Kaupallinen yhteistyö: North Outdoor

Syksy on jo kaikkialla Suomessa. Torstai-aamuna lähtiessämme ajamaan Kilpisjärveltä, ehti lämpö kiiriä pakkasen puolelta pienesti plussalle, mutta nyt täällä Jyväskylässä on jo reilusti plussaa, melkein 20 astetta. Joka tapauksessa sesongin huomaa vaihtuneen, ruska alkaa varista Lapissa jokiin ja järviin, kun taas etelämmässä värit alkavat vasta hohkata.
Syksy tarkoittaa neuleita ja villapaitoja, joka ikinen vuosi. Pukeudun kesälläkin hengittävään villaan, mutta syksyllä sen lämpöarvo nousee tärkeämpään rooliin.
Olin lähes koko syyskuun Lapissa ja tajusin jossain vaiheessa, että olen käyttänyt lähes koko ajan vain yhtä kahvipavunruskeaa merinovillapaitaa, uutta suosikkiani. Olen jo vuosia puhunut KASKI-paitojen puolesta, mutta nyt niiden rinnalle on noussut uusi suosikki: pidempi KOTA-villapaita. (Jep, juuri se, joka päällä olen kulkenut kaikki nämä lähiviikot, joka päällä lähes kaikki lähiaikojen blogikuvatkin on otettu. Sori sori, alkuhärnäyksestä ennen infoa, se ei ollut tahallista!)
North Outdoor julkaisi täksi syksyksi kolme uutta ja upeaa oversize -merinovillapaitaa. Nämä saapuivat täydentämään MADEINFINLAND-mallistoa, mikä tarkoittaa, että koko kolmikko on suunniteltu mutta myös valmistettu Suomessa. (Jes.)
Villapaidat on valmistettu 100-prosenttisesti mulesing-vapaasta merinovillasta, tuntuvat pehmeiltä päällä eivätkä kutita herkästi. (Toki itse en ole se kaikista herkin, mutta karkeat villat eivät tunnu kivalta ihollani. Näitä olen käyttänyt ihan paljaita käsivarsia vasten aluspaidan kanssa, ja tunne on oikeasti pehmeä, eikä paidasta sörrötä mitään kovia villakuituja.)
Sävyjä kussakin paidassa on useita, näissä kuvissa minulla on päälläni vain yksi sävy per paita. Olen 158cm pitkä ja yleensä kokoa M/38. Näissä kuvissa minulla on M-kokoiset villapaidat, jotka ovat kunnolla reilut. Oversize siis oikeasti, lupauksensa mukaan. (Välillä naurattaa esimerkiksi farkkujen ”oversize-mallistot”, jotka ovat niin pientä kokoa, että peppu ei meinaa mahtua sisään tunkemallakaan.)
KOTA-villapaita
”Jos pidit KASKI-mallista, rakastat KOTAa”, luvataan North Outdoorin nettisivuilla, ja olen kyllä samaa mieltä. Taas tänäänkin olen ruskeassa villapaidassani, niin kuin lukuisat päivät elo- ja syyskuussa.
Minua on melkein naurattanut, kun olen kokenut jopa huonoa omatuntoa KASKI-villapaitojani kohtaan, kun olen käyttänyt KOTAa nyt jatkuvasti. Tuo pidempi ja saumaton malli, muhkeus ja sävy on vaan vienyt mukanaan. Tätä on niin helppo hehkuttaa.
Paidasta löytyy myös lumenvalkoisen ja vaalenharmaan sävyt, jos 70-lukulainen, lämmin ruskea ei nappaa.
VILJA-villapaita
Nyt kun katson näitä kuvia, tulee sellainen olo, että hetkonen hetkonen, voiko V-kaula-aukko sittenkin sopia minulle? Olen aina kuvitellut, että ei. Ehkä tuollainen laajempi V-kaulus sopii sittenkin.
VILJA on mielestäni tästä kolmikosta toimistouskottavin. Helmassa ja hihansuissa on rib-neulosta, muuten neulos on sileää. Helmassa on halkiot, jonka voikin huomata muutamassa kuvassa. VILJA on oiva reissuvillapaita, sillä se menee pieneen tilaan ja on kevyt.
Rakastan tuota kauran sävyä! Oma ihoni kaipaa usein lämpimiä sävyjä rinnalleen. Valittavana olisi myös puuronharmaan (luonnonvalkoisen) sekä vaaleanharmaan sävyt.





VASKI-villapaita
Vaikka alussa hehkutinkin kovimmassa käytössä ollutta KOTAa, tulevat kaksi muuta malliakin varmasti löytämään reilusti käyttöä.
VASKI-villapaita on vilukissuille sopivin, sillä kaunis ja persoonallinen piippukaulus pikkuhalkiolla ylettyy korkealle. Muuten villapaita on KOTAn kaltainen, muhkeä ja pitkänmallinen. Tässä ei pitäisi tulla kylmä talvellakaan, toisaalta villa kyllä hengittää myös lämpimällä kelillä hyvin.
Sävyjä on tällä hetkellä kaksi, kuvissa näkyvä vaaleanharmaa ja VILJA-paitakuvista tuttu kaura.



Merinovilla, ain ja ikuisesti. Ellei nyt jotain todella radikaalia satu tapahtumaan. Mutta siihen en usko.
En ala taas tässä kertailemaan merinovillan hyötyjä, mutta sen verran mainitsen, koska asiasta on paljon kyselty, että itse en pese merinovillapaitojani juuri koskaan (kerrastopaitoja ja muita tyköistuvia toki). Antibakteerinen luonnonkuitu putsaa itse itseään, joten yleensä tuuletus tai pakastus riittää paikallispesun rinnalla. Mikäli pesisin, käyttäisin villapesuainetta ja käsinpesuohjelmaa ja kuvaisin paidan vaakatasossa. Pyrin myös pitämään alla t-paita-mallista aluspaitaa, mikä estää turhan hien erittymisen villaan. Lisäksi käytän nukanpoistajaa, mikä tekee villapaidan pinnasta aivan uudenkaltaisen. Nukkaa ei kannata pelätä, se kuuluu villan luonteeseen
Odotan kyllä, että pääsen alkuviikosta Helsinkiin kahden muunkin Oversize-villapaitani luokse. Nyt olen kulkenut ruskeassa villapaidassani ympäri tuntureita, tehnyt se päällä etätöitä mökissä, kulkenut kaupunkimiljöössä ja illastanut ihanasti. Yllättävän moneen se on taipunut, täytyy todeta.
Kahvipavunväriset KOTA-villapaidat myivät jo kerran loppuun, mutta iloitsin kuullessani, että uusi satsi ennätettiin saada juuri tähän yhteistyön yhteyteen. Eli tilattavissa ovat taas!

Alekoodi:
Koodilla henriikka15 saa 15-prosentin alennuksen koko verkkokaupan valikoimasta 11.10. saakka. Edellisten postausten perusteella voin sanoa, että varastot saattavat tyhjentyä, joten kannattaa olla vikkelä, jos on joku tietty suosikki.Minua aina hymyilyttää, kun tätä koodia aletaan aina hyvissä ajoin kyselemään: ”Oliskohan ehkä North Outdoor -koodia taas tulossa…?” Toivottavasti saatte sukka- ja villapaitavarastot täydennettyä syksyn ja talven varalle.
Arvonta:
EDIT: HUOM! ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.
Arvon yhdelle teistä vapaavalintaisen Oversize-malliston villapaidan (eli jonkun näistä kolmesta). Kommentoi terkut kommenttiboksiin 4.10. mennessä, niin olet mukana arvonnassa. Aivan super päästä taas jollekin laittamaan ilahduttava yllätysviesti. Hyväksyn aina kaikki kommentit käsin, niin älä säikähdä, jos kommenttisi ei lävähdä näkyville heti.
Villapaidat ovat kyllä isosti elämän hemmottelua. Olen juuri sellainen, joka paidan venymisenkin uhalla laittaa polvet lämpöisen villapaidan sisään ja nauttii turvallisesta olosta. Siksi kai viihdynkin tällaisissa reilummissa, ettei purista ja kiristä, ja kaikki spontaani tekeminen on mahdollista.
Ihanaa sunnuntaita ja tulevaa viikkoa. Pysykää lämpiminä. Ja ihanina, tietysti.
-Henriikka
Villapaidat: kahvinruskea KOTA, kauransävyinen VILJA & vaaleanharmaa VASKI
Valokuvat: Joanna Suomalainen
Tuli itselle jotenkin pehmeä olo kun katsoi näitä villapaitakuvia, ihania! ? Mukana arvonnassa ?
On kyllä niiiin kauniin, pehmeän ja mukavan näköisiä paitoja! V-aukkoa vierastan minäkin. Mutta muut on ihania kaikki ?
Ihania villapaitoja kaikki❤️
Rakastan reilunkokoisia pehmeitä villapaitoja ja pitempää mallia, kauranväri olisi ihana❤️
Joten mukana arvonnassa olen?
Ruskea Kota tai Vaski olis ?
Mukana arvonnassa ? oma lemppari on ollut muutaman vuoden ajan neule, joka käväisi viime talvena vähän rankemmassa pesussa ja huopui oversizesta just mahtuvaksi, joten uudelle ”the neuleelle” olis tarve
Villapaidoissa on ihana olla ❤️
Niin mukana!
Vaski-vaaleanharmaa olisi tälle ikipalelijalle paras vaihtoehto. Kaski-villapaitaan olen ollut tyytyväinen, mutta on hiukan nafti, kun tykkään väljistä villavaatteista, jotka eivät samalla tavoin hiota, pesua yritän välttää.
Miten kauniita!
Mukana arvonnassa, Kaski olisi upea ?
Vilja olisi aivan huippu!
Näitä on tullut jo pitkään kuolattua ? Aivan ihania kaikki!
Oii, tulisi ehdottomasti tarpeeseen. Ihanan näköisiä ? mukana arvonnassa ja peukut pystyssä
Aloin oikein toivomaan, että ilmat kylmenesivät pikaisesti, jotta pääsisi käyttämään taas kaikkea ihanan pehmeää ja lämmintä. Rakastan (merino)villaa materiaalina ja omistan useamman pipon ja kaulaliinan, mutta valikoimasta puuttuu vielä villapaita. Jospa Onnetar suosisi minua ja voittaisin itselleni paidan. Opiskelijan budjetilla oman ostaminen ei tällä hetkellä onnistu.
Mukana arvonnassa ?☀️
Ihania villapaitoja! Vaikea olisi valita yksi mieluinen… ehkä tuo piippukaulusmalli viehättäisi juuri nyt. Vieläkö ehtii arvontaan mukaan?
Tätä koodia on taas odotettu?, Vaski paita olisi tosi ihana ?❤️.
Ai että, haluaisin nuo kaikki! Mukana siis.?
Mukana arvonnassa :) Vilja paito puuronharmaana olisi suosikki!
Oi, mukana! Syksy tulee kohisten ja sen myötä olisi ihana kietoutua ihanaan uuteen villapaitaan! ? Kota-malli on varmaan oma lemppari näistä pitkistä. Ihanaa syksyä myös sinulle! ?
Ihanan rentoja malleja, voin melkeen tuntea paidan pehmeyden näistä kuvista!
Oi, mukana! Syksy tulee kohisten ja olisi ihana kietoutua uuteen villapaitaan sen myötä ? Kota on kyllä oma lemppari! Ihanaa syksyä myös sinulle! ?
Oi miten ihania neuleita! Kahvipavun värinen KOTA ehdottomasti suosikki❤️
Oijoi, Kaski paidasta olen pitkään haaveillut. Mutta olisko sittenkin Kota. ? Kiitos koodista, tulee käyttöön! Pysy itsekin lämpimänä ja ihanana. Moiks!
Mukana! Uuteen, ihanaan villapaitaan olisi mukava kietoutua syysiltaisin! Kota on kyllä oma lemppari näistä pitkistä malleista. Ihanaa syksyä myös sinulle!
Rakastan moneen taipuvia vaatteita, niin helppoja reissuissakin ? mun reissureppuun mahtuis just yks VILJA-paita ?
Uusi pesukone oli eilen yllättävän aggressiivinen ja runteli mun yhden ohuen villapaidan, joka oli ihan suosikki mukavuudeltaan. Hankintalistalla on siis uusi luonnonmateriaalinen paita. ? nämä on mukavan näkösiä!
Aivan ihania paitoja! Ja kuvia ja syksytunnelmia.
Vaksi paita näyttää ihanalta!?
Nää north outdoorin uudet neuleet on kyllä niin ihania ?. Kuulisin mielelläni vielä tarkemmin tuosta nukanpoistajasta! Kun itselläkin on kasa villaneuleita, joita haluaisin kunnolla hoitaa, mutta en ole vielä nukanpoistajaa uskaltanut hommata, koska joistain lähteistä kuullut, että sellaisella voi myös kuluttaa neuleen pinnan puhki.. Niin mikä olisi sellainen väline, ettei saa vahinkoa aikaiseksi?
Oi, olispa ihana päästä kokemaan olisko merinovillapaita tarpeeksi lämmin ainaiselle vilukissalle ❣️
Ihania asukuvia pitkästä aikaa! Ja mitä ihania neuleita ?
Ihanan lämpimän ja kotoisan oloisia paitoja – saa odottelemaan syksyn kirpeitä ilmoja ja kääriymistä lämpimään paitaan.
Terkut! Vilja on ihana ?
Sunnuntaiterkut✨
Ihana arvonta! ❤️
Olisipa ihanaa voittaa paita 1
Ihania paitoja. ?
Hyväilee ihoa eikä kutita. Kokemus, että tuuletuksella raikastuu on totta!
Näyttävät niin ihanilta villapaidoilta, pehmoisilta ja lämpimiltä.
Vaski olisi tälläiselle vilukissalle hyvä.
Tulipa kuin tilauksesta, eilen avasin North Outdoorin sivut ja katselin mallistoa sillä silmällä! Ostin viime jouluna miehelle Kaski-paidan ja siitä lähtien olen kaivannut itselleni sellaista myös. Kahvipapu kiinnostaa, tai ehkä harmaa, tai sittenkin ruosteenpunainen.
Olen useamman kerran havahtunut selailevani Northin sivuja miettien mikä malli ja väri olisi itselle paras. Kirjoittamasi perusteella KOTA-paita olisi myös minulle sopivan muhkea ja turvallinen ?
Oi miten lämmittäisi! Kaura-Vilja on ehkä ihanin.
Aivan ihania, pehmoisia kuvia ♥
Ehkä tuo vaaleanharmaa olisi mun valinta.
Aah ihania! ?
Aina mahtuisi yks reissuvillis lisää?
Oi oi! Syksyisin alan helposti synkistellä, mutta täytyy myöntää, että on syksyssäkin puolensa – kuten villapaidat ja -sukat!
Aiiiivan ihania! Ja Henriikka on kyllä niin symppis ja luonnollinen malli!
