuitenkin jo näyttää kirkkaammalta ja perjantaina tuuletin jo tuttuun tapaan.

Eilen aamulla yritin pyristellä viimeisistä vanhan viikon raskaista ajatuksista, kun U-juna kulki kohti Kirkkonummea. Samaan aikaan koin huonoa omatuntoa, että meinaan laittaa omat, tärkeät ajatukseni hetkeksi jäähylle. Tuntui syylliseltä, että aion laiskotella, lötkötellä ja pötkötellä, vaikka voisin edistää vaikka miten montaa asiaa.

Aamupäivän aikana onnistuin myöntämään, että mielessä pyörivät ajatukseni eivät loppujen lopuksi ole kovin merkityksellisiä, tai ainakaan akuutteja. Lounasaikaan olin päässyt ajastustenirroitustyössä jo niin pitkälle, etten morkkistellut ruokavalintaani: otin chevre-burgerin maalaisranskiksilla, vaikka tarjolla olisi ollut esimerkiksi maa-artisokkakeittoa.

långvik hotellilångvik hotelli

Pidän meikittömästä itsestäni. Meikittömänä olen usein vapaimmillani: kesämökillä, metsässä, aamukahvilla, iltapuurolla, urheilemassa, veneilemässä, retkeilemässä, uimassa aavassa meressä…

Eilen meikkasin ensi kerran vasta illalliselle, sillä olimme varanneet molemmille Långvikin Spa-osaston hoidot. Idalle oli luonnonkosmeettinen Nature Face & Body -hoito, josta hän varmasti kirjoittaa myöhemmin lisää. Oma hoitoni oli tunnin mittainen Ski Regimen -vartalo- ja kasvohoito, jonka aikana ajattelin olevani hetkellisesti taivaassa. Kiitos hoitolan Paulalle!

Täydellinen ja kokonaisvaltainen hoito ihon pitkäikäisyyden saavuttamiseksi.  Innovatiiviset aktiiviaineet edistävät ihon hyvinvointia yhdessä Kabat-tekniikan ja sidekudoshieronnan avulla. Ihosta tulee kiinteä ja kimmoisa. Kasvohoitoon sisältyy alkupuhdistus, kuorinta, aha-happonaamio, hieronta sekä voide, vartalolle kuorinta ja hieronta täyteläisellä vartalovoiteella.”

långvik hotellilångvik hotelli

Yritin keskittyä hoidon aikana kolmeen asiaan:

1. Rentoudu (vaikeaa)
2. Älä nukahda, jotta voit nauttia tietoisesti joka minuutista (vaikeaa.)
3. Älä ajattele mitään muuta. Jouduin vastustamaan ajatuksia esimerkiksi tulevista deadlineista, uhanalaisista eläimistä, maksamattomista laskuista, jouluvalmisteluista ja edesmenneistä isovanhemmistani (vaikeaa.)

Hoidon jälkeen kävelin kuitenkin kropalta ja mieleltäni rentoutuneena oleskeluosastolle, otin kuppiini kuumaa vettä ja pudotin sekaan hiljalleen aukeavan teekukan – teenjuonti tarkoittaa tällaisen vannoutuneen kahvinjuojan kohdalla jotain erityistä rentoutumisen tilaa.

långvik hotellilångvik hotelli

Pidän meikillisestäkin naamastani. Se voi tarkoittaa erikoishetkeä, skarppiutta, valmiutta tai jotain arjesta poikkeavaa. Eilen sudimme iltakävelymme jälkeen vähän ripsiväriä, puuteria ja huulipunaa ja vietimme loppuillan ravintolassa.

Minulla oli punaisessa mekossani ja tekotimanttikorviksissani aivan uudenlainen olo: tunsin vahvasti näyttäväni poliitikolta. Tämän kerrottuani Idalle, hänen ilmeestään päätellen ääni jäisi vaaleissa saamatta. Hah.

Gluteeniton kasvis-kala-tastingmenu vakuutti, ja miten söpöjä annosten metsäsienet olivatkaan. Lasillinen Proseccoa, hyvää ruokaa, paljon puhetta. Ympärillä olevat pikkujouluporukat ja alakerran baari unohtuivat, kun olimme yhdeksältältä valmiina unten maille.

långvik hotellilångvik hotelli

Heräsin aamulla ennen kahdeksaa ja jätin Idan nukkumaan. Hiivin alakerran salille ja juoksin matolla puolentoista tunnin lenkin. Sain olla ihan yksin. Telkkarista pyöri susien salametsästyksestä kertova dokumentti, jota tuijotin aivan innoissani. Sen jälkeen ehdin katsoa vielä uutisetkin ja lähes yli puoli tuntia ohjelmaa, joka kertoi nuorina syöpään sairastuneista. Sivistys ja urheilu samassa paketissa.

Aamiaispöydässä odotti riisipuuro, pähkinä-siemenbuffet ja luonnonjugurtti. Pärjään paketilla iltaan saakka.

långvik hotellilångvik hotelli

Saavutin viikonlopun tavoitteeni: rentouduin, pääsin irti liiasta ajattelusta. Nyt jälkeenpäin pohtiessani tällainen tavoitteellisuus soti ehkä vähän tavoitettani vastaan, mutta otetaan ensi kerralla paremmin.

Nyt en malta keksiä teräviä loppulaineja, kun haluan jo Gilmorejen pariin. Siitäkin huolimatta, että sain Jannelta alkuviikosta kritiikkiä kesken jakson:

”Kamoon. Sulla ei todellakaan voi joka kerta läikähtää sydämessä, kun näet Jessin.

Rentoutuneella sydämellä,
Henriikka

Huom! Viikonlopun rentoilun tarjosi Långvik, enkä vastannut kaikista kustannuksista itse.
Kuvat 1, 2, 3, 12, 13: Ida Hanhiniemi

Kahden hengen pikkujoulut

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen ennenkin todennut, että jos alkaa kutsua jotain jo ensimmäille kerralla ”perinteiseksi”, niin on suurempi mahdollisuus saada se toistumaan tulevaisuudessakin. Tänä viikonloppuna vietämme Idan kanssa perinteisiä kahden hengen pikkujouluja, joita vietimme ensi kerran viime vuonna.

Nämä kuvat ovat viime vuodelta, kun kippistelimme ja söimme raakakakkua Halossa, illastimme The Cockissa ja yövyimme Lilla Robertsissa. Teimme vain asioita, joista täysillä nautimme ja söimme vain ruokaa, joka oli herkkuamme. Jauhoimme asioista läpikotaisin (niin kuin riisijauholla friteerattuja parsakaaleja). Kävimme ajoissa nukkumaan ja nukuimme kuin karhut talviunilla.

Hiihtelimme hotellihuoneessa kylpytakeissamme ja unohdin, että asun muutaman kilometrin päässä pääkallopaikasta. Hiukseni olivat kerrankin koko ajan aisoissa ja drinkissäkin kellui aito kukka.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siinä missä monien pikkujoulujen keskiössä on railakas juhlinta ja villit irtiotot, minun ja Idan juhlissa rentoillaan. Jos oikein ahkeria ollaan, niin saatamme ajautua puhumaan töistä, uraunelmista ja sparrailla toisiamme. Jos taas laiskottaa, voimme puhua jostain vähemmän älykkäästä. Tai olla puhumatta yhtään mitään.

Toivoisin, että työpaikoille ja kaveriporukkoihin leviäisi myös enemmän sellaisia hyvän fiiliksen ja hyvinvoinnin kinkereitä. Hemmottelua, parempaa oloa ja virkistystä – yhä harvempi kaipaa sellaista jytäämistä, että seuraavana aamuna pää tipahtaa lattialle ja vierii kauas pois.

Koko viikonloppu on yhtä pientä joulua. Eilen oli työporukan juhlintaa toimistolla ja Ravintola Shelterissä. Vinkiksi, että super kiva paikka (ja yläkerran drinkkibaarin Gin Basil Smashille peukku). Tämän vuoden pikkujouluista kerron teille huomenna. Nyt takaisin pikkujoulutunnelmaan: Kirkkonummen maisemiin kävelylle, ehkä kylpyyn ja illalliselle.

Pus!
-Henriikka

Osa kuvista: Ida Hanhiniemi

Rakkautta Turkuun ja 15 minuutin kookos-karri-nuudelikeitto

_mg_0494-kopio

Vietimme viime viikonlopun Turussa. Turussa aina pohtii, voisiko sinne joskus muuttaa. Kovin vahvaa visiota en ole vielä saanut, enkä keksinyt liiemmin argumenttejakaan. Silti vierailujen aikana ja jälkeen tulee olo, että saatan vielä joskus asua siellä.

Keksin kyllä paikkoja ulkomailta, mistä voisin kuvitella löytäväni itseni. Mutta harvoin mietin vakavasti Helsingin ja Lapin tunturien ja erämaiden lisäksi mitään Suomen paikkaa kotikaupungikseni.

Ehkä se kertoo, että Turussa on hyvä olla.

Perjantai-iltana Alina teki meille niin hyvää aasialaisvaikutteista keittoa, että on pakko jakaa resepti teillekin. Terveisiä Turusta!

_mg_0501-kopio

15 minuutin kookos-karri-nuudelikeitto

Ainekset

2 rkl öljyä
3 valkosipulin kynttä (hienonnettu)
1 rkl tuoretta inkivääriä (raastettu)
3 rkl thai punaista currytahnaa (tai vastaava)
n. 200 g luuton kananrintaa tai reidet (viipaloitu)
n. 1 litra kanalientä
n. 2,5dl vettä
2 rkl kalakastiketta
1 ja 3/4 dl kookosmaitoa
vajaa 200 g kuivattua riisinuudelia
1 limen puristettu mehu
Koristeeksi: viipaloitu punasipuli, punaista chiliä, korianteri, kevätsipulia

Lisää suureen pataan/pannulle keskilämmölle öljy, valkosipuli, inkivääri ja punainen currytahna. Paista 5 minuutin ajan, kunnes ruoasta tulee tuoksuvaa.

Lisää kana ja keitä pari minuuttia kunnes broileri muuttuu läpinäkymättömäksi.

