arkisto:

lokakuu 2020

Kerrospukeutumisen opas: pysy lämpimänä ja ihanana

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Kerrospukeutuminen  – tuo lapsuudesta saakka tuttu sana, josta ei pääse millään eroon. Tarkemmin ajateltuna siitä ei haluakaan päästä eroon, sillä se on yksi elämänlaatua eksponentiaalisesti parantava keksintö. Toistensa päälle puettujen kerrosten avulla elämästä tulee a) lämpimämpää ja b) ihanampaa.

Näiden kahden lisäksi löytyy vielä kolmas kohta c) sovellettavampaa, mikäli lämmön lisäämisen sijaan toiveena on muun muassa tuulenpitävyys tai vaikka lämmönvähentäminen. Se on ehkä Suomen oloissa poikkeuksellista, mutta itse olen esimerkiksi niin kova hikoilija, että kerrospukeutumisen avulla pyrin pikemminkin estämään sen haasteen, etten pystyisi vähentämään kerroksia läähättäessäni kuumuutta.

Kerrospukeutuminen mielletään helposti retkeily- ja liikuntakikaksi, mutta itse pyrin kyllä pukeutumaan myös kaupunkiarkeen aivan samoin periaattein. Täytyy jo varoitella, että saatatte jäädä koukkuun, jos kokeilette.

Olen puhut kerrospukeutumisesta ennenkin konkreettisten vaatteiden kautta, mutta nyt ajattelin ottaa vähän erilaisen näkökulman ja esitellä neljä kerrosta, jotka oikeastaan luovat koko homman pohjan: aluskerros, välikerros, kuorikerros ja eristyskerros. Koko homman kruunaavat asusteet.

Yes, I know. Kuulostaa tosi hienolta. Todellisuudessa kyse on kuitenkin ihan tavallisista hommista, jotka eivät ole mitään rajua rakettitiedettä, vaan meidän kaikkien ymmärrettävissä olevaa maalaisjärkeä.

Aluskerros

Aluskerroksella tarkoitetaan käytännössä alusvaatteita ja -kerrastoja, jotka pitävät ihon lämpimänä ja kuivana. Aluskerros olisi hyvä olla ihonmyötäinen ja hyvin istuva. Tämä on luullakseni laiminlyödyin kerros, minkä vuoksi vilu hiipii varpaisiin, sormiin ja koko kehoon.

Lämpimimmät ja hengittävimmät alusvaatteet ovat merinovillaa. Kun taas lämmöllä ei ole niin merkitystä, eikä hikoileminen ole suurta, voivat vaikka luomupuuvillaiset ajaa asiaa hyvin. Materiaali nousee arvoonsa nimenomaan sitten, kun kaivataan ominaisuuksia: villa lämmittää vähän kosteanakin, enkä esimerkiksi luontoliikuntahommiin, joissa välillä hikisuoritusten välillä pidetään taukoa, lähtisi ikimaailmassa puuvillat päällä. Pääperiaatteena voit iskostaa ajatuksen mieleesi: villa toimii aina, puuvilla välillä.

Merinorintsikat ja -alushousut ovat muuten itselleni olleet iso pelastus. Aluskerrastoja olin käyttänyt kyllä pidemmän aikaa, mutta merinovillaiset alusvaatteet löysin vasta pari vuotta sitten pysyvästi. Nyt on vaikea kuvitella, että ihanan villakerroksen alla olisi kosteutta ja kylmyyttä keräävä kerros, kun se voi yhtä lailla olla ihanan pehmeä ja lämmittävä, sekä lisäksi antibakteerinen, jolloin hajut eivät tartu.

Kannattaa muuten tutustua pitkälahkeisten kalsarien lisäksi myös puolipitkiin merinovillapöksyihin. Minulla on sellaiset sortsimittaiset merinokalsarit, joissa on vielä tuulenpitävää kangasta reisien päällä. Ne ovat erittäin oivalliset esimerkiksi pyöräillessä, hiihtäessä tai ihan vaan arkielämässä pakkaspäivänä. Sääreni ja pohkeeni pärjäävät kyllä, peppuni ja reiteni eivät.

Välikerros

Seuraavaksi tulee välikerros, joka säätelee lämpöä. Välikerroksia voi olla sään mukaisesti useita tai sitten vain yksi. Joskus pärjään jopa ilman välikerroksia ollenkaan. Näissä kuvissa välikerrokset ovat tuo iki-ihana, sinapinkeltainen neule sekä ruudullinen flanellipaita.

Välikerrosten on hyvä olla lämpimiä mutta huokoisia, jotta lämmönsäätely on helpompaa. Monesti on esimerkiksi parempi napata työmatkapyöräilylle kaksi ohutta villapaitaa kuin paksu väliuntsikka, jotta on varaa vähentää tai lisätä, jos tarvitsee. Tai esimerkiksi tälle kuvausreissulle puistoon oli mukavampi laittaa flanellin alle pari ohutta merinopaitaa, jotta niiden ollessa liian lämpimät, olisi riisuttua kerrosta ollut helppo ja kevyt kanniskella mukana.

Villa on tässäkin erinomainen ratkaisu, mutta esimerkiksi juuri flanellinkaltaiset lämpimät ja kivasti hengittävät kerrokset toimivat yhä lailla tosi hyvin, mikäli ei aio hikoilla, jolloin kosteus ei siirry paitaan ja jää siihen.

Materiaalin rinnalla ratkaisee myös kerrosten väljyys: jos kerrosten väliin ei jää lainkaan ilmaan, horjuu myös lämpöominaisuudet. Ainakin jonkuntasoista väljyyttä kannattaa siis suosia.

Niin kuin sanoin, ei mitään kovin haasteellista matematiikkaa.

Kuorikerros

Uloin kerros, eli kuorikerros, suojaa tuulelta ja kosteudelta. Eilen näitä Joannan kanssa kuvatessamme ei ollut sateenuhkaa lainkaan, ja tuulikin oli leppoisa eikä hyytävän kylmä ollenkaan, joten kuorikerroksen merkitys ei ollut niin suuri. Puin totta kai farkut kalsareiden päälle, mutta tuulisemmalla tai sateisemmalla säällä ne olisivat olleet toki surkea kuori. Nyt nämä second hand -farmarit taas toimivat oivallisesti.

Mitä sateisempaa tai tuulisempaa on, sen olennaisempaan rooliin kuorikerros nousee. Lämpöä pystyy tuomaan hyvin mukaan edellisillä alus-ja välikkeroksella sekä seuraavalla erityskerroksella, mutta kuori estää tuulen ja sateen pääsyn kerroksiin eli on siis niillä keleillä ihan ehdoton. Tässäkin kerroksessa on huomioitava väljyys, jotta kerrokset eivät asetu liian ahtaasti eikä hengittävyys kärsi.

Jos hikiliikuntaa haluaa harjoittaa, kannattaa kuoren olla ohuempi. Jos taas kuljeskelee rauhakseltaan, toimii paksumpikin kuori erinomaisesti. Mitä vedenpitävämpi kuori on, sitä huonommin se hengittää (esim. sadetakki). Itse käytän usein kaupungissakin kuoritakkia ja -housuja, joissa on kuitenkin jäljellä vielä hyvin hengittävyyttä vaikka ne pitävätkin tuulen ja veden ulkopuolella. Jos kuitenkin käyn vain heittämässä roskat roskikseen tai kävelen bussipysäkille, heitän usein kaiken päälle vain paksun sadetakin. Tuulettomalla ja sateettomalla kelillä luotan muihin kuin kuorivaatteisiin, esim. anorakkiin tai ihan vain tällaisiin farkkuihin, sillä vettä- ja tuultapitävä kuori ei koskaan hengitä yhtä hyvin kuin kuoreton.

Eristyskerros

Sitten on erityskerros, kerroksista sympaattisin. Tätä demonstroimassa ovat nuo herkkukeltainen kevynuntuvatakki sekä uusi, pitkänmallinen Expedition-takki, joka on aivan täydellinen. Olo oli kuin kulkevalla makuupussilla, voi jukra!

Erityskerros tuo siis yksinkertaiseuudessaan lämpöä ja suojaa tekemiseen tai tauolle. Syyskelit alkavat olla jo sellaiset, että lämpöä aivan tosissaan tarvitaan.

Retkiolosuhteisiin pieneen tilaan pakkautuminen sekä keveys nousevat erityskerroksessa arvoonsa, ja usein untuvatakit ovatkin matkassa tätä varten. Toisaalta parasta on, jos samat kamat käyvät arjessa ja retkillä: esimerkiksi nämä takit näen aivan helposti tilanteessa kuin tilanteessa.

Esimerkiksi talviretkeillessä puen usein leirissä eristyskerroksen kuorikerroksen alle. Näin ollen se ei kastu, kun hyörin hangessa ja puuhastelen. Tauoilla taas heitän yleensä taukotakin ja toppahameen (paras asia maailmassa!) tai -housut vain kaiken päälle, se on helpointa ja nopeinta. Kokoja valitessa kannattaa siis aina miettiä, mihin tarkoitukseen kamoja ensisijaisesti käyttää. Mitä eritys-/kuorikerroksen alle pitää mahtua? Esimerkiksi untuva menettää lämpönsä nopeasti, jos se sullotaan liian tiiviisti kuorikerroksen alle, eikä se pääse pöyhkeänä ja ilmavana lämmittämään. Siksi erityskerros puetaan usein kaikkein uloimmaksi.

Untuvan lisäksi erityskerros voi hyvin olla, jälleen kerran, vaikka villaa. Suosittelen myös huppua, joka tuo lisäsuojaa tarvittaessa, sekä taskuja, jotka pitävät tavarat tallessa ja kädet lämpiminä.

 + Asusteet

Kirsikkana kakun päällä ovat asusteet, jotka viimeistelevät kokonaisuuden toimivuuden.

Ah, miten rakastankaan asusteita. Sekä kaupunki- että retkiolosuhteissa kannatan käytännöllisyyttä sekä pientä leikkisyyttä: on ihana, kun esimerkiksi piposta tulee hyvä mieli.

Ulkonäön sijaan tärkeintä on kuitenkin toimivuus. Kaulahuivi tai kauluri blokkaa kylmän, joka muuten pääsisi kaula-aukosta sisään, pipo pitää herkän pään lämpimänä ja suojaa hiuksia, ja hanskat pitävät kädet kuosissa.

Eräs erittäin tärkeä seikka ovat myös sukat, jotka ehkä ovat pikemminkin aluskerraston heiniä, mutta kerrataanpa niidenkin saloja tässä, jotta eivät jää huomiotta: hyvän istuvuuden lisäksi materiaali on erittäin tärkeä seikka. Puuvillasukka kerää kaiken kosteuden itseensä eikä lämmitä kosteana. Viluisille varpaille paras vaihtoehto on ehdottomasti villa. Söpöimmätkään mummon kutomat sukat eivät lämmitä, jos niiden alla on kosteutta keräävät puuvillasukat. Kannattaa myös muistaa, että myös kenkään on jäätävä väljyyttä, jotta varpaat pääsevät liikkumaan, ja ilma kiertämään: mieluummin siis vähemmän lämpimiä kerroksia kuin aivan täyteen pakattu jalkine.

Asu 1, vaatteet ja asusteet (keltainen untuvatakki):

Fjällräven, Expedition pack down hoodie -kevytuntuvatakki (päälläni koko M)
Fjällräven, Övik-flanellipaita (autumn leaf, miesten malli, päälläni koko M)
VAI-KO, Kasku-merinovillapipo (toasty brown)
Hofler, touchscreen nahkakäsineet (nougat brown)
Fjällräven, re-wool-villahuivi (autumn leaf)
Kavat, Bådas 2.0 unisex nahkanilkkurit (dark brown)

Asu 2, vaatteet ja asusteet (punainen untuvatakki):

Fjällräven, Expedition long down pitkä untuvatakki (päälläni koko M)
Fjällräven, Greenland re-wool-villapaita (acorn, päälläni koko L)
Skhoop, short untuvahame (päälläni koko M)
Myssyfarmi, MUFFI-pipo (nude)
Sätila, René muhkea villahuivi (grey melang)
Kavat, Bådas 2.0 unisex nahkanilkkurit (dark brown)

Saitteko kiinni jutun juonesta? Toivon mukaan.

Lupaan, että ihan tavallisista päivistäkin tulee aika paljon mukavampia, kun jaksaa panostaa kerrostamiseen ja miettiä toimivuutta sekä materiaalia. Välillä tarvitsee speksailla vähemmän, esimerkiksi tällaisen tavallisen kaupunkikeskiviikon puistoluontotuokioon ei tarvinnut todellakaan käyttää kovin paljon aivokapasiteettia.