Syksy tuli ja talo viileni, ja maailman ihanin tunne on villasukat ja -paidat aamuisin kun peiton alta lämpimästä täytyy poistua. Hassua, et tuon tunteen unohtaa joka kesä! Ihania villapaitoja, mukana siis arvonnassa :)
Oooh, ihanaa. Villapaidat tuntuu ihanalta taas näin kesän jälkeen. Onpa ollut jotenkin lohdullisen kotoisaa viime viikkoina, kun on ilmat alkaneet viiletä sen verran, että on voinut jo vähäsen haahuilla villapaita päällä siellä sun täällä.
Ihania! Kaski löytyy, ja nyt Kota ja Vilja houkuttelee erityisen vahvasti ?
Ihanat kuvat ja villapaidat! Ehdottomasti mukana!
Syksyterveisiä ???✨
Loppukesästä ”eksyin” sinun blogiin ja tykkään kovasti tyylistäsi kirjoittaa ? Ja kaiken kruunaa upeat kuvat!
Ah ihanaa syksy ja villapaidat!
Oi, varsinkin tuo Kota-paita näyttää ihanalle! ❤️ Ihanaa syksyä!
Hyvältä näyttää kaikki, syysunelmia:)
Pari vuotta sitten (sun alekoodilla, heh) ostamani North Outdoorin tekninen villis on edelleen niin loistokunnossa, että riemumielin täydentäisin varastoani tuollaisella vähän kaupunkiuskottavamallakin versiolla! ?
Kauran värinen VILJA -paita. Love! ?
Olisipa kiva voittaa tuommoinen ihana neule! ☺️
Oon katsellut näitä pitkään, ihana kuulla vähän enemmän eri malleista. ?
Hei! Olispa ihanaa päästä syysmetsään ihmettelemään ruskaa merinovillapaidassa ?
Syksy on kyllä paras. Paitsi kun talvi tulee niin se. Ja keväässä kyllä tunnelmaa… kesästä puhumattakaan. VASKI on kyllä näistä villiksistä houkuttelevin ?
Jee mahtava yhteistyö! Taidan mennä ostamaan joululahjat itselleni ja puolisolle.
Mukana arvonnassa!
Ihania! Olen haaveillut tämän valmistajan villapaidoista jo pitkään. Kota villapaita näistä ehdoton suosikki! ?
Toi Kota-paita olis aivan ihana! Vaikkei onni sattuskaan kohdalle, täytyy kirjottaa se joulupukin kirjeeseen ?
Kaski-paita ollut mulla käytössä kohta vuoden ja on ehdottomasti mun käytetyin vaate! Niin monikäyttöinen, eikä kasvata pyykkivuorta❤️ Nää on ihan parhaita!
Terkut aamiaispöydästä (klo 11:30
)! Tarjolla mm. ystävän tuliaisena tuomaa hapanjuurileipää, äidin poimimia puolukoita ja mustikoita & kahvia kauramaidolla, tottakai.
Ihanan pehmoisia kuvia! Vaaleanharmaa KOTA -paita sopisi kirpeisiin syysaamuihin ja -iltoihin.
Koodi tulee enemmän kuin tarpeeseen, muutto etelästä Lappiin takana ja pitäisi talveksi täydentää vaatevarastoja lämpimämpään suuntaan :)
Oi että, juuri tuollaisesta paidasta olen haaveillut!
Vilja-paita sulatti näistä mun sydämen! Siinä on jotenkin sopivasti kaikkea, mutta samalla ei liikaa mitään.
Niin lämpimän näköisiä. Kunnon turvaneule!
Oi niin ihania ❤️ Tällaista juuri kaipaisin vaatekaappiini, laadukasta materiaalia syksyn ja talven viileisiin päiviin! Vilja-paita olisi mieluinen
En ole tainnutkaan ennen kommentoida tekstejäsi, vaikka monesti on tehnyt mieli ? nyt on kuitenkin pakko, sillä tahdon ehdottomasti mukaan villapaita-arvontaan! ❤
Oi, mitä neuleita? Olen ikäni kulkenut äidin kutomista neuleissa. Nyt äiti ei enää jaksa paitoja kutoa. Kota olisikin ihana, jos ei voi olla äidin tekemissä..
Sain itelleni ostettua sen Huppari jutskan, ja mahtu päällekin ;)
Nyt jotain lämpimämpää, eli mukana arvonnassa seniori mamma :)
Vilja olisi monikäyttöisin ? mukana arvonnassa ??
Ihania! Mukana :)
Vau nää on ihania! Vaskin piippukaulus oli ehdoton lemppari!
Oi, onneks en oo sun innottamana saanu aikaseksi vielä tilattua tota Kaski-paitaa, koska Kota näyttää vieläkin kivemmalta! ? Jossei arvonnassa onnista, ni onneks on toi alekoodi ni voi hyvinmielin shoppailla ?
Aivan ihania kuvia ja neuleita ? Kota-neule olisi täydellinen syksyn retkille ja arkeen ?
Ihania kuvia! Minua harmittaa suunnattomasti, että äiti heitti tekemäni neuleet roskiin. Tein aikanaan paljon neuleita hänelle, siskolle ja itselle. Siskon menehtymisen jälkeen pyysin josko saisin neuleet talteen, mutta äiti oli heittänyt roskiin ja antoi 20 euron lahjakortin hm uuden hankintaan. Kertonee kaiken, miten meidän perheen arvomaailma kohtaa oman kanssa :D reuman vuoksi en itse neulo enää, mutta rakkaus kauniisiin ja laadukkaisiin neuleisiin on ja pysyy.
Anteeksi negispurkaus :D Ja kiitos kauniista kuvista sekä hyvää mieltä tuovasta blogista.
Tosi kivoja villapaitoja ja vielä kotimaisia. Ihanaa olisi tuollaiseen kääriytyä syksyn viiletessä ??
Kota ja Vaski on täydellisiä lohtupaitoja! Mukana siis arvonnassa!?
Ihania! Oon haaveillu kunnon villapaidasta jo pitkään, joten tää ois ihan täydellinen arvontavoitto! :)
Ihania ? Haluun kans
Terkut täältä villapaidan sisästä!
Oih mitä ihania! ? kuikuilin eilen Jyväskylässä vähän ympärilleni josko olisit tullut vastaan, no et tullut mutta lämmitti että vierailit kotikaupungissa! ☺️
Ai että mitä värejä! ?
Syksy ja villapaidat, tätä on niin odotettu! ???
Nää on ihania ja Vaski olis valinta!
Hyvää syksyä!
Tätä on odotettu! Ihanaa ruskansävyistä syksyä ❤️
Koodia on jo odoteltu, vielä kun osaisi päättää minkä näistä kotiuttaisi jakamaan viluisia päiviä kanssani ?❤️
Aivan ihanilta näyttää kaikki nuo paidat! Ja mahtava yhteistyö, tulee tarpeeseen alekoodi :)
Villapaidat silittävät sielua. Mukaan kivaan arvontaan.
Ostin Kaski- villapaidan kesällä. Ja se on kyllä paras ostos pitkään aikaan! Varsinkin näin syksyllä on ihan parasta kääriytyä lämpimään neuleeseen❣️
Arvostan myös suuresti sitä, että nämä neuleet on tehty Suomessa! Ehdottomasti mukana arvonnassa :)
Mukana arvonnassa! ?
Uusi villapaita on ollut hankintalistalla jo jonkin aikaa, mutta en ole vielä päättänyt mieluista. Ihanaa syksyä sulle kaikkine villapaitoinesi. ?
Ihania neuleita!
Kaski-paitaan olen jo aivan ihastunut, mutta sille mahtuisi tänne vielä yksi kaverikin :) Nämä ovat ihania!
Ihania! Minulla on kaapissa yksi Kaski-neule ja se on aivan unelma. Ehdottomasti mahtuisi toinenkin hyllyyn! Ehkä tuollainen Vilja… ♡
Nuo kaikki paidat on niin ihania? Merinovillapaita tulisi ehdottomasti tarpeen monikäyttöisyytensä vuoksi. Mukana arvonnassa?
Ihanaa syksyä sinulle! ?? Tutustuin noin vuosi sitten sinun innoittamana North Outdoorin tuotteisiin ja olen myyty! Aluskerrastot ja Kaski-villis ovat olleet kovassa käytössä ja lunastaneet laatulupaukset. Nyt otan alekoodin käyttöön ja jään jännittämään arpaonnea. Vilja-villis nimittäin olisi täydellinen paita töihin lasten kanssa ja kotiin eräreissuille, ihan huikeeta, että nämä on suunniteltu ja tehty Suomessa! ???
Ihania syyskuvia! Luulenpa, että Kota-villapaita menee tilaukseen vaikka arpaonni ei osuisikaan kohdalle. Käytän myös villapaitoja vuoden ympäri, eikä mikään voita niiden tuomaa lämmintä ja mukavaa oloa. Blogisi on tosi kiva! Mukavaa syksyä! ???
Mukana arvonnassa. Parhaita neuleita. ❤️
Kota villapaita olisi kyllä aivan ihana syksyyn ?
Mukana! ? Syksy on ihana ja villapaidat kans?
Huh! Tällaiselle olisi kyllä ehdoton tilaus!
Upeita paitoja :-)
Ihanaa syksyä kaikille
On ne ihania, ja kivoja uusia syksyisiä sävyjä. Itsellä kovassa käytössä ruosteen värinen METSO. ?
Onpa ihania uutuuksia! Olisi ihana päästä kokeilemaan. :)
Rakastan villapaitoja. ❤ Nyt minut on nähnyt reilu vuoden Fjällravenin Övik-villapaidassa ja ihan kaikista kovimmilla pakkasilla myös norjalaisessa villapaidassa (jonka merkkiä en muista, ko lapsesta asti oon puhutellut sitä norjalaisena villapaitana). Haave olisi saada tikkuri (Hailuodon perinnevillapaita) ystävän tekemänä, ja sitten toi kahvipavun värinen, ihana, rakastettava KOTA! Ihania, värikkäitä syyskelejä villaan kääriytyneenä!
Mukana arvonnassa. Ihanan lämpimän näköisiä ja kauniit värit ?
Voi että, tämmöinen ihanan pehmeä ja vähän pidempi villis olis kyllä täydellinen lisä metsän tytön vaatekaappiin.
Ihanaa syksyä! Rakastan villapaitoja, ja NOlta löytyy itselle sopivia kokoja ja malleja joka on ihanaa. Kaveri juuri ihasteli harmaata Kaski-villapaitaani mökkireissulla, ah, niin pehmeä päällä
Moikku!
Mä oon haaveillu Kaskista jo superpitkään ja vihdoin vois olla aika hankkia oma versio, mutta olispa ihanaa saada siihen rinnalle myös oma Kota ? pääsisivät heti mukaan metsäretkille!
Kauniita kuvia! Terkut ❤️ ja mukana kisassa.
Ihanat mallit ja värit ja tietry merinovilla. Ah, nuo kaikki paidat näyttävät kivoilta ja on todellakin bongattu upeasti sun kuvista jo!
Aah toi Kota ois kyllä super!
Olen ihastunut blogisi luonnonläheiseen henkeen – samaan, jota paidoissakin on. Olen mielelläni mukana arvonnassa, Vilja-paita lämmittäisi toivottavasti mukavasti raskauden mukana kasvavaa vatsaa.
Kaikki ihan super ihania, miten näistä voi valita yhen lempparin…!
Olen tätä Kota villapaitaa kaivannut jo kauan ja varmasti lämmittäisi kivasti kylmenevissä syyssäissä! Plussaa kutiamattomuudesta kun villapaitoja ei mitenkään kärsi pitää! ?
Aivan ihania villapaitoja! Ollut jo pitkään haaveena ostaa aito merinovillapaita, vilja näyttää varsin suloiselta ?
Ruskea Kota-paita nousisi varmasti lempineuleekseni kaski-paitani kaveriksi. ?
Syksy ja villapaidat, yksi parhaimmista comboista. ?
Ihania! Vilja olisi näistä mieleinen?
Ihania ihania villapaitoja!
Itsellä onkin etsinnässä uusi laadukas villapaita, Vilja erityisesti vaikuttaa just mun paidalta!
Kota- neule tulisi varmasti ahkeraan käyttöön, ihania syksyisiä sävyjä!
Oi että, olisipa ihana käpertyä lämpimään villapaitaan syysiltana?
Pitääkin katsastaa nämä ihanan lämpöisen näköiset villapaidat. Merinovilla kun ei kutitakaan ihoa :)
Kotimaiselle villapaidalle olis kyllä ehdottomasti tilaa mun vaatekaapissa. ?
Aivan ihanat paidat ja materiaali parhaista parhain!
Niin mukana!!!
Ihania uutuuksia! Menee kyllä ostoslistalle! :)
Mukana arvonnassa! Kota olisi ihana, toki myös Vilja!
Pitäisi varmaan hankkia useampi, näyttää niin hyviltä! Toivottavasti onnistaa tältä yksi ?
Kiitos alekoodista; olen kytännyt sitä varmaan jo kuukauden :)
Arvonnassa mukana, jos vaikka sais toisenkin villapaidan.
Ostin viime vuonna sun suosituksesta kaksi Kaski-paitaa eri väreissä ja oon käyttänyt niitä aivan koko ajan, kesät talvet! Vitsi mitkä paidat. Tuo ruskea Kota-paita olisi aivan ihana lisä ❤️
Kaikki käy, ovat niiiiiin ihania ❤️
Kahvinruskea Kota houkuttelisi? Vasta nyt alkanut löytämään lämpimiä sävyjä ainaisten kylmien rinnalle, joten tuo olisi kova lisä vaatekaappiin!
VILJA! Ruskea kaski jo löytyy, vaan vielä yksi kaappiin (=käyttöön) mahtuisi.
Mukana! Villa on kyllä ❤️
Oih, tää olis ihana voitto. Olis vaikea valinta Kota ja Vaski paidan välillä.
Mukana! Ihania on paitsi paidat, myös tuo syvänpunainen mekkosi.
Heippa!
Haluan mukaan arvontaan?. Niin herkkuja kaikki mallit.
Oi tuo Vilja juuri tuossa sävyssä on aivan ihana! Toivottavasti on siis arpaonnea matkassa hehe. Ihanaa syksyä! :)
Kahvinruskea kota kotiutuu minullekin, mikäli arpaonni suosii ?
Noi kaikki näyttää niin lämpimiltä ja ihanilta! :)
Ihania paitoja!
Ostin reilu vuosi sitten sinun blogitekstisi perusteella Kaski-villapaidan, ja rakastan sitä! Voisin pitää sitä jatkuvasti kotona, töissä ja retkillä! Oversize -paitojen ystävänä, uskoisin rakastuvani Kota-malliin palavasti ?
Todella upeita villapaitoja! Kulkisin KOTA päällä ihan koko ajan ?
Ihanaa Syksyä! Kota villapaita olis mun valinta – harmaana ?