Lisää kanaliemi, vesi, kalakastike ja kookosmaito. Kiehauta. Tarkista tässä vaiheessa maku: lisää suolaa ja muita mausteita tai vastaavasti vettä tarvittaessa.

Kaada kiehuva keitto kuivattujen nuudelien päälle tarjoiluastioihin, purista päälle limen mehu ja lisukkeet. Tarjoile. Nuudelit ovat muutaman minuutin päästä valmiita syötäviksi.

Vaihtoehtoisesti voit lisätä nuudelit kiehuvaan keittoon ja siitä valmiin keiton tarjoilukulhoihin.

(alkuperäinen resepti)

_mg_0507-kopio _mg_0509-kopio

Viikko totta tosiaan on ollut aikamoinen. Kaikenlaista painetta pää täynnä. On hyvä palata edelliseen viikonloppuun, lampaantaljoille köllimään.

Tarvisin loppuviikoksi lainaan Jari Sarasvuon, joka uupumisen hetkellä laskisi käden olkapäälle ja sanoisi:
”Oon sun puolella.”

-Henriikka

Kuohuva pikkujoulubrunssi ystävien ympäröimänä

Yhteistyössä [ yellow tail ] ja Asennemedia_mg_0524-kopio

Keep calm and have brunch.

Eilisen kiukun jälkeen otetaan täyskäännös takaisin ihanien asioiden pariin: järjestin ystäville kuplivan joulubrunssin ja sain taas tutuksi tulleen lankkupöydän ympärille rakkaita ihmisiä ja herkkuruokaa.

Sanoin viikonloppuna ääneen ystävilleni, että yksi elämäni tarkoituksista ja tavoitteista on järjestää mahdollisimman paljon ilahduttavia brunsseja. Ehkä ne ovat minun tapani heittää konfettia ilmaan ja kertoa, että kaiken arkimelskeen keskellä arvostan edelleen rauhaa ja ystäviäni.

_mg_0571-kopio_mg_0753-kopio_mg_0594-kopio

Jos uskallan yhtään peilata teitä seuraajia kaveri- ja tuttavapiiriini, niin lumen lähteminen on karistanut aika monen joulumielen. Pohjoisen onnekkailla on vielä lunta, mutta muu Suomi kyhjöttää loskansa keskellä.

Taistellaanhan tätä vastaan? Eihän joulumieltä voi ankkuroida mihinkään niin heppoiseen kuin lumi. Jouluvalot päälle, kynttilät palamaan ja ihania jouluherkkuja pöytään.

Uskallan myös suositella kuohuviinipullon posautusta aina silloin tällöin. Iloinen kuplinta ja juoman sihinä nostaa helposti mieltä asteen kohti kattoa. Yksi joulubrunssimme ilonhetki oli löytää uusi suositeltava skumppa: Yellow Tailin kuohuviiniuutuus Bubbles Dry oli ja on ihan tosi hyvää.

_mg_0588-kopioimg_3984-kopio _mg_0736-kopio

Mitä pikkujoulubrunssilla voi sitten tarjota? Ihan mitä vaan. Jos suunnittelenkin usein tarjottaviani melko tarkasti, niin tällä kertaa mentiin kyllä värikkään sekalaisesti. Matalan kynnyksen tarjoilut luovat toisinaan vähän välittömämmän tunnelman, ja niin kuin kuvista näkyy, niin naurua ei kyllä puuttunut.

Roosaliina ja Janne kävivät sillä aikaa kaupassa, kun minä imuroin. Pyysin tuomaan jouluisia hedelmiä ja sain onnistuneesti mandariineja, punaisia omenoita, luumuja ja tummia viinirypäleitä.

Sen lisäksi tein kvinoasalaatin, jossa oli punasipulia, tomaattia, fetaa, avokadoa ja taatelinpaloja. Ihan superhyvää. Rinnalle siemennäkkäriä ja erilaisia juustoja, ja juustotarjottimelle vielä granaattiomenaa ja hilloja. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse: olin käynyt nappaamassa Roots Helsingistä raakakakkua matkaani. Tiskillä toivoin mahdollisimman jouluista. Sain glögi- ja punajuuri-inkivääriraakakakkua.

_mg_0708-kopio_mg_0743-kopio_mg_0653-kopio

(Ylläolevan kuvan keskittyminen on niin mainio. Tarkkaa puuhaa.)

Mutta skumpasta vielä (Yellow Tail Bubbles Dry). Maistelimme sitä arvovaltaisena raatina yhdessä ja pidimme siitä kaikki. Juoma oli yllättävä. Se tuntui suussa ensin makealta, kunnes äkkiä se olikin kuiva. Skumpat maistuvat minusta monesti aika samalta, mutta tässä oli jotain ihan omaa. Raikas juoma, jossa on kuitenkin reilusti makua.

Ammattilainen sanoisi hapokas, kypsän sitruksinen, viheromenainen, kevyen persikkainen, mausteinen. Itse sanon, että aion ostaa kympin skumpan tulevaisuudessakin illanistujaisiin, brunssille tai mihin vain, missä seurustelujuomalle tai kuplivalle ruokajuomalle on kysyntää.

Janne meni aivan sekaisin pullon erikoiskorkista, jolla juoman saa säilytettyä vaikka seuravan päivän brunssille. Nauroin niin paljon, kun brunssin jälkeen uudestaan nähdessämme puhe kääntyi korkkiin.

_mg_0759-kopio_mg_0644-kopio_mg_0603-kopio

Aikaisesta lumentulosta oli huomattavasti hyötyä: vaikka omaa jouluiloa ei kannatakaan ripustaa hentoihin hiutaleisiin, sai lumi kääntämään Spotifysta tunnelmallisen joulumusiikin päälle ja hakemaan vintiltä valosarjat.

Viikonloppuna on edessä työpaikan pikkujoulut ja kahden hengen pikkujoulut ystävän kanssa. Ties kuinka monet ehdin vielä järjestää.

Ihanaa päivää.

-Henriikka

Alkoholin kommentointi on kielletty Valviran ohjeistuksen mukaan. Muut kommentit erittäin tervetulleita!

Maanantai-itkut

_mg_1336-kopio

Koko maanantaipäivä on ollut tummaruskea. En tarkoita pihalta näkyvää maisemaa, vaan mieltäni. Kaikki on tuntunut sakean ruskealta, ehkä vähän harmaalta, ja ennen kaikkea täysin mahdottomalta. Kirkkaankeltaisen mieleni tilalla on sellainen kakkaemojimutta tämä versio ei hymyile.

(Ei edes tekisi mieli tuolla lailla vitsailla, mutta tuo tipahti vahingossa, joten menköön.)

Koko koti tuoksuu edelleen sankalta savulta, vaikka olen pyykännyt monta koneellista ja nuotioreissumme oli jo yli viikko sitten. Työprojekteja tulee koko ajan lisää, mutta yksikään vanha ei tule päätökseen. Deadlinet vilkkuvat kirkuvanpunaisina ja varaan kalenterista varmuudeksi ylityötunteja kaikelle sille, minkä olemassaoloa en vielä tiedä.

Lupaudun kaikkeen, koska kaikki on tärkeää. Kieltäydyn kaikesta, koska ”ei” on ihmisen ja etenkin naisen tärkein sana.

_mg_1398-kopio_mg_1309-kopio

En ole uhrannut ajatustakaan joululahjoille, vaikka moni ystävä on käärinyt jo kaiken kauniisti, edullisesti ja näppärästi. Pakettien sisältä paljastuvat lahjat ovat heidän itsetekemiään. Totta puhuen en ollut edes ajatellut koko asiaa, kunnes alitajunnastani kumpusi jotain, mikä sai sormeni kirjoittamaan asian tähän.

En ole moneen viikkoon asetellut vaatteitani kaappiin, ja puhtaiden vaatteiden pinot ovat kaatuilleet eri puolille kotiamme. En enää tiedä, mikä on (tai oli) puhdas.

Vaikka luulen, ettei tilanteeseeni vaikuta oikeasti mikään ympärilläni tapahtuva, vaan epämääräiset mieleni liikkeet. Hetkellinen stressi. Maanantai-itkut.

Tunne, että nyt en kyllä selviä järjissäni. Jos ennen aina olen selvinnyt, niin nyt en kyllä.

_mg_1342-kopio_mg_1328-kopio

Sanoin juuri viime viikolla ystäväporukalleni, etten juuri tunne stressiä. Korjasin tosin lausettani, sillä asia ei ole kuitenkaan ihan noin ihanalla tolalla: en koe pitkäaikaista stressiä, en koe elämänstressiä. Sellaista jatkuvaa ja masentavaa, joka ei oikeastaan kumpua kovin läheltä todenperää.

Jos stressaan, se johtuu siitä, että on oikeasti mahdollisuus etten kykene kaikkeen tai menetän kontrollin. Yleensä stressi kestää muutaman tunnin, maksimissaan pari muutaman tunnin settiä. Siinä ajassa olen yleensä puskenut hommaa eteenpäin niin, että lähes aina olen saanut kaiken tehtyä tai asian setvittyä mielessäni. Ehkä kerran elämässäni olen stressanut pari päivää putkeen.

Yleensä tilanteessa auttaa a) omien fiilistensä jakaminen ystävälle b) priorisointi ja listat c) nakittaminen ja vastuun jakaminen d) syvä hengittäminen ja tilanteen todellisen vakavuuden kartoittaminen e) kahvi.

(Voi jumpe! Tuon kirjoittaessani tajusin, että kahvi on odottanut keittimessä jo puoli tuntia. Pöydällä odottaa tyhjänä ja surullisena uusi, kirsikanpunainen KoKo-muki.)

_mg_1397-kopio_mg_1391-kopio

Maanantai-itkuista tilannetta ei ainakaan auta:

a) panikoiminen, lietsominen, häsääminen, sekoilu, järjettömyys, vollottaminen, pillittäminen, hyperventilaatio, oksentelu, pyörtyily, yli-reagointi tai maltin, järjen, mielen tai omanarvontunnon menettäminen.

Näitä vältellen haen nyt siis höyryvän, joskin varmaan jo vähän palaneen kahvikupilliseni ja jatkan kohti valoa.

