Kaupallinen yhteistyö: Nanso
Välillä tuntuu, etten malta odottaa, että pääsen kirjoittamaan jostain asiasta. Nämä Nanson uudet pellavavaatteet ovat juuri sellainen asia (etenkin takki!).
Tällä hetkellä vietän viikkoani Lapin pakkasissa, mutta äsken etsin Tansanian kuvat käsiini. Otimme pellavista kuvia joulu-tammikuun taitteessa Sansibarin saarella. Lämpöasteita oli 30, iho oli auringossa paahtunut ja hiukset sopivasti suolavedessä.
Ilmastointi toimi aina kun sille päälle sattui, mutta muutaman päivän olon jälkeen ei ollut enää niin väliäkään, oliko olo viileä vai tulikuuma.


Olimme ensin kiertäneet viikon manner-Tansaniaa: Kilimanjaron aluetta vesiputouksineen ja kylineen, sekä jatkaneet autolla Ngorongoron ja Serengetin suojelualueiden ja Arushan läpi aina Mwanzaan saakka. Siellä vietimme joulun auringon paistaessa kovaa ja korkealta.
Toinen viikko oli tämä kiireetön lomaviikko paratiisisaarella – ei mitään suunnitelmia, eikä meidän hotellimme lähellä juuri mitään tehtävääkään. Join jääkylmää passion- ja mangomehua, tuoreista hedelmistä tehtyä, ja jos halusin vaihtelua, niin tilasin inkiväärilimsaa.
Pelasimme mukana olleen appiperheen kanssa beachvolleyta ainakin kahdesti päivässä ja kahlasimme laskuveden aikaan pitkälle Intian valtamereen. (Tuntui, että meren puoleen väliin saakka, vaikka todellisuudessa vain sen alkutyrskyihin.)



Ensimmäiset päivät kuluivat hitaasti, kunnes kolmantena päivänä vauhti kiihtyi, ja yhtäkkiä viikko oli jo ohi. Viimeinen päivä oli kuin sormien napsautus.
Aluksi ilmastoinnista otti kaiken irti, hiekat pudisteli tarkasti varpaista pois ennen huoneeseen astumista ja hiukset harjasi uskollisesti jokaisen meripulahduksen jälkeen.
Noh, lopuksi homma ei mennyt aivan samalla lailla. Ilmastointi oli mukava plussa, tärkeintä oli, ettei hiekkaa löytänyt silmästä tai liikaa tyynyltä, ja hiukset olivat lopulta leijonanharjana omassa lomakuosissaan. (Jälkimmäinen tapa toimia oli paljon huolettomampi!)



Ja näissä kuvissa on nyt juuri niitä uusia Nanson pellavavaatteita. Minulla on entuudestaan viime vuodelta Nanson pellavakauluspaitoja, joita kävin ostamassa kerran kerralla kolme kappaletta: mustan, valkoisen ja ”pellavanvärisen”. Olen käyttänyt noita paitoja viikottain ja erityisesti reissuissa.
Siksi olinkin iki-iloinen, kun kuulin uusista Sarastus-sarjan vaatteista: rennoista pellavaisista housuista, mekosta, vyöllä sidottavasta takista ja tunikasta.
Kaikkia sarjan tuotteita on kahdessa värissä: puhtaanvalkoisena ja tummansinisenä. Mielestäni tuo sininen sävy on vähän selkeämmin sininen kuin Nanson nettisivujen tuotekuvissa, mutta tummanpuhuva se kyllä on. Valkoinen on juuri niin valkoinen kuin kuvista hohkaa.
Näitä kuvia katsoessa on hyvä muistaa, että olen itse alle 160-senttinen, joten esimerkiksi housut näyttävät minulla kovin pitkiltä – tosin rakastinkin niitä juuri sellaisina.