Tuosta kahvipavunvärisestä Kota-villapaidasta tulee mieleen ajat jolloin asuin Vallilassa. Siellä Meiran tehtaalta lähialuielle, ja välillä vähän kauemmaksikin, levittyvä kahvin tuoksu, kaikessa pistävyydessäänkin, viestitti kotiinpalaavalle siitä että ihan kohta olen kotona.
Parasta syksyssä sadonkorjuun jälkeen on neuleiden esiinmarssi. Näitä paitoja olen kuolannut, ehä vielä joskus… Harmaa Kota olisi valintani.
Ihana tuo Vaski! Ja koodi tulee tarpeeseen, olen jo jonkin aikaa haaveillut North Outdoorin tuotteista.. eli kiitos ja hyvää syksyn jatkoa!
Mukana ehdottomasti ❤️
Ihana syksyinen fiilis välittyy kuvista!❤ Mukana arvonnassa.
Syysterkut! ?? Aivan ihania villapaitoja niin kauniissa väreissä! ❤️
Villapaitoja ei voi olla liikaa!
Ai että, villapaidat lämmittää niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Aivan lemppareita! ?
OMG, ihania <3 vaikka en pidä sanasta hygge, se kyllä kuvastaa tunnelmaa kuvissa :D
Oi miten i h a n i a ❤️
Olenkin katsonut ihaillen mukanasi kulkevia villapaitoja! Kota-paidallr löytyisi täältä erittäin rakastava koti ?
Ihania kuvia ja ihania villapaitoja, olen jo odotellutkin koodia ? näinköhän joudunkin tilaamaan yhden paidan sijaan kaksi, tuo kota hurmasi välittömästi jo ensimmäisessä kuvassa jossa sen näin ?
Ihania ❤️ Suosisikohan arpaonni ??
Upeita neuleita ? olisi kyllä luksusta voittaa itselle oma NO-paita eli arvonnassa mukana ja kannattamassa suomalaista kestävän kehityksen yritystä.
Aivan ihania neuleita! ?? Täällä Kainuussa neuleet ovat käytössä ympäri vuoden ja juuri tällaista täydennystä neulekaappini tarvitsisi. ?? Ihania kaikki! ??
Olen jo näpyttelemässä tilausta, mutta eihän toinen villapaita pahitteeksi olisi jos voitto osuisi kohdalle ? paleleminen on inhottavinta syksyssä ja talvessa, koiran kanssa ulkoillessa ja retkeillessä villapaita olisi täykky ?
Ah, niin ihanan näköisiä! ?
Kyl maar tuollanen kahvipavunvärine Kota-paita nim pal ilahduttas!
Loistavia malleja jokainen ja merinovilla on ihana materiaali.
Mukana! Kota-malli näyttää erityisesti ihanalta <3
Voihan Vilja! ? Olen ajatellut ettei tuo vaan ole mun väri ja nyt en saa silmiäni irti tuosta paidasta. Mukana arvonnassa ???
Syysterkut! Ihania villapaitoja, tuo ruskea on näistä minun suosikki. <3
Blogitekstejäsi on mukava lukea, jatka samaan malliin! :)
On kyllä ollut hankintalistalla jo muutaman viikon. Kiitos ihanista kuvista ??
Taitaa tällä alekoodilla lähteä tilaukseen omat ihkaensimmäiset North Outdoor villapuserot testiin! Ihanaa syksyä!
Oi, miten kauniita ja pehmeännäköisiä kaikki villapaidat! Unelmoin jo miten sukeltaisin tuohon upeaan kauran sävyiseen Vilja-villapaitaan jonain kirpeänä syysaamuna<3
Ehdottomasti mukana! Jes!
Vaaleanharmaa Vaski on niiiin mun näköinen, sellaisen käyn tilaamassa heti, jos onni suosii niin toimistotöihin valitsen Viljan juuri tuossa värissä.
Vilja olisi ihan valloittava!
Vilja olisi vallan valloittava yllätys!
Niin ihania!! KASKI paita komeilee päällä jatkuvasti ?
Mukana arvonnassa, villapaita tulis niin tarpeeseen.
Oi varsinkin Vaski ja Kota vaikuttaa ihanilta ? onkohan näitä mahdollista sovittaa jossain?
Kauniita kaikki ja villukissana Vaskin kotiuttaisin!
Kaikki ovat niin upeita, että vaikea valinta. Kun yksi täytyy valita niin se on kahvinruskea Kota.
Terkkuja! Valtavan ihana arvonta ja merinovilla best <3
Aivan ihania neuleita kaikki! ? Mukavaa syksyn jatkoa! ?
Merinovilla uusi tuttavuus minulle ja nämä mallit aivan ihania värejään myöden. Olisi ihanaa käpertyä kuuman juoman kanssa terassin nurkkaan tällainen päällä ?
Arvonnassa mukana! ? Ihania paitoja! Terveisin, villapaita-addikti
Vaski paita näyttää niin hyvältä että menee varmasti hankintaan jossain vaiheessa!
Onpahan ihania kaikki! Vaikea on valita suosikkia. Täydellisiä villapaitoja metsäretkille ja sopii kaupungin kaduillekin.
Oi miten ihania ovat kaikki nuo villapaidat! Voi kun arpaonni suosisi☺️???
Ihania villapaitoja ja hienoja kuvia. Syysterkkuja! :)
Mukana! Ihania villapaitoja ❤️ lämmintä syksyä lukijoille! ??
Oi, olisipa ihana vihdoin saada tällainen kauan toivelistalla ollut villapaita ja vielä näin syksyllä. Joten ehdottomasti mukana arvonnassa! ??
Kaski multa jo löytyykin ? Ehdottomasti paras valinta villapaita mitä minulla on ollut ♥️
Ihana Kota??? olisi vaatekaapin kulmakivi?
Hurjan ihania oli kaikki ja todellakin käyttöön niin arkena kuin pyhänä ?
North Outdoorin merinovillapaita on kyllä ensi talven must ?
Wau, ihan uusi tuttavuus tämä merkki, täytyykin tutustua tarkemmin. Ja kiitos blogista, sujuvia ja rehellisiä kirjoituksiasi on ilo lukea!
Täällä innokas Eräjormatar, merinovilla on parasta niin villapaidoissa, sukissa kuin muissakin, pipokin on lämmin jos siinä on merinovillaa ainakin se 80%. Odotan kovasti jos nyt onnistaisi arvonnassa. Tarpeeseen tulisi.
Ihana kaunis Kota?
Vaski lämmittäisi mieltä ja kroppaa ?Ihania ovat kaikki ?
Neuleet on parasta syksyssä!? Mukana arvonnassa☺
Ihania kuvia! Vihreän Kaski-neuleen ajattelin laittaa tilaukseen ?
Voi että! Vaatekaapistani puuttuu just tollanen jokapäivä käytettävä villapaita eli olen ehdottomasti mukana arvonnassa! Ja kiitos Henriikka inspiroivasta some- ja blogisisällöstä sekä podcastista! T. Aamukahvilla-fani
I ha ni a !
Kyllä kelpaisi syksyyn ja talveen. ?
Mukana! Tuo kahvipavun väri on ihana
Ihania, ehkä Vaski on mieluisin :)
Onpa ihania paitoja ja kauniita kuvia! Ihailin myös näitä sävyjen nimiä – kahvin ruskea ja puuronharmaa, miten söpöä!!
Aivan ihania!
Kivoja kuvia! Mukana arvonnassa :)
Aivan super ihanat villapaidat? ja niin kaunis malli! Mukavaa syksyn jatkoa?
Ihanuutta viileneviin keleihin ?
Mukana
Voi miten ihania paitoja! ?
Rakastan North Outdoorin tuotteita, mutta villapaitaa ei vielä löydy! Eli mukana arvonnassa :)
Oi miten kauniita ja lämpimän näköisiä neuleita!!??? Mukana arvonnassa❤️
Ihania villapaitoja!
Ihanan näköisiä villapaitoja on nämä uudetkin?. Oispa mahtavaa voittaa!? Kivaa ja lämmintä syksyä!
Ooh, osa menis melkeinpä mekosta näin lyhyelle ?
Oi onnistaispa mua tässä arvonnassa!!
Oioioi, miten ihania villapaitoja. Minä niin rakastan villaa<3
Aivan ihania! ❤️ Tommoinen villapaita vielä puutuu minun kaapista. :)
Ihana arvonta, mukana olen!
Neuleet ja syksy❤️. Onnea minulle arvontaan?
Oi miten ihania! Oma KASKI-villapaitani on ollut todella kovalla käytöllä lähes ympäri vuoden, joten esimerkiksi VILJA-villapaita olisi aivan ihana ja tarpeellinen lisä vaatekaappiini :)
Ihanilta näyttää? Niin sinä, kuin villapaidat!
Ehdottomasti mukana, vaski tai kota….
Tulisipa valinnan vaikeus jos arpaonni suosisi?
Aiettä, todellakin mukana!
Onpa ihania?, varmasti vaatekaapin yksi lempivaate☺️?
Mukana arvonnassa! ? Ihania tuotteita!
Ihan super ihania nämä paidat! ? Jospa onni lykästäis.
Aivan upeita paitoja! Tuli lämmin olo ihan vaan katsellessa.
Mukana arvonnassa! ? Ihania tuotteita! Kivaa syksyä!
Voi vitsit tää villapaita-”junkie” olis onnellinen jos arpa osuis kohdalle ?? Vaski ja Kota on niiiiin ihanan näkösiä (varsinki sun päällä) että en ees osaa päättää kumpi olis mun mieleen jos voittaisin?? mutta mietimme sitä sitten jos lykky käy.?
Terkut!
North Outdoorin merinovillainen aluspaita on ollut ylellisin juttu tänä ulkoilun täyteisenä vuotena. Myös merinosukat ihan mahtavaa laatua. Kumpa voittaisin vielä tuollaisen muhkean neuleen! ?
Lämmintä päälle (:
Menin itse heti ostamaan omat paidat ?
Vietin juuri viikonlopun metsässä retkeilyä harjoitellen, ja ruskankeltainen Kaski oli kyllä aivan täydellinen taukopaita ja mitä pehmein tyynynkorvike! <3 Joten Kotaan varmasti rakastun ikihyviksi, siispä arvonnassa mukana :)
Kauniita neuleita ja sopivan pitkiä ja eivät kiristä. Mukana arvonnassa.
Merinovilla on kyllä mieluisa materiaali ja mahtavaa, että nämä upeat puserot on tehty Suomessa! Mukana arvonnassa, olisipa ihana voitto :).
Oi, ihana kuulla, että nämä on Suomessa suunniteltu ja myös tehty! Arvo suomalaiselle työlle ja vaatevalmistukselle!?
Olen pitkään etsinyt täydellistä villapaitaa itselleni. Nuo jokainen kuvassa näkyvä näyttää niin ihanalta? jospa arpaonni suosisi tätä opiskelijaa??
Merinovilla on ehdoton suosikkini ja sitä ei koskaan voi olla liika. Jos olisi mhdollista niin en käyttäisi koskaan mitään muuta päälläni kun merinoa :D
Tulipa lämmin mieli näistä kuvista. Mukana villapaita-arvonnassa :)
Täydellinen villapaita haussa, joten tämä olisi superihana yllätys syksyyn ?
Oi, oispa ihana voittaa villapaita, kun ei osaa päättää minkä mallin ja värin tilaisi ?? Saisi sitten useamman suosikin ?
Niin ihania ?
Oi kyllä! Isot neuleet best ja varsinkin kun Lappiin muutto häämöttää ensi kuussa niin voin kuvitella miten ihana on vaan hengailla lämpökasassa 24/7??
Villapaidat ja villasukat on mulle turvavaatteita,niissä on aina hyvä ja turvallinen olo ?
Aurinkoisen pehmoiset ruskaterkut Turusta??
Kota paita on kyllä minunkin suosikki?!
Ihanan pehmosen näkösiä paitoja?Huippua syksyä sulle!?
Ihanan pehmosen näkösiä paitoja?Huippua syksyä sulle!?
Oh toi vaski-paita! Tulispa tarpeeks hyvä talvi ?
Sinulla on aivan ihana asenne elämään, aina tulee hyvä mieli julkaisuista!
Mukana? Ihania ovat kaikki?
Aivan ihania! Ehdottomasti mukana arvonnassa :)
Ehdottomasti mukana!
Kota olisi niin hyvä koti talvikeholle?
Kota neule olisi ihana :)
Ihanaa syksyä!
Ihana KOTA!?? lemppari!
Niin kauniita kaikki! Ehdottomasti mukana arvonnassa ?
Kiinnostavia tuotteita!
Hurmaavia neuleita ulkonäöstä nimiin!?Näyttävät kyllä juuri siltä ettei niitä raaski vaihtaa muihin vaatteisiin ollenkaan ja toimivat varmasti reissatessa loistavasti! Omat neuleet ovat niin muhkeita etteivät mahdu takin alle ollenkaan, joten tällaisille voisi olla käyttöä. Aurinkoista ja iloista syksyä! ??
Wau?ihania paitoja!!!! Olen hypistellyt Lahden Kärkkäisellä näitä merinovillaisia paitoja ja pyysin mieheltä joululahjaksi☺️Arvonnassa mukana jos pukki ei tuokkaan?
Onpas kyllä ihanan näköisiä! Sopisi hyvin talven retkille (tai vaikka vain olohuoneen sohvalla makoiluun). Jos ei arpaonni suosi, niin ehdottomasti on joululahjatoiveena :)
Nää on kaikki niin ihania! Haluaisin kyllä villapaita-mimmiksi tänä syksynä tarpomaan pitkin metsiä ja keräämään sieniä <3
Ooh, olen aivan hullaantunut merinovillaan ja aina rakastanut villapaitoja, mutta en ole koskaan aiemmin omistanut aitoa villaista, koska ihoni on herkkä. Onneksi merinovilla sopii, oispa ihanaa voittaa ??
Syksyiset terkut ?
Ihanan lämpöisen näköisiä.
Rapsakkaa ja ruskaista syksyä sulle Henriikka <3 Sun aitous on ihailtavaa, pidä siitä kiinni. Sun blogi on kuin toinen koti. Terkuin innokas lukija
Rakastan syksyä ja viileneviä kelejä, jolloin saa vetää villasukat jalkaan ja käärittyä pehmoisiin neuleisiin ja villapaitoihin. Olisipa ihanaa, jos arpaonni suosisi!
Ihanaa! Oispa kiva kokeilla tän tyylistä villapaitaa just tulevina sykyisinä päivinä toimistolle mennessä :)
North outdoor on kyllä uusi lemppari suomi vaate yritys♥️ puhumattakaan että tuollaisien unelmavilliksien kanssa voisi mennä ihan kaikkialle! Saaristosta kouluun tai vuorilta illanistujaisiin ?
Ihanan näköisiä neuleita ?? Mukana arvonnassa!
Voi villapaita! Symppiksiä!
Upeita! Niin mukana arvonnassa ?
Mä vetäisin myös polvet kippuraan paidan alle venymisen uhallakin!