Keep calm and let it go. Keep calm and go back to bed. Keep calm and add some glitter. Keep calm and ho ho ho.

-Henriikka

Vapaaehtoistöihin ulkomaille?

Yhteistyössä AIESEC Finland _mg_0371-kopio

Vietin lukion jälkeen välivuotta. En edes tiedä mistä kipinä lähti, mutta jo lukion alkaessa tiesin, etten jatkaisi suoraan opiskelemaan. Vietin välivuottani vapaaehtoistyössä Etiopiassa sekä Ruotsissa, jonka jälkeen muutin Helsinkiin tekemään töitä laitoshuoltajana. Välivuoden päätteeksi lähdin kuukaudeksi ensimmäiselle interraililleni.

Haluaisin rohkaista muitakin kansainvälisten välivuosien tai lyhyempien projektien pariin. Tiedän, että on monia syitä olla tarttumatta tilaisuuksiin: tienaaminen, omaan kotiin muuttaminen, nopea valmistuminen, työelämään siirtyminen… lukemattomia syitä, jotka houkuttelevat jäämään paikoilleen. Elämässä ei ole hetkeä, jolloin ei olisi hyvää syytä jäädä.

Mutta en ole koskaan kuullut kenestäkään, joka harmittelisi aikaansa ulkomailla. Jos nyt saisin päättää, olisin pitänyt välivuoden lukiosta ja yliopistostakin tai ammattikorkeakoulustakin ja lähtenyt vapaaehtoistöihin, vaihtariksi tai ihan vain töihin ulkomaille. Mutta onneksi kaikkea ehtii suunnitella ja toteuttaa aikuisenakin.

_mg_0444-kopio

En tajua, miten olen voinut välttyä kuulemasta järjestöstä nimeltä AIESEC. Viime loppukesästä aloitin hataran googlaamisen aiheesta, kun tuttuni siirtyi heille töihin, ja kiinnostukseni heräsi.

AIESEC on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, joka toimii 126 maassa ja rohkaisee nuoria ihmisiä ottamaan maailmaa haltuun erilaisten projektien avulla. On kyseessä sitten kiinnostus vapaaehtoistyöhön, työharjoitteluun tai välivuoteen, AIESEC:illa on varsin hyviä ja kansainvälisiä vaihtoehtoja.

Suomi on kaiken lisäksi yksi perustajamaista, ja yksi alumneista on rauhanmies Martti Ahtisaari.

Näissä kuvissa syömme yhteistä illallista kuluneen viikon keskiviikkona Helsingin Lönnrotinkadulla, heidän toimistollaan. Saman pöydän ääressä istui lisäkseni muutama muu suomalainen, kaksi jenkkiä ja brasilialainen. Sain tilaisuuden haastatella koko porukkaa ja kysellä kaikki kysymykset, joita minulla oli AIESEC:ista ja koko heidän järjestötoiminnastaan.

_mg_0404-kopio

AIESEC Finland

Tavoitetta kysyessäni sain ylevän, mutta niin tärkeän vastauksen: rauhan saavuttaminen ja ihmiskunnan potentiaalin käyttäminen. Tavoitteeseen pyritään nuorten voimaannuttamisen avulla.

AIESECin toiminta on kokonaan nuorten hallinnoimaa. Sen huomasi jo meidänkin illallispöydässämme. Kyseessä on maailmanlaajuinen verkosto alle 30-vuotiaita, jotka haluavat kehittää itseään ja omia yhteisöjään. Keskeisiä arvoja ovat kansainväliset kysymykset, johtajamisominaisuuksien kehittäminen, kulttuurien ymmärtäminen ja käytännössä oppiminen.

Tiedän, että suomenkielen johtaja-sana on haastava ja kaikuu monien korvissa tosi pelottavalta. Johtajuusominaisuuksien kehittämisellä ei kuitenkaan tarkoiteta mitään valtikka- ja kruunujohtuutta, vaan tuikitärkeitä elämänoppeja, kuten muiden auttaminen ja itsetuntemus.

AIESEC on poliittisesti sitoutumaton organisaatio, mutta heillä on neuvoa-antava status Yhdistyneiden Kansakuntien Sosiaali- ja talousneuvostossa, he ovat YK:n tiedotusosaston yhteistyökumppani, sekä UNESCOn tunnustama.

_mg_0433-kopio_mg_0470-kopio

Mitä AIESEC tekee?

Niin kuin aina, yritin kärttää pöydän ääressä myös konkretiaa: mitä te sitten täällä toimistolla teette, mihin nuoret voivat lähteä vapaaehtoistöihin, mitä he sitten tekevät, kauanko he ovat?

Perustamisesta lähtien ”AIESEC-kokemuksissa” on ollut mukana jo yli miljoona nuorta. Yli 480 000 nuorta on lähtenyt heidän kauttaan vapaaehtoistöihin tai työharjoitteluun. AIESEC:illa on käytännössä eri maissa omat toimijansa, joiden kautta hommaa pyöritetään. Sadat kansainväliset projektit ovat käynnissä koko ajan ja mahdollisuuksia voi selata avoimesti. Projektit kestävät usein 6–8 viikkoa. Suomen toimistolta saa apua, jos ei tiedä mitä etsiä tai hahmota kunnolla, mistä hommasta on kyse.

Henkilökohtaisia kokemuksia kaipaavat voivat lukea esimerkiksi tyttöjen voimaannuttamisesta Ugandassa tai kansainvälisyyskasvatuksesta Perussa. Olen selaillut projekteja läpi silmät: Venäjä kiinnostaa, Indonesia kiinnostaa, Intia kiinnostaa, kaikki kiinnostaa.

Ja jos ulkomaille lähtö ei tunnu omalta, niin projekteja on koko ajan käynnissä myös Suomessa.

_mg_0465-kopio_mg_0471-kopio

Mieletön esimerkki nuoresta rohkeudesta on ylläolevan kuvan Emily Falconer. Vasta 16-vuotias yhdysvaltalainen oli tutustumassa Suomeen äitinsä kanssa ja istui iltaa myös meidän kanssamme. Matkan syy oli kuitenkin poikkeuksellinen ja vaikuttava.

Emily oli lukion ensimmäisen vuoden aikana tutustunut koulussa YK:n kestävän kehityksen 17 tavoitteeseen. Niistä vaikuttuneena hän tarjosi äidillensä ideaa lukion toisen luokan suorittamisesta vaihtoehtoisella tavalla: hän halusi kiertää maailmaa ja tutustua konkreettisesti siihen, miten näitä tavoitteita eri puolilla konkreettisesti tavoitellaan. Koska äiti oli ollut varma, ettei koulu sallisi poikkeusjärjestelyitä, hän pelasi mukana ja lupasi harkita asiaa. Emily oli kuitenkin tosissaan, ja jo parin viikon päästä äiti sai koulun opintosuunnittelijalta puhelun tulla miettimään käytännönjärjestelyjä reissun suhteen. Emily oli tällä välin suunnitellut matkansa kokonaan, valinnut lukion toisen vuoden aineet ideaansa sopiviksi ja valmistellut pitkän slideshown, jolla sai opettajakunnan vakuuttumaan.

Emilyn päättäväisyys teki itseeni ison vaikutuksen. Hän tiesi haluavansa matkustaa heti eikä vasta täysi-ikäisenä, koska tajusi juuri hänen nuoruutensa tekevän projektista ja matkustuksesta spesiaalia. Samalla nuoruus tuo koko projektiin oman näkökulmansa: mitä juuri nuoret voisivat tehdä kestävän kehityksen edistämiseksi.

Emme päässeet parituntisen aikana kovin syvälle siihen, millaisiin tuloksiin Emily oli jo matkansa varrella päätynyt, emmekä erityisen syvällisesti paneutuneet myöskään YK:n tavoitteisiin. Keskustellessa oli kuitenkin päivänselvää, miten hienoa on voida saada mahdollisuus matkustaa, oppia ja vaikuttaa maailman asioihin jo noin nuorena. Jään seurailemaan Emilyn matkoja hänen blogistaan.

_mg_0405-kopio

Emilyn esimerkin ei ollut tarkoitus nostaa rimaa taivaisiin. Kaikista meistä on lähtemään ja tekemään jos haluamme. Sitä paitsi Emilyssä oli kaiken sisun ja rohkauden rinnalla yhtä lailla epävarmuutta ja pelkoakin.

Kun lähdin 18-vuotiaana kolmeksi kuukaudeksi Etiopiaan, en edes tiennyt, kuka olisi minua Addis Abeban lentokentällä vastassa. Sitä vain otettiin ja lähdettiin. Onneksi joku oli vastassa.

Siitä kolmen vuoden päästä lähettäessäni pikkusiskoani Tansaniaan, tajusin miten hurjalta se tuntui. Ja toisaalta ymmärsin samalla, miten vähän hurjaa se kuitenkin on: maailma on lopulta tosi pieni ja kaikki ihmiset ovat sisimmältään ihan samanlaisia.

-Henriikka

Write poems, not CVs.

_mg_0595-kopio

Joskus joku vain kolahtaa. Se voi olla jotain maailmaa suurempaa, tunne tai vahvempi ymmärrys asiasta. Tai sitten se voi olla jotain ihan konkreettista, niin kuin korni ja kultainen koirapatsas, jonka löysin tänään Turun Kirppis-Center Manhattanilta. Tai täydellinen vihko, joka aiheutti kolahduksen viime viikolla.

Olin jo kävelemässä Papershopista pihalle, kun huomasin ihanatihanatihanat vihkot. Lupaan, että olen ostanut lähiaikoina, jopa lähivuosina, surkean vähän vihkoja, mutta tämän ostamatta jättämistä en edes harkinnut.

_mg_0636-kopio_mg_0653-kopio

Ihana tunne, kun kääntää sivua aloittaakseen uudet muistiinpanot tai uuden päiväkirjamerkinnän, eikä tiedä millainen koristelu sivulta paljastuu. Oikea yllätysvihko!