Aamutakki on kyllä ihan ehdoton suosikkini näistä, vaikka tykkäänkin yhdistellä myös tunikaa ja mekkoa housujen kanssa. Valkoisessa takissa on sellaista ylellisyyttä, sinisessä uskaltaa syödä aamuisin mustikkarahkaakin. Ja vaikka kutsuinkin takkia aamutakiksi, olen kyllä ajatellut ottaa etenkin sinisen ihan arkikäyttöön. En ole vielä kokeillut, mutta uskoisin sen toimivan tosi hyvin esimerkiksi farkkujen ja silkkikauluspaidan kanssa.
On tosin kerrottava, että Tansanian lämmöissä pitkät lahkeet ja hihat tulivat tarpeeseen vasta auringonlaskun jälkeen: sitä ennen mentiin pitkälti uima-asuissa meressä kelluen. Nyt tämänhetkisiin Lapin asteisiin ottaisin taas mielelläni pellavani, sillä siinä missä pellava tuntuu kuumassa viileältä, lämmittää se kivasti kylmällä. Autiotuparetkille otan kyllä suosiolla merinovillakerrastot.


Huomenna on ystävänpäivä, ei pellavaisista löytyisi lahjaa ystävälle? Tai ehkä itsellesi, ystävistä parhaimmalle. Jos houkuttelee, niin tämän viikon 13.–18.2. Nanson verkkokaupassa on kaikista tuotteista -15% alennus. Myymälöissä on meneillään myös tasarahapäivät keskusvaraston tyhjennysmyynnin vuoksi, eli vaatteita myydään niissä tosi edullisesti tällä hetkellä.
Mutta nyt otsikossa luvatun arvonnan aika, joka alkaakin ehkä jo tulla tutuksi näistä Nanso-kirjotuksista: Kerro kommenttipoksissa mikä uusista pellavavaatteista on suosikkisi. Vastanneiden kesken arvotaan kolme voittajaa, jotka saavat valita vapaavalintaiset Nanson tuotteet itselleen. Jätä vastauksesi 20.2. mennessä.
—
Tuntuu oikeasti todella absurdilta katsoa näitä paratiisikuvia, kun istuu paksuissa merinovillakalsareissa Kuusamossa ja haisee tuoksuu nuotiolta. Simpukat ovat vaihtuneet käpyihin ja valkoinen hiekka tykkylumeen.
Katsokaapa muuten tuota viimeistä kuvaa: kun tarkkaan tiiraa, näkee hiekassa ravun tekemiä koloja. Hiekassa olevat pienet hiekkarakeet ovat rapujen pyörittämiä palloja, joita he ovat tuoneet tunneleistaan maan pinnalle, jotta ovat päässeet syvemmälle hiekkaan. Voisin kokeilla samaa lumella.
-Henriikka
Mustat pellavahousut tai valkoinen aamutakki!
valkoiset ovat ihanat!
Tuo sininen tunika olisi ihana!
Housut ?
Ihania kuvia! Nuo valkoiset housut ovat upeat!
Tuo valkoinen aamu(tai ei-)takki on ihana!
Housut on mun lempparit!
Valkoinen aamutakki olisi kyllä aivan ihana kietaista aamuisin ylle. <3
Sininen tunika!
Voi toi valkonen aamutakki,ihana!
Ihania kaikki ja tuo valkea solmittava takki on varsinkin aivan älyttömän ihanan näköinen ja näyttää, että on myös tosi keveän tuntuinen päällä! :-) T:Kati
Mustat pellavahousut
Valkoinen ihana aamutakki olis ihana
Aamutakki olisi ihana!
siniset pökät!
Housut!
Tunika! Ps. <3
Heippa! Ehkä valkoinen aamutakki ois makkein :o
Tuo tumman sininen vaate! <3
Housut!
Valkoiset housut ???
Tunikan klikkaan kohta ostoskoriin! Kun vaan osaisi päättää värin.
Hurraa ja onnea! Olet yksi arvonnan voittajista. Laitan mailitse viestiä. <3
Pitempi tunikamekko sinisenä on aivan upea!
Valkonen takki.
Oi miten upeita kuvia! Itseäni kovasti miellyttävät nuo valkoiset housut ?