Mäkin haluan ihanan villapaidan!
Vautsi tää tuli kuin tilauksesta, sillä juuri on hakusessa Suomessa valmistettu laadukas villapaita ?
Nämä on kaikki niin ihania ja ajattomia. Valitsisin ehkä näistä tuon KASKI-villapaidan lämmittämään minua vilukissaa.
Ai että kaapissa olisi juuri Vilja-villapaidan kokoinen kolo ? aivan ihana villapaita.
Vilja -villapaita on upea! Tulisi moneen käyttöön <3
RAKASTAN villaneuleita ja -paitoja, joten ehdottomasti mukana arvonnassa!
Ihania ja lämpöisiä villapaitoja syksyyn, Kota-paita suosikkina.?
IHANIA! ? Mikä tahansa noista olis kiva!
Tuo Kota-villapaita näyttää ihanalta!
Nämä on ihania! ? Mukana arvonassa ja jos käy niin hassusti, ettei onni suosi niin tilaukseen menee. ?
Tällaista niin kaipaisi syksyyn ja talveen… Ihanaa värikästä maanantaita.
Ihania!
Ehdottomasti mukana ?
Mukana kivassa arvonnassa :)
Villapaitaan kääriytyminen on parasta, ympäri vuoden?
Ihania kuvia Henriikka!
Ai kun kivoja! Merino on parasta.
Hei tätä alennuskoodia oon odottanut! Jee ?
Ihania neuleita, tulis tarpeeseen syksyn retkillä! :)
Vilja- paita olisi täydellinen sekä töihin että muihin menoihin- niiiin mukana arvonnassa! ?
Onpa lämpöisiä uutuuksia? Vilukissana koen, että merinovilla on ollut paras vaihtoehto sekä helppohoitoinen.
Mitä täydellisiä syyspaitoja! Tuo VASKI näyttää ihanalta ?
Olisi ihana saada vaatekaappiin vuosia kestävää suomalaista laatua ? upeita neuleita!!
Niin ihania kaikki?
Olisipa ihana saada lisää pitkäikäisiä luottovaatteita kaappiin ?
Moi, kyllähän tuollainen villapaita, viljan värinen ja v -aukkoinen, olisi mahtava lisä eräretkille ja kanalintujahtiin. Viluinen kun olen ja palelen aina! Terkut täältä Oulusta ja ihanaa syksyä!??
Maanantai terkut ✨ Vaski vaaleanharmaa on aivan ihana ??
Jestas miten ihania, voisin ottaa kaikki ! Ihanaa syksyä ja villapaitailua!
Tuntuu kyllä, että villapaitoja on jo ihan tarpeeksi, mutta merinovillainen puuttuu! Vaski olisi valintani näistä kolmesta <3
Vitsit miten ihania! Oon haaveillut laadukkaasta villapaidasta jo vuosia mutta opiskeluajan budjetti ei oo vielä antanut periksi.?
Antaisin villapaidan siskolleni. Kaikki kolme ovat ihania malliltaan, mutta villapaitojen värimaailma ei itseäni puhuttele. Missä ovat kirkkaanpunainen, nurmikonvihreä, tai tummansininen ja musta??
Olisipa ihana saada kunnollinen villapaita käyttöön!??
Ihania kuvia! yksi villapaita mahtuisi kyllä hyvin myös mun vaatekaappiin ja mukaan metsäretkille <3
Ah kyllä noissa kelpais asustella talvet tästä eteenpäin ??
Ihanat kuvat ja ihanat paidat! Mukana arvonnassa ☺️
Ruska on niin paras väri. Ihanaa syksyä!
Oon pitkään haaveillut että pääsisin kokeilemaan oikeasti laadukasta ja kotimaista neuletta, ja toistaiseksi tälleen opiskelijana joudun vielä turvautumaan arvontoihin! ? Vilja-neule resonoi minussa eniten, malli on ihana ? ihanaa syksyä!
Oi, tuollaiseen paitaan olisi ihana kietoutua kylminä syysaamuina!
Miten ihania?? Vilja on ehoton oma suosikki?
Merinopaita mullekin!
Nuo villapaidat näyttävät kyllä todella lämpöisiltä!
Hei mukana arvonnassa, aivan ihania!
Tämä olisi aivan ihana neule, mukana arvonnassa! ?
Ihastuttavaa syksyä <3
Ihanaa syksyä siulle!
Olen odottanut, että tuollaisia isoja villapaitoja tulee mallistoon! Ihania! Mukana arvonnassa ?
Ihanan näköisiä paitoja! <3 Tuohon olisi ihana kääriytyä koko syksyksi!!
Ihania villapaitoja, kauniit värit ?mukana arvonnassa ?
Tuo Kota-villapaita ois kyllä mahtava talveksi, kun on tarpeeksi pitkä.
Tuo ruskea olisi ihana saada, saattaa mennä tilaukseen vaikka ei arpaonni suosisikaan?
Kun ei ole osannut päättää minkä hankkisi?. Vielä keikkuu välillä Vilja-Vaski… Tai joku muu?. Tarttis saada kaikki mutta onneks näitä voi hankkia silleen vaikka yhden joka syksy?
Aivan ihania! Ehdottomasti ottaisin näistä tuon Kota-villapaidan ruskeana <3
Ainuttakaan kunnollista villapaita en omista, olisipa ihana voittaa!
Ihania! Tämä blogiteksti oli itselle hyödyllinen, kun katsellut näitä neuleita vähän aikaa ja yrittänyt pohtia suosikkia.?Oli mukava nähdä lisää kuvia näistä! Olen arvonnassa mukana?
Voi kuinka kauniita! Tuollaiseen olisi ihana käpertyä iltojen pimentyessä <3
Nämä on ihania! Parhaita joka päivän paitoja ❤️
On ollut jo välilehti kauemman aikaa tabletilla avoinna ja tullut ihasteltua juurikin kyseisiä villapaitoja. Mutta valinnan vaikeus, kaikki näyttävät houkuttelevilta? Ehdottomasti siis arvonnassa mukana!
Olen pitkään jo vahtinut nettikirppiksiä ja etsinyt tällaista muhkeaa villapaitaa. Tällaisen tilaamista täytyy kyllä harkita :)
Nämä ovat aivan ihania paitoja. Tykkään erityisesti kaskista ? olen mukana arvonnassa! ?
Ai että, veikkaan että tämän postauksen myötä on luottoneule löytynyt ??? Isoin ongelma on valinnanvaikeus näiden ihanuuksien välillä!
Hei onpa iloinen uusi tuttavuus!! Oletan, että matsku on kutittamaton ja hinnatkin näyttää olevan kohtuulliset. Kaikki kolme näyttävät kauniilta, mutta kyllä minä olen Viljaa :)
Merinovillapaidasta olen haaveillut koko syksyn, en vain osaa päättää minkä näistä kolmesta haluaisin =). Käyttöön kyllä tulisi!
Vilukissalle kyllä kelpaisi :)
Aivan ihania paitoja ja mukavan väljät mitat! ?
Vaski olisi täydellinen!
Joskus nauratti kun huomasin pukeutuneeni kirjaimellisesti päästä varpaisiin merinovillaan! Alusvaatteet, kerrasto, kahdet sukat, välikerrasto, villapaita ja pipo, kaikki merinovillaa! Onneksi merinovillavaatteita löytyy nykyään myös second handina, sillä välillä mietityttää kasvaneen kysynnän seurauksena merinovillan tuotannon eettisyys ja kestävyys. Aina sillointällöin satsaan kuitenkin uuteen, esimerkiksi juuri North outdooriin. Silloin ajattelen vaatetta lähes ikuisena ja olen valmis parsimaan paitaa loppuun asti!
Ilmoittaudun mukaan arvontaan. Lämmin villapaita olisi ihana syksyn metsäretkille. Ihanaa alkavaa lokakuuta!
Niin mahtavaa että löysin blogisi ja instan upeat kuvat??ja tämä yhteistyö vielä?
Ihania villapaitoja! ? Oma ihoni on herkkä, joten olisi ihanaa kokeilla näitä, josko ne minulle sopisivat. Neuleet on ehdottomasti lemppareita niiden mukavuuden vuoksi ja imetys niissä onnistuu hyvin. Olisipa ihanaa saada joku villapaidoista pukinkonttiin ❤️
Ihania kirjoituksia, kuvia ja tunnelmia taas, Henriikka! Mielelläni olen myös mukana arvonnassa sillä vau Vilja-villapaidan ottaisin kyllä todella mieluusti kotiin.
En voi vastustaa! mukana!
Ihanalta näyttää! Meinasin jo eksyä ulkomaiseen nettikauppaan villapaitaostoksille, vaan nytpä siirryinkin selailemaan North Outdoorin valikoimaa. :)
Kaikki yhtä upeita!?
Ihania paitoja!
Kaik yht hienoi, hyvää ja lämmintä syksyn alkua ja toivotaan pienet pakkaset jotta hirvikärpäset kaikkoaisivat, osallistun arvontaasi.
Oversize villapaita tulis tarpeeseen tänne pohjoseen ?
Ihania neuleita!
Kaura ja kahvipapu ?☕️ Kuulostavat molemmat yhtä hyviltä ja pehmeiltä sävyiltä kun näyttävätkin ???
Tää arvonta tuli kuin tilauksesta, kun just pohdin että raaskisko vihdoin investoida North Outdoorin villapaitaan!
Nää on kyllä upeita ??
Vau, muhkea villapaita kyllä kelpaisi kun se on jo pitkään ollut hankintalistallani! :)
Ruskaisia syysterkkuja täältä Tampereelta, tällä hetkellä on kaunis aurinkoinen syyspäivä.
Kävin jo testaa kaupassa mut en raaskinut ostaa?
Ihania, mukana kisassa!
Ihania pehmeitä merinoisia neuleita. Ihan minkä vaan voisi vetäistä päälle ja nauttia pehmeydestä ja lämpimästä ?
Mukana arvonnassa!
Vaski?
Lämpöä syksyyn ja seikkailuintoa!
Ihana arvonta! Ja kiitos postauksesta. Harmaata Viljaa olen jo jonkin aikaa katsellut. Jostain syystä, ehkä syksyn myötä, kaipaa vähän pidemmälle ylettyvää lämpöä.
Ihania neuleita?
Kivoja paitoja!
Kauniita villapaitoja! Vilja on upea!
Ihania paitoja. Viljaan nyt päädyin ?
Kaski villapaidasta oon haaveillut mutta nyt tuli valinnan vaikeus minkä ottaisin ?
Onpa ihana arvonta, mukaan!
Parhaita paitoja?? Vaikea vain valita minkä tilaisi.
Neuleet ovat kyllä vaatekaapin kulmakiviä. Tuohon ruskeaan neuleeseen olen itsekin kiinnittänyt huomioni, joten heitetään arpa kehiin.
P.S. Olin ajatellut sinut paljon pidemmäksi! Meni omat mielikuvat nyt aivan sekaisin.
Oi että, et tiedäkään, että miten inspiroivia tällaiset tavallaan ihan tavalliset kuvat voi olla! Nää värit on vaan niin ihania?? Ja ehdottomasti mukana arvonnassa, mikä tahansa noista paidoista kelpaisi!??
Niin ihanan näköisiä neuleita! ? Tänään tilasin ekan ja tietty näitä pitäisi saada eri väreissä ?
Jee, mie olen niin odottanu että valikoimaan tulis reilusti pidempiä malleja jotka tällaisella lyhyemmällä menis jopa villamekosta! (Koska talvi ja hrrrrrr.) Jos ei onni ole myötä niin shoppailemaan lähdettävä :)
Ihanan hyväntuulinen ja rento blogi sinulla :-)
Ja villapaidoista puheen ollen – olen ollut aina villasukka- ja villapaitatyttö!
Nyt tosin jo 56-v, mutta minkäs sitä tavoilleen voi
– se ei oo vika, vaan ominaisuus, että käyttää villasukkia kesät talvet.
Ja nuo esittelemäsi paidat näyttävät vallan ihanilta eli tottahan haluan olla mukana arvonnassa. Onnea minulle arvontaan!
Ihanaa syksyn jatkoa ja talven odotusta sinulle :-)
Jee, mukana arvonnassa!
Ja random postaustoiveena (joka toivottavasti ei ihan huku tähän kommenttitulvaan), kiinnostaisi lukea ajatuksiasi siitä, miten kijoittaminen on vaikuttanut suhun ihmisenä, miten se on muokannut sun elämää ja ajattelua? Varsinkin siis se, että millainen vaikutus enemmän tai vähemmän jäsennellyllä ajatusten tekstiksi muokkaamisella ja ideoiden tallettamisella on ollut siihen, mitä oot elämässäsi päätynyt tekemään
Kahvipavun värinen Kota on suosikkini. Kumpa onni suosi ♥️
Mukana! Ihanan näköisiä villapaitoja!
Oi, minulla on lähes aina jonkun sortin villapaita päällä! Ohut tai paksu.
Kauran sävyinen Vaski olisi niin täydellinen ?
Onpa ihania!
Ostin Metso-villapaidan poikaystävälle lahjaksi viime jouluna. Todella hyväksi todettu ja oon lainaillut sitä itsekin. Lämmintä syksyä ja mukana arvonnassa ofc!?
Kaski, ehdottomasti. Mutta väriä en osaa vielä päättää…
Hei, ihana postaus! Mukana arvonnassa.
Ihania puseroita, vilja puserosta haaveilen. Ehkä laitan tilaukseen❤️
Ihania lämpöisen näköisiä paitoja. Ihana kun on pitkän mallisia.
Villapaidat, parasta! Ihania ovat kaikki!
Toi VILJA on ihana uutuus ja näyttää sun päällä tosi hyvältä! Olen mukana arvonnassa ??
Näitä villiksiä katsoessa sitä toivoo, että ilmat alkaisi jo kylmetä! ?
Aivan ihania! Ja siispä mukana arvonnassa! <3
Hei, täällä ollaan, valmiina voittamaan!!
Mielettömän ihania kaikki 3. <3
Voi että lämmittäisi ihanasti jokin näistä! ?
Mukana arvonnassa ?
Ihania! Minä oottelen Hanki-neuletta postista?
Kota ois kiva!
Ihana Kota-paita lämmittäisi ja lievittäisi koti-ikävää täällä rapakon takana ❤️
Tosi ihanan näköisiä paitoja! ? Ylisuuret paidat on vaan parhaita, neuleet etenkin. Ehdottomasti mukana arvonnassa?
Aivan ihania kaikki, mutta kota oma lemppari juuri tuon värisenä ?
Terkut Ylläkseltä! Täältä saisi villapaita hyvän kodin :)
Ihania villapaitoja, etenkin tuo Kota! Mukana arvonnassa!
Tuo lämmin ruskea sopii sinulle kyllä tosi tosi hyvin! Minä valitsisin VASKI-paidan. Kauniita kaikki!
