
Jos ei eilinen ollut syksyn ensimmäinen, niin viimeistään tämä päivä. Olen koko kesän meikannut parvekkeen ovemme vieressä lattialla, suuren peilin edessä. Tänä aamuna istahdin samaan paikkaan ja totesin palelevani kuin pieni, karvaton kissa. Ovi kiinni, osto lämmin. Syksy on tullut.
Joka tuutista sitä nyt kuulutetaan, syyssäät sitä ja tätä. Mutta tottahan se on, että kyllä sen haistaa aamuilmasta, kesän jälkeisen kirpeyden. Rusketus haalistuu hiljalleen ja kesäkuvista tulee hetkessä muistoja, joista tuntuu olevan jo tovi. Niin kuin Savonlinnan Oopperajuhlista, joilla nämä kuvat on otettu. Päivänä, jolloin puhkesi kaunis kesämyrsky ja jolloin tajusin, ettei ooppera taida olla oma juttuni.


Saavuin juuri kotiin. Raitiovaunu kuljetti kevyesti melkein kotiovelle saakka. Olen ollut tämän viikon liian kiireinen, se on ikävää. En haluaisi koskaan huomata olevani kiireinen. Kyllä tässä elämässä pitäisi saada asiat järjestykseen ilman hätiköintiä. Kun oma mieli ei pysy suunnitelmissa mukana ja eri viikonpäivien suunnitelmat pomppivat ajatuksissa eri tahtia kuin kalenterissa, pitää pysähtyä hetkeksi. Ehkä se hetki on nyt, kun annan sanojen virrata ja harkinnan kaikota.
Syksyn ei pitäisi olla koskaan kiireinen. Sillä kiire tarkoittaa usein stressiä ja vähäistä unenmäärää. Ja syksyn kaamosmasennuksen niskojen taittamiseen ja syysromanttisuuden esiinkaivamiseen tarvitaan unta eikä lainkaan stressiä. Omenateen kanssa pitää ehtiä jutustella tovi jos toinen. Eikä vilttiinkään kääriydy hetkessä, jos haluaa kääriytyä huolellisesti.


Kotimatkalla puhkesi myrsky. Se enteilee hyvää:
”A Smooth Sea Never Made a Skillful Sailor”
Kauniita unia kaikille. Huomenna taas syvempiä hengenvetoja.
– Henriikka
kaunis malli tuossa mekossa (myös se sisällä oleva!). tuo englanninkielinen lause olis muuten hyvä pitää mielessä muutenki elämässä, sen lukeminen auttoi opiskeluahdistukseen, sillä ehkä onkin parempi kohdata hieman vaikeuksia jo opiskeluaikana, niin sitten itse työelämässä osaa jo keksiä ratkaisuja vastaaviin ongelmiin. näin toivon. rauhaisaa syksyyn laskeutumista!
Tuo lausahdus on hyvä muistaa jatkossakin.
Kiitos kommentistasi ja mainiota syksyä myös sinulle, Tiina!
Ei, ei, ei vielä syksyä, kun mun kesäloma alkoi tänään! Mulle syksy tulee kalenterista, sitten syyskuun 1. päivä :D
No nyt saa syksy jo rauhassa tulla, eikö niin?
Toivottavasti sulla oli hyvä loma. Nyt nautitaan syksystä, sen tuomasta tuulesta ja pimeydestä! Oijoijoi, miten ihanaa.
Oi ihana tuo sun asusi ! Saanen udella mistä / kenen ? Upea meinaan ! ♥
Hihii, kiitos kovasti!
Mekko on viime kesän Monkin mallistoa. Huippulöyty minunkin mielestäni.