En yleensä perusta vihoista ilman kierteitä, sillä haluan sivujen aukeavan kunnolla, jotta vasemmanpuoleisellekin sivulle on hyvä kirjoittaa. Tässä muistikirjassa sivut aukeavat kuitenkin lempeästi. Hyvä sidonta.

Joillain sivuilla on vähän kliseisiä tekstejä, mutta se sopii hyvin teemaan: ovat minunkin päiväkirjamerkinnät välillä vähän kuluneita.

_mg_0656-kopio _mg_0670-kopio

Sitten pitäisi vain kirjoittaa. Ihan itselleen vain. Ihan itsekseen vain.

Kirjoittaa siitä, miltä marraskuussa tuntuu, kun lumi ei pysynytkään, ja jäljelle jäi musta maa. Kirjoittaa kuinka paljon tekisi mieli syödä leivoksia.
Kirjoittaa, miten oudolta tuntuu, kun ei teekkään mieli lähteä reissuun.

-Henriikka

Ikinälkäistä elämää

Sain pari viikkoa sitten aivan yllätyksenä viestin, johon oli liitetty biisi: ”Vitsit, että sä tuut mulle mieleen tästä biisistä. Sä ja tekstisi siis.”

Harmitti, että olin liikenteessä ilman kuulokkeita, sillä en päässyt heti kuulemaan kappaletta. Nykyisin tässä materian täyteisessä maailmassa tuntuu usein kivemmalta saada tällainen ajatuslahja kuin mitään konkreettista ja paketoitua.

Kun illalla pääsin ajatuksen kanssa sohvalle istumaan ja kuuntelemaan, jännitti. Toivottavasti minä teksteineni tulen mieleen jostain miellyttävästä.

Olen käynyt joessa kylpemässä
oranssissa teltassa lempimässä
tiedän miten vislataan
näin elävän Kekkosen

Tarkoitus on elää ja kerran kuolla
henkeen kaikki vetää ja sormet nuolla
tehdä jotain hyvää kun voi oi,
sehän menee kiertoon

Kuka riemun löytää, sen pitäköön
lipun salkoon nyt heti vetäköön
kumpi voittaa historia vai tulevaisuus

Uusi ja uljas on aamu
kun parvekkeelta katselen
uudestisyntynyt maisema
sinne pian mä astelen

Minä toivon rumpujen pärinää
ikinälkäistä elämää
ja toivon koskien kohinaa
koko pitkää sinfoniaa

repovesi national park

Kaupungissa käynyt oon eksymässä
muodon vuoksi anteeksi pyytämässä
ihastunut ihmiseen
ja nukahtanut viereen

Kuka riemun löytää, sen pitäköön
lipun salkoon nyt heti vetäköön
eläköön ei historia vaan tulevaisuus

Minä toivon selkäni värinää
toivon rakkautta repivää
minä toivon kaaosta, kapinaa
ensiaskelten vapinaa

Minä toivon huomisen tulevan
toivon soihtujen korkeina palavan
toivon taivaan täydeltä satavan
koko pitkää sinfoniaa

Vastasin viestillä yllätysbiisin lähettäjälle pari kertaa kappaleen kuunneltuani:

Hei nyt vasta sain aikaa kuunnella kunnolla. Kunnolla kyyneleet silmiin. Huh, miten iloinen oon, että noin ihanasta ja lyriikoiltaan uskomattomasta biisistä tulee mä mieleen.

Ikinälkäistä elämää ja viikonloppua.

-Henriikka

Ps. Kappale on tietysti Jonna Tervomaan Minä toivon.

Hyvää loskaa: Värikäs sieni-lohipiiras

Yhteistyössä Puhtaasti Kotimainen ja Asennemedia_mg_2806-kopio

Joskus tuntuu, että rakastan sieniä enemmän kuin Super Mario. Niillä ei ole ehkä ihan samanlaista kasvattavaa vaikutusta minuun, mutta energiaa tunnun saavan yhtä paljon.

Kun eilen tein syksyistä sienipiirasta, jäin useasti fiilistelemään herkkusienten rakennetta ja tuntua. Veitsi läpäisee tasaisen pinnan nätisti ja lapsuuden sieni-inho on jäänyt jonnekkin vuosien taakse. Miten kauniita pyöryläsieniä. Tuntuvat mukavilta käsissä, sopivat moneen ja ovat todellista lähiruokaa.

Eilen sain sähköpostin, jonka lopussa oli toivotus: ”hyvää loskaa.” Ajattelin, että yhtäkkiä palanneen harmauden keskelle tarvitaan kunnolla väriä ja lohtua, ja siksi jaan reseptin sieni-lohipiiraasta.

_mg_2798-kopio_mg_2941-kopio

Värikäs sieni-lohipiiras

Pohja
n. 3 dl gluteeniton jauhoseos/vehnäjauho
100 g voita tai margariinia
1 muna
(1 tl leivinjauhe)
(n. 1 dl juustoraastetta)

Täyte
7 dl herkkusieniä (käytin itse ruskeita ja vaaleita sekaisin)
1 rkl öljyä
puolikas purjo
150 g lämminsavukirjolohta tai 100 g kylmäsavulohta
puolikas punainen paprika
100 g juustoa raastettuna
2 munaa
2 dl ruokakermaa
0,5 tl mustapippuria
0,5 tl suolaa tai yrttisuolaa
1 tl timjamia

_mg_2899-kopio_mg_2822-kopio

Pohja

Nypi rasva huolellisesti jauhoseokseen (jauhoihin voi halutessaan lisätä vähän leivinjauhetta). Lisää muna ja vaivaa taikinaksi. Lisää mahdollinen juustoraaste ja painele taikina piirakkavuokaan (halkaisija n.25 cm.) Esipaista pohjaa 200°C:ssa n. 5–10 min.

Täyte

Lämmitä puhdistettuja sieniä pannulla niin, että suurin osa nesteistä karkaa ja sienet kutistuvat. Lisää öljy ja purjorenkaat. Kääntele pannulla hetki ja jäähdytä.

Leikkaa kirjolohi ja paprika suikaleiksi tai kuutioiksi. Sekoita keskenään sieni-purjoseos, kala- ja paprika sekä juustoraaste.

Sekoita kulhossa munat, kerma sekä mausteet. Levitä täyteseos esipaistetulle pohjalle ja kaada päälle muna-kermaseos. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia kunnes täyte hyytyy ja piiraan pinta saa väriä.

_mg_2855-kopio_mg_2914-kopio

Piiras meni päivässä, syöjiä oli kaksi. Olisi voinut ehkä rajoittaa vähän, mutta minkäs teet, kun piiras huutaa nimeäsi.

Piiraan voisi hyvin toteuttaa ilman lohtakin, pelkillä sienillä. Champin kotimaisia sieniä saa ympäri vuoden ja niistä vauhkotaan ihan liian vähän. Sienet ovat kevyttä, terveellistä ja puhdasta ruokaa. Herkkusienillekin on niin monia käyttötarkoituksia aasialaisista ruoista grillailuun, kastikkeisiin, munakkaisiin ja salaatteihin.

Onko teillä sienibravuureja?

_mg_2820-kopio_mg_2769-kopio

Nyt alan valmistautua uuteen päivään. Ei parane jäädä miettimään liian pitkäksi aikaa terapeuttisia sieniä, kun asiakaspalaveri alkaa jo yhdeksältä.

Päivän ohjelmassa on työpäivän lisäksi yhden haastattelun teko, designkeskuksen avajaiset ja toivottavasti aikaa aikaiselle nukkumaanmenolle.

Iloista päivää!

-Henriikka

Kun kamera ei rakasta (osa 7)

_mg_1343-3-kopio

”Janne, voitko tulla sanomaan mikä on sun mielestä näistä kaikista hirvein kuva?”
”En mä kyllä pysty sanomaan.”
”No, miksi?”
”Koska mun mielestä sä näytät aina prinsessalta.”

Tehtävä: Katso kuvat läpi ja löydä jokaisesta kuvasta ihkaoikea prinsessa.

_mg_2352-2-kopio_mg_2432-kopio_mg_2651-kopio _mg_2728-kopio_mg_1304-kopio _mg_0984-kopio _mg_0662-kopio _mg_0636-kopio _mg_0438-kopio _mg_2254-kopio_mg_0274-kopio_mg_2621-kopio _mg_1326-3-kopio _mg_2000-kopio _mg_1853-kopio _mg_0468-kopio_mg_0916-kopio

Avioliittomme saattaa päättyä siihen, ettei Janne tunnista naamaa pyllystä. Kyllä totuus taitaa olla, että olin narrien jonossa, kun kruunuja jaettiin.

-Henriikka

Ps. Aiemmin julkaistut ”Kun kamera ei rakasta”-kirjoitukset: osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6

Miksi en pidä keikoista ja konserteista

_mg_0508-kopio

Meni kauan, että tajusin, etten juuri välitä live-keikoista. Sen jälkeen meni toinen hetki, että lopetin taistelun ajatusta vastaan – minunhan piti olla juuri sellainen irrotteleva keikkatyyppi. Kolmas pitkä hetki kului siinä, kun uskalsin kertoa sitä muille.

”Henriikka, lähtisitkö mun kanssa keikalle ensi perjantaina?”
”No, en mä taida lähteä.”
”Aijaa. Onko sulla jotain muuta?”
”Ei. En vain halua sille keikalle.”

_mg_0502-kopio

Jos joku lukija lopetti lukemisen äskeisiin lauseisiin, hän saa minusta väärän kuvan. Olen nimittäin tajunnut, että minähän totta tosiaan pidänkin livemusiikista ja niiden ympärille rakenennetuista tapahtumista. Olen vain keikkanirso.

Harva musiikki on itsessään mielestäni niin uskomatonta, että se antaisi anteeksi livetilanteen epäkohdat. En kestä humalaista, päällekaatuilevaa porukkaa, en kestä alkoholin tuomaa aggressiivisuutta. Olen kyllästynyt siihen, etten lyhyyttäni näe lavalle tai että joudun kenkäni ovat illan jälkeen täynnä tahmaa ja lasinsiruja. En halua jonotella mitään tuntitolkulla, etenkään jos joudun sen jälkeen kymmenen ihmisen puristamaksi koko musiikkielämyksen ajaksi. Toiset bändit ja artistit toimivat yksinkertaisesti paremmin nauhalta, ja vaikeinta itselleni on se, että keikat alkavat usein niin uskomattoman myöhään. Ja haluaisin usein kuunnella livemusiikkia istuen. Tuntuu, että niin pystyn keskittymään paremmin.