Mutta voin kyllä kertoa, että olipahan ihanaa, kun ei tullut ollenkaan kylmä eikä kuuma ja henkiset resurssit jäivät näin ollen ruskanjämien ihailulle. Koffin puistossa oli maa ja osa puistakin vielä aivan kelta-oransseina, mikä yllätti täysin. Vielä on syksyä jäljellä.

Iloa ruskarääppiäisiin! Pysykää lämpiminä, kuivina ja erityisesti ihanina.

-Henriikka

Lue lisää ja tsekkaa lisää kerrosvaihtoehtoja Partioaitan sivuilta. He ovat kategorisoineet vaatteet selkeästi eri kerrosten alle.

Kuvat: Joanna Suomalainen

Saan elää niin kuin tahdon

Luin eilen Idan blogijutun “Ajatuksia omannäköisestä elämästä”. Se oli tunteita herättävä kirjoitus, uppouduin lukuminuutteihin täysin.

Ida kirjoitti myös meidän vuoden 2019 motostamme: “Mitä välii kaikki?” Hauskaa, että senkin syntyhetkistä on melkein kaksi vuotta. Istuimme silloin nyt jo lopettaneen Hykke-kahvilan levollisessa tunnelmassa ja ränttäsimme. Silloin harteilla oli aika paljon enemmän kuin nyt, tai ainakin todella paljon eri asioita kuin nyt. Kirjoitin itsekin silloin motosta ja mitä sillä käytännössä tarkoitimme.

On mukava ymmärtää, että tuo lause on kantanut. En ole seilannut holtittomasti eteenpäin, vaan olen kulkenut eteenpäin yrittäen pysyä suunnassa, olen pyrkinyt suuntaan joka tuntuu minulle oikealta. Olen elänyt omannäköistäni elämää. Minun elämääni.

Usein vahva oma tahto ja päämäärätietoisuus sekoitetaan siihen, että eläisi muiden kustannuksella. Moni sävähtää kuullessaan rohkean mielipiteen tai kuinka joku lausuu varmana tulevaisuudenhaaveensa ääneen. Luottaen siihen, että sen toteutuminen on mahdollista.

Yleensähän asia ei ole näin, päinvastoin. Itse ainakin koen itsekin saavani palasen, jos joku ympärillä eläjä onnistuu luomaan merkityksellisyyttä, tavoittaa päämääränsä tai uskaltaa rohkeasti unelmoida.

Epäonnistumisen pelkohan on niin lamauttava voima, että on aina miltei vangitsevaa huomata, että joku toimii siitäkin huolimatta. En usko, ettei heitäkin pelottaisi. He silti toimivat.

Välillä sekoitun itsekin vahvoista ajatuksista. Alan automaattisesti ajatella, että minunkin kuuluisi ajatella samoin, kun joku argumentoi mielipiteensä ja esittää asiansa taiten. Tai vaihtoehtoisesti alan puolustaa, suojautua ja torjua, vaikka asia ei edes koskisi itseäni.

Seuraan Instagramissa kirjoittaja ja kirjoittamisen opettaja Erkka Mykkästä (@erkkamykkanen). Hän lukee tällä hetkellä Mirja Hämäläisen Avoimet suhteet -kirjaa ja tekee siitä tarkkanäköistä analyysiä lukukokemuksensa edetessä. Huomasin oman ahdistukseni kasvavan, mitä pidemmälle analyysejä luin. “En ole valmis tällaiseen! Ahdistaa, ahdistaa! Olen ymmärtäväinen, mutta tämä ei sovi minulle!” tajusin mieleni lopulta mieleni huutavan. Sitten muistin, ettei minun tarvitse ryhtyä avoimeen suhteeseen. Se ei ole kirjan sanoma, Erkan sanoma, eikä kenenkään sanoma. Minä vain upposin niin laadukkaaseen analyysiin, että aivan unohdin sen. Upposin muuttuvaan maailmaan ja unohdin, ettei kukaan käske minua muuttua, vaikka maailma avartuisikin.

Saan elää juuri niin kuin tahdon. Mutta jos joku muu tahtoo elää toisella tavalla kuin itse elän, oli kyse sitten suhteista tai ihan mistä muusta tahansa, ei ole minun asiani osoitella sormella, turmella toista hänen valintojensa tähden. Sen sijaan voin oppia heiltä ja heistä, kaikesta koko ajan. Ja sitä olen kyllä tehnyt Erkan analyyseistä, koko Erkkaa edes tuntematta. (Tuntuupa oudolta puhutella etunimellä tuntematonta, mutta sukunimellä olisi vielä oudompi. “Koko Mykkästä edes tuntematta.” What?)

Tämä oli ehkä omituinen irrallinen esimerkki, mutta toivon että ajattelette tätä pikemminkin laajemmin, ei ainoastaan tähän yhteen esimerkkiin kietoen.

On IHANAA, että saa elää juuri niin kuin haluaa. Niin kuin itse haluaa.

Ja että sen todella voi tehdä toiset huomioon ottaen, mutta ilman sitä, että ottaa jokaisen ulkopuolisen mielipiteen huomioon. Neuvoja ja mielipiteitä riittää, elämiä on vain yksi.

Ainakin näitä maapallonpäällisia. Mutta se onkin sitten aivan toinen keskustelunsa sekin. Onneksi senkin suhteen saan uskoa aivan juuri niin kuin tahdon.

Ah, ihanaa. Vapauttavaa.

-Henriikka

Kuvat: Joanna Suomalainen

neule / Voglia, koru /  Vuolas Circular Design

Rentouttava yhden yön staycation Porvoossa

Kaupallinen yhteistyö: Visit Porvoo

Nauratti, kuinka huojentunut olin, ettei viimeviikkoiseen kahden päivän Porvoon lomaan kuulunut ollenkaan maastopyöräilyä tai melomista. Tiedän, ne ovat ihan lempijuttujani, mutta varmaan intensiivinen kesä- ja syyskausi tekivät sen, että lokakuun lopun hämäränhyssyn laskeuduttua päälle, olen kaivannut vain rentoutumista ja virkistäytymistä.

Sain toden totta rentoutuakin näiden parin päivän aikana, kun hurautimme vajaa tunnin Helsingistä koilliseen ja tutustuimme paremmin sympaattiseen Porvooseen. Olin ollut kaupungissa muutamia kertoja ennenkin, mutta en vielä koskaan kunnolla ajan kanssa, enkä ikinä yökylässä.

Lähinnä söimme, nukuimme ja ihastelimme. Mitä sitä muuta ihminen kaipaisikaan virkistyäkseen?

Kahden päivän kaupunki- ja luontoloma Porvoossa

Porvoo on erityisen helposti saavutettavissa Helsingin lisäksi Kaakkois-Suomesta, esimerkiksi Kouvolasta, Kotkasta ja Lahdesta, mutta ei Tampereeltakaan aja paikan päälle kuin reilu pari tuntia ja Hämeenlinnastakin vain vajaa puolitoista. Myös julkinen liikenne toimii hyvin, ja bussit kärräävät paikalle luotettavasti.

Olen itse aina ennen ollut Porvoossa vain päiväreissulla tai ohikulkumatkalla, mutta nähtävää riittää kyllä useammaksikin päiväksi. Tälläkin kertaa jäi olo, että olisi voinut hyvin olla vielä pidempään, vaikka toisaalta tuntuikin, että sai kokea ihanan paineettomasti vaikka mitä.

1.päivä
Porvoon Vanha kaupunki ja jokiranta

Ensimmäinen päivä pyhitettiin pitkälti Vanhalle kaupungille. Sen tunnelma on aivan ihana, ja hyvin erilainen kuin ”uuden” Porvoon.

Porvoo on siitä uniikki, että kaupungissa on hyvin vähän mitään ketjuliikkeitä tai -ravintoloita. On mukavaa, kun voi haahuilla yksityisliikkeestä toiseen, ihastella antiikkikauppojen ikkunoita ja syödä hyvää ruokaa ja herkkuja yhdessä sun toisessa paikassa.

Lounas: Café Cabriole (Piispankatu 30)

Aloitimme lomamme runsaalla lounaalla. Café Cabriole sijaitsee viime vuosisadan vaihteessa rakennetussa tunnelmallisessa jugendtalossa Porvoon keskustassa. Lounas oli erinomainen: runsas, perinteikäs salaattipöytä, keitto sekä lämpimiä ruokia.

Huomioitavaa on kuitenkin myös se, että Porvoon laajin gluteeniton makeiden valikoima löytyy täältä! Eräs lukija vinkkasi, että täältä olisi saanut myös huippuhyvää kaakaota.

Majoitus: Porvoon jokimajat (Rantakatu 23)

Yövyimme kelluen! Porvoon jokimajat ovat pikkuruisia, mutta hyvin, hyvin sympaattisia asuntoja Porvoonjoen varrella, vajaa kilometrin päässä Vanhasta kaupungista. Jokimajasta löytyy nykyajan normaalimukavuudet ja se on tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön. Pitkillä tai suurikokoisilla ihmisillä voi olla hankaluuksia mahtua mukavasti parvelle, mutta myös sohvapaikka löytyy. Parvella olisi lämpimällä kelillä mukava katsella ohilipuvia veneitä, joita nyt tiirailimme pyöreistä, merihenkisistä ikkunoista.

Aivan ykkösbonus majapaikassa oli se, että sieltä löytyy pyörät vapaaseen käyttöön vierailijoille. Kruisailimmekin onnessamme Porvoota ympäri.

Vanhan kaupungin tunnelmaa:

Ani’s Café

Iltapäiväherkut ja -kahvit nautimme tällä kertaa täällä. Valkkasimme vitriinin monien kakkujen sijaan itsetehtyä jäätelöä, cappuccinon ja kaakaon. Kakut leivotaan paikan päällä ja paikassa leijui muutenkin ihana itsetekemisen tunnelma.

PetriS Chocolate

Käsintehtyjä, kotimaisia konvehteja? Oi, kyllä! Tämän putiikin muistattekin ehkä Mathildedalin jutuistani, toinen myymälä löytyy kuitenkin Porvoosta. Sen lisäksi, että myymälässä on paljon ihanaa suklaata, myydään toisessa huoneessa muutakin laatutavaraa, esimerkiksi kynttilöitä, kodinhoitoaineita, tekstiileitä sekä käsintehtyjä saippuoita.

Brunbergin suklaa- ja makeismyymälä

Porvoo on Suomen suklaapääkaupunki, siitä ei ole kahta sanaa. Brunbergillä myydään kaikkia klassikoita, niin kuin tryffeleitä ja pusuja, mutta myös uudempia tulokkaita, kuten gluteenitonta lakritsia. Suklaanystävien kannattaa suunnata nostalgiaostoksille.

Niin mua -second hand & vintage

Tämä oli hieno löytö! Kiitos vaan kaikille vinkanneille. Niin mua -vintageliikkeessä myydään pääosin suomalaisia vintagevaatteita 1940–1980-luvuilta. Kuratointi on tehty huolella, joten laiskempikin second hand -shoppaaja pärjää hienosti. Täältä voisi tehdä vaikka minkälaisia löytöjä!

Porvoon Paahtimo kahvila, sekä paahtimon puoli (vierekkäin)

Porvoon paahtimo sekä paahtimon kahvila sijaitsevat lähekkäin toisiaan. Tällä hetkellä paahtimonpuoli on kiinni, mutta hämärästä, tunnelmakahvilasta kävimme ostamassa kahvia (tosi hyvää!) tuliaiseksi kotiin. Tänne sopi hyvin jotkut marraskuiset glögit, kahvit, kaakaot tai vaikka kaljat.

COCOCO Market

Vastaavaan kauppaan en ollut Suomessa koskaan törmännyt, täällä oli aivan oma tuntunsa. Afrikkalaiseen lifestyleen keskittynyt pikkuputiikki myi upeita tyynynpäällisiä, mattoja ja muita tekstiilejä, sekä veikeitä ja värikkäitä asusteita ja kodinyksityiskohtia. Valitettavasti sain käskyn olla ostamatta saukonpään muotoista hammasmukia, mutta ehkä joskus käyn sen vielä hankkimassa.

Riimikko

Tämä on sellainen taianomainen lelukauppa, josta lapsena osasi vain unelmoida. Käsintehtyjä puuleluja, nukkekoteja ja niiden esineitä, paperitarvikkeita ja vaikka mitä muuta. Hirsiseinäisen kaupan sisällä viipyy yllättävän pitkään, ja jännästi sitä tällainen 29-vuotiaskin löytää vaikka mitä ostettavaa.

Myös kahvi- ja teeliike Skafferiin sekä nostalgian herkkukauppa Doris & Dukeen oli tarkoitus ennättää, mutta pitäähän jotain jättää ensi kertaankin. Vanhassa kaupungissa kannattaakin huomioida, että useat liikkeet sulkeutuvat jo viideltä.