Ihania pellavia:) Tunika olis tän suosikki. Mukaan arvontaan siis! Toivottavasti sulla on antoisa ystävänpäivä :)
Valkoiset housut ja tunika ovat ihanat?
Ihania! Mekko nyt ainakin on saatava!
Valkoinen aamutakki! <3
Pitkiä pellavia ;) sattuipa sopivasti tämä pellavavaatteisiin liittyvä juttu laskiaiseen! :)
Hienoja tuotteita ja ihana kuvaileva kirjoitus reissusta. Tuollainen sininen takki olisi mahtava.
Aamutakki olisi aivan ihanuus, vaikka muutkin näyttävät oikein hyviltä!
Tummansiniset pellavahousut! Olispa ihanat.
Suosikki on kombo valkoinen paita ja siniset housut
Housut näyttävät kivoilta.
Tummansiniset pellavahousut ovat suosikkini :)
Olen samoilla linjoilla sun kanssa: valkoinen takki on aivan ihana!!
Valkoinen tunika näyttää hyvältä!
Sininen tunika :)
Siniset housut miellyttivät heti eniten, mutta kaikki vaatteet vaikuttavat aivan ihanilta!
Siniset housut :)
Valkoiset housut ois kyllä ihanat kesällä :)
Valkoinen aamutakki <3
Pellavahousut kesäksi!
Valkoinen aamutakki <3
Housut ois kyllä aivan ihanat!
Tummansininen solmittava takki olisi ihana!
Aamutakki vaikuttaa mukavalta!
Nuo tummansiniset housut sekä tunika näyttävät ihanan rennoilta!
Ehdottomasti valkoinen aamutakki!
Pellavahousut! Valkoiset miellyttää silmää eniten, mutta jos pitäisi oikeasti valita niin tummansinisillä menisin niin ei tarvitsisi aina pohtia mihin voi istua :)
Vannoutuneena housuihmisenä voisin kokeilla mekkoa – ja varalle ne housut :)
Sininen solmittava takki!
Tummat pellavahousut. <3
Tunika!
Ihanan tunnelmallisia kuvia :)
Valkoinen aamutakki <3<3
Housut! Hyvää ystävänpäivää :)
Valkoinen solmittava takki olisi varmaan valintani näistä :)
Nuo siniset pellavahousut on ihanat!!
Valkoinen aamutakki?
Sininen tunika
Valkoinen aamutakki. :)
Sininen tunika.
Tunika on suosikkini.
Sininen Sarastus naisten tunika
Mekko tai housut. Kivan näköisiä vaatteita.
Mustat pellavahousut tai tunika <3
sininen aamutakki tai siniset housut olisivat ihanat! :)
Valkoinen tai sininen aamutakki olisi ihan luksusta.❤️
Valkoinen tunika!
Aamutakki!
Täydellisen rennot pellavahousut!
Valkoinen aamutakki
Pellavahousut! Tummat tai vaaleat.
Nanso!? vau, mikä hieno veto! Pidän kaikista, tummansinisenä ja/ tai valkoisena. Pitää valita vain yksi? Eeeeiii. Okei…tummansininen hame. Eiku… ;D
Tummansiniset pellavahousut <3
Nuo tummat housut!
Ps. Kerran, en ilmeisesti ensimmäisen kerran, kun selitin ystävälleni tästä blogista, hän vain totesi, että taidan olla Aamukahvilla -fani :D
Sarastus-tunika on minun suosikkini ehdottomasti
:-)
Minä olen lyhyt niin tämä tunika on minulle kuin mekko. Nuo housut olisi myös ihanat mutta ne pitäisi lyhentää heti…. Kun en viitsi kantaa housun lahkeita sylissä ;-)
Oi tuo tummansininen aamutakki olis varmaan ihanin!
Valkoinen aamutakki on mun lemppari!