Voi, miten ihanan näköisiä villapaitoja ? tuollainen tulisi todellakin tarpeeseen, ja varmasti muodostuisi suosikiksi niin metsäretkille kuin kaupunkikäyttöönkin!
Syysterkut Leipzigista: täällä ei kyllä ole vielä villapaitakeli, mutta kyllä sekin vielä tulee :)
Ihania villapaitoja! Mukana arvonnassa :)
Kyllä kelpaisi vaikka tuo ”70-lukulainen” joten mukana arvonnassa!
Aivan ihania kaikki?Voiko parempaa syysasua ollakkaan?
Kaksi no paitaa jo on, kolmaskin tulisi kovaan käyttöön :)
Vaski ois kyllä upea :). Ihanaa ja aurinkoista syksyä Henriikka!
Hello Marjukka! <3 Ja onneksi olkoon. Näiden miltei tuhannen osallistujan joukosta arvoin sinut juuri voittajaksi. Toivottavasti tämä ilahdutti. Laitan mailia!
:) <3
Oih, kelpaisi kyllä kaltaisellesi vilukissalle nämä. Olisipa arpaonni suosiollinen ?!
Kota ❤ Upeita kuvia ja tätä paitaa olen pitkään ihastellut, joten toivotaan että onni osuisi arvonnassa.
Mitä ihanuuksia!! ?
Vaimolle lahjaksi!
Tuo ensimmäinen villapaita on houkutteleva. Hieno postaus.
Kaikki näyttää hyviltä vaihtoehdoilta, mukana arvonnassa ?
Tosi kauniita.! Haluan elää tommoisessa koko talvi :)
Voi miten ihania villapaitoja, mukana arvonnassa ?
Kiva kun saa neuleita missä pystyy liikkumaan. Olen lopen kyllästynyt kaikkiin muotoon ommeltuihin vaatteisuin. Vaaleanharmaa Vaski on minun lempimalli.
North Outdoorin villapaidat on kyllä luottovaatteita; taipuvat tosiaan retkeilyyn, kotioleiluun ja asusteiden kanssa vaikka treffipaidaksi syömään! Mielelläni yhden uuden paidan kotiuttaisin :)
Niin kauniita paitoja ja hienoja kuvia. Rakastan villaa materiaalina ja aina vähän viluisena pukeudun siihen enemmän kuin mielelläni. Mies aina nauraa mulle, kun mulla on usein kesälläkin villasukat jalassa. Paksumpi villapaita puuttuu, joten tuollainen Vaski-villapaita olisi aivan ihana. Aurinkoista syksyä!
Olen jo pitkään haaveillut merinovillapaidasta. Ongelma on vain värin ja mallin valinta, sillä kaikki ovat upeita!
Onpa ihania neuleita ?
Kaski-villapaita löytyy jo, aivan ihana!
Syksyisiä terkkuja!:)
Kauniita paitoja!:)
Syksy on mun lempivuodenaika! Mukana arvonnassa!
Merinovilla on ja villa yleensäkin on suosikkini! Luonnon matskut on pop! Tykkäsin kaikista ihanista malleista mutta jotenkin Vilja puhutteli eniten. Ehdottomasti arvonnassa mukana!
Uusi villapaita ilahduttaisi.
Saapuva syksy houkuttelis hankkimaan ihka ensimmäisen merinovillapaidan!
Merinovillapaita olis just passeli syksyn ja talven ulkoiluihin lasten kanssa. Sellainen ollut haaveissa jo pari vuotta, mut ei ole löytynyt miellyttävää mallia. Nämä kyllä olisi. ?
Tuo Vilja paita on juuri sellainen ihana villapaita syksyyn jota olen etsinyt! Upea! Toki kauniita ovat kaikki mallit. Merinovilla materiaalina ihan ykkönen.
Aivan ihania! En edes tiennyt tästä kaupasta <3_
Oi tuo Vilja…. <3
Ihania❤️? toivottavasti arpaonni suosisi☺️?
Kerrospukeutuminen ja villapaidat on syksyssä parasta! Mukana arvonnassa!
Vau onpas ihania! Pakko kehua näitä sinun yhtiskamppanjoita. Joskus ärsyttää, että blogit ja muut on täynnä niitä ja totta kai ymmärrän sen, koska siitähän sitä palkkaa saa ja tuotteita täytyy mainostaa.
Nämä sun jutut on vaan jotenkin niin itselle sopivia ja nämä neuleetkin voisin kotiuttaa vaikka heti :D
Ihanaa syksyn jatkoa sulle!
Kaikki villapaidat näyttävät niin ihanilta ja pehmoisilta! Olen jo kauan miettinyt, että pitäisi investoida kestävään laadukkaaseen neuleeseen, mutta vielä en ole opiskelijapudjetista raaskinut siihen rahaa satsata.
Mukana arvonnassa! Ehdottomasti pakko saada tuollainen over size villapaita ?
Mukana joo! ?
Mukana arvonnassa! Keväällä ostin Kaskin harmaana ja ollut siitä lähtien lempparipaita. Voisin kuvitella kahvipavun värisen villapaidan uudeksi lemppariksi ?
Uusi tuttavuus blogisi ja nämä villapaidat. Vilja-neule olisi ihana itselle/tyttärelle, jonka nimi on Vilja.
Ihania! Villapaidat ovat kyllä niin must-juttuja heti syksystä lähtien. Vilja-neule lähtisi näistä minulle.
Ihmisen elämässä ei ole koskaan liikaa rakkautta, lämpöä eikä kääriytymisen mahdollistavia ihanuuksia. Näistä Vilja on ehdoton suosikkini.
Onpa mahtava yhteistyö! Alekoodille tuleekin käyttöä, on jo pari paitaa katsottu, nyt vain odottelen uusia kokoja varastoon :)
Kaski-paita multa jo löytyy, niin täytyyhän se näistä valita tuo Kota, jos arpaonni suosii :)
Vaski on oma suosikki! <3
Ihan mahtavia, lämpöä syksyyn ja talveen?
Onpa kauniita neuleita ?
Aivan ihanan näköisiä paitoja. Ehdottomasti mukana arvonnassa. Ruskea näytti oikein kivalta.
Harmaa Vaski paita on täydellinen ❤️Ihanaa syksyä ???
Terkuin Villasukat 24/7 & 365
Tyytyväisyys hehkuu sinusta ja pehmeät villapaidat vain lisää lempeää tunnelmaa kuvissa. <3
Oi näyttää aivan ihanilta!
Terkkuja kotisohvalta viltin alta! Tämmöisen villapaidan turvin uskaltaisi kyllä pidemmällekin. ?
Ihanan rennon mallisia kaikki! :)
Kaikki näyttää hienoilta!
Aivan ihania neuleita! Näistä kelpaisi mikä tahansa ?
En osaa päättää mikä on suosikkini, pakko tutustua verkkokaupasta vielä lähemmin :)
Ihania neuleita ja kauniita kuvia!!
Aivan ihania kaikki. Syksy pimenee ja villapusero pitäisi hankkia. ?
Ompa kivoja villapaitoja, tulisi tarpeeseen. ????
Ihania neuleita ? hyvää syksyn jatkoa!
Viljaa olenkin vilkuillut sillä silmällä, tämä infopaketti oli hyvä!
Ihania värejä ja pitkät mallit
Mukana ?
Omistan kaksi KASKI-paitaa, ja nyt kiinnostaisi tuo VILJA. Mietin vaan kokoluokitusta, että lähtiskö tosi oversize linjalle ja tilaisi L-koon.. Koodi tulee siis käyttöön!
Ihania paitoja kaikki❤
Vilja-paita kauranvärisenä – voiko ihanampaa yhdistelmää olla ?☀️ Syksyn koulumatkoille ihana lämmittäjä. Voi kun onni potkaisisi ?eka kertaa elämässäni voittaisin ?
Ihania ovat! Ja kuvissa ihana tunnelma.
Vilja olisi niin kaunis??
Ihania neuleita, mukana arvonnassa
Minäkin mukana arvonnassa! Alkaakin jo vähän palella tuolla ulkona ☺️❄️
Mukaan ihanaan arvontaan.
Ihania villapaitoja kaikki! Ja merinovillaa käytän alla ja yllä. Kauran värinen Vilja on ❣️
Oooh mä haluan voittaaaa!
Villapaitoja ei voi koskaan olla liikaa! Varsinkin toi vaski on ihan lemppari.
Oispa tommonen neule ihana ? hyvää syksyä ?
Pehmeästä merinovillapaidasta olen haaveillut pidemmän aikaa ja näitä North Outdoorin ihanuuksia jo katsellutkin? Kaikki niin kauniita!
Syysterkkuja! Kuulostaa ihanalta tuo Lapissa hengailu.
Ihania kuvia! Syksyyn ??
Ihania paitoja. Vaaleanharmaa Vaski näyttää parhaalta.
Kaunis neule, ois kyl kiva lämmike syksyyn.
Luonnonväriset sävyt puseroissa näyttävät upeilta! Vilja on malliltaan minun suosikkini.
Kauniita paitoja,mukana
Oi, olipas hyvä kirjoitus (ja kuvat)! Itse olen jo pari viikkoa miettinyt, että mikä näistä kolmesta on mun paita? Nyt tiedän!
Oih, kuinka ihana olisi kokea syksyn ja talven kirpeät pakkaset ja koleudet oversize villapaidassa, mutta valinnan vaikeus iskee…KOTA vai VASKI
Kauniita kuvia ja ihania neuleita.
Mukana arvonnassa ?
Mukana arvonnassa ?
Aivan hurmaavia neuleita, ihanat maanläheiset värit ❤
Ihanan lämpöisen näköisiä ja kauniit syksyn sävyt! Ruskea Kota on oma suosikkini.
Ihania neuleita. Merino ainoa villa jota pystyn käyttämään
Just tätä postausta tarvitsin, kiitos! Olen himoinnut harmaata Viljaa tovin, mutta miettinyt, mikä koko pitäisi ottaa (että olisi oversize aidosti) ja miten laadukas paita on. Mukana siis arvonnasta mieluusti – voittohan mahdollistaisi paidan hankinnan kahdessa sävyssä ?
Hyvää syksyä!
Ihana kahvinruskea ❤️
Aurinkoista syksyä Henriikka! :) Kaikki esittelemäsi paidat olisi ihania omassakin vaatekaapissa!
Oh onpa ihania villapaitoja, tuollaisiin kääriytyneenä syksy saa tullakin!
Oiiiii! Villapaita- ja syksynfiilistelymeiningit parhaimmillaan! Me lähetään kamun kanssa viikonlopuksi Repovedelle ja oon niin innoissani.
Olenkin pari päivää ihastellut näitä neuleita, postaus ja alekoodi tuli siis juuri sopivaan paikkaan. Kiitos!
Merinoa ja mukavan väljää ja mutkatonta. Mukana.
Olen jo kauan näitä harkinnut….. ehkä nyt onni suosii ??!
Oi mikä neule, syksyn tullen itsekkin tekee mieli pukeutua lämpöiseen ja isoon paitaan
Vilja
Kiitos mielenkiintoisesta sisällöstä niin blogissa kuin instagramissakin! Sinun podcast-jaksot ovat arjen piristys :)
Vilja näistä suosikki!
Ihania ? Mikä tahansa värikin kelpaisi.
Vilja olisi ihana ?
näissä kuvissa ja tekstissä on kyllä sellaista syksyfiilistä mitä tarvitaan enemmän?
Superihania ❣️Näiden lämpöön olisi ihan parasta kääriytyä.
Ihania villapaitoja! ❤️
Tilaus tehty alennuskoodillasi, mutta lisää mielisin arvonnassa! :)
Etätyöntekijä täällä moi! Merinovillaisesta villapaidasta haaveilen jotta sormet vilisisi näppäimistöllä notkeasti myös tammikuussa.
Ooo, Vilja-neule harmaana kyllä koukuttaisi?
Vilja näyttää ihanalta ? mukana arvonnassa siis!
Kahvinruskea Kota olisi niiiiin ihana??
Vietämme useamman viikon vuoden aikana Ylläksellä, joten tarpeeseen tulisi?Lisäksi kotimme on 1800-luvulta, joten lämmin merino olisi kyllä sinnekin tarpeen?
Ihana blogi sulla. Mukava, että löysin näin mukaan,
Ihanat neuleet ja kuvat! Mukana arvonnassa.
Maippi
Ruskea väri villapaidassa kävisi vilukissalle!
Ihana arvonta! Merino on kyllä ykkösmateriaali muiden luonnonkuitujen joukossa ❤️
Vaski olisi aivan ihana. Sopisi työmatkafillarointiin korkean kauluksen kanssa. Toivotaan että syksy jatkuu vielä pitkään yhtä lämpimänä kuin tänään ?
Neuleet ovat kaikki ihania ja valinta on vaikea. Jos onni suosisi valitsisin Vaski paidan kauran värisenä ?.
Aivan ihania neuleita syksyn viileään ?mukana arvonnassa.
Ihana ?
Pirteitä syyspäiviä!
Ihania neuleita ihanaan syksyyn♥️
Just ostin Vaskin mutta tytär haluaisi myös sellaisen eli mukana arvonnassa!
Vaski! lumoava tuo korkeampi kaulus!
Hienoja paitoja, vaikea olisi valita! Ja osallistun tietty arvontaa.
Ihania kaikki, mutta Vilja sai sydämen lyömään nopeammin ❣️
Kotimaisen käsityön puolestapuhujana lämmittää se, että ovat Suomessa tehtyjä.
Oi miten ihania neuleita ?
Kota ois mun mieleen?
Ihania ovat ja olisi ollut kyllä käyttöä Lapin-reissulla. Ehkä seuraavalla matkalla minullakin on joku näistä johon kääriytyä.
Kauniita neuleita. Ihastuin tuohon vaaleanharmaaseen Viljaan erityisesti ? olen siis ehdottomasti mukana arvonnassa.
Ihania neuleita kaikki❤ Mukavaa syksyä!
Mukana arvonnassa :) ruskea kota suosikki..
Mukana . Vilja on ?
Mukana arvonnassa. Ihania merinokerrastoja ja asusteita löytyy, mutta tällainen Vilja villapaita ❤ puuttuu!
Kota olis ihana!
Kiitos tästä arvostelusta :)
Niin haluaisin tuon kahvinvärisen!
Oversize on <3 Merino on <3 Ja tuo ruskea väri on <3
Oi, nää on ihania! Todellakin mukana arvonnassa.
Niin paljon mukana arvonnassa!
Ihania! ?
Ihana tuo Vilja-neule. Mukana arvonnassa.
Kiitos ihanasta postauksesta, inspiraatiosta ja alekoodista, otetaan käyttöön :) Muutenkin pitää ottaa blogi seurantaan.
Ihania villapaitoja ?
?Todellakin mukana, Vaski minun suosikki!
Oijoi kuinka ihania! Tahtoisin oman!
Kota tai Vilja – molemmat herkkuja!
Mukana!
Terkkuja Turusta :) ihanan näkösiä noi kaikki villapaidat, mutta kota ehkä oma lemppari!
