Mitä Siperiassa luetaan?

_MG_1608 kopio

Lupasin palata linjoille kertoakseni, mitä kirjoja luin Siperian sydämessä. Matka Venäjän halkihan oli pitkä, mutta ei niin pitkä, että olisin kaiken torkahtelun, itseanalyysin ja ylevän keskustelun lisäksi pystynyt lukemaan koko kirjahyllyä.

Niin kuin ennen matkaa kirjoitin, olin päättänyt lukea reissussa Sinuhe egyptiläisen. Reissua edeltävänä päivänä tarvoin läpi kaikki Helsingin keskustan ja lähialueen kirjakaupat, eikä Sinuhea kuitenkaan löytynyt pokkarina. En halunnut ottaa kovakantista kirjaversiota mukaan, joten päätin sivuuttaa mahdollisuuden haukata egyptiläisen kerralla. En omista sellaisia sähköisiä lukuvempeleitä ja akkujen lataaminenkin huoletti, joten päädyin nappaamaan kasan pokkareita rinkkaa kasvattamaan.

_MG_1611 kopio _MG_1616 kopio

Lisa Genova – Edelleen Alice

Edelleen Alicen nappasin pokkarihyllyltä mukaani sen vuoksi, että voisin kirjan lukemisen jälkeen katsoa kirjasta tehdyn elokuvan. Elokuva-motiivi on itselleni yleinen, ja herään moneen kirjan olemassaoloon vasta elokuvan valmistuttua. Inhoan tosin kirjojen leffakansia, ne antavat liikaa informaatiota (niin kuin tässä tapauksessa kirjan päähenkilön ulkonäöstä) eikä kaikkea pysty kuvittelemaan itse.

Pidin kirjasta paljon. Se meni ihon alle. Vaikka kieli ei ollut ultimaattista, aihe oli vetoava ja huomasin lukukokemuksen aikana ja jälkeen tarkkailevani ja arvostavani omaa fyysistä terveyttäni valtavasti. Lukukokemus ei ole koskaan ollut turha tai huono, jos aihetta tai kirjaa jää miettimään. Huonoa kirjaa ei jaksa puida jälkikäteen.

Tove Jansson – Kesäkirja

Jostain syystä en ollut koskaan ennen tarttunut tähän klassikoon. Ehkä siksi, että jossain vaiheessa muumibuumi vyöryi niin voimalla yli, että myös Tove-sanan näkeminen aiheutti lievää pahoinvointia. Ihailen kuitenkin Tovea ja hänen jälkeään maailmaan vahvasti ja Kesäkirja toimi niin hyvin. Kirja imi tunnelmaansa muutaman sivun jälkeen ja tunne säilyi vahvasti läpi lyhyehkön kirjan. Ei-ehkä-niin-tavanomaisten päähenkilöiden kemia oli kirjan parasta antia, samoin se, kuinka tarinoissa pystyi kuulemaan ikään kuin kaksi ääntä samoille tapahtumille. Olen aina välittänyt saaristosta eikä miljöökään siksi ollut hassumpi kirjan tapahtumille.

Lena Andersson – Omavaltaista menettelyä

Omavaltaista menettelyä on kertomus myrskyistä intohimosta. Suoraan sanottuna en suuremmin pitänyt kirjasta eikä se ollut mielestäni riittävän uskottava ollakseen erityisen hyvä. Kirjan päähenkilö rakastuu kirjailijaan ja heidän suhdettaan puidaan läpi teoksen. Nääh. Vaikka kieli oli hyvää ja kertomus eheä, tuntui että lukemisen olisi voinut jättää välistä. Sain varmasti irti jotain, mitä on vaikea pukea sanoiksi, mutta kirja oli mielestäni teennäinen eikä tehnyt vaikutus lähelläkään lähtemätöntä.

_MG_1628 kopio

Ullla-Lena Lundberg – Jää

Tämä kirja jäi minulta välistä, mutta Siperian lukukokemuksen perusteella Janne luonnehtii seuraavasti:

Finlandiavoittaja Jää kertoo nuoresta ja hyväntahtoisesta papista, joka muuttaa toden maailmansodan jälkeen perheineen kauas Turun saariston karuille ulkoluodoille. Luotojen pieni seurakunta ottaa hänet hyvin vastaan, mutta sopeutuminen uuteen ympäristöön ja erikoisiin persooniin ei ole aina yksinkertaista. Kirja etenee verkkaisesti, kuten luotojen asukkaiden elämäkin, jota hallitsevat säätilat, etenkin jäiden saapuminen. Elämän pienet asiat, ilot, surut ja kohtaamiset niin hengellisten kuin arkisten asioiden äärellä luovat kirjaan melankolisen kauniin tunnelman. Lukemisen arvoinen ehdottomasti vaan ei silti ikisuosikki.

Anne B. Radge – Aion tehdä sinut onnelliseksi

En ikimaailmassa olisi valinnut tätä kirjaa, ellei pokkaripuodin myyjä olisi suositellut. Kansi on kamalan ruma ja ulkoisesti luotaantyöntävä. Sain kuitenkin yllättyä positiivisesti, sillä 60-lukulaisen kerrostalon elämään ja asukkaisiin pureutuva kertomus vei mukavasti mennessään. Eri juonet ja näkökulmat nivoutuvat mukavasti yhteen tarvitsematta kuitenkaan liikaa keskittyä, että kenestä kerrostalon asukkaasta tässäkin taas nyt puhutaan. Kirja saa naisten aivot tuntumaan toisinaan aivan liian pieniltä, mutta senkin huomion yli jaksoin pitää kirjasta ja sen antamasta aikalaiskuvasta suhteellisen paljon.