Ehdoton suosikki on nuo tummansiniset housut! Muistan yhden reissun, missä istuttiin turistibussissa järjettömässä kuumuudessa vaaleat housut jalassa ja kun bussista nousi ylös, oli pepussa komeat märät hikiläntit. Hah! Tummilla housuilla ei tätä ongelmaa olisi – tai ehkä olisi, mutta kukaan ei huomaisi. :D
Mulla on vastaava muisto, siinä kaverin peppuhiki oli matkan aikana liottanut omista värikkäistä housuista väriä vieressä istuvan tytön vaaleaan hameeseen :D :’D
Haluan pellavahousut! Todennäköisesti ne olisivat minullekin vähän liian pitkät mutta voin jo kuvitella miten ihanat ne olisivat Suomen kesässä jossa välillä (toivon mukaan edes välillä) on kuuma mutta toisessa hetkessä kylmä joten shortseissa usein päätyy värisemään ja farkuissa hikoilemaan… ?
Valkoinen aamutakki on aivan ihana!
Tummansiniset pellavahousut on mun mieleen
Valkoinen tunika!
Tuo aamutakki näyttää kyllä aivan unelmalta!
Aamutakki on ihanin!
Valkoinen aamutakki
Ah nuo pellavahousut !
Aamutakki!
Tuo tummansininen tunika olisi ihana!
Valkoinen aamutakki <3
Siniset housut!
Tunika!
Valkoinen pellavatakki
Valkoinen aamutakki olisi ihana.
Ah pellava on parasta! Mummon vanhat pellavaiset pyyhkeet, laudeliinat ja pöytäliinat on aarteita, uudet pellavalakanat ihanaa arjen hemmottelua.
Kietaistava pellavatakki on Nanson tuotteista oma lemppari!
Haluaisin sinisen tunikan
Sinen tai valkoinen tunika/oloasu ?
Pellavahousut, värillä ei väliä !
Aamutakki!
Aamutakki <3__<3
Sininen tunika
Pellavahousut, ihanat!
Nuo siniset housut näyttävät kauniilta. Olisi ihana tepastella ne jalassa kesäiltaisin pihamaalla.
Ehdottomasti housut! Kelpaisi kaikissa väreissä, mutta mustat varmaan itsellä kuluisi ensimmäisenä käytössä.
Aamutakki!
Housut näyttävät todella mukavilta.
”Aamutakki” ja valkoiset pellavahousut
Todella iloinen uutinen tämä pellava-mallisto – rakastan pellavavaatteita! Valinta on vaikea, mutta jos pakko on yksi suosikki valita, niin olkoon se sitten tummansininen takki!
Valkoinen aamutakki ehdottomasti! Se on juuri sellainen yksinkertainen, klassinen ja eleetön, jonka kuvittelee helposti monien romaanien päähenkilöiden ylle.
Valkoinen tunika
Siniset pellavahousut olisivat ihanat kesällä!
VALKOINEN AAMUTAKKI!
Ah pellavaa!!! Tunika ehdottomasti!
Tummat housut on ihanat. Vilpoiset !
Pitkähihainen tunika valkoisena
Pellava tunika!
….housut :)
Tunika ja housut ihania niin valkoisena kuin tummansinisenä. Vaikea on valita….Pellava on mahtava materiaali.
Valkoinen tunika!
Aamutakki ehdottomasti! Oi että nää trooppiset kuvat… Mieluummin ehkä just nyt kietoutuisin pellavaan noissa maisemissa, kuin täällä vetoisassa yksiössäni.
valkoinen aamutakki, iltatakki, olotakki – mikä takki onkaan! täydellinen joka tapauksessa!
Sininen paita ehdottomasti :)
Tunika! ?
Siniset housut ja jakku!!
Sininen pellava tunika.
Siniset housut näyttävät hyvältä
Valkoinen aamutakki on ehdottomasti ihanin! Sellaisen tahtoisin itselleni.
Sarastus housut näyttävät hyvältä!
Tunika on ihana! kesäksi haluaisin sellaisen :)
Sininen tunika kaunis
Sininen tunika on kaunis.
tunika :-)
Valkea aamutakki tai omoasu
Sininen aamutakki.