Porvoon Tuomiokirkko

Illalla vielä kauppojen mentyä viimeistään kuudelta kiinni, työnsimme fillarimme kirkolle. Porvoon kirkko on yksi suosikkejani koko maassa. Katonharja oli täynnä naakkoja, jotka olivat muutenkin aivan villinä koko illan, ja aurinko laski mailleen silmien edessä.

Linnamäki

Kaupungin kupeessa, kävelymatkan päässä keskustasta ja Vanhasta Porvoosta, nousee muinainen Linnamäki, joka lienee yksi paikallisten suosikkipaikkoja – niin paljon sain siitä vinkkejä. Linnamäki on yksi Uudenmaan suurimmista muinaisjäännöksistä, jonka näkyvät rakennejäänteet ovat keskiajalta. Meille alueen kiertely jäi vähän liian pimeäksi, kun emme malttaneet irrottautua kaupungista riittävän ajoissa, mutta tänne tekisi mieli tulla vaikka brunssille joku lämmin päivä.

Illallinen: Bistro Sinne (Läntinen Aleksanterinkatu 1)

Illan viimeinen etappi oli joen toisella puolella, loft-henkeen sisustetussa Bistro Sinnessä. Silmät alkoivat jo vähän luppaamaan päivän päätteeksi, mutta vielä jaksoimme nauttia isolla ilolla muun muassa jääkellarin nieriää, tattikeittoa sekä paahdettua maa-artisokkaa. Tämä ei ole sellainen söötinsuloinen Porvoo-ravintola, vaan edustaa kaupungin modernia laitaa. Etenkin alkuruoat olivat erinomaiset, ja palvelu samoin.

2. päivä
Luontoretkeilyä Porvoon saaristossa

Kelluvassa jokimajassa nukutun yön jälkeen oli vuorossa piiiiiitkä aamiainen ja sukeltaminen Porvoon saariston tunnelmaan loppupäiväksi. Porvoon saaristo on upea, olin siellä itse ensi kerran vasta tänä kesänä. Kyläkaupat, kesätorit ja muut uniikit pikkupaikat tuovat paikkaan uniikin ripauksen, vaikka luonto itsessään on jo hulppea sekin.

Aamiainen: Aatos Café (Kaivokatu 37B)

Ennen retkipäivää kävimme rennossa Aatoksessa aamiaisella. Vanhan elokuvateatterin tiloihin rakennettu kahvila tarjoaa käsityönä tehtävää aamiaista ja lounasta, itsetehtyjä mehuja ja smoothieita, erikoiskahveja ja laadukkaan teevalikoiman, luomuviinejä ja pienpanimo-tuotteita sekä kahvilaherkkuja. Itselleni tuli paikasta mieleen aivan kulttuurituotannon opiskeluajat: luuhasin aina vähän kiusallisen pitkään juuri tuollaisissa kotoisissa, lämminhenkisissä kahviloissa.

Sikosaaren puoti

Ensimmäinen etappimme saaristossa oli Sikosaaren puoti, josta olin kuullut ystävältäni. Puodissa myydään itsepyydettyä kalaa ja kalajalosteita, mutta saatavana on myös myös riistaa ja rapuja sesongin mukaan sekä sieniä ja marjoja keruuaikana. Paikassa oli niin lämmin ja mukava meininki, että olisi tehnyt mieli ostaa vaikka mitä. Tyrniäkin olisi saanut poimia matkaan. Tyydyimme kuitenkin tällä kertaa vain yhteen pakettiin hirvijauhenlihaa, sillä kala ei olisi säilynyt hyvänä autossa kotiin saakka.

Island Riddles -kierros, lähtö Pellingin Söderby Boden-kyläkaupalta (Vanha Söderbyntie 44)

Porvoosta ajaa Pellinkiin vajaassa tunnissa. Matkalla on yksi ilmainen lossi, jonka aikataulut luonnollisesti vaikuttavat myös omaan matkantekoon. Maisemat ovat kauniita, joten matka kulkee kyllä jouten.

Pellingistä, Söderby Boden -kyläkaupalta pääsimme starttaamaan sympaattisen pulmametsäradan, vähän kuin pakohuoneen, mutta ilman kiirettä tai painetta ja niin, että koko ajan edetään metsäreittiä eteenpäin.

“Kuinkas sitten kävikään” -teemaretki perustuu Tove Janssonin samannimiseen rakastettuun kuvakirjaan. Island Riddles vie Muumien ikimetsään ja tismalleen samoille rannoille, joilla Tovekin käveli lapsena. Reitille lähtiessämme saimme mukaamme kirjan sekä lähtiessäsi mukaasi kirjan sekä 14 arvoitusta, jotka ratkottiin reitillä metsän halki.

Kovin paljon en radasta voi paljastaa, mutta sen voin sanoa, että mukavaa oli. Luulen, että parhaimmillaan tämä olisi perheen yhteisenä aktiviteettina, parhaiten toimisi varmaankin alakouluikäisten kanssa. Näin koko perhe voisi kulkea ja ratkoa rataa yhdessä.

Reitillä ei ole koskaan kahta ryhmää samaan aikaan, joten rauhallinen kulku on taattu. Jokainen ryhmä saatellaan ohjeineen mukaan reitille ihan henkilökohtaisesti.

Lounas laavulla

Reitin kierrettyämme istuimme vielä pitkään laavulla ja söimme myöhäisen luontolounaan: saaristolaisleipää inkiväärisilakalla ja lohisalaatilla, sekä pannukakkua mustikkahillolla. Söin ihan rehellisesti sanottuna niin paljon, että napa poksui.

Reitin kiertämiseen meni useampi tunti, joten nälkä oli ehtinyt jo tullakin. Taivaalta oli lisäksi sadellut vähän vettä, minkä huomasi märistä lapasista laavulla. Vaatteet kuivuivat nuotion äärellä, kun mutustimme lounastamme onnestamme ja pohdiskelimme, kelle reittiä voisi suositella.

 

Illaksi ajoimme kotiin. Olo oli rentoutunut ja virkistäytynyt, eli kaksi kahdesta tavoitteesta toteutui.

Käsintehdyt konvehdit toimme seuraavana päivänä vanhemmille Kouvolaan tuliaisiksi, ja itse jäin haaveilemaan eräästä keraamisesta purkista, joka jäi yhden antiikkikaupan ikkunaan. Onpahan hyvä tekosyy lähteä pian uudestaan staycationille.

Porvoon kaupunki on hyvä reissukohde niille, jotka tykkäävät sellaisesta sympaattisesta, lämpimästä ja nostalgiahuuruisesta sekä kahvintuoksuisesta kaupunkifiilistelystä. Porvoon saaristoa suosittelen rauhaa rakastaville, merifaneille sekä kaikille niille, jotka ovat elämässään vaikuttuneet joko Saariston lapset -sarjasta, Muumipapasta ja Merestä tai Myrskyluodon Maijasta.

Itse kuulun kumpaankin ryhmään. On ilo, kun ei tarvitse valita kaupunki- ja luontomatkailun väliltä.

-Henriikka

Lue lisää Staycation-vinkkejä Porvooseen

Kuvien edit: Toni Eskelinen

Meille, joilla on resursseja auttaa

Kaupallinen yhteistyö: World Vision & Asennemedia

Olen ollut vähän huolissani siitä, että tämän erikoisen vuoden aikana ihmiset ovat kääntyneet sisäänpäin.

Tiedän, että todella monilla on ihan oikeasti vaikeaa enkä vähättele missään nimessä sitä huolta, mitä tämä kaikki on aiheuttanut. Huomaan kuitenkin, että myös ne, jotka eivät ole olleet suurimmassa hädässä, ovat kääntyneet uudella tavalla itseään ja pientä piiriä kohti. Kun muihin ei saa pitää fyysistä läheisyyttä, tulee henkinenkin läheisyys ottaneeksi takaiskua. Kriisin alussa yhteisöllisyys ja avunantaminen tuntui korostunen, mutta enää sellaisia merkkejä ei ole ollut ilmassa. Varmasti itsellänikään riittävissä määrin.

On inhimillistä, että maailmaa ravisuttavat kriisit saavat katseet kääntymään omiin läheisiinsä. Mitä minulle käy, miten tämä vaikuttaa lähipiiriini? Sekin on kuitenkin totta, että kovimmin maailmankriisit iskevät niihin paikkoihin ja niihin ihmisiin, joilla on muutenkin vaikeaa. Miljoonat lapset elävät vaarallisissa oloissa ympäri maailmaa, ja he joutuvat valitettavasti usein vaikeimpaan asemaan myös tällaisissa maailman ravisteluissa.

Laitoin tähän kirjoitukseen kuvituskuviksi kuvia näistä turvattomissa oloissa asuvista lapsista, sekä kontrastina omia lapsuudenkuviani. Onhan se herättävää nähdä näitä kuvia vieri vieressä. Minä sain elää turvallista, onnellista lapsuutta. Saisivatpa tulevaisuudessa niin tehdä aivan kaikki maailman lapset.

Aloitin syyskuussa pidemmän yhteistyön Suomen World Visionin kanssa. Se tuntuu tosi hyvältä. Minulla oli itselläni kasvanut kevään ja kesän mittaan sellainen turhautuminen, että kuinka voisin auttaa eniten maailmantilasta kärsiviä, kun itselläni olisi siihen mahdollisuus.

World Visionin toiminta on itselleni tuttua vuosien takaa ja vihdoin ryhdyin kuukausilahjoittajaksi.

Usein tällaisten outojen maailmantilanteiden, luonnonkatastrofien ja muiden poikkeusolojen keskellä mietin, että mitenhän lapset jaksavat. Että mitenhän he pienet ja viattomat kestävät kaiken fyysisesti ja henkisesti, kun se tuntuu olevan aikuisillekin valtavan rankkaa. Siksi valitsin auttamisen kohderyhmäksi nimenomaan maailman lapset, ja vielä heistä ne, jotka ovat jo muutenkin turvattomimmassa asemassa.

World Vision

Minulle itselleni tuli yllätyksenä, miten tuntematon järjestö World Vision vielä Suomessa on. En tosin itsekään muista, mitä kautta itse olen päätynyt joskus sen toimintaa seuraamaan.

Tässä kiteytetysti järjestöstä:

World Vision on kansainvälisesti maailman suurin kummilapsijärjestö, joka toimii yli 90 maassa. Vaikka Suomessa tunnettuus onkin vielä maltillista, se on myös yksi maailman suurimmista avustusjärjestöistä.

Kehitysyhteistyötä tehdään pysyvään muutokseen tähtäävinä 10-15 vuoden projekteina maailman köyhimmissä maissa, pääosin Afrikassa ja Aasiassa. Lisäksi käynnissä on aina lyhyempiä teemaprojekteja eri puolilla maailmaa. Työn tuloksia sekä tehokasta varojen käyttöä valvotaan puolueettomien tahojen toimesta erittäin tarkasti.

Tärkein auttamistapa on kummius, jossa suomalainen kummi tukee kehitysmaan lasta ja hänen kyläyhteisöään kuukausilahjoituksella. Tällä hetkellä kummeja on Suomessa lähes 14 000. Mutta yhtä lailla World Vision myy myös eettisiä lahjoja, kerää katastrofiavustuksia ja ottaa tukea vastaan myös kuukausilahjoituksina. Halusin itse ryhtyä nimenomaan tällaiseksi kuukausilahjoittajaksi, jolloin raha menee aina kulloinkin sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Kuukausilahjoittajana summa voi myös olla pienempi, minimissään 10 euroa kuukaudessa.

Suuressa kuvassa pyritään vaikuttamaan maailman kriittisimpiin haasteisiin, jottei apu olisi laastarin kaltainen, vaan pidempiaikainen ja pysyvämpi. Näitä haasteita ovat köyhyys, väestönkasvu, ilmastonmuutos, ihmisoikeudet ja kaupungistuminen.

Keitä World Vision auttaa?

Apu kohdistuu lapsiin, World Vision suojelee ja puolustaa lasten oikeuksia.

– Pähkinänkuoressa autettavia ovat köyhät yhteisöt kehitysmaissa, lapset katastrofien keskellä, tytöt silpomisuhan alla (ehkä joku tietää #pelastapimppi-kampanjan?), kaduilla ja slummissa elävät lapset ja pakolaislapset.

Kuukausilahjoituksella autetaan kaikkein vaarallisimmissa olosuhteissa eläviä lapsia projektiluontoisesti, esimerkiksi entisiä lapsisotilaita tai slummeissa ja jengisotien keskellä eläviä lapsia. Nämä ovat niin rajuja ja vaikeasti käsitettäviä asioita, että nousee kyyneleet silmiin ja iho kananlihalle, vaikka totuudesta ei pysty käsittämään puoliakaan.

Konkreettisia esimerkkejä kenttätyöstä ja avusta

Ajattelin, että selkeintä kirjoittaa myös esimerkein auki, mitä World Vision tekee. Moni näistä asioista on niin käsittämättömiä ja niin pohjattoman surullisia, että meinaan ajautua raivon partaalle. Siksi kai yritänkin tehdä edes jotain auttaakseni.