Mikä mieletön löytö tämä blogi <3 Näen jo itseni metsässä matkalla nuotiolle Vilja-villapaita päälläni..
Kaikki on ihania. Jos onni potkaisee, niin on vaikea valita suosikki ?
Ihania kaikki! ??
Tällainen lämmittäisi minunkin syksyä <3
Ihanat neuleet ja ehdottomasti arvonnassa mukana ❤️?
Vau, miten ihania paitoja! Kiitos tästä postauksesta,mulle oli ihan ennestään tuntemattomia nämä ihanuudet. Ehdottomasti mukana arvonnassa ?
Sait kyllä vakuutettua, että Kaski- tai Kota-paita olisi syytä hankkia. Ihanan rennon näköisiä. Vähitellen sitä haluaa päälleen lämpimiä ja rentoja sekä simppeleitä vaatteita syksyä ja tulevaa talvea varten.
Noi näyttää niin ihanilta!?
Oujee mitä paitoja!
Aivan ihania neuleita??
Nää on kyllä kaikki aivan ihania ja mitkä syksyiset värit! ?
Levillä asuva tytär vinkkasi minulle vähän aikaa sitten näistä ihanista North Outdoorin merinovillaneuleista. Suomessa valmistettuja! Hurahdin heti. Paluuta muuhun ei ole. Aika koukuttavasti esittelet noita uutuuksia blogissasi. Niin mukana arvonnassa!
Super mukavan näkösiä kaikki kolme ? Vilja ehdottomasti eniten omaan makuun!
Ihania ovat kaikki! ?
Täällä yksi vilukissa haaveilee uudesta villapaidasta. Aivan ihania!
Ihanat neuleet ja värit! Viljan valitsisin tällä kertaa.
Ihania neuleita, erityisesti Vilja näytti omanoloiselta. Mukana arvonnassa !
Ihania kuvia. Tuli heti semmoinen klo, että mulle kanssa ?.
Kiitos TAAS upeasta syyspostauksesta, jos jotain kaupallista yhteistyötä olen rakastanut, niin tätä! Kiitos alekoodista, se pääsee varmasti käyttöön. :)
Voisin ottaa jokaisen näistä omaan kaappiini, mutta jos olisi pakko valita, niin ottaisin Viljan. Se on ihanan erilainen, mitään tällaista ei kaapista vielä löydy.
Ihania kaikki! Tulisi vaikea valinta Vasken ja Kodan välillä
Ihania kaikki nää. ? olen mukana arvonnassa !
Oi että haaveilen niiiin näistä villapaidoista ☺️ Lämpimät värit ovat miule vähän outoja, en ehkä uskalla kääriytyä kahvipapuun. Mutta valkoinen kota voisi olla todellista rakkautta. Mukana siis. Kunpa kerrankin voittaisin!
Vaski villapaita olisi aivan ihana ja varmasti monikäyttöinen !
Olen jo pitkään haaveillut näistä, Viljasta eniten.?
Voi, tuo kauran värinen on ihana ? Pitää varmaan pistää tilaukseen!
Kiva lukea kokemuksia näistä paidoista. Hirveästi tekisi mieli ostaa ja suosituksesi ehkä lisää ostohimoa.
Super trendikkäitä ja ihania sävyjä syksyyn! ? Toit upeesti esille kaikki kolme mallia, on ehkä pakko laittaa joku näistä tilaukseen.. ?
Jospa sitä pikkuhiljaa saisi kaikki vaatteensa vaihdettua eettisiin ja kestäviin kuteisiin. Siinä tavoitetta. Merinovilla❤️
Merinovilla on huikee materiaali. ? Itselle myös tuo v-aukko vähän vieras, pitäisiköhän antaa mahdollisuus? ?
Villapaitahyggeily ja syksy on niin parhautta ?.
Oih ? Näitä villapaitoja katsellessa talven tulo ei enää tunnu niin pahalta. Minä lämpöä rakastava vilukissa näen itseni käpertyneenä villapaidan sisällä.
Olispa ihania, mukana siis.
Ihanat paidat! Vaski-paita olisi omaan makuuni sopivin. Olen muutenkin katsellut North Outdoorin paitoja ja huppareita sillä silmällä…
Ihania villapaitoja?päätin että tänä talvena en palele, tämä olisi sopiva jatko uuden takin ja kenkien jatkoksi?
Juuri tuo ruskea Kota-paita olisi ihana ?
Oi, kaikki mallit yhtä ihania ? itse vilukissana villapaidan tarvisin.
Vilja ?
Mukana arvonnassa. Ihania villapaitoja!:)
Voi nää paidat on upeita ?? jos tässä kuitenkin tuuri kävisi, niin tämä menisi ansaitusti anopilleni, jonka tiedän tästä haaveilevan ? jospa myös vielä jossain vaiheessa myös itselleni
Wau, aivan huippu kuvat ja ehdottomasti mukana arvonnassa???
Ihana postaus ja ihania paitoja? Mukana arvonnassa?
Kota valkoisena tai harmaana voisi olla kiva voittaa. Ostin kyllä juuri Kiiruna-nimisen puseron ja vaikuttaa ihanan pehmoiseltabja lämpimältä.
Ihana muhkeus ja lämpö oikein huokuu noista. Olisipa ihana käpertyä juuri nyt tuollaisen sisään mainitsemallasi tavalla polvia myöten :)
Oli pakko jo käyttää koodi hyväksi ja tilata yksi paita, mutta ehdottomasti löytyisi kaapissa tilaa myös toiselle! Iloinen yllätys verkkokaupassa oli, että myös lapsille oli mallisto ja tytölle löytyi juuri sellainen villatakki, jota olin etsinyt! Ja vielä kotimainen kauppa, niin mikäs sen parempaa :).
Iik ? olen näitä kuolannut jo jonkin aikaa, mutta tuoreena opiskelijana sitä joutuu miettimään ostokäyttäytymistään uudelleen. Olen kuitenkin aivan myyty, ihanat värit, ihanat mallit ja suomalaisuus ?? Mukana!
Oi! Jospa Onnetar kerrankin olisi suopea,?❤
Voi miten kauniita kuvia! Ja neuleita. Mukana arvonnassa ♡
Olipas kiva kirjoitus. Nytpä taitaa mennä paita tilaukseen :)
Aivan ihanat villapaidat ♥️ ja kiva blogi.
Mukana arvonnassa! Etsin ekaa villapaitaani ja kiinnostaisi nämä, mutta en ole vielä uskaltanut tilata ?
Vilja väri ?Luulen, että pitäjiksi ilmoittautuisi kaksi tytärtä tai sitten vaikka kaikki kolme vuorotellen. Merinovillaisia ei ole vielä kenelläkään. Itse ainakin kyllä haaveillut.
Onpas ihania. Villapaitaa tarvitsisi tulevalle talvelle, ja syksyyn.
Oma Kota olisi haaveena!
Aivan ihania kaikki, mutta ehkä valitsisin kuitenkin tuon viljan! ?
Kauniita villapaitoja kaikki. Toivottavasti arpaonni suosii.
Oi ihania malleja ?
Kahvinruskea on ihana!
Ihania ❤️ testiin lähtisi Kota, ehkäpä juuri ruskeana tai vaalean harmaa
Merinovilla on täydellinen materiaali kylmevään säähän. Näissä kuvissa on ihana syksyn tunnelma! Mukana arvonnassa.
Siis aivan ihania kaikki<3 miks mulla ei oo jo tälläistä?!? Mukana arvonnassa
Onpa kauniita! Toivottavasti onni suosii arvonnassa.
Oon kuolannut North Outdoorin villapaitoja jo monta kuukautta ja tää sun blogipostaus vaan lisäsi villapaitakuumetta! Ihania kuvia ja kivat arvostelut.
Tämä oli hyvä postaus! Olen näitä paitoja harkinnut ja nyt taidan uskaltautua tuommoisen Viljan itselleni hankkia. Ellei sitten arpaonni satu kohdalle ?
Syksy ja villapaidat ovat elämän parhaat asiat ??
Ahh tarvitsen kipeästi oman oversize-villurin!! ??
Valloittavat kuvat ja tekisi samantien vetäistä tuollainen Vaski-villapaita päälle! Aurinkoista ja sopivan sateista syksyä! ?
Merinovilla on aivan paras materiaali tällaiselle vilukissalle! Ehdottomasti valitsisin näistä Vilja-paidan vaaleanharmaana (puuron harmaa) <3
Ihania ovat! Erityisesti ruskea Kota ja kauran värinen Vilja.
Tuollaisessa paidassa olisi ihana käpertyä sohvan nurkkaa teekupposen kanssa ☺
Ihania villapaitoja, osallistun arvontaan.
Mukana arvonnassa! Ihania villapaitoja ?
Kauniit kuvat! Villapaitakuume nyt huipussaan?
Mukana arvonnassa☺️
Nää vaikuttaa kyllä ihanilta <3
Mukana arvonnassa ja haaveilemassa uudesta ihanasta villapaidasta! ?
Oikea turvaneule olisi tällainen :)
Vaski-paidan kaulusta ei harmittavasti näkynyt kokonaan yhdessäkään kuvassa. Mutta ihania ovat kaikki, arvontavoitto olisi ihana nimipäivälahja.
Ihaillut tuota Kota-paitaa siitä asti, kun sen ensimmäisen kerran bongasin some-virrassani. Ihastukseni niin suuri, että on nyt pakko, ihan ensimmäistä kertaa ikinä, osallistua blogiarvontaan!
Mukana arvonnassa! Ihana neuleita ?
Todella houkuttelevan näköisiä villapaitoja all time favourite -materiaalista ? Mukana arvonnassa ehdottomasti ??
Olen näistä villapaidoista pitkään haaveillut, mukana arvonnassa siis
Kylläpä kaunis ja lämmin neule kelpaisi! Taaperon kanssa ulkoilusta on tullut jokapäiväistä hupia, ja lämmin varustus on kaiken a ja o. Nämä kotimaiset neuleet näyttävät myös tosi, tosi kauniilta.
Oi, tälläinen olisi ihana ❤️? menisi alkutalven vauva asun kanssa ja lopputalven pesäpuuhissa niin kotona kuin kerhoissa. Lämmin, tyylikäs ja vartalolle armollinen ?
Pitkään harkinnut ja tämän blogitekstin perusteella rohkenen hankkia itselleni villapaidan! Mukana toki myös arvonnassa.
Oi syksy ja villapaidat! <3 näyttää ihanalta!!
Villapaita on kuin kaukaisen ystävän lämmin halaus ? Kaski olis malliltaan mieleinen, mutta Kota ja kahvipapu ☕ houkuttelee poikkeamaan tutusta ja turvallisesta.
Kivannäköisiä paitoja. Varmasti lämpimiä. Kotaa haluaisin kokeilla.
Vaikuttaa kyllä niin mukavilta ja lämpimiltä kaikki ??? Arvonnassa mukana, olisi kyllä mieluinen voitto ?
Näyttävät niin mukavilta?
Vilka on kyllä paras materiaali Suomen sääoloussa!
Aivan ihana olisi mutjuuntua tuollaisen villapaidan alle..??
Kauransävyinen Vilja ?
Ihania neuleita ? olen ehdottomasti mukana arvonnassa ??
Yksinkertaisen kauniita villapaitoja. Ehkäpä näistä löytyisi riittävän iso koko itsellekin niin, että se ei olisi liian tiukka. Olisi ihanaa saada kunnon villapaita.
Aivan ihania kaikki, mukana arvonnassa ❤
Mä tykkään kovasti V-aukkoisesta Vilja neuleesta kaura- sävyssä.
Sitä oli vielä mun kokoanikin.
Merinovilla ei ole mulle vielä kovin tuttu materiaali, mutta uskon, että ei kutita.
Aivan ihania villapaitoja kaikki ? Kauran väri on kaikkein mieluisin.
Ihania! Odotan jo talvea ja villapaitakelejä! Näissä Kelepais lämmitellä ?
Aivan ihania ovat kaikki??. Mukana arvonnassa?
Mukana arvonnassa! Merinovilla vaatteet täällä myös lemppareita ja tuo harmaa villapaita on ?!
Ihanan pehmoiselle villapaidalle olisi just niin tarvetta?
Kiitos kattavasta infosta ja hyvistä kuvista. Vau ? Uusi tuo v-aukkoinen vaalea villapaita malli. Se taitaa olla minulle ratkaisu toimistoon ja arkeen. ? Mukana ?
Kaura värinen vilja, ehdottomasti.
Ihania! Mukaan arvontaan!
Ihania!!! Mukana ehdottomasti toiveena v-aukkoinen Viljako se oli…
Syksyssä parasta on läpertyminen just noun, polvet jättisuuren villapaidan sisää ?.
Mukana arvonnassa! Kota ja Kaski kuiskuttelevat korvaani, että tekisivät syyspäivistä parempia ?
Oooo mitä ihania villapaitoja ?
Ehdottomasti mukana!
Aivan ihania neuleita kaikki! Voisin kuvitella, että saisi suosikkivaatteen tittelin ?
Ihania villapaitoja kaikki! Oma lemppari ehkä Vilja? Näin kauniin syksyn kruunais vielä noin kaunis villapaita johon kääriytyä?
Vilja ❤️
Aivan upeita. ? Tulee niin lämmin olo jo pelkästä kuvasta.
Aivan ihania ja vielä merinpä, joka on ainoa minulle sopiva villa.
Ihania kaikki ? valitsisin ehkä kahvi ruskean kota paidan.
Ihana tuo vaski, herkkä kaulanalue suojattuna! ? kiitos hyödyllisestä postauksesta! ?
Mukana arvonnassa. En omista yhtään villapaitaa joten mikä vain näistä olisi tervetullut❤️
Ihania, klassisia villapaitoja. Ja kivat nimetkin vielä!
Oih, olisinpa Lapissa etätöissä… Ja vieläpä vaikka villaneule päällä
Näistä kuvista tuli kyllä hyvä ja lämmin mieli – ja hirveä hinku saada jotain uutta lämmintä omaan vaatekaappiin! :)
Ihania, mukana!
Ihanan houkuttelevat kuvat. Vanhassa talossa asuvana arvostaisin lämmittävää villapaitaa.
Mukana arvonnassa. Ihania rentoja neuleita.
Ihanat villapaidat! Syksyssä on parasta juuri neuleet ja villasukat ?
Ihania uutuuksia! Kaskesta olenkin jo haaveillut, oi ihana syksy?
Villasukat ja villapaidat ovat parasta syksyssä?Ei haittaa vilukissaa mitkään myrskyt!
Ehdottomasti mukana. Villapaita jossa halkiot on ??
Ois huippu saaha eka kunnollinen villapaita, lämmittäis kivasti tulevana talvena!
Onpa kivan ja lämpimän oloisia. ?
Ihania kotimaisia paitoja ?
Aivan ihania neuleita kaikki! ? Mikään ei ole ihanampaa kuin tuntea olon lämpimäksi ja turvalliseksi lemppari neuleessaan.
