Kun olen yksin kotona, soitan Spotifystä valmiita fiilis-listoja (aamukahvia, akustista iltapäivää, viikonloppufiilistä, itketysbiisejä…) ja haaveilen sohvalla toimettomana pötkötellen siitä, että lukisin enemmän.
Valitsen kuivaruokakaapista herkkuja kahvin kanssa ja päätän, etten saa syödä niitä (edes aloittaa!) ennen kuin kahvi on tippunut ja kupissa. Yleensä en malta odottaa.
Kastelen kukkia liikaa tai liian vähän. Mietin, että mullat pitäisi vaihtaa ja lannoittaa. Täytyy myöntää, etten edes tiedä mitä se lannoittaminen tarkoittaa. Tai siis kuinka se oikein käytännössä hoituisi.
Mutta pidän puolikuolleista viherkasveistamme – vaikka välillä mietinkin niitä elävinä olentoina ja suren niiden kohtaloa. Niistä olisi varmaan vielä paljon enempään.
Niin kuin minustakin.
Käytin Islannissa viikon verran kuorivaatteita, flanellipaitaa ja kumisaappaita. Viimeiseksi illaksi, eiliseksi, ajattelin laittaa huulipunaa. En sitten jaksanut. Laitoin kuitenkin puhtaan paidan.
Lentokoneen vessassa katsoin itseäni peilistä ja huomasin huulia ja kasvojen ihoa myöten, että nyt ollaan oltu tuulessa ja tuiskeessa. Illaksi suunnitelmissa kokovartalorasvaus ja kotiolosuhteet kestävä puuvilla-asu päällä.
Elämä on suurimmaksi osaksi kuitenkin aika arkista.
Aamukahvi-listalta soi Hedleyn Better Days. Kuuntelen melankolisena, aamuneljältä heränneen korvilla, lyriikoita: ”I’ve been down, I’ve been down, burning up like fever… better days, better days are not so far away….” Nyökyttelen ymmärtäväisenä päätäni, ikään kuin minulla olisi muka minkäänlaista samaistumispintaa tällä hetkellä kyseisiin sanoihin. Biisien omiminen syyttä on vasta taitolaji.
Kun olen yksin kotona, harkitsen ihmeellisen usein retkeä Verkkokauppaan. Nyt teen sen oikeasti. Moi.
-Henriikka
kengät/Tretorn (saatu), takki/Monki, paita/Nanso (saatu), farkut/Twist&Tango
Rakastan tapaa jolla kirjoitat. Rakastan sitä, että voin hieman unelmissani toivoa, että olisin enemmän kuin sinä. Samalla huomaan, että meissä on samanlaisia piirteitä. Kiitos kun olet siinä. Kiitos kun olet sinä.
<3!
Kiitos ihana Aikku. Tulee aina niin hyvä mieli sun kommenteista.
Apua, pakko kysyä. Onko nämä kuvat otettu Tapanilan ala-asteen pihalla..? :D
KYLLÄ :””’-DDD
Hahhaha mahtavaa! Kyllä tapanilalainen hoodinsa tunnistaa, vaikka viimeksi noilla tuoleilla on istuttu 14 vuotta sitten :’D