Kyllä ottaa päähän, etten ole enää sellainen kierrättäjäkirppismimmi niin kuin vanhoina hyvinä aikoina (sanotaanko noin vuosi tai kaksi sitten). Nimenomaan ottaa päähän se, etten enää keskity niin paljon tähän hienoon asiaan kuin elämän antaminen vanhoille, hyljätyille esineille, huonekaluille, astioille tai vaatteille.

Toisaalta, olen vapautunut aika lailla myös sellaisesta turhasta kirppiskirpputorikamasta. Kyllähän moni varmasti tunnistaa sen kansan, joka kantaa jokaiselta kirppureissultaan kotiin kasapäin uutta sisustustilpehööriä ja kokeilemattomia vaatteita. Sellaista tavaraa ”jonka voi sitten myydä, jos se ei sovikaan. Jos sille ei meiltä löydykään paikkaa”. Myymällä purnukat, tuolit ja tarjottimet taas eteenpäin, ostaa samalla myös hyvän omatunnon itselleen. Ostamisen ja myymisen tiuha kierre tuottaa mukavaa mielihyvää ja koukuttaa paikoitellen liikaakin.

Viikonloppuna Kangasalan ystävät olivat kylässä ja kunnon turisteina googlailleet hyviä kirpputori- ja antiikkiliikemestoja pääkaupunkiseudulta. En ollut ikinä kuullutkaan paikoista, joita he olivat listanneet. Turisteina siis saimme olla itsekin, kun käänsimme auton kohti Tattarisuota ja sen antiikkiliikkeitä keskellä hämärintä ja hiljaisinta teollisuusaluetta.

Neljä ostosta painavampana kannoin ostoskorrin kassalle.

1. Kristalliset shottilasit, 6 kpl, 25€

2. Kristallinen kulho karkeille ja kepposille, 4,5€

3. Kreikkahenkinen, posliininen korurasia 2€

4. Kotitekoinen hymypoikapatsas 2,5€

Kirpputoritunnelmissa oli kiva pörräillä, pitkästä aikaa ja kelpo kumppanin kanssa. Antiikkiliikkeissä on oma hohtonsa perinteisiin kirppuhalleihin verrattuna. Kokoelma on kuratoitua ja huokuu arvokkuutta (olettaen että nyt puhutaan edes suht laadukkaasta antiikkiliikkeestä), sellaista vanhojen rouvien arvokkuutta ja hienojen herrojen piipputupakan tuoksua.

Seuraavaksi kiikarissa kristalliset tai muut antiikkiset shampanjalasit. Lapsekkaat skumppapikarini eivät meinaa löytää arvoaan kristallien joukossa. Kristalli, oi kristalli. Pitkäaikainen hurahdukseni.

Mitäs minä oikein tuolla kirjoituksen alussa saarnasin? Taidan olla aivan yhtä koukussa kuin ennenkin.

– Henriikka