Vaski? mukana arvonnassa!
Vaski on mun suosikki ☺️
Vilja ehdottomasti, rakkaan lapsenlapseni mukaan ❤️
Upeita villapaitoja, Vaski suosikkini. Ja leppoisasti esitelty ⚘
Näyttääpä kivoilta, villapaita hakusessa. Taidan tarttua alekoodiin? ja arvonnassa mukana myös.
Täytyypä tutustua, näyttää just siltä että voisi käärittyä paitaan odottamaan marraskuuta!
Tuo Vilja villapaita on täydellinen ! Ihanaa, että joku brändi myös valmistaa suunnittelun ohella tuotteita Suomessa!
Ihanaa lokakuun ensimmäistä viikonloppua Henriikka :)
Hankin joku aika sitten Kiirunan, ja olen kyllä ollut todella tyytyväinen ostokseeni. Näistä valitsisin kauniin Viljan.
Vilukissalle Vilja olisi ihana❣️
Mukana! V-aukkoisen alle vois kivasti sopia paitapusero.
Ihania villareita ?
Kota voisi olla tarpeen talvella. Mukana arvonnassa.
Mukana! Ihania nuo kaikki ?
Merinovillapaita on unelmani. Mukana.
Aivan ihania paitoja kaikki ? Etenkin tuo V-aukkoinen!
Hieno Kaski-paita olis ?. Entisessä lempivillapaidassa on jo enemmän reikää kuin ehjää?. Vaaleanharmaa ?
Ihania! Ja vielä Made in Finland! ??♀️
Upeat paidat – aina muodikkaat! Osallistun arvontaan. Valitsisin Viljan.?
Vilja on minun mieleeni sekä väri että malli.
Vilja on mieleisin värin ja mallin puolesta. Kaikki kyllä hienon näköisiä, lämpö hehkuu kuvista.
Terkut Tornionjokilaaksosta! Ruska vetelee viimeisiään, mutta yhtä lailla kaunista on ollut viime päivien sumu ja joella metelöivät joutsenet. Ihanaa syksyn jatkoa Henriikka! ❤️
Nämä ovat aivan ihania! Minäkin haaveilen omasta paidasta. Mukana arvonnassa!
Merinovillapaita olisi kyllä hyvä talven koiralenkki- ja patikointivarustukseen. Nää on kaikki niin hienoja ja mikä parasta kotimaisia. Mukana arvonnassa.
Nää on niin upeita neuleita kaikki! Kelpaisi lähteä retkeilemään tälläisen kanssa ??
Ihanat! Mukana arvonnassa!
Aivan upeita kaikki! ?
Nää on ihania, mukana arvonnassa! :)
Villapaidat on kyllä parasta syksyssä?
Aivan ihania kaikki! kauransävyinen Vilja ois oma valinta?
Ihania ja ihanat sävyt.?
Sain oman ekan Kaski-paitani puolitoista kuukautta sitten ja lähes päivittäin päällä.
Pidempään malliin tutustun ehdottomasti!
Oi kun kivoja. Mukana arvonnassa, eteenkin kota viehättää. Merinovillaa käytänkin aika usein.
Aivan ihania, mukana ?
Siis toi Vilja on todella ihana väri ja malli ?
Pitkä villapaita ja kansallispuvun hame, sillä tarkenis aika pitkälle.
Merino on uusi musta! ?
Hei, onpa mukavan tunnelmallinen ja rento blogi. Tuo kaura sopii mun mielestä oikein kauniisti sun väreihin. Mäkin oon vaalea mutta tummalla tukalla; Silti tekee mieli kokeilla tuota kaura-väriä, joka kyl mun mielestä muistuttaa chai lattea.
Syksyiset terkut! Mulle syksy tarkoittaa villasukkia, joita löytyykin kuukauden jokaiselle päivälle (kiitos mummu<3). Myös villapaidat on parasta syksyssä.
Ihania paitoja, aina on tilaa yhdelle uudelle merinopaidalle.
Miten voikin V-aukkoinen paita näyttää noin freessiltä, ehdottomasti uusi suosikki! Osallistun arvontaan☺️
Ihania kaikki ? mukana arvonnassa!
Ihanan pehmeän näköisiä neuleita ja upeat syksyiset kuvat ??
Ihania merinovillapaitoja?Vaski vaaleanharmaa on suosikkini?
Terveiset Naantalista ☺️ Täällä saaristossa olisi käyttöä ruskealle villapaidalle ?? 2-vuotias poikanikin tykkäisi kun ruskea on hänen lempiväri ? mukana arvonnassa ✌️
Näillä neuleilla kyllä kelpaisi mennä ulkoilemaan syys- ja talvimetsiin sekä myös käyttää ihan kaupungillakin. ☺️
Kauran sävyinen Vilja olis ihana!
Voii että miten ihania villapaitoja ja kuvia ?! Aiiii että? Ihanaa syksyä!
Mukana! ??♀️ Villapaidat ja villasukat ovat ?.
Ihan superupeita kaikki! Kesäihmisenä suorastaan vihaan syksyä, joka vie kesän mennessään. Kaikki keinot syksystä selviämiseen – mm. lämpimät villapaidat – helpottavat tätä tuskaa.
Vilukissana ihastuin KOTA malliin ja kauniiseen syksyn väriin. ?
Olen lähes päivittäin näitä oversize villapaitoja ihastellut! Joten mukana arvonnassa :D
Nuo näyttää ihan super mukaville, ehdottomasti mukana arvonnassa :)
Aivan ihanan lämpöisen näköisiä kaikki ja upeeta toi madeinfinland?, VILJA olis mun suosikki jos arpaonni suosii ??
Oi joo! Rapeaan syksyyn ja seikkailuelämään parasta puettavaa. Kivaa just semmosta sulle ✨?
Mukana arvonnassa, kauransävyinen on niin kaunis!
Kauniita neuleita ? Vilja itselleni mieluinen
Ihana villapaita! Nyt on shoppailtava jos onni ei käy arvonnasa. Tai vaikka kävisikin!
Pehmoisen näköisiä paitoja ?
Ihana Vaski ? Sopisi varmasti moneen menoon
Mukana arvonnassa! Terveisin, oversize-villaneuleiden suurkuluttaja.
Eihän näistä voi valita ? taitaa mies saada vinkkiä joululahjasta ?
Ihania kaikki! Kauniit maanläheiset värit ja mukavan reilu malli , mahtavia! Kota on suosikkini.
Niiiin ihania ? kiva postaus, kiitos. Vaikea päättää mikä näistä ihanaisista ois oma suosikki. Mukana arvonnassa!
Aivan ihania kuvia ja vielä ihanampia villapaitoja! Erityisesti tuo Vilja!
Itse olen sen verran kuumaverinen, että ajatuskin villapaidasta ennen kymmenen asteen pakkasia saa valumaan hikeä, mutta vilukissa sisareni varmasti arvostaisi tuollaista laadukasta, paksua ja pehmoista neuletta jo näillä syyskeleillä. ?
Ihania, mukana.
Merinovilla on kyllä ihan ehdoton, en enää muuta käytäkään?
Ihania! Haluaisin kääriytyä kauransävyiseen Vilja-paitaan ?
Ihania uusia tuotteita syksyyn ?
Mukana arvonnassa, terkut pohjois-Lapista jossa pikkuhiljaa alkas olla tarve paksummalle puserolle :)
Ruskea kota ??? Sopisi niin ihanasti syksyyn!
Kaikki villapaidat näyttivät lämpöisiltä ja ihanan rennoilta. Silti tuo Vilja, kauran värisenä, ihastutti eniten. Voisin hyvin kuvitella laittavani tuon patikoinnin jälkeen päälleni lämmittämään, hipsutella tuo päällä viileässä kodissa, jaloissa legginsit ja villasukat, kahvi-/teemuki käsissä ja kääriytyä viltin alle, sohvannurkkaan. Tai istua mökillä laiturilla uinnin jälkeen merinovillapaita päällä lämmittämässä ja ihmetellä luonnon elämää ja ääniä. Hyvin sopisi myös kaupungilla liikkumiseen, tyylikkyyttä tuossa löytyy myös ??
Ihania villapaitoja, lämmittämään kylmenevää syksyä? mukana!
Kahvipavun värinen KOTA olis ihana täällä käsivarressa ihana loppusyksyyn ja talven varalle ?
Ooh, ihana kampanja! Olen miettinyt koko alkusyksyn North Outdoorin neuleen ostamista. Nää on kaikki niin upeita! ?
Mukana, vaikka veikkaan että neuleesta tulisi vääntöä tyttären kanssa ?
Olen ihaillut näitä villapaitoja koko syksyn. Kelpuuttaisin näistä minkä tahansa. ?
Merinovilla on mun lempparimateriaali! Varsinkin talvisin päällä ei juuri muuta olekaan. Innolla mukana arvonnassa!
Lämmin villapaita haaveena.
Mulla ei ole koskaan ollut laadukasta villapaitaa. Olispa ihanaa omistaa sellainen. Käyttöä olisi niin töissä kuin vapaalla. Tuollainen pitkä malli halkiolla olisi ihana ?. Terkut sinne ?.
Syksy on kyllä ihan lemppari vuodenaika, juurikin näiden ihanien villapaitojen ansiosta. ?
Nyt näyttää lämpimille, juuri etsinnässä joku superlämmin mutta nätti yksilö talveksi. Tuo savupiippukauluksinen olisi valintani <3
Ihania villapaitoja❤️Mukana arvonnassa.
Ihania puseroita, ja mulle Kota olis paras.
Ihania paitoja! Käytän villikset aina loppuun, niin tulee harvemmin ostettua. Nyt on sen näköiset kyynärpäät yhdessä paidassa, että uusi tulisi enemmän kuin tarpeeseen. Sitä voisi taas muutaman vuoden pitää. ?
Aivan mielettömän ihania kaikki? Olisi ihana pukeutua nyt ilmojen viiletessä Vilja villapuseroon!
Kauniit sävyt Vilja ja Kota ?
Vilja ❤️?
Nuo villapaidat ovat kyllä ihania ✨Ajattelin tilata itselleni kissankellon värisen Kasken ?
? Nämä ovat ihania. Merinovilla mun suosikki.
Ihania ja kauniita, hyvän olon paitoja. Mukana arvonnassa!
Vaikea valita mutta harmaa ois mieluisin väri?
Mukana
Iik! Mitä löysinkään!❤Ihania puseroita kertakaikkiaan!???
Merinovilla nyt ja aina kesät ja talvet❤️
Ai että kun ihania! Villapaidat on ihan parhaita! Arvonnassa mukana!
Oi miten ihanan lämpimän ja pehmeän näköisiä. Iso plussa vastuullisuudesta, sekä valmistuksesta täällä Suomessa. Vaikkei arpaonni suosisikaan lähtee kyllä jokin malleista tilaukseen.
Mukana❤
Merinovilla on villamateriaaleista ehdoton lemppari ❤️ Neuleessa parasta se ettei se purista eikä ahdista, mutta tarjoaa lämpöä ja lohtua.
On kyllä viimisen päälle kivan oloisia!
Oi mitä villapaitoja! Ruskea noista mun lemppari ja olis oma valinta. ??
Ooo, puuronharmaa Vilja olisi aivan ihana ?
Mukana arvonnassa ?
Oij! Vilja ja Vaski on todella kauniin malliset ja ihanan oloiset neuleet. Neuleet on parasta varsinkin näin syksyllä ja talvella ?
Upeita villapaitoja upean mallin päällä! ?
Vilja on aiiiivaaan ihana, joten Vaski pääsisi kyllä varmasti rakastavaan ja arvostamaan kotiin.
Villapaidat kuuluu syksyyn ? mukana!
Mielelläni tuollaisen omistaisin! ?? mukana arvonnassa.
Ihania , erityisesti Vilja
Oih, tuollaiseen villapaitaan kääriytyneenä olisi ihana taistella syksyn pimeyttä ja sadetta vastaan ?
Joku näistä olis ihan täydellinen ystävälle joululahjaksi?❤️ Ihania!
Ihanan syksyisiä ja lämmintunnelmaisia kuvia ?
Oi aivan ihanaa olisi viileinä syys- tai talvipäivinä vetäistä päälle kunnon ihana villapaita?? Mukana arvonnassa❤
Rintavalle V-kaula-aukko on ihan paras, eli Vilja olisi kyllä minun vaihtoehtoni ? ja sävykin tuollainen ihana syksyyn sopiva.
Uusi villapaita pitäisi kyllä saada. Näistä olisi vaikea päättää. Haluan kaikki ??
Oi, oi! Ihan täytty tollanen pitkä villapaita! ?
Ihania neuleita, tulee valinnanvaikeus, jos arpaonni suosii.
Oi ihania lämpöistä talvipukimia! Vilukissana mukana arvonnassa?⛄
Vaellusreisduissa olisi ihana kaveri, lämmin merinovillapaita. Mukana arvonnassa ?
Villa ?
Ihania! Vilja kauran värisenä on suosikkini ?
Aivan ihania neuleita ? itse rakastan neuleita, neuleet on parasta syksyssä ja talvessa ?❄️
Nämä ovat niin ihania, mukana!
Merinovilla aina ja ikuisesti todellakin! Juuri lapin vaelluksella tuli todettua, että muuta ei oikeastaan ulkovaatteiden alle tarvikaan.
Ihanuuksia❣️ Eihän tässä muuta voi, kuin olla mukana arvonnassa ???
Aivan ihania villapaitoja, varsinkin Kota ja Vaski ?
Eksyin instagram-tilillesi ja sitä kautta tänne blogiisi puolivahingossa, ja ihastuin kertaheittämällä niiden aitouteen, mukaansatempaavuuteen ja vahvasti välittyviin tunnelmiin & hyvänmielen fiiliksiin – kiitos ? Samalla tavalla nämä villapaidat hurmasivat ensinäkemältä – tällainen yllä olisi mahtavaa vielä ensimmäisten napsakoiden yöpakkastenkin tultua seikkailla sienimetsässä, karpalosuolla ja ruskaretkillä, tai ihan vaan käpertyä sohvannurkkaan. Ja isot plussat toki myös kotimaisuudesta sekä merinosta materiaalina. Lämmintä, valoisaa ja värikästä syksyä!☀️??
Villa on niin paras materiaali – talvella ja joskus kesälläkin ?
Upeita neuleita?. Ja iso plussa kotimaisuudesta!! Kaurainen Vilja olisi valintani. ?
Kota vaaleanharmaana olisi ihana. :)
Ihanan näköisiä ja kuuloisia paitoja!
Vaaleanharmaa Vilja olisi ihana!
Villapaidat best! ?
Vilja puronharmaana näyttää ihanalta ?
Syksy on kyllä neuleiden aikaa ? kiva tää uusi mallisto ja vaihtoehdot. Koita nyt noista valita ?
Vilja ois v-kaula-aukollaan mieleisin ?
Neuleet näyttävät todella ihanalta!