Upotan tähän ensimmäiseksi videoklipin teille nähtäväksi, niin pystytte vähän paremmin hahmottamaan esimerkin kautta, minkälaista työtä World Vision ihan oikeasti, konkreettisella tasolla tekee.

Katulapset (Uganda)

Abdulin tarina on yhden katulapsen tarina. Katulapsia riittää maailmassa itkettävän paljon. World Vision tekee tällä hetkellä katulapsityötä Ugandassa, Busian alueella.

Alueen viranomaisia ja yhteisöjä koulutetaan lastensuojeluun ja lasten oikeuksiin liittyvissä asioissa, minkä lisäksi katulapsille järjestetään ammattikoulutusta, jotta he saisivat turvallisen elinkeinon ja elämänlangasta kunnolla kiinni. Lisäksi World Vision auttaa löytämään katulapsille uusia koteja.

Katastrofit (viimeisimpänä Beirut & Idai)
Katastrofin sattuessa World Vision auttaa hätäavun keinoin, jakaa puhdasta vettä, ruokaa, huopia ja muita perustarvikkeita, sekä auttaa jälleenrakennuksessa. Tärkeää on myös se, että järjestö pyrkii suojelemaan erityisesti lapsia katastrofin keskellä.

Silpomisen vastainen työ (Kenia & Somalia)

Silmpomisen vastaisesta työstä olenkin puhunut vuosien saatossa paljon.

Keniassa koulutetaan tyttöjä ja heidän yhteisöjään silpomisen vaaroista. Tytöille rakennetaan asuntoloita turvaamaan koulunkäynti ja vaihtoehtoisia, väkivallattomia aikuistumisriittejä järjestetään tytöille. Entisiä silpojia koulutetaan uusiin ammatteihin, mikä on olennainen yksityiskohta, mitä en ole koskaan ennen tullut ajatelleeksi.

Somaliassa keskitytään aluksi tiiviiseen yhteistyöhön viranomaisten ja erilaisten vaikuttajien kanssa. Koulutuksia järjestään uskonnollisille johtajille, opettajille, vanhemmille, pojille ja tytöille.

Väkivaltaiset konfliktit (Kongon Demokraattinen tasavalta)

Kongossa, aivan Ugandan ja Ruandan rajalla, on käynnissä 3 vuoden projekti väkivaltaisten konfliktien keskellä elävien lasten auttamiseksi. Alueella hallituksen ja kapinallisten joukot ovat taistelleet yli 20 vuotta, minkä vuoksi alueen perheet kärsivät viljelymahdollisuuksien, veden, terveydenhuollon ja koulutuksen puutteesta. Tämän lisäksi koko alue kärsii epävakaista sääoloista, ebolasta ja kolerasta. Lapsia siepataan alueella sotilaiksi.

Avun painopistealueet ovat Kongossa ruokaturvassa, hygieniassa ja lasten suojelussa.

Jengisodat (Honduras)

Myös Hondurasissa, maailman murhapääkaupungissa San Pedro Sulassa on käynnissä 3 vuoden projekti jengisotien keskellä elävien lasten auttamiseksi. Alue kärsii huumeisiin liittyvästä jengiväkivallasta, eikä asuinalueella ei ole valtionhallinnon tukea.

Avun painopistealueet ovat täällä nuorten työllistymisessä ja lasten suojelussa, mutta myös vaikuttamistyön kautta suhteiden luomisessa valtioon, yrityksiin, järjestöihin sekä mediaan, jotta alueelle saataisiin lisäresursseja.

Pakolaiset (Afganistan)

Kolmas 3 vuoden projekti pakolaisten auttamiseksi on Afganistanin länsiosassa, kolmella Heratin kaupungin alueella, jotka ovat vastaanottaneet maan sisäisiä pakolaisia. Maan yli 35 vuotta kestänyt konflikti, luonnonkatastrofit ja Covid-19 ovat kärjistäneen tilanteen todella vaikeaksi.
Ongelmia riittää toimeentulossa ja terveydenhuollossa, mutta myös lapsityövoiman käyttö ja lapsiavioliitot yleisiä, ja lasten koulunkäyntimahdollisuudet puutteelliset.

Avun painopistealueet ovat alueella toimeentulon turvaamisessa sekä terveys- ja saniteettipalveluiden kehittämisessä.

En tiedä, olenko ainoa, joka meinaa näitä faktoja lukiessa miltei lamaantua. Toisaalta näiden faktojen vuoksi en nimenomaan haluaisi lamaantua vaan toimia ja tehdä jotain! Haluaisin takaisin sitä yhteisöllisyyttä, jota koronan ensihetket toivat tullessaan, että haluttiin auttaa ja olla muita varten. Sitä tarvitaan nyt myös Suomessa, mutta etenkin koko maailmassa.

Me, joilla on resursseja auttaa, voisimme sen kyllä tehdä. Turvallisen lapsuuden pitäisi olla jokaisen lapsen oikeus.

Itse lahjoitan World Visionille 20 euroa kuukaudessa. Kymmenen euron minimisumallakin saisi jo paljon aikaan.

Lähtisitkö sinäkin kuukausilahjoittajaksi?

Esimerkiksi kympin voi aika moni meistä irrottaa kuukausibudjetistaan, kun taas jollekin maailman lapselle se tuo todella paljon apua ja turvaa.

Lahjoituksen tekeminen ei vie kuin pari minuuttia ja hoituu erittäin vaivattomasti ja turvallisesti. Voit tehdä sen täällä.

Lupaan, että jokaisesta kuukausilahjoittaksi ryhtyneestä lahjoitan 5 euron lisäsumman World Visionille kertalahjoituksena kuukausilahjoitukseni päälle. Kun olet ryhtynyt lahjoittajaksi, kommentoi siis anonyymisti tai nimimerkillä vaikka sydän-hymiö kommenttiboksiin tai laita minulle viestiä vaikka Instagramissa, niin tiedän sinun ryhtyneen avunantajaksi.

Ei vaivuta liikaa oman pään sisään, ei käännytä sisäänpäin. Pyritään pitämään silmät ja sydän auki sekä auttamaan aina, kun mahdollista.

Minulla on eräs ystävä, joka hinaa sammahtaneita autoja tien vieriltä varmaan viikoittain. Ihmettelin pitkään, että miten ne hajonneet autot aina sattuvat hänen kohdalleen, kunnes tajusin: muiden silmät ja sydän eivät ole vain yhtä valppaita auttamaan. Siellä niitä ihmisiä on autettavana, kunhan vain nostamme katseemme omasta reitistämme ja ymmärrämme antaa apuamme.

-Henriikka

Lue lisää ja ryhdy World Vision -kuukausilahjoittajaksi täällä. Kiitos <3

Muut kuin omat lapsuudenkuvani: World Vision

Haaveilen

Mietin eilen unelmia ja haaveita. Mistä tällä hetkellä ylipäänsä unelmoin.

En ollut miettinyt asiaa tiedostaen sitten vuodenvaihteen, joka on klassisesti sellaista uuden alkujen aikaa. Tiedän, että toisilla syksy on nimenomaan se hetki, kun uusi sivu tuntuu kääntyvän elämässä, mutta itselläni syksyt menevät jotenkin aina niin humisten ohi, että uudenvuodenaatto ja vuoden ensimmäinen päivä ovat aina olleet erityisiä. Silloin olen pyhittänyt aikaa uuden tulolle ja lähihistorian pohtimiselle. Tulevaisuuden haaveille.

Tietysti haaveilen silti ympäri vuoden. Haaveiluni konkretisoituu nykyisin aika vikkelästi suunnitteluksi, mutta välillä onnistun jopa sellaisessa tavoitteettomassa unelmoinnissa. Se vaatii aikaa ja rauhoittuneen mielen, mutta onnistuessaan saa koko mielen siivilleen.

Mistä sitten ihan oikeasti tällä hetkellä haaveilen?

Meni hetki saada niistä ajatuksista kiinni konkretian tasolla, sillä olen tällä hetkellä aivan älyttömän onnellinen. Huomaan, että haaveiluni on ollut siksikin melko maltillista.

Sen lisäksi, että onnellisuutta on riittänyt, aika on kulkenut kaiken lisäksi tosi hitaasti. Miten harvinaislaatuinen yhdistelmä! Tämän vuoden kuukaudet ovat tuntuneet vuosien mittaisilta, jokaiseen on mahtunut niin paljon muistoja, ettei esimerkiksi helmikuu tunnu enää tältä vuodelta ollenkaan. Olen vellonut hitaassa ajassa, keinunut ohikulkevissa mutta myös pitkään pysyvissä hetkissä ja nauttinut olostani. Nauttinut itsestäni.

Tällä hetkellä haaveilen eniten siitä, että onni kantaisi. Sen ei tarvitse olla ainaista iloisuutta, pysyvää kepeyttä, vaan voi tietysti muuttaa muotoaan elämän kuljettaessa. Mutta onnellisuuden ja toiveikkuuden toivoisin olevan rinnallani aina.

Sen lisäksi haaveilen, että pysyisin näin terveenä. Vihdoin pari vuotta vihotellut häntäluuni ja vuosia kipuillut selkäni ovat olleet hyvällä tolalla. Niskakaan ei huuda, kunhan muistan asettaa läppärini ergonimisesti.

Sitten on suuri, konkreettinen haave: oma talo, joka tuntuisi kodilta. Tajusin ensi kerran jo useita vuosia sitten, että haluan ehkä jossain vaiheessa muuttaa maaseudulle tai ainakin keskustasta syrjemmälle. Välillä edelleenkin hätkähdän sitä totuutta, että nyt sitä taloa ihan oikeasti etsitään.

Sen lisäksi haaveilen rutiinien löytymisestä, elämän rauhoittumisesta ja jonkunlaisen tasapainon tunteen löytymisestä luokseni. (Tiedän, ei saisi käyttää tuollaista passiivista ilmaisua, kuin en itse olisi päävastuussa sen löytymiseen.) Olen elänyt aikani aika vauhdikasta, totaalisen rutiinitonta elämää ja olisi mukava vaihteeksi vähän asettua. Se kuitenkin vaati edellisen kohdan täyttymistä, sillä tänne keskustakotiin en enää osaa, en ehkä ole koskaan osannutkaan, luoda rutiineita ja tapaa olla. Tämä on ollut tällainen välitila – tärkeä, intensiivinen, rakas ja visuaalinen kokemus ytimestä.

Edellistä liipaten huomaan haaveilevani usein siisteydestä, siivoamisesta. Siivoan, kun minulla on rauhallinen olo ja vapaa-aikaa. Ehkä molempien puutteesta on kielinyt se, että nuoruuden aktiivisiivoja on ollut piilossa viimeiset, hmm, 6 vuotta?

Haaveilen myös siitä, että uuden kodin löydettyä löytäisin kotiini sopivat vuokralaiset. Kaksi tässä kai parhaiten asuisi. Sellaiset keiden kanssa ei tarvitsisi vääntää, jotka arvostaisivat vihreää kattoa ja jotka ilahtuisivat, kun jätän heille skumppapullon jääkaappiin uuden kodin kunniaksi. Jotka asuisivat elämänjälkiä toki jättäen, mutta kotia kunnioittaen.

Sitten haaveilen perheestä. Lapsista. Että olisin joskus äiti. Naimisiinmenosta, kihloista ja muusta en osaa niin haaveilla, en ole koskaan osannut, mutta vanhemmaksi tuleminen on aina ollut sellainen pysyvä haave, niin kuin vaikka maailmanrauhan toivominenkin. Olen aina tiennyt, että se tuntuisi mukavalta ajatukselta, jos mahdollisuus siihen siunaantuisi ja jos elämä olisi kaikelle riittävän mallillaan.

Haaveilen myös säilyttäväni ja syventäväni ystävyyssuhteeni. Elämässä olisi kai parasta olla sellaisia ihmisiä, joiden kanssa saan olla oma itseni. Jotka ovat ihan itsejään kanssani. Olen nähnyt lähipäivinä useaa ystävääni, eilen lounaalla ja tänään aamiaisella ja illaksi olen menossa vielä illalliselle porukala, ja olen iloinnut heistä jokaisesta. Tuntuu, että olen herännyt jostain vuosia kestäneiltä päiväunilta uudenlaisella sosiaalisella sykkeellä. Kovin montaa ystävää en kaipaa, monta kohtaamista viikossa tuntuu usein jo vähän liialta. Mutta se ei tarkoita, etten kaipaisi heitä, ystäviä.

Seikkailuja olen saanut paljon, joten niistä en ehkä osaa niinkään juuri nyt unelmoida, vaikka toivoisinkin niiden jatkuvan elämässä pieninä tai suurina. Sen sijaan taidan haaveilla rauhasta, tyyntyneestä sykkeestä, ulkoilusta ja hyvänmielen liikunnasta.