Voi miten ihania kaikki! Liian vaikea valinta :)
Oo ihanaa, pellavavaatteita! :) Suosikkini Nanson valikoimasta on tuo lyhyempi valkoinen tunika.
Tummat housut olis varmaa ihan kivat
Housut ovat kauniit
Valkoiset pellavahousut
Tunika! Sinisenä. Tosi kauniita vaatteita.
Tunika/mekko
Valkoinen tunika ehdottomasti. Kiitos!
Tummansiniset pellavahousut!
Sininen tunika olis ihana!
Tummansininen takki on ihana.
Valkoinen aamutakki olisi ihana kesään.
Valkoinen tunika paitana ja minimekkona ihanan raikas.
Siniset housut on ihanat!
Siis valkoinen tunika
Kiitos
Mikä ihmeen kenttä…
Tuo tunika ? vaikka tuo ”aamutakkikin” vaikutti ihkulta!
Sininen mekko tai tunika ❤
Hurraa ja onnea! Olet yksi arvonnan voittajista. Laitan mailitse viestiä. <3
Tunika on suosikkini.
Valkoinen oloasu/tunika ihanuus!
Valkoinen aamutakki
Tummansininen jakku
Siniset housut ovat houkuttelevat.
Kaikki kauniita! Itselleni istuisi parhaiten tummansininen tunika.
Tunika ja housut. Olen 22 cm pidempi, ehkä sopisi pituuskin.
Valkoine tunika olisi ihana.
Valkoinen aamutakki!
Kivoja ja remtoja vaatteita!
Oloasu valkoisena (ehkä) ihania kaikki ja tulisi kyllä tarpeeseen.
Tummansiniset housut. Ihanat!
Valkoinen tunika on ihana!
Valkoinen tunika!!!
Nuo valkoiset housut on kyllä iiiihanat, mutta järki-ihmisenä tyydyn valitsemaan housut tummansinisenä :D se ensimmäinen ruohotahra tai mustikka housuilla mietityttää :D
Valkoinen pitkähihainen tunika
Oh! Sininen tunika! ? Mulla olisi mainiot housut pariksi sille!
Sininen Sarastus-tunika on aivan ihana.
Siniset housut
Tummansiniset pellavahousut! Vastaavat ovat olleet hankintalistalla jo pitkään.
Pellavahousut
Valkoinen tunika
Valkoinen sarastus-aamutakki!
Pellava on ihana materiaali
Pellava on ihana materiaali ja kaunis
Valkoiset pellavahousut
Mustat housut <3
Onpa ihania! Housut! Lunta tuntuu olevan enemmän kuin koskaan, mutta tuli ikävä kesää pellavissa.
Kauniita – valkoinen aamutakki ?
vaalea pellavatakki. ihana!
Housut hyvännäköiset !
Valkoiset housut on ihanat.
Aamutakki!
Olen jo kauan halunnut saada tuollaisen, valkean aamutakin – aivan paras!
Sarastus-tunika on täydellinen! <3
Tummansiniset pellavahousut minulla jo on, niin että varmaan tuo tunika olisi hyvä pariksi, tietysti sinisenä! Lopullisen valinnan tekee sitten kun tuotteet näkee livenä ja pystyy sovittamaan!
Sininen aamutakki olisi ihana! Pukisin sen päälle kylvyn ja saunan jälkeen ja menisin ulos viileään kesäiltaan jäähdyttelemään.
Tummansiniset housut
Valkoinen aamutakki! ✨
Mä haluun noi kaikki. Ihkut.
Tunika
Siniset housut, jee!!!?
Valkoinen aamutakki olisi ihana.
Pidempihihainen tunika sinisenä. Tosin näistä kelpaisi mulle jälleen kaikki!
Siniset housut ❤️
Sininen tunika tai housut! Pehmeyden iholla oikein tuntee näistä kuvista. Ja matkalla on onni, että pellava on ryppyisenäkin tyylikäs.
sininen tunika
Miten mä en ole edes tajunnut aiemmin, että Nansolla on pellava vaatteita……kertakaikkisen mukavan ja ihanan näköisiä. Pidempihihainen tunika alkoi jo kuiskutella, ja molemmat värit on napakympit.