Noniin. Siinä tulivat patoutumat. Kestän edellämainituista asioista kerrallaan muutamia, mutta kertarysäyksen riskiä en halua ottaa.

_mg_0516-kopio

Kun on myöntänyt itselleen tietyt tosiasiat, on helpompi alkaa etsiä niitä keikkoja ja konsertteja, joissa itse viihtyy.

Viimeviikkoinen MØ:n keikka oli mahtava, koska olinkin mennyt tanssimaan, en keskittymään kappaleiden pieniin nyansseihin. Näin tahma ja ryysis ei niin häirinnyt. Kesän Pori Jazzit miellyttävät, koska musiikkia saa kuunnella viltillä köllöttäen, ja katsojille tarkoitettu mäki nousee niin, että lyhyimmätkin näkevät lavalle. Joissain kahviloissa saa juoda hyvää kahvia kaljan sijaan samalla, kun bändi soittaa. Ja esimerkiksi Hartwallin Peto-shown näki hyvin areenan takimmaisesta nurkastakin, sillä kokonaisuus oli hyvin mietitty.

Viime kuussa olin ensi kertaa Olohuoneklubilla, jota on järjestetty nyt muutamia kuukausia. Klubin kodinomainen tunnelma vetosi itseeni, vaikka selkänojaton istuminen olikin selkävaivaiselle välillä haastavaa. Kahvioista sai raakakakkua, musiikki oli sopivalla volyymilla ja Gloriassa vallitsi unenomainen, mutta innostunut tunnelma. Kaikki oli hauskan kotikutoista, paikalla oli enemmän rauhaa rakastavia kuin möykkääviä, ja olettaakseni kaikki olivat paikalla musiikin tähden.

_mg_0494-kopio

Kirjoituksen kuvat ovat Moposta ja Viitasen Piiasta, molemmat toimivat hyvin. Lähdin ennen pääesiintyjää, koska niin voi halutessaan tehdä. Olin nähnyt jo sen verran, että illasta jäi ihana olo. Ylihuomenna olisi seuraava Olohuoneklubi, mutten tällä kertaa pääse. Joulukuu on jo merkitty kalenteriin.

Yksi parhaimmista keikkakokemuksistani koskaan oli, kun ollessani 17, ystäväni vei minut yllätyksenä Juha Tapion keikalle. Keikka oli Kouvola-talossa, ja kaikki muut olivat meitä 50 vuotta vanhempia. Istuimme auditorion penkeissä koko illan. Ystäväni osti minulle keikan jälkeen vielä levynkin, että saatoin jatkaa hymistelyä kotona. Kokemus oli huippu.

Ei ole häpeä olla olematta hullu festaribailaaja ja keikkaihminen. Se ei tarkoita, ettei pitäisi musiikista tai ihmisistä. Tai että olisi tylsä. Ainakaan väärällä tavalla tylsä.

-Henriikka

Pienen hiihtäjän isoin apu

isakopio

Kello lähestyy kuutta, ja tuntuu puoliyöltä. Saavuin juuri bussiasemalta, rinkka on täynnä savulta haisevaa kudetta. Olimme viime yön Repoveden kansallispuistossa telttailemassa tutun, iloisen ystäväni kanssa. Elämäni ensimmäinen pakkasvaellus!

Tänään ei kuitenkaan juhlita (pelkästään) sitä, että me jäimme henkiin, vaan isejä. Oma isäni oli kaukana maapallon toisella puolella reissussa, minkä vuoksi vietimme päivän kumpainenkin omissa seikkailuissamme. Etsin siitäkin huolimatta isänpäivän kunniaksi yhden suosikkiyhteiskuvamme vanhasta valokuva-albumista.

Isä, kiitos että olet kannustanut. Kiitos, että olet kertonut, että maaliviiva ylitetään kyllä vielä yhdessä. Kiitos, kun olet kirittänyt, kun on mennyt körötellen. Kiitos, kun olet hillinnyt, kun on mennyt vähän liian lujaa.

Ihanaa isänpäiväniltaa, isä. Tervetuloa kotiin.

-Henriikka

Miksi pidän siskostani niin kovasti?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Roosaliina täällä! Istun juuri bussissa matkalla Helsingistä takaisin kotiin. Olin viimeiset kuusi päivää kahden kuukauden tauon jälkeen pääkaupungin sykkeessä, ja residenssi-isäntänä ja –emäntänä toimivat rakkaat Henriikka ja Janne. Siitä on tovi, kun viimeksi olimme nähneet ja tahdoinkin saada kunnolla varastot täyteen, kunnes seuraavan kerran taas nähdään. Voi, kuinka pidänkään näistä tyypeistä.

Vaikka Janne pitää tiukasti parhaan lankomiehen paikkaa, keskityn tällä kertaa kuitenkin Henriikkaan, ja ajattelin kirjoittaa vähän siitä, miten minä näen Henriikan siskona ja parhaana ystävänä. Olen joskus kirjoittanut minun ja siskoni eroavaisuuksista ja samanlaisuuksista ja nyt tahtoisin kertoa muutamasta asiasta, jotka ovat mielestäni Henriikassa timanttia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Henriikka on valtavan huolehtivainen. Kun minulla on surua, sisko on aina lohduttamassa, auttamassa ja pitämässä huolta. Tiedän aina, että hänelle voin puhua ja hän pitää puoliani. Huolehtivaisuudesta kertoo hyvin muun muassa muisto ajalta, kun minä olin ehkä kolmannella luokalla. Tulimme yhdessä kotiin ja minä avasin oven. Henriikka pujahti ensimmäisenä sisään ja sekös minua ärsytti (kirjoittamaton sääntö oli, että avaaja saa mennä ensin sisään.) Linkasin avainnauhassa olevan avaimeni häntä kohti ja se osuikin yllätyksekseni suoraan häntä otsaan. Haavasta alkoi vuotaa purona verta ja minä pelästyin niin, että purskahdin itkuun. Lopulta istuimme yhdessä keittiössä, Henriikka otsa veressä minua lohduttaen.

Jos pitäisi valita lähipiiristä paras yllätysten tekijä, niin se olisi ehdottomasti sisareni. Hänellä on erityinen taito nähdä maailma yllätysten ja yllättämisen kautta. Elokuun hotelliyö on hyvä esimerkki tästä. Lisäksi Henriikka on erittäin hyvä antamaan lahjoja, ja tiedän, että hän myös nauttii siitä aivan eri tavalla kuin moni muu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siskoni on uskomattoman hauska tyyppi. Tietysti saatan olla hieman puolueellinen, sillä samanlaisessa ympäristössä kasvaneena minua naurattaa usein samanlaiset jutut. Uskallan kuitenkin väittää, että ihan objektiivisestikin tarkasteltuna Henriikka on melko huumorintajuinen kaveri.

Henriikka on oma itsensä ja antaa myös ympärillään olevien tehdä samoin. Hän ei ota itseään liian vakavasti ja osaa nauraa arjen noloille kommelluksille. Henriikka ei esitä olevansa viisaampi kuin on. Jos hän on innostunut, hän pomppii ja tanssii eikä pysy housuissaan. Hän ei rakenna itselleen suojaa muilta ihmisiltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viimeisenä ja varmastikin tärkeimpänä – Henriikka näkee ihmisissä hyvää. Hänellä on hyvä sydän. Hän ei koe muiden onnistumista kolahduksena itseään vastaan. Kuinka monta kertaa sisko onkaan muistuttanut minua: ”Eihän se ole sulta pois, kun toisella menee hyvin.”

Koen olevani erityisen onnekas saadessani olla Henriikan sisko. Ja koen myös, että me ollaan kaikki erityisen onnekkaita, kun saadaan olla Henriikan lukijoita.

Iloa teidän päiviinne!
Roosaliina

Ps. Henriikka ei suinkaan ollut tilannut tätä kirjoitusta, vaan ajatus lähti itsestäni (naurattaa ajatus: satanen maineenpuhdistamisesta!) Jotta ei menisi aivan siirapiksi koko homma, niin voin lisätä vielä pari juttua, jotka eivät ole omassa ranking-listassa ihan niitä siskoni parhaita puolia. Henriikka nukahtaa lähes aina kesken elokuvien. Miten raivostuttavaa! Lisäksi hän on aika ajoin melko oikukas ja ennalta-arvaamaton, myös huonolla tavalla. Ja viimeisenä: hän käyttää sinisilmäisyyttäni ja läheistä sukulaisuuttani törkeäksi hyödykseen ja laittaa minut siivoamaan niin, etten itsekään tajua tulleeni höynäytetyksi.

#nofilter – Totuus täydellisen kuvan takana

Yhteistyössä Asennemedia ja Alko_mg_0842-kopio

Väitän, että olen somessa aito oma itseni. En ole keksinyt blogia varten mielikuvitukseni tuottamaa rinnakkaistodellisuutta, jossa kaikki on hyvin ja aina kaunista, vaan pyrin kertomaan ja kuvaamaan asiat todenmukaisina.

Julkaisen epäonnistuneitakin kuvia, kerron kun on huono päivä. Myönnän, etten nauttinutkaan niin kovasti blogigaalan punaisesta matosta ja kaipasin kotisohvalle katsomaan Gilmoren tyttöjä. Snapchatista tuijottaa joskus väsynyt ja lenkin jälkeinen hikinen naama tai vaihtoehtoisesti vain tukkoiset ihohuokoset, kun muutaman viikon on lenkkien sijasta maistunut pelkät sipsit.

Mutta vaikka kuinka yrittäisin, niin totuus vääristyy väistämättä. Syitä on varmasti useita, mutta itse hahmotan selkeästi niistä ainakin seuraavat kolme.