Sitten on vielä läjä sellaisia tosi konkreettisia haaveita, niin kuin käytettynä löydetty, edullinen kajakki, sekä ihkaoma splitboard, joka olisi tällaiselle lyhyehkölle riittävän lyhyt. Ja kuivapuku. Ja ehkä märkäpukukin. Ja omat pelastusliivit! Sen lisäksi toivoisin Bezzerwizzer-peliin lisäkysymyksiä sekä suuret juhlat, joiden järjestelyihin voisin pitkästä aikaa panostaa. Muuta en taida nyt keksiä.

Tietysti mielessä on aina sellaisia maailmanrauhan kaltaisia suuria haaveita, kuten ilmastonmuutoksen pysäyttäminen, koronan nujertaminen ja kaikki muu haasteellisempi ja monimutkaisempi. Mutta en tiedä osaanko käyttää niiden kohdalla edes sanaa ”haaveilu” kovin helposti – ne ovat enemmänkin taisteluita, systemaattista työtä paremman eteen. Jos haluan heittää ajatukseni vapaalle ja liitoon, paineetta liitelemään, en ajattele ilmastonmuutosta. Minulla ei riitä sellaiseen virkistäytymiseen voimavarat.

Haaveilu kantaa pitkälle. Välillä mietin, että jos mieleni antaisin minun haaveilla sellaisista epärealistisen tuntuisista asioista, veisikö elämäni myös todennäköisemmin mahdottomiakin asioita kohti tehden niistä mahdollisia. Ehkä. Omat unelmani ja haaveeni ovat kuitenkin aina olleet pitkälti sellaisia, joiden tiedän olevan mahdollisia.

Haastavimmalta tuntuu löytää se rauhanomainen arki, jossa on tilaa ja aikaa siivoukselle, kalastukselle ja kirjojen lukemiselle. Jään kaiholla odottamaan, käykö se toteen.

(Tein sen taas: käytin passiivista muotoa, kuin asia ei olisi muka minusta kiinni.)

-Henriikka

Kuvat: Joanna Suomalainen
Paita, housut & korvikset / Yo Zen, kengät / second hand

2 viikon ruokahaaste: kohti kotimaisempia ja kestävämpiä ruokaostoksia

Kaupallinen yhteistyö: K-ryhmä & Asennemedia

Kaupassa käynti ja ruokaostokset, niin omien kuin muidenkin, ovat mielenkiintoisia asioita. Se koskettaa meitä kaikkia, mutta silti kaikilla on aivan omanlaiset tapansa toimia.

Olen ollut kaksi viikkoa aivan uudenlaisella ruokahaasteella. Enää en harrasta ollenkaan sellaisia kieltohaasteita kuten ennen (”ei sokeria, ei herkkuja”…) ja muutenkin pyrin siihen, etten enää kieltäisi itseltäni mitään enkä loisi mitään selkeitä sääntöjä. Sen sijaan keskityn ruokaostosteni kotimaisuuteen ja ilmastoystävällisyyteen, missä mieluusti kehittyisin ihan mestariksi saakka.

Nyt kun haaste on ohi, ja testeistä olisi tarkoitus luoda rutiineita, käyn vähän läpi koko haasteen onnistumista.

Haaste pähkinänkuoressa

Kävin kahtena peräkkäisenä viikkona Ruoholahden K-Citymarketissa tekemässä viikon ruokaostokset. Ruoholahden Cittari on lähin iso kauppani, joten päädyin sinne, vaikka tavallisesti ostospaikkani saattaakin vaihdella monien kauppojen välillä.

Lisäksi valitsin K-ryhmän kaupan sen vuoksi, että minulla on käytössäni K-Ruoka-sovellus, jonka kautta pystyy näkemään omaa ostokäyttäytymistään jopa viikon syklillä. Sen lisäksi, että app kerää yhteen Plussa-edut, kuitit ynnä muut, se mittaa käyttäjänsä ilmastoystävällisyyttä ja ostosten kotimaisuustasoa. Näihin kahteen viimeiseen keskityin itse.

Ensimmäisenä viikkona tein ostokset aivan normaaliin tapaan, miettimättä sen enempää. Toisella viikolla kävin ekan viikon datan läpi sovelluksesta suht tarkkaan ja menin sitten kauppaan vähän valaistuneempana: pyrinkin toisella viikolla valitsemaan yhä kotimaisempaa ja yhä ilmastoystävällisempää ruokaa, jotta saisin ostoskärryjeni sisällöstä yhä vähähiilisemmän ja kotimaisemman. Nyt toisen viikon jälkeen olen luonnollisesti syynännyt läpi uudet ostokseni ja saanut tietoa siitä, onnistuinko parantamaan tottumuksiani.

Alkufiilikset

Pidän itseäni suht tiedostavana ja kestävänä kuluttajana. Tiedostan kyllä senkin, että opittavaa on, ja etten ole missään nimessä edes lähellä täydellistä. Mutta jo se, etten ole syönyt vuosiin lihaa ja kanaa silloin tällöin nautittua poroa ja riistaa lukuun ottamatta, on auttanut omien päästöjen tiputtamisessa kovasti. Olin kuitenkin kiinnostunut tietämään, keinunko tällaisessa tyytyväisessä kestävyyden kehdossani ihan suotta – mitä jos ostokäytökseni onkin paljon kestämättömämpää kuin luulen?

Oli mukava saada faktaa mutuilun sijasta.

Ensimmäinen viikko

Olimme juuri tulleet reissun päältä takaisin Etelä-Suomeen, joten ostosten määrä oli suuri. Ostoskoriin lapattiin paljon kaikenlaista jugurteista kalaan ja pähkinöistä kasviksiin.

Tiedän jo entuudestaan, että varmaan puolet kauppa-ajasta, ja varmaan rahastakin, menee aina hevi-osastolla. Rakastan hedelmiä ja vihanneksia ja voisin hamstrata aina kaikki herkulliset sesonki-satsumat ja muut herkut koriini sen kummempia miettimättä.

Kalan kanssa olen tehnyt jo alkuvuonna päätöksen, että ostan enää vain kestävää kalaa. Suomalainen kirjolohi on onneksi nykyisin tällaista, minkä lisäksi ostan usein järvikalaa.

Ostoksia oli mukava tehdä, vaikka tajusin jo ostovaiheessa, että avokadot taitavat olla melkoinen taakka ostoskorissani, kuten myös juustokimpaleet ja jättimäinen törpylä turkkilaista jugurttia. Odotin kuitenkin innoissani ja yllättävän inspiroituneena tietoa, joita tulisin appista saamaan.

Ilmastoystävällisyyteni osoittautui olevan vallan hyvällä tasolla, mikä oli mukava huomata. Toki appissa vertaillaan muihin suomalaisiin ja heidän ostokäyttäytymiseensä, mutta pystyy siellä luomaan myös omankin tavoitteen.

Sen sijaan melkoinen järkytys oli, kun huomasin ostamieni ruokien kotimaisuusasteen olevan melko heikko. Mitä ihmettä? Olen kuvitellut olevani suomalaisuuden kannattaja, mutta yhtäkkiä katsoinkin numeroita selkä seinää vasten tajuten, että aivan totta, aika moni tuote oli kyllä kestävä sinänsä mutta tänne ulkomailta rahdattu.

Hyviä ilmastopisteitä tuli muun muassa perunoista, valitsemastamme kalasta ja muun muassa kotimaisista ompuista. Ostoskorissa oli runsaasti sellaista, jotka sinne saavat jäädäkin.

Sen sijaan kehnojakin ilmastopisteitä sateli: avokadot ovat ekologisesti melkoinen haaste, sillä ne vaativat niin paljon vettä kasvaakseen. Lisäksi niihin liittyy muutenkin paljon eettisyysongelmia niiden suosion kasvettua niin räjähdysmäisesti, että ehkä voisin taas ottaa ostotaukoa niistä (eihhhhh!) Tietenkin on todettava, että esimerkiksi verrattuna naudanlihaan, avokadon hiilijälki on suht pieni.

Se mikä yllätti, oli esimerkiksi satsumien ja luomusitruunoiden ilmastojälki: järjellä kun ajattelee, niin totta kai ulkomailta rahdatatut, eksoottiset hedelmät vievät palan ilmastosta, mutta sitä en niin aktiivisesti ole ajatellut kuin vaikka maitotuotteita. Toki tässäkin on muistettava, että hedelmien hiilijalanjälki on silti huomattavan pieni verrattuna esimerkiksi niihin maitotuotteisiin, ja yksittäisen tuotteen hiilijalanjäljestä kuljetuksen osuus on tosi pieni, koska logistiikka on nykyisin tosi tehokasta. Alkutuotanto määrittää pitkälti tuotteen hiilijalanjäljen.

Myös kaksi pientä, ulkomaista juustokimpalettamme saivat luvut punaiselle. Juusto on selkeästi se oma haastekohta ilmastoasiassa. Jostain tutkimuksesta luin, että juusto saattaa hyvin olla ilmastolle kestämättömämpää kuin liha – tätä täytyisikin tutkia enemmän. Tiedostan, että tämä on itselleni se kaikista vaikein paikka. Rakastan juustoa. Ja vaikka tiedän, ettei omat intohimot saisi mennä ilmaston edelle, on se silti hankalaa. Tekee mieli sopertaa, että minähän en ole lentänytkään yli 2 vuoteen, että kai minä nyt juusto saan… mutta, mutta…

Siitä sen sijaan yllätyin, että luomu- ja vapaan kananmunat olivat niin pieni ilmastopäästö. Olin kuvitellut niiden sitovan paljon enemmän.

Ensimmäisestä viikosta jäi kuitenkin innostunut olo. Tässähän ollaan aivan hyvällä tiellä, mutta vielä on paljon tehtävääkin. Jes.

Toinen viikko

Toisen viikon ostokset olivat selkeästi vähän pienemmät, sillä edellisviikolta oli jäänyt jonkun verran yli, joten hävikkiruokaa oli tiedossa. Yleensä viikon ruokaostoksemme (2 hlö) maksaa noin 120–150 euroa, tällä viikolla vain 70.

Olin varannut hyvin aikaa ja valinnut sellaisen hetken, että on oikeasti energiaa miettiä parempia valintoja kaupanhyllyillä. Se kannatti, sillä uuden oppiminen on aina aikaa ja vaivaa vievää, vaikka olisikin mukavaa.

Hevi-osastolla pyrin löytämään pelkästään kotimaisia hedelmiä ja marjoja. Sesonkiviikunoiden sijaan valitsin rasiallisen puolukkaa, ja suurimman osan eksoottisista hedelmistä jätin valitsematta. Tomaatit, paprika, kurkku, salaatit, yrtit ja idut löytyivät helposti kotimaisena. Päätimme tehdä pakasteessa olevasta kalasta kalasoppaa, joten juureksiakin nappasimme kärryihin: lanttua, keltajuurta, palsternakkaa, porkkanaa ja perunaa.

Huomasin, että tuorekalatiskiltä löytyi kotimaista kalaa paremmin kuin valmiiksi pakatuissa. Valitsimme tällä kertaa suomalaisia ahvenfileitä, varsinaista luksusruokaa. Kasviproteiineista valkkasimme suomalaista tofua sekä härkistä. Senkin huomasin ekalla viikolla, että maidosta tehdyt kasviproteiinit ovat luonnollisesti ilmastolle kuormittavampia.

Juustosta en ollut vielä valmis kokonaan luopumaan, mutta valitsin kuitenkin suomalaisen. Jälkikäteen ajateltuna olisi tietysti pitänyt valita kotimainen luomujuusto. Myös jugurtti- ja kermahyllyllä vaihdoin vegaanisiin: ruokakerman sijasta valitsin kasvipohjaisen ja turkkilaisen jugurtin sijaan kärryyn lähti soijajugurtti. Joku seuraaja vinkkasikin IG stoorieni jälkeen, että soijajugurteistakin olisi löytynyt suomalainen vaihtoehto – tätä en tiennytkään! Kotimaiset kauragurtit ovatkin jo entuudestaan tuttuja.

Keskittyminen tuotti tulosta. Sekä ilmasto-, että kotimaisuusaste ottivat harppauksia eteenpäin. Vaatiihan se toki kompromisseja, mutta ei välttämättä kerralla mitään mullistavaa. Uskon, että muutosta kannattaa ylipäänsä tehdä totutellen ja pienin harppauksin, jos halutaan kokeilusta rutiineita. Jos olisin lapannut kärryihini suoraan pelkästään juureksia ja vegaaniruokaa, olisi viikosta saattanut tulla haastava, ja ostoksista viikon kokeilu.