Tunika ehdottomasti ?
Valkoinen tunika!
Tunika ?
Ihanat, ihanat housut :)
Sarastus Naisten oloasu/tunika: niin mun näköinen!
Siniset housut ja sinen tunika -upeat!
Tunika. Sopisi sekä äidille että tyttärelle :)
Siniet housut ja tunika!
Nuo pellavaiset housut vaikuttavat mielenkiintoisilta.
Tummansininen asuste; pellavahousut ja tunika olivat ihan parhaat, aamutakit valkoiset myös aivan ihania!
Tunika on lemppari :)
Ihanat pellavahousut!
Aamutakki kiehtoo kovin!
Pellavatakki tummansinisenä on täydellinen!
Sininen tunika on ihana!
Valkoiset housut ?
Valkoinen tunika on paras
Tumma tunika olisi ihana!
Valkoinen aamutakki on paras
Oi tuo valkoinen aamutakki!
Ja Kuusamo ei ole Lappia ;) <3 mutta loistava paikka kuitenkin. Vietin viime viikonlopun mimmiporukalla Rukalla lumilautaillen ja oli ehkä parasta ikinä, pitkästä aikaa! Salaa olen myös kateellinen teille talvivaelluksesta – Karhunkierros on ihana kesäisin, mutta talvella en ole vielä uskaltanut koettaa. :)
Valkoinen tunika (ja housut ja aamutakki!)
Ah, pellavaa! Valkoisen aamutakin ottaisin oikein mielelläni.
Tunika tai housut
Valkoiset tunika ( ja housut)
Valkoinen tunika
Pellavahousut, aivan ihanat :)
Tummansinisissä pellavahousuissa voisi kohdata kaikki tulevan kesän seikkailut! valkoiset on myös ihanat, mutta niillä ei uskaltaisi mökkilaituria pidemmälle seikkailulle. joka ei myöskään kuullosta kamalan huonolta.
Valkoiset pellavahousut on niin ihanat! ?
Valkoinen tunika olisi ihana ensi keränä Ranskan Rivieralla. Rakastan pellavaa. Pyöreitä vuosia vietetään ensi kesänä Rivieralla.
Aamutakki on ihana!
Aamutakki tai housut ja väri valkoinen :)
Valkoinen tunika
Siniset pellavahousut olisivat ihanat :)
Mitä ihanuuksia ❤️ nansosta on tullut yksi lempi merkeistäni viime aikoina ja mitä ihania pellava vaatteita taas tullut ? tunika kyllä kelpaisi minun vaatekaappiin kesäksi piristämään!
tummansininen tunika
Sininen aamutakki ?
Pellavahousut olisi ihanat
Siniset tuotteet, varsinkin tunika!
Nuo tunikat ovat kauneimpia, valkoinen mieluummin. Ihania tuotteita!
Pellavahousut! Kiitos arvonnasta: :)
Sininen tunika ja siniset housut!
Valkoinen ”aamutakki”!
Sininen tunika olisi ehdoton❤
Valkoinen sarastus-tunika on ihana. Kuvittelen itseni siinä jo Nepalin auringon alle ensi syksynä. Ja odottelen samalla innolla sun kuulumisia ja ajatuksia kun sun Nepalin reissu koittaa!
Valkoinen aamutakki, todella kaunis!
Mulle noi unelmaiset, valkoiset pellavapöksyt.
Siniset pöksyt!
Pellavahousut mustat ja valkoiset !
Aamutakki on mahtava.
Valkoinen tunika tai tummansiniset housut :)
Valkoinen takki/tunika olisi arjen luxustuote ?
Siniset housut ovat parhaat!
Valkoiset pellavahousut ja sininen tunika
Luultavasti housut. Pitää käydä sovittamassa.
Kaikki on ihania mut nyt olis parasta tuo valkea tunika ?