Keskittyminen kauniiseen, nautittavaan arkeen ja maailmaan

Tämä blogihan on silkkaa fiilistelyä. Keskityn usein luontaisesti tilanteen parhaimpiin puoliin: En tule kuvanneeksi hikoavia jalkojani, jos on kauniit uudet kumisaappaat kuvattavana. Unohdan päänsärkyni, kun keskityn kertomaan hyvästä kirjasta, enkä jaksa pitkän työpäivän jälkeen istua enää näpyttämään ajatuksiani työtunneista – siirrän mieluummin ajatukseni uuteen päivään tai siihen, mitä kokkaisin illalliseksi.

Haluan keskittyä blogissani elämän ja arjen parhaimpiin puoliin. Kaikkeen hyvään ja kauniiseen, mutta usein syvälläkin otteella. Tiedän, että moni nauttii lukea valitusta. Olen pahoillani, mutta täältä löydätte hyvin harvoin sellaista.

Perun sanani! En ole siitä kyllä lainkaan pahoillani.

_mg_0795-kopio_mg_0785-kopio

Harkittu rajaaminen

En kerro teille kaikkea. On monia asioita, jotka eivät kuulu blogiini. Saatan toki sivuta monia aiheita, mutta jätän ne tahallisesti pintapuolisiksi. Jos ottaisin käsittelyyn kaiken, kokisin menettäväni itseni.

Läheisteni kuulumiset, suurimmat pelot, tunnelukot, perheriidat, viha, parisuhteen kiemurat (niin ihanat kuin kamalatkin kiemurat), sairaudet ja muut kriisit, tulevaisuuden haaveiden yksityiskohdat, lapsenhankinta tai –hankkimattomuus, kuolema, ystävyyssuhteet, suurimmat surut…

Ja toisaalta mistä harvemmin puhutaan: jätän jakamatta usein myös ne elämän parhaat hetket, sillä silloin kameraa ei edes muista.

Koen antavani totta kai paljon itsestäni ja nimenomaan aidosta itsestäni. On kuitenkin aina muistettava, että kokonaisuutta on rajattu. Tämä on lifestyle-blogi, ei life-blogi.

_mg_3841-kopio-2 _mg_3841-kopio-3

Kokemuksia on yhtä monta kuin seuraajaakin

Vaikka koenkin blogin seuraajaporukkaan vahvaa yhteyttä ja vaikka joskus olen pelottavan hämilläni, kun joku teistä on lukenut ajatukseni, niin kukaan teistä ei kuitenkaan ole minä.

Katsomme kaikki maailmaa oman filtterille läpi, jota ovat muokanneet eri asiat. Kun kirjoitan jotain tai jaan kuvan, se herättää lukijoissaan ja näkijöissään väistämättä erilaisia ajatuksia kuin minussa.

Kun jaan kaksi päivää peräkkäin kuvan illalliskattauksesta, toinen voi olla muisto edelliskuulta. Lukija saattaa katsoa ihmeissään, että siellä se nyt vaan skoolailee jo toista päivää peräkkäin. Kun jaan matkakuumetta potiessani reissukuvan Instagramiin, saan usein kansainvälisiltä seuraajiltani kommentteja: ”Oh, welcome!” ”Have a nice trip!” Kaikki eivät välttämättä hahmota, että en suinkaan ole reissussa juuri kuvanlaittohetkellä.

Lisäksi muokkaan kuviani. Minulla oli edelläolevien kuvien ottohetkellä aivan yhtä ankea marraskuinen päivä kuin teilläkin.

_mg_3081-kopio_mg_3263-kopio
Olisi kiva kuulla, jos teillä olisi ajatuksia aiheesta. Oletteko joskus ärsyyntyneet tai hämmentyneet kirjoituksistani ja tajunneet myöhemmin, ettei kyseessä ollutkaan koko totuus? Rasittaako teitä rajattu sisältö tai keskittyminen hyvän mielen maailmaan?

Itse liputan suuresti sitä, että toisinaan raotetaan todellisuuden verhoa. Ravistellaan koko filtterintäyteistä maailmaa ja mietitään, millainen on se veden alle jäävä, valtava jäävuori. Esimerkiksi ylläolevat kuvat ovat Nuuksiosta; blogiin päätyneistä kuvista tuli tosi hienot, vaikka todellisuudessa riitelimme Jannen kanssa koko ajan. Alla oleva kuva on taas rehellinen selfie eilisillalta, kun kirjoitin tätä tekstiä.

Koko tämän monisanaisen kirjoitukseni taustalla on #nofilter-kampanja, jossa Alko haastaa paljastamaan todellisuuden täydellisen kuvan takana. Sen sijaan, että elämä on ulkopuolisin silmin kuin satukirjasta, niin kuluttajat kuin yrityksetkin haastetaan jakamaan todelliset tilanteet kuvien takana.

Yrityksissä tapahtuu aina varmasti niin hyvää kuin kehnompaakin. Alko on laittanut itsensä likoon kulissien takana esimerkiksi vastuullisuustyöllään, mikä on jäänyt monelta varmasti pullohyllyjen varjoon. Itseeni teki vaikutuksen erityisesti lukemani ympäristövastuun osuus. Alkolle on myönnetty koko ketjun kattava ympäristösertifikaatti. Myös sosiaalinen vastuu esimerkiksi ikärajojen huolehtimisen myötä on super tärkeää. Alkosta on tultava turvallinen ja vakaa olo.

img_4643-kopio

Eräs lukijani oli aikaansa edellä, kun hän muutama kuukausi sitten jätti minulle kommenttiboksiin pitkän pohdinnan aiheesta:

— Miten rakentavaa ”fiilistely” on pitkäaikaisesti? Mitä tapahtuu aivoissa alitajuisesti, jos pyrkii luomaan some-maailmaan vain hifistelyä onnellisista hetkistä? Osaako likaiset kalsarit kohdata, hyväksyä, opetella nauttimaan osana elämää? Nämä kaksi puolta rinnakkain eivät tietenkään poissulje toisiaan. Mutta kuka haluaa opetella kestämään huonompiakin hetkiä, kun voi vaan tuudittautua mukavampiin?–

Ehkä minunkin on nyt ajan kanssa pysähdyttävä miettimään, miten filtteröity todellisuus vaikuttaa ja kuinka paljon annan sen ohjata omia asenteitani ja käyttäytymistäni. Olenko reilu, kun rajaan, filtteröin ja keskityn kauniiseen? Mitä olette mieltä?

Siirrän nyt haasteen teille: Jaa oma todellisuutesi, totuutesi ja todellinen itsesi tunnisteella #nofilter.

-Henriikka

Ethän ota rock-muusikoista mallia?

_mg_0723-kopio

Hyvää syntymäpäivää rakas Janne. Saat lahjaksi sen jonkun lehtitilauksen, mistä olet jo pitkään puhunut. En muista mikä lehti se oli. Joku hienolla nimellä varustettu, kansainvälinen, arvostettu ja uskomattoman nopeasti lukijaansa sivistävä.

Tilaa se itse, niin saat varmasti oikean. Voit sujauttaa laskun vaikka saappaaseeni, kun se joskus kolahtaa eteisen postiluukusta. Tunnistat saappaan siitä, ettei se ole omasi.

_mg_0722-kopio _mg_0724-kopio

Mutta muista tärkein! Vaikka Jones, Hendrix, Joplin, Morrison ja Cobain eivät koskaan nähneet 28 ikävuotta, ei tarkoita että sinä et voisi. Olet legenda joka tapauksessa. Ehkä vähän pienemmän piirin legenda, mutta varmasti siinä piirissä arvostetumpi.

Ethän ota rokkareista mallia? Minä tarvitsen sinua vielä monesti.

Terveisin,
Henriikka

Syksyn urheiluistani ja ravinnostani

Yhteistyössä Valio & Asennemedia_mg_2503-2-kopio

En ole vielä ehtinyt laatia edes uuden vuoden lupauksia tälle vuodelle, kun kolkutellaan jo joulun ovella. Tuntuu, että kirjoitin silmänräpäys sitten lähtölaukauksesta syksyn urheilurutiineille. Todellisuudessa siitäkin on jo kaksi kuukautta.

Miltä syksy on sitten urheilun puolesta näyttänyt? Noh, ihan hyvältä, muttei loisteliaalta. Olin vasta kaksi viikkoa palautuneiden alaselkäkipujen vuoksi pois treenitantereelta, jota seurasi viikon superflunssa. Kun istuu kolme viikkoa vaihtopenkillä kahdesta kuukaudesta, ei voi antaa kaudelle täysiä pisteitä.

Mutta se on sanottava, että breikkejä lukuun ottamatta olo on ollut hyvä, ja urheilu on antanut virtaa, vaikka motivaatiopulaa minulla on ollut terveinäkin aika ajoin. Lauantaina olin kuitenkin pitkällä, reippalla kävelyllä ensimmäisen kerran sairastelun jälkeen, ja eilisaamuna olimme sisarusporukalla kiipeilemässä. Raajoissa tuntuu ihanasti, että kroppaa on päässyt taas vihdoin käyttämään.

_mg_2316-2-kopio_mg_0848-kopio

Ja arvatkaa mistä olen iloinen? Yleensä ennen joulua ajaudun sellaiseen motivaatiottomaan tilaan ja lopetan liikkumisen miltei tyystin. Viime vuonna taukoa oli pari kuukautta, klassisesti ne pimeyden sanelemat marras- ja joulukuu. Nyt tuntuu, että pimeyden lisääntyessä yritys päästä liikkelle on vain voimistunut.

Entä miten on ravinnon laita? Sokerilakkoni on todella pitänyt. Rupeamasta on takana 2,5 kuukautta ja jäljellä on 1,5. Yllättävän nopeasti päiviä on kertynyt jo se 125, ja voin olla ylpeä itsestäni ja kaikista haasteeseen tarttuneista.

Urheilun kanssa käsi kädessä on kulkenut tietysti ruoka. Yhtenä selkeänä ravinnon tukipilarina ja makeanhimon taltuttajana ovat syksyllä toimineet proteiinit. Kolmen kuukauden Valio PROfeel -proteiinijauheiden alkaa olla ohi ja on aika kertoa kokemuksista.