Juustomöllykkä tönötti ilmastosyöppöjen ykköspaikalla. Se pisti edelleen. Tälle pitää selkeästi tehdä vielä jotain. Muita selkeästi muiden yli pompanneita ilmastorasitteita oli sesonkisatsumien pussi sekä kylmästä myytävä luomuappelsiinimehu. Myös rypsiöljy vei yllättävästi ilmastovaroja, mutta toisaalta sen käyttö jakautuu todella monelle viikolle.

Fiiliksiä haasteen jälkeen

Tässä vaiheessa (juuston lisäksi) tämä on tällaista melko yksityiskohtaista speksaamista, josta ei kannata liikaa ahdistua. Ihan varmasti aion välillä itsekin ostaa satsumia ja luomusitruunoita, kuten myös appelsiinimehua. Oli vain mukavaa ja kiinnostavaa tarkastella ihan faktatiedon kanssa, kuinka mikäkin ostos oikeasti vaikuttaa. Sitä kun harvoin kovin tarkasti tulee ajateltua.

Appia käyttäessä kannattaa muistaa, että se antaa hyvän suunnan. Kauppiasvetoisissa K-kaupoissa on usein suoraan kauppiaan viljelijältä tai lähituottajalta ostamia tuotteita, eikä niistä välttämättä ole vielä täydellisiä tietoja. Koska ilmasto- ja kotimaisuustaso määritetään verrokkiryhmään nähden, ne voi viikosta toiseen heilahtaa myös tästä syystä. Kuitenkin, kokonaiskuvan ja suunnan palvelusta saa hyvin. Suosittelen tätä pikemminkin sellaiseen laajempaan tutkimukseen ja pohtimaan ”onnistuisinko muuttamaan valintojani kestävämmäksi esimerkiksi puolen vuoden aikajaksolla?”

Mutta yllättävän paljon sitä pystyy saamaan aikaiseksi yksilötasolla. Se tuntuu kyllä hyvältä ja riemulliselta. Tietenkin kannattaa kaiken lisäksi toivoa kaupan valikoimiin kotimaisia, kestäviä suosikkituotteita, jolloin muutkin tarttuvat niihin helpommin. Yleensä pystymme aina vaikuttamaan enemmän kuin aluksi uskoisimme.

Myös sen huomasin, että suuren kaupan valinnassa on se hyöty, että valikoimaa ihan todella löytyy: esimerkiksi kestävän kalan valitseminen ei ole joka lähikaupassa aivan yhtä helppoa. Toisaalta taas ihmiset kulkevat usein suuriin kauppoihin useammin autolla, mikä taas vesittää aika paljon päästöjen vaikutusta kokonaisuudessa. Kulje siis mieluummin jalkaisin tai vaikka fillarilla!

Pieni mutta itselle suurelta tuntuva asia oli myös, että muistin toisella kerralla ottaa mukaani omat kauppakassit. Parasta. Sen lisäksi kannattaa esimerkiksi muistaa, ettei hevi-osaston hedelmiä tarvitse välttämättä aina pussittaa vaan hintalapun voi lätkäistä hedelmän tai vihanneksen päälle suoraan. Nykyisin kaupoissa jaetaan myös paperi- ja biojätepusseja, joita voi myöhemmin käyttää biopusseina. Näihin ei kovin tiukkaan kannata kuitenkaan lätkäistä sitä kauppatarraa, sillä muovinen tarra ei ole biohajoava ja se tulisi irrottaa ennen käyttöä.

Ehdoton oppi haasteessa oli myös se, että kauppaan kannattaa mennä riittävästi syöneenä muttei ähkyssä. Näin ollen kaikkiin mielitekoihin ei tule tartuttua ja on virtaa valita paremmin.

Ovat ajat kyllä muuttuneet. Kymmenen vuotta sitten aloin ehkä hiljalleen miettiä näitä kestävyysasioita, mutta tämä taso on kyllä iskenyt päälle aivan parin vuoden sisään. Kaiken tiedon ja oppimisen tahti on ollut viimeisinä vuosina niin luja ja kiihtyvä, että välillä tulee sellainen olo, että kunpa ei tarvitsisi ajatella yhtään mitään ja voisi mennä kauppaan ja heittää koriin HK:n sinisen lenkin ja pari kaljaa.

Onneksi sentään huomattavasti suuremman osan ajasta pystyn pohtimaan, että tällainen elämäntapa on innostavaa. Välillä siihen on resursseja ja voimavaroja enemmän, välillä vähemmän, mutta suunta on kuitenkin koko ajan eteenpäin ja kohti parempaa. Toivoa kirkkaammasta tulevaisuudesta on, kunhan sitä jaksaa pitää yllä – niin yksilöt, mutta eritysesti suuremmat tahot ja toimijat. Jokaisella meillä on mahdollisuus vaikuttaa, ja se kyllä tuntuu tosi hyvältä.

Jos teillä on omista ruokatottumuksista ja niiden muutoksista hyviä pointteja, niin arvostan tosi kovasti, jos jätätte kommenttiboksiin ajatuksia kaikkien luettavaksi. Olisi muutenkin kiva kuulla, millaista tällaista haastetta oli seurata. Ahdistiko vai innostiko, kiinnostiko vai puuduttiko?

Kaikkea hyvää sunnuntaihin ja pian alkavaan uuteen viikkoon!

-Henriikka

K-Ruoka-sovelluksen saa ladattua app-kaupoista haulla ”K-Ruoka”. Lue lisää appista tästä.

24 tuntia Nuuksiossa – syyslomalla kansallispuistossa

Kaupallinen yhteistyö: Visit Espoo

Vietin viime viikon loppuperjantain sekä alkulauantain Nuuksion kansallispuiston hellässä hoivassa. Vuorokausi Nuuksiossa tuntui useammalta päivältä, sillä 24 tuntiin tuntui mahtuvan niin paljon.

Oli erikoista tulla ”vierailulle” niin tuttuun paikkaan. Olen ollut Nuuksiossa lukuisia ja lukuisia kertoja, viettänyt siellä aikaani rauhakseltaan ja kierrellyt paikkoja. Muutamia kertoja olen ollut yötäkin teltta-alueilla ja vuodenvaihteessa Oravankolon eräkämpällä, mutta pääosin olen vain päiväretkeillyt. Nuuksio on ollut viimeiset 10 vuotta se lähikansallispuisto, johon lähteä joko bussilla tai laina-autolla, jos on kaivannut luonnonrauhaa.

Mutta niin sitä vain vanha koirakin oppi uusia temppuja, kun kerrankin joku toinen päätti vuorokauden ohjelmasta. Sain kokea klassisen luonnon ihastelun ja Luontokeskus Haltian vierailun lisäksi pelkästään sellaisia asioita, joita en ollut Nuuksiossa ennen tehnyt ja joita en oikeastaan tiennyt olevan edes olemassa.

Vuorokauden syksyinen ohjelma Nuuksioon

Saapuminen Nuuksioon

Yllä näette uskomattoman taidonnäytteen siitä, kuinka citymuijasta kuoriutuu todellinen eräilijä noin 30 sekuntin aikana. Tämä jos joku on spesiaalitaitoni.

Me saavuimme paikalle omalla autolla, mutta olen kulkenut useita, useita kertoja paikan päälle myös julkisilla. Bussit kulkevat muun muassa Haltian Luontokeskukselle, Haukkalammelle sekä kesäaikaan myös esimerkiksi Kattilaan, aivan yleisen nuotiopaikan hollille. Ajankohtaiset tiedot voi aina tarkistaa esimerkiksi Luontokeskukselta.

Yöpyminen Tentsile-teltassa

Kirjoituksen ensimmäisessä kuvassa näette telttapaikamme ja yösijamme, joka löytyi tällä kertaa puusta. Finland Naturally/Retkipaikka on koko kesän ja syysajan vuokrannut valmiiksi asennettuja Tentsile-telttoja Nuuksion Pohjoisella Portilla, Salmen ulkoilualueella, ja pääsimme nyt kokeilemaan palvelua.

Majoituspakettiin kuuluu:

– yö valmiiksi asennetussa Tentsile-teltassa
– makuupussi ja lineri (makuupussilakana)
– pyyhe (lähellä wc- ja suihkumahdollisuudet)
– aamiainen

Hintaa kokonaisuudella on 180€/2hlö

En ollut ennen käynyt Nuuksion pohjoisportilla. Syksyisin kahvila palvelee viikonloppuisin vierailijoitaan, ja miljöö on kyllä erittäin kaunista. Lehtipuumaastoa, vanhoja rakennuksia ja luonnonrauhaa, sekä paljon tilaa olla aktiivinen, jos esimerkiksi sporttipäälle sattuu.

Tentsile-majoituksia voi yhä varata ja se on mahdollista vaikka talvellakin, mutta silloin on oltava toki jo talviretkeilytaidot hallussa.

Varhainen päivällinen ja musisointia

Alkuillan seuraava etappi oli kevyt päivällinen Nuuksion Taian nuotiopaikalla, jonne kävelimme reilun kilometrin verran teltaltamme. Korissa oli valmiina Muu-makkarat (paras kasvismakkara!), perunasalaatit, omenapiirakat ja juomat, ja kävimme nuotiolle samantien makkaroita paistamaan.

Nuuksion Taika on jo pitkään kansallispuistossa ja lähialueella toiminut yritys, joka vuokraa tiloja, nuotiopaikkaa, majoitusta, sekä järjestää ohjattuja retkiä ja toimintaa alueella. Nuotiopaikan vieressä on esimerkiksi aivan upea “Nuuksion Wäinölä”, vanha perinteinen hirsirakennus, jota käytetään erilaisissa tilaisuuksissa ja juhlissa (ks. kaksi kuvaa ylemmäs & kaksi kuvaa alemmas).

Nyt korona-aikaan erityisesti yritykset ovat vuokranneet tätä Nuuksion Taian nuotiopaikkaa, että työntekijät pääsevät turvallisesti kokoontumaan yhteen. Syyslomalla Taika järjestää perheille monipuolista (ja turvallista) ohjelmaa, joihin liittyy muun muassa musisointi, käsillätekeminen ja eräperinteet. Ainakin kuuleman mukaan ohjelma on sellaista, että voisin lapsekkaana viedä mieluusti omat lapseni sinne. Nyt tyydyn siihen, etten ehkä sovi aivan tuohon perheellisen kohderyhmään.

Myös me saimme nauttia ohjelmapuolesta hetken verran, kun Ulla Hillebrandt soitti meille kannelta ja esitti perinnemusiikkia pihan vanhassa aitassa. Akustiikka oli niin lumoava, että yhdyin jopa lauluun, vaikka vannoin ennen laulun alkua etten ikimaailmassa tekisi niin.

Wine in the woods -viininmaistelu metsässä

Huumaavan musisoinnin ja syönnin jälkeen taapersimme takaisin Nuuksion Portille. Olisimme mielellämme jääneet vielä kuuntelemaan Kalevalaa kanteleen säestyksellä, mutta olimme sopineet osallistuvamme tapahtumaan, johon minun on pitänyt jo pitkään osallistua. Heti kuultuani Wine in the Woods -tapahtumasta, tiesin että joskus pitää päästä vielä mukaan. Nyt oli sen aika.

Aloitimme kierroksen puolen tunnin aistipolulla oppaan kanssa. Sen jälkeen saavuimme visuaalisesti rakennetulle maistelupaikalle, jossa viiniasiantuntijamme otti heti homman haltuunsa. Vajaa parin tunnin aikana maisteltiin kestävästi tuotettuja eurooppalaisia viinejä, kuultiin reilusti infoa viineistä ja makupareista ja pohdittiin, miten metsämiljöö vaikuttaa makuaistiimme ja -kokemukseemme.

Parasta kaikessa ei ollut suinkaan viinit vaan auringonlaskun hämyinen tunnelma ja syksyn tuntu ympärillä. Aurinko laski hiljaa mailleen, samalla kun maistelijat löysivät uusia makuhermoja ja mielipiteitä. Niin klassisen suomalaista oli sekin, että kielenkannatkin lopulta irtoilivat, kun muutama maisteluannos oltiin saatu maisteltua.

Viinien jälkeen mutustimme vielä oman iltapalamme ja uinahdimme puukotiimme.

Heräily ja aamiainen Tentsile-kylässä

Naurattaa niin paljon tuo alla oleva kuva. Näyttää siltä kuin en haluaisi herätä ollenkaan, vaikka totuus on oikeasti aivan toinen. Olin vain vielä vähän tokkurassa.

En voi väittää, että puuteltassamme olisi nukuttanut kuin kotona, mutta siitä on syyttäminen myös täysikuuta taivaalla. Oli upeaa herätä yölliselle pissareissulle, kun aivan valtava kuu möllötti yläpuolella valaisten koko tienoon.

