Tätä kirjoittaessa iskee väistämättä deja vu: Aivan kuin olisin kokenut vastaavan kilpailutilanteen ennenkin. Ja niin totta vie olen, sillä perheen perinteiset pääsiäispilkit järjestettiin jo kolmatta kertaa.
Parit arvottiin puolueettomasti paperilapuilla, valmiiksi numeroidut pilkit samoin. Pyrimme pelaamaan rehellisin kortein, puhtaat jauhot pussissa. Aina tasaisin väliajoin jollekin iskee halu käyttää vilpillisiä keinoja, mutta huijaamalla ei näistä kisoissa selviä. Kalan on sätkittävä ylösnostettaessa, jotta voidaan todistaa, ettei takataskussa ole kannettu mukana kalatiskin kuollutta ahventa.
Minä sain parikseni isän, mikä enteili hyvää. Olimme pari ensimmäisellä kerrallakin, kun kiskoin jään päälle pilkkikilpailun ainoan kalan tuulettaen kirkasta kultaa.
Kahvitauolla ei ollut kilpailhenkisimmillä hymy herkässä. Paitsi tietysti siskollani, joka johti mittelöä kahdella ahvenella. Kukaan muu ei ollut saanut nykäyksen nykäystä, saati kalaa. Olimme kuulleet pro-pilkkijöiltä, että talvi oli ollut onneton pilkkikausi, mutta olimme silti uskoneet nostavamme koko perheen voimin illallisen jään alta pöytään.
Voinko tarpeeksi hehkuttaa, miten uskomaton sää oli? Jäätä oli onneksi vielä reilusti, vaikka avovesi virtasikin näkyvissä. Suklaakeksin ja kahvin voimalla siirryimme toiseen puoliaikaan.
Odottaneen aika on pitkä, mutta kyllä kannatti odottaa. Olin vaihtanut pilkkireikää ehkä kymmenesti, mutta viimeisellä alkoi tapahtua. Aikaa oli jäljellä kymmenisen minuuttia, kun pilkki nyki minimaalisesti ja nostin pikkuruisen ahvenen ylös. Sitä seurasi kolme särkeä, joiden avulla pyyhälsin vielä yksilökisan voittoon suurimman kalan kilvassa.
Voittolukemiksi kirjattiin 4–3–2–0. So long suckers! Wou-wou-wou ! Pilkkimestari 2016!
Palkintoseremonia oli mieletön. Voitettuani isän kivi-paperi-sakset-pelissä, sain valita palkintopöydältä ensimmäiseksi: My Little Pony -suklaamuna löysi voittajan hellään syleilyyn.
Juuri kun olin kirjoittamassa tietäväni, ettei ketään ehkä kiinnosta pilkkivoittoni erityisen paljon, niin Janne huutaa makuuhuoneesta: ”Oli se uskomatonta, kun tyyppi vei sen pilkkikisan ihan viime metreillä!”
Kai tässä siis saa edes jokusen viikon juhlia?
-Henriikka
Edelliset kilpailut: vuosi 2012, vuosi 2013
Joka päivä koitan töissä lapsille opettaa, että voittaminen ei ole tärkeintä. Ja eihän se ole, mutta on se kyllä ihan hiton hieno fiilis ?
Eli saa juhlia, saa tuulettaa, onnea pilkkimestarille! (Tässäpä asia joka roikkuu en ole koskaan listallani, en ole koskaan pilkkinyt. Ehkä ensi talvena…)
Hyvä, kun opetat niin. Niin kuin sanoit, voittaminen ei oo todellakaan tärkeintä, mutta näin kilpailuhenkisenä tyyppinä täytyy myöntää, että hyvä fiilishän siitä tulee. Pitää kuitenkin kaiken riemun ja juhlinnan keskellä pysyä nöyränä.
Suosittelen kyllä pilkkimistä! En ehkä niinkään sitä, että lähtisit yksin päiväksi kökkimään jäälle, mutta ota kaverit mukaan ja tehkää siitä kunnon tapahtuma. Eväät ja palkinnot ja trendikkäät vermeet sun muut.
Ihana postaus täynnä hyvää mieltä! <3
Kiitos tästä hyvän mielen kommentista :-)