Valkoinen aamutakki näyttää ihanalta. Olisipa rentouttavaa aloittaa viikonloput istuen se päällä juomassa aamukahvia ja nauttimassa aamupalaa pitkän kaavan mukaan :)
Tunika <3
Tykkään mustasta ja ns. luonnonvärisestä pellavasta,
Tummansiniset housut tai valkoinen tunika! Ihania kaikki kyllä. Nanso on vähitellen hiipinyt takaovesta yhdeksi suosikeistani.
Kyllä se varmaan tuo mekko/tunika on lemppari!
Se sininen Sarastus-tunika vie kyllä voiton! Voin vaan haaveilla miten hyvältä se tuntuu päällä kesäpäivänä.
Mustat pellavahousut <3
Sininen tunika olisi mieluisin!
Valkoinen pellavatakki olisi ihana!
Valkoinen tunika sopisi kesäksi?
Valkoiset pellavahousut ovat suosikkini.
Valkoinen tunika näyttää ihanalta ja sopii molenlaisten housujen kanssa.
Valkoinen aamutakki olisi ihana lämpimiin kesäaamuihin ❤️
Kyllä se on tuo aamutakki!
Siniset pellavahousut! Näitä on kaivattu!
Sarastus-mekko! <3
Hurraa ja onnea! Olet yksi arvonnan voittajista. Laitan mailitse viestiä. <3
Tunika on ihana!
Sininen tunika olisi minusta mieluisin
Sininen tunika
Housut ja tunika näyttää kivoilta. Siniset tai valkoiset on minun mieleen.
Pellavahousut siniset tai valkoiset ovat ihanat.
Valkoinen takki ja siniset housut!
Musteensiniset pellavapöksyt olisi pitkän harkinnan jälkeinen valinta, ompas somat.
Kaikki näyttää ihanalta, mutta tuo tunika erityisesti ?
Aamutakki on lemppari
Valkoinen aamutakki tai siniset pellavahousut?Ihania?
Housut <3 Katsoin tosin ensin, että ne on täydelliset mustat, mutta hetken sulateltuani tummansinisenäkin ne voisin ottaa vakiovarustukseen.
Valkoinen tunika ja housut näyttää tosi kivoilta! Ihania kuvia nämä kyllä! ?
Mekko sinisenä!
Aamutakki <3
Tykkäisin kovin sinisistä tunikasta sekä housuista. Kaikki värit kyllä yhtä hienoja, mutta kun sinisestä väristä niin tykkään?
T:Eija
Ehdottomasti aamutakki!
Ihania, suosikki valkoinen aamutakki ?
Housut :)
Vaikuttaa siltä, että kohta Suomen naisista kaikki pellavafanit pukeutuvat näihin! Oma ehdoton suosikkini Nanson mallistosta on valkoinen, holkkihihainen paita ❤
Valkoinen tunikamekko tai housut ?
Valkoinen (aamu)takki on tosi kivan näköinen, se oikein huokuu rennonraukeaa fiilistä!
Tunika ehdottamasti, monikäyttöinen ja kaunis!
Pellavahousut tai aamutakki!! Aivan l o v e. Kesä, kalliot, meri ja esim noi housut. Ai että.
Pellavatunika näyttää ihanalta ja juuri sellaisen tarvitsen kesäkapseliini!
Siniset pellavahousut! JEES!
Tummansininen takki olisi ylellinen arkivaate
Pellavahousut ois kesällä kivat :)
Valkoinen aamutakki on pakko saada <3
Kaikki ovat ihania! En osaa valita tunikan ja mekon välillä. Kummatkin!
Tummansiniset housut tai valkoinen tunika. Aivan ihania pellava vaatteita. Tulis jo kesä ?
Valkoinen Sarastus-takki on oma suosikkini. =)
Pellavahousut ovat suosikkini!
Kauniita kuvia! Sininen tunika on todella kivan ja käytännöllisen oloinen.
Sininen aamutakki!