Tentsile-yöpymiseen kuuluu myös aamiainen, jonka voi nauttia joko noudettuna teltalla tai majoittujien taukotuvassa parin sadan metrin päässä. Me kävelimme kimpsuinemme ja kampsuinemme kahvinkeittoon taukotuvalle ja keitimme ihanan, höyryävän pannun kahvia ja söimme aamiaista varmaan kokonaisen tunnin.

Oli mukava huomata, että kaikki palveluntuottajat olivat ottaneet tosi hyvin erikoisruokavaliot huomioon. Tämä ei ole aina yhtä yksinkertaista, tiedän kokemuksesta.

Fatbike-pyöräilyä Nuuksion pyöräreiteillä

Voi olla vaikea uskoa, mutta en vielä pari vuotta sitten syttynyt maasto- tai fatbike-pyöräilystä juurikaan. Se tuntui vaikealta ja vaivalloiselta, koko ajan piti ajatella eikä voinut vain nauttia. Vaan nytpä tilanne on toinen! Useiden pyöräilykertojen aikana tästä on tullut aivan suosikkilajejani. Edelleen turhaudun, jos reitti on aivan tuhottoman vaikea ja pyörää pitää enemmän tunkata kuin ajaa. Mutta osaamiseni on mennyt niin paljon eteenpäin, että otsakaan ei ole enää kurtulla, vaan voin nauttia kikkailusta ja vauhdista.

Lähdimme polkemaan majapaikastamme, jossa toimii myös fatbike-vuokraamo, Biking.fi. Firma vuokraa pyöriä sekä Nuuksion Pohjoisportilla että Luontokeskus Haltiassa, joten päädyimme vuokraamaan pyörät pohjoisesta mutta palauttamaan ne Haltiaan. Yleensä vuokraukset tapahtumat omatoimisesti nettivarauksen kautta.

Nuuksion ollessa kansallispuisto, ei kaikkialla pyöräily ole sallittuja. Esimerkiksi Luontoon.fi-sivulta löytää pyöräilyreittikartan, jonka avulla reitin voi suunnitella. Pohjoiselta portilta aloittessa vastassa on ensin Salmen ulkoilualue, joka toimii jokaisenoikeuksilla, joten pyöräilyreittien valinta on siellä vapaampaa.

Maasto on erittäin mäkistä, joten päätöksemme hiettömästä, rennosta lenkistä ei aivan pitänyt paikkaansa. Mutta oli sitäkin hauskempaa. Suurimmat kiksit sain ehdottomasti alamäissä, joissa vauhti kiihtyi niin, että seuraavaan ylämäkeen sai taas hyvän startin.

Avokanoottimelontaa Haukkalammella

Haukkalampi on Nuuksion suosituimpia ellei suosituin kohde. Parkkikselta lähtee monia hyvin reititettyjä polkuja ja tämä on se paikka, johon erilaiset ryhmät, vaihtarit, kouluporukat ja muut Nuuksioon tutustujat löytävät itsensä. Haukkalampi on aivan upea kohde, maisemat ovat kauniit ja jylhät. Mutta jos yksinoloa kaipaa, niin tämä ei ole oikea paikka etenkään kauniina viikonloppupäivinä. Haukkalampi on vasta-aloittavalle retkeilijälle aivan erinomainen starttipaikka, ja itsekin pyrin näihin maisemiin pääsemään vähän rauhallisempina sesonkeina. Esimerkiksi arkipäivinä talvisin on saanut olla aivan ylhäisessä rauhassa.

Nuuksion maine on helposti “ruuhkainen” ja se johtuu juuri siitä, että tietyt paikat ja reitit keräävät ison massan hyvinä päivinä. Suosittelen kuitenkin tutkailemaan Nuuksion karttaa vähän laajemmin. Itse en yleensä Nuuksiossa käydessäni näe juuri ketään, vaan aivan rauhassa saa kulkea. Paljastaisin teille tietysti suosikkisalapaikkojani, mikäli en haluaisi, että ne myös pysyvät salaisina. Hih. Toki kansallispuistossa on aina myös muistettava säännöt. Tulia ei saa tehdä kuin laillisilla tulipaikoilla ja yöpyminen on sallittu vain merkityillä yöpaikoilla. Että kyllä ne omatkin “salapaikat” on aivan googlattavissa.

Tällä kertaa tutustuimme Haukkalammen alueeseen kuitenkin ihan uudella tavalla. Natura Viva pitää aina kesäkauden vuokrauspistettä Haukanpesällä. Avokanoottien lisäksi vuokrattavina ovat olleet myös SUP-laudat. Tältä vuodelta kausi päättyi tuohon päivään, kun olimme melomassa, ja syyskuun viikonloppujen jälkeen sulkeutui myös vuokrauspisteen yhteydessä toiminut kesäkahvila, mutta ryhmille vuokrausta vielä tehdään.

Haukkalampi on pieni ja sievä sekä tuulelta hyvin suojassa, joten se sopii kaikentasoisille melojille hyvin. Tämä olisi oiva paikka kokeilla ensi kerran melontaa. Me keskityimme fiilistelyyn ja kalliomaiseman ihailuun. Vastarannalla laitoimme myös kanootin hetkeksi laituriin ja kiipesimme kallioille maisemia ihailemaan. Kyllä ruska on vain upea, ihan aina.

Luontokeskus Haltia ja näyttelyt

Yksi suosikkipaikkojani Nuuksiossa on Luontokeskus Haltia. En tiedä miksi, mutta olen tuntenut täällä aina oloni hyvin kotoisaksi – siitäkin huolimatta, että rakennus on hyvin jylhä ja näyttävä. Ehkä puu rakennusmateriaalina tekee kaikesta jotenkin sympaattisempaa ja lähestyttävämpää. Knoppitietona voinkin kertoa, että Haltia  on Suomen ensimmäinen kokonaan massiivipuuelementeistä rakennettu julkinen rakennus. Se on arkkitehti Rainer Mahlamäen suunnittelema ja kalevalaisen taruston inspiroima.

Toisaalta sekin luo erittäin paljon kodinomaista ja rentoa tunnelmaa, että ravintolassa, “museokaupassa” ja jopa näyttelyiden puolella pyörivät ihmiset ovat aika rennosti pukeutuneet. Itsellänihän oli pyöräilyhiki ja pipo, sekä flanellipaita, jollain toisella oli pehmustetut pyöräilyhousut, joissa näkyi takalokarittoman pyörän aiheuttama kuravana alaselästä niskaan saakka. Täällä saa ainakin olla oma itsensä.

Olen kiertänyt Haltian Suomen luontoon sekä vuodenaikoihin keskittyvän päänäyttelyn monesti, mutta aina se antaa jotain uutta ajateltavaa. Suosittelen vähintään kerran vierailemaan niin, että on oikeasti aikaa ja ajatus mukana. Opastetun kierroksen saa myös ääninauhana, jos näyttelystä haluaa saada enemmän irti. Oma suosikkini on jo pari vuotta ollut upea ääni-installaatio-huone. Päänäyttelyn lisäksi mukana on aina vaihtuva näyttely tai näyttelyitä: tällä hetkellä erityisesti perheen pienimpiä ilahduttava Liito-orava-seikkailu.

Lounas Ravintola Haltiassa

Vielä viimeisenä etappina matkallamme oli Luontokeskuksen omassa Ravintola Haltiassa nautittu lounas. On ihan uskomatonta, miten paljon ja millaisella ilolla sitä syökään, kun on ollut aktiivinen.

Ravintola Haltia on auki tällä hetkellä Luontokeskuksen aukiolopäivinä keskiviikosta sunnuntaihin, paitsi syyslomaviikolla (12.–18.10.) se palvelee joka päivä. Luonto lautasella -lounas tarjoillaan klo 11–15, ja sen saa joko keitto+salaattilounaana 14 euron hintaan tai pääruoalla kaiken päälle 18 eurolla. Kumpaankiin kuuluu myös jälkiruoka. Myös ala carte -annoksia myydään kaiken ohessa, sekä kahvilatuotteita koko aukioloajan.

Vierailupäivämme pääruoat olivat poroa sekä ahventa, joista itse valitsin ahvenen ja poikaystävä poron. Olisimme pärjänneet hyvin ruokaisalla ja runsaalla alkupalapöydälläkin, mutta pääruoat olivat kyllä tosi herkulliset. Enkä varsinaisesti itkeskellyt, kun sain keliaakikkona gluteenittomaksi jälkkäriksi porkkanakakkua.

Sellainen oli vuorokautemme Nuuksiossa. Paljon uutta ja ihanaa, paljon syksyistä ihasteltavaa ja monin aistein koettavaa.

Olen välillä vähän laiska selvittämään paikallisten yrittäjien palveluita nimenomaan luontoalueilla ja kansallispuistoissa, kun olen niin tottunut retkeilemään totuttuun tapaan ja selvittämään kaiken itse. Mutta hitsi vie tuo lisäantia ostaa palvelu tai pari joltain, joka oikeasti tuntee alueen ja on vihkiytynyt tietyille asioille ja kokemuksille. Tuntuu myös, että liian moni kuvittelee palveluiden maksavan aivan maltaita, vaikka totuus on usein ihan toinen. Sitä paitsi, monesti toistamani lause, nyt jos koskaan pienyrittäjät todella tarvitsevat tukeamme.

Ehkäpä syyslomaksi ei siis tarvitse kammeta itseään minnekään kovin kauas, vaan uutta ja mielenkiintoista voi löytää myös aivan läheltä. Jopa entuudestaan tutustusta paikasta.

-Henriikka

Tutustu Nuuksion syyslomatarjontaan kokonaisuudessaan täällä

Tsekkaa myös muut Espoon syysvinkit täältä

Kuvien edit: Toni Eskelinen

Hälläväliä-pukeutumisen ABC

Sain pari päivää sitten välikäden kautta sydäntä lämmittäneen kohteliaisuuden. Designkaverit-tili oli tilillään kyselleet inspiroivia pukeutua, ja joku oli nostanut minut:

“Aamukahvilla-Henriikka inspiroi hälläväliä-pukeutumisellaan.”

Joku voisi ehkä ajatella toisin, mutta itse otin tuon suurena kohteliaisuutena. Onpa mukavaa, jos telttakokoiset villapaitani, monenkirjavat anorakkini ja ikuisen vanhat Levikseni voivat tuoda inspiraatiota jollekin.

Kieltämättä oli vähän hälläväliä-olo, kun tänään taas saksin etuhiuksiani lyhyemmäksi silmät kiinni. Tuli ihan riittävän hyvät.

Kyllähän minä tyyliäni mietin yllättävän paljonkin. Tuo kohteliasuus kertoo kuitenkin siitä, että olen onnistunut tavoitteessani olla ottamatta liian vakavasti, olla olematta liian siloiteltu. On kiva katsoa vaatetta ja ajatella: “Tuo on periaatteessa niin kamala että upea. Kokeilenpa tuota!” Ja erityisesti second handinahan tällaista kimpsua ja kampsua löytyy vaikka pilvin pimein.

Muistan opiskeluaikojeni kirppispaidan, jossa Hessu Hopo pelasi jalkapalloa. Pallo oli sellainen kudottu, irrallisena muutamalla pistolla roikkuva pompula. Ihmettelin, etten voittanut sillä kulttuurituottajien pikkujoulujen “rumin villapaita” -kilpailua.

Leikkisyyden ja itsekriittisyyden hyllyttämisen rinnalla hälläväliä-pukeutumiseen kuuluu kokeilunhaluisuus. Yhdistellä voi mitä tahansa ja miettiä sitten päivän päätteeksi, toimiko. Tänään minulla oli punainen silkkipaita ja vihreä trenssitakki. Ehkä ne olivat vähän liian jouluinen väriyhdistelmä, mutta tulipahan kokeiltua.

Kulmakivenä pidän myös sitä, että jo näennäisesti valmiiseen kokonaisuuteen lisätään vielä yksi asuste. Yleensä päähine, vaikka iso villapipo tai lierihattu. Mutta yhtä lailla esimerkiksi näyttävät korvikset, päähän sidottu silkkihuivi tai kultainen donitsi ajavat asian.

Mitähän muita ohjenuoria antaisin?

Ylisuuret mutta kestävät villapaidat (+ akryylin täyskielto), mukavat jalkineet ja mukavuus ylipäänsä, maata laahaavat second hand -takit, värikkäät mekot ja vallattomat materiaalikombot: nahkahameen kaveriksi voi laittaa mohairneuleen ja silkkimekon päälle heittää jämäkän farkkutakin. Myös outdoor- ja cityvaatteita yhdistellään mielestäni aivan liian vähän. Olen hankkinut parhaita kaupunkivaatteitani Partioaitasta.

Sitten kertoisin, ettet luultavasti tarvitse mitään uutta. Voit tutkailla uteliaasti omaa vaatekaappiasi, lainailla luvan kanssa tai luvatta ystäviltä tai perheenjäseniltä (huomioi ennakkoluulottomasti esimerkiksi isäsi collegepino ja tietysti säästetyt ysäritakit) ja adoptoida muilta turhaksi jääneitä. Jos tarvitset pientä säväytystä tyyliin, niin osta joko ikuista tai lähes ikuista tai luota käytettyyn.

