
















Kukapa olisi uskonut, että tänä vuonna talviturkki tippuisi Baikal-järveen? Fiilistelin koko pitkän junamatkan, kuinka sitten kirmaisen Baikaliin kuin pieni gaselli konsanaan. Järkytys oli suuri, kun sain viime metreillä tietää, ettei lämpötila nouse koskaan yli viidentoista. Älytöntä huijausta koko universumi. Minun sivistykseni taso ei kuulu tähän asiaan mitenkään.
En tietenkään jättänyt pulahtamatta, lämmöstä (tai kylmyydestä) viis. Vaikka en aloittanutkaan pyrähdystäni aivan yhtä komeasti kuin Janne, takaperinvoltilla kerien, olin ylpeä että uskalsin uiskennella. Hyytäväähän se oli, mutta pyrin pitämään mielessäni, että kylmä vesi toimii hyvin urheiluvammoihin. Tosin mitään urheiluvammojahan ei tietenkään ollut, olinhan maannut viimeisen viikon junassa Snickers kourassa ja jäätelö toisessa, mutta itseään voi helposti huijata. Talviturkki tippui ja voitonriemu oli suuri. Aurinko lämmitti ja oli kerrassaan kaunista.
Ehkä ensi kerran elämässäni koin näiden kuvien kanssa outoa probleemaa. Kuvat ovat niin epätodellisen kauniita ja maisema niin kirkkaansininen, että teki mieli muokata kuvia rumemmaksi, että ne olisivat todellisempia. Vaan tuolta siellä oikeasti näytti, ihan uskomattomalta. Ja ehkä vielä vähän hienommalta kuin näissä kuvissa. Joka puolella oli entistä kauniimpaa maisemaa. Pää kääntyi kuin pöllöllä, melkein kuin isän kanssa ajokorttia suorittaessa.
Nyt laiskasunnuntai. Kämppis Provinssissa, koko huusholli autuaasti itselläni. Herkkuruokia jääkaapin jämistä, kotona hiippailua ja näennäistä siivoamista. Jos oikein ajaudun ahkeroimaan, niin yrityskuittien lajittelua tai ikkunanpesua yli kahden vuoden tauon jälkeen.
Iloista viikonloppua. Kiitos kommenteista matkajuttuihin. Vastaukset tulossa varmasti, joskin hamassa tulevaisuudessa.
– Henriikka
Hei mikä toi pyyhe on? Oon joskus niitä katsellut, mutta nyt en millään saa päähäni, että millä nimellä löytyy.
Ihania kuvia :)
Voi pahus, kun olet nyt yrittänyt miettiä mistä tuo pyyhe mahtoi olla. Tai siis tiedän, että se oli Tampereen Design-Torilta tänä keväänä, mutta merkkiä en muista.
Ainakin nämä ovat ihan samanhenkisiä:
http://www.kettukarkkishop.fi/epages/kettukarkkishop.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014102206/Products/2004
Voiskohan olla http://www.lina.fi/epages/lina.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014020302/Categories/Tuotteet/Pyyhkeet ? Linan hamam-pyyhe siis? Ainakin niiltä löytyy kauppa Tampereelta ja ovat käsittääkseni usein designmarketilla myymässä (:
Voisi hyvinkin olla! Kiitos vinkistä.
Luin vasta nyt kaikki matkapostaukset, kertakaikkisen upeita kuvia. :)
OH, kiitos oikein kovasti Helmi.
Meikä visusti humoristisessa nutussa. Muisteltii just tääl hien keskellä et kui kylmä tuol oli!!!
Heehhee, sun humoristinen nuttu on huippu.
Huikeita kuvia tosiaan! Noissa aiemmissa osissa myös.
Luin joskus Rosa Liksomin Hytti nro 6:n, ja vaikka tykkäsin kirjasta, olen siitä lähtien aina ihmetellyt, mikä kumma ihmisiä tuonne Siperian-junaan vetää. Pakko silti myöntää, että näiden juttujen myötä on minuakin alkanut varovasti kiinnostaa. :)
Kiitos paljon Tiia.
Siperia-juna kyllä vetää porukkaa. Ja ihan syystäkin, ainakin meidän mielestä. Kannattaa käydä tutustumassa, jos joskus elämässä tulee tilanne.
Näinkin sun kämppiksen Provinssissa. Kattelin kovasti että olitko messissä. Oisin tullu nykäisemään hihasta.
Joopp, mun kämppis oli kuin olikin Provinssissa piipahtamassa. Mä en silloin hypännyt mukaan kyytiin, vaan jäin kotiin tekemään muita juttuja. Ehkäpä törmätään jossain toisaalla ja oot sitten erittäin tervetullut nykimään hihasta.
[…] nousin pintaan ja karjaisin. Oli hirveää. Kamalan kylmää vettä. Inhoan kylmää vettä. Viime vuonna jätin talviturkkini Baikal-järveen ja hytisin silloinkin kylmästä. Mutta se oli sentään eksoottista, toisin kuin kotimaan […]
[…] odotamme teillekin tutulta Siperian Juusolta, joka lähettelee asiasta niin outoa ammattislangia, että olemme lakanneet lukemasta. Kuvitelkaa […]