Mukavaa syksyä :)
Ah, näitä oon katsellut. Valintani olisi varmaankin harmaa Kota. Neuloin viime talvena itselleni alpakasta vähän saman tyyppisen puseron, ja se on kans ihana. :) Täytyy muuten tutustua blogiisi muutenkin. Löysin tänne mainoksen perusteella.
Mukana arvonnassa! Minulla on yksi north outdoorin neule ja se on ollut ihana. Tällainen oversize malli sopisi hyvin sen kaveriksi :)
Ihanan pehmoisen näköisiä villapaitoja! Ja taatusti pitävät lämpimänä. ❤
Mukana arvonnassa!
Aivan ihania ovat. Kiitos kun toit nämä tietoisuuteeni. Uusi löytö itselle.
Oma valintani olisi ehdottomasti Kota mutta mikäköhän sävy ?
Ompas ihania villapaitoja ?
Vau mikä arvonta! Arpaonnea mulle ??
Ihania, suuria villapaitoja! Kaikissa varmaankin viihtyisin; ehkä oma valinta olisi kuitenkin Kaura.
Olipas ihanasti esitelty nämä kolme samanlaista mutta niin erilaista villapaitaa. Jokaisen parhaat puolet tuli hyvin esiin ja löysin lukemalla myös oman suosikkini, Viljan. Kirsikkana kakun päällä hyvät hoito-ohjeet.
Miten ihanan syksyisiä ja lämpimiä kuvia! Osallistun arvontaan! :)
Mukana ?
Mukana! Omistan jo yhden North Outdoorin villapaidan ja nyt houkuttelisikin tuollainen hieman pidempi malli, Vija olisi niin <3
Ihania ovat, olen mukana arvonnassa
Ihania ovat. Syksy ❤️
Aivan upeuksia!!
Pillifarkut ja tää vaimolle ylle! Jejjej!
Merinovilla on ihanaa. Olen aina tykännyt villasta, mutta viimevuosina ymmärtänyt kuinka pitkäikäisiä villavaattet on hyvin hoidettuina, ja niin mukavia päällä. Kota ruskeana olisi varmasti ihana ?
Vaikea päättää mikä olisi ihanin. Ehdottomasti mukana arvonnassa ?
Kiitos alekoodista, käyttöön pääsee. Ja täytyyhän tähän arvontaankin osallistua :)
Onpas kiva näköisiä!
Mukana arvonnassa! Ihanan näköisiä neuleita. ?
Oi, ihania. Vaski, j akyl muutkin, löytäisi käyttäjän täältä ?
Vilukissan unelmia kaikki! ?
Ihania värejä ?
Kota olisi aivan ihana lämmittäjä viileneviin syyspäiviin??
Viljan värinen kaski on ihana!
Mukana arvonnassa :) Kiitos ihanasta blogistasi, Henriikka!
Nää paidat on aivan ihania! Ja mahtavaa, että nämä tehdään vielä Suomessa ?
Oi, olisipa onni myötä ???.
Näistä merinovilla paidoista olen haaveillut jo pidemmän aikaa ? ihanaa ja aurinkoista syksyä ?
Tyttäreni juuri himoitsi minun isoa villapaitaani. Hän olisi ikionnellinen omasta isosta villapaidastaan ?
Tyttäreni himoitsi juuri minun isoa villapaitaani. Hän olisi ikionnellinen omasta isosta villapaidastaan ??
Aivan ihania kaikki, vaikea valita lempparia ?
Oi kun ihania, tekee mieli heti kääriytyä ?
Aivan ihania villapaitoja! Tuo v-aukkoinen olisi niin mun malli ❤️❤️
Kiitos syksyisestä fiilistelystä. Olen ehdottomasti villapaitasielu. Rakkaimmat paidat on Islannista 1990-luvulla hommattuja islanninlampaanvillaisia, ja käytössä edelleen. <3 Vaihtelun vuoksi olisi kiintoisaa kokeilla myös jotain Suomessa valmistettua. Lämmintä syksyä! Annetaan pimeyden ja viiman tulla.
Ihania neuleita?
Onpas ihania villapaitoja?
Onpas ihania villapaitoja? Olisi ihana talvella.
Onpa täydellisiä viilenevän keleihin ?
Oijoi, Vilja on kyllä ihana!
V-aukkoinen vilja-villis on ?
Moikka! Aivan ihania kuvia ja upea tuo poolokauluksinen neule! Kiva, että yritykset yrittävät työllistää suomalaisia varsinkin näinä aikoina. Luottoneule vielä omasta kaapista hukassa ja tämä näyttäisi kyllä hyvältä. Toivottavasti laatu olisi erinomaista ja tästä saisi luottoneuleen itselleen.
Upeita neuleita ??? mukana arvonnassa!
Kaski-villapaita löytyy mutta olispa ihanaa saada oversize-malli vielä toiseksi….eli mukana arvonnassa ?
Vilja?
Kaikki noi kelpaisi. Näyttävät aivan ihanilta sun päällä!
Terkkuja Oulusta ?! Oversize-villapaita olisi kyllä aivan ihana syksyyn sekä tulevaan talveen.
Niin ihania paitoja (ja kuvia). Tuo Vilja olis niin mun juttu?
Apua miten ihania paitoja! Täytyy tutustua tarkemmin.
Aivan ihania villapaitoja.
Vilja olisi ihana!
Kota olis ihana :)
Onpas nättejä villapaitoja, mulle kelpais vaikka kaikki ❤️
Laadukkaita ja rentoja neuleita – hieno tuoteperhe! Todella kiinnostavia ja ihastuttavia uutuuksia kaikki. Kaski onkin jo ollut viileiden päivien kevyt ja lämmin luottoneule.
Ihana arvonta. Innolla mukana.
Lämpimän ja laadukkaan oloisia neuleita kauniissa väreissä. Mukana arvonnassa tietenkin☺️?
Kaski-neule on ollut minunkin suosikkini, olisi ihanaa päästä kokeilemaam myös Kota-neuletta❄
Aivan ihania neuleita!
Paljon ulkoilevana ja herkästi palelevana erityisesti Vilja sai heti paikkansa sydämessäni ❤️
Ihania ovat kaikki kolme! Ja olisi oikein ihanaa voittaa talvea vasten villapaita, joka kuitenkin on yksi maailman paras vaate.
Mukana ? joku mekon kanssa sopiva neule olisi paras
Vihdoinkin upeita neuleita laadukkaista materiaaleista.
Mukana arvonnassa! IHANIA villapaitoja ja kuvia!
Ihania neuleita varsinkin tuo Vilja olis lämmin kun lenkkeilen Wiljan kanssa
Osallistun arvontaan ?
Vilja -neule on erittäin ?,mutta pidän myös Vaskista,jonka kaulus on jotenkin erityisen lämpimän ja kauniin näköinen.Merinovillaneuleista ei vielä ole kokemusta,alusvaatteista kylläkin.Joten mukana tässä ihanassa arvonnassa❤️??
Näyttää kyllä kaikki nämä paidar aivan ihanilta? Ja kotimainen valmistus ?
Ihania villapaitoja! Mukana arvonnassa
Ihania neuleita ❤️ Vaaleanharmaa Vaski taitaa olla suosikkini.
Aivan upeita villapaitoja, Kaski nousi kyllä kuvien ja jutun perusteella omaksi suosikikseni, lämmittäisi kehoa ja mieltä varmasti ? Mukana arvonnassa ☺️ Tämän kaupan valikoimaan täytyy kyllä tutustua tarkemmin, vaikuttaa erittäin lupaavalta.
Oi! Näyttääpä tuo ruskea Kota-upealta. Mitä luulet olisiko isoin koko oversize 182 senttiselle pluskokoiselle (koko 50?)? Olisi kyllä muuten ihan mun juttu?
Haluan mukaan arvontaan. Vilja M harmaa on minulle sopiva ?
Aivan ihania paitoja, näistä olen haaveillut jo pidempään ??
Merinovilla on aivan paras. Käytössä on monia asusteita ja alusvaatteita. Näitä paitoja olen haaveillut, joten mukana arvonnassa ?
Villapaita, jota olen etsinyt! Tai noh, kolme… valinnan vaikeus :) Ja v-aukko kyllä toimii sulla hyvin. Vaikkakin ymmärrän vierastuksesi siihen, sillä en oikein itsekään osaa käyttää v-aukkoisia, vaikka luultavasti olisivat kropn mallilleni parhaimpia. Mukana arvonnassa!
Kiitos postauksesta. Olen nähnyt mainoksia paidoista ja ollut kahden vaiheilla. Tämä vahvisti päätöksen, en malta odottaa että saan kääriytyä omaani.
Ihania villapaitoja ?
Ihan uusia tuttavuuksia minulle nuo ihanan näköiset paidat sekä sinun blogisi.
Olisipa ihanaa jos arpaonni suosisi ja pääsisin tutustumaan tuohon Vilja-malliin, se näyttää eniten minun tyyliseltä☺️
Blogiasi jään myös seuraamaan samalla ☀️
Itsellä herkästi kutiava iho, joten en ole uskaltanut hankkia villapaitaa, mutta tämän esittelyn perusteilla tuli tunne, että olisipa ihana kokeilla.
Syksyssä ihaninta on uppoutua villan pehmeään syleilyyn.
Vilja-neule kauran värisenä olisi niin ihana !!
Aivan ihania kaikki! Mukana arvonnassa.
Ihania villapaitoja! ? Mukaan arvontaan.
Jes, mikä arvonta, mukana ehdottomasti!
Omistan muitakin North Outdoorin tuotteita ja nämä oversize-mallit ovat olleet haavelistalla heti ilmestymisestään. Taidan hyödyntää tuon alekoodin nyt samantien unelmieni villapaitaan ja varmistaa itselleni suloisen lämpimän talven :)
Täydellisten villapaitojen metsästys ohi!
Mukana arvonnassa! Ja kiitos tämän arvonnan eksyin tänne blogiisi ?
Oi joi, miten tuollaisen lämpimän villiksen tarvitsisin syksyyn ja talveen kun onnistuin pesemään kaksi villapaitaa viime talvena pilalle ?
Kota tai olisi täydellinen pari itselleni, luultavasti ympärivuotiseen käyttöön!
V niin kuin Vilja ja v-kaula-aukko. <3 Viime talvi meni kahden lyhyen merinoneuleen voimin ja reilump malli olisi hyvä lisä niiden kaveriksi.
Ihanaa syksyä!
Onpa ihania neuleita! ? mukana arvonnassa!
Olen näitä north outdoorin paitoja katsellut monet kerrat ja pohtinut, mikä olisi sopiva malli Kiitos tästä postauksesta! Ihastuin nyt Vilja-paitaan. Mukana arvonnassa siis. :)
Ihania ??????
Tyttärelle menisi kun on tällaista ihastellut. Vilja ehkä olisi eniten mieleen.
Eihän näistä osaa päättää minkä näistä kolmesta valita! Ihania!
No olispa kyllä ihanaa saada tällainen neule!
Mukana arvonnassa. Näyttää ihanilta.
Todella kauniita villapaitoja kaikki! Olen etsinyt tällaista oversize-paitaa, mutta vasta nyt nämä kauniit suomalaiset paidat tulivat vastaan! Jospa arpaonni suosisi!
Jos vielä tänään 4.10. ehdin mukaan arvontaan, Vilja olisi ihana yllärys huomisen synttärin kunniaksi ja tulevien pakkaspäivien iloksi?
Mikä vaan näistä olisi ihana syksyyn?! Mukana arvonnassa!
Näyttääpä ihanan mukavilta? ja kotimaisuudesta pelkkää plussaa. Vastaavatko tuotteet muuten hyvin kokoaan?
Kaikki näyttävät hyvältä ja kauniita sävyjä.
Niin ihania neuleita ja kuvia. Oli mukava lukea näistä suomalaisista neuleista lisää??
Tuo ruskea Kota on aivan ihana!!! ❤️??
Mukana arvonnassa?
Rakastan merinovillaa, materiaali saa luonnonvärit hehkumaan kauniisti. En myöskään pese villapaitoja kuin anoharvoin useamman vuoden välein jos koskaan. Kahvipapupaita houkuttelee nyt kyllä kovasti ❤
Mukana, jos vielä ehtii♥️
Tuo Vilja kauranvärisenä on aivan ihana! Olen rakastanut oversize neuleita aina, mutta ne jäävät ostamatta siksi että perus kauppojen tekokuituiset neuleet ne ovat niin kuumia, hiostavat ja kutittavat. Merinovillan ominaisuudet houkuttelevat kyllä kokeilemaan, että voisiko kuumaverinen hikoilijakin päästä vihdoin nauttimaan olostaan pehmeä neule yllään :)
Mukana arvonnassa ?
Oi miten ihania! Vilja olisi minun valinta, se olisi pätevä sekä mökille että toimistolle. Nämä NO:n merinot ovat muutkin tosi hyviä, meillä on tuubihuivia, kerrastoa ja t-paitoja niin aikuisille kuin muksullekin.
Mukana ollaan! Tulisi kyllä käyttöä mille tahansa noista paidoista :)
Oijoi! Tulisi niin tarpeeseen, olis pikkuisen helpompi liikkua kotona lämpöinen pehmeä villapaita päällä kuin villavilttiin kääriytyneenä! Saisi jalatkin lämpöä kun olis villapaita lämmittämässä yläkroppaa niin jaloille jäisi viltti!
Vilha- paita kauran värisenä olisi ihana ?
Ihania villapaitoja! ? Mukana arvonnassa. ✌?
Kyllä oon kuolannut nuita jo koko syksyn, aikoin puolukka rahoilla ostaakin mutta ruokaan ja muihin ne pätkätyöläisen rahat meni.. Saadun fleecen saisi panna roskiin kun olisi kilpparivajukille lämmittävä villapaita
Tästä sai hyvin kuvan paitojen eroista. Ihanan oloisia kaikki! Vilja-paita vaikuttaa juuri sellaiselta, jollainen on etsinnässä: väljä, pehmeä ja kepeä.
Olispa ihana päästä kokeilemaan Kaski-villapaitaa! Se lilan sävy on niin kaunis. :)
Vaski oli mun juttu! Kiva löytää uutena lukijana blogiisi!
Aivan huikean ihania villapaitoja ja huikean upeita kuvia. Neulepaidat ovat lempivaatteita pukeutumisessa varsinkin, kun olen aikamoinen vilukissa ?.
Kota-neule on ehkä upein, mutta kaikki on ihania ?
Kota olisi ihana!
Ihania värejä! Hankintalistalle?
Ai että miten ihanan muhkeat neuleet! ❤️ Merinovilla on myös minun ykkösvalinta! ❤️ oikeasti Ovetsized neuleita on vaikeata löytää, mahtaako näistä joku tulla minunkin lemppari. ❤️??
Jo jonkin aikaa olen näitä villapaitoja katsellut ja miettinyt tilaamista. Ehkä nyt olisi oikea hetki :) Kiitos malliesittelyistä!