_mg_2449-2-kopio _mg_2490-2-kopio

Kuinka olen käyttänyt tuotteita? Punaisissa pussissa olevaa laktoositonta heraproteiinilisää olen yhdistänyt arjen ruokaani. Aamusmoothien sekaan sitä on varmasti mennyt kaikista eniten, sillä proteiinirikkauden lisäksi heralisä tekee juomasta ihanan kuohkeaa. Sen lisäksi olen sekoittanut protskuja esimerkiksi banaanilettuihin, puuroon ja jugurttiin. Sekoitinpa sitä joskus sämpylöihinkin ja suolaisiin leivonnaisiin.

Tiedän hyvin, mitä tuotetta tulen ainakin ostamaan jatkossa kotiinkin: kotimainen, maustamaton heraproteiinilisä on sopinut omaan käyttööni parhaiten.

Sinisten pussien proteiinivälipalajauhe on ollut itselläni palautusjuomina treenien jälkeen ihan sellaisenaan. Jauhetta juomapulloon, vettä päälle ja rivakka vatkaus. Usein ruokailuni treenien jälkeen venyy melko pitkälle ja tiedän, että tuloksia ei synny, jos kroppa ei pääse palautumaan. Välipalajauheiden avulla olen yrittänyt skarpata tässä ja tiedän, että keväällä tästä tulee vielä tärkeämpää: edessä on intensiivinen juoksuprojekti, josta en tule selviämään ilman kunnon ravintoa ja palautumista.

_mg_0890-kopio _mg_2420-2-kopio

Vedänkö proteiineja niin että napa natisee? En. Olen käyttänyt lisäproteiinia muutaman vuoden ajan nimenomaan intensiivisen treenin ja aktiivisen elämän rinnalla.

Lähiviikot olen nyt pitänyt sairaslomaa liikunnasta, enkä ole käyttänyt siis lisiäkään samalla tavalla. Turhaan ei kannata hotkia, vaan järkevästi ja terveellisesti, omaa elämäntapaa tukien. Proteiinintarve vaihtelee elämäntilanteen mukaan.

En ole koskaan kokenut itseäni urheilijaksi tai halunnut käyttää sitä sanaa itsestäni. Urheilu kuuluu elämään monen muun asian rinnalla ja samoilta tuntuvat myös proteiinit. Turha niistä on tehdä sen ihmeellisempää asiaa kuin ne ovat: jos kroppasi kaipaa lisäproteiinia, kannattaa miettiä mistä sitä saisi.

_mg_2544-2-kopio

Miltä tulevat urheilukuukaudet tulevat sitten näyttämään? Nämä kuvat on otettu Helsinki Core Trainersin tiloista, missä Kanerva on minua niin monesti koutsannut. Edessä oleva juoksuprojekti laittaa kuitenkin viikkorytmiä sen verran uudenlaiseksi, että voimatreenin tilalle tulee lähikuukausiksi huomattavan paljon kestäyvyysurheilua. Jännittää, mutta uudet haasteet innostavat.

Miltä teistä tuntuu? Onko syksyn pimeys imenyt urheiluhalut? Vieläkö sokerilakkolaiset jaksaa sinnitellä?

We can do it!
Voimia sisaret ja veljet!

-Henriikka

Saavathan aikuisetkin yökyläillä?

_mg_2920-kopio

Vuodet vierii ja elämäntilanteet muuttuu, vaan yhdestä en luovu: yökyläilystä kavereiden kanssa.

Olen huomannut ystäväpiirissäni lähivuosina sellaisen selkeän muutoksen entiseen, että yön yli vierailun kynnys on noussut. Nuoruuden spontaanius on karannut, eikä makuupussi enää kelpaa. Aamupalaksi halutaan juuri sitä omaa lempicroissanttia ja kahvi on valmistettava omalla keittimellä, omalla myllyllä jauhetuista pavuista.

Voi himputti, minä vain sanon. Minne katosi päivät?
_mg_2955-kopio _mg_2857-kopio _mg_2898-kopio

Omasta muutoksestani kauhistuneena vaadin rakkailta ystäviltä kunnon yökyläilyä. Ei tarvinnut edes itse tunkea nurkkiin nukkumaan, kun kutsu jo kävi. Oli viiden tähden ja kolmen ruokalajin illalliset, sauna ennen jälkiruokaa ja kauniin kodin lämpö ja tunnelma.

Illan päätteeksi sai livahtaa patjalle, paksun untuvatäkin alle nukkumaan. Lattialämmitys teki flunssaiselle yökyläilijälle yllättävän hyvää.

_mg_2886-kopio _mg_2922-kopio_mg_2945-kopio

Yökyläily ei ole kovin helppoa, jos ystäväpiiri ei siitä perusta. Täkki kainalossa ovelle kolkuttelu ei tee ystävyyssuhteelle hyvää, jos koko homma on toiselle osapuolelle luonnotonta.

Olemassa on kuitenkin mahdollisuus, että pidempi yhdessä vietetty pätkä lujittaa ystävyyttä entisestään. Jos saan viettää ystävän tai ystävien kanssa sekä illan että aamun, niin onhan se paljon enemmän kuin vain toisen valinta.

Minun kanssani yökyläily onkin oikea ystävyyden tulikoe. Väsähdän jossain vaiheessa iltaa aivan yhtäkkiä, nukahdan siltä seisomalta ja olen kykenemätön mihinkään älylliseen toimintaan (ks. kuva 1.) Jos sen puolen kestää minussa, kestää mitä vain.

_mg_2894-kopio _mg_2911-kopio _mg_2864-kopio_mg_2928-kopio

Viimeinen kuva on suosikkini. Lattianäkymät herätessä takasivat hymyn korvasta korvaan.

Mira ja Tuomas, ensi kerralla tulette meille. Lupaan valvoa ainakin puoli kymmeneen.

-Henriikka

Kaikki mitä olet aina halunnut tietää minusta (osa 3)

tumblr_nq8246tIgZ1uted0qo6_1280 kopio

Jos pitäisi valita matkustus tai omistuasunto niin kumman ottaisit?

Super helppo! Ihan ehdottomasti matkustuksen. Vielä ei ole tarvinnut valita, mutta ehkä joskus tarvitsee, enkä usko sitten omistusasunnosta luopumisen olevan suuri ongelma.

Mitkä on sun lempi kaupunginosat Helsingissä?

Tykkään paljon esimerkiksi Jätkäsaaresta, Punavuori-Eira-Kaartinkaupunki-Ullanlinna-akselista, Mustikkamaasta, Vallilasta ja Puistolasta. Haluaisin kyllä tuntea eri kaupunginosia paremmin. Kunnon kiertely ja selvittely saattaisi vaihtaa suosikkien listaa.

Entä inhokki kaupunginosat?

Ei minulla ole sellaisia. Luulen, että sellaiset keskinkertaiset muistot Pohjois-Haagassa asumisesta liittyy vain siihen, että silloin elämäni tuntui jotenkin junnaavan vähän paikoillaan, ei niinkään asuinalueeseen. Sörnäisissä asuessani olin juuri muuttanut ensi kerran Helsinkiin ja vaativa työ yhdistettynä vilkkaaseen kaupunginosaan sai joskus mieleni vähän järkkymään.

IMG_3018 kopio

Käytkö mieluummin teatterissa vai elokuvissa?

Ei näitä oikein osaa verrata. Mutta käyn paljon useammin elokuvissa. Ehkä se liittyy matalaan kynnykseen ja useimmiten halvempaan hintaan. Rakastan elokuvia ja niistä on usein helpompi arvioida, mitä tuleman pitää. Mutta voi, miten paljon pidän teatteristakin. Pitäisi käydä niin paljon useammin. Olen tosin hivenen traumatisoitunut lukuisista teatteriopiskelijoiden kokeellisista esityksistä, joita kävin opiskeluaikoina katsomassa.

Oletko lukenut KonMarin?

Olen lukenut, ja ajattelimme lukea sen marraskuun aikana yhdessä Jannen kanssa uudestaan.

Mitä mieltä olet länsimetrosta ja Malmin kentän tuhoamisesta?

Toivon länsimetro-projektin pääsevän pian maaliin ja tuovan kaupunkilaisille ja kaupungille paljon uutta ja hyvää. Malmin kentästä tiedän ihan liian vähän kommentoidakseni.

_MG_0635 kopio

Kuka on sun suosikki poliitikko?

Minulla ei ole sellaista. Monilla on hienoja arvoja, ajatuksia ja monet ovat ajaneet hienoja asioita, mutta suosikkia en ole vielä löytänyt. Martti Ahtisaaresta olen tosin aina pitänyt. Ehkä siis hän, sittenkin!

Jos lähtisit politiikkaan niin mikä olisi sun puolue?

En todella tiedä. Mikään ei tunnu kovinkaan omalta. Olisin varmaan sitoutumaton.

_MG_0595 2 kopio

Uskotko että enimmäkseen haaveet toteutuu?

En. Uskon, että haaveet eivät enimmäkseen toteudu. Ihminen haaveilee niin paljosta ja niin monesta, että kaikkien haaveiden toteutuessa elämästä saattaisi tulla oikeastaan aika kamalaa. Monet haaveet ovat lisäksi toistensa kanssa aivan ristiriidassa.

Uskon kuitenkin, että kullakin voi olla kerrallaan muutamiat tai ehkä kourallinen haaveita, joita kohti voi kurkoitella ja joista saa virtaa sekä toivoa elämään. Joskus näitä haaveita voi myös lähteä ihan konkreettisesti ja suunnitelmallisesti tavoittelemaan ja etenkin tällaisten uskon usein toteutuvan päättäväisellä työllä ja hyvällä onnella. Tosin toteutuminen ei välttämättä tapahdu aivan juuri niin kuin itse on asian ajatellut, vaan jossain toisessa muodossa.

_MG_0535 kopio

Mikä kamera sulla on? Entäs millanen objektiivi kokoilma sulla on ? Mikä niistä on sun lemppari ja minkälaista käytät mihinkin (varsinkin seikkaillessa ympäri maata)? Miten muokkaat sun kuvia ja millä ohjelmilla? Minkälaiset asetukset sulla on kamerassa sun kuvissa useimmiten (iso, f-luku, valotus jne)?