Sen lisäksi huolla, hoivaa ja rakasta. Viihdy vaatteissasi ja anna niiden pysyä kanssasi pitkään.

Tänään sain vähän erilaisen kohteliaisuuden.

Joku kommentoi Instagramissa, että näytän aivan Laura Huhtasaarelta.

Siitä en ollut imarreltu, vaikka häntä kauniina pidänkin. Ja vaikka häntä, pahus sentään, ehkä etäisesti muistutankin.

No, hälläväliä.

-Henriikka

takki/ystävän vanha, villapaita/H&M (2011), pipo/Myssyfarmi, kengät/Icebug, farkut/second hand

Kuvat: Dorit Salutskij

Siviilisääty: naimaton, eiku…

Olen lähiaikoina joutunut pari kertaa kirjoittamaan johonkin viralliseen paperiin siiviilisäätyni.

Oli kyllä erikoinen fiilis tajuta, että siviilisääty ei olekaan naimaton, vaikka naimisissa en olekaan, vaan… Eronnut.

Siviilisäätyni on eronnut! En todellakaan tiennyt, että sellainen siivilisääty voi edes olla?

Siviilisäätyluokitus on seuraava:

– naimaton
– naimisissa
– eronnut
– leski
– rekisteröidyssä parisuhteessa
– eronnut rekisteröidystä parisuhteesta
– leski rekisteröidyn parisuhteen jälkeen

Tuota listausta lukiessa nousee kyllä aivan karvat pystyyn. En ollut aiemmin hoksannut, että joku näin kivikautinen järjestelmä voisi edelleen olla aktiivisessa käytössä. Onhan tuokin nyt aivan älytöntä, että esimerkiksi leskeksi jääneen tulee luokitella itsensä leskeksi jääneeksi “rekisteröidystä parisuhteesta.”

Mihin tällaista järjestelmää edes tarvitaan?

Tämähän tarkoittaa, että jos en enää koskaan menekään naimisiin, mutta olen esimerkiksi 70 vuotta parisuhteessa, niin siviilisäädyltäni olen silti eronnut.

Ei, se ei vaikuta onneksi identiteettiini. Lähinnä hätkähdin tätä koomista tosiasiaa. Ja ei, mielestäni yhteiskunnan rahoja ei tulisi ensisijaisesti käyttää tämän järjestelmän uusimiseen, vaan paljon tärkeämpiin asioihin, niin kuin vaikka ilmastonmuutoksen ehkäisyyn. Tai sukupuolitasa-arvon edistämiseen. Tai mielenterveystyöhön. Tai yksinäisyyden estämiseen.

Mutta jos saisin päättää, kantaisinko esimerkiksi lopunelämääni siviilisäädyssäni elämäni alkupuoliskon eroa, niin vastaisin vikkelästi: En.

-Henriikka

3 helppoa sesonkireseptiä: Gluteeniton syysaamupala, -välipala ja -iltapala

Kaupallinen yhteistyö: Elovena Gluten Free & Asennemedia

Tuntuu, että tänä vuonna saan viettää ennätyspitkän ruska-ajan. Ajoin pohjoiseen, kun ruska oli vasta alkamassa ja palasin alas, kun viimeiset ruskat karisivat Kilpisjärvellä, ja Saanalla pystyi jo heitellä lumipalloja. Etelässä syksy on vasta kukassaan, ja saan taas kokea kaiken. En valita. Syksy on lumoava vuodenaika.

Reissuelämä ei kuitenkaan ole välttämättä aina ruokailutottumuksilleni pelkkää lumoavuutta. Vaikka innostunkin huoltoasemaelämästä ja reissupakun takakontissa nautittavasta trangia-lounaasta, huomaa usein syötyä aika paljon yksipuolisimmin ja ravintoköyhemmin kuin kotioloissa. Varsinkin Lapin reissuilla ulkona syöminen tuo myös salakavalasti lisärasvaa ja -suolaa ruokiin. Jossain kohtaa tulee aina olo, että saisikohan täältä vaikka kaurapuuron mustikoilla ja ison vihersalaatin?

Kotiinpaluusta inspiroituneena tässä olisi teille kolme piristävää, syksyistä välipalaa. Yhden nimesin aamupalaksi, toisen välipalaksi ja kolmannen iltapalaksi, mutta yhtä lailla kaikki sopivat kaikkiin hetkiin. Syksy on sesonkina sellainen, jonka mauista ilahdun isosti. Kotimaiset omenat, kriikunat ja luumut, sekä marja-aroniat pensaissa ja puolukat metsissä maistuvat uuden alulta.

Kaurapuuro kotimaisilla omenaherkuilla

Elovena Gluteeniton Iso täysjyväkaurahiutale
– Kotimaisia omenoita
– Nokare voita
– pieni lusikallinen sokeria
– ripaus suolaa
– Lisäksi esim. manteleita ja kauramaitoa

Omenoiden karamellisointi:

Sulata paistinpannulla nokare voita ja paistele lohkottuja omenoita siinä muutama minuutti keskilämmöllä. Kun omenat ovat ruskistuneita ja pehmenneitä, lisää päälle pieni lusikallinen sokeria ja hyppysellinen suolaa ja paista vielä pari minuuttia lisää, kunnes sokeri on sulanut ja karamellisoitunut.

Karamelliomenoiden lisäksi puuron päälle sopii esimerkiksi mantelit ja kauramaito.

Tästä tuli kertaheitolla suosikkini! Nuo Elovenan Isot kaurahiutaleet ovat jo pitkään olleet suosikkejani puuroon, sillä koostumuksesta tulee mukavan ruokaisa eikä sellainen löllykkä yhtään. Mutta näillä päällisillä ja reilulla satsilla kauramaitoa puuro oli ihan taivaallinen kokemus.

Kaura-omena granola ja syksyinen jugurttiannos

Granolaan:
Elovena Gluteeniton luomu täysjyväkaurahiutale tai Iso täysjyväkaurahiutale
Pähkinöitä, siemeniä..
Leseitä: Tattarihiutaleet, kaurarouhe…
Kuivattuja omenoita, rusinoita, Elovena Gluteeniton välipalakaurakeksi

Lisäksi:
Maito- tai kasvijugurttia
Puolukoita
Kotimaisia omenoita
Muutama tippa hunajaa

Granolan teko:

Sekoita kulhossa kaurahiutaleet ja muut leseet, sekä murskatut pähkinät ja siemenet sekä kaikki muu, jonka haluat paahtaa. Kiehauta kattilassa vähän vettä ja lorauta sekaan siirappia ja öljyä. Kaada neste kulhoon granola-sekoituksen päälle ja sekoita kunnolla niin, että neste imeytyy ja koko seos kostuu. Levitä seos leivinpaperinpäälle uuninpellille tasaisesti. Paista granolaa 150 asteessa,vartin välein käännellen, noin 45 minuuttia. Paistoaika vaihtelee uunista ja määrästä riippuen, mutta tarkkaile koska granolaa kuivuu ja saa rusehtavan pinnan.

Granolan tekeminen uunissa on helppoa, mutta vie toki aikaa. Kerralla kannattaakin tehdä reilu satsi, sillä valmis granola säilyy hyvänä pitkään. (Psst! Erinomainen joululahjavinkki ystävälle esimerkiksi kauniiseen paperipussiin pakattuna).

Tätä kokonaisuutta saa tuunailtua vaikka miten helposti, ja myös ylijäämä-kuivaruoalle löytyy oivallinen tilaisuus päästä käytetyksi. Itselläni oli retkeltä jäänyt yli muun muassa rusinoita ja Elovenan gluteenittomia kaurakeksejä, joten heitin rusinat sekä murskatut kaurakeksit sekaan vielä kaiken päätteeksi. Myös kuivatut puolukat olisivat varmasti sopineet joukkoon erinomaisesti.

Kaurapalat ja porkkana-lehtikaalilevite

Tämä leviteohje on napattu suoraan Elovenan sivuilta. Sivuilla on muutenkin paljon inspiraatiota ja ruokareseptejä, joiden avulla elämästä tulee aika paljon helpompaa ja ruoasta monipuolisempaa. Jätin levitteen ohjeesta sokerin pois, sillä porkkana makeutti sitä mielestäni riittävästi ilmankin.

Gluteeniton lehtikaali-porkkanalevite

6 kpl porkkanaa (noin 500 g)
5 dl lehtikaalia (n. 30 g)
0,5 tl chilijauhetta
0,5 tl suolaa
3 rkl rypsiöljyä
1 tl sitruunamehua

Lisäksi:
Elovena Gluteeniton halkaistu kaurapala
(varmasti myös Elovena Gluteeniton kaura-porkkanasämpylät sopisivat)

Levitteen teko:

Keitä porkkanat lähes kypsiksi.
Paista lehtikaalia öljyssä muutaman minuutin ajan.
Yhdistä kaikki ainekset ja aja seos tehosekoittimella tai sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi.

Itse lisäsin leipien päälle vielä porkkana- ja juustoviipaleita, mutta tässäkin yhdistelyssä vain taivas on rajana.

Sen lisäksi, että reissuelämä tuo epätasapainoa ruokavaliolleni, on se valitettavasti vaaranpaikka myös suolistolleni. Sairastan keliakiaa, mikä tarkoittaa, että murunenkin gluteenia on suolistolleni erittäin haitallista. Usein keliakiasta puhutaan virheellisesti allergiana, mutta todellisuudessa keliakia on tauti, jossa tiettyjen viljatuotteiden sisältämä gluteeni aiheuttaa ohutsuolen limakalvolla tulehduksen ja edelleen suolinukan vaurioitumisen. Saattaa helposti näyttää liioitellulta, että pyydän esimerkiksi hotellin aamiaisella erillisen voipalan leivälleni ja käytän eri voiveistä, mutta todellisuudessa tämä on itselleni pakollista.

Minulla on ihokeliakia, joten en saa koskaan vatsaoireita niin kuin suurin osa keliaakikoista, vaan iholleni nousee vesikellomaista ihottumaa. Oma tauti puhkesi vuonna 2014, jolloin ihoni oli tätä täynnä, mutta iho-oireet poistuivat onneksi täysin gluteenittomalla ruokavaliolla noin puolessa vuodessa. Kuitenkin välillä edelleen iholleni nousee valitettavasti suolitulehduksen aiheuttamaa vesikelloa. Asioita myydään välillä gluteenittomasti, vaikka ne eivät todellisuudessa sitä olisi. Lisäksi otan tietysti itsekin ”tietoisia riskejä” syöden turvallisen oloisissa ravintoloissa, joiden keittiöt eivät kuitenkaan ole täysin gluteenittomat. Varsinkin ulkomaan reissujen jälkeen huomaan usein ihoni nousseen finnien näköisille kuplille, yleensä nämä ilmaantuvat itselläni kasvoihin. Kotiolot turvaavat sen, että saan jälleen keskittyä täysin gluteenittomaan ruokaan ilman riskitekijöitä.

Vaikka kaura on itsessään gluteeniton vilja, normaali kaura ei minulle sovi. Mutta gluteeniton kaura onneksi sopii! Gluteenittomien kauratuotteiden valmistusprosessissa on varmistettu, että kaura on taatusti gluteenitonta. Elovena sai valikoimiinsa gluteenittomia kauratuotteita hetken aikaa sitten, kun entinen Provena yhdistyi Elovenaan saaden uuden nimen: Elovena Gluten Free. Nämä tuotteet ovat keliaakikolle täysin turvallisia käyttää, sillä ne sisältävät vain gluteenitonta kauraa.

Meneekö joku välipaloista teillä testiin? Toivon mukaan menee, uskallan suositella lämmöllä näitä kaikkia.

Itse istuskelen tällä hetkellä aamutakissani sohvalla ja kirjoitan. Tästä tuntuu tulevan hyvä päivä. Ihanaa on sekin, että päätin kirjoittaa ennen aamiaista. Kohta voin laittaa läppärinkannen alas ja aloittaa aamupalan teon. Granolaa on vielä reilusti jäljellä, joten sitä syön ainakin. Kahvit keitän myös, totta kai. Huijasinkin jo vähän syöden yhden kotimaisen ompun tässä kirjoitustyön äärellä.

Ruoka on ihana asia, ja luonnollista, monipuolista, ravintorikasta mutta yhtä lailla ilahduttavaa ja piristävää ruokavaliota tulisi kyllä vaalia. Miten onnellista onkaan, että ruoka tarjoaa meille sellaisia mahdollisuuksia kuin tarjoaa, olisimmepa sitten erityisruokavalioisia tai emme.

-Henriikka

Kuvien edit: Toni Eskelinen