Ihanat kuvat! Tuo valkoinen aamutakki ois mun valinta :)
Tummansiniset housut on kyllä mahtavat!!
Valkoinen takki ?
Ekan kuvan tummansininen paita
Valkoinen takki
oooh tahtoisin tuon valkoisen aamutakin niin voisin aina aamuisin kääriytyä siihen ja kuvitella olevani jossain hotellissa <3 tai sitten ihan vaan olla tyytyväisenä se päällä kotona :D
Siniset housut!
Kaikki ovat aivan ihania, mutta jos jotain pitää valita, niin valkoiset housut ja tunika ovat niitä, jotka ensimmäisenä käyn Nanson liikkeestä kesää varten ostamassa. Valkoinen väljä pellavavaate on paras kesävaate. Varsinkin jos on hellettä.
Valkoinen takki on IHANA!!!
Jommankumman värinen tunika olisi ihana!
Sarastus-takki mustana on ihan täydellinen!
Pellavatunika.
Tunika tai housut tummansinisenä olisi ihana.
Sarastus-mekko
Aamutakki, uu jeah, silläkin uhalla että olisi liian lyhyt talonyhtiön saunaan lampsiessa. Miehen kumpparit yhdistettynä lookkiin voisi lisätä kylähullu-viuhahtaja vaikutelmaa, mutta aivan sama, mukavuus ennen kaikkea.
Tummansininen tunika on suosikkini :)
Tuo valkoinen jakku ehdottomasti!
Valkoinen aamutakki, mutta parempi olisi jos löytyisi mustana.
Tunika!! <3
Valkoinen tunika on raikas.
Sarastus-tunika on ihana ja olisi loistava lisä reissugarderobiin <3
Voi, ottaisin minkä vain. Housut, mekko, takki- tummansininen pellava olisi silkaa päiväunya. Kunpa onni potkaisisi!
*silkkaa päiväunta. Kiitos puhelimen sanoittajan, hih.
Pellavahousut tai Sarastus-takki :).
Housut
Tunika näyttää kivalta!
Valkoinen tunika
Tunika olisi ihana.
Ehdoton suosikkini on tuo vyöllä sidottava takki! :)
Housut ehdottomasti!
Aamutakki ?
Pellavahousut :)
Valkoinen tunikamekko!
Valkoinen aamutakki olisi ihana❤️
Valkoinen jakku, kyllä! :)
Sarastus-tunika ja valkoisena :)
Valkoinen tunika on suosikkini
sininen tunika
Sininen tunika
Mustan pellavatakin jos saisin, niin en varmasti muuta käyttäisi koko kesänä!
Oo! Tuo valkoinen oloasu/tunika! (:
Tuo valkoinen pellavatakki on ihanin, klassinen ja tällaiselle lyhyemmälle ihmiselle kerrankin sopivan mittainen!
Vaikea valita, mutta valkoinen tunika.
Aamutakki, ehdottomasti. Valkoisena vasten ruskettunutta ihoa. :)
Saako sanoa kaikki? Ottaisin mun vaatekaappiin näistä jokaisen, mutta ehkäpä toi pellavatakki olis kuitenkin se suosikki. Housut olis kanssa ihanat!
Valkoinen on ehkä vähän arka väri, mutta kyllä se vaan houkuttelee enemmän. Vaate olisi ehkä tuo takki tai mekko, niin vaikea valita yhtä suosikkia!
Mekko valkoisena, mieluiten luonnonvalkoisena.
Takki valkoisena
Tummansiniset pellavahousut :)
Siniset housut!:)
Takki on ehdottomasti ihanin näistä! :)
Valkoinen aamutakki??
Sininen sarja kokonaisuudessaan on ihana !
Vieläkö ehtii mukaan… Mustat pellavahousut!
Siniset pellavahousut!
KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE. Tällä kertaa onni suosi seuraavia: Vera, Km, Lena*. Laitan teille kolmelle viestiä. Kaikilla ihanaa kevättä ja kylläpä näitä arvontoja taas tulee!
Terkuin,
Henriikka :*