Meillä on kotona useampi kamera. Lähes kaikki kuvat ottaa Janne ja hän käyttää Canonin 70D:tä ja muutamaa erilaista putkea: yleensä Sigman 18–35, 1.8 putkea tai välillä Sigman 50 millistä, 1.4.

Minulla itselläni on Olympuksen PEN E PL7, jossa on yllättävän usein sen kittiputki kiinni. Sen lisäksi minulla on ollut pari kuukautta lainassa Olympuksen PEN F, joka on sen maailman kauneimman ulkonäön lisäksi osoittautunut myös superhyväksi kameraksi itselleni. Esimerkiksi kaikki Hawaijin reissun kuvani on otettu sillä. En tykkää itse kantaa sellaisia järkälekameroita mukanani, etenkään reissussa.

Muokkaan Photoshopilla kuvani, vaikka omaan kuvanmuokkaukseeni riittäisi varmasti Lightroom oikein hyvin.

Asetukset vaihtelevat ihan kaikesta kuvaustilanteessa: M-asetuksilla yleensä, säädöt valon mukaan. Valkotasapaino on yleensä automaatilla, muut säädetään käsipelillä. Usein on melko iso aukko.

Janne on hyvä kamerajutuissa, mä olen oikeastaan aika surkea. Kuvaan melko usein ihan automaattiasetuksilla, kun haluan kameran säätämisen lisäksi keskittyä meneillään olevaan tilanteeseen.

IMG_2759 (kopio)

Lempi suodatinkahvi?

Hmmmmmmm. Ei pysty vastaamaan. Ostan lähes aina jotain uutta testiin ja pidän keskenään tosi erilaisistakin kahveista, jos ne on valmistettu hyvin.

Lempi punaviini?

Vastaus on lähes identtinen kahvivastauksen kanssa. Ostan lähes aina jotain uutta testiin. Viimeiset punkut, joista olen positiivisesti yllättynyt ovat olleet ihanin etiketein varustettu Fuzion the Coffee Shop red blend ja I heart Bobal. Syön harvoin (= en koskaan) paksuja, stydejä pihvejä, enkä siksi kaipaa usein viiniltäkään maksimaalista täyteläisyyttä.

Lempi ravintola?

Höm höm! Näitä on monia. Parhaat brunssini olen syönyt Ravintola BRO:ssa ja Artic Light Hotellissa, lounastelen useimmiten Cafferino Obassa tai Hietaniemen Hallissa ja ihanimpia illallisia olen syönyt lähivuosina muuan muassa Grönissä, Pennyssä, Pastorissa, The Cockissa ja Ravintola MEKK:issä Tallinnassa.

Kaipaisin Helsinkiin vielä enemmän ravintoloita, jotka tekevät hyvänkokoisia, laadukkaita annoksia, jotka eivät ole kuitenkaan liian hienoja ja kalliita.

_MG_2976 kopio

Miten sopeuduit Helsinkiin, ahdistiko/ahdistaako koskaan?

Muutin Helsinkiin ensimmäisen kerran maaliskuussa 2010 ja työskentelin reilu 4 kuukautta laitoshuoltajana psykiatrisessa sairaalassa suljetuilla osastoilla. En tuntenut kaupunkia erityisen hyvin, minulla ei ollut täällä vielä omia sosiaalisia piirejä, asuin Sörnäisten Kurvissa, ja työni oli toisinaan henkisesti todella kuormittavaa. Jossain vaiheessa tämän kaiken kombo yhdistettynä maaliskuun alun ankeuteen ja pimeyteen kiehahti vähän yli ja lähdin pitkäksi viikonlopuksi lapsuudenkotiin huilailemaan.

Sopeuduin siis periaatteessa tosi hyvin, mutta tämän ensiasumiseni jälkeen (muuttaessani sitten syksyllä Jyväskylään) ajattelin, etten tule palaamaan Helsinkiin. Tuntui, että se on liian harmaa itselleni. Palasin kuitenkin takaisin reilun vuoden jälkeen ja sopeuduin samantien asettuessani opiskelemaan ja tutustuessani kaupunkiin vähän eri vinkkelistä, erilaisella henkisellä työkuormituksella.

Puhutko Kainuun murretta? Miten siihen suhtaudutaan?

Ka mittee! Olen tästä maailman ylpein! Rakas Kainuu.

Mutta siis: vaikka koenkin henkisesti olevani kotoisin Kuhmosta, niin todellisuudessa olen kotoisin Kouvolasta. Olen ollut Kainuussa yhtämittaisesti kaksi viikkoa elämässäni, ja vaikka osaankin matkia murretta suht hyvin, niin en puhu sitä lainkaan. Äitini on Kuhmosta kotoisin, minulla on siellä paljon sukua ja vanhempani ovat rakentaneet sinne viime vuodet kesämökkiä, jossa vietän toivon mukaan kesä kesältä enemmän aikaa.

Tosin en puhu Kouvolankaan murteella enkä kai koskaan ole oikein puhunutkaan, vaikka osa perheenjäsenistä taittaa mie-kieltä oikein sujuvasti.

_MG_0073 kopio

Mitkä asiat tekee sut onnelliseksi ihan perus arkena?

Lepo. Että saa olla hetken rauhassa. Ensin yksin, sitten Jannen kanssa, sitten ystävien kanssa. Kiireetön, runsas aamiainen. Kun saa asioita tehdyksi. Se, että nauramme töissä kollegoiden kanssa niin hirveän paljon. Se kun huomaan saavani käyttää osaamistani töissä tai vapaa-ajalla. Perheenjäsenien ja ystävien hyvä olo ja onnistumiset. Urheilun jälkeinen ilo. Yllätyslahjat. Hetken laulut ja tanssit.

Tähänastisen elämäsi paras kokemus?

Tätä piti miettiä pitkään. Mutta kai se on elämänkumppanin, rakastajan ja sielunystävän löytyminen elämään kokonaisuudessan. Mikä onni. Ei siksi, ettenkö varmasti pärjäisi yksinkin, vaan siksi, että olemme kovin hyvä tiimi.

Kerro yks juttu mikä on parasta jokaisessa vuodenajassa!

Kevät: Merenrantaan kävellessä aurinko paistaa poskille ja sitä voi kuulla, kuinka jää rätisee ja irtoaa lauttoina sulaen lopulta mereen.
Kesä: Kun ilta laskee, mutta aurinko ei, ja voi käyttää jättisuurta neuletta ja farkkusortseja yhdessä, syödä kirsikoita ja katsella laivoja.
Syksy: Kirpeät aamut, kun vetää syysilmaa keuhkoihin ja tuntuu, ettei sydän kestä kaikkea kauneutta ja mystisyyttä mitä ympärillä on.
Talvi: Kun puut huurtuvat, lunta sataa isoina hiutaleina, ja maa on pehmeä. Kaikkialla kaikuu hiljaisuus ja pelkkä pakkasesta sisällepääsy tuntuu ihanalta.

_MG_0385 copy

Voiko sulle lähettää postia?

Voi lähettää tietysti. Se on ihanaa. Minulla on nytkin muutama kirje vastaamatta. Kannattaa meilillä laittaa viestiä ja kysyä postiosoitetta.

Mitä haluaisit sanoa nuorille tytöille? (noin 15-16 vuotiaille)?


Tosi vaativa aihe, jota pitäisi mutustella kyllä useampi päivä, jotta osaisi oikeasti sanoa ne oikeat asiat. Mutta tässä ainakin muutama:

Usko itseesi.

Luultavasti olet puolet pienempi kuin luulet. Mutta sillä ei ole merkitystä, minkä kokoinen olet, vaan millainen olet. Keskity siihen millä keinoin voit elää mahdollisimman onnellisesti.

Ympärillä olevien ystävien mielipiteillä on usein paljon enemmän merkitystä kuin ympärillä olevien tuntemattomien.

Kannattaa mieluummin olla kiva kuin cool.

_MG_0569 kopio

Vinkit omaperäisen tekstin tuottamiseen?

Lue, lue, lue. Keskity sanoihin, sanointoihin ja lauseihin joista pidät. Jos et lue, niin kuuntele vähintään.

Kirjoita, kirjoita, kirjoita. Näytä kirjoituksiasi muille, pyydä palautetta. Lue oma tekstisi toistamiseen, vaihda sanoja värikkäämpiin synonyymeihin, lisäile kuvailevia adjektiiveja ja keskity omaan persoonaasi. Keskity siihen, mikä olisi sinulle luontainen tapa kertoa asia ja miten saisit viestin parhaiten välitettyä, älä siihen kuinka asia pitäisi äidinkielenopettajan mukaan kirjoittaa.

Kun luen omia tekstejäni blogin alusta (2011–), niin kyllä naurattaa. On ilo huomata kehittyneensä, kun on vain yksinkertaisesti kirjoittanut paljon. Oma kirjoitus blogikirjoitusprosessistani on tulossa myöhemmin.

Uskotko yliluonnolliseen?

Uskon. En sokeasti, enkä kaikkeen, mutta uskon kyllä.

_MG_1197 (kopio) kopio

Mua kiinnostaisi ainakin sun työ: mitä teet työksesi, millaisia työpäiväsi ovat ja miten olet työhösi päätynyt. Myös koti ja sisustus ovat kiinnostavia aiheita. Ja sun tyyli!

Komppaan edellisiä kommentteja, ois kiva kuulla lisää sun työstä!

Nyt on niin hurjan suuria aihealueita, että jätän nämä suosiolla seuraaviin kirjoituksiin. Otetaanko diili, että tämän vuoden loppuun mennessä olen kirjoittanut oman juttunsa vähintään työstäni?

Kiitos kaikille lukuisista kysymyksistä. Jos vielä jäi joku mietittymään, niin tiputapa kysymyksesi kommenttipoksiin, niin vastaan alkuviikon aikana.

Nyt pyhäinpäivän iltana lätkäisen läppärinkannen kiinni ja lähetän rakkaita terveisiä etenkin isovanhemmille, joita on kova ikävä.

-Henriikka