_MG_1635 kopio

Näiden lisäksi luin Taivaslaulun toistamiseen vuoden tauon jälkeen. Se jaksaa sytyttää edelleen. Kirjan kerronta, visuaalisiksi muuttuvat kielikuvat ja kauniit sanavalinnat ovat sellaista tasoa, joita tulee vain erityisen lahjakkaalta kirjailijalta. Tuntui, että nyt toisella lukukerralla pystyin luonnollisesti keskittymään aivan uusiin asioihin ja koin koko kirjan laajemmin. Luulisi Pauliina Rauhalalla olevan melkoisia paineita seuraavaan kirjaansa, sen verran rakastettava ja syvä on tämä esikoisteos.

 Nyt Botswanan matkalla olen ennättänyt lukea vain Viisastelevan sydämen (vihdoin!) ja päässyt alkuun kolmiosaisessa Myrskyluodon Maijassa. Muistattehan, että olen aina enemmän kuin iloinen lukuvinkeistä. Mitä pidemmälle syksy vie, sitä syvemmälle nenä painuu kirjan kansien väliin. Sinuhe egyptiläinen saa odottaa, kaipaan inhimillisen paksuisia teoksia epäinhimillisen pimeän vuodenajan ratoksi.

– Henriikka

7 kommenttia

  1. Henne 23.8.2015

    Oon lukenut tuota jäätä nyt yli vuoden satunnaisesti siskon suosittelujen vuoksi. Kirja on oikeasti välillä melko tylsä, mutta sopii hyvin rauhallisiin hetkiin esimerkiksi mökillä tai juuri junassa, kun pitää valita lukemisen ja ikkunasta tuijottelun välillä. Silti luen sen vielä. Nyt on enemmän yöpöydällä ollut Kari Hotakaisen Luonnon laki.

    Vastaa
  2. Maijajoh 23.8.2015

    Itse pidin Jää-teoksesta valtavasti, joten suosittelen kyllä tarttumaan siihen vielä. Kirja kuului itselläni niihin ihon alle meneviin, se on riipaiseva, herkkä, kamala ja ihana samaan aikaan ja hahmojen kohtalossa alkaa elää liiankin vahvasti, ainakin jos kirjan erehtyy lukemaan loppuun keskellä yötä niinkuin itse tein… Kirjassa ei näennäisesti tapahdu paljoakaan, mutta kieli on pehmeää ja kuvailevaa, erilaista kuin Taivaslaulussa mutta silti uskallan sanoa että näissä kahdessa on jotain samaa, molemmat taidokkaita luomaan tunnelmia. Ja ihana saaristo on tässä niin läsnä että jään paukkeen melkein kuulee korvissaan!

    Vastaa
  3. esbe 24.8.2015

    Ah kirjat!

    Olen aina ollut kova lukemaan, mutta viime vuosina lukemisharrastuksen on syrjäyttäneet muut aktiviteetit. Tänä kesänä olenkin skarpannut tietoisesti kirjallisuuden kanssa (osittain siksi, että huono kesä on kannustanut todellisuuspakoilemiseen, hehs).

    Suosittelenkin siis seuraavia:

    Peter Höeg: Lumen taju
    Eleanor Catton: Valontuojat
    Haruki Murakami: 1Q84
    Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat
    Karen Joy Flowler: We Are All Completely Besides Ourselves.

    Voi vanha kunnon fiktio.

    Vastaa
  4. nnu 24.8.2015

    Oon hehkuttanut kaikille noita Carlos Ruiz Zafonin teoksia. Ovat tosi hyviä. Joten isopeukku niille.

    Vastaa
  5. Rosamary 25.8.2015

    Ehdoton suosikkisarja on Diana Gabaldonin Matkantekijä (Outlander) kahdeksanosainen kirjasarja. Mielettömän paksuja tiiliskiviä, jotka vie aikamatkalle kaksivuosisataa taaksepäin Skotlannissa ja Yhdysvalloissa. Oon lukenut nämä monta kertaa, eikä mikään latista Gabaldonin taikaa. Suosittelen!

    Mikäli et oo jostain syystä lukenut, niin klassikkona suosittelen ehdottomasti L.M. Montgomery Anna-sarjaa. Vihervaaran Anna on niin aito ja ihana. En kestä.

    Villinä korttina Kate Morton Hylätty puutarha. Mielenkiintoisia asetelmia eri sukupolvien suhteista ja kauniita maisemakuvauksia.

    Vastaa
  6. HennaK 28.8.2015

    Venla Hiidenheimo: Karhunpesä.

    Vastaa
  7. Henriikka 5.9.2015

    Kiiiiitos teille kaikista vinkeistä. Pitää muistaa käydä kurkkaamassa täällä, kun seuraavan kerran tarvitsen uutta luettavaa. Näistä riittää varmasti